UmmaGumma

Kirjoittaja Aihe: Kulta ja hopea  (Luettu 104117 kertaa)

PaulR

  • Vieras
Vs: Kulta ja hopea
« Vastaus #60 : 28.07.2014, 13:17:15 »
Kolmea kansainvälistä pankkia syytetään yrityksestä peukaloida hopean hintaa. Yhdysvalloissa nostettu oikeuskanne muistuttaa aiempaa oikeustapausta, jossa pankkeja syytetään kullan hinnan manipuloinnista. [28.7.14]

Oikeuskanteen mukaan saksalainen Deutsche Bank, brittiläinen HSBC ja kanadalainen Bank of Nova Scotia manipuloivat hopean hintaa ja sen johdannaisten hintaa.

Kanteen mukaan pankit käyttivät hyväkseen asemaansa päivittäisten viitehintanoteerausten muodostuksessa. Sen seurauksena ne saivat laitonta hyötyä omassa kaupankäynnissään ja vahingoittivat muita hopeasijoittajia.

Kanne katsoo, että pankeilla on vahvat taloudelliset kannusteet muodostaa markkinapositiot jo ennen kuin päivittäiset tulokset hopean hinnanmuodostuksesta julkistetaan. Hopean viitehinta muodostetaan päivittäin konferenssipuhelussa, johon osallistuu pieni määrä pankkeja.

Bank of Nova Scotia aikoo puolustautua kanteessa. Deutshe Bank ja HSBC eivät ole kommentoineet oikeustapausta.

http://www.taloussanomat.fi/raha/2014/07/28/jattipankkeja-syytetaan-hopean-hinnan-virittelysta/201410420/139

Kommenteissa tiedostamisen kovaa nousua!  :)

Miniluv

  • Administrator
  • Jäsen^^^
  • *****
  • Viestejä: 30 972
  • Liked: 12346
  • Mode EVP. 1/949jkl #propelipää
Vs: Kulta ja hopea
« Vastaus #61 : 30.07.2014, 10:28:55 »
Lainaus
Russia continues to aggressively accumulate gold reserves. Its gold holdings increased again in June as the crisis in the Ukraine and relations with the West deteriorated.

The Russian central bank officially increased its gold holdings by 16.8 tonnes to 1,094.8 tonnes in June, the IMF's International Financial Statistics report showed. In ounce terms, Russia increased its gold holdings by some 500,000 ounces, to 35.197 million ounces in June from 34.656 million ounces in May.

Lainaus
Allies of Russia also bought gold in June. The central banks of Kazakhstan, Kyrgyzstan and Tajikistan, all Russian economic and military allies all accumulated gold in June.

http://www.zerohedge.com/news/2014-07-29/currency-wars-intensify-russia-buys-186-tonnes-gold-june
"Luulisi että tähän ikään mennessä olisi edes jotain tajunnut elämästä ja yhteiskunnasta." Rosa Meriläinen, HS 30.9.2014

Viestistäsi tulee minulle ilmoitus, jos kirjoitat tekstiin @Miniluv. Tai laita yksityisviesti.

Mehud

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 7 367
  • Liked: 8575
  • Parempi kuin muslimi! Aina! Oi! Oi! Oi!
Vs: Kulta ja hopea
« Vastaus #62 : 07.08.2014, 18:22:11 »
Kultakaivos kiihdyttää vauhtiaan kuin mustalaispoika itkuaan. Just nyt se on noussut 21.5. ostohetkestä jo 42.13%.

Huomenaamulla lähtee kultakumikaivos nousuun tasan pörssien avatessa. Eli, Nokianrenkaat. Tänään tankkasin sitä tuhdisti.
« Viimeksi muokattu: 07.08.2014, 18:26:10 kirjoittanut Mehud »
"Se, että eurooppa ei ammu tunkeilijoita rajoilleen, ei kerro euroopan hyvyydestä, vaan sen saamattomuudesta!" - Mehud-

Suojele lastasi monikulttuurisuudelta. Kerro heille tarinoita entisestä Suomesta ja nykyisestä ruotsista. Siinä oppii tyhmempikin kakara äänestämään oikein kun aika koittaa. Näytä itse esimerkkiä!

PaulR

  • Vieras
Vs: Kulta ja hopea
« Vastaus #63 : 15.08.2014, 20:07:37 »
Jälkitiedolla olisi ilmeisesti kannattanut pysyä kaivoksissa?

David Morgan Analyzes a Dollar Collapse, ROLLOVER 1981
https://www.youtube.com/watch?v=ObNy18dLaAA

PaulR

  • Vieras
Vs: Kulta ja hopea
« Vastaus #64 : 16.08.2014, 10:45:18 »
Olen noviisi osakkeissa, mutta tässä pari mielenkiinnolla seuraamaani;

http://www.firstmajestic.com/s/Home.asp

http://www.panamericansilver.com/

Kriittistä nillitystä valinnoista otetaan vastaan.

Miniluv

  • Administrator
  • Jäsen^^^
  • *****
  • Viestejä: 30 972
  • Liked: 12346
  • Mode EVP. 1/949jkl #propelipää
Vs: Kulta ja hopea
« Vastaus #65 : 21.08.2014, 22:38:15 »
Venäjä jatkaa kullan ostoja ja on nousemassa maailman toiseksi suurimmaksi kullan tuottajamaaksi.

Lainaus
The Russian central bank acquired another 300,000 ounces worth $390 million in July. Russia's gold reserves rose to 35.5 million troy ounces in July from 35.2 million troy ounces in June, the central bank said on its website on today.

Lainaus
Russia now looks set to become the world’s second largest producer of gold, after China and surpassing current world number two gold producer Australia.

http://www.zerohedge.com/news/2014-08-21/russia-way-becoming-world-no-2-gold-producer-peak-gold-hits-west
"Luulisi että tähän ikään mennessä olisi edes jotain tajunnut elämästä ja yhteiskunnasta." Rosa Meriläinen, HS 30.9.2014

Viestistäsi tulee minulle ilmoitus, jos kirjoitat tekstiin @Miniluv. Tai laita yksityisviesti.

PaulR

  • Vieras
Vs: Kulta ja hopea
« Vastaus #66 : 08.09.2014, 13:45:49 »
(http://i750.photobucket.com/albums/xx143/paul8812/075_zps9f2384eb.jpg)

Miniluv

  • Administrator
  • Jäsen^^^
  • *****
  • Viestejä: 30 972
  • Liked: 12346
  • Mode EVP. 1/949jkl #propelipää
Vs: Kulta ja hopea
« Vastaus #67 : 17.09.2014, 02:37:03 »
Kiinalaiset avaavat kansainvälisen kultapörssinsä etuajassa torstaina.

Lainaus
China will launch its international gold exchange 11 days ahead of schedule, sources said on Tuesday, racing ahead in the scramble to set up an Asian bullion benchmark as rival Singapore is forced to delay its gold contract due to technical issues.

Asia, home to the world's top two gold buyers - China and India, has been clamouring to gain pricing power over the metal and challenge the dominance of London and New York in trading.

The state-run Shanghai Gold Exchange (SGE) will launch the global gold bourse in the Shanghai free-trade zone on Thursday, two sources familiar with the matter told Reuters. The SGE had initially planned the launch for Sept. 29.

http://www.mineweb.com/mineweb/content/en//mineweb-gold-news?oid=253255&sn=Detail

Sveitsi, kulta ja kansanäänestys :)

Lainaus
On November 30th, voters in Switzerland will head to the polls to vote in a referendum on gold. On the ballot is a measure to prohibit the Swiss National Bank (SNB) from further gold sales, to repatriate Swiss-owned gold to Switzerland, and to mandate that gold make up at least 20 percent of the SNB’s assets.

Ron Paul: Will The Swiss Vote to Get Their Gold Back?
« Viimeksi muokattu: 17.09.2014, 02:43:19 kirjoittanut Miniluv »
"Luulisi että tähän ikään mennessä olisi edes jotain tajunnut elämästä ja yhteiskunnasta." Rosa Meriläinen, HS 30.9.2014

Viestistäsi tulee minulle ilmoitus, jos kirjoitat tekstiin @Miniluv. Tai laita yksityisviesti.

PaulR

  • Vieras
Vs: Kulta ja hopea
« Vastaus #68 : 28.09.2014, 12:16:05 »
Aloin James Rickardsin jälkeen lukea http://fi.wikipedia.org/wiki/Hjalmar_Schacht:n muistelmia. S.157;

Lainaus
Toinen hauska muisto liittyy siihen tosiasiaan, että Valtionpankilla oli Federal Reserve Bankissa New Yorkissa melkoinen kultatalletus. Strong näytti ylpeänä rakennuksen syvimmässä kellarikerroksessa olevia säilytyshuoneita ja sanoi samalla:

- Tohtori Schacht, nyt teidänkin täytyy nähdä, missä Valtionpankkinne kultaa säilytetään.

 Kuljimme holvin läpi sillä aikaa kun virkailijat etsivät Valtionpankin kullan säilytystilaa. Odotimme useita minuutteja, kunnes viimein saimme ilmoituksen:

- Herra Strong, emme löydä Valtionpankin kultaa.

 Strong oli kauhistunut, mutta minä lohdutin häntä.

- Alkää toki hätäilkö, kyllä minä uskon, että kulta on tallella. Ja vaikka ei olisikaan, kelpaatte te kyllä minulle vakuudeksi.

~1930. Mahtaako kyseessä olla sama erä, jota nyt puolihuolimattomasti kysellään takaisin. Jospa Fed ei koskaan löytänyt sitä ja nolostuttaa myöntää asia?  :D

Miniluv

  • Administrator
  • Jäsen^^^
  • *****
  • Viestejä: 30 972
  • Liked: 12346
  • Mode EVP. 1/949jkl #propelipää
Vs: Kulta ja hopea
« Vastaus #69 : 28.09.2014, 18:09:23 »
Alhainen kullan hinta haittaa tuottajia.

Lainaus
The price of gold, down more than a third in three years, is approaching the tipping point where the mining industry would see a spike in the number of producers reducing output or even shutting down operations.

Several mines globally have already suspended output in the past 18 months, but not as many as industry watchers expected as producers focused on slashing costs and reworking mine plans to extract more profitable, higher-grade ounces.

Lainaus
For Goldcorp CEO Chuck Jeannes, the industry is close to "peak gold," an expression that means production is at its all-time high as deposits get harder to find as existing production gets mined out.

"I don't think that we will ever mine as much gold as we do in 2015. That's positive for the gold price," he said in an interview.

http://www.reuters.com/article/2014/09/25/us-gold-mining-outlook-analysis-idUSKCN0HK0CR20140925
"Luulisi että tähän ikään mennessä olisi edes jotain tajunnut elämästä ja yhteiskunnasta." Rosa Meriläinen, HS 30.9.2014

Viestistäsi tulee minulle ilmoitus, jos kirjoitat tekstiin @Miniluv. Tai laita yksityisviesti.

Miniluv

  • Administrator
  • Jäsen^^^
  • *****
  • Viestejä: 30 972
  • Liked: 12346
  • Mode EVP. 1/949jkl #propelipää
Vs: Kulta ja hopea
« Vastaus #70 : 03.10.2014, 07:45:32 »
http://www.youtube.com/watch?v=qb3cQKSYESU

Lainaus
In a word association game, If I said Switzerland, you might say cheese or chocolate or maybe the alps. But another common item everyone associates with the Swiss is their money. Their banks. Their currency.

Soon, that currency could change in a big way. This November, a Swiss Gold Referendum is going to a vote, and the repercussions, one way or the other, could cast a shadow of uncertainty on the US dollar. Nearly one-third of the Swiss Franc used to be guaranteed by gold reserves, not it’s less than 8 percent. If THIS VOTE goes through, the Swiss will be forced to raise the gold reserve back up to 20 percent.

Joining us today is radio host Charles Goyette.

Sveitsin kullanpalautuskansanäänestys tulossa; Saksan yritys saada kultansa takaisin; Fed ja idän kasvavat markkinat.

http://www.foreignaffairs.com/articles/142114/alan-greenspan/golden-rule

Alan Greenspan: Golden Rule - Why Beijing Is Buying


Edit: 30.11.2014 äänestetään.
« Viimeksi muokattu: 09.10.2014, 13:43:28 kirjoittanut Miniluv »
"Luulisi että tähän ikään mennessä olisi edes jotain tajunnut elämästä ja yhteiskunnasta." Rosa Meriläinen, HS 30.9.2014

Viestistäsi tulee minulle ilmoitus, jos kirjoitat tekstiin @Miniluv. Tai laita yksityisviesti.

