Sivuaa tyttöjen ja poikien eroja Pisa-tuloksissa.
Uskoimme vuosia hataraan tutkimukseen perustuneeseen ilmiöön, jonka varjolla tasa-arvotyö voitiin painaa villaisella
HS-analyysi | Helpot ja yksinkertaiset selitykset ovat usein kiehtovia. Voiko raflaavien tutkimustulosten perässä juokseminen johtaa vaarallisiin kehityskulkuihin?
Helsingin Sanomat 31.8.2024
Ja mikä olisikaan helpompi, yksinkertaisempi ja sopivampi selitys kaikkeen kuin se, että sukupuolten välillä ei ole luontaisia eroja.
Ainakaan Suomessa politiikka ei ole koskaan perustunut siihen, että ns. tasa-arvon paradoksin toteavia tutkimuksia tai sillä argumentointia olisi otettu vakavasti, mutta totta kai sen kyseenalaistamista tullaan käyttämään syynä vaatia vieläkin enemmän lopputuloksen tasa-arvoon nojaavaa vinoutunutta tasa-arvopolitiikkaa.
NAISET nyt vain hakeutuvat luontaisesti hoivaajiksi, ja miehille sopii jakoavain kouraan. Pari vuotta sitten ammattien sukupuolittunut jako kuitattiin tähän tyyliin tutkijoiden esittelemään tasa-arvon paradoksiin vedoten. Nyt Helsingin yliopiston käänteentekevä tutkimus on antanut ilmiölle täystyrmäyksen.
Tasa-arvon paradoksi oli helppo tapa selittää naisten ja miesten hakeutuminen erilaisiin ammatteihin. Termillä viitataan siihen, että tasa-arvoisemmissa yhteiskunnissa sukupuolten eriytyminen voimistuu. Ajatus kulkee niin, että vauraissa yhteiskunnissa ammatista ei haeta enää taloudellista turvaa entisaikojen malliin, minkä takia ammatinvalintaa ohjaavat pikemminkin ihmisten sisäsyntyiset eroavaisuudet.
Teorian mukaan biologia ohjaa naisia ihmiskeskeisille ja miehiä esinekeskeisille aloille. Se on paradoksaalista, koska yleisesti on oletettu, että sukupuolista tulisi samankaltaisempia tasa-arvon kasvaessa. Siksi on syntynyt käsite tasa-arvon paradoksi.
Tuoreen tutkimuksen tulokset ovat täysin toisenlaiset kuin aiemmilla tutkijoilla. Tutkimuksen tehnyt psykologian tutkijatohtori Ville-Juhani Ilmarinen harmittelee, että aiemmasta tutkimuksesta on ollut enemmän haittaa kuin hyötyä tiedon tuottamisen ja yhteiskunnallisen tasa-arvotyön kannalta.
ILMARINEN on erikoistunut tutkimaan tilastollisiin valintoihin liittyviä virhepäätelmiä. Tätä hän on aiemmin tutkinut muun muassa tarkastelemalla, onko persoonallisuuden samankaltaisuus yhteydessä parisuhdetyytyväisyyteen. Hän alkoi epäillä, voisiko tasa-arvon paradoksissa olla kyse muuttujien käyttöön liittyvästä virhetulkinnasta. Aavistus osui oikeaan.
En osaa enkä jaksa arvioida tutkimusta aiempia tutkimuksia vasten, mutta jälleen kerran toimittajat rientävät innolla yhden yksittäisen tutkimuksen taakse, kun sellainen viimein osoittaa jotain, mitä he haluavat. Sama kaikkein näkyvimmin ilmastojournalismissa, jossa metsästetään katastrofiskenaariotutkimuksia, vaikka ne perustuisivat kuinka älyttömiin oletuksiin.
Yhdessä tutkijaparinsa Jan-Erik Lönnqvistin kanssa Ilmarinen analysoi uudelleen kolme arvovaltaisissa tieteellisissä julkaisuissa julkaistua tutkimusta. Ne käsittelivät tyttöjen ja poikien välisiä eroja teknillis-matemaattisissa asenteissa, taloudellisissa preferensseissä ja persoonallisuuspiirteissä. Kaikissa tutkimuksissa oli mukana vähintään 50 maata ja kymmeniä- tai satojatuhansia naisia ja miehiä.
Tulokset osoittivat, että aiemmissa tutkimuksissa tehdyt päätelmät ovat sekä räikeästi yksinkertaistavia että yhteyksien voimakkuuksia liioittelevia. Esimerkiksi pojat eivät olleet kiinnostuneempia tieteestä tasa-arvoisemmissa maissa.
Olisin aika varovainen tekemään johtopäätöksiä myöskään kolmen tutkimuksen johtopäätösten kumoamisesta.
HELPOT ja yksinkertaiset selitykset ovat usein kiehtovia, Ilmarinen sanoo pohtiessaan, miten heikolta pohjalta toteutettu tutkimus sai niin paljon huomiota ja mediatilaa. Usein segregaatiota eli ammattien eriytymistä selitetään naisten ja miesten luontaisilla taipumuksilla. Tälle oletukselle tasa-arvon paradoksi heitti bensaa liekkeihin.
Helpompaa olisikin kuitata segregaatio vetoamalla biologiaan, koska siihen emme voi vaikuttaa toisin kuin ympäröivään yhteiskuntaan.
Tasa-arvon kanssa pitkälle edenneissä yhteiskunnissa kuitenkin on edelleen vinoumia. Niiden suoristaminen on mahdotonta ainakin, mikäli epäkohtia ei tunnusteta ja juurisyihin paneuduta.
Vaikka tuore tutkimus kumoaa tasa-arvon paradoksin, on käsite jo tehnyt itselleen tilaa mielikuvissa ja kahvipöytäkeskusteluissa. Onko mahdollista, että tasa-arvotyöhön ei ole laitettu tarvittavia panostuksia, koska on oletettu, että segregaatiolle ei ole mitään tehtävissä?
Tutkimus ei kumonnut biologian vaikutusta. Tasa-arvon paradoksi oli/on paljon suppeampi ilmiö. Juurisyiden tunnistaminen ei ole yhtään lähempänä, jos siitä kieltäydytään esimerkiksi ideologisen feminismin vuoksi.
MUTTA, onko sillä mitään väliä, jos naiset jatkossakin hakeutuvat ”naisten” ja miehet ”miesten ammatteihin”?
Segregaatiosta pitäisi välittää, koska se ylläpitää sukupuolten välistä palkkaeroa. Suuri osa miesten ja naisten palkkaeroista selittyy ammattien sukupuolijakaumalla.
Lisäksi sen takia saattaa jäädä huomaamatta toiselle sukupuolelle merkittäviä asioita, mikä on johtanut jopa hengenvaarallisiin suunnitteluvirheisiin autoteollisuudessa.
Segregaatio on väärin, koska se pitää yllä sukupuolten välistä palkkaeroa, joten lopputuloksen tasa-arvon kannalta kaikki segregaation selitykset paitsi suora tai rakenteellinen syrjintä ovat vääriä ja tuomittavia. Haetaan väkisin sitä, miten asioiden pitäisi olla, ei sitä, miten ne ovat.
Susanna Bairoh väitteli viime vuonna sukupuolten eroista tekniikan alalla. Suomessa tekniikan ammattilaisista vain joka viides on nainen. Tätä selitetään usein sillä, että naisilta puuttuu luontainen kiinnostus tekniikkaan. Bairohin tutkimuksen mukaan puuttuva kiinnostus ei ole syy vaan seurausta siitä, että tekniikan ala on rakennettu miehiseksi.
Väitöskirjan tiivistelmän mukaan tutkimus perustuu "kriittiseen feministiseen teoriaan", joten se siitä. Tuskin ottaa kantaa sukupuolten biologisiin eroihin tai ainakaan kumoaa niitä.
Kyse ei kuitenkaan ole siitä, että naisten pitäisi väkipakolla opiskella insinööreiksi ja miesten sairaanhoitajiksi, mikäli alat eivät heitä kiinnosta. Parhaimmillaanhan tasa-arvo olisi täydellistä valinnanvapautta, eikä ketään sullottaisi ennalta valettuun muottiin.
Tärkeää olisi kuitenkin pohtia, tunnistetaanko ja tunnustetaanko esimerkiksi insinööriksi haluavien tyttöjen kyvyt ja, kannustetaanko heitä hakeutumaan alalle? Tytöt ovat pärjänneet Pisa-tutkimuksissa matematiikassa hieman poikia paremmin vuodesta 2012 lähtien. Silti naiset hakeutuvat huomattavasti miehiä harvemmin matemaattis-luonnontieteellisille aloille.
Eihän matemaattis-luonnontieteellisille aloille haeta
keskimäärin hieman paremmin pärjääviä vaan huippuja. Pojat hallitsevat Suomessakin matematiikan osaamisen ylintä desiiliä.
Esimerkiksi juuri Suomen erikoislaatuisista Pisa-tuloksista voi päätellä, että Suomen koululaitos suosii rakenteellisesti tyttöjä enemmän kuin ehkä missään muualla maailmassa. Tätä ei pidetä ongelmana, vaan poikien pärjäämättömyys on heidän oma vikansa.
Segregaation purkamisesta ja yhteiskunnan tasa-arvoistumisesta ei liene harmia kenellekään.
Kyllä siitä vaan on, jos se perustuu väkisin runnottuun lopputuloksen tasa-arvoon, koska erojen todellisia syitä ei voida hyväksyä ideologisista syistä.
TUOREEN Helsingin yliopiston tutkimuksen tulokset eivät kaiva repivää railoa sukupuolten välille. Ilmarinen epäilee, että pahimmassa tapauksessa samanlaisia tuloksia on saatu myös muualla, mutta ne on jätetty pöytälaatikkoon, koska ovat poikenneet aiemmasta linjasta.
Tutkimusmaailmassa kilpailu on kovaa. Huomiota herättävillä tutkimustuloksilla on mahdollista saada artikkeli julki kaikista arvostetuimmissa tiedejulkaisuissa.
Niin sanotusta nollatuloksesta pitäisi olla kiinnostunut, vaikka sillä ei saataisi suurta yleisöä järkyttymään. Tasa-arvon paradoksin harha-askeleen jälkeen tutkimus palauttaa tilanteen sitä edeltävään aikaan. Lasikattoja on murrettu yksi toisensa jälkeen, mutta ammattien eriytyminen on yhä voimissaan. Seuraavaksi on eteenpäin katsomisen paikka: mistä erot johtuvat ja, miten niitä voitaisiin vielä konkreettisesti purkaa?
Nämä kaksi on syytä erottaa toisistaan. Jos tavoitteeksi otetaan automaattisesti erojen poistaminen, kuten on tehty, lähdetään liian helposti väärille jäljille.
