Miksi 93 vuotta sitten perustettua rasistista järjestöä vielä tuetaan verovaroin Suomessa? Meillähän on Suomessa jo Terveyden ja hyvinvoinnin laitos, jonka tehtävä tutkia ja edistää kansanterveyttä vai eikö se kelpaa ruotsalaiselle herrakansalle?
Ei tällainen olisi mahdollista missään muualla kuin Suomessa, että 100 vuoden jälkeenkin Suomessa ylläpidetään Rasistisen Kansanpuolueen ajamaa kielipolitiikkaa, jossa suomenrasistinen vähemmistö katsoo olevansa enemmistön ja jopa muiden vähemmistöjen yläpuolella pakottaessaan koko väestön opiskelemaan kieltä, jota ei puhu kuin muutama sata tuhatta ihmistä ja jonka puhujat ovat enemmistö muutamalla rantaruotsalaisella pikkupaikkakunnalla. Eivät virolaisetkaan ole näin typeriä, vaikka venäläiset sentään orjuttivat heitä niinkin myöhään kuin 1990-luvun alkuun asti. Milloin tämä kielisorto oikein loppuu ja tämä kansakunta alkaa seistä omilla jaloillaan ilman pakkoruotsia, pakkovenäjää tai pakko-EU:ta?