Kirjoittaja Aihe: 2013-02-28 IL: Iltalehden jättiselvitys: Näistä kansa leikkaisi  (Luettu 9985 kertaa)

td

  • Kannatusjäsen
  • Jäsen^^^
  • ****
  • Viestejä: 1 387
  • Liked: 1538
  • Hiljainen enemmistö. Emme kadu tehokkaasti.
Lainaus
Iltalehden jättiselvitys: Näistä kansa leikkaisi
Torstai 28.2.2013 klo 05.29

Valtionvelka nousee tänä vuonna 96:een miljardiin euroon. Jos kansa saisi päättää, leikkuriin joutuisivat ensimmäisinä EU-maksut ja eduskunnan määrärahat.

- Tutkimus piirtää rehellisen ja sensuroimattoman kuvan kansan syvien rivien käsityksistä, Taloustutkimuksen tutkimuspäällikkö Juho Rahkonen summaa.

Taloustutkimuksen teettämä poikkeuksellisen laaja tutkimus paljastaa, että EU-maksut ja eduskunnan määrärahat ovat suomalaisten suosikkileikkauskohteita. Peräti 59 prosenttia tutkimukseen osallistuneista valitsi leikkauslistalleen EU-maksut.

Eduskunnan määrärahoja nipistäisi 56 prosenttia kansalaisista. Leikkauskohteiden top 10:ssä on useita kansainvälisyyteen viittaavia menoeriä: esimerkiksi kehitysyhteistyöstä rokottaisi 32 prosenttia ja maahanmuuttajien kotouttamisesta 28 prosenttia.

- Suomalaiset ovat arkielämän selviytymisessä niin tiukasti kiinni, että nähdään vain se, mikä on lähellä, Rahkonen arvioi.

Klassista herravihaa

Poliittisessa mielessä top 10 -lista on Rahkosen mukaan "hyvin perussuomalaispainotteinen", jos huomioon ei oteta puolustusvoimien toimintamenoja ja puolustusmateriaalin hankintoja, jotka ovat suosikkileikkauskohteiden listalla sijoilla 10 ja 11.

- Kyllä tässä klassista herravihaakin on. Eduskunnan luku, 56 prosenttia, on kylmäävä: siellä kuitenkin säädetään lait eikä eduskuntaan mene tolkuttomasti rahaa.

Kotihaastatteluihin pohjautuva tutkimus osoittaa, että kansalaiset pitävät kynsin ja hampain kiinni perusturvallisuuteen- ja terveyteen liittyvistä asioista. Pelastustoimeen ja hätäkeskuksiin sekä elintarvikkeiden turvallisuuteen ja laadun valvontaan leikkauksia kohdistaisi vain prosentti kansalaisista.

- Suomalainen on hyvin turvallisuushakuinen, Rahkonen tulkitsee.

1-2 prosentin lukemia saivat myös yleissivistävä koulutus (mm. peruskoulut ja lukiot), terveyden ja toimintakyvyn edistäminen (sis. mm. rokotteet), nuorisotyö ja ammatillinen koulutus. Yliopistojen toimintamenot valitsi leikkauslistalle sen sijaan 15 prosenttia vastanneista.

Tässä järjestyksessä kansa karsisi
1. Maksut Euroopan unionille (59 prosenttia vastanneista sisällytti tämän menoluokan leikkauslistaansa)

2. Eduskunnan määrärahat (56 %)

3. Valtioneuvoston kanslia (38 %)

4. Suomen osuus Euroopan investointipankin pääoman korottamisesta (36 %)

5. Siirrot Ahvenanmaan maakunnalle (35 %)

6. Tasavallan presidentti (34 %)

7. Kansainvälinen kehitysyhteistyö (32 %)

8. Maahanmuuttoviraston toiminta sekä pakolaisten ja turvapaikanhakijoiden vastaanotto (30 %)

9. Maahanmuuttajien kotouttaminen (28 %)

9. Puolustusvoimien toimintamenot (28 %)

11. Puolustusmateriaalin hankinnat (25 %)

12. Kulttuurinen tukeminen (22 %)

13. Maatalouden tukeminen (21 %)

14. Ulkoasiainhallinto (18 %)

14. Kuntien yhdistymisen taloudellinen tuki (18 %)

14. Ely-keskusten toimintamenot (18 %)

17. Maatalousyrittäjien ja turkistuottajien lomitus-toiminta (15 %)

17. Yliopistojen toimintamenot (15 %)

19. Meriliikenteessä käytettävien alusten kilpailu-kyvyn parantaminen (14 %)

20. Tilastotoimi, taloudellinen tutkimus ja rekisterihallinto (13 %)

20. Tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotoiminnan tukeminen (13 %)

22. Sotilaallinen kriisinhallinta (13 %)

23. Avustukset yhteisöille ja säätiöille terveyden ja sosiaalisen hyvinvoinnin edistämiseen (12 %)

23. Maanmittaus (12 %)

23. Julkiset työvoimapalvelut (12 %)

23. Työ- ja elinkeinotoimistojen toimintamenot (12 %)

23. Verohallinnon toimintamenot (12 %)

28. Markkinoiden sääntely, esim. Kilpailuvirasto tai Kuluttajavirasto (11 %)

28. Kriisinhallinta (11 %)

30. Valtionhallinnon kehittäminen, mm. tietojärjestelmät ja tuottavuuden edistäminen (10 %)

30.Valtion alue- ja paikallishallinto (10 %)

30. Energiaverotuki (10 %)

30. Metsätalous, mm. tuet, tutkimus ja korvaukset (10 %)

30. Energiapolitiikka, kuten uusiutuvan energian tuotantotuki ja energiatuki (10 %)

30. Veteraanien tukeminen (10 %)

36. Teknologian tutkimuskeskus VTT:n toimintamenot (9 %)

36. Rangaistusten täytäntöönpano, kuten vankilat (9 %)

36. Ympäristön- ja luonnonsuojelu (9 %)

36. Työttömyysturva (9 %)

40. Maksuhäiriöt, ulosotto ja konkurssivalvonta (8 %)

40. Liikunnan ja urheilun tukeminen (8 %)

42. Maaseudun kehittäminen (7 %)

42. Ilmatieteen laitoksen toimintamenot (7 %)

42. Tullilaitoksen toimintamenot (7 %)

42. Tuomioistuimet ja oikeusapu (7 %)

42. Valtionosuus kunnille peruspalveluiden järjestämiseen (7 %)

47. Kala-, riista- ja porotalous, mm. tuet, tutkimus ja korvaukset (6 %)

47. Aikuiskoulutus (6 %)

49. Asumistuki (5 %)

49. Syyttäjät (5 %)

49. Rajavartiolaitos (5 %)

49. Liikenneverkon ylläpitäminen (5 %)

49. Joukkoliikenteen palveluiden osto (5 %)

49. Lapsilisät (5 %)

55. Yhdyskunnat, rakentaminen ja asuminen, kuten avustukset rakennusten korjaamiseen (4 %)

55. Tutkimus- ja kehittämistoiminta, mm. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (4 %)

55. Valtion tuet kunnille sosiaali- ja terveyspalveluiden edistämiseen (4 %)

58. Valvonta, kuten säteilyturva, lääkeala ja sosiaali- ja terveysala (Valvira) (3 %)

58. Liikenteen turvallisuusviraston toimintamenot (3 %)

58. Poliisitoimi (3 %)

58. Opintotuki, mm. opintoraha ja asumislisä (3 %)

58. Eläkkeet (3 %)

63. Sairausvakuutus (2 %)

63. Ammatillinen koulutus (2 %)

63. Nuorisotyö (2 %)

63. Terveyden ja toimintakyvyn edistäminen, mm. työsuojelu, rokotteet, tautien valvonta (2 %)

67. Yleissivistävä koulutus, mm. peruskoulut ja lukiot (1 %)

67. Elintarvikkeiden turvallisuuden ja laadun valvonta (1 %)

67. Pelastustoimi ja hätäkeskukset (1 %)

Näin tutkimus tehtiin

1. Tutkimukseen otettiin valtion budjettikirjasta 69 suurinta menoerää, joista tehty lista näytettiin vastaajille henkilökohtaisissa käyntihaastatteluissa. Menoerän kohdalla kerrottiin myös, kuinka monta miljoonaa euroa siihen menee.

2. Menoerien järjestystä vaihdeltiin satunnaisesti, joten samat menoerät eivät näkyneet kaikille vastaajille ensimmäisinä. Tutkimuksessa pyrittiin hahmottamaan valtion menoeriä mahdollisimman kokonaisvaltaisesti ja mitään pois jättämättä, jotta kansalaismielipiteestä saataisiin luotettava kuva.

3. Tutkimus tehtiin Taloustutkimus Oy:n Omnibus-haastattelukierroksella tammi-helmikuun vaihteessa. Siihen osallistui 1?008 satunnaisotannalla valittua kansalaista eri puolilla Suomea. Otos edustaa manner-Suomen 15 vuotta täyttänyttä väestöä ±3 prosenttiyksikön virhemarginaalilla.

OLLI WARIS
olli.waris@iltalehti.fi

http://www.iltalehti.fi/uutiset/2013022716727941_uu.shtml

Siinäpä vinkkejä kerrakseen asioista päättäville.

edit: korjattu otsikon pvm
« Viimeksi muokattu: 28.02.2013, 07:11:10 kirjoittanut td »
Suomi on hyvä maa. Se on paras meille suomalaisille. Se on puolustamisen arvoinen maa ja sen ainoa puolustaja on Suomen oma kansa. -Adolf Erik Ehrnrooth #kivapuhe 1939-

Jaska Pankkaaja

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 9 690
  • Liked: 12333
  • Finlayson, Fazer ja nyt myös Firas
Ihmeen harva halusi leikata "kehitys"yhteistyötä". Kyllä pallovattaneekerilapsikuvissa on Voimaa, ei ole miljoonat mainostoimistoille turhaan menneet.
Those who make peaceful revolution impossible, make violent revolution inevitable. J.F Kennedy

Tabula Rasa

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 25 036
  • Liked: 18891
  • Kuka jos en minä
Ihmeen harva halusi leikata "kehitys"yhteistyötä". Kyllä pallovattaneekerilapsikuvissa on Voimaa, ei ole miljoonat mainostoimistoille turhaan menneet.

Tuskin kovin moni vieläkään tietää että nekin rahat menevät mm. ent nl:n alueelle. Lepardihatut yms saavat toki reilun osuuden. Loput sitten kotimaan turhakkeille.
Hedelmistään puu tunnetaan.

''UPMn Kyselytutkimuksessa 40 prosenttia ei sisäistänyt sitäkään että puu on vessapaperin ja pahvin raaka-aine.''

AuggieWren

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 5 619
  • Liked: 1558
Lainaus
- Kyllä tässä klassista herravihaakin on. Eduskunnan luku, 56 prosenttia, on kylmäävä: siellä kuitenkin säädetään lait eikä eduskuntaan mene tolkuttomasti rahaa.
...
Näin tutkimus tehtiin

1. Tutkimukseen otettiin valtion budjettikirjasta 69 suurinta menoerää, joista tehty lista näytettiin vastaajille henkilökohtaisissa käyntihaastatteluissa. Menoerän kohdalla kerrottiin myös, kuinka monta miljoonaa euroa siihen menee.

Eduskuntaan ei mene paljon rahaa ja kumminkin se on mukana TOP 69:ssä?

Edit. Miksi lista on muuten leimattu juuri perussuomalaispainotteiseksi? Kun mukaan otetaan puolustusmenot, voisi sitä tulkita myös korpikommunistiseksi.
« Viimeksi muokattu: 28.02.2013, 08:35:26 kirjoittanut AuggieWren »
Kaikki ongelmat johtuvat rasismista ja kantaväestön asenteista.

Marko Parkkola

  • Vieras
Mokutus on jaettu (ainakin) kahteen osaan. Yhdistämällä osat mokutusleikkaukset olisivat heti toisena. Vesapuuroslainen rakenteellinen rasismi on pesiytynyt Iltalehden kyselyyn :(

Ant.

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 4 323
  • Liked: 3565
Hallituksen leikkauslista on käytännössä käänteinen kansan listaan verrattuna. Hädän hetkelläkään EU-maksuista ja kehitysavusta ei tingitä. Itse asiassa niitä kasvatetaan. Myöskään hallintomenoihin on turha odottaa minkäänlaisia leikkauksia. Tai Ahvenanmaalle meneviin tukiin.
Homma is the new black.

JoKaGO

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 16 446
  • Liked: 11710
  • Mullaki o kissa
"Poliittisessa mielessä top 10 -lista on Rahkosen mukaan "hyvin perussuomalaispainotteinen", jos huomioon ei oteta puolustusvoimien toimintamenoja ja puolustusmateriaalin hankintoja, jotka ovat suosikkileikkauskohteiden listalla sijoilla 10 ja 11."

Yrittävätkö tutkija ja toimittaja jotenkin dissata väärää tutkimustulosta, vai vetää PS:n vaalivankkureita? Tai siis, niin, tarkemmin ajatellen, niin tai näin, ne vetävät vankkureita joka tapauksessa  :D
[Hallituksen kehysriihessä] Perussuomalaisilla oli pitkä lista esimerkiksi maahanmuuttoon ja kehitysapuun liittyviä leikkausehdotuksia, joista vain osa läpäisi muiden puolueiden seulan.

Lauttasaaren Emiiri

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 833
  • Liked: 125
  • Nuivahko poroporvari
Lainaus
- Kyllä tässä klassista herravihaakin on. Eduskunnan luku, 56 prosenttia, on kylmäävä: siellä kuitenkin säädetään lait eikä eduskuntaan mene tolkuttomasti rahaa.
...
Näin tutkimus tehtiin

1. Tutkimukseen otettiin valtion budjettikirjasta 69 suurinta menoerää, joista tehty lista näytettiin vastaajille henkilökohtaisissa käyntihaastatteluissa. Menoerän kohdalla kerrottiin myös, kuinka monta miljoonaa euroa siihen menee.

Eduskuntaan ei mene paljon rahaa ja kumminkin se on mukana TOP 69:ssä?

Edit. Miksi lista on muuten leimattu juuri perussuomalaispainotteiseksi? Kun mukaan otetaan puolustusmenot, voisi sitä tulkita myös korpikommunistiseksi.

Eduskuntaan upposi 2010 97 miljoonaa veronmaksajien euroja. 31 miljoonaa meni edustajiin (sisältää avustajat) eli 155 tuhatta per kansanedustaja. Lähes sama määrä meni muiden työntekijöiden menoihin, keskimäärin 5350 euroa kuukaudessa per työntekijä.
lähde: http://web.eduskunta.fi/dman/Document.phx?documentId=bm13611132128695&cmd=download

Tietohallinnon kulut oli 6 miljoonaa, mikä summana myös tuntuu varsin korkealta. Toki tuntien valtionhallinnon tapa hoitaa näitä asioita tämä summa on ihan normaalilla byrokraattitasolla.

En pikaisesti etsimällä löytänyt tuoreempia lukuja, mutta arvelisin ettei lukemat ole ainakaan pienentyneet.

Kyllä mielestäni tuossa rahamäärässä on reippaasti tiivistämisen varaa, 466 työntekijää (+edustajat ja avustajat) on aika paljon.
Onko falskia sitten sanoa, että edustan suomalaisia, jos en kuitenkaan halua puhua sellaisten puolesta, jotka elämästä vieraantuneina ajattelevat vain omaa napaansa, täyttävät vatsansa teollisesti kasvatetulla lihalla ja katsovat maailmaa televisiosta ja autonsa ratin takaa mukavasti istuen?
- Kimmo Helistö

Suvaitsija

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 2 781
  • Liked: 1010
  • Etnitön
Voi kun kansa on populistista  ;)
"Turvapaikanhakijat ovat paikallisesti merkittävä tulonlähde. Laitoksen vuosibudjetti on noin kaksi miljoonaa euroa."
-Vastaanottokeskus

"Joidenkin maahanmuuttajaryhmien kohdalla työttömyys on huomattavasti muita
ryhmiä korkeammalla tasolla. Tämä on sekä haaste että mahdollisuus."
-Helsingin tila ja kehitys 2013

Everyman

  • Vieras
Taas tuo Ahvenanmaa, käsittääkseni sinne palautetaan vain suunnilleen saman verran rahaa kuin mitä sieltä kerätään veroina.

Kulttuurimenot pykälän korkeammalla kuin maataloustuet on kai myös jonkinlainen vitsi. Eiköhän summat ole hiukan eri kokoluokkaa.

Mutta mieltä kyllä lämmittää se että puolustusmenojen karsimisella on korkea sijoitus!

Mika.H

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 6 528
  • Liked: 512
Kaikki turvallisuushakuiset, likinäköiset ja luiskaotsaiset impivaaralaiset huomio: jos haluaa perussuomalaispainotteisia leikkauksia, pitää äänestää perussuomalaisia. Käytännössä tämä tarkoittaa myös sitä, että ei saa äänestää muita puolueita.

Tulostakaa tämä teksti ensi vaaleja varten ja ottakaa se varmuuden vuoksi äänestyspaikalle mukaan, niin ette unohda ohjetta.

Mitäs jos tulostais mukaan persujen varjobudjetin? Jotka ovat olleet toistaiseksi täydellistä puuhastelua ja EI AINAKAAN niiden perusteella persut ole vaihtoehto nykymenolle!

Ei niin voi sanoa, avoin shekki. Totta kai ollaan keskusteltu siitä, mitä ne palvelut tulee olla, mutta ei olla annettu mitään hintoja meidän taholtamme siihen, mitä tää pitäisi tai ei saisi maksaa. J.Kuuluvainen, Migri

Mika.H

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 6 528
  • Liked: 512
Vastaan nyt itse kyselyynkin.

Kohdista 1-69 on leikattava.

IDA

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 13 664
  • Liked: 15326
  • qui enim non est adversum vos pro vobis est
Vastaan nyt itse kyselyynkin.

Kohdista 1-69 on leikattava.

Itse olen maltillisempi ja leikkaisin kohdista 1 - 67. ;)
qui non est mecum adversum me est

Mika.H

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 6 528
  • Liked: 512
Vastaan nyt itse kyselyynkin.

Kohdista 1-69 on leikattava.

Itse olen maltillisempi ja leikkaisin kohdista 1 - 67. ;)

Pari bonaria täytyy jättää... Eihän tuossa nyt kaikki ollut, himanenkin oli jätetty pois...;)
Ei niin voi sanoa, avoin shekki. Totta kai ollaan keskusteltu siitä, mitä ne palvelut tulee olla, mutta ei olla annettu mitään hintoja meidän taholtamme siihen, mitä tää pitäisi tai ei saisi maksaa. J.Kuuluvainen, Migri

Impivaaranilves

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 970
  • Liked: 62
Hallituksen leikkauslista on käytännössä käänteinen kansan listaan verrattuna. Hädän hetkelläkään EU-maksuista ja kehitysavusta ei tingitä. Itse asiassa niitä kasvatetaan. Myöskään hallintomenoihin on turha odottaa minkäänlaisia leikkauksia. Tai Ahvenanmaalle meneviin tukiin.
Sellaistahan se näissä kleptokratioissa on, kansan mielipiteillä ei ole väliksi. Säästöjä olisi pitänyt tehdä jo vuosia sitten jottei olisi ylivelkaantunut valtio nykymalliin.
Lainaus
- Kyllä tässä klassista herravihaakin on. Eduskunnan luku, 56 prosenttia, on kylmäävä: siellä kuitenkin säädetään lait eikä eduskuntaan mene tolkuttomasti rahaa.
...
Näin tutkimus tehtiin

1. Tutkimukseen otettiin valtion budjettikirjasta 69 suurinta menoerää, joista tehty lista näytettiin vastaajille henkilökohtaisissa käyntihaastatteluissa. Menoerän kohdalla kerrottiin myös, kuinka monta miljoonaa euroa siihen menee.

Eduskuntaan ei mene paljon rahaa ja kumminkin se on mukana TOP 69:ssä?

Edit. Miksi lista on muuten leimattu juuri perussuomalaispainotteiseksi? Kun mukaan otetaan puolustusmenot, voisi sitä tulkita myös korpikommunistiseksi.

Eduskuntaan upposi 2010 97 miljoonaa veronmaksajien euroja. 31 miljoonaa meni edustajiin (sisältää avustajat) eli 155 tuhatta per kansanedustaja. Lähes sama määrä meni muiden työntekijöiden menoihin, keskimäärin 5350 euroa kuukaudessa per työntekijä.
lähde: http://web.eduskunta.fi/dman/Document.phx?documentId=bm13611132128695&cmd=download

Tietohallinnon kulut oli 6 miljoonaa, mikä summana myös tuntuu varsin korkealta. Toki tuntien valtionhallinnon tapa hoitaa näitä asioita tämä summa on ihan normaalilla byrokraattitasolla.

En pikaisesti etsimällä löytänyt tuoreempia lukuja, mutta arvelisin ettei lukemat ole ainakaan pienentyneet.

Kyllä mielestäni tuossa rahamäärässä on reippaasti tiivistämisen varaa, 466 työntekijää (+edustajat ja avustajat) on aika paljon.

Lisäksi siellä törsäily aiheuttaa kansanedustajille kait tunteen että rahaa riittää vaikka velkaa ottavat kaiken aikaa lisää.
Josko ne avustajat tarvitsee niin tekisi 400 joten luulisi parillakymmenellä työntekijällä pärjäävän. Vahtimestari sekä kahvilaan joku kahvia keittämään. Siinä oli kaksi, avustajat voisi siivota. Jos siellä nyt sitten olisi vielä 18 vaikken keksikään mitä ne tekisi. Jos siirtäisi eduskunnan syrjempään taikka laittaisi ovet lukkoon ja edustajille ovikortit niin ei tarvisi vahtimestariakaan, ne avustajat kyllä voisi kahvitkin keittää joten ei tarvisi erikseen työväkeä herrat muita kuin ne omat palvelijansa jotka puheet kirjoittelee ja asioita selittelee.

raato

  • Jäsen
  • *
  • Viestejä: 38
  • Liked: 0
Itse olen maltillisempi ja leikkaisin kohdista 1 - 67. ;)

Niin, listallahan on kohtia 69, mutta koska kolme viimeistä on jaetulla 67 sijalla ei listassa ole numeroita kuin 67 asti. Sinänsä järjetöntä että saman prosentin lukemat on niputettu yhteen, vaikka virhemarginaalikin on 3% suuntaansa(jos tilastomatematiikasta jotain muistan niin tämä lienee suurimman luvun virhemarginaali, pienemmissä kait jossain määrin pienempi).

Listassa suurimman osan kohdalla menoja voisi vähentää sen verran mitä on suhteessa saanut ääniäkin.

Löytyisköhän tuota listaa jostain helposti alkuperäisine lukuineen, voisi vääntää "varjobudjetin".

Mitä tulee eduskunnan tai valtioneuvoston menoihin, ei niiden eikä muidenkaan kohtien "pienuus" ole mikään syy säästää menoleikkauksista, pikemminkin päinvastoin. Suurimmat ovat ainakin osaksi nykyisen pahoinvointiyhteiskunnan perusta, joissa säästämällä hävitään paljon matalapalkkaisempia ammatteja ja saadaan täten enemmän työttömiä.

« Viimeksi muokattu: 28.02.2013, 11:43:23 kirjoittanut raato »

Teaparty

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 2 311
  • Liked: 4515
  • I will stand my ground
Lainaus
eduskunnan määrärahat ovat suomalaisten suosikkileikkauskohteita

1. Kansalaiset valitsevat joukostaan 200 henkilöä edustamaan itseään
2. Kansalaiset haluavat leikata edustajiltaan budjetin etteivät pääse tekemään mitään.
3. ?
4. Profit

Vittu että on tyhmä kansa. Saa mitä ansaitseekin.

Lehdistö takoo parlamenttia maanrakoon taksinkäyttötilastoilla ja muulla skeidalla harva se viikko. Lammaslauma seuraa ja virkamiehistö kiittää.

Mangustin

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 2 446
  • Liked: 3949
  • Mankuva rasitin.
Tää todistaa taas sen että suomalaiset on huonoja ihmisiä ja ihan juntteja, ja Suomen kansa pitää vaihtaa parempaan ja edistyksellisempään... Eiku, sitähän ne yrittää tehä koko ajan  :o

Mindy

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 845
  • Liked: 1405
Lainaus
eduskunnan määrärahat ovat suomalaisten suosikkileikkauskohteita

1. Kansalaiset valitsevat joukostaan 200 henkilöä edustamaan itseään
2. Kansalaiset haluavat leikata edustajiltaan budjetin etteivät pääse tekemään mitään.
3. ?
4. Profit

Vittu että on tyhmä kansa. Saa mitä ansaitseekin.

Lehdistö takoo parlamenttia maanrakoon taksinkäyttötilastoilla ja muulla skeidalla harva se viikko. Lammaslauma seuraa ja virkamiehistö kiittää.

Tuskin sitä nyt budjettia halutaan karsia niin, etteivät kansanedustajat pääse tekemään mitään. Mutta kun tässä vuosien varrella on kansanedustajien palkkioita muutamaan otteeseen nostettu eduskunnan päätöksillä, niin eiköhän olisi aika eduskunnan päätöksellä näin talouskriisin päällä ollessa palauttaa palkkiotaso vaikka n. 10 vuoden takaiselle tasolle? Kyllä silläkin rahamäärällä isokenkäiset hyvin tulivat toimeen, olivat ne palkkiot silloinkin jo sen verran keskivertoihmisten palkkoja suurempia.

Avustajia edustajat tarvitsevat ehdottomasti, sillä heitä voi verrata esim. reissaavien myyntimiesten tarvitsemiin myynnin tukihenkilöihin. Myynnin tukihenkilöstön tehtäviin kuuluu mm. olla yhteyshenkilönä, jonka aina saa kiinni myyntimiehen itsensä ollessa reissussa ja kokouksissa, valvoa kalenteria ja estää päällekkäisyyksiä, tehdä esitysmateriaaleja (yhteen hyvin tehtyyn powerpoint-esitykseen menee rutkasti aikaa), tehdä tarjousdokumentteja myyjän asiakkaan kanssa sopimilla ehdoilla jne. Kansanedustajien ollessa valiokunnissa, täysistunnoissa, muissa kokouksissa, kansalaisten huolia kuuntelemassa jne. he ovat yhtä tavoittamattomissa kuin myyntimiehet ollessaan asiakastapaamisissa, pitämässä tuotekoulutuksia, lentokoneissa jne. Auton ratissa voi kyllä puhua ja tehdä sopimuksia alustavasti, mutta niiden kirjallista vahvistusta ei voi tehdä. Siksi sen tekeekin myynnin tukihenkilö. Mutta en ole ihan varma, onko täysin tarpeellista jokaiselle edustajalle varata oma avustaja. Usein yrityspuolella yksi ja sama myynnin tukihenkilö avustaa kahta tai useampaa myyntimiestä. Toisaalta kansanedustajien jakautuminen eri valiokuntiin tekee vaikeaksi jakaa järkevästi avustajat edustajien kesken, jos ei ole useampaa edustajaa pääosin samoissa valiokunnissa, jolloin yksi avustaja voisi tehdä yhdellä kertaa tutkimustyötä useammalle saman valiokunnan jäsenelle. Vaikeaa sanoa oikeantasoisesta avustajamäärästä mitään, kun en tarkkaan tiedä työmäärää ja valiokuntajakoja. Ehkä voi olla aihetta vähentämisiin tai sitten ei.

Mutta monia muita säästökohteita eduskunnasta löytyy, joilla ei olisi vaikutusta eduskunnan työskentelyyn. Miljoona euroa torkkupeittoihin on selkeä turhuus. Eduskunnan kerhojen budjetit voisi supistaa tasolle, jolla eduskunnan budjetista tuettaisiin kutakin kerhoa tietyllä pienehköllä maksimisummalla (vaikka 1000 euroa) vuodessa ja loput katettaisiin jäsenmaksuilla niiltä edustajilta, jotka haluaisivat liittyä. Jonkun eduskunnan urheilukerhon useamman kymppitonnin budjettia ei pidä kaataa veronmaksajien niskaan. Eiköhän noilla jo saataisi fiksuja säästöjä aikaan, jotka olisivat kansan oikeustajun mukaisia ja silti eduskunnan toimintakykyä haittaamattomia.
"Though many saw, no one so much as called the police. They all just watched as Kitty Genovese was being stabbed to death in broad daylight. They watched as her assailant walked away. Now, we must all fear evil men. But there is another kind of evil which we must fear most, and that is the indifference of good men."

JoKaGO

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 16 446
  • Liked: 11710
  • Mullaki o kissa

Minun leikkauslistaltani jäisi ensimmäisellä kierroksella pois avauksessa mainituista:

6. Tasavallan presidentti (34 %)
10. Puolustusvoimien toimintamenot (28 %)
11. Puolustusmateriaalin hankinnat (25 %)
17. Yliopistojen toimintamenot (15 %)
30. Veteraanien tukeminen (10 %)
51. Rajavartiolaitos (5 %)
52. Liikenneverkon ylläpitäminen (5 %)
58. Valvonta, kuten säteilyturva, lääkeala ja sosiaali- ja terveysala (Valvira) (3 %)
60. Poliisitoimi (3 %)
61. Opintotuki, mm. opintoraha ja asumislisä (3 %)
63. Terveyden ja toimintakyvyn edistäminen, mm. työsuojelu, rokotteet, tautien valvonta (2 %)
67. Yleissivistävä koulutus, mm. peruskoulut ja lukiot (1 %)
68. Elintarvikkeiden turvallisuuden ja laadun valvonta (1 %)
69. Pelastustoimi ja hätäkeskukset (1 %)
[Hallituksen kehysriihessä] Perussuomalaisilla oli pitkä lista esimerkiksi maahanmuuttoon ja kehitysapuun liittyviä leikkausehdotuksia, joista vain osa läpäisi muiden puolueiden seulan.

sivullinen.

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 14 064
  • Liked: 8965
  • Ahjo on viha. Kosto on kipinä.
Minusta ei tällaisissa kyselyissä ole mitään järkeä. Oikeasti säästöt pitäisi hankkia siitä miten tehdään, eikä siitä mitä tehdään. Suurin osa ihmisistä esimerkiksi haluaa jonkinlaisen poliisin järjestystä ja lakia valvomaan, mutta se sama suurin osa haluaisi leikata poliisihallinnon virkamiehistöstä eli päättävästä portaasta, jossa Paatero ja kaverit kirjoittelevat järjestäytyneen suvaitsemattomuuden vastaisia iskulauseitaan. Samoin joka virastossa on yhdeksän kymmenestä virkailijasta täyttämässä vain virallisten paperivaatimuksien tarvetta. Kaikki toiminta on niin kyllästetty turhalla byrokratialla ja paperisodalla, ettei sen määrää voi ihmismieli käsittää, eikä sen kustannusta voi laskea, koska se on osana kaikkea muuta.

Eduskunnassa ei edes ne päiväpeitot ja urheilukerhot ole suurin kuluerä. Suurin erä on virastojen ja lainsäädäntöä valvovien elinten, avustajien ja lobbarien ja lobbarien tukijoiden rajaton armeija. Suuren salin penkit eivät paljoa maksa, eikä edes 200 hengen palkoista synny kohtuutonta kustannusta. Mutta tuhansiin - ja kymmeniin tuhansiin - henkilöihin nousevan virkamiesarmeijan ylläpitoa ei mikään maa kestä. Eikä sen aiheuttama kustannut - joka tässä on keskustelun aiheena - ole edes suurin haittatekijä; byrokratia kun toimillaan tappaa kaiken yrittelijäisyyden ja tekemisen ilon.
"Meistä ei olisi mikään sen suotavampaa kuin sivullisen esittämä marxilainen analyysimme arvostelu." (Lenin)

Teaparty

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 2 311
  • Liked: 4515
  • I will stand my ground
Lainaus
eduskunnan määrärahat ovat suomalaisten suosikkileikkauskohteita

1. Kansalaiset valitsevat joukostaan 200 henkilöä edustamaan itseään
2. Kansalaiset haluavat leikata edustajiltaan budjetin etteivät pääse tekemään mitään.
3. ?
4. Profit

Vittu että on tyhmä kansa. Saa mitä ansaitseekin.

Lehdistö takoo parlamenttia maanrakoon taksinkäyttötilastoilla ja muulla skeidalla harva se viikko. Lammaslauma seuraa ja virkamiehistö kiittää.

Tuskin sitä nyt budjettia halutaan karsia niin, etteivät kansanedustajat pääse tekemään mitään. Mutta kun tässä vuosien varrella on kansanedustajien palkkioita muutamaan otteeseen nostettu eduskunnan päätöksillä, niin eiköhän olisi aika eduskunnan päätöksellä näin talouskriisin päällä ollessa palauttaa palkkiotaso vaikka n. 10 vuoden takaiselle tasolle? Kyllä silläkin rahamäärällä isokenkäiset hyvin tulivat toimeen, olivat ne palkkiot silloinkin jo sen verran keskivertoihmisten palkkoja suurempia.

Avustajia edustajat tarvitsevat ehdottomasti, sillä heitä voi verrata esim. reissaavien myyntimiesten tarvitsemiin myynnin tukihenkilöihin. Myynnin tukihenkilöstön tehtäviin kuuluu mm. olla yhteyshenkilönä, jonka aina saa kiinni myyntimiehen itsensä ollessa reissussa ja kokouksissa, valvoa kalenteria ja estää päällekkäisyyksiä, tehdä esitysmateriaaleja (yhteen hyvin tehtyyn powerpoint-esitykseen menee rutkasti aikaa), tehdä tarjousdokumentteja myyjän asiakkaan kanssa sopimilla ehdoilla jne. Kansanedustajien ollessa valiokunnissa, täysistunnoissa, muissa kokouksissa, kansalaisten huolia kuuntelemassa jne. he ovat yhtä tavoittamattomissa kuin myyntimiehet ollessaan asiakastapaamisissa, pitämässä tuotekoulutuksia, lentokoneissa jne. Auton ratissa voi kyllä puhua ja tehdä sopimuksia alustavasti, mutta niiden kirjallista vahvistusta ei voi tehdä. Siksi sen tekeekin myynnin tukihenkilö. Mutta en ole ihan varma, onko täysin tarpeellista jokaiselle edustajalle varata oma avustaja. Usein yrityspuolella yksi ja sama myynnin tukihenkilö avustaa kahta tai useampaa myyntimiestä. Toisaalta kansanedustajien jakautuminen eri valiokuntiin tekee vaikeaksi jakaa järkevästi avustajat edustajien kesken, jos ei ole useampaa edustajaa pääosin samoissa valiokunnissa, jolloin yksi avustaja voisi tehdä yhdellä kertaa tutkimustyötä useammalle saman valiokunnan jäsenelle. Vaikeaa sanoa oikeantasoisesta avustajamäärästä mitään, kun en tarkkaan tiedä työmäärää ja valiokuntajakoja. Ehkä voi olla aihetta vähentämisiin tai sitten ei.

Mutta monia muita säästökohteita eduskunnasta löytyy, joilla ei olisi vaikutusta eduskunnan työskentelyyn. Miljoona euroa torkkupeittoihin on selkeä turhuus. Eduskunnan kerhojen budjetit voisi supistaa tasolle, jolla eduskunnan budjetista tuettaisiin kutakin kerhoa tietyllä pienehköllä maksimisummalla (vaikka 1000 euroa) vuodessa ja loput katettaisiin jäsenmaksuilla niiltä edustajilta, jotka haluaisivat liittyä. Jonkun eduskunnan urheilukerhon useamman kymppitonnin budjettia ei pidä kaataa veronmaksajien niskaan. Eiköhän noilla jo saataisi fiksuja säästöjä aikaan, jotka olisivat kansan oikeustajun mukaisia ja silti eduskunnan toimintakykyä haittaamattomia.

Pelottavaa

Boldasit viestistäni joitakin yksittäisiä sanoja ja kommentoit yhdellä sanalla: pelottavaa. Voisitko hieman avata ajatusmaailmaasi ja selkeyttää meille muillekin, mikä sinua niin pelottaa?
"Though many saw, no one so much as called the police. They all just watched as Kitty Genovese was being stabbed to death in broad daylight. They watched as her assailant walked away. Now, we must all fear evil men. But there is another kind of evil which we must fear most, and that is the indifference of good men."

Ari-Lee

  • Kannatusjäsen
  • Jäsen^^^
  • ****
  • Viestejä: 39 468
  • Liked: 43361
  • Sarkasmoitunut työvoimapulareservi ♂Syyllinen☦
Minusta ei tällaisissa kyselyissä ole mitään järkeä. Oikeasti säästöt pitäisi hankkia siitä miten tehdään, eikä siitä mitä tehdään. Suurin osa ihmisistä esimerkiksi haluaa jonkinlaisen poliisin järjestystä ja lakia valvomaan, mutta se sama suurin osa haluaisi leikata poliisihallinnon virkamiehistöstä eli päättävästä portaasta, jossa Paatero ja kaverit kirjoittelevat järjestäytyneen suvaitsemattomuuden vastaisia iskulauseitaan. Samoin joka virastossa on yhdeksän kymmenestä virkailijasta täyttämässä vain virallisten paperivaatimuksien tarvetta. Kaikki toiminta on niin kyllästetty turhalla byrokratialla ja paperisodalla, ettei sen määrää voi ihmismieli käsittää, eikä sen kustannusta voi laskea, koska se on osana kaikkea muuta.

Eduskunnassa ei edes ne päiväpeitot ja urheilukerhot ole suurin kuluerä. Suurin erä on virastojen ja lainsäädäntöä valvovien elinten, avustajien ja lobbarien ja lobbarien tukijoiden rajaton armeija. Suuren salin penkit eivät paljoa maksa, eikä edes 200 hengen palkoista synny kohtuutonta kustannusta. Mutta tuhansiin - ja kymmeniin tuhansiin - henkilöihin nousevan virkamiesarmeijan ylläpitoa ei mikään maa kestä. Eikä sen aiheuttama kustannut - joka tässä on keskustelun aiheena - ole edes suurin haittatekijä; byrokratia kun toimillaan tappaa kaiken yrittelijäisyyden ja tekemisen ilon.

Boldaan. Tähän tekstiin sisältyy koko järjetön tuhlaaminen alkaen lorvijoiden hyysäämisestä Valviraan(valevalvojia) ja VATT:een(J Vartiainen) ja miljooniin muihin haitallisiin julkishallinnon rahasyöppöihin mustiin aukkoihin mitkä aiheuttavat vain yhteiskuntakiusaamista. Kiusaamisen uhrina on aina veronmaksaja.

Esim. Espanjassa oli tuo "lobbaaminen" ja "maantapa" viety niin pitkälle että kaupungintalo oli palkannut 150 työntekijää kenenkään tietämättä missä ja keitä nuo palkatut olivat. (Yle Ulkolinja).
"Meidän on kaikki, jos meidän on työ:
Nälkälän rahvas, äl' aarteitas' myö!" - Ilmari Kianto 🇫🇮

"Miksi kaikessa keskusteluissa on etsitty kaikki mahdolliset ongelmat heti kättelyssä? "- J.Sipilä
"Kimppuuni käytiin nyrkein – "Kyllä lyötiin ihan kunnolla" - J.Sipilä

sivullinen.

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 14 064
  • Liked: 8965
  • Ahjo on viha. Kosto on kipinä.
Esim. Espanjassa oli tuo "lobbaaminen" ja "maantapa" viety niin pitkälle että kaupungintalo oli palkannut 150 työntekijää kenenkään tietämättä missä ja keitä nuo palkatut olivat. (Yle Ulkolinja).

Naurattaisi jos ei itkettäisi.

Vaan tiedän tapauksen Suomestakin, jossa säästösyistä oli nimenomaan erästä kunnanvirastoa kielletty palkkaamasta ketään - ns. rekrytointikielto. Toveri halusi kuitenkin viran ja hänet palkattiin virastonjohtajan päätöksellä. Kunnanvaltuusto paheksui tekoa. Mitään ei kuitenkaan tehty. Vastoin kunnanvaltuuston päätöstä toiminut virastopomo sai pitää virkansa: rike ei ollut niin suuri. Työsopimus oli myös allekirjoitettu, eikä sitä voitu purkaa. Toveri sai pitää siis virkansa. Pomo ei edes suostunut irtisanomaan toveria koeajalla. Näin viranomainen taas osoitti kuka on herra ja kuka renki.
"Meistä ei olisi mikään sen suotavampaa kuin sivullisen esittämä marxilainen analyysimme arvostelu." (Lenin)

Ari-Lee

  • Kannatusjäsen
  • Jäsen^^^
  • ****
  • Viestejä: 39 468
  • Liked: 43361
  • Sarkasmoitunut työvoimapulareservi ♂Syyllinen☦
Esim. Espanjassa oli tuo "lobbaaminen" ja "maantapa" viety niin pitkälle että kaupungintalo oli palkannut 150 työntekijää kenenkään tietämättä missä ja keitä nuo palkatut olivat. (Yle Ulkolinja).

Naurattaisi jos ei itkettäisi.

Vaan tiedän tapauksen Suomestakin, jossa säästösyistä oli nimenomaan erästä kunnanvirastoa kielletty palkkaamasta ketään - ns. rekrytointikielto. Toveri halusi kuitenkin viran ja hänet palkattiin virastonjohtajan päätöksellä. Kunnanvaltuusto paheksui tekoa. Mitään ei kuitenkaan tehty. Vastoin kunnanvaltuuston päätöstä toiminut virastopomo sai pitää virkansa: rike ei ollut niin suuri. Työsopimus oli myös allekirjoitettu, eikä sitä voitu purkaa. Toveri sai pitää siis virkansa. Pomo ei edes suostunut irtisanomaan toveria koeajalla. Näin viranomainen taas osoitti kuka on herra ja kuka renki.

Tiedänpä yksittäistapauksen Kajaanista. Kaupunginvarikko oli palkannut ylimääräisen tilapäisen ja määräaikaisen hitsarin. Kun hitsari vain jaksoi kulkea työmaalla yli 2 vuotta hänen virkansa oli vakinaistettava. Syy oli se kun vielä ainakin 80 -luvulla oli maantapa ja laki että jos käy samalla työmaalla tilapäisvirassa yli 2 vuotta ilman voimassaolevaa työsopimusta on se virka vakinaistettava. Hitsata hän ei kuulema osannut yhtään. (Lähde on eräs pitkään kaupunginvirkamiehenä toiminut henkilö kenet tunnen varsin hyvin.)
En tiedä kuinka tänäpäivänä tuo virhe korjattaisiin.
"Meidän on kaikki, jos meidän on työ:
Nälkälän rahvas, äl' aarteitas' myö!" - Ilmari Kianto 🇫🇮

"Miksi kaikessa keskusteluissa on etsitty kaikki mahdolliset ongelmat heti kättelyssä? "- J.Sipilä
"Kimppuuni käytiin nyrkein – "Kyllä lyötiin ihan kunnolla" - J.Sipilä

Juha J.

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 2 774
  • Liked: 88
  • Ilmapiirin pehmentäjä
Voi kun kansa on populistista  ;)

:)
Taas on saatu vääriä tuloksia kun kansalta kysytään. Selvää kuitenkin on että Eduskunnan määrärahojen leikkaus listan kärjessä osoittaa tietämättömyyttä. Pitäähän meidän äänestämille pelleille toimintaedellytykset taata vaikka vituttais kuinka.

Kehitysapu oli listalla valitettavan alhaalla.  :-\
Chillax mothafuckas. Toimitaan järkevästi.

Mindy

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 845
  • Liked: 1405
Minusta ei tällaisissa kyselyissä ole mitään järkeä. Oikeasti säästöt pitäisi hankkia siitä miten tehdään, eikä siitä mitä tehdään. Suurin osa ihmisistä esimerkiksi haluaa jonkinlaisen poliisin järjestystä ja lakia valvomaan, mutta se sama suurin osa haluaisi leikata poliisihallinnon virkamiehistöstä eli päättävästä portaasta, jossa Paatero ja kaverit kirjoittelevat järjestäytyneen suvaitsemattomuuden vastaisia iskulauseitaan. Samoin joka virastossa on yhdeksän kymmenestä virkailijasta täyttämässä vain virallisten paperivaatimuksien tarvetta. Kaikki toiminta on niin kyllästetty turhalla byrokratialla ja paperisodalla, ettei sen määrää voi ihmismieli käsittää, eikä sen kustannusta voi laskea, koska se on osana kaikkea muuta.

Eduskunnassa ei edes ne päiväpeitot ja urheilukerhot ole suurin kuluerä. Suurin erä on virastojen ja lainsäädäntöä valvovien elinten, avustajien ja lobbarien ja lobbarien tukijoiden rajaton armeija. Suuren salin penkit eivät paljoa maksa, eikä edes 200 hengen palkoista synny kohtuutonta kustannusta. Mutta tuhansiin - ja kymmeniin tuhansiin - henkilöihin nousevan virkamiesarmeijan ylläpitoa ei mikään maa kestä. Eikä sen aiheuttama kustannut - joka tässä on keskustelun aiheena - ole edes suurin haittatekijä; byrokratia kun toimillaan tappaa kaiken yrittelijäisyyden ja tekemisen ilon.

Boldaan. Tähän tekstiin sisältyy koko järjetön tuhlaaminen alkaen lorvijoiden hyysäämisestä Valviraan(valevalvojia) ja VATT:een(J Vartiainen) ja miljooniin muihin haitallisiin julkishallinnon rahasyöppöihin mustiin aukkoihin mitkä aiheuttavat vain yhteiskuntakiusaamista. Kiusaamisen uhrina on aina veronmaksaja.

Esim. Espanjassa oli tuo "lobbaaminen" ja "maantapa" viety niin pitkälle että kaupungintalo oli palkannut 150 työntekijää kenenkään tietämättä missä ja keitä nuo palkatut olivat. (Yle Ulkolinja).

Joo, tässä on kyllä monta hyvää pointtia. Byrokratia ja valvontavaatimukset eivät ole missään suhteessa todellisuuden tarpeisiin. Olin viimeiset 10 kuukautta työssä, jossa tein yhteistyötä maatilojaan kehittävien maidontuottajien kanssa. He jatkojalostivat itse omalla tilallaan maitoa erilaisiksi maitotuotteiksi ja myivät niitä suoraan eteenpäin kaupoille ja kuluttajille. Kun kuuntelin heidän kertomuksiaan heidän toiminnalleen asetetuista vaatimuksista, en aina ollut uskoa korviani.

1.) Raakamaidon pienimuotoinen myynti suoraan tilalta kuluttajille saadaan viranomaisten puolesta kuulostamaan niin kauhean monimutkaiselta byrokratian kannalta, ettei monillakaan ole siihen halua (paitsi pimeästi naapureille). Pitäisi kuulemma olla meijerirekisteröinti jne. Mutta kun asetuksia ja säännöksiä tarkkaan tutkii, käykin ilmi, että pienimuotoista myyntiä tiettyyn vuosittaiseen litramäärään asti suoraan kuluttajille ilman kaupan väliintuloa saa harjoittaa ihan laillisesti ilman meijerirekisteröintiä kirjoittamalla yhdelle A4-arkille aikovansa myydä raakamaitoa kuluttajille korkeintaan sallitun litramäärän verran ja postittamalla sen viranomaisille. Ei sen kummempaa valvontaa ja byrokratiaa oikeasti vaadita, vaikka byrokraatit itse yrittävät luoda itselleen lisää tarkastettavaa antamalla ymmärtää raakamaidon myymisen vaativan kaiken maailman lupia ja rekisteröintejä ja tarkastuksia.

2.) Yrityksessä, jossa on työssä 1 ainoa henkilö, omistaja itse, pitäisi siivoamisen omavalvontaa harjoittaa näin: siivottuaan työtilat omistaja merkkaa omavalvontaan siivonneensa tilat. Sitten hän "tarkistaa" siivonneensa tilat ja merkkaa toiseen listaan tarkistaneensa siivouksen tulleen tehdyksi. Tästä sitten loppujen lopuksi sen verran suostuttiin joustamaan, että riittää, kun hän kerran viikossa täyttää sen tarkistuspaperin kaikilta päiviltä. Elintarviketuotantoa valvovat viranomaiset tarkistavat molempien listojen olevan asianmukaisesti täytettyjä aina joka tarkastuskäynnillään.

3.) Makeisverolain tultua voimaan pientuottajat ovat joutuneet pelleilemään verottoman ja verollisen varastoinnin kanssa. Tietyt maitotuotteet pitää laittaa kylmään tekeytymään niiden tultua ulos koneesta, jolla hoidetaan pastöroinnit ja sekoittamiset yms. Ne eivät siis ole vielä valmiiksi myyntikuntoisia ilman kylmäkäsittelyä, jota varten tuotantotiloissa on kylmälaitteet. Näistä kylmälaitteista ne kylmäkäsittelyn jälkeen sitten siirretään varsinaiseen kylmävarastoon, jossa niitä säilytetään myyntiä odottamassa. Vastikään tulliviranomaiset alkoivatkin vaatia eräältä tuottajalta, että tuotantotilan kylmälaitteet (joissa siis säilytetään vielä myyntikelvotonta tavaraa) pitääkin rekisteröidä verolliseksi varastoksi, koska niissä säilytetään kyseisiä maitotuotteita. Ei mennyt läpi, että tuotantotilan kylmälaitteet ja tuotteiden säilytys siellä vuorokauden ajan on osa tuotantoprosessia, jota ilman tuote ei ole myyntikelpoinen. Olisi pitänyt piirrättää tuotantotilan piirustuksiin, jotka tullilla on rekisteröityinä, pari viivaa tuotantotilan kylmälaitteiden ympärille ja kirjoittaa niiden kohdalle verollinen varasto. Makeisverolain tullessa parisen vuotta sitten voimaan oli kaikki piirustukset tarkastutettu tulliviranomaisilla, jotka eivät silloin olleet vaatineet viivojen piirtämistä. Nyt sitä alettiin yhtäkkiä vaatia ja siitä tuottajan olisi pitänyt maksaa 450 euroa, jotta hänen varastointilupaansa olisi tehty vaaditut muutokset. Koska tuottaja ei suostunut, verottoman varaston pitolupa peruttiin kokonaan ja hänen on nyt pakko rajoittaa tuotantomääriään niin, että hän varmasti pysyy makeisverolain älyttömän alas vedettyjen pientuotantorajojen alla. Vain varastointiluvan kanssa saa tuottaa enemmänkin, tosin kaikesta tuotannosta kovat verot maksaen.

3.) Samat tullin ihastuttavat virkamiehet myöskin vaativat, että aina kun tuotteita hävitetään (esim. tuotannossa tapahtuneen virheen vuoksi tai myymättä jääneiden tuotteiden viimeisen myyntipäivän umpeuduttua), tullille pitää ilmoittaa, odottaa, että tullista tulee virkailija paikalle valvomaan hävittämistä, sitten vasta hävittää hävitettävät tuotteet ja maksaa joka kerralta 30 euroa siitä, että tullivirkailija tulee paikalle. Maatilat eivät ole aivan tullitoimistojen naapurissa, joten jokainen hävityksen valvontakeikka tarkoittaa turhaa vähintään 1,5 tunnin yhteenlaskettua autolla ajoa. Ajomatkat maatiloille ja takaisin ovat poissa tehokkaasta työajasta ja niistä maksetaan kilometrikorvaukset tullitarkastajille. Onko tässä muka jotakin järkeä?

"Though many saw, no one so much as called the police. They all just watched as Kitty Genovese was being stabbed to death in broad daylight. They watched as her assailant walked away. Now, we must all fear evil men. But there is another kind of evil which we must fear most, and that is the indifference of good men."

foobar

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 19 927
  • Liked: 38026
Ihmeen harva halusi leikata "kehitys"yhteistyötä". Kyllä pallovattaneekerilapsikuvissa on Voimaa, ei ole miljoonat mainostoimistoille turhaan menneet.

Nuorisotyöstä haluaa leikata myös äärimmäisen harva. Ei liene sattumaa, että "nuorison syrjäytymisen estämiseen" on viime aikoina alettu ns. panostamaan. Sitä ei satuta kertomaan että suurimmissa kaupungeissa, varsinkin Helsingissä, tämä on suurelta, ellei valtaosaltaan suojelurahaa tietyille integroitumishaluttomille uusille vähemmistöille. Kun muut edes yrittävät olla ihmisiksi, selkärangaton pohjasakka palkitaan. Se on helppoa kun 99% kansasta ei halua nähdä kuka kuviossa on itseasiassa se ongelmanaiheuttaja.
"Voi sen sanoa, paitsi ettei oikein voi, koska sillä antaa samalla avoimen valtakirjan EU:ssa tapahtuvalle mielivallalle."
- ApuaHommmaan siitä, voiko sanoa Venäjän tekevän Ukrainassa siviilien kidutusmurhia ja voiko ne tuomita.

Nostalgia

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 968
  • Liked: 57
Nää mistä leikkaisit kyselyt noudattaa aina samaa kaavaa.

1. Joltain muulta
2. Joltain muulta
3. Joltain muulta.

Jotenkin väsynyttä.
Slussenin sissin ottaminen referenssisuomalaiseksi on mielestäni melkein yhtä epärehellistä kuin somaliraiskaajan ottaminen referenssisomaliksi.

Tagit: