UmmaGumma

Kirjoittaja Aihe: 2013-10-10 Perussuomalaisista useimmat hyväksyvät lasten ruumiillisen kurittamis  (Luettu 19295 kertaa)

Katarina.R

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 2 236
  • Liked: 90
    • Profiili
Lainaus
- Yli puolet suomalaisista (56 prosenttia) ei hyväksy lasten ruumiillista kurittamista missään tilanteessa.

- Mitä läheisemmin ollaan tekemisissä lasten kasvatuksen kanssa, sitä vähemmän kuritusta hyväksytään: lapsiperheiden aikuisista jopa kaksi kolmannesta (67 prosenttia) kannattaa nollatoleranssia, ja ainoastaan yksi prosentti pitää kurittamista normaalina osana kasvatusta.

- Naiset suhtautuvat lasten kurittamiseen selvästi kielteisemmin kuin miehet: naisista 67 prosenttia ei hyväksy sitä lainkaan, kun taas miehistä näin ajattelee 45 prosenttia. Miesten niukka enemmistö siis hyväksyy lasten ruumiillisen kurittamisen tietyin varauksin.

- Mitä koulutetumpi vastaaja, sen vähemmän kuritusta hän hyväksyy.

- Suuri yllätys tutkimuksessa on se, että ikä ei juuri näy nollatoleranssin kannatuksessa: niin kaikkein nuorimmissa kuin vanhimmissa samat 53 prosenttia ei hyväksy kuritusta lainkaan. Tosin vanhemmilla on hieman yleisempää sellainen ajattelu, että silloin tällöin voi kurittaa.

- Perussuomalaisten kannattajat eroavat selvästi yleisestä linjasta, koska heistä useimmat hyväksyvät kurittamisen ainakin varauksin. Tämä kertonee keskimääräistä äijämäisemmästä ja konservatiivisemmasta ajatusmaailmasta. Toisaalta Suomen konservatiivisimman puolueen kristillisdemokraattien kannattajat eivät hekään lämpene kurittamiselle – se on muuten naisvaltainen puolue, ja naisethan muutenkin suhtautuvat lasten kurittamiseen selvästi torjuvammin kuin miehet.
- Pienituloiset hyväksyvät lasten ruumiillisen kurituksen herkemmin kuin suurituloiset. Ehkä rahanpuute aiheuttaa hermostuneisuutta, ja raha puolestaan rauhoittaa?

http://www.nelonen.fi/ohjelmat/sarasvuo/1279183-sarasvuo-selvitti-perussuomalaisista-useimmat-hyvaksyvat-lasten-ruumiillisen-kurittamisen
Puhdas sielu: "Ovat vieneet jo naiset, työpaikat, sosiaaliavun, kunnan asunnot. Nyt ne haluavat partionkin. Mitä seuraavaksi?"
Asta Tuominen: "Jos niihin (Katarina.R:n viesteihin) ei vastata, satunnaiselle foorumilukijalle jää mielikuva, ettei niihin osattu vastata ja että hän oli oikeassa."

Miniluv

  • Administrator
  • Jäsen^^^
  • *****
  • Viestejä: 30 519
  • Liked: 11476
  • Mode EVP. 1/949jkl #propelipää
    • Profiili
Ehkä perussuomalaisten pitäisi oppia suvaitsevaisuutta maahanmuuttajilta. Onko tutkittu, montako prosenttia muslimeista hyväksyy lasten ruumiillisen kurittamisen? :flowerhat: Ehkä yhteisölliset kristityt afrikkalaiset olisivat tässä suvaitsevaisempia lasta kohtaan?
« Viimeksi muokattu: 01.11.2013, 11:07:43 kirjoittanut Miniluv »
"Luulisi että tähän ikään mennessä olisi edes jotain tajunnut elämästä ja yhteiskunnasta." Rosa Meriläinen, HS 30.9.2014

Viestistäsi tulee minulle ilmoitus, jos kirjoitat tekstiin @Miniluv. Tai laita yksityisviesti.

räsänen

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 1 554
  • Liked: 1860
    • Profiili
Ehkä perussuomalaisten pitäisi oppia suvaitsevaisuutta maahanmuutajilta. Onko tutkittu, montako prosenttia muslimeista hyväksyy lasten ruumiillisen kurittamisen? :flowerhat:

Tulosten perusteella me olemme oppineet jo.

Mutta vakavasti, tulosta taitaa vääristää se seikka että perussuomalaisista äänestäjistä suurin osa on miehiä. Perussuomalainen mies tuskin poikkeaa tässä suhteessa muiden puolueiden miesäänestäjistä.

Salaa nuiva

  • Jäsen^^
  • **
  • Viestejä: 374
  • Liked: 161
  • Geneettisesti erityispiirteetön
    • Profiili
Lainaus
Mitä koulutetumpi vastaaja, sen vähemmän kuritusta hän hyväksyy.
Olisiko niin, että mitä koulutetumpi on niin sitä paremmalta kulissien on näytettävä ulospäin, ääneen kyllä tuomitaan kaikki paheksuttava mutta tarpeen vaatiessa siihen tartutaan itsekin.
"A nation that forgets its past has no future."
-Sir Winston Churchill-

pavor nocturnus

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 714
  • Liked: 1
  • Loneliness is poverty. Solitude is power
    • Profiili
Onko ns.tukkapöllyn antaminen kurittomille kakaroille sitten huono asia? Ei minusta. Nykyinen veltoin rantein linja kun ei näytä johtaneen mihinkään hyvään.

Emo

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 28 387
  • Liked: 14530
    • Profiili
Muslimeista suurinpiirtein kaikki hyväksyvät lasten pieksämisen, naisten hakkaamisen, sukuelinten silpomisen, homoseksuaalien ja islamista luopuneiden tappamisen ja raiskattujen naisten kivittämisen.
Itke sinä Katarina sitä.
Eikun juuri sitähän sinä et itke, muslimit saavat vaikka raiskata läheisesi ja tappaa jonkun homoseksuaalin tuttavasi, kunhan vain persu ei anna tukkapollyä lapselleen. Näinhän se meni  ;)

Markkanen

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 1 220
  • Liked: 696
  • Köyhältä puuttuu paljon, ahneella kaikki.
    • Profiili
 Niin aina. Pitäisikö ensin määritellä mikä lasketaan ruumiilliseksi kurittamiseksi. Nykyään vissiin lasketaan ruumiilliseksi kurittamiseksi sekin, että vanhemmat tarttuvat lapsen käteen estääkseen lasta menemästä vaikka rappusiin. Kaikenlainen fyysinen liikkuvuuden rajoittaminen on lievää pahoinpitelyä josta voi saada rangaistuksen. Vihtaa pyllylle tai remmiä tuskin monikaan kaipaa. Suvikset vetävät aina kaiken överiksi ja koko lastenkasvatus on mennyt enemmän taiteeksi kuin kasvatukseksi. Kasvatukseen kuuluu muutakin kuin istua kukkashattu päässä ja sanallisesti kieltää lapselta lähes kaiken mikä perinteisesti kuuluu lapsen elämään. Kuten leikkipuistot.
Ellei Teillä itsellänne, herra, olisi ahneutta, ette saisi kansaa varastamaan vaikka varastamisen palkitsisitte.
- Kungfutse

Sepi

  • Jäsen^^
  • **
  • Viestejä: 407
  • Liked: 304
  • Tervaaja
    • Profiili
On mielestäni hyvä joissain tapauksissa käyttää voimaa kun puhe eikä käskyt mene perille.
Näinhän se on aikuistenkin elämässä, jos minä törttöilen jossain enkä poliisin puhetta usko, niin he käyttävät voimaa. Olisi hyvä että myös lapset oppivat tämän jo nuoresta.

Nyt kun saa lukea kaikenmaailman blogi-kirjoituksia siitä kuinka joku ei suostu myymäläetsivien tarkastettavaksi ja sitten ihmetellään miksi syytöntä kurmuutetaan. Tämän tason aikuisille on varmaan lapsena opetettu että teet mitä vaan niin suhun ei kosketa.

Sitten miten sitä voimaa lasta kohtaan käyttää. Ehkä tukistaminen ja lyöminen/remmi on liikaa, uskoisin voimakkaan ja määrätietoisen otteen esim. ranteesta "isälliseen" tyyliin riittävän muun rangaistuksen toimeen panoon; ei pleikkaria, tv:tä, tietokonetta, viikkorahaa tms.


Edellä mainittu teksti ei edusta kirjoittajan oikeata mielipidettä, vaan mielipidepoliisien pelossa teksti on kirjoitettu itsesensuuria vahvasti harjoittaen.

Miniluv

  • Administrator
  • Jäsen^^^
  • *****
  • Viestejä: 30 519
  • Liked: 11476
  • Mode EVP. 1/949jkl #propelipää
    • Profiili
Mutta vakavasti, tulosta taitaa vääristää se seikka että perussuomalaisista äänestäjistä suurin osa on miehiä. Perussuomalainen mies tuskin poikkeaa tässä suhteessa muiden puolueiden miesäänestäjistä.

Oma veikkaukseni: naiset tietävät, mikä on tällaisen kyselyn "oikea vastaus", ja vastaavat sen mukaan.

Joka tapauksessa...
Lainaus
Lastensuojelun keskusliiton uusimman tutkimuksen mukaan[28] naiset ja äidit käyttävät ruumiillista väkivaltaa lasten kasvatuksessa miehiä useammin. Naisten yleisempiä lapsiin kohdistuvia väkivaltaisia tekoja ovat tukistaminen ja näpsäyttäminen esimerkiksi kasvoihin tai sormille. Naiset näyttävät asennetasolla vastustavan lapseen kohdistuvaa väkivaltaa ja kuritusväkivaltaa miehiä yleisemmin (naiset 19 %, miehet 32%), mutta tekojen tasolla he kuitenkin sortuvat lapsiin kohdistuvan väkivallan käyttöön useammin kuin miehet.

http://fi.wikipedia.org/wiki/Lapsen_kaltoinkohtelu
"Luulisi että tähän ikään mennessä olisi edes jotain tajunnut elämästä ja yhteiskunnasta." Rosa Meriläinen, HS 30.9.2014

Viestistäsi tulee minulle ilmoitus, jos kirjoitat tekstiin @Miniluv. Tai laita yksityisviesti.

räsänen

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 1 554
  • Liked: 1860
    • Profiili
Ottamatta kantaa kuritukseen sinänsä, haluaisin nostaa esiin erään tieteellisteoreettisen ongelman.

Ihminen on lajina ollut olemassa muutamia satoja tuhansia vuosia. Koko tänä aikana ihminen on kurittanut lapsiaan kyseenalaistamatta sen merkitystä, aina 1960-70 lukuihin saakka.

Millä perustein voidaan sanoa, että käytännössä koko olemassaolonsa ajan ihminen on ainoana lajina käsittänyt väärin jälkikasvunsa olemuksen ja edun?


En osaa sanoa tyhjentävästi mutta luultavasti samat perustelut käyvät muihinkin ihmisen poikkeaviin käytöstäpoihin verrattuna toisiin lajeihin.

Miniluv

  • Administrator
  • Jäsen^^^
  • *****
  • Viestejä: 30 519
  • Liked: 11476
  • Mode EVP. 1/949jkl #propelipää
    • Profiili
Jos leijonauros tai karhu pyrkii tappamaan vierasta jälkikasvua, se on vain luonnollista. Jos ihminen lyö lastaan, on se luonnotonta.

Miksi?

Jos leijonanpentujen pitäisi oppia valtavat määrät tietoa ja tapoja selvitäkseen ympäristöstä ja yhteisöstä ja vielä pystyäkseen elättämään leijonauroksen vanhuksena, olisi leijonauroskin oppinut lyömään pentujaan jos niitä ei tunnu kiinnostavan opiskella ja olla muutenkin leijoniksi.
"Luulisi että tähän ikään mennessä olisi edes jotain tajunnut elämästä ja yhteiskunnasta." Rosa Meriläinen, HS 30.9.2014

Viestistäsi tulee minulle ilmoitus, jos kirjoitat tekstiin @Miniluv. Tai laita yksityisviesti.

Faidros.

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 22 957
  • Liked: 14532
  • Blues for Allah
    • Profiili
Uusi-Seelannissa kansanäänestettiin parisen(muutama) vuotta sitten, saako lapsia edelleen kurittaa fyysisesti. En tiedä kuinka äänestyksessä kävi, mutta ne jotka ovat maassa käyneet, hämmästelevät nuorison hyvää käytöstä ja kaupunkien puhtautta kaikesta töhryistä ym. muusta vandalismista. Itse he vitsailevat, että maa on kuin GB 50-luvulla.

Osaisiko joku googlettaa kuinka tuossa NZ:n äänestyksessä kävi? Itse joskus yritin, mutta huonoin tuloksin.
Kun yksi ihminen kärsii harhasta, sitä sanotaan hulluudeksi. Kun monta ihmistä kärsii harhasta, sitä sanotaan uskonnoksi. -Robert M Pirsig-
Huomautan, että meidän aseistaminen tähtää hyökkäyksen valmisteluun. Hornet varustelut muun muassa. Venäjä on valmistellut vain puolustautumista. -Terijoen Jukka-

räsänen

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 1 554
  • Liked: 1860
    • Profiili
Mutta vakavasti, tulosta taitaa vääristää se seikka että perussuomalaisista äänestäjistä suurin osa on miehiä. Perussuomalainen mies tuskin poikkeaa tässä suhteessa muiden puolueiden miesäänestäjistä.

Oma veikkaukseni: naiset tietävät, mikä on tällaisen kyselyn "oikea vastaus", ja vastaavat sen mukaan.

Joka tapauksessa...
Lainaus
Lastensuojelun keskusliiton uusimman tutkimuksen mukaan[28] naiset ja äidit käyttävät ruumiillista väkivaltaa lasten kasvatuksessa miehiä useammin. Naisten yleisempiä lapsiin kohdistuvia väkivaltaisia tekoja ovat tukistaminen ja näpsäyttäminen esimerkiksi kasvoihin tai sormille. Naiset näyttävät asennetasolla vastustavan lapseen kohdistuvaa väkivaltaa ja kuritusväkivaltaa miehiä yleisemmin (naiset 19 %, miehet 32%), mutta tekojen tasolla he kuitenkin sortuvat lapsiin kohdistuvan väkivallan käyttöön useammin kuin miehet.

http://fi.wikipedia.org/wiki/Lapsen_kaltoinkohtelu

Kovin on ristiriitaista tietoa ilmassa. Mutta toisaalta en alunperin uskonutkaan että Katariinaan aloituksen motivaattorina olisi ollut varman tiedon välittäminen.
« Viimeksi muokattu: 01.11.2013, 11:35:30 kirjoittanut räsänen »

KalleK

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 1 119
  • Liked: 402
    • Profiili
Niin aina. Pitäisikö ensin määritellä mikä lasketaan ruumiilliseksi kurittamiseksi. Nykyään vissiin lasketaan ruumiilliseksi kurittamiseksi sekin, että vanhemmat tarttuvat lapsen käteen estääkseen lasta menemästä vaikka rappusiin. Kaikenlainen fyysinen liikkuvuuden rajoittaminen on lievää pahoinpitelyä josta voi saada rangaistuksen. Vihtaa pyllylle tai remmiä tuskin monikaan kaipaa. Suvikset vetävät aina kaiken överiksi ja koko lastenkasvatus on mennyt enemmän taiteeksi kuin kasvatukseksi. Kasvatukseen kuuluu muutakin kuin istua kukkashattu päässä ja sanallisesti kieltää lapselta lähes kaiken mikä perinteisesti kuuluu lapsen elämään. Kuten leikkipuistot.

Juuri olinkin nostamassa saman asian esille. Eli ihan ensiksi olisi hyvä tietää, että mikä sitä ruumiillista kurittamista nyt sitten onkaan.

Tiedän tapauksen, jossa ihan Korkein oikeus on linjannut, että yhden luunapin antaminen on lapsen pahoinpitelyä ja tuomio siitä on annettu. Oikeudessa (ainakin käräjäoikeudessa) on myös laskettu kädestä tarttuminen lapsen pahoinpitelyksi.

Normaalin kansalaisen onkin oikeastaan mahdoton tietää, millä tavalla lapseen enää tänä päivänä voi koskea, ettei joudu vaan tuomituksi. Se nähdään sitten oikeudessa.

Tietenkin näitä juttuja nousee oikeuskäsittelyyn asti lähinnä vain huoltajuusriitojen yhteydessä, jossa pyritään saamaan isää kohtaan raskauttavaa aineistoa aikaiseksi ja sehän toimii kuin junan vessa, sillä useimmiten jo se, että isästä on tehty lastensuojelu/rikosilmoitus - olkoonkin se kuinka perätön tahansa - riittää sellaisen ilmapiirin luomiseen että isä ne huoltajuusiistat silloin systemaattisesti häviää. Häviää toki muutenkin, mutta se on eri asia se.

Onkin aika selvää, että näiden lasten ruumillista kurittamista rajoittavien lakien perimmäinen tarkoitus ei ole lapsen turvallisuuden takaaminen, vaan naisten edun turvaaminen isiin nähden lapsiasioissa. Sen verran tulkinnanvaraisiksi ne on laadittu ja etenkin laajaa tulkintaa käyttäen niitä myös sovelletaan. Tarkoituksella?

Itse olen sitä mieltä, että esim. luunapin antaminen lapselle on typerää enkä siihen itse sortuisi, mutta ei sellaisesta pitäisi tuomioitakaan jaella. Pahoinpitely on pahoinpitely ja asia erikseen, kyllä jokainen normaalijärkinen osaa erottaa pahoinpitelyn ja ruumiillisen, normaalin rajoissa olevan kurittamisen toisistaan.

Sen sijaan tulisi keskittyä nykyään ikävän yleiseen lapsen henkiseen kaltoinkohteluun. Esim. siihen, kuinka usein äiti ravaa ryyppyreissuilla öitä myöten pienen lapsen jäädessä toistuvasti vieraiden hoiviin tai pahimmillaan jopa kokonaan yksin. Sellaisesta voisikin jo rapsaista tuntuvan tuomion. Enemmän se lapseen sattuu kuin yksi tukkapölly, luunappi saatika kädestä tarttuminen.
"Meillä on isot pippelit ja teillä pienet, öhö öhö"

starsailor

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 1 015
  • Liked: 1200
    • Profiili
Voisiko monikulttuurisuus expertti Eva (ex-lastensuojeluliitto) tulla opettamaan meille rasisteille miten nämä asiat hoidetaan sivistyneesti perheessä. Onhan hänellä jo pitkä kokemus perheväkivallasta ja sen hoitamisesta. Omassa perheessään hän hoiti tätä ongelmaa ilmeisen tehokkaasti kymmenisen vuotta.
"Suomalaisen ihmisen geeneissä on orja-, setä Tuomo- ja pelkurigeeni. Ja se on tyhmä kuin aasi. Aasin järki ja cuckold-sielu." Jorma M.

andrus

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 1 133
  • Liked: 260
    • Profiili
Henkinen kuritus jopa vahingollisempaa.
"On tietysti mahdollista jatkaa viihdelinjaa myös eduskunnassa, á la Suti Aittoniemi. Yleisöllä voi olla hauskaa, mutta vaikutus valtakunnassa harjoitettuun politiikkaan on vähäinen tai olematon. " - JH-a

aivotiehye

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 1 150
  • Liked: 676
  • Uuninluukku kolisee
    • Profiili
Mutta vakavasti, tulosta taitaa vääristää se seikka että perussuomalaisista äänestäjistä suurin osa on miehiä. Perussuomalainen mies tuskin poikkeaa tässä suhteessa muiden puolueiden miesäänestäjistä.

Oma veikkaukseni: naiset tietävät, mikä on tällaisen kyselyn "oikea vastaus", ja vastaavat sen mukaan.

Joka tapauksessa...
Lainaus
Lastensuojelun keskusliiton uusimman tutkimuksen mukaan[28] naiset ja äidit käyttävät ruumiillista väkivaltaa lasten kasvatuksessa miehiä useammin. Naisten yleisempiä lapsiin kohdistuvia väkivaltaisia tekoja ovat tukistaminen ja näpsäyttäminen esimerkiksi kasvoihin tai sormille. Naiset näyttävät asennetasolla vastustavan lapseen kohdistuvaa väkivaltaa ja kuritusväkivaltaa miehiä yleisemmin (naiset 19 %, miehet 32%), mutta tekojen tasolla he kuitenkin sortuvat lapsiin kohdistuvan väkivallan käyttöön useammin kuin miehet.

http://fi.wikipedia.org/wiki/Lapsen_kaltoinkohtelu

Kovin on ristiriitaista tietoa ilmassa. Mutta toisaalta en alunperin uskonutkaan että Katariinaan aloituksen motivaattorina olisi ollut varman tieto välittäminen.

katariina tarkoitti ehkä parrakkaita lapsia?
Tunnustakaa pois, mamuhan se oli taas ja syy poliitikkojen

Mursu

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 6 223
  • Liked: 2246
    • Profiili
Mitä tuo osoittaa muuta kuin, että perussuomalaisten kannattajissa on enemmän miehiä. Miksi tässä ei painotettu vakioinnin merkitystä, kun se raiskaustilastoissa on niin oleellista?

pavor nocturnus

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 714
  • Liked: 1
  • Loneliness is poverty. Solitude is power
    • Profiili
Mutta vakavasti, tulosta taitaa vääristää se seikka että perussuomalaisista äänestäjistä suurin osa on miehiä. Perussuomalainen mies tuskin poikkeaa tässä suhteessa muiden puolueiden miesäänestäjistä.

Oma veikkaukseni: naiset tietävät, mikä on tällaisen kyselyn "oikea vastaus", ja vastaavat sen mukaan.

Joka tapauksessa...
Lainaus
Lastensuojelun keskusliiton uusimman tutkimuksen mukaan[28] naiset ja äidit käyttävät ruumiillista väkivaltaa lasten kasvatuksessa miehiä useammin. Naisten yleisempiä lapsiin kohdistuvia väkivaltaisia tekoja ovat tukistaminen ja näpsäyttäminen esimerkiksi kasvoihin tai sormille. Naiset näyttävät asennetasolla vastustavan lapseen kohdistuvaa väkivaltaa ja kuritusväkivaltaa miehiä yleisemmin (naiset 19 %, miehet 32%), mutta tekojen tasolla he kuitenkin sortuvat lapsiin kohdistuvan väkivallan käyttöön useammin kuin miehet.

http://fi.wikipedia.org/wiki/Lapsen_kaltoinkohtelu

Kovin on ristiriitaista tietoa ilmassa. Mutta toisaalta en alunperin uskonutkaan että Katariinaan aloituksen motivaattorina olisi ollut varman tieto välittäminen.

katariina tarkoitti ehkä parrakkaita lapsia?

Eiköhän noita tapauksia ole jo kun keppostelevia partalapsia on kuritettu. Seuraus taisi useammin kuin kerran olla oman pään joutuminen pölkylle.

Mursu

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 6 223
  • Liked: 2246
    • Profiili
Niin aina. Pitäisikö ensin määritellä mikä lasketaan ruumiilliseksi kurittamiseksi. Nykyään vissiin lasketaan ruumiilliseksi kurittamiseksi sekin, että vanhemmat tarttuvat lapsen käteen estääkseen lasta menemästä vaikka rappusiin.

Ei lasketa. Ei tuo ole minkään sortin kurittamista. Aivan samoin kuin se, että poliisi ampuu päällekäyvän rikollisen ei tarkoita kuolemantuomiota.


Tragedian synty

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 2 777
  • Liked: 2930
  • "Leb' wohl, du kühnes, herrliches Kind!"
    • Profiili
    • Tragedian synty – blogi kaikille eikä kenellekään
Lainaus
Perussuomalaisten kannattajat eroavat selvästi yleisestä linjasta, koska heistä useimmat hyväksyvät kurittamisen ainakin varauksin.

Minusta tämäkin liittyy siihen trendiin, että Perussuomalaiset ovat väestön pragmaattisempaa osaa. Miksi mikään asia maailmassa olisi sellainen, jota minkäänlaisin varauksin ei voisi tehdä? Jos lapsi tempaisi keittiöveitsen ja alkaisi viillellä sillä ihmisiä, totta ihmeessä häneen tulee kohdistaa rajua fyysistä kuritusta. No, joku saivartelija ehkä sanoisi, että siinä ei olisi kyse kurittamisesta. Sittenhän koko tutkimus olisi joutava, jos kysymyksenasettelu jättää liikaa tulkinnanvaraa.
Tragedian synty – blogi kaikille eikä kenellekään.
Utopian synty – tarina maailman optimoinnista.

Faidros.

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 22 957
  • Liked: 14532
  • Blues for Allah
    • Profiili
Aivan kuten edellä mainittiin, naiset kurittavat lapsia miehiä enemmän fyysisesti. Ja mitkäs puolueet olivatkaan eniten naisvaltaisia? Jos kysyttäisiin muuta kuin mielipidettä, niin todellisuus on aivan toinen. Joidenkin puolueiden kannattajat kurittavat oikeasti, mutta erään puolueen kannattajat pidättäytyvät kurituksesta, mutta pitävät sitä enemmän sallittuna.
Tästä minulla heräsikin ajatus. Minkä puolueiden kannattajien jälkikasvu on kaikkein pahinta sorttia ja minkä vuoksi erään puolueen kannattajat pitäisivät nuorison ruumiillista ojentamista tarpeellisena?
Kun yksi ihminen kärsii harhasta, sitä sanotaan hulluudeksi. Kun monta ihmistä kärsii harhasta, sitä sanotaan uskonnoksi. -Robert M Pirsig-
Huomautan, että meidän aseistaminen tähtää hyökkäyksen valmisteluun. Hornet varustelut muun muassa. Venäjä on valmistellut vain puolustautumista. -Terijoen Jukka-

normi

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 10 018
  • Liked: 2291
  • junttiälymystön etustaja
    • Profiili
Lainaus
- Yli puolet suomalaisista (56 prosenttia) ei hyväksy lasten ruumiillista kurittamista missään tilanteessa.
Lainaus
Eli 44 prosenttia hyväksyy joissakin tilanteissa, mikä onkin se järkevä linja (mikäli esim. tukistus katsotaan kurittamiseksi)

44 prosenttia on mahtava kannatusluku perussuomalaisille! :)
Impossible situations can become possible miracles

Anarkonuiva

  • Jäsen^^
  • **
  • Viestejä: 107
  • Liked: 38
  • Entinen "Vapaa liberaali"
    • Profiili
Ihminen on lajina ollut olemassa muutamia satoja tuhansia vuosia. Koko tänä aikana ihminen on kurittanut lapsiaan kyseenalaistamatta sen merkitystä, aina 1960-70 lukuihin saakka.
Onko tästä olemassa luotettavaa tietoa? Muutaman viime vuosisadan aikana lapsia on kyllä länsimaissa hakattu kuin vierasta sikaa, mutta länsimaat ovat olleet tämän ajanjakson (jälki-)maatalousyhteiskuntia. Evolutionaarisesti merkittävämpi kysymys on se, miten metsästäjä-keräilijät ovat kohdelleet lapsiaan.
No human being, nor any number of human beings, have any right to make laws, and compel other human beings to obey them. To say that they have is to say that they are the masters and owners of those of whom they require such obedience.
— Lysander Spooner

Markkanen

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 1 220
  • Liked: 696
  • Köyhältä puuttuu paljon, ahneella kaikki.
    • Profiili
 Pitäisiköhän nykytrendin mukaan tehdä oma laki lastenkasvatukselle? Sillä olisi mainittu kaikki mahdolliset pahoinpitelyn muodot ja niistä seuraavat rangaistukset. Malliksi vaikka yksi pykälä:

 § 1. Jos tartut lapsesi käteen yli 5 Newtonin voimalla niin niin kyseessä on pahoinpitely lasta kohtaan. Teko muuttuu törkeäksi jos vanhemmat näyttävät suuttumusta. Se pelottaa lasta ja lapsen mielenterveys voi järkkyä.

 Kun ihan oikeasti monetkaan vanhemmat ei tiedä, että käteen tarttuminen on rikos niin jonkunlainen "lastenkasvatus for dummies" olisi paikallaan. Siihen voisi liittää myös EU-direktiivit jotka koskee lasten leikkipaikkoja ja leluja. Tämä 2000 sivuisen opuksen voisi sitten määrätä pakolliseksi lapsiperheille. Hintakin olisi kohtuullinen. Vain ja ainostaa 400€. Ei koske toseuslaisia ja sosiaalitapauksia.
Ellei Teillä itsellänne, herra, olisi ahneutta, ette saisi kansaa varastamaan vaikka varastamisen palkitsisitte.
- Kungfutse

Toadie

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 1 032
  • Liked: 1363
    • Profiili
Tutkimukseen ei voi ottaa kantaa kun ei tiedetä mitä kysyttiin, mikä on kurittamista jne.

Uutisointiin voi ottaa kantaa. "Keskimääräistä äijämäisempi ja konservatiivisempi" ei ole objektiivisen tieteen eikä journalismin kieltä. Jos se on suora laina tutkimuksesta ja sen "johtopäätöksistä", voidaan päätellä että koko tutkimus on asenteellinen ja kompromettoitunut. Lisäksi korkeat/matalat luvut kuten 67% ja 1% perheellisistä kyseenalaistavat koko tutkimuksen uskottavuuden. Siis useimmat persut vs 1 prosentti perheellisistä? Just joo.

Koko aiheeseen ja ketjun otsikkoon vastaukseni on: niin? Tein juuri tutkimuksen jonka mukaan 100% vihreistä ministereistä oli rikollisia viime kuussa. Nyt enää 50%, vaikka eiköhän Pekallakin jotain ole kaapissaan. Mitä meidän tulisi ajatella tästä?
Kiitos ja kuulemiin.

Faidros.

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 22 957
  • Liked: 14532
  • Blues for Allah
    • Profiili
Evolutionaarisesti merkittävämpi kysymys on se, miten metsästäjä-keräilijät ovat kohdelleet lapsiaan.

Riistan ja/tai muun ruuan puutteessa söivät ne. Näin tekevät myös muutkin nisäkkäät, vielä tänäkin päivänä, jotka pystyvät hyödyntämään eläinperäistä ruokaa.
« Viimeksi muokattu: 01.11.2013, 12:14:05 kirjoittanut Faidros. »
Kun yksi ihminen kärsii harhasta, sitä sanotaan hulluudeksi. Kun monta ihmistä kärsii harhasta, sitä sanotaan uskonnoksi. -Robert M Pirsig-
Huomautan, että meidän aseistaminen tähtää hyökkäyksen valmisteluun. Hornet varustelut muun muassa. Venäjä on valmistellut vain puolustautumista. -Terijoen Jukka-

Faidros.

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 22 957
  • Liked: 14532
  • Blues for Allah
    • Profiili
^Eikun PerusSuomalaiset perustettiin, siitä lähti lasten vaino ja väkivalta!
Kun yksi ihminen kärsii harhasta, sitä sanotaan hulluudeksi. Kun monta ihmistä kärsii harhasta, sitä sanotaan uskonnoksi. -Robert M Pirsig-
Huomautan, että meidän aseistaminen tähtää hyökkäyksen valmisteluun. Hornet varustelut muun muassa. Venäjä on valmistellut vain puolustautumista. -Terijoen Jukka-

C-Nile

  • Jäsen^^
  • **
  • Viestejä: 446
  • Liked: 125
  • Vihaa uhkuva äärifanaatikko
    • Profiili
Perussuomalaiset on ihan samanlainen puolue kuin kaikki muutkin. Datasta selviää, että todellinen syy on köyhyys ja alhainen koulutus.

http://www.nelonen.fi/sites/default/files/mediaroot/sarasvuo_j3_lasten_kurittaminen_101013.pdf
ja neljäs sivu
All things are impermanent. This is the law of life and extinction.

Karvajalka

  • Jäsen^^
  • **
  • Viestejä: 203
  • Liked: 22
    • Profiili
Jos leijonauros tai karhu pyrkii tappamaan vierasta jälkikasvua, se on vain luonnollista. Jos ihminen lyö lastaan, on se luonnotonta.

Miksi?

Jos leijonanpentujen pitäisi oppia valtavat määrät tietoa ja tapoja selvitäkseen ympäristöstä ja yhteisöstä ja vielä pystyäkseen elättämään leijonauroksen vanhuksena, olisi leijonauroskin oppinut lyömään pentujaan jos niitä ei tunnu kiinnostavan opiskella ja olla muutenkin leijoniksi.

Luultavasti näin. Mutta miksi ihminen on vasta vähän aikaa sitten "tajunnut" että lapsen lyöminen on "pahasta".

Toiseksi: jos lyöminen olisi todella pahasta, eikö evoluution olisi pitänyt karsia tähän käytökseen altistavat geenit ihmisestä?

Onko tosiaan näin, että ihminen olisi vasta äskettäin kyseenalaistanut lasten kurittamisen? Muistan nähneeni jonkun videohaastattelun, jossa kyseenalaistettiin lasten kurittamisen olevan ihmiselle mitenkään lajityypillinen vaan ennemminkin kulttuurillinen ominaisuus. Todisteeksi tälle esitettiin alkuperäiskansojen heimoyhteisöjä, joissa kurittamisella ei ole samanlaista roolia lastenkasvatuksellisena keinona kuin millaisena me olemme sen oppineet näkemään.

Mitä tulee evoluutioon, niin ilman muuta sillä kasvatetaanko lasta väkivaltaa apukeinona käyttäen on oma merkityksensä lapsen tulevaisuuden kannalta.  On aivan itsestään selvää, että kyky ratkaista asioita puhumalla toisia ihmisiä kunnioittaen ilman pakkoa, uhkailua ja väkivaltaa, on luontaisempi ihmisellä, jonka kasvatukseen väkivalta, pakottaminen ja uhkailu eivät ole kuuluneet. Toisaalta ihminen, joka on tottunut ajatukseen, että saadakseen tahtonsa läpi, pitää hankkiutua valta-asemaan toisiin ihmisiin nähden ja pakottaa heidät toimimaan mielensä mukaan, saattaa hyvinkin päätyä otollisessa ympäristössä asemaan, jossa kykenee menestymään pakottamisen ja uhkailun keinoin. Näin ollen arvelen väkivallattomasti kasvatettujen ihmisten menestyvän vapaaehtoiseen kanssakäymiseen perustuvissa ympäristöissä kuritettujen lajitovereidensa dominoidessa autoritäärisiä sfäärejä, kuten esim. julkista sektoria.

Suosittelen asiasta kiinnostuneita vilkaisemaan mitä Stefan Molyneux on kurittamisesta tuumaillut.
http://www.youtube.com/watch?v=gbiq2-ukfhM&list=PLB3F2CF45EEB95C80
Myönnän herran ajatusten muuttaneen suuresti käsitystäni lasten kasvatuksesta.