Kirjoittaja Aihe: 2013-12-15 IL: Tukholmassa meneillään rasistinen mellakka  (Luettu 117360 kertaa)

Veturinainen

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 2 846
  • Liked: 5251
  • Nuivuus perustuu kognitioon, ei rasismiin.
Lainaus
Mielenosoittajien kimppuun hyökättiin Etelä-Tukholmassa.

Expressenin mukaan kyseessä oli rasismia vastustava mielenilmaus.

Sen keskeytti 30-40 natsi-ideologiaa kannattavan henkilön saapuminen paikalle. Häiriköt hyökkäsivät mielenosoitukseen osallistuneiden kimppuun, ja heittelivät heitä muun muassa lasipulloilla. Mielenilmaisijoiden joukossa on mukana myös lapsia ja vanhuksia.

Mielenilmaus lähti käyntiin Kärrtorpin kaupunginosasta Etelä-Tukholmasta. Paikalla on runsaasti virkavaltaa rauhoittamassa tilannetta.

Alkuperäisessä rasismin vastaisessa mielenosoituksessa oli mukana noin 1 000 henkilöä. Mielenosoittajien joukkoon heitettiin myös ilotulitteita, joka aiheutti kaaosta.

Silminnäkijöiden mukaan rähinässä on myös loukkaantunut ihmisiä.

http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/2013121517835697_ul.shtml
Kyseessä ei ole "pakolaiskriisi" vaan sosiaaliturvamotivoitunut turvapaikkajärjestelmän hyväksikäyttökriisi. (Veturihenkilö)

"Ei ole koskaan paluuta siihen Suomeen, joka meillä vielä muutamia vuosia sitten oli. Asia on hyväksyttävä ja sen kanssa on opittava elämään." (SPR:n puheenjohtaja Pertti Torstila)

Ari-Lee

  • Kannatusjäsen
  • Jäsen^^^
  • ****
  • Viestejä: 31 076
  • Liked: 24983
  • Sarkasmoitunut työvoimapulareservi ♂Syyllinen☦
Vs: 2013-12-15 IL: Tukholmassa meneillään rasistinen mellakka
« Vastaus #1 : 15.12.2013, 15:02:37 »
Ruotsi on koelaboratorio sille mitä tapahtuu kun sananvapaus tukahdutetaan ja fasismi ottaa vallan. Koe..? Mitvit...? Tuohan on tapahtunut ennenkin???
"Meidän on kaikki, jos meidän on työ:
Nälkälän rahvas, äl' aarteitas' myö!" - Ilmari Kianto

"Miksi kaikessa keskusteluissa on etsitty kaikki mahdolliset ongelmat heti kättelyssä? "- J.Sipilä

AjatusRikollinen

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 1 453
  • Liked: 698
  • Muisti kehittyy unohtelemalla.
    • Otoksia
Vs: 2013-12-15 IL: Tukholmassa meneillään rasistinen mellakka
« Vastaus #2 : 15.12.2013, 15:06:20 »
Pikaisilla selailuilla kyseessä ovat ruotsin vastarintaliikeen veijarit (joista yksi on saanut puukosta).

https://www.nordfront.se/just-nu-konfrontation-med-svenskhatare-i-karrtorp.smr
« Viimeksi muokattu: 15.12.2013, 15:07:58 kirjoittanut AjatusRikollinen »
Al Stubbido: "Tehdään tästä rasistinen maa". https://www.youtube.com/watch?v=hIYTHG9qxmc


Ajattelija2008

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 7 500
  • Liked: 9184
Vs: 2013-12-15 IL: Tukholmassa meneillään rasistinen mellakka
« Vastaus #4 : 15.12.2013, 15:24:34 »
Suomi pääsi eroon sosialistivaltiosta idässä. Nyt on länteen muodostumassa natsi/muslimivaltio.

Ari-Lee

  • Kannatusjäsen
  • Jäsen^^^
  • ****
  • Viestejä: 31 076
  • Liked: 24983
  • Sarkasmoitunut työvoimapulareservi ♂Syyllinen☦
Vs: 2013-12-15 IL: Tukholmassa meneillään rasistinen mellakka
« Vastaus #5 : 15.12.2013, 15:30:39 »
Eikös Suomen ulkoministeriön kuuluisi tiedottaa tilanteista ulkomailla? Ruotsi on kohta kelvoton maa ja sinne ei ole turvallista matkustaa. Lisäksi rajavalvonta tulee ottaa käyttöön pikaisesti.
"Meidän on kaikki, jos meidän on työ:
Nälkälän rahvas, äl' aarteitas' myö!" - Ilmari Kianto

"Miksi kaikessa keskusteluissa on etsitty kaikki mahdolliset ongelmat heti kättelyssä? "- J.Sipilä

K.K.

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 3 298
  • Liked: 554
  • Ääriagnostikko
Vs: 2013-12-15 IL: Tukholmassa meneillään rasistinen mellakka
« Vastaus #6 : 15.12.2013, 15:34:16 »
Kahta puukotettu rasisminvastaisessa mellakassa Tukholmassa

Tukholmassa kahta ihmistä on puukotettu rasisminvastaisessa mielenosoituksessa.

Joukko äärioikeiston kannattajia hyökkäsi mielenosoittajia vastaan.

Ensitietojen mukaan puukotettujen vammat eivät ole vakavia. Silminnäkijöiden mukaan hyökkääjät myös heittelivät mielenosoittajia muun muassa pulloilla.
http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/2013121517835802_ul.shtml


Halveksin ja pidän hieman "pöpeinä", sekä äärioikeistoa, että äärivasemmistoa, mutta kokemukseni mukaan äärivasemmisto syyllistyy väkivaltaisuuksiin huomattavasti useammin kuin äärioikeisto.Nähtäväksi jää, kumpi ääriliike on syyllistynyt puukotuksiin.Veikkaan vasureita..

AjatusRikollinen

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 1 453
  • Liked: 698
  • Muisti kehittyy unohtelemalla.
    • Otoksia
Vs: 2013-12-15 IL: Tukholmassa meneillään rasistinen mellakka
« Vastaus #7 : 15.12.2013, 15:45:01 »
Kahta puukotettu rasisminvastaisessa mellakassa Tukholmassa

Tukholmassa kahta ihmistä on puukotettu rasisminvastaisessa mielenosoituksessa.

Joukko äärioikeiston kannattajia hyökkäsi mielenosoittajia vastaan.

Ensitietojen mukaan puukotettujen vammat eivät ole vakavia. Silminnäkijöiden mukaan hyökkääjät myös heittelivät mielenosoittajia muun muassa pulloilla.
http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/2013121517835802_ul.shtml


Halveksin ja pidän hieman "pöpeinä", sekä äärioikeistoa, että äärivasemmistoa, mutta kokemukseni mukaan äärivasemmisto syyllistyy väkivaltaisuuksiin huomattavasti useammin kuin äärioikeisto.Nähtäväksi jää, kumpi ääriliike on syyllistynyt puukotuksiin.Veikkaan vasureita..

Ainakin toinen keklusta saanut on vastarintahoopo.
Al Stubbido: "Tehdään tästä rasistinen maa". https://www.youtube.com/watch?v=hIYTHG9qxmc

Ari-Lee

  • Kannatusjäsen
  • Jäsen^^^
  • ****
  • Viestejä: 31 076
  • Liked: 24983
  • Sarkasmoitunut työvoimapulareservi ♂Syyllinen☦
Vs: 2013-12-15 IL: Tukholmassa meneillään rasistinen mellakka
« Vastaus #8 : 15.12.2013, 15:45:32 »
Nuo mellakat ovat näytösluonteisia joiden tarkoitus on aiheuttaa yleistä pelkoa taviskansalaisissa. Pelottavampaa olisi jos nuo ryhmät menisivät maan alle ja suorittaisivat terroriattentaatteja.

Kumpi siis on pelottavampaa; sananvapauden riisto vai yksilön vapaus valita itse mitä sanaa lukee. Tästähän tämä Ruotsissa on nyt ollut pitkään kiinni. Siellä on kaksipuoluejärjestelmä ja oppositio on fasistisesti vaiennettu, maata tuhotaan ihmistsunamilla.

Suomessa mellakoivat hallituspuolueiden äänestäjät.
"Meidän on kaikki, jos meidän on työ:
Nälkälän rahvas, äl' aarteitas' myö!" - Ilmari Kianto

"Miksi kaikessa keskusteluissa on etsitty kaikki mahdolliset ongelmat heti kättelyssä? "- J.Sipilä

MW

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 24 056
  • Liked: 17690
  • Kiltti ja ystävällinen, mutta niin nuiva.
Vs: 2013-12-15 IL: Tukholmassa meneillään rasistinen mellakka
« Vastaus #9 : 15.12.2013, 15:53:34 »
Kahta puukotettu rasisminvastaisessa mellakassa Tukholmassa

Tukholmassa kahta ihmistä on puukotettu rasisminvastaisessa mielenosoituksessa.

Joukko äärioikeiston kannattajia hyökkäsi mielenosoittajia vastaan.

Ensitietojen mukaan puukotettujen vammat eivät ole vakavia. Silminnäkijöiden mukaan hyökkääjät myös heittelivät mielenosoittajia muun muassa pulloilla.
http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/2013121517835802_ul.shtml


Halveksin ja pidän hieman "pöpeinä", sekä äärioikeistoa, että äärivasemmistoa, mutta kokemukseni mukaan äärivasemmisto syyllistyy väkivaltaisuuksiin huomattavasti useammin kuin äärioikeisto.Nähtäväksi jää, kumpi ääriliike on syyllistynyt puukotuksiin.Veikkaan vasureita..

Ainakin toinen keklusta saanut on vastarintahoopo.

Eli rikosta ei ole tapahtunut, eikä sattumuksella ole poliittista taustaa.

P

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 15 235
  • Liked: 8599
Vs: 2013-12-15 IL: Tukholmassa meneillään rasistinen mellakka
« Vastaus #10 : 15.12.2013, 15:56:59 »
Ruotsi on koelaboratorio sille mitä tapahtuu kun sananvapaus tukahdutetaan ja fasismi ottaa vallan. Koe..? Mitvit...? Tuohan on tapahtunut ennenkin???

Tai sitten ihan false flag? Mikäs olisi osuvampaa, kun Expressenin tietomurto avpixlatiin aiheutti paheksuntaa. Sopivasti 40-50 fasistia löytyy heittelemään ilotulitteita rasisminvastaiseen jättimielinosoitukseen. Antifantit ja joustavan moraalin tuntien.. Ihan mahdollinen skenaario.

Tosin Ruotsissa on kyllä ihan himmeitä uus/perinnenatsiporukoita - määrissä, joita ei Suomessa osata kuvitellakaan.   :facepalm:
Kestää parikymmentä vuotta ennen kuin suomalainen lapsi alkaa kuluttamisen sijasta tuottaa yhteiskunnalle jotain. Pakolaisen kohdalla kyse on luultavasti parista vuodesta. Siksi pidän puheita pakolaisten aiheuttamista kansantaloudellisista rasitteista melko kohtuuttomina.
- J. Suurpää, HS 21.4.1991

foobar

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 15 123
  • Liked: 19730
Vs: 2013-12-15 IL: Tukholmassa meneillään rasistinen mellakka
« Vastaus #11 : 15.12.2013, 15:57:32 »
Kahta puukotettu rasisminvastaisessa mellakassa Tukholmassa

Menivätköhän nyt lehden sanavalinnat aivan oikein? Tuostahan saa mielikuvan, että rasismin vastustajat järjestivät mellakan. Vähän niinkuin Tampereella...
"Avaruudessa kukaan ei voi kuulla moku-ulinaasi" - Rändöm

Vihervasemmisto

  • Jäsen^^
  • **
  • Viestejä: 390
  • Liked: 8
  • Punamädättäjä
Vs: 2013-12-15 IL: Tukholmassa meneillään rasistinen mellakka
« Vastaus #12 : 15.12.2013, 15:59:04 »
Ruotsi on koelaboratorio sille mitä tapahtuu kun sananvapaus tukahdutetaan ja fasismi ottaa vallan. Koe..? Mitvit...? Tuohan on tapahtunut ennenkin???

Tai sitten ihan false flag? Mikäs olisi osuvampaa, kun Expressenin tietomurto avpixlatiin aiheutti paheksuntaa. Sopivasti 40-50 fasistia löytyy heittelemään ilotulitteita rasisminvastaiseen jättimielinosoitukseen. Antifantit ja joustavan moraalin tuntien.. Ihan mahdollinen skenaario.


Heti ensimmäisellä sivulla tekoa vähätellään ja seuraavaksi tuleekin perinteinen false flag. Seuraavaksi syynä ovat varmasti vihervasemmistolaiset ja voitte palata normaaliin päiväjärjestykseen.
Punaisen paholaisen verkoston jäsen.

lol161

  • Jäsen^^
  • **
  • Viestejä: 397
  • Liked: 9
Vs: 2013-12-15 IL: Tukholmassa meneillään rasistinen mellakka
« Vastaus #13 : 15.12.2013, 16:01:42 »
Ruotsinatsit juoksivat metsään :D


https://instagram.com/p/h8d_eev1ML


foobar

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 15 123
  • Liked: 19730
Vs: 2013-12-15 IL: Tukholmassa meneillään rasistinen mellakka
« Vastaus #14 : 15.12.2013, 16:02:57 »
Heti ensimmäisellä sivulla tekoa vähätellään ja seuraavaksi tuleekin perinteinen false flag. Seuraavaksi syynä ovat varmasti vihervasemmistolaiset ja voitte palata normaaliin päiväjärjestykseen.

Noh, sinäkin palasit foorumille kirjoittamaan kuin salamaniskusta, kuukauden tauon jälkeen. Ettei vain olisi itse kullakin poliittisia intohimoja.
"Avaruudessa kukaan ei voi kuulla moku-ulinaasi" - Rändöm

Ajattelija2008

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 7 500
  • Liked: 9184
Vs: 2013-12-15 IL: Tukholmassa meneillään rasistinen mellakka
« Vastaus #15 : 15.12.2013, 16:03:30 »
http://www.aftonbladet.se/nyheter/article18023709.ab
Punaliput liehuivat. Olisiko ollut kommunistien järjestämä mielenosoitus?

P

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 15 235
  • Liked: 8599
Vs: 2013-12-15 IL: Tukholmassa meneillään rasistinen mellakka
« Vastaus #16 : 15.12.2013, 16:06:16 »
Ruotsi on koelaboratorio sille mitä tapahtuu kun sananvapaus tukahdutetaan ja fasismi ottaa vallan. Koe..? Mitvit...? Tuohan on tapahtunut ennenkin???

Tai sitten ihan false flag? Mikäs olisi osuvampaa, kun Expressenin tietomurto avpixlatiin aiheutti paheksuntaa. Sopivasti 40-50 fasistia löytyy heittelemään ilotulitteita rasisminvastaiseen jättimielinosoitukseen. Antifantit ja joustavan moraalin tuntien.. Ihan mahdollinen skenaario.


Heti ensimmäisellä sivulla tekoa vähätellään ja seuraavaksi tuleekin perinteinen false flag. Seuraavaksi syynä ovat varmasti vihervasemmistolaiset ja voitte palata normaaliin päiväjärjestykseen.


Ja selkäranka joustaa sopivasti. Et sitten lainannut kirjoitustani kokonaisuudessaan.  Leikkasit osan ja jätit sen osan lainaamatta, jossa totean, että todennäköisesti joku Ruotsin valopäisistä natsifraktioista on asialla. Ei uutta auringon alla kaltaistesi luova leikkaa ja liimaa vääntely. :facepalm:

Kyllä todellisuudesta saa haluamansa, kun sen leikkelee ja liimaa haluamakseen olkiukoksi, jota voi esitellä..
Kestää parikymmentä vuotta ennen kuin suomalainen lapsi alkaa kuluttamisen sijasta tuottaa yhteiskunnalle jotain. Pakolaisen kohdalla kyse on luultavasti parista vuodesta. Siksi pidän puheita pakolaisten aiheuttamista kansantaloudellisista rasitteista melko kohtuuttomina.
- J. Suurpää, HS 21.4.1991

Golimar

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 14 918
  • Liked: 20468
  • Ego sum Spartacus
Vs: 2013-12-15 IL: Tukholmassa meneillään rasistinen mellakka
« Vastaus #17 : 15.12.2013, 16:06:49 »
Vaikka nazit ovat ikäviä tyyppejä niin nämä "rasismin vastustajat" ovat kyllä paljon pahempia, ne haluavat hävittää oman kansansa, mikä voi olla pahempaa?

lol161

  • Jäsen^^
  • **
  • Viestejä: 397
  • Liked: 9
Vs: 2013-12-15 IL: Tukholmassa meneillään rasistinen mellakka
« Vastaus #18 : 15.12.2013, 16:10:03 »
Vaikka nazit ovat ikäviä tyyppejä niin nämä "rasismin vastustajat" ovat kyllä paljon pahempia, ne haluavat hävittää oman kansansa, mikä voi olla pahempaa?

Eli jos sä vastustat rasismia sä oot pahempi kun natsi?

törö

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 21 936
  • Liked: 9685
Vs: 2013-12-15 IL: Tukholmassa meneillään rasistinen mellakka
« Vastaus #19 : 15.12.2013, 16:10:23 »
Ainakin toinen keklusta saanut on vastarintahoopo.

Olisikohan kyse rauhanpuukotuksesta kun puukottaja on ilmeisesti tiedostaja?
Opas suomalaisiin sielunmaisemiin. Sopii erityisesti mamuille ja muille muukalaisille.

https://yadi.sk/d/dxWotXkl6Sbe9w

Sisältää rotuajattelua ja muuta hienoa!

ämpee

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 14 372
  • Liked: 14672
Vs: 2013-12-15 IL: Tukholmassa meneillään rasistinen mellakka
« Vastaus #20 : 15.12.2013, 16:18:03 »
"Pulloja, kiviä ja paukkupommeja heitetty" !!1!

Tuohan on ihan vasuritoimintaa !
Puukotuskin taitaa olla sitä...
Jäseneltä Hohtava Mamma: "Logiikka ei ole koskaan ollut suvakkien vahvin laji. Eivät he muuten olisi suvakkeja."

foobar

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 15 123
  • Liked: 19730
Vs: 2013-12-15 IL: Tukholmassa meneillään rasistinen mellakka
« Vastaus #21 : 15.12.2013, 16:25:57 »
"Pulloja, kiviä ja paukkupommeja heitetty" !!1!

Ihan mielenkiintoinen lauseensisällön passivoituminen, kun tuolle pitäisi löytää tekijä.

Ylellä tosin kirjoitetaan näin:

Lainaus
Aftonbladetin haastatteleman silminnäkijän mukaan äärioikeistolaiset heittelivät pulloja, kiviä ja paukkupommeja rasisminvastaisia mielenosoittajia kohti.
« Viimeksi muokattu: 15.12.2013, 16:27:45 kirjoittanut foobar »
"Avaruudessa kukaan ei voi kuulla moku-ulinaasi" - Rändöm

Marija

  • Vieras
Vs: 2013-12-15 IL: Tukholmassa meneillään rasistinen mellakka
« Vastaus #22 : 15.12.2013, 16:29:42 »
Ne seuras Suomen itsenäisyyspäivän juhlintaa ja ajattelivat, että asialle on tehtävä jotain, ennenkuin heilläkin vassarit alkavat punikki-muslimityyliin pahoinpitelemään niin laillista virkavaltaa kuin sen palveluksessa toimivia, viattomia, hienoja eläimiä.

Suomessa nämä vassarimme saivat medialta mitä maltillisimman hyssyttelyn, false flageineen. Kesti monta päivää ennenkuin media myönsi, etteivät persut olleet mellastamassa, vaan ihan heidän omat, rakkaat kotikommunistinsa, raukkamaisesti palestiinalais-terroristien huiveihin kääriytyneinä, hakkaamassa uljaita hevosia.

Ajatelkaa jos kristilliset, tai persut olisivat tehneet saman!

Nyt voimmekin seurata kuinka suomalainen media reagoi Ruotsin mellakoiviin "natseihin". Olivatko ne muuten nimenomaisia natseja? Ainakin he hyökkäsivät näitä väkivaltaisia vassareita vastaan, eivät sentään viattomia eläimiä.

Huscarl

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 1 104
  • Liked: 2118
  • Waitu piggu go homu!
Vs: 2013-12-15 IL: Tukholmassa meneillään rasistinen mellakka
« Vastaus #23 : 15.12.2013, 16:31:36 »
https://www.nordfront.se/just-nu-konfrontation-med-svenskhatare-i-karrtorp.smr

Aika normi kaava. Eli muutama sata kommunistia oli ilmeisesti kokoontunut osoittamaan mieltä Ruotsin vastarintaliikettä vastaan,
 nämä järjestivät n. 30 hengen voimin pienen vastamielenosoituksen, joka eskaloitui siihen, että väkivaltavasemmisto poliisin tuella
hyökkäsi natsien kimppuun. Natsit tietysti pidätettiin ohjesäännön mukaisesti, ja riehuvat niittinaamat saivat tuttuun tapaan
jäädä riekkumaan paikalle. Ruotsalainen ja suomalainen roskamedia uutisoi tämän sitten "rasistisena mellakkana".



lol161

  • Jäsen^^
  • **
  • Viestejä: 397
  • Liked: 9
Vs: 2013-12-15 IL: Tukholmassa meneillään rasistinen mellakka
« Vastaus #24 : 15.12.2013, 16:33:11 »

Nyt voimmekin seurata kuinka suomalainen media reagoi Ruotsin mellakoiviin "natseihin". Olivatko ne muuten nimenomaisia natseja? Ainakin he hyökkäsivät näitä väkivaltaisia vassareita vastaan, eivät sentään viattomia eläimiä.

Tää demo ei ollut AFA/RF demo.. Siellä oli perus ihmisiä lapsien kanssa.
http://www.svd.se/nyheter/stockholm/oroligt-vid-antirasismdemonstration-i-karrtorp_8825324.svd

lol161

  • Jäsen^^
  • **
  • Viestejä: 397
  • Liked: 9
Vs: 2013-12-15 IL: Tukholmassa meneillään rasistinen mellakka
« Vastaus #25 : 15.12.2013, 16:35:12 »
https://www.nordfront.se/just-nu-konfrontation-med-svenskhatare-i-karrtorp.smr

Aika normi kaava. Eli muutama sata kommunistia oli ilmeisesti kokoontunut osoittamaan mieltä Ruotsin vastarintaliikettä vastaan,
 nämä järjestivät n. 30 hengen voimin pienen vastamielenosoituksen, joka eskaloitui siihen, että väkivaltavasemmisto poliisin tuella
hyökkäsi natsien kimppuun. Natsit tietysti pidätettiin ohjesäännön mukaisesti, ja riehuvat niittinaamat saivat tuttuun tapaan
jäädä riekkumaan paikalle. Ruotsalainen ja suomalainen roskamedia uutisoi tämän sitten "rasistisena mellakkana".

Natsipropaganda hommassa? poliisin mukaan natsit hyökkäs..
Lainaus
Uppskattningsvis 200 personer hade samlats för en tillståndsgiven manifestation i protest mot nazistiskt klotter i området då ett 50-tal motdemonstranter, enligt polisen högerextremister, dök upp för att störa tillställningen.

– 12.30 blev de angripna av ett gäng som började slänga grejer och skrika, säger Kjell Lindgren, presstalesman för polismyndigheten i Stockholm.

– Poliserna på plats gjorde allt för att avstyra det, i nuläget har vi minst två skadade på sjukhus, men vi vet inte vilken sida de tillhör.
« Viimeksi muokattu: 15.12.2013, 16:37:59 kirjoittanut lol161 »

Leijona78

  • Kannatusjäsen
  • Jäsen^^^
  • ****
  • Viestejä: 6 149
  • Liked: 5955
  • Nuiva suomenruotsalainen. En ikniä typtoa.
Vs: 2013-12-15 IL: Tukholmassa meneillään rasistinen mellakka
« Vastaus #26 : 15.12.2013, 16:44:31 »
Seurailen Twitterissä asiaan liittyvää diskussiota.

Oikeistoryhmään kuulunut on se joka sai puukosta ja joka vietiin sairaalaan. Vasemmistoaktivistin terveiset Twitterissä (Nordfrontille) oli: "Hei SMR ("Ruotsin vastarintaliike")! Maistuiko puukko hyvältä?"

Toisesta loukkaantuneesta ei tietoa, Twitterissä on ollut huhua että oli Amnestyn edustaja, jota vasemmisto erehdyksessä luuli oikeiston edustajaksi mutta tähän ei ole tullut vahvistusta.

Kaiken kaikkiaan sekava tilanne.
"Jokainen ihminen jolla on järkeä päässä on jollain tapaa maahanmuuttokriittinen. Eihän kukaan halua avata niitä rajoja kaikille missään tapauksessa" -Umayya Abu-Hanna

"Liberaalin demokratian olisi uskallettava vetää rajat omalle suvaitsevaisuudelleen" - Markku Jokisipilä

Marija

  • Vieras
Vs: 2013-12-15 IL: Tukholmassa meneillään rasistinen mellakka
« Vastaus #27 : 15.12.2013, 16:45:21 »
Kahta puukotettu rasisminvastaisessa mellakassa Tukholmassa

Menivätköhän nyt lehden sanavalinnat aivan oikein? Tuostahan saa mielikuvan, että rasismin vastustajat järjestivät mellakan. Vähän niinkuin Tampereella...

Totuus lipsahti.
Mutta keitä puukotettiin?


Aapo

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 2 832
  • Liked: 2065
Vs: 2013-12-15 IL: Tukholmassa meneillään rasistinen mellakka
« Vastaus #28 : 15.12.2013, 16:45:48 »
Katseltuani vasemmistoänkyröiden kiemurtelua männäviikolla kiakkovieraisiin liittyen ehdin jo vähän aikaa kuvitella, että hommalaisilla saattaisi olla jonkinlainen moraalinen yliote vasemmistoänkyröistä. Tämä kuvitelma näyttäisi haihtuvan tämän ketjun myötä.
"Never attribute to malice that which is adequately explained by stupidity."

- Robert J. Hanlon

Fidel Von Infidel

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 609
  • Liked: 448
Vs: 2013-12-15 IL: Tukholmassa meneillään rasistinen mellakka
« Vastaus #29 : 15.12.2013, 16:46:56 »
Ruotsi on koelaboratorio sille mitä tapahtuu kun sananvapaus tukahdutetaan ja fasismi ottaa vallan. Koe..? Mitvit...? Tuohan on tapahtunut ennenkin???

Tai sitten ihan false flag? Mikäs olisi osuvampaa, kun Expressenin tietomurto avpixlatiin aiheutti paheksuntaa. Sopivasti 40-50 fasistia löytyy heittelemään ilotulitteita rasisminvastaiseen jättimielinosoitukseen. Antifantit ja joustavan moraalin tuntien.. Ihan mahdollinen skenaario.



Heti ensimmäisellä sivulla tekoa vähätellään ja seuraavaksi tuleekin perinteinen false flag. Seuraavaksi syynä ovat varmasti vihervasemmistolaiset ja voitte palata normaaliin päiväjärjestykseen.

Neekerit siellä vaan mellakoivat, ei mitään uutta Ruotsissa.
« Viimeksi muokattu: 15.12.2013, 17:07:22 kirjoittanut Lordinfidel »
(((GOOGLE)))

Tagit: