HOMMAN KESKUSTELU > Mylly
Miten Suomen talous lähtisi nousuun?
siviilitarkkailija:
Kaikki ovat ihmetelleet ja kummastelleet sitä millä hinnalla on saatu yliopistoihmisiä pohtimaan sitä mitä Kataisen pitäisi tehdä? Tämän nerokkaan ja sinänsä aiheellisen kysymyksen pohtiminen on jäänyt vähemmälle huomiolle kun on paljastunut että Katainen, Himanen tai edes Berkleyn yliopiston filosofiryhmä ei oikeastaan tiedä mitä Suomessa pitäisi tehdä. Koska kustannukset ovat aika kovia ja ilmassa on himaanvetoa, ajattelin että pitäisiköhän hompanssien tehdä halvempi tutkimus siitä mitä Suomessa oikein pitäisi tehdä että talous lähtisi nousuun? Luulen että täällä foorumilla on enemmän asiantuntemusta ja ratkaisuvaihtoehtoja Suomen talouden ongelmiin kuin yhdysvaltalaisella yliopistokampuksella tulee koskaan olemaan...lisäksi tulos on valtion kannalta ilmainen toisin kuin jonkun professorin oman henkilökohtaisen hyvinvoinnin edistämiseen keskittyneeltä yritykseltä ostettuna.
John:
Muutamia yksinkertaisia toimenpiteitä:
- Yhteisövero alas, noin 15 prosenttiin
- Tulovero alas
- Rikkidirektiivi peruttava
- Lisää ydinvoimaa nopeasti
AuggieWren:
Yrittäjyyden byrokratia pois: rekisteröitymismaksut, eläkemaksut, ylimitoitetut pätevyysvaatimukset, joustamaton veronmaksubyrokratia (verotilitykset), ylimitoitettu terveydensuojelu, monimutkainen verojärjestelmä.
Jos päästään siihen, että voisin laillisesti esim. tuosta vain harjan käteen nostamalla ryhtyä puhtaanapitoalan yrittäjäksi, löytyisi niitä "Suomi nousuun"-aloja ihan itsekseen. On turha korkeuksista miettiä tulevaisuuden menestysaloja, valtiojohtoisesti sellaisia ei tule. Tekijät tehköön.
nitkunatku:
Persut/Soini taannoin ehdotti Suomeen Viron mallin mukaista pienyrittäjien nollaverokantaa.
Mangustin:
http://fi.wikipedia.org/wiki/Sosiaaliturvatili
Loppuisi kansainvaellukset Suomea kohti sosiaaliturvan perässä. Poistaisi kannustinloukut kantiksilta ja vähentäisi insentiiviä avioeroon.
Verotus on ihan tolkutonta. Verojen jatkuva korottaminen ei kasvata valden verotuloja yhtään, päinvastoin. Ylitarkastajat, alitarkastajat ja välitarkastajat kilometritehtaalle.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Lafferin_k%C3%A4yr%C3%A4
Navigaatio
[0] Viestien etusivu
[#] Seuraava sivu
Siirry pois tekstitilasta