UmmaGumma

Kirjoittaja Aihe: Nuiva maantieteen pro gradu: Kutsumattomia vieraita  (Luettu 87632 kertaa)

Katarina.R

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 2 236
  • Liked: 90
Vs: Nuiva maantieteen pro gradu: Kutsumattomia vieraita
« Vastaus #90 : 25.06.2013, 18:37:17 »
Katarina R. Miten tutkimus on tehty väärin, ilemenee joko vihdoin ja viimein lukemalla se gradu tai Juneksen vastaus aiemmin. Siinä oli mielipuolisesti kansalaisuuksia sotkemalla saatu aikaan kulissi että humamujen työllisyys paranisi muiden mamu-ryhmien tasolle, vaikka se ei pidä paikkaansa, lukuunottamatta vietnamilaisia.

Olen lukenut sen tutkimuksen ja siinä kerrottiin että kaikki pakolaistaustaisten työllisyys nousi siihen 60% tasoon paitsi irakilaisten joka jäi vaan siihen 54%:iin.

Olisi kyllä hyvä tehdä uudestaan tuollainen pitkittäistutkimus. Työllisyystilastoista kun näkee vain sen snapshotin nykytilanteesta missä on siis mukana sekä uusia tulokkaita että myös pitkään maassa asuneita.

Ja tilanne silloin 10-15 vuotta sitten pitää edelleen paikkaansa? Linnankoski sanoi että kolmasosa työskenteli (näistä jotka tulivat silloin 1989-1993) etnospesifillä alalla. Tänä päivänä näet somaleja bussikuskeina, hoitoalalla, turvallisuusalalla jne.

Onko tahallista, ettet näe asiaa ajallisesti ja demografisesti jakautuneena? Väitteesi sisältää sisäänrakennetun olettaman, että etnospesifi-työvoiman tarve tai paremminkin keinotekoinen työntö alalle ikäänkuin loppui seinään vuonna 1999 vaikka sen jälkeen somalien määrä on lisääntynyt. Voisit yhtä hyvin väittää että ensimmäinen somali bussikuskina vesittää koko tuloksen etnospesifisistä duuneista. Se olisi sitä absoluuttisten ja suhteellisten lukujen propagandaa se.

En ole nähnyt mitään laajaa selvitystä siitä mihin ammatteihin maahanmuuttajat työllistyvät. Jossain oli että hoitoalalla joku tietty prosentti oli somalitaustaisia mutta en kyllä löytänyt sitä pikaisella hakemisella. Itse asun Helsingissä ja sen takia näen harva se päivä somaleja busseja ajamassa, ravintoloissa töissä, siivojina jne mutta eihän se nyt sinänsä kerro paljon.

Missä siis faktatieto siitä että tänä päivänä somalialaiset olisivat pääosin valtiolla töissä?
Puhdas sielu: "Ovat vieneet jo naiset, työpaikat, sosiaaliavun, kunnan asunnot. Nyt ne haluavat partionkin. Mitä seuraavaksi?"
Asta Tuominen: "Jos niihin (Katarina.R:n viesteihin) ei vastata, satunnaiselle foorumilukijalle jää mielikuva, ettei niihin osattu vastata ja että hän oli oikeassa."

foobar

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 13 724
  • Liked: 15053
Vs: Nuiva maantieteen pro gradu: Kutsumattomia vieraita
« Vastaus #91 : 25.06.2013, 19:07:58 »
En ole nähnyt mitään laajaa selvitystä siitä mihin ammatteihin maahanmuuttajat työllistyvät. Jossain oli että hoitoalalla joku tietty prosentti oli somalitaustaisia mutta en kyllä löytänyt sitä pikaisella hakemisella. Itse asun Helsingissä ja sen takia näen harva se päivä somaleja busseja ajamassa, ravintoloissa töissä, siivojina jne mutta eihän se nyt sinänsä kerro paljon.

Meillä on sata somalia huippukoodareina. Onneksi saatiin, koska näistä kosmopoliiteista on maailmalla kova kysyntä!

(Niille joille asia jäi epäselväksi: kyseessä on vitsi.)

Sellaisia maahanmuuttajia jotka eivät kykene nettoveronmaksuun emme kaipaa. Somalien työ- ja varsinkin työnvieroksuntaprofiilista ei ole vaikea päätellä, että he eivät ole nettoveronmaksajia. Vaikka he kaikki olisivat töissä yksityisellä puolella, se ei paljoa lämmitä niin kauan kuin valtio ja kunnat maksavat heille - muiden veronmaksajien kukkarosta - enemmän kuin saavat heiltä verotuloja vähennysten, tukien ja ilmaisten palveluiden jälkeen.

Nykyisellä yhteiskunnan kustannusrakenteella eivät bussikuski, siivooja, kaupan kassa tai vartija ole ammatteja, joiden harjoittajat olisivat verojen nettomaksajia, varsinkaan jos suurperhe asuu Helsingin kaupungin asunnossa siihen kaupungilta tukea saaden. Suomalaisetkaan eivät näillä aloilla ole sitä, vaikka jotenkin saisivat kituutettua ilman palkkiota liiallisesta lisääntymisestä. Ja kaikissa sellaisissa töissä, joissa palkka tulee kokonaan tai merkittävissä osin tuettuna veronmaksajilta ovat käytännössä veronkannon kannalta tappiota. Realiteetit tässä suhteessa on kohdattava. Suomalainen yhteiskunta *ei* nouse menestykseen halpatyöllä (joka on valitettavasti käytännössä kaikkien ei-työperäisten maahanmuuttajien oletusarvoinen kohtalo, koska osaamista muuhun ei ole), vaan maailmanluokan asiantuntemuksella. Jos me emme pyri erikoistumaan, voimme olla varma että kiinalaiset(kin) ajavat meistä ohi. Ajattelemattomuuden lopputulos on kaikkea muuta kuin mukava.

Tämä valtio ottaa velkaa kestämättömään tahtiin jo nyt. Maahanmuuton kannusteet on rakennettava sellaisiksi, että ainoastaan yhteiskunnan kannalta positiivisen kassavirran tuovat maahanmuuttajat kokevat halua muuttaa tänne. Jos edes tätä ei haluta säätää, kaunis ja väriseville Afrikan kulttuureille avoin ja antelias yhteiskunta saa unohtaa olemassaolonsa, koska siihen ei kertakaikkiaan pidemmällä aikavälillä tule olemaan varaa. Olemme jo muutoinkin julkisen sektorin "kestävyysvajeen" vuoksi valtiona - kirjaimellisesti - konkurssin partaalla kymmenessä vuodessa. Myötäymmärrykseen mm. maahanmuuton tappiollisuuden suhteen ei ole varaa. Piste.
« Viimeksi muokattu: 25.06.2013, 19:10:21 kirjoittanut foobar »
"Avaruudessa kukaan ei voi kuulla moku-ulinaasi" - Rändöm

Boon Choo

  • Jäsen^^
  • **
  • Viestejä: 381
  • Liked: 315
Vs: Nuiva maantieteen pro gradu: Kutsumattomia vieraita
« Vastaus #92 : 25.06.2013, 19:10:38 »
Lainaus
Onko tahallista, ettet näe asiaa ajallisesti ja demografisesti jakautuneena? Väitteesi sisältää sisäänrakennetun olettaman, että etnospesifi-työvoiman tarve tai paremminkin keinotekoinen työntö alalle ikäänkuin loppui seinään vuonna 1999 vaikka sen jälkeen somalien määrä on lisääntynyt. Voisit yhtä hyvin väittää että ensimmäinen somali bussikuskina vesittää koko tuloksen etnospesifisistä duuneista. Se olisi sitä absoluuttisten ja suhteellisten lukujen propagandaa se.

En ole nähnyt mitään laajaa selvitystä siitä mihin ammatteihin maahanmuuttajat työllistyvät. Jossain oli että hoitoalalla joku tietty prosentti oli somalitaustaisia mutta en kyllä löytänyt sitä pikaisella hakemisella. Itse asun Helsingissä ja sen takia näen harva se päivä somaleja busseja ajamassa, ravintoloissa töissä, siivojina jne mutta eihän se nyt sinänsä kerro paljon.

Missä siis faktatieto siitä että tänä päivänä somalialaiset olisivat pääosin valtiolla töissä?

Olet oikeassa, että oma näkeminen ei kerro asioista tilastollisesti juuri mitään - puoleen tai toiseen. Itse kirjoitin mamuklusterista ja oletan myös etnospesifin alan rahoituksen tulevan muualtakin kuin valtiolta.

Itsearvioisin asiaa varovaisesti (ja maltillisesti) siten, että etnospesifisen alan (eikö tuota voisi korvata jollakin muulla?) työntekijöiden määrä rajoittuu nykyäänvälille: minimi = (määrä v. 1999) ja maksimi = (määrä v. 1999) * (etnisen väestön määrän suhteellinen kasvu - hyvin kotoutuneen etnisen väestön suhteellinen osuus). Näitä voisi jakaa tehokkuuden kasvulla (kai mokuklusterissakin jotain järkeistämistä tapahtuu) ja kertoa panostusten kasvulla (tätäkin varmasti tapahtunut). Jokatapauksessa pienellä räknäämisellä näkee jo että minimikin pyörii kaksinumeroisena (>10%) ja on luultavasti paljon suurempi. Jos se on suhteellisesti yhtä suuri kuin v. 1999 niin jotakin tartteis tehdä. Ei sillä tavalla ainakaan mitään työvoimapulaa paikata. Varsinkin kun meillä on kohta hyvin kotoutuneita mamueläkeläisiä (lue: kotoutuneet katoavat työelämästä ja muuttuvat taakaksi niinkuin suomalaiset).

Aito selvitys olisi mukava saada. Sellaisen kyseleminen on nykyään rasismia kuulemma.
« Viimeksi muokattu: 25.06.2013, 19:40:12 kirjoittanut Boon Choo »
Katarina R Hommaforumilla: "Islamismin ja islamistinen terrorismin nousu on tietysti huolestuttavaa ja ikävä ilmiö. Mutta tuossahan ei ole uskonto taustalla vaan muut asiat."

Roope

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 30 106
  • Liked: 49678
Vs: Nuiva maantieteen pro gradu: Kutsumattomia vieraita
« Vastaus #93 : 25.06.2013, 19:22:23 »
Turvapaikanhakija on ihminen joka väittää olevansa pakolainen ja tämä sitten selviää turvapaikkaselvityksessä. Jos hänelle tulee myönteinen päätös hän on samassa asemassa kuin muut pakolaiset.

Oleskelulupa voidaan meillä myöntää KHO:n päätöksellä esimerkiksi siitä syystä, että kotiseudulle ei ole kuin epävirallisia kulkuyhteyksiä tai jokin kolmas maa ei suostu ottamaan väkisin palautettavaa vastaan. Tämä on hyvin eri asia kuin pakolaisstatuksen saaminen. Tosin myös pakolaisstatus, jollaisen vain pieni osa turvapaikanhakijoista saa, voidaan tietyin edellytyksin ottaa pois, mutta tätä ei ole tarkoitus soveltaa kuin harvinaisissa yksittäistapauksissa (petos, lahjonta, sotarikos tjms.).

Pohjoismaissa on jonkinverran leveämpi tulkinta verrattuna EU lainsäädäntöön.

Ei Pohjoismaissa ole niinkään erilainen tulkinta sopimuksista, vaan Pohjoismaiden pakolaispolitiikassa (paitsi Tanska) on tietoisesti valittu EU-lainsäädännön ylittävä taso, eikä tätä haluta muuttaa. Tämän myönsi muun muassa Astrid Thors toimiessaan maahanmuuttoministerinä, kun ulkomaalaislakia vaadittiin tiukennettavaksi EU-direktiivien tasolle. Eihän esimerkiksi siitä ole mitään tulkintaepäselvyyttä, että EU-direktiivi sallii perheenyhdistämisessä toimeentulo- ja asuntoedellytyksen käyttöönoton muille kuin pakolaisstatuksen saaneille.

Itse en ole kyllä missään nähnyt että joku perustelisi humanitääristä maahanmuuttoa taloudellisilla seikoilla.

Et siis ole koskaan seurannut etenkään kahjoa paikallispolitiikkaa:
Lainaus
Tuottavuutta ei voi kasvattaa rajattomasti. Eläkeiän nostaminen on yksi tekijä, mutta tärkeintä on saada tänne lisää työikäisiä ihmisiä. Vain sitä kautta saamme hyvinvointia lisää, sanoo Muukkonen.

Pakolaisten ottaminen ja kouluttaminen ei ole mikään pikakonsti. Muukkosen mukaan ensimmäiset pakolaiset voisivat tulla Kyyjärvelle jo kesällä, ja olla työmarkkinoilla kolmen vuoden kuluttua.
Yle: Kyyjärvi selvittää pakolaisten vastaanottoa

Toki pieneltä osin voivat helpottaa huoltosuhdetta jne mutta päämotiivi heidän vastaanottamiseen on ihan muualla.

Humanitaarinen maahanmuutto ei helpota huoltosuhdetta Suomessa sen enempää vähän kuin paljonkaan, sillä se huonontaa huoltosuhdetta.

Kyse on hyvin pienestä ihmismäärästä ja näin ollen taloudellinen vaikutus on mitätön.

Suuren alueen kuten koko maan tarkastelu on hämäävää. Humanitaarisen maahanmuuton todellisuuden ymmärtämiseksi on opettavaisempaa tutustua tyypilliseen maahanmuuttajalähiöön kuin vaikkapa Keski-Suomen keskiarvopitäjään. Muutokset ja vaikutukset näkyvät ilmiön luonteen vuoksi ensin tietyillä alueilla. Alueelliset vaikutukset voivatkin olla alueiden muiden asukkaiden kannalta sekä taloudellisesti että yhteiskunnallisesti merkittäviä silloinkin, kun puhutaan valtakunnallisesti pikkuruisista määristä. Ei tarvittu kuin parisataa somalia muuttamaan Lieksan kaupungin ja kaupunkilaisten tulevaisuus.
Mediaseuranta - Maahanmuuttoaiheiset uutiset, tiedotteet ja tutkimukset

akez

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 8 124
  • Liked: 16621
Vs: Nuiva maantieteen pro gradu: Kutsumattomia vieraita
« Vastaus #94 : 25.06.2013, 20:25:52 »
Suuren alueen kuten koko maan tarkastelu on hämäävää. Humanitaarisen maahanmuuton todellisuuden ymmärtämiseksi on opettavaisempaa tutustua tyypilliseen maahanmuuttajalähiöön kuin vaikkapa Keski-Suomen keskiarvopitäjään. Muutokset ja vaikutukset näkyvät ilmiön luonteen vuoksi ensin tietyillä alueilla. Alueelliset vaikutukset voivatkin olla alueiden muiden asukkaiden kannalta sekä taloudellisesti että yhteiskunnallisesti merkittäviä silloinkin, kun puhutaan valtakunnallisesti pikkuruisista määristä. Ei tarvittu kuin parisataa somalia muuttamaan Lieksan kaupungin ja kaupunkilaisten tulevaisuus.

Muutosvaikutuksista käy hyväksi esimerkiksi Ishojn kaupunki Tanskasta, jonka elo muuttui täysin. (Wikipedia Ishøj Municipality: total population of 20,687 (2008), many of whom are Pakistani, African, Arab, or Turkish immigrants). Kopsaan koko aiemman viestin toisesta ketjusta, koska siinä on muutakin aiheeseen liittyvää tietoa.

Kyllä tämä tästä. Ei me upota.

Hienoa, että sinulla on vankka usko. Tässä kuitenkin näin esimerkiksi joitakin lukuja vielä epäileville tuomaksille ja uimataidottomille.

1) Humanitaarisesta maahanmuutosta ...

- kiintiöpakolaiset 750 hlöä per vuosi (pakolaistatus)
- turvapaikanhakijat v. 2010 4.000 ja v. 2009 6.000 hlöä.
- perheenyhdistämiset. Jonossa pelkästään somalien tekemiä hakemuksia nykyisin 6.000 hlöä.

Vuositasolla maahan on pyrkimässä edellisen hallituksen ilmoittaman kestävyysvajeen verran porukkaa. Kestävyysvajeenhan takia suomalaisten työuraa pitää pidentää ja eläkeikää nostaa.

2) Demografisesta vaikutuksesta...

Tanskalainen kulttuurisosiologi Eyvind Vesselbon tutki aikoinaan Ishojn kaupungissa 145 turkkilaista miestä, jotka olivat saapuneet vierastyöläisinä Tanskaan vuosina 1969-70. Vuonna 2000, jolloin tutkimus päättyi oli tämä 145 miehen joukko kasvanut 2.813 hengen joukoksi. Syynä tähän olivat Turkista haetut vaimot ja muut perheenjäsenet, sekä korkea syntyvyys. Keskiarvo oli 6,4 lasta per perhe. Usea mies lisäksi vielä erosi vaimostaan ja haki Turkista uuden.

Tutkimuksen mukaan maahan saapunut populaatio voi sopivissa oloissa 20-kertaistua 30 vuodessa. Meillä on juuri tälläisen mahdollistava järjestelmä käytössä.

3) Taloudellisista vaikutuksista ...

Työllisten osuus koko väestöstä Saksassa.

V. 1961 saksalaisista 47% teki töitä, kun taas turkkilaisista 80%. (1)
V. 1984 saksalaisista 47% teki töitä, kun taas turkkilaisista 45%. (1)
V. 2007 saksalaisista 43% teki töitä, kun taas turkkilaisista 34%. (2)

Työperäinen maahanmuuttokin voi pitemmällä tähtäimellä johtaa ei-toivottuihin tuloksiin.

(1) Paul Scheffer, Die Eingewanderten (2007).
(2) Thilo Sarrazin, Deutschland schafft sich ab (2010)

normi

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 10 018
  • Liked: 2292
  • junttiälymystön etustaja
Vs: Nuiva maantieteen pro gradu: Kutsumattomia vieraita
« Vastaus #95 : 25.06.2013, 20:44:32 »
Työllisten osuus koko väestöstä Saksassa.

V. 1961 saksalaisista 47% teki töitä, kun taas turkkilaisista 80%. (1)
V. 1984 saksalaisista 47% teki töitä, kun taas turkkilaisista 45%. (1)
V. 2007 saksalaisista 43% teki töitä, kun taas turkkilaisista 34%. (2)

Työperäinen maahanmuuttokin voi pitemmällä tähtäimellä johtaa ei-toivottuihin tuloksiin.

(1) Paul Scheffer, Die Eingewanderten (2007).
(2) Thilo Sarrazin, Deutschland schafft sich ab (2010)
[/quote]

Selitys on todella yksinkertainen, ensin tultiin vain työn takia, sitten tultiin sosiaaliturvan eli ilmaisen rahan takia. Ensin tuli duunarit ja sitten koko suku perässä.
Impossible situations can become possible miracles

Arvoton

  • Kannatusjäsen
  • Jäsen^^^
  • ****
  • Viestejä: 5 979
  • Liked: 2221
Vs: Nuiva maantieteen pro gradu: Kutsumattomia vieraita
« Vastaus #96 : 25.06.2013, 21:26:20 »
Hieman hämmennyn asioiden vääntelystä ja makustelusta. Turvapaikan saajan ei tarvitse välttämättä ikinä päästä/mennä duuniin, jos ei halua, koska hänellä säilyy oleskelulupa kuolemaansa asti. Muiden tarvitsee päästä/löytää duuni tai järkätä joku firman nimi, jossa mahdollisesti saattaa työskennellä tai ei saadakseen työ-/oleskeluluvan. Loppuajan/oikeasti voi vaikkapa diilata kamaa, varastella, ryöstellä tai jakaa persettä.

1NiitäKelanPoikia

  • Jäsen^^
  • **
  • Viestejä: 439
  • Liked: 180
  • Taleban-ateisti
Vs: Nuiva maantieteen pro gradu: Kutsumattomia vieraita
« Vastaus #97 : 26.06.2013, 04:45:08 »
Katarinalle on nyt moneen kertaan kerrottu miksi tutkimus on valheellinen. En tiedä enää mitä tehdä kun toinen ei  vain ymmärrä mitä sanotaan. Pidän täten kumottuna argumenttia, jonka mukaan humamujen työllisyys nousisi muiden tasolle. Perusteet löydät gradusta tai helpommin Juneksen viestistä
Markus Mattlar, Keskisuomalaisen pääkirjoitus 27.2.2018
...todenmukaisempi kuva maailmasta saattaa syntyä, jos erilaisia näkökulmia esitellään avoimesti ja kattavasti eikä niitä häivytetä objektiivisuuden verhon taakse.

Kuvitteellinen hahmo

  • Jäsen^^
  • **
  • Viestejä: 492
  • Liked: 74
Vs: Nuiva maantieteen pro gradu: Kutsumattomia vieraita
« Vastaus #98 : 26.06.2013, 06:44:35 »

Otsikko jo antoi ymmärtää mistä on kyse (maahanmuuttovastaisesta propagandasta) ja se että tekijä oli maantieteen opiskelija ja gradu oli jostain ihan muusta tieteenalasta.

Kulttuurimaantiede on toinen puoli maantieteestä Oulun yliopistossa ja tosiaankin maahanmuutto liittyy ihan perusmaantieteeseenkin: onhan muuttoliike yksi merkittävimpiä demografisia asioita. Ja sosiologit yhteiskunnan tutkijoina ovatkin sitten aivan varmasti päteviä arvioimaan ihan kaikkea, ainakin kunhan löytyy Vasemmistoliiton kortti rintataskusta.

Gradun nimi oli tosiaan aika rohkea. Selvästihän sillä kuitenkin viitataan myös siihen, että pakolaisuus tapahtuu jonkin negatiivisen asian seurauksena (esim. sota) ja osittain laittoman maahantulon kautta, eikä kutsuttuna kuten työperäinen maahanmuutto.

Gradu oli melko lyhyt, mutta näkökulmia oli silti laajasti ja ne oli valittu hyvin. Virkistävää luettavaa.

Marko Parkkola

  • Vieras
Vs: Nuiva maantieteen pro gradu: Kutsumattomia vieraita
« Vastaus #99 : 26.06.2013, 07:34:39 »
"Kyse on hyvin pienestä ihmismäärästä ja näin ollen taloudellinen vaikutus on mitätön."

Kouluampujia on Suomessa pieni määrä ja näin ollen heidän vaikutus on mitätön.

Olisipa sanonut tuon aikoinaan, niin lynkatuksi olisi joutunut.

Siili

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 12 688
  • Liked: 7044
Vs: Nuiva maantieteen pro gradu: Kutsumattomia vieraita
« Vastaus #100 : 26.06.2013, 08:00:01 »
"Kyse on hyvin pienestä ihmismäärästä ja näin ollen taloudellinen vaikutus on mitätön."

Kouluampujia on Suomessa pieni määrä ja näin ollen heidän vaikutus on mitätön.

Olisipa sanonut tuon aikoinaan, niin lynkatuksi olisi joutunut.

Joo, yksi yleisempiä (kallliidenkin) lemppariagendojen puolustustaktiikoita on sanoa, että sen kustannukset ovat johonkin suurempaan kokonaisuuteen verrattuna mitättömät.  Eipä taida löytyä kovin montaa sellaista yksittäistä kustannuserää, johon tuota taktiikkaa ei voisi soveltaa.

Malla

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 5 855
  • Liked: 3083
Vs: Nuiva maantieteen pro gradu: Kutsumattomia vieraita
« Vastaus #101 : 26.06.2013, 09:34:22 »
Kulttuurimaantiede on toinen puoli maantieteestä Oulun yliopistossa ja tosiaankin maahanmuutto liittyy ihan perusmaantieteeseenkin: onhan muuttoliike yksi merkittävimpiä demografisia asioita.

Katarina R:n käsitys maantieteestä kuulostaa alakoulun mantsalta: väritetään lippuja, laaditaan pieniä esitelmiä eri maista.
Vastasin muinoin, "vanhan reaalin" aikana, mantsan kysymykseen, joka koski väestönkasvuennusteita.

Tieteenalat ovat muutenkin aika "poikkitieteellisiä".
Maalliikona näppituntumani on, että maantiedettä sivuavat ainakin biologia, yhteiskuntatieteet, taloustiede, tilastotiede ja monet humanistiset tieteet. Jotakin varmasti unohtuikin tuosta.

Katarina.R

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 2 236
  • Liked: 90
Vs: Nuiva maantieteen pro gradu: Kutsumattomia vieraita
« Vastaus #102 : 26.06.2013, 09:42:34 »
Kun vertaa lukuja toisiinsa, pitää käyttää samassa taulukossa olevia lukuja eikä vertailla ihan miten sattuu kuten sinulla on tapana. Eli joko 13,79%/12,03% tai 8,03%/8,62%, myanmarilaiset ensin mainittuina.

Ei ...

Vain n 60% somalialaisista on Somalian kansalaisia. Vastaavasti noin 35% täällä asuvista myanmarilaisista on Burman kielisiä. Mutta noin 99% täällä asuvista somalialaisista on somalinkielisiä ja n 99% myanmarilaisista Burman kansalaisia. Sen takia tarkimman kuvan työllisyydestä antaa kielen mukaan somalialaisten kohdalla ja taas kansalaisuuden mukaan myanmarilaisten kohdalla. Siis somalialaisten työllisyys on 50% parempi kuin myanmarilaisten.
Puhdas sielu: "Ovat vieneet jo naiset, työpaikat, sosiaaliavun, kunnan asunnot. Nyt ne haluavat partionkin. Mitä seuraavaksi?"
Asta Tuominen: "Jos niihin (Katarina.R:n viesteihin) ei vastata, satunnaiselle foorumilukijalle jää mielikuva, ettei niihin osattu vastata ja että hän oli oikeassa."

Marko Parkkola

  • Vieras
Vs: Nuiva maantieteen pro gradu: Kutsumattomia vieraita
« Vastaus #103 : 26.06.2013, 09:50:03 »
"Kyse on hyvin pienestä ihmismäärästä ja näin ollen taloudellinen vaikutus on mitätön."

Kouluampujia on Suomessa pieni määrä ja näin ollen heidän vaikutus on mitätön.

Olisipa sanonut tuon aikoinaan, niin lynkatuksi olisi joutunut.

Joo, yksi yleisempiä (kallliidenkin) lemppariagendojen puolustustaktiikoita on sanoa, että sen kustannukset ovat johonkin suurempaan kokonaisuuteen verrattuna mitättömät.  Eipä taida löytyä kovin montaa sellaista yksittäistä kustannuserää, johon tuota taktiikkaa ei voisi soveltaa.

Joku pässi esitteli minulle FB:ssä juuri valtiontalouden kuvaajaa ja osoitti, että tuossa ne mamukulut on, sisäasiainministeriön momentilla xxyyzz. Kuvaajassa kyseinen kohta olikin hyvin pieni.

Kyseinen pässi ei kuitenkaan kertonut mm. sitä, että STM:n kulut ovat siinä aivan vieressä...

nuiv-or

  • Vieras
Vs: Nuiva maantieteen pro gradu: Kutsumattomia vieraita
« Vastaus #104 : 26.06.2013, 12:04:12 »
Vain n 60% somalialaisista on Somalian kansalaisia.

Miten niin? Tarkoitat varmaan, että 47 % somalinkielisistä on saanut Suomen kansalaisuuden? Kyllä niilläkin, joille passi on annettu, on Somalian kansalaisuus tallessa. Mutta en taaskaan käsitä pointtia, onko sitä edes?

Somalinkielisiä 14 045 (työllisiä 1 690 eli 12,03 %)
Somalian kansalaisia 7 421 (työllisiä 640 eli 8,62 %)

Burmankielisiä 551 (työllisiä 76 eli 13,79 %)
Myanmarin kansalaisia 1 583 (työllisiä 127 eli 8,03 %)

Yhteenveto somalinkielisistä: http://dy.fi/mal

Mutta mitä tästä? En kerta kaikkiaan ymmärrä fiksaatiotasi 551 hengen ryhmää kohtaan.
Olen aiemmin huomauttanut, että burmankieliset ovat näkyneet vasta parin vuoden ajan tilastoissa, sillä jostain ihmeen syystä Tilastokeskus ei pienempiä ryhmiä erottele.

Ovatko myanmarilaiset leireiltä valittuja kiintiöpakolaisia? Jos ovat, niin silloinhan he ovat vaikeasti vammautuneita yms. rampoja. Ei ihme, että somalit päihittävät tällaisen ryhmän. Vai päihittävätkö sittenkään, viime vuonna sekä burmankielisten että myanmarilaisten työvoiman ulkopuolella oleva väestö pieneni ja on jo ohittanut somalit (sekä somalinkieliset että Somalian kansalaiset).

Vastaavasti noin 35% täällä asuvista myanmarilaisista on Burman kielisiä.

Tästä ei ole mitään varmuutta. Kolmannen kerran, selitys on tässä: http://hommaforum.org/index.php/topic,84616.msg1360575.html#msg1360575

Mutta noin 99% täällä asuvista somalialaisista on somalinkielisiä ja n 99% myanmarilaisista Burman kansalaisia.

99 % myanmarilaisista on Burman kansalaisia? Burma on Myanmar.

Sen takia tarkimman kuvan työllisyydestä antaa kielen mukaan somalialaisten kohdalla ja taas kansalaisuuden mukaan myanmarilaisten kohdalla.

Miten niin? Somaliankielisiä on 14 045 ja myanmarilaisia 1 582. Ei ryhmiä voi verrata järkevästi. Joka tapauksessa, kummankin ryhmän työttömyystilastot ovat katastrofaaliset, oli luku 8, 10 tai 20 %. Viimeinen tarjoukseni on 30 %, muttei sekään taida riittää: jos yhteisöstä vain kolme kymmenestä käy töissä, yhteisö ei elätä itseään, osa töistä kun vielä on keinotekoisia.

En syyllistä ryhmiä. On täysin selvää, etteivät somalialaiset sen paremmin kuin myanmarilaiset kuulu Suomeen. Meillä ei ole heille mitään tarjottavaa muuta kuin ilmainen elämä. Onko tämä sossukeinoilu toivottavaa, ei mielestäni. Kuka tahansa näkee, ettei tässä hommassa ole järjen hiventäkään. Meillä ei ole rahaa tähän eikä tästä tule yhtään mitään, riittää kun katsoo Ruotsia.

Kun tiedämme jo etukäteen, ettei homma onnistu, voisimme jo lopettaa tämän.

Ulkomaalaislain 6 luku pois ja turvapaikkabisnes seis.

Nyt kun tämä on selvitetty, seuraavaksi saanemme kuulla, kuinka Suomi on sitoutunut kansainvälisiin sopimuksiin ja meidän tulee auttaa hätää ja vainoa kärsiviä. Vastaan, että ei pidä paikkaansa, ei ole moista kansainvälistä sopimusta eikä meidän tarvitse "auttaa" ketään. Ei tämä bisnes ole mitään auttamista.

Onko näillä ihmisillä muka oikeasti parempi olla sosiaalihuollon elätteinä Rinkebyn kaltaisessa eliittikoulussa ja Husbyn tyyppisessä palavassa lähiössä? Oletko katsonut Malmön tai Tukholman rikostilastoja? Södertäljen mafia?

nuiv-or

  • Vieras
Vs: Nuiva maantieteen pro gradu: Kutsumattomia vieraita
« Vastaus #105 : 26.06.2013, 12:09:54 »
Vieraskieliset kun vielä erottelisi syntymämaan mukaan, niin siinäpä olisi oiva kotouttamisen mittari nk. toisen polven mamuille:

- työllistyykö Suomessa syntynyt somalinkielinen paremmin vai huonommin kuin Suomessa syntynyt vietnaminkielinen?

Harmi vain, ettei Tilastokeskus tarjoa kuin erittäin rajatun määrän tietoa. Saisikohan noita taulukoita lisää pyytämällä?

Katarina.R

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 2 236
  • Liked: 90
Vs: Nuiva maantieteen pro gradu: Kutsumattomia vieraita
« Vastaus #106 : 26.06.2013, 18:29:08 »
Vain n 60% somalialaisista on Somalian kansalaisia.

Miten niin? Tarkoitat varmaan, että 47 % somalinkielisistä on saanut Suomen kansalaisuuden? Kyllä niilläkin, joille passi on annettu, on Somalian kansalaisuus tallessa. Mutta en taaskaan käsitä pointtia, onko sitä edes?

Somalinkielisiä 14 045 (työllisiä 1 690 eli 12,03 %)
Somalian kansalaisia 7 421 (työllisiä 640 eli 8,62 %)

Burmankielisiä 551 (työllisiä 76 eli 13,79 %)
Myanmarin kansalaisia 1 583 (työllisiä 127 eli 8,03 %)

Niin, pointtini on että somalialaisten työllisyys on parempi kuin myanmarilaisten. Taustallahan on se seikka että myanmarilaiset ovat pääosin ihan viime vuosina tulleita pakolaisia ja sen takia heidän työllisyys on erittäin huonota. Somalialaiset koostuu taas sekä pitkään maassa asuneista että myös juuri maahantulleista ja sen takia työllisyys on vähän parempi.

Työllisyys sinänsä ei liity kieleen tai kansalaisuuteen vaan maahanmuuttajan tausta vaikuttaa siihen. Myanmarista ja Somaliasta on tullut pääosin pakolaistaustaisia, Venäjältä ja Virosta taas työn perässä tulevia maahanmuuttajia ja sen takia luvut niin erilaiset.
Puhdas sielu: "Ovat vieneet jo naiset, työpaikat, sosiaaliavun, kunnan asunnot. Nyt ne haluavat partionkin. Mitä seuraavaksi?"
Asta Tuominen: "Jos niihin (Katarina.R:n viesteihin) ei vastata, satunnaiselle foorumilukijalle jää mielikuva, ettei niihin osattu vastata ja että hän oli oikeassa."

nuiv-or

  • Vieras
Vs: Nuiva maantieteen pro gradu: Kutsumattomia vieraita
« Vastaus #107 : 26.06.2013, 18:32:18 »
Somalian kansalaisia 7 421 (työllisiä 640 eli 8,62 %)
Myanmarin kansalaisia 1 583 (työllisiä 127 eli 8,03 %)
Niin, pointtini on että somalialaisten työllisyys on parempi kuin myanmarilaisten.

8,62 % vs. 8,03 %. No, voidaanko sulkea rajat edes myanmarilaisilta?

Myanmarista ja Somaliasta on tullut pääosin pakolaistaustaisia, Venäjältä ja Virosta taas työn perässä tulevia maahanmuuttajia ja sen takia luvut niin erilaiset.

Lähde?

Katarina.R

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 2 236
  • Liked: 90
Vs: Nuiva maantieteen pro gradu: Kutsumattomia vieraita
« Vastaus #108 : 26.06.2013, 18:41:38 »

12.03 vs 8.03% ... Mitä ihmeen järkeä siinä olisi että käyttäisi työttömyystilastoja valikoimaan ihmisiä. Eihän se ole sinänsä myanmarilaisten geneettinen tai kulttuuriin liittyvä ominaisuus että ovat työttömiä. Taustallahan on tuo pakolaisuus = ei ole etukäteen työpaikka ja matalampi koulutustaso.

Migrin tilastoista käy ilmi kuka tulee milläkin oleskelulupatyypeillä. Jos nyt on edes vähän seurannut maahanmuuttopolitiikka tietää ketkä tulevat humanitäärisen maahanmuuton mukaan, ketkä muilla syillä.
Puhdas sielu: "Ovat vieneet jo naiset, työpaikat, sosiaaliavun, kunnan asunnot. Nyt ne haluavat partionkin. Mitä seuraavaksi?"
Asta Tuominen: "Jos niihin (Katarina.R:n viesteihin) ei vastata, satunnaiselle foorumilukijalle jää mielikuva, ettei niihin osattu vastata ja että hän oli oikeassa."

-PPT-

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 8 691
  • Liked: 6872
Vs: Nuiva maantieteen pro gradu: Kutsumattomia vieraita
« Vastaus #109 : 26.06.2013, 18:42:53 »
Jos hommalaisilla on somalifetissi niin Katariinalla on myanmarilaisfetissi.

Reinikainen Artturi

  • Jäsen
  • *
  • Viestejä: 6
  • Liked: 6
Vs: Nuiva maantieteen pro gradu: Kutsumattomia vieraita
« Vastaus #110 : 26.06.2013, 18:43:12 »
Ennen olivat vieraat kohteliaita ja ymmärsivät lähteä kun kutsut olivat ohi mutta nykyään tulevat omin luvin ja syövät talon tyhjäksi, rikkovat kaiken mitä eivät syö eivätkä lähde kulumallakaan pois.

Siili

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 12 688
  • Liked: 7044
Vs: Nuiva maantieteen pro gradu: Kutsumattomia vieraita
« Vastaus #111 : 26.06.2013, 18:45:25 »
Somalialaiset koostuu taas sekä pitkään maassa asuneista että myös juuri maahantulleista ja sen takia työllisyys on vähän parempi.
Jos maassa kulutettu aika olisi ainoa vaikuttava parametri, somalien työllisyyden pitäisi olla huomattavan paljon parempi, onhan heitä ollut täällä jo niin kauan.

Lainaus
Työllisyys sinänsä ei liity kieleen tai kansalaisuuteen vaan maahanmuuttajan tausta vaikuttaa siihen.

Nimen omaan kulttuurinen tausta vaikuttaa siihen.  Epäilen syyksi islamille tyypillistä fatalismia.  Se voi olla syynä siihenkin , että muslimimaiden joukossa on niin paljon kroonisia paskastaneja, kun taas esimerkiksi kaukoidän ei-islamilaisissa maissa kansallisista kriiseistä myös noustaan (esim. Vietnam ja Kamputsea).  Olen kohtuullisen vakuuttunut, että burmalaiset saavat asiansa kuntoon kauan ennen somaleja.  Ja huomattavasti vähemmällä kansainvälisellä rahan ymppäyksellä.

Katarina.R

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 2 236
  • Liked: 90
Vs: Nuiva maantieteen pro gradu: Kutsumattomia vieraita
« Vastaus #112 : 26.06.2013, 18:49:24 »

Somalialaisista aika moni on tullut ihan vasta viime vuosina ja sen lisäksi lähes puolet väestöstä on alaikäisiä. Tilastoista ei käy ilmi mikä on pitkään maassa asuneiden työllisyys mutta ainakin Suomen kansalaisuuden saaneet ovat huomattavan paljon paremmin työllistyneet kuin Somalian kansalaiset.

Monien muslimimaiden työllisyys (esim Pakistan, Jordania jne) on jopa parempi kuin esimerkiksi vietnamilaisten. Uskonto ei siis vaikuta vaan maahantulosyy on se ratkaisevin. Jaa, kauanko se Vietnamin sota kestikään?
Puhdas sielu: "Ovat vieneet jo naiset, työpaikat, sosiaaliavun, kunnan asunnot. Nyt ne haluavat partionkin. Mitä seuraavaksi?"
Asta Tuominen: "Jos niihin (Katarina.R:n viesteihin) ei vastata, satunnaiselle foorumilukijalle jää mielikuva, ettei niihin osattu vastata ja että hän oli oikeassa."

niemi2

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 4 169
  • Liked: 4365
Vs: Nuiva maantieteen pro gradu: Kutsumattomia vieraita
« Vastaus #113 : 26.06.2013, 19:11:22 »
Taustallahan on tuo pakolaisuus = ei ole etukäteen työpaikka ja matalampi koulutustaso.

Pakolaisuushan ei ole vamma, ei ainakaan ICD-10 luokituksen mukaan. Myös matalamman koulutustason omaavat ihmiset kykenevät oppimaan uusia asioita.

Argumenttiisi vastaa osaltaan myös Johanna Suurpää:

Lainaus
http://www.hs.fi/arkisto/artikkeli/Pakolainenei+ainaole+k%C3%B6yh%C3%A4/901214090

"HS - Mielipide - 14.12.1990

Pakolainen ei aina ole köyhä

HS:n mielipidesivulla julkaistiin 8. 12. nimimerkin Tapausta seurannut kirjoitus somaliturvapaikanhakijoiden varallisuudesta. Kirjoituksessa viitattiin allekirjoittaneen mielipiteisiin, minkä vuoksi haluan vastata seuraavaa.

YK:n pakolaissopimuksen mukaan pakolaisia ovat ihmiset, jotka ovat joutuneet vainotuksi mm. rodun, uskonnon tai poliittisen mielipiteen takia. Varallisuudesta ei sopimuksessa puhuta mitään. Pakolainen ei siis välttämättä ole köyhä. Usein on pikemminkin päin vastoin: hyvin koulutetulla, vaikutusvaltaisella henkilöllä on suuremmat mahdollisuudet joutua poliittisesti vainotuksi. On totta, että monet Suomeen saapuneista kuuluvat maassaan keskimääräistä paremmin toimeen tuleviin. Suomalaisella mittapuulla mitaten he eivät kuitenkaan ole rikkaita. Nimimerkin mainitsemia elintasosymboleja en ole somaleilla havainnut.

...

Johanna Suurpää

oikeust. kand."

MAKE FINLAND NORMAL AGAIN

rölli2

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 2 910
  • Liked: 1794
Vs: Nuiva maantieteen pro gradu: Kutsumattomia vieraita
« Vastaus #114 : 26.06.2013, 19:13:18 »
Hieman hämmennyn asioiden vääntelystä ja makustelusta. Turvapaikan saajan ei tarvitse välttämättä ikinä päästä/mennä duuniin, jos ei halua, koska hänellä säilyy oleskelulupa kuolemaansa asti. Muiden tarvitsee päästä/löytää duuni tai järkätä joku firman nimi, jossa mahdollisesti saattaa työskennellä tai ei saadakseen työ-/oleskeluluvan. Loppuajan/oikeasti voi vaikkapa diilata kamaa, varastella, ryöstellä tai jakaa persettä.

Juu tässähän se tuli pähkinänkuoressa, turvapaikkaperseily suomessa ;D ;D ;D

Katarina.R

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 2 236
  • Liked: 90
Vs: Nuiva maantieteen pro gradu: Kutsumattomia vieraita
« Vastaus #115 : 26.06.2013, 19:18:18 »
Taustallahan on tuo pakolaisuus = ei ole etukäteen työpaikka ja matalampi koulutustaso.

Pakolaisuushan ei ole vamma, ei ainakaan ICD-10 luokituksen mukaan. Myös matalamman koulutustason omaavat ihmiset kykenevät oppimaan uusia asioita.

Argumenttiisi vastaa osaltaan myös Johanna Suurpää:

Lainaus
http://www.hs.fi/arkisto/artikkeli/Pakolainenei+ainaole+k%C3%B6yh%C3%A4/901214090

"HS - Mielipide - 14.12.1990

Pakolainen ei aina ole köyhä

HS:n mielipidesivulla julkaistiin 8. 12. nimimerkin Tapausta seurannut kirjoitus somaliturvapaikanhakijoiden varallisuudesta. Kirjoituksessa viitattiin allekirjoittaneen mielipiteisiin, minkä vuoksi haluan vastata seuraavaa.

YK:n pakolaissopimuksen mukaan pakolaisia ovat ihmiset, jotka ovat joutuneet vainotuksi mm. rodun, uskonnon tai poliittisen mielipiteen takia. Varallisuudesta ei sopimuksessa puhuta mitään. Pakolainen ei siis välttämättä ole köyhä. Usein on pikemminkin päin vastoin: hyvin koulutetulla, vaikutusvaltaisella henkilöllä on suuremmat mahdollisuudet joutua poliittisesti vainotuksi. On totta, että monet Suomeen saapuneista kuuluvat maassaan keskimääräistä paremmin toimeen tuleviin. Suomalaisella mittapuulla mitaten he eivät kuitenkaan ole rikkaita. Nimimerkin mainitsemia elintasosymboleja en ole somaleilla havainnut.

...

Johanna Suurpää

oikeust. kand."

Pakolaisuus ei tietenkään ole vamma mutta on selvää että heidän koulutustasonsa on keskimäärin alhaisempi kuin muiden maahanmuuttajien. Eniten vaikuttaa se seikka että muut maahanmuuttajat joutuvat etukäteen hankkimaan työpaikka että oleskelulupa myönnetään. (Tai sitten on perheenjäsenellä oleskelulupa). Syy miksi nepalilaisten ja kenialaisten työllisyys on niin paljon parempi kuin esimerkiksi myanmarilaisten tai somalialaisten johtuu juuri tästä asiasta.
Puhdas sielu: "Ovat vieneet jo naiset, työpaikat, sosiaaliavun, kunnan asunnot. Nyt ne haluavat partionkin. Mitä seuraavaksi?"
Asta Tuominen: "Jos niihin (Katarina.R:n viesteihin) ei vastata, satunnaiselle foorumilukijalle jää mielikuva, ettei niihin osattu vastata ja että hän oli oikeassa."

nuiv-or

  • Vieras
Vs: Nuiva maantieteen pro gradu: Kutsumattomia vieraita
« Vastaus #116 : 26.06.2013, 19:27:59 »
12.03 vs 8.03% ...

Ei, vaan 8,62 % vs. 8,03 %:

Somalian kansalaisia 7 421 (työllisiä 640 eli 8,62 %)
Myanmarin kansalaisia 1 583 (työllisiä 127 eli 8,03 %)

Mitä ihmeen järkeä siinä olisi että käyttäisi työttömyystilastoja valikoimaan ihmisiä.

Miksi päästää maahan ihmisiä, jotka eivät työllisty?

Eihän se ole sinänsä myanmarilaisten geneettinen tai kulttuuriin liittyvä ominaisuus että ovat työttömiä.

Kuka on näin väittänyt? Kuten aiemmin kirjoitin (toistan, sillä et selvästikään lue, mitä kirjoitan):

En syyllistä ryhmiä. On täysin selvää, etteivät somalialaiset sen paremmin kuin myanmarilaiset kuulu Suomeen. Meillä ei ole heille mitään tarjottavaa muuta kuin ilmainen elämä. Onko tämä sossukeinoilu toivottavaa, ei mielestäni. Kuka tahansa näkee, ettei tässä hommassa ole järjen hiventäkään. Meillä ei ole rahaa tähän eikä tästä tule yhtään mitään, riittää kun katsoo Ruotsia.

Kun tiedämme jo etukäteen, ettei homma onnistu, voisimme jo lopettaa tämän.

Ulkomaalaislain 6 luku pois ja turvapaikkabisnes seis.

Nyt kun tämä on selvitetty, seuraavaksi saanemme kuulla, kuinka Suomi on sitoutunut kansainvälisiin sopimuksiin ja meidän tulee auttaa hätää ja vainoa kärsiviä. Vastaan, että ei pidä paikkaansa, ei ole moista kansainvälistä sopimusta eikä meidän tarvitse "auttaa" ketään. Ei tämä bisnes ole mitään auttamista.

Onko näillä ihmisillä muka oikeasti parempi olla sosiaalihuollon elätteinä Rinkebyn kaltaisessa eliittikoulussa ja Husbyn tyyppisessä palavassa lähiössä? Oletko katsonut Malmön tai Tukholman rikostilastoja? Södertäljen mafia?

Myanmarista ja Somaliasta on tullut pääosin pakolaistaustaisia, Venäjältä ja Virosta taas työn perässä tulevia maahanmuuttajia ja sen takia luvut niin erilaiset.

Lähde?

nuiv-or

  • Vieras
Vs: Nuiva maantieteen pro gradu: Kutsumattomia vieraita
« Vastaus #117 : 26.06.2013, 19:30:42 »
Pakolaisuus ei tietenkään ole vamma mutta on selvää että heidän koulutustasonsa on keskimäärin alhaisempi kuin muiden maahanmuuttajien.

Lähde?

Eniten vaikuttaa se seikka että muut maahanmuuttajat joutuvat etukäteen hankkimaan työpaikka että oleskelulupa myönnetään. (Tai sitten on perheenjäsenellä oleskelulupa).

Lähde?

Syy miksi nepalilaisten ja kenialaisten työllisyys on niin paljon parempi kuin esimerkiksi myanmarilaisten tai somalialaisten johtuu juuri tästä asiasta.

Lähde?

Katarina.R

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 2 236
  • Liked: 90
Vs: Nuiva maantieteen pro gradu: Kutsumattomia vieraita
« Vastaus #118 : 26.06.2013, 19:46:46 »
12.03 vs 8.03% ...

Ei, vaan 8,62 % vs. 8,03 %:

Somalian kansalaisia 7 421 (työllisiä 640 eli 8,62 %)
Myanmarin kansalaisia 1 583 (työllisiä 127 eli 8,03 %)
Ei ... Somalialaisista 12.03% on työelämässä ja myanmarilaisista taas 8.03%. Noin 99% somalialaisista on ryhmässä somalinkieliset ja 99% myanmarilaisista ryhmässä Myanmarin kansalaiset. Sen takia nuo luvut ovat vertailukelpoiset. Lähes puolet somalialaisista puuttuu tuosta ryhmästä Somalian kansalaiset ja 65% myanmarilaisista taas ryhmästä burmankieliset. Älyn käyttö on sallittu.

Puhdas sielu: "Ovat vieneet jo naiset, työpaikat, sosiaaliavun, kunnan asunnot. Nyt ne haluavat partionkin. Mitä seuraavaksi?"
Asta Tuominen: "Jos niihin (Katarina.R:n viesteihin) ei vastata, satunnaiselle foorumilukijalle jää mielikuva, ettei niihin osattu vastata ja että hän oli oikeassa."

Siili

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 12 688
  • Liked: 7044
Vs: Nuiva maantieteen pro gradu: Kutsumattomia vieraita
« Vastaus #119 : 26.06.2013, 19:57:26 »

Monien muslimimaiden työllisyys (esim Pakistan, Jordania jne) on jopa parempi kuin esimerkiksi vietnamilaisten.
Jaa.

http://www.indexmundi.com/jordan/unemployment_rate.html
http://www.indexmundi.com/pakistan/unemployment_rate.html
http://www.indexmundi.com/vietnam/unemployment_rate.html
http://www.indexmundi.com/burma/unemployment_rate.html

En tiedä, mistä CIA on kaivanut nämä luvut.  Mistä olet kaivanut omasi?

Lainaus
Jaa, kauanko se Vietnamin sota kestikään?

Kolmisenkymmentä vuotta, jos lasketaan mukaan ensimmäinen Indokiinan sota.  Nuo sodat olivat kuitenkin pitkälti suurvaltojen keksinäisiä sotia.  Kun sota loppui (kommunistien voittoon), merkittävää kapinallista toimintaa ei jäänyt jäljelle ja maan jälleenrakennus pääsi vauhtiin.  Muslimipaskastanioissa kaiken sorttinen kapinallisuus lienee sitä vastoin endeemistä.
« Viimeksi muokattu: 26.06.2013, 19:59:05 kirjoittanut Siili »

Tagit: pro gradu maantiede