Kirjoittaja Aihe: Mihin suomenruotsalainen tutkimuslaitos aikoo käyttää lasten sylkinäytteitä?  (Luettu 3638 kertaa)

nollatoleranssi

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 15 973
  • Liked: 13235
  • Puhekin on teko
Melko mielenkiintoista luettavaa:

Lainaus
Mihin suomenruotsalainen tutkimuslaitos aikoo käyttää lasten sylkinäytteitä ?

Aamulehdessä oli jokin aika sitten pikku-uutinen, joka alussa vaikutti aivan viattomalta..
"Kaikki Suomen viidesluokkalaiset kutsutaan mukaan tutkimukseen, joka käsittelee muun muassa unta, tietokoneen käyttöä ja liikuntaa. Tutkimukseen yritetään saada 40 000 koululaista.
Tutkimuksessa nuoret punnitaan, mitataan ja heiltä kerätään sylkinäyte.
Lapsia seurataan 25 vuoden ajan ja tietoja kerätään kansallisista rekistereistä sekä kyselyin."
Tähän asti kaikki hyvin ja kannatettavaa..
Mutta pidemmälle lukiessani uutinen kääntyikin huolestuttavaan suuntaan:
"Kerätään sylkinäyte"
"Tutkimuksen toteuttaa Folkhälsanin tutkimuskeskus."
Mikä on tämä suomenruotsalainen tutkimuskeskus, joka saa nämä sylkinäytteet haltuunsa ?
Netti kertoo seuraavaa tästä Folkhälsanista:
"Vuonna 1921 perustettu suomenruotsalainen kansanterveysjärjestö Folkhälsan oli 1920- ja 1930-luvulla hyvin huolissaan rotuhygieniasta. Folkhälsan kokosi eugeniikan oppien mukaista tutkimustietoa kansalaisten rotuominaisuuksista ja pyrki edistämään nimenomaan ruotsinkielisten lisääntymistä." (Sampo Terho HS 13.7.2010)
"Federley oli jo varhain kiinnostunut myös ihmisen rotuhygieniasta ja hän vaikutti keskeisesti rotuhygieniasuunnittelun kehittämiseen Suomessa 1900-luvun alkupuoliskolla, sekä lainsäädännön valmistelussa että Folkhälsan-järjestössä. Federley oli suomenruotsalaisuuden vahva puolustaja ja kansanosan rotupuhtauden edistäjä."(wikipedia)

Yksityinen Florinin komitea (Florinska Kommissionen) perustettiin 1911. Se koostui pääasiassa ruotsinkielisistä lääkäreistä. Vuonna 1921 se muuttui uudeksi järjestöksi nimeltään Samfundet Folkhälsan i Svenska Finland. Kummankin järjestön työn motiivi oli patrioottinen:
ruotsinkielisen väestön pieneneminen ja häviäminen siinsi silmien edessä.

http://aamulehdenblogit.ning.com/profiles/blogs/mihin-suomenruotsalainen-tutkimuslaitos-aikoo-k-ytt-lasten-sylkin

http://www.tieteessatapahtuu.fi/897/MATTILA.pdf

http://www.savonsanomat.fi/uutiset/kotimaa/viidesluokkalaiset-kutsutaan-laajaan-tutkimukseen/1295033

Kommenteista:

Lainaus
K.Tuomari kommentoi_ 19. helmikuuta 2013 20:00
Tuota "eugeniikkaa" painostetaan vieläkin NWO piireissä,ja on aina ollut Rockefellerin suvun mieliaiheena.Noilla tutkimuksilla ei ole "puhtaat paperit".Jotakin tulevaisuuden kansankontrollista on varmasti kysymys.Hymyilyttää hieman yhtäläisyys natsien toimintaan WW2 aikaan,jos se on totta `?

Yllättäen viime vuosinakin on puhuttu suomenruotsalaisten vähenemisestä ja siitä mitä asialle pitäisi tehdä... Onkohan palkattu "vanha rotuhygienialaitos" taas hommiin?

Onnikka

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 1 961
  • Liked: 358
Dna:tahan ne siitä tietty. Ei kannattaisi kyllä tuollaisille näytteitä annella.

nollatoleranssi

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 15 973
  • Liked: 13235
  • Puhekin on teko
Suomessa huudellaan 1930-lukua milloin minkäkin Hakkaraisen möläytyksen takia, mutta kovin vähälle mediahuomiolle on jäänyt Suomessa virallisen tieteen piirissä tapahtunut "natsismi", josta osaltaan tuokin aloitus antaa tietoa. Saati sitten että missä piireissä niitä tutkimuksia on tehty ja minkä takia...

Seiväs-Seppo

  • Jäsen^^
  • **
  • Viestejä: 367
  • Liked: 53
(http://forums.oce.leagueoflegends.com/board/attachment.php?attachmentid=1664)

JJohannes

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 3 460
  • Liked: 3447
  • Eih bennek, eih blavek!
Mutta miten tarkalleenottaen suomenruotsalaiset edistäisivät rotuhygieniaa sylkinäytteistä saadun DNA:n avulla? Muutenhan voi olla, että tuossa selvitetään DNA:n vaikutusta johonkin nukkumaanmenoaikoihin tai lapsen pituuskasvuun.
Ei ole turhia päiviä, tai jos on, on koko elämä.

kolki

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 1 557
  • Liked: 84
Sylinäytteestä voidaan selvittää DNA:n lisäksi hormoonien määrää kehossa, kuten kortisoli ja adrenaliini, joita voisi olettaa tarkasteltavan nukkumismääriä tutkittaessa.

<folio> Mutta eihän siitä ole vielä paljoakaan aikaa, kun RKP jakoi Freudenthal-mitalia.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Axel_Olof_Freudenthal#Rotuopit
http://fi.wikipedia.org/wiki/Axel_Olof_Freudenthal_-mitali </folio>

Sitruunamelissa

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 1 536
  • Liked: 2005
Melko mielenkiintoista luettavaa:

Lainaus
Lapsia seurataan 25 vuoden ajan ja tietoja kerätään kansallisista rekistereistä sekä kyselyin."

Tuo on se kohta, jossa tämä tutkimus voi hyvinkin mennä pieleen: lapset eivät pysy 25 vuotta lapsina. Viidesluokkalaisena lapsena tuohon tarvitaan lapsen suostumuksen lisäksi vanhempien suostumus, mutta heti kun lapsi täyttää 18, voi itse päättää omista asioistaan. Myös siitä haluaako luovuttaa kansallisista rekistereistä omia tietojaan johonkin tutkimukseen (lapsena tuollaista ei välttämättä ymmärrä niin hyvin kuin pitäisi). Lasta itseään ei muutenkaan voi lapsena oikein sitoa tuohon juttuun niin, että ei saa täysikäisenä muuttaa mieltään osallistumisesta.
Me pesemme itse vaatteitamme, laitamme itse ruokaamme, kärsimme kaikenlaisista asioista ja silti ihmiset eivät pidä meistä, turvapaikanhakija jatkaa.

Juoni

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 743
  • Liked: 1025
Vaikka en ole (suomen)ruotsalainen ja vaikka tuota dataa käytettäisiin ns. eugeenisiin tarkoituksiin kuten vaikka perinnöllisten sairauksien kartoittamiseen, niin entä sitten? Pitäisikö nykyisen geneettisen rappion (lähinnä maahanmuuton muodossa) antaa jatkua entisellään?

Eugeniikka yhdistetään aina natseihin ja samalla unohdetaan että Saksaa vastaan taistelleilla amerikkalaisilla ja briteillä oli aivan sama meininki 60-luvulle saakka ja mielestäni pitäisi olla vieläkin.

Lastenlääkäri ja arkkiatri Arvo Ylppö oli Suomessa innokaimpia eugeniikan puolestapuhujia ennen toista maailmansotaa.

nollatoleranssi

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 15 973
  • Liked: 13235
  • Puhekin on teko
Lastenlääkäri ja arkkiatri Arvo Ylppö oli Suomessa innokaimpia eugeniikan puolestapuhujia ennen toista maailmansotaa.

Paljon on jätetty Suomessakin median toimesta kertomatta tai en ole ainakaan itse näihin tietoihin törmännyt aikaisemmin.

Kun puhutaan natsismista, niin samalla "unohdetaan" jostakin syystä "oma historia" sen taustalta. "Rodunjalostus" on siitä näkyvin esimerkki. Sen sijaan keskitytään naurettavaan sotahistoriaan, jossa natsit olivat ainoat tukijat Suomelle jättimäistä Neuvostoliittoa vastaan.