Mehud

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 7 367
  • Liked: 8575
  • Parempi kuin muslimi! Aina! Oi! Oi! Oi!
Vs: Kulta ja hopea
« Vastaus #71 : 03.10.2014, 18:15:43 »
Eilen ostin kanadalaisen kultakaivoksen osakkeita. Kaivososakkeet nousevat yleensä nopeammin kuin kullan kurssi kullan alkaessa nousta.

20.5. ostetun kultakaivoksen osakkeet nousseet kuukaudessa 23%. Saattaa ennakoida kullan nousua. Tiedä häntä.

Kultakaivos meni lihoiksi 39% voitolla parisen kolme viikkoa sitten. Kävi 49% tasolla ja lähti volatiliteetti heilumaan uhkaavasti merkkinä ostoinnon kyllästymisestä, joten nostin kytkintä alastulovaiheessa. Arvaukseni heiluntaan on myyntihetkeä ennen tapahtunut pieni tyven ukrainan tilanteessa. Nämä matsusijoitukset ovat kohtuullisen hektisiä ja siksi niitä minulla onkin vähän. Kiva kuitenkin välillä ottaa joku päivittäiseen seurantaan ja olla hetken aikaa oman elämänsä Warren Buffet.
"Se, että eurooppa ei ammu tunkeilijoita rajoilleen, ei kerro euroopan hyvyydestä, vaan sen saamattomuudesta!" - Mehud-

Suojele lastasi monikulttuurisuudelta. Kerro heille tarinoita entisestä Suomesta ja nykyisestä ruotsista. Siinä oppii tyhmempikin kakara äänestämään oikein kun aika koittaa. Näytä itse esimerkkiä!

Mehud

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 7 367
  • Liked: 8575
  • Parempi kuin muslimi! Aina! Oi! Oi! Oi!
Vs: Kulta ja hopea
« Vastaus #72 : 03.10.2014, 20:13:50 »
Tämä on varmaankin väärä ketju pohtia asiaa, mutta nähdäkseni tämä on kauimmin roikkunut suoraan sijoitukseen liittyvä ketju. Olisiko hyvä lukita tuonne listaan "Sijoitus Homma" ketju? Näin sijoittamisesta kiinnostuneet henkilöt pystyisivät joikumaan asiaan liittyvistä asioista?

Teen nyt uuden aloituksen Myllyyn ja jos se tuntuu asiallliselta, niin laittakaa se asiaa kokoavaksi ketjuksi. Tämä siksi, että on varmaankin monia, jotka ovat jossain muodossa kiinnostuneita omaisuuden hoidosta ja sen kasvattamisesta.
"Se, että eurooppa ei ammu tunkeilijoita rajoilleen, ei kerro euroopan hyvyydestä, vaan sen saamattomuudesta!" - Mehud-

Suojele lastasi monikulttuurisuudelta. Kerro heille tarinoita entisestä Suomesta ja nykyisestä ruotsista. Siinä oppii tyhmempikin kakara äänestämään oikein kun aika koittaa. Näytä itse esimerkkiä!

Jack Frost-Medow

  • Jäsen^^
  • **
  • Viestejä: 141
  • Liked: 231
Vs: Kulta ja hopea
« Vastaus #73 : 04.10.2014, 21:29:44 »
Itse asiassa varallisuus ei ole kadonnut mihinkään, koska kultaa on sama määrä tallella.
Tziisus ja holy Mary! Puurot ja vellit ovat sinulla sekaisin tai sitten olet trolli? Vedätät meikäläistä pahaa aavistamatonta nauraen partaasi? Vai onko tämä joku sisäpiirin vitsi? Moni viestin kirjoittaja tuntuu tässäkin ketjussa olevan ilmeisiä huumor-miehiä?

Lainaus
Varallisuus tarkoittaa ... ihmisen, kotitalouden tai suuremman kokonaisuuden, kuten kansan tai yrityksen, omaisuuden rahallista arvoa. http://fi.wikipedia.org/wiki/Varallisuus

Jos kullan omistaja ei ole ostanut eikä myynyt kultaansa hänellä on tietysti yhä fyysisesti sama määrä kultaa tallella, mutta jos kullan rahallinen arvo laskee, niin kullan omistajan varallisuus vähenee (=katoaa).

Hyvältä maksuvälineeltä vaaditaan, että se on helposti kuljetettavissa jajaettavissa, jotta sitä voidaan käyttää pienissä maksuissa. Sen pitää olla tasalaatuista, aitoudeltaan helposti tarkistettavissa ja arvoltaan vakaata. Näitä ominaisuuksia kulta ei täytä. Siksi kullan omistajan on elääkseen vaihdettava kultaansa valuuttoihin, jolloin turvaudutaan vaihtokurssiin.

Ei ihme, että Rinne ja hänen kaltaiset rulettavat.

Hohtava Mamma

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 7 089
  • Liked: 20224
  • Takapenkin paha poika
Vs: Vs: Kulta ja hopea
« Vastaus #74 : 04.10.2014, 23:53:22 »
Jos kullan omistaja ei ole ostanut eikä myynyt kultaansa hänellä on tietysti yhä fyysisesti sama määrä kultaa tallella, mutta jos kullan rahallinen arvo laskee, niin kullan omistajan varallisuus vähenee (=katoaa).
.....
Ei ihme, että Rinne ja hänen kaltaiset rulettavat.

Tässä oli kyse inflaatiolta suojautumiselta sijoittamalla kultaan, ei kullan absoluuttisesta hinnasta. Kullan hinta tietysti nousee suhteessa valuuttaan, joka inflatoituu eikä toisinpäin kuten tuossa ^, jossa jostain sellaisen päätelmän nyhdit.

Ei ole ihme ei.
The society that separates its scholars from its warriors will have its thinking done by cowards and its fighting by fools. -Thucydides

Miniluv

  • Administrator
  • Jäsen^^^
  • *****
  • Viestejä: 30 972
  • Liked: 12346
  • Mode EVP. 1/949jkl #propelipää
Vs: Vs: Kulta ja hopea
« Vastaus #75 : 05.10.2014, 00:09:09 »
Ja totta kai voi säästää haluamassaan valuutassa tai kullassa tai oravannahoissa, mutta ajatus siitä, että olisit kullan avulla jotenkin turvassa maailman pahuudelta tai kurssien heilahtelulta on totaalisen väärä. Jos vaikka ostit kultaa elokuun puolivälissä kaksi vuotta sitten olet menettänyt tänään 40% sijoittamastasi varallisuudesta.

Tai sitten jos olisi ostanut milloin vain välillä 2000 - 2010 olisit joko voitolla tai tasoissa.
"Luulisi että tähän ikään mennessä olisi edes jotain tajunnut elämästä ja yhteiskunnasta." Rosa Meriläinen, HS 30.9.2014

Viestistäsi tulee minulle ilmoitus, jos kirjoitat tekstiin @Miniluv. Tai laita yksityisviesti.

Jack Frost-Medow

  • Jäsen^^
  • **
  • Viestejä: 141
  • Liked: 231
Vs: Vs: Kulta ja hopea
« Vastaus #76 : 05.10.2014, 17:26:40 »
oli kyse inflaatiolta suojautumiselta sijoittamalla kultaan, ei kullan absoluuttisesta hinnasta. Kullan hinta tietysti nousee suhteessa valuuttaan...

Inflaatio on rahan (tai kullan) ostovoiman heikkenemistä. Hinnat ovat tänään kallimmat kuin eilen ja huomenna kalliimmat kuin tänään.

Kun kerran kullan hinta on viimeisen kahden vuoden kuluessa halventunut 40%, niin miten sijoittaminen kultaan olisi suojannut inflaatiolta? Vastaan puolestanne, ei mitenkään. Kullan hintaan on kohdistunut 40%:n inflaatio viimeisen kahden vuoden aikana.

"Kullan hinta tietysti nousee suhteessa valuuttaan"<???
Miten niin tietysti nousee? Se voi nousta tai se voi laskea tai pysyä ennallaan, riippuen ajankohdasta. Juurihan olen kertonut että kullan hinta on laskenut viimeisen kahden vuoden aikana.

Tai sitten jos olisi ostanut milloin vain välillä 2000 - 2010 olisit joko voitolla tai tasoissa.
On mahdollista, riippuen ostoajankohdasta. Toisaalta jos ei ole myynyt, niin ei ole tienannutkaan mitään.

Tärkeintä tässä on ymmärtää, että jos ketjun viisailla on omasta mielestään syntynyt "Kuningasajatus", jonka varassa ajattelee voivansa kellua taloudelisessa auvossa loppuelämänsä ja on säkenöintinsä vuoksi juuri harkitsemassa irtisanoutumista päivätöistään, niin neuvoisin ainakin toistaiseksi pitämään päivätyön ja kehittelemään ideaa pitemmälle. Säästytään inhimillisiltä stragedioilta, muuten voi olla kuin olisi jäänyt tsumanin alle kuten Banokin tienoilla taannoin jäivät.

Kannattaa myös vakavasti miettiä äänestämättä jättämistä seuraavissa vaaleissa. Ja jos on tilivaluuttoja, niin nyt Eurot kannatta vaihtaa viimeistään pois, vaikka dollareihin. Parin vuoden sisällä ollaan pariteetissa.


sivullinen.

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 14 068
  • Liked: 8940
  • Ahjo on viha. Kosto on kipinä.
Vs: Kulta ja hopea
« Vastaus #77 : 06.10.2014, 22:14:50 »
RC ADVENTURES - GOLD Mine Trommel & 4200XL Excavator, Radio Controlled

"Säästetty markka on tienatun markan arvoinen." -- suomalaista kansanviisautta

Jos Talvivaaran kaivoksen perustamisen sijaan olisi Pekalle annettu lapio ja vaskooli, olisi säästetty pari miljardia euroa. Aikana, jolloin mikään ei onnistu, ei kannata tehdä yhtään mitään. Jopa maan kaivelu on liian vaikeaa nykyisen epäonnistuneen järjestelmän aikana. Muualla kuitenkin osataan. Australiassa kulta irtoaa maaperästä entiseen tahtiin. Siksi Eurostoliitossa tulee kaiken arvo laskemaan jatkuvasti. Kulta ei sittenkään ole suojasatama. Sitä on liikaa, eikä sitä tarvita enempää. Ei ole suojasatamaa. Metsä ei kannata, dollarit eivät kannata, kulta ei kannata. Mikään ei kannata, koska mitään et voi kuitenkaan säilyttää mullistuksessa.
"Meistä ei olisi mikään sen suotavampaa kuin sivullisen esittämä marxilainen analyysimme arvostelu." (Lenin)

Deputy M

  • Nyt on ruuti kuivaa
  • Administrator
  • Jäsen^^^
  • *****
  • Viestejä: 4 188
  • Liked: 1893
  • Deputy M ratsasti kaupunkiin
Vs: Kulta ja hopea
« Vastaus #78 : 06.10.2014, 22:41:16 »
Kulta ei sittenkään ole suojasatama. Sitä on liikaa, eikä sitä tarvita enempää.
Hm, vai niin. Mutta toisaalta kultaa on kaivettu maailmassa koko olemassaolon aikana kuutio, jonka sivut ovat vajaa 20 metriä. Jonkun tiedon mukaan vain 17 metriä, mutta ei se mitään.

Toisaalta kyseessä on myös, paitsi valuuttametalli, myös strateginen metalli. Kaikki elektroniikka esimerkiksi sisältää vähäisen määrän kultaa. Kuinkahan suuri osa siitä kuutiosta on esimerkiksi Fort Knoxissa, herää seuraava kysymys. Vastauskin on helppo, sitä ei moni tiedä.

Älä kuitenkaan ole pessimisti, kaikki kääntyy vielä hyväksi, sen takaan! (Tiesinhän että en voi kirjoittaa tätä vakavalla naamalla hah hah.)
Me olemme kansa! - Nuiva ei naivi (Eino.P Keravalta) - On parempi näyttää syylliseltä, kuin kykenemättömältä.

Nikolas Ojala

  • Nimellinen
  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 5 360
  • Liked: 6757
  • Tiellä Rhodesiasta Zimbabween
    • Kirjoitelmia
Vs: Kulta ja hopea
« Vastaus #79 : 07.10.2014, 02:15:49 »
Kultaan pätee sama sääntö kuin pörssiosakkeisiinkin: Markkinat ovat (lähes) aina väärässä. Tämä viisaus tarkoittaa sitä, että markkinahinnat värähtelevät niin suurella amplitudilla ja taajaan, että värähtely paljastaa markkinoilla toimijoiden yleisen epätietoisuuden ja epävarmuuden. Voidaan arvella, että markkinahinta soutaa edestakaisin jossain "oikean" hinnan ympäristössä. Luonnollisen värähtelyn lisäksi mukana voi olla suurten toimijoiden harjoittama tarkoituksellinen markkinoiden manipulointi.
Totuus ei ole vihapuhetta. Se on totuus.

Luettavaa:

Miniluv

  • Administrator
  • Jäsen^^^
  • *****
  • Viestejä: 30 972
  • Liked: 12346
  • Mode EVP. 1/949jkl #propelipää
Vs: Kulta ja hopea
« Vastaus #80 : 07.10.2014, 07:48:38 »
Lainaus
Voidaan arvella, että markkinahinta soutaa edestakaisin jossain "oikean" hinnan ympäristössä.

Totta. Hinta ampuu jonkin verran yli sekä ylös mennessä että alas tullessa. Tämä kuitenkin tarkoittaa sitä, että hyvä ostopaikka on "sentimentin" ollessa ala-asennossa.

Lainaus
Luonnollisen värähtelyn lisäksi mukana voi olla suurten toimijoiden harjoittama tarkoituksellinen markkinoiden manipulointi.

Tätä on mukana myös. Tämä manipulointi keskittyy kuitenkin paperisopimuksiin, ja pian alkavat idän fyysisen kullan markkinat päästä vauhtiin. Singaporessa futuurisopimuksissakin on panoksena fyysinen kulta, ei raha. Tämä ei voi olla vaikuttamatta hinnoitteluun.

oli kyse inflaatiolta suojautumiselta sijoittamalla kultaan, ei kullan absoluuttisesta hinnasta. Kullan hinta tietysti nousee suhteessa valuuttaan...

Inflaatio on rahan (tai kullan) ostovoiman heikkenemistä. Hinnat ovat tänään kallimmat kuin eilen ja huomenna kalliimmat kuin tänään.

Siinä missä muut kovan rahan vastustajat näkevät kultakannan tuovan deflaatiopainetta, JF-M on toisilla linjoilla ;)

Jos ollaan fiat-rahakannassa, kullan hinta nousee tietysti "luonnostaan" muiden tavaroiden mukana ja vielä siksi, että sitä halutaan enemmän fiatin arvon heikentyessä.

Tärkeintä tässä on ymmärtää, että jos ketjun viisailla on omasta mielestään syntynyt "Kuningasajatus", jonka varassa ajattelee voivansa kellua taloudelisessa auvossa loppuelämänsä ja on säkenöintinsä vuoksi juuri harkitsemassa irtisanoutumista päivätöistään, niin neuvoisin ainakin toistaiseksi pitämään päivätyön ja kehittelemään ideaa pitemmälle. Säästytään inhimillisiltä stragedioilta, muuten voi olla kuin olisi jäänyt tsumanin alle kuten Banokin tienoilla taannoin jäivät.

Kannattaa myös vakavasti miettiä äänestämättä jättämistä seuraavissa vaaleissa. Ja jos on tilivaluuttoja, niin nyt Eurot kannatta vaihtaa viimeistään pois, vaikka dollareihin. Parin vuoden sisällä ollaan pariteetissa.

Tärkeintä on ymmärtää 1) "oikean hinnan" ympärillä soudettaessa ostetaan sijoitukseksi silloin kun hinta on alhaalla 2) kulta "safe havenina" nousee juuri silloin kuin kaikki muu sijoituskorissa menee alaspäin 3) pieni mahdollisuus siihen, että kansainvälkinen taloussysteemi järjestetään uudelleen enemmän kullan ympärille.

Yhdessä nämä eivät tee mitään taloudellisen auvon runsaudensarvea, mutta hyvän mahdollisuuden kuitenkin.

Dollarikin nousee. Liitekuvassa on ns. Exterin pyramidi: kun haetaan vakautta, mennään pyramidissa alaspäin ja se tarkoittaa sitä, että dollariakin halutaan enemmän, ainakin jossain vaiheessa. Sitten kun nähdään käytännössä, että dollariin liittyy riski sen takia, että Fed voi printata lisää dollareita mutta kultaa (ja muita arvometalleja) ei voi kukaan printata mielin määrin lisää, aletaan siirtyä niihin.
« Viimeksi muokattu: 07.10.2014, 08:08:40 kirjoittanut Miniluv »
"Luulisi että tähän ikään mennessä olisi edes jotain tajunnut elämästä ja yhteiskunnasta." Rosa Meriläinen, HS 30.9.2014

Viestistäsi tulee minulle ilmoitus, jos kirjoitat tