Luin lehdestä että Kauniaisten kaupunki on valmis vastaanottamaan neljä henkilöä Kongosta. Tämä toimenpide vaatii erityisiä valmisteluja, koska valkoisessa Kauniaisten kunnassa jota RKP ja kokoomus hallitsevat, ei ole nähty mustaihoisia ennen. Asukkaat on saatava hyväksymään, että Kauniainen tekee tämän hyvää tarkoittavan eleen.
Ilmeisesti olet lukenut lehteä, jolla on ollut oma agendansa. Kauniainen on ottanut vastaan kiintiöpakolaisia tasaisesti jo parisataa ennen näitä neljää kongolaista, eikä tilaisuudella ollut tekemistä Kauniaisten "valkoisuuden" kanssa.
Toisessa yhteydessä on kuultu, että sivistysvaltio Suomi on valmis vastaanottamaan jopa 500 Syyrian pakolaista. Ne eivät ole tiettävästi ilmaantuneet ja kerron miksi. Mutta nuo neljä ihmettä Kongosta saataneen Suomeen.
Eivät ole ilmaantuneet, koska byrokratia kestää näissä asioissa aikansa, usein jopa vuosia.
Naapurimaa Ruotsi, jonka maisemia olen äskettäin kokenut, tosin lähinnä autoilla, busseilla, junilla ja lentokoneilla, on tietoinen siitä, että maan syntyvyys on juuttunut numeroon 1,9, mikä ei takaa väestön lisääntymistä luonnollista tietä. (Tarpeen olisi 2,1-2,2) Toinen toteamus joka liittyy Ruotsin yleiseen kehitykseen, kertoo, että maa tarvitsee vuositasolla keskimäärin 30 000 uutta työtätekevää kättä ja aivoa, jotta niin sanottu huoltosuhde yhteiskunnassa pysyisi kunnossa. Tämä merkitsee sitä, että maan poliittinen johto, riippumatta siitä, onko se porvareiden vai vasemmiston käsissä. (valta vaihtunee syyskuussa) on suurin piirtein yksimielinen ylläolevista tosiasioista ja päätelmistä.
Ruotsiin tulee kyllä vuosittain suunnilleen tuo "30 000 uutta työtätekevää kättä ja aivoa", mutta ongelma on siinä, että sinne tulee samaan aikaan suuri joukko muita, jotka ovat yhteiskunnalle taakka jopa sukupolvien ajan eteenpäin. Väestöllisellä huoltosuhteella ei ole yksinään mitään merkitystä. Nykyinen maahanmuutto - etenkin Euroopan ulkopuolinen -
heikentää Ruotsin taloudellista huoltosuhdetta. Euroopan ulkopuolinen maahanmuutto kasvaa Ruotsissa sellaista vauhtia kantaväestön syntyvyyteen nähden, että se on siellä pitkällä tähtäimellä merkittävä yhteiskuntaa muuttava voima, mutta ei positiivisessa mielessä.
Voidaan tietysti sanoa, että Ruotsi vastaanottaa pakolaisia itsekkäistä syistä. Olkootpa syyt, mitä tahansa on naapurimaasta kehittymässä värikäs ja taloudellisesti hyvin toimiva yhteiskunta. Kun taas kriisin kourissa elävä Suomi vastaanottaa 4 pakolaista Kauniaisiin ja tekee siitä numeron. Meilläkin on huoltosuhde kääntymässä todella huolestuttavaksi, täälläkin tarvitaan aivoja ja käsiä.
Aivan sama, millä motiivilla Ruotsi on valinnut nykyisen maahanmuuttopolitiikan, mutta juuri se on tuhoamassa ruotsalaisen yhteiskunnan. On harhaista ja tilastojen vastaista väittää, että Ruotsin maahanmuuttopolitiikka olisi millään mittarilla järkevää ja kestävää. Taloudellisesti se on järjetöntä ja humanitaarisestikin ajateltuna lähinnä rahan polttamista.
Joskus häpeän omaa maatani, ja sen ahdasmielisyyttä, sen pimeitä voimia.
Jörn Donner
Kirjoittaja on kansanedustaja (r).
Häpeä vain omaa kyvyttömyyttäsi ottaa asioista selvää. Jos et asiasta mitään tiedä, niin ymmärrä edes olla hiljaa. Asia on sen verran tärkeä Suomen tulevaisuuden kannalta, että et saa minulta mitään tasoitusta korkean ikäsi takia, etenkin noin poikkeuksellisen vastenmielisen jeesustelun jälkeen.