Kirjoittaja Aihe: Helsingin ja Vantaan vähiten/eniten "rikkaat" koulut ja asuinalueet?  (Luettu 133894 kertaa)

Eugen235

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 1 941
  • Liked: 637
Mututuntumalla suosittelisin Helsingin Lauttasaarta. Lidlissä ei ole ollut pahemmin rikastusta. Sinne tosin on tulossa metro sekä kaavoitetaan lisää asuntoja. Ne voivat muuttaa tilanteen.

Edit: Kävelin vapun aikaan Helsingin Ruoholahden päiväkodin kentän ohi. Siellä oli parikymmentä lasta/nuorta leikkimässä. Kaikki "rikkaita". Muutenkin siellä käydessä on tuntunut, että aurinkoisempien maiden ystävyyskansat ovat vahvasti edustettuna. En ostaisi sieltä itselleni asuntoa.

Olin aikoinani koemielessä jonossa osaomistusasuntoihin (onneksi oli sen verran järkeä etten koskaan langennut niihin, mutta se on jo toinen juttu.), Etelä-Hgin ekat valmistuivat Ruoholahteen. Olisiko vuosi ollut 95 tai 96. Sain kämppätarjouksen, kävin tutustumassa alueeseen lauantai-iltapäivänä. Kyllä oli kokemus. Rikkautta ei ollut vielä paljoa, mutta uusi alue oli täynnä ns. päihdevammaisia, teinejä  ja vanhempia. Avointa dokaamista  ja lasinsiruja pitkin jalkakäytäviä. Stereoita luukutettiin kaduille avoimista ikkunoista, terassit täynnä väkeä pikkulasten kanssa jne.

Aika epäyllättävää kuulla Ruoholahden nykyisestä rikkaudesta.

Hgin erikoisuus on. että myös lähellä kantakaupunkia oleville uusille asuinalueille asutetaan toimetonta ja ongelmaista väkeä.

Toisaalta, uusia päihde- ja syrjäytymisasuntoloita raivataan hartiavoimin alueille, jotka ovat perinteisesti enemmän tai vähemmän rauhallisia. Etu-Töölö, Taka-Töölö, Ruskeasuo, Etelä-Haaga...


Jaffasiini

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 638
  • Liked: 78
Jossain forumin kätköissä pitäis olla ihan kunnon tietoa koulujen rikastumisasteesta.
En kyllä millään viitsi alkaa takkuamaan tuon haun kanssa, joten... No, varmaan täältä sankari löytyy joka alkaa sitä kaivelemaan.
Kouluissakin on eroja. Osa erottelee oppilaat "omiin joukkoihinsa" ja osa sekoittaa. Eli osassa on sitten erityisen rauhattomia luokkia ja rauhallisia, toisissa keskirauhattomia kaikki.

junakohtaus

  • Global Moderator
  • Jäsen^^^
  • *****
  • Viestejä: 9 453
  • Liked: 4321
  • Suvakkipissis
Yksittäisenä huomiona, millainen paikka Oulunkylä on rikastusasteeltaan? Entä Munkkivuori?

Kumpikin on rauhallinen ja jokseenkin rikastumaton. Oulunkylän vieressä on molemmin puolin kaikenlaista, mutta Ogeli itse ei niinkään. Munkkivuori on rauhallinen mummojen ja puudeleiden lähiö.
Now you can jump, Pallero. Ota kääretorttua.

junakohtaus

  • Global Moderator
  • Jäsen^^^
  • *****
  • Viestejä: 9 453
  • Liked: 4321
  • Suvakkipissis
Mä olen asunut koko ikäni kerrostalossa ja noin kolme kertaa yhteensä on ollut jotain häiriötä.

Täällä Hgissä? Missä sellaisia kerrostaloja on? Mä haluan muuttaa.

Tähän mennessä Sörnäinen, Punavuori, Kallio, Kumpula, Vallilla, Tölika, Munkkiniemi Helsingissä, Tammela ja keskusta Tampereella, Kauklahti Espoossa sekä Turussa mikä toi nyt on, heti rautatieaseman kyljessä.

Huomaan liikkuneeni muuten aika paljon.
Now you can jump, Pallero. Ota kääretorttua.

junakohtaus

  • Global Moderator
  • Jäsen^^^
  • *****
  • Viestejä: 9 453
  • Liked: 4321
  • Suvakkipissis
Mä oon pitkään haaveillut muuttamisesta pääkaupunkiseudulle sitten aikuisena, mut enää en oo ihan varma.

Älä anna näiden pelotella itseäsi. Tänne vaan.
Now you can jump, Pallero. Ota kääretorttua.

Arvoton

  • Kannatusjäsen
  • Jäsen^^^
  • ****
  • Viestejä: 6 146
  • Liked: 2376
Hyrylässä on häviävän pieni rikastus. Bussit kulkevat huonosti, mutta motari alkaa lähes keskustasta. Oletan kämppien ja tönöjen olevan suht' edullisia. Voit törmätä Tuomiojan Ekiin, mutta vielä pari vuotta se on harvoin himassa. Sebastian Ahlgren lienee mukava tyyppi.

Vantaalla en hirveästi näe rikastajia Pakkalassa, Kartanonkoskella tai Nikinmäessä. Viimeksi mainitussa saatat päästä Lasse Norreksen naapuriksi.

Ihan selkeesti Jumbossa ei näe rikastajia kuin murto-osan Myyrmannin määrästä.

Eugen235

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 1 941
  • Liked: 637
Mä olen asunut koko ikäni kerrostalossa ja noin kolme kertaa yhteensä on ollut jotain häiriötä.

Täällä Hgissä? Missä sellaisia kerrostaloja on? Mä haluan muuttaa.

Tähän mennessä Sörnäinen, Punavuori, Kallio, Kumpula, Vallilla, Tölika, Munkkiniemi Helsingissä, Tammela ja keskusta Tampereella, Kauklahti Espoossa sekä Turussa mikä toi nyt on, heti rautatieaseman kyljessä.

Huomaan liikkuneeni muuten aika paljon.

Vituttaa kun toisilla käy hyvä tuuri naapurien suhteen.

Kaptah

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 2 976
  • Liked: 742
Mä oon pitkään haaveillut muuttamisesta pääkaupunkiseudulle sitten aikuisena, mut enää en oo ihan varma.

Älä anna näiden pelotella itseäsi. Tänne vaan.

Pääkaupunkiseudun arkielämää eniten häiritsevä tekijä ei minusta ole toisten pigmentti tai uskonto, vaan yleisesti liian suuren kaupungin mukanaantuomat hankaluudet. Kaikki on helvetin kaukana, ihmiset asuvat kaukana työpaikoistaan, liikkuminen on hankalaa kun tiet ovat tukossa silloin kun pitäisi liikkua. Jos pitää käydä postissa, pankissa, valokuvausliikkeessä, vakuutusyhtiössä ja kukkakaupassa, saat varata aikaa kolme tuntia ja taktikoida kartan kanssa liikkeitäsi. Asunnot maksavat ihan saatanasti ja minä ainakin miettisin kahteen kertaan haluanko käyttää x euroani kelvolliseen kerrostalokolmioon aluuelta josta löytyy viiden kilometrin säteeltä tuppukylän palvelut vai ostaa vastaavan kämpän puoleen hintaan muualta tai vaihtoehtoisesti ostaa samalla hinnalla uudenkarhean omakotitalon.

Missä tahansa Kouvola/Hyvinkää/Parkano/vastaavan kokoluokan kaupungissa tavallisella ihmisellä on varaa asua niin, että kävelymatkan säteellä on keskikokoisen kaupungin palvelut. Helsingissä ihmiset asuvat niin, että kävelymatkan päässä ovat onnettoman tuppukylän palvelut ja sitten siellä kauempana hankalasti saavutettavassa keskustassa on palveluja senkin edestä.
"Krimillä nähdyt joukot olivat paikallisia itsepuolustusjoukkoja. Kuka tahansa voi ostaa univormuja kaupasta."
- V. Putin 4.3.2014

"Viimeaikaiset tapahtumat Krimin niemimaalla osoittivat sotilasvoimiemme uudet laadulliset kyvyt ja henkilökunnan korkean moraalin."
- V. Putin 28.3.2014

junakohtaus

  • Global Moderator
  • Jäsen^^^
  • *****
  • Viestejä: 9 453
  • Liked: 4321
  • Suvakkipissis
Eugen,

nyt mä kävin erikseen miettimään ja täytyy sanoa vähän ajan kullanneen muistoja. Yhdet oikeasti vittumaiset naapurit oli, mutta ne saivat häädön aikanaan, ja pientä häiriötä on sitten ollut se kolme-neljä kertaa.

Kaptah,

olen sinänsä ensimmäisenä valmis myöntämään ja totean vain, että hima on hima enkä mä lähde täältä mihinkään, mutta mulla ei kylläkään ole erityisen kummallista matkaa minnekään ja fillarikautena hommat hoituvat fillarilla aika ongelmitta.
Now you can jump, Pallero. Ota kääretorttua.

Arvoton

  • Kannatusjäsen
  • Jäsen^^^
  • ****
  • Viestejä: 6 146
  • Liked: 2376
Arkielämässä ei niinkään harmita väistellä kaupoissa ja kartsalla ylpeitä rikastajia sekä laahustaviin tai rattaita työnteleviin huoltosuhteen parantajiin tottuu äkkiä. Eniten pännii maksaa veroja tiettyihin, mielestäni turhiin kohteisiin. Kansanvaihtotoiminta ja mokutusjyräys on sitten oma hulluutensa.

Nuivettunut Han-nenetsi

  • Jäsen^^
  • **
  • Viestejä: 498
  • Liked: 800
  • Nuivamaisteri
Suosittelen Vantaan Kivistöä jonka rikastusaste nolla tai ainakin lähellä nollaa. Muuta kuin suomea äidinkielenään puhuvia tiedän täältä vain pari länsi-eurooppalaista sekä oma parempi puoliskoni. No onhan täällä ne pari kebabbilaa (missä nyt ei nykyään olisi?). Lähimmät humanitääriset sossu-mamut lienevät Martinlaaksossa mutta heillä ei ole syytä eksyä Kivistöön. Ainoita häiriköitä taannoin olivat pari teini-ikäistä kantasuomalais-poikaa jotka rikkoivat koulujen ja bussipysäkkien ikkunalaseja ym. ilkivaltaa mutta ne saatiin kiinni ja häiriöt loppuivat siihen.

Helsingin keskustaan suoralla bussiyhteydellä. Parin vuoden sisällä valmistuu (ken uskoo  :o) kehärata jolloin Kivistökin saa oman juna-aseman. Sitä ennen lähin juna-asema Vantaankoskella n. 7 km päässä.

Alta löydät alle 300 TEUR 3h+k täysin uusia (vielä valmisteilla olevia) kämppiä:

http://asunnot.oikotie.fi/hae-ilmoituksia#view=list&module=apartment-sell&offset=0&limit=12&sortby=published%20desc&aslocation%5Blocationids%5D%5B%5D=1742%7C4%7C60.322803%7C24.84081%7CKivist%C3%B6%2C%20Vantaa&asprice%5Bsuffix%5D=000&asprice%5Bmin%5D=&asprice%5Bmax%5D=300&assize%5Bmin%5D=&assize%5Bmax%5D=&asrooms%5Brooms%5D%5B%5D=4&assettings%5Bchanged%5D=1&assettings%5Bcollapsed%5D=1&asbuildyear%5Bmin%5D=&asbuildyear%5Bmax%5D=&assizelot%5Bmin%5D=&assizelot%5Bmax%5D=&asnewdevelopment%5Bnew_development%5D=1&aspublished%5Bpublished%5D=1
Minulla ei ole mitään tekemistä islamin kanssa.

wjp

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 675
  • Liked: 399
Voi nuita hesalaisten ongelmia. Nuoruudessa,pakosta,asuin kahteen otteeseen Hesassa. Kumpikin kerta oli liikaa-siis alkoi ahistaa eli Wituttaa. Mutta Hei! Helsingissähän on erittäin hyvät liikenneyhteydet. Siis tulkaa pois. Meitä todellisia tuppukyläläisiä ei paljon kiinnosta Korson edullisuus tai rikastus aste.  Wanha P
« Viimeksi muokattu: 05.05.2013, 22:50:15 kirjoittanut wjp »
I'm dreaming of a strong, brave nation that will defeat this nightmare called multiculturalism.

vilach

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 1 908
  • Liked: 110
Mä olen asunut koko ikäni kerrostalossa ja noin kolme kertaa yhteensä on ollut jotain häiriötä.
Vituttaa kun toisilla käy hyvä tuuri naapurien suhteen.
Tämän ongelman voi korjata hyvin helposti, jos olisi poliittista tahtoa. Jos metelöit, niin muutat taloon, jossa asuvat samankaltaiset ihmiset. Eli erilliset talot hiljaisille ihmisillä ja erilliset metelöiville.

Pääkaupunkiseudun arkielämää eniten häiritsevä tekijä ei minusta ole toisten pigmentti tai uskonto, vaan yleisesti liian suuren kaupungin mukanaantuomat hankaluudet. Kaikki on helvetin kaukana, ihmiset asuvat kaukana työpaikoistaan
Tätä ongelmaa ei olisi, jos kaikentyyppiset työpaikat olisivat 5 kilometrin säteellä. 100 tuhannen asukkaan lahdessa on kaikille työpaikkoja kaupungin sisällä.
Lainaus
Jos pitää käydä postissa, pankissa, valokuvausliikkeessä, vakuutusyhtiössä ja kukkakaupassa, saat varata aikaa kolme tuntia ja taktikoida kartan kanssa liikkeitäsi.
Postiin ja pankkiin 3 tuntia? Posti on lähes kaikkialla 2 kilometrin säteellä, sen matkan voi ajaa pyörällä 10 minuutissa.
Lainaus
Asunnot maksavat ihan saatanasti
Syynä on keinotekoinen pula kaavoitusmonopolin takia. Tämäkin asia olisi helposti korjattavissa, jos olisi poliittista tahtoa. Miksi perussuomalaiset eivät nosta tästä meteliä?
Lainaus
Missä tahansa Kouvola/Hyvinkää/Parkano/vastaavan kokoluokan kaupungissa tavallisella ihmisellä on varaa asua niin, että kävelymatkan säteellä on keskikokoisen kaupungin palvelut.
Ei kävely, vaan pyörämatkan päässä. Helsingissä on samoin.
« Viimeksi muokattu: 05.05.2013, 23:13:26 kirjoittanut vilach »

Eugen235

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 1 941
  • Liked: 637
Suosittelen Vantaan Kivistöä jonka rikastusaste nolla tai ainakin lähellä nollaa. Muuta kuin suomea äidinkielenään puhuvia tiedän täältä vain pari länsi-eurooppalaista sekä oma parempi puoliskoni. No onhan täällä ne pari kebabbilaa (missä nyt ei nykyään olisi?). Lähimmät humanitääriset sossu-mamut lienevät Martinlaaksossa mutta heillä ei ole syytä eksyä Kivistöön. Ainoita häiriköitä taannoin olivat pari teini-ikäistä kantasuomalais-poikaa jotka rikkoivat koulujen ja bussipysäkkien ikkunalaseja ym. ilkivaltaa mutta ne saatiin kiinni ja häiriöt loppuivat siihen.

Helsingin keskustaan suoralla bussiyhteydellä. Parin vuoden sisällä valmistuu (ken uskoo  :o) kehärata jolloin Kivistökin saa oman juna-aseman. Sitä ennen lähin juna-asema Vantaankoskella n. 7 km päässä.



Siis asut itse Kivistössä/Kivistöllä?

vilach

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 1 908
  • Liked: 110
Suosittelen Vantaan Kivistöä jonka rikastusaste nolla tai ainakin lähellä nollaa.
Sinne tulee kokonainen kerrostalokaupunginosa metroaseman viereen (kehärata käytännössä on metrorata). Todennäköisesti rakennetaan runsaasti vuokrataloja kehitysmaalaisille.
Tässä on suunnitelma:
(http://1.bp.blogspot.com/-7o5rhWJEpHg/TpLjifjP4NI/AAAAAAAADLM/YxCTnl2JgSA/s1600/Marja-Vantaan%2Bkauppakeskus%2Bja%2Bkeskustan%2Bty%25C3%25B6paikka-%2Bja%2Bpalvelujen%2Balue.jpg)
(http://www.elisanet.fi/catani/mv/mv001.jpg)
http://taloforum.fi/viewtopic.php?f=7&t=1085

me

  • Vieras
Hommaa vitun iso laina kuten kokoomus käskee tekemään ja hommaa asunto eirasta takaan etteet tuu ikinä näkemään yhtään mamua (no paitsi taksi kuskinasi ehkä) ja plussana lapsesi saa niin hyvät suhteet ja hyväveli verkoston rakennettua päiväkodissa, koulussa jne ettei takuulla tarvitse tulevaisuudesta huolehtia. :D

Ääriuskomaton

  • Jäsen^^
  • **
  • Viestejä: 237
  • Liked: 6
  • Kreikan lainasta saamme hyvät tuotot!
Suosittelen Vantaan Kivistöä jonka rikastusaste nolla tai ainakin lähellä nollaa. Muuta kuin suomea äidinkielenään puhuvia tiedän täältä vain pari länsi-eurooppalaista sekä oma parempi puoliskoni. No onhan täällä ne pari kebabbilaa (missä nyt ei nykyään olisi?). Lähimmät humanitääriset sossu-mamut lienevät Martinlaaksossa mutta heillä ei ole syytä eksyä Kivistöön. Ainoita häiriköitä taannoin olivat pari teini-ikäistä kantasuomalais-poikaa jotka rikkoivat koulujen ja bussipysäkkien ikkunalaseja ym. ilkivaltaa mutta ne saatiin kiinni ja häiriöt loppuivat siihen.

Helsingin keskustaan suoralla bussiyhteydellä. Parin vuoden sisällä valmistuu (ken uskoo  :o) kehärata jolloin Kivistökin saa oman juna-aseman. Sitä ennen lähin juna-asema Vantaankoskella n. 7 km päässä.



Siis asut itse Kivistössä/Kivistöllä?

Minäkin asun Kivistössä:) Kyllä tätä aluetta voi suositella erittäin lämpimästi. Rikastusaste alinta, mitä olen PK-seudulla nähnyt. Viihdymme hyvin:). Jos duunit on keskustassa ja autoa ei ole, niin toistaiseksi bussilinjat ei mitään päätähuimaavan hyviä ole, mutta juna-rata tulee kahden vuoden sisään ja sitten on parempi.

Länsivantaa kehä3 pohjoispuolella on kaiken kaikkiaan melko rikastusvapaata.

Helsingin osalta suosittelen Kulosaarta. Ulkkareita paljon, mutta nimen omaan niitä oikeita ulkkareita. Ei kaupungin asuntoja ollenkaan. Metrolla 10min keskustaan ja kuitenkin oma rauhallinen paikka. Vahva suositus! Kuliksessa on myös aivan mahtavat ulkoilumahdollisuudet (mustikkamaa) ja uusi koulu valmistuu lähiaikoina.

PS: minulla olisi Kulosaaresta kolmio tarjolla (ei ilmoituksia oikotiellä tms, koska se on vuokralla tällä hetkellä) Mikäli kiinnostaa niin laita YV:tä.
"Suomi ei pysty pitämään kelaa ja sossua yllä ilman maahanmuuttajia."

Nimimerkiltä Realisti HS:n White Flight-ilmiön kommenteissa.

nuiv-or

  • Vieras
Oslossa homma on hoidettu hyvin:

http://www.utdanningsetaten.oslo.kommune.no/grunnskole/minoritetsspraklige-elever/
Lainaus
Antall elever fra språklige minoriteter i grunnskolen:
2012/2013 (pdf) 
2011/2012 (pdf)
2010/2011 (pdf)
2009/2010 (pdf)

Listaus näyttää tältä:
(http://i.imgur.com/Y7f79Wt.jpg)

Oslossa aloittaja tietäisi välttää Tøyenin koulua.

Sama data pitäisi saada Helsingistä.

me

  • Vieras
Tässä olisi yksityiskohtaista tietoa kaupunginosista Helsingissä

http://www.hel.fi/hel2/tietokeskus/julkaisut/pdf/13_04_30_Hki_alueittain2012_Tikkanen.pdf

Nuivettunut Han-nenetsi

  • Jäsen^^
  • **
  • Viestejä: 498
  • Liked: 800
  • Nuivamaisteri
Suosittelen Vantaan Kivistöä jonka rikastusaste nolla tai ainakin lähellä nollaa. Muuta kuin suomea äidinkielenään puhuvia tiedän täältä vain pari länsi-eurooppalaista sekä oma parempi puoliskoni. No onhan täällä ne pari kebabbilaa (missä nyt ei nykyään olisi?). Lähimmät humanitääriset sossu-mamut lienevät Martinlaaksossa mutta heillä ei ole syytä eksyä Kivistöön. Ainoita häiriköitä taannoin olivat pari teini-ikäistä kantasuomalais-poikaa jotka rikkoivat koulujen ja bussipysäkkien ikkunalaseja ym. ilkivaltaa mutta ne saatiin kiinni ja häiriöt loppuivat siihen.

Helsingin keskustaan suoralla bussiyhteydellä. Parin vuoden sisällä valmistuu (ken uskoo  :o) kehärata jolloin Kivistökin saa oman juna-aseman. Sitä ennen lähin juna-asema Vantaankoskella n. 7 km päässä.



Siis asut itse Kivistössä/Kivistöllä?

Oikein päättelit. Kivistössä.
Minulla ei ole mitään tekemistä islamin kanssa.

JEE

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 789
  • Liked: 735
Yllämainittu Kivistö oli muutama vuosikymmen sitten jonkin verran tunnettu hullusta nuorisostaan vaikka pahainen tuppukylä olikin. "Keimolan-Kessan" aika oli kieltämättä aika villiä, mutta kylä on nykyään nukkumalähiö suuresta kasvustaan huolimatta.
Tietääkös palstan kivistöläiset mikä "Kivistökortti" on  ;)

Jaffasiini

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 638
  • Liked: 78
Mä oon pitkään haaveillut muuttamisesta pääkaupunkiseudulle sitten aikuisena, mut enää en oo ihan varma.

Älä anna näiden pelotella itseäsi. Tänne vaan.

Pääkaupunkiseudun arkielämää eniten häiritsevä tekijä ei minusta ole toisten pigmentti tai uskonto, vaan yleisesti liian suuren kaupungin mukanaantuomat hankaluudet. Kaikki on helvetin kaukana, ihmiset asuvat kaukana työpaikoistaan, liikkuminen on hankalaa kun tiet ovat tukossa silloin kun pitäisi liikkua. Jos pitää käydä postissa, pankissa, valokuvausliikkeessä, vakuutusyhtiössä ja kukkakaupassa, saat varata aikaa kolme tuntia ja taktikoida kartan kanssa liikkeitäsi. Asunnot maksavat ihan saatanasti ja minä ainakin miettisin kahteen kertaan haluanko käyttää x euroani kelvolliseen kerrostalokolmioon aluuelta josta löytyy viiden kilometrin säteeltä tuppukylän palvelut vai ostaa vastaavan kämpän puoleen hintaan muualta tai vaihtoehtoisesti ostaa samalla hinnalla uudenkarhean omakotitalon.
Jostain kumman syystä myös remontit vaikuttaisivat maksavan Helsingissä enemmän vaikka käyttävät ulkomaalaista halpatyövoimaa niissä, samalla kun muualla on yhä listapalkkaa saavia suomalaisia joista verot yms. maksavat.
Niin se kilpailu toimii.

Mutta toi  sitten aikuisena aiemmasta viestistä - sitähän on helppo koittaa opiskeluaikoina pitääkö vaiko ei. Töihin on aika useitten sinne kumminkin lähdettävä. Opiskelijathan useimmiten asuu kerrostaloissa kumminkin jolloin on ihan sama missä asuu.
Kielitaitoisille löytyy myös samankokoisia mutta rauhallisempia kaupunkeja.

nuiv-or

  • Vieras
Tässä olisi yksityiskohtaista tietoa kaupunginosista Helsingissä

http://www.hel.fi/hel2/tietokeskus/julkaisut/pdf/13_04_30_Hki_alueittain2012_Tikkanen.pdf

Siirrän dataa tuosta pdf:stä tänne.


Vieraskieliset
402 Länsi-Pakila   2,69%
8 Östersundomin suurpiiri   2,73%
403 Tuomarinkylä   3,00%
405 Itä-Pakila   3,28%
105 Lauttasaari   5,82%
202 Munkkiniemi   5,83%
4 Pohjoinen suurpiiri   5,90%
601 Kulosaari   6,16%
104 Taka-Töölö   6,53%
101 Vironniemi   6,62%
305 Vanhakaupunki   6,99%
404 Oulunkylä   7,22%
302 Alppiharju   7,30%
1 Eteläinen suurpiiri   7,39%
102 Ullanlinna   7,46%
603 Laajasalo   7,50%
303 Vallila   7,65%
301 Kallio   7,71%
3 Keskinen suurpiiri   8,17%
201 Reijola   8,22%
504 Suutarila   8,25%
103 Kampinmalmi   9,12%
505 Puistola   9,49%
203 Haaga   9,60%
6 Kaakkoinen suurpiiri   9,79%
2 Läntinen suurpiiri   10,20%
401 Maunula   10,28%
503 Malmi   10,36%
204 Pitäjänmäki   10,96%
000 Helsinki   11,48%
602 Herttoniemi   11,74%
5 Koillinen suurpiiri   12,14%
502 Pukinmäki   13,52%
701 Vartiokylä   13,81%
205 Kaarela   14,34%
304 Pasila   14,63%
501 Latokartano   14,87%
704 Vuosaari   17,39%
7 Itäinen suurpiiri   18,17%
702 Myllypuro   18,35%
703 Mellunkylä   21,40%
506 Jakomäki   24,52%

Ks. myös

Vieraskieliset
ja
Ikäluokat

7-15 ikäluokassa vieraskielisten osuus on 15,4 %.
« Viimeksi muokattu: 06.05.2013, 03:56:05 kirjoittanut Junes Lokka »

RP

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 14 448
  • Liked: 6483
Mututuntumalla suosittelisin Helsingin Lauttasaarta. Lidlissä ei ole ollut pahemmin rikastusta. Sinne tosin on tulossa metro sekä kaavoitetaan lisää asuntoja. Ne voivat muuttaa tilanteen.
Metron vaikutusta en rupea arvailemaan. Välittömästi sen länsipuolelle on nousemassa pääosin nykyisen meren päälle Koivusaareen neljätuhatta asuntoa. En tiedä onko tehty päätöstä miten kaupunki painottaa paikallisesti näitä sosiallisia tavoitteitaan (siis tuettua asumista) ja mahdollisuutta ansaita rahaa.
 
Eteläosien täydennysrakentaminen ei tilannetta muuta (siellä siis vanhoja toimistokiinteistöjä puretaan ja paikalle rakennetaan kalliita asuntoja). Larun ominaispiirehän on ollut, että kaupunki ei omista maata (alueella on tasan yksi kaupungin vuokratalo, ja lisäksi vähän enemmän muiden instituutioiden vuokrataloja).
"Iloitsen Turkin yrityksestä yhdistää modernisaatio ja islam."
http://www.ulkopolitiikka.fi/article/523/martin_scheinin_periaatteen_mies/

RP

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 14 448
  • Liked: 6483
Tästä ei taida olla uudempaa versiota?
http://www.hel.fi/static/public/hela/Kaupunkisuunnittelulautakunta/Suomi/Esitys/2008/Ksv_2008-01-24_Kslk_03_El/2D920D39-3E05-4458-9D55-43D4A1F77A18/Sosiokulttuurinen_profilointi.pdf
(Kuvat 20-23 sisältävät ulkomailla, Afrikassa, Lähi-idässä ja Aasiassa ja ex-Neuvostoliitossa syntyneiden osuuden väestöstä karttapohjalla. Vuodelta 2006.)

Ulkomaankieliset kartalla (ilma erottelua kieliryhmiin) Kuvat 10 ja 11:
http://www.hel.fi/wps/wcm/connect/0c8fe3804a82976d8f7defa69667230d/Helsingin+ulkomaalaisv%C3%A4est%C3%B6+2011.pdf?MOD=AJPERES&CACHEID=0c8fe3804a82976d8f7defa69667230d
« Viimeksi muokattu: 06.05.2013, 05:44:49 kirjoittanut RP »
"Iloitsen Turkin yrityksestä yhdistää modernisaatio ja islam."
http://www.ulkopolitiikka.fi/article/523/martin_scheinin_periaatteen_mies/

nuiv-or

  • Vieras
Tästä ei taida olla uudempaa versiota?
http://www.hel.fi/static/public/hela/Kaupunkisuunnittelulautakunta/Suomi/Esitys/2008/Ksv_2008-01-24_Kslk_03_El/2D920D39-3E05-4458-9D55-43D4A1F77A18/Sosiokulttuurinen_profilointi.pdf
(Kuvat 20-23 sisältävät ulkomailla, Afrikassa, Lähi-idässä ja Aasiassa ja ex-Neuvostoliitossa syntyneiden osuuden väestöstä karttapohjalla. Vuodelta 2006.)

Aineistossa olivat mukana vain ulkomailla syntyneet; niinpä pääkaupunkiseudun katukuvassa myös näkyvä maahanmuuttajaperheiden Suomessa syntynyt ja kasvanut sukupolvi jää näiden tarkastelujen ulkopuolelle. Tämä on tietysti hyvä, sillä suuri osa heistä kokee itsensä täysin suomalaisiksi.

(http://i.imgur.com/GXVBsY1.jpg)

nuiv-or

  • Vieras
Venäläiset ja menestyjät:

RP

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 14 448
  • Liked: 6483
"Maahanmuuttajia ja niukkuuta" -ilmaisua tuskin enää saisi käyttä Helsingin kaupungin julkaisuissa kuvaamassa joitain alueita?

Olen lähes varma täällä joskus kommentoineeni (Helsingin kaupungin tuottamaa) värikartaa, jossa näytettiin OECD-maista tulleiden mamujen osuudet ja myös poliittisesit epäkorrektisti viitattiin heihin (ainakin mahdollisina) menstyjinä tai työvoimapulan paikkaajina. En kuitenkaan nyt löytänyt.
« Viimeksi muokattu: 06.05.2013, 06:10:18 kirjoittanut RP »
"Iloitsen Turkin yrityksestä yhdistää modernisaatio ja islam."
http://www.ulkopolitiikka.fi/article/523/martin_scheinin_periaatteen_mies/

Kimmo Pirkkala

  • Nimellinen
  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 9 784
  • Liked: 5776
  • Nurmijärven Perussuomalaiset
Suosittelen Vantaan Kivistöä jonka rikastusaste nolla tai ainakin lähellä nollaa.
Sinne tulee kokonainen kerrostalokaupunginosa metroaseman viereen (kehärata käytännössä on metrorata). Todennäköisesti rakennetaan runsaasti vuokrataloja kehitysmaalaisille.

Kuten sanoin, missä rata, siellä rikastus. Selviää erinomaisesti varsinkin Juneksen laittamasta kartasta. Varsinkin afrikkalaiset tuntuvat toteuttavan vihreää ihanneyhteiskuntaa keskittymällä raideliikenteen ääreen.

Kyllä tätä aluetta voi suositella erittäin lämpimästi. Rikastusaste alinta, mitä olen PK-seudulla nähnyt.

Vielä hetken.

Minä nyt vähän jankkaan, mutta siitä Kivistöstä on enää melkoisen lyhyt matka rajan yli perunanenämaahan. Kuntaan, josta ei tarvitse tehdä tilastokarttoja rikastusasteesta, kun se näyttää valkoista joka paikassa (no pun int). Sitä paitsi Kivistössä itsessään on palvelut kovin vähissä, niitä varten saat sitten ajella joko rikastettuun Myyrmäkeen tai Jumboon. Minä kurkkaisin Klaukkalan puolelle. Rikastamaton lähiö ja näillä näkymin sitä myös tulevaisuudessa. Huokea asuminen, palvelut kävelyetäisyydellä (kunhan asuu Klaukkalan keskustassa, sekin on melko iso maantieteellisesti) ja ihan kohtuu sujuva bussiliikenne Helsinkiin. Negatiivisena puolena todella ruuhkautunut niin pitkään kunnes ohitustie valmistuu (ja se näyttäisi kyllä vievän pitkään).

Ja juu, olen asunut Klaukkalassa. Mutta olen asunut myös Helsingissä ja Länsi-Vantaalla. Myyrmäki on tosiaan mennyt alamäkeen ja rikastunut sen toistakymmentä vuotta aika reipasta tahtia, mitä minä olen siellä käynyt. Vaikka väkeä piisaa lähistöllä, niin selkeästi näkee esim Myyrmannin liikkeistä, että kasvua ei oikein tahdo löytyä Jumbon malliin. Liikekeskus kerää kyllä (usein värillisiä) hengailijoita, mutta vähemmän maksavaa porukkaa.
Maiju puoluesihteeriksi!

https://www.maijutapiolinna.fi

RP

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 14 448
  • Liked: 6483
Tämä olisi varmaan oman ketjunsa arvoinen purettavaksi tilastopuolella, mutta otsakkeen alle sopivat ainakin
Kuva 22 (s. 125)
Kuva 35 (s. 133)
Kuva 26 (s. 139)
Liite 12 (s. 226-232)
http://www.hel.fi/hel2/tietokeskus/julkaisut/pdf/11_11_21_Tutkimuksia_2_Vilkama.pdf
Yhteinen kaupunki, eriytyvät kaupunginosat? : Kantaväestön ja maahanmuuttajataustaisten asukkaiden alueellinen eriytyminen ja muuttoliike pääkaupunkiseudulla

(sivunumerot pdf-tiedoston sivuja, jotka poikkeavat hieman kirjoitetuista sivunumeroista)
"Iloitsen Turkin yrityksestä yhdistää modernisaatio ja islam."
http://www.ulkopolitiikka.fi/article/523/martin_scheinin_periaatteen_mies/