UmmaGumma

Kirjoittaja Aihe: Kirjoituksia Nykypäivässä  (Luettu 7090 kertaa)

Ilkka Partanen

  • Vieras
Kirjoituksia Nykypäivässä
« : 13.06.2013, 23:29:04 »
Avaan tämän ketjun nyt viimeisimmällä kirjoituksella joka käsitteli pakkoruotsia sekä osinkoverotusta. Toivoisin että kokoomuslaiset hommassa, samoin kuin kokoomushenkiset postailisivat tänne kirjoituksia joita ovat Nykypäivään lähettäneet tai joita huomaavat. Keskustelu toki tervetullutta, joskin muistetaanhan että ollaan puoluealueella.

Lainaus
Kokoomus voisi olla suositumpi

Nykypäivän pääkirjoitus otti kantaa kaksikielisyyden puolesta (NyPä 31.5.2013). Pakkoruotsin vaalimiselle luulisi edistyshenkisessä, markkinataloutta ja maailman muutoksiin sopeutumisen tärkeyttä korostavassa kansanliikkeessä olevan kovin vähän kannattajia. Nyt kuitenkin liikkeemme äänenkannattaja vaatii pääkirjoituksessaan kannanottoja kaksikielisyyden puolesta aina Perussuomalaisia myöten. Olen seurannut häpeillen tätä puolueemme eri tahojen puolustelua asialle, jossa kärsijöinä on suomenkielisten enemmistö.

Vastoin sitä mitä yleensä kuulee puolustajien väittävän, ruotsin kieli ei anna mitään sen parempia edellytyksiä muiden kielten opiskeluun kuin mikään muu kieli. Usein on esitetty pakkoruotsista puhumisen olevan sama kuin puhuisi "pakkomatemaatikasta", joskin se perustelu on valheellinen, sillä matemaatikot eri puolilta maailmaa ymmärtävät kyllä matemaattiset symbolit äidinkielestään riippumatta, joskaan ruotsin kieli ei ole symboleille rakentuva, maailmanlaajuinen luonnontiede yhteisöineen. Lisäksi pakkoruotsin muuttamiseksi ei tarvitse toisinaan väitetysti (kuten itsekin pitkään luulin) mitään Perustuslain muutosta, vaan pelkkä kielilain muuttaminen riittää ja sen voi tehdä Eduskunnan enemmistö. Mitä taas tulee kaksikielisyyden rikkauteen, niin Ahvenanmaa luopui "pakkosuomesta" vuonna 2007 ja pakolliseksi kieleksi tuli englanti. Miksei manner-Suomessa voitaisi menetellä samoin? Mitä virkaa nimenomaan pakollisella ruotsin kielellä on yhä kiihtyvämmin etenkin kaukoitään laajenevassa maailmassa?

Ruotsinkielisten vähemmistöjen säätiöihin ja sieltä saatavaan rahoituksen osalta taas ehdottaisin veropohjan laajentamista, kuten ehdotti Suomen Osakesäästäjien Timo Rothovius (Kauppalehti 3.4.2013). Nimittäin nykyisin tilanne on se, että 90 % osingonsaajista ei maksa veroa: säätiöt, rahastot, sijoituskorin alla sijoittavat ja sitten julkisuudessa monesti esitetyt "veroparatiisiyhtiöt" ovat ulkopuolella. Järjestelyllä jossa kaikki osingonsaajat maksaisivat veroa, riittäisi kolmen prosentin taso jopa ylittämään nykyisen valtiolle syntyvän osinkoverokertymän. Sen tason luulisi myös houkuttavan investointeja maahamme.

Nämä esitetyt uudistukset pyrin saamaan esiin myös puoluekokouksessamme 2014. Toivon että muut kokoomuslaiset tulisivat mukaan tekemään liikkeestämme vielä entisestään sellaisen, jota omilla aivoillaan ajattelevan sekä suomalaisuutta arvostavan ihmisen on luonnollista äänestää.

Ilkka Partanen
Kuopio

Kirjoitus julkaistu Nykypäivässä 7.6.2013
http://ilikka.puheenvuoro.uusisuomi.fi/142094-kokoomus-voisi-olla-suositumpi

Tagit: