Sami Takala HS
13:56
”HENKINEN kantti alkaa olla ihan finaalissa.”
Näin sanoo Anne Poikonen, joka seisoo kotitalonsa pihassa Helsingin Malminkartanossa. Vieressä ovat puoliso Aimo Poikonen, naapuri Virpi Hakanen ja muutama muu asukas.
Kaikkia kiukustuttavat talojen lukuisat rakennusvirheet, joita ei heidän mukaansa ole saatu korjattua.
Radanvarren kolme kerrostaloa kuuluvat Helsingin kaupungin omistamalle asumisoikeusyhtiölle Hasolle. Vuonna 2018 valmistuneet talot on rakennuttanut Helsingin asuntotuotanto Att. Urakoitsijana toimi Lujatalo.
Asukkaat kertovat nyt, mikä kaikki Luutnantinpolulla mättää.
ASTUMME sisään yhteen porrashuoneista. Lattia kiiltelee vedestä, kuramatto kuivuu lämpöpatterin päällä. Katossa näkyy veden jälkeensä jättämä tumma, kostea läikkä.
Haastattelua edeltävänä päivänä Helsingissä on satanut vettä, ja sadevesi on päässyt rakenteiden läpi sisälle. Aimo Poikonen osoittaa sormellaan ulko-oven yläpuolelle. Ulkoseinää suojaavassa pellissä ammottaa aukko.
Vettä valuu sateella myös pariskunnan ikkunoiden väliin. Anne Poikonen näyttää videota kännykkänsä ruudulta.
”Se on kuin Niagaran putous.”
Hänen mukaansa rakennuttajan eli Att:n edustaja kävi katsomassa ikkunaa ja totesi, että siinä on rakennusvirhe. Ongelmalle ei ole kuitenkaan tehty mitään kahteen vuoteen. Poikoset joutuvat pitämään ikkunalaudalla pyyhkeitä suojana.
Naapuri kertoo, että asunnon seinässä oli jo muuttaessa selvä kosteusvaurio, pehmeä patti. Kylpyhuoneessa suihkuvesi kertyi wc-istuimen ympärille, ja nyt olohuoneen kattoon on ilmestynyt kiiltäviä viiruja.
Seinän kosteusvaurio on korjattu, mutta kylpyhuoneessa on edelleen ongelmia.
Poikosten käymälän pönttö vuoti. Aina kun vessa vedettiin, pöntöstä pulppusi jätevettä: jalan alta tuli haisevaa jätevettä lattialle noin desin verran. Vika korjattiin lisäämällä pytyn takaosaan tiiviste.
[….]
ASUKKAAT kokevat, että he ovat jääneet yksin taistelemaan ongelmien kanssa: isännöitsijään on vaikea saada yhteyttä eikä suoria puhelinnumeroita suostuta antamaan. Asiat on hoidettava sähköpostitse.
[…]
”Tappelimme monta viikkoa, että tekninen isännöitsijä tulee hakemaan näytepussukan. Sitten meni seitsemän viikkoa, ja ruvettiin kyselemään, missä vastaukset viipyvät, niin hän vastasi sähköpostilla, että asuntoon tulee huone- ja siitepölyä.”
Asukkaat eivät pyynnöstä huolimatta saaneet laboratorion nimeä eivätkä alkuperäistä lausuntoa näytteiden tuloksista. Suodattimia ei ole suostuttu vaihtamaan useammin kuin kahdesti vuodessa.
[….]
”Hämmentävän pitkä lista.”
KYSYIMME asukkaiden esiin nostamista ongelmista Hason, Lujatalon ja Att:n edustajilta.
Hason toimitusjohtaja Juha Viljakainen sanoo suhtautuvansa vakavasti asukkaiden huoliin. Hänen mukaansa nyt listatut viat aiotaan tarkistaa ja niille tehdään tarvittavat toimenpiteet.
”Takuuaikana ilmenneet viat, jotka ovat urakoitsijan vastuulla, on tietääksemme korjattu ja viimeisiä saatetaan kuntoon parhaillaan.”
Viljakainen kehottaa asukkaita tekemään vikatilanteissa aina sähköisen ilmoituksen, jolloin huolto voi puuttua tilanteeseen välittömästi.
”Asukkaan itse ei siis tarvitse hoitaa asiaa isännöitsijän kanssa. Osa listatuista puutteista on ilmoitettu, ja suunniteltu korjaus on jo voitu käynnistää.”
TALON rakentaneen Lujatalon toimialajohtaja Tero Saanisto sen sijaan kertoo, että nyt ilmi tulleet viat ovat hänelle uusia, eikä hän siksi pysty kommentoimaan niitä.
Rakennusvirheiden määrää Luutnantinpolulla Saanisto pitää tavanomaisena.
”Toki tässä oli hämmentävän pitkä lista.”
Saaniston mukaan kiinteistössä on tehty takuukorjauksia, ja viime keväänä korjauksista on pidetty jälkitarkastus.
”Silloin tilaajan edustajan eli Att:n valvoja on tarkistanut ja hyväksynyt kaikki takuuajan korjaukset. Sen jälkeen meille urakoitsijana ei ole tullut mitään reklamaatiota.”
[….]
ATT:N tiimipäällikkö Kenny Fahlström sanoo, ettei ole tietoinen valtaosasta asukkaiden esille nostamista ongelmista, minkä takia myöskään hän ei halua ottaa asiaan kantaa.
”Näistä pitäisi ilmoittaa välittömästi isännöinnin kautta Hasolle, ja Haso sitten ilmoittaa niistä eteenpäin. Jos toimittaja tuo näitä vain esiin, ei mene ihan oikein tämä prosessi nyt.”
https://www.hs.fi/kaupunki/art-2000009805737.htmlIsännöinti on uudistettu niin, ettei isännöitsijään nimeä ja yhteystietoja ole missään vaan kaikki yhteydenotot menevät puhelimitse Hason asiakaspalvelun kautta tai geneerisen sähköpostiin. Isännöitsijätoimistosta on vaihdettu sellaiseen, jolle maksetaan siitä, että useitten asukkaiden pitää valittaa pikkuasioistakin, että mitään tapahtuu. Kätevästi ei sitten asuntojen omistaja eikä rakentaja ole tietoinen mistään. Jutussa on kerrottu paljon enemmän ongelmia kuin lainauksessa.
Tietoinen asumisen laadun romauttaminen, ensin rakentamisen, sitten kiinteistöjen ylläpidon osalta.
Hesarissa on ollut paljon juttuja kaupunkisuunnittelusta:
Uutta asuin- ja toimitilarakentamista suunnitellaan, lähiluonnonystävät vastustavat.
Vallilanlaakson uudella ratikalla ja uusilla bussirunkolinjoilla on harvat pysäkit, jotta saadaan muutama minuutti lyhyempi matkustusaika.
Asuntojen hinnat laskevat, asuntorakentaminen romahtaa, asuntosijoittajat kusessa.
Keskusta autioutuu liikkeistä, mutta elinvoimaa toivotaan kävelykaduista, autottomuudesta, kulttuuripalveluista, pöhinästä.
Saattaa olla että viimeisen vuosikymmenen ideaalikaupunki, jossa nuoret ja terveet kaupunkilaiset pikaratikoivat ja metroilevat tiiviisti ja korkeasti rakennetuista uudisasutusalueista keskustaan luoviin siisteihin duuneihin ja viihdyttämään itseään pöhinällä, ei toimi. Ihmiset vanhenevat ja tylsistyvät ja jäävät kököttämään esikaupunkeihinsa. Työpaikat sijoittuvat kehäteiden varsille.
Jossain vaiheessa sattaa tulla ajankohtaiseksi, että Tuusulan ja Kirkkonummen kaltaiset kermankuorijakehyskunnat pakotetaan ottamaan vastuunsa pääkaupunkiseudun tasapainoisesta kehityksestä ja ne liitetään Helsinkiin joko suoraan tai yhteisen Metropolihallinnon kautta.