Micke90

  • Kannatusjäsen
  • Jäsen^^^
  • ****
  • Viestejä: 19 605
  • Liked: 14721
Miksi 93 vuotta sitten perustettua rasistista järjestöä vielä tuetaan verovaroin Suomessa? Meillähän on Suomessa jo Terveyden ja hyvinvoinnin laitos, jonka tehtävä tutkia ja edistää kansanterveyttä vai eikö se kelpaa ruotsalaiselle herrakansalle?  >:(

Ei tällainen olisi mahdollista missään muualla kuin Suomessa, että 100 vuoden jälkeenkin Suomessa ylläpidetään Rasistisen Kansanpuolueen ajamaa kielipolitiikkaa, jossa suomenrasistinen vähemmistö katsoo olevansa enemmistön ja jopa muiden vähemmistöjen yläpuolella pakottaessaan koko väestön opiskelemaan kieltä, jota ei puhu kuin muutama sata tuhatta ihmistä ja jonka puhujat ovat enemmistö muutamalla rantaruotsalaisella pikkupaikkakunnalla. Eivät virolaisetkaan ole näin typeriä, vaikka venäläiset sentään orjuttivat heitä niinkin myöhään kuin 1990-luvun alkuun asti. Milloin tämä kielisorto oikein loppuu ja tämä kansakunta alkaa seistä omilla jaloillaan ilman pakkoruotsia, pakkovenäjää tai pakko-EU:ta? :facepalm:
« Viimeksi muokattu: 12.03.2014, 00:33:27 kirjoittanut Micke90 »

Juoni

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 743
  • Liked: 1025
Miksi 93 vuotta sitten perustettua rasistista järjestöä vielä tuetaan verovaroin Suomessa? Meillähän on Suomessa jo Terveyden ja hyvinvoinnin laitos, jonka tehtävä tutkia ja edistää kansanterveyttä vai eikö se kelpaa ruotsalaiselle herrakansalle?  >:(

Ei tällainen olisi mahdollista missään muualla kuin Suomessa, että 100 vuoden jälkeenkin Suomessa ylläpidetään Rasistisen Kansanpuolueen ajamaa kielipolitiikkaa, jossa suomenrasistinen vähemmistö katsoo olevansa enemmistön ja jopa muiden vähemmistöjen yläpuolella pakottaessaan koko väestön opiskelemaan kieltä, jota ei puhu kuin muutama sata tuhatta ihmistä ja jonka puhujat ovat enemmistö muutamalla rantaruotsalaisella pikkupaikkakunnalla. Eivät virolaisetkaan ole näin typeriä, vaikka venäläiset sentään orjuttivat heitä niinkin myöhään kuin 1990-luvun alkuun asti. Milloin tämä kielisorto oikein loppuu ja tämä kansakunta alkaa seistä omilla jaloillaan ilman pakkoruotsia, pakkovenäjää tai pakko-EU:ta? :facepalm:

Eiköhän suomalaisilla itsellään kuitenkin ole peiliin katsomisen paikka 5%:n vähemmistön pyörittäessä muita miten tahtoo.

Micke90

  • Kannatusjäsen
  • Jäsen^^^
  • ****
  • Viestejä: 19 605
  • Liked: 14721
Eiköhän suomalaisilla itsellään kuitenkin ole peiliin katsomisen paikka 5%:n vähemmistön pyörittäessä muita miten tahtoo.

Todellakin. Joskus hävettää tämä Suomen touhu. Ruotsin kieli häviäisi 50:ssä vuodessa, jollei sitä keinotekoisesti ylläpidettäisi. Käytännössä vain 2-3 % Suomen väestöstä on ummikkoruotsalaisia. Loput ovat enemmän tai vähemmän kaksi- ja puolikielisiä, jotka eivät kunnolla hallitse edes sitä mongerrusta, jota väittävät äidinkielekseen.

TS: Ruotsinkieliset oppilaat eivät osaakaan ruotsia? Jäävät opinnoissa jälkeen

Suomi valtaa ruotsinkielisiä kouluja

Mitä ihmettä oppilaat, "jotka puhuvat kotonaan pääasiassa suomea", ylipäätään edes tekevät ruotsinkielisissä kouluissa?  :o