" Alkoi kuukausia kestänyt pakomatka. Aluksi perhe pakeni Syyrian naapurimaahan Turkkiin. Siellä Mohamed yritti saada viisumia Suomeen turhaan.
Kun viisumia Suomeen ei hellinnyt, Mohamed päätti yrittää Eurooppaan muilla keinoilla. Turkkiin hän ei halunnut jäädä. Siellä elää jo yli puoli miljoonaa syyrialaista, joten mahdollisuudet rakentaa uusi elämä eivät ole kummoiset.
"Pelkäsimme, sillä kukaan meistä ei ymmärtänyt kreikkaa tai englantiakaan hyvin."
Mohamed ja hänen perheensä viettivät Kreikassa yli kaksi kuukautta.
Koska Mohamedin vaimolla oli sukulaisia Ruotsissa, he päättivät pyrkiä sinne. He matkustivat ensin Italiaan ja lensivät sieltä Kööpenhaminaan.
Uusi elämä Ruotsissa ei ole lähtenyt kivuttomasti käyntiin. Häälaulajalle ei uudessa kotimaassa ole ollut kysyntää.
"Ei ole töitä. Istun kotona kaikki päivät aamusta iltaan", Mohamed kertoo.
Hän aikoo kuitenkin yrittää rakentaa elämänsä uudestaan Ruotsissa. Oleskelupa jo on, ja tulevaisuudessa Mohamed toivoo saavansa Ruotsin kansalaisuuden."
Tuleeko tässä kenellekään muuelle epätodellinen olo? Siis pääsevät turvaan naapurimaahan, jossa kulttuuri on lähellä omaa. Se ei kelpaa. Pitää lähteä kielitaidottomana Pohjoiseen, joko Suomeen tai Ruotsiin. Osaamatta maiden kieltä, tuntematta paikallista kulttuuria.
Miten ihmeessä kielitaidoton "rakentaa elämänsä uudestaan"? Koko kuvio perustuu pelkästään sosiaaliturvan kuppaamiseen. Lähemmäs kotimaata ei voi jäädä, kun siellä ei ole taikaseinää. Pitää päästä taikaseinän ääreen.
Ei tämä kuvio voi jatkua loputtomiin, meidän systeemimme täällä pohjoisessa romahtaa ennemmin tai myöhemmin.
