Minulla ei ole yksiselitteistä mielipidettä puolesta tai vastaan. Olin 1990-luvulla NATO-myönteisempi kuin nykyisin. Kaikkein paras hetki NATO:on liittymiselle oli silloin kuin Venäjä oli heikko heti Neuvostoliiton lakkauttamisen jälkeen. Sopiva hetki liittymiselle oli 1992-1997 eli sen jälkeen kun Suomi teki Venäjän kanssa tavallisen naapuruussopimuksen, ja Puolan, Tsekin, Slovakian ja Unkarin kanssa 1997. Venäjällä oli muuta tekemistä joten sen reaktio Suomen NATO-jäsenyyteen. Venäjä olisi Paasikiven sanoin "tunnustanut tosiasiat".
Samalla Suomen olisi pitänyt jättää hakematta EU-jäsenyyttä. Jos näin olisi tehty, tällöin Suomi voisi olla parhaassa tapauksessa nyt semmoisessa tilanteessa kuten Norja, jonka maaperällä ei ole ulkomaisia joukkoja, mutta vihollisen hyökätessä se kutsuu apua. En ole kuullut että Norjalla ja Venäjällä olisi ollut mitään rajakahakoita, alue- tai talousvesiriitoja tai poliitisia ja diplomaattisia riitoja kahdenvälisesti. Norjan ja Venäjän välisen rajan voi ylittää jos on viisumi voimassa tms. ja mailla on nytkin kauppasuhteet. EU:n kuulumaton Norja on ehkä tehnyt Venäjän kanssa kahdenvälisen kauppasopimuksen, onko?
Bulgarian, Romanian, ja Baltian liittyessä 2004 oli jo hankalampi tilanne NATO:on liittymiselle kun spurgu Jeltsin oli vaihtunut judo-Putiniin, ja Venäjä oli jo selvästi eri kuin 1992-1999. Silti 04 oli otoillisempi hetki kuin vaikka nyt.
Koko tänä aikana 1992-2019 NATO:n ulkopuolinen Suomi on supistanut puolustusbudjettia, lyhentänyt varusmiespalvelusaikaa, karsinut kasarmeja, jäädyttänyt ja supistanut hankintoja, irtisanonut kapiaisia, pienentänyt sodan ajan reserviä, vähentänyt kertausharjoituksia, ja kaikkein vastuuttominta oli allekirjoittaa Ottawan miinasopimus 1997. Miksi sen ajan sekoomus ei uhannut kaataa Lipposen I-hallitusta ja tehnyt miinasopimuksesta hallituskysymyksen? Jonkun puna-muumi-Tavjan takia? Mitä vittua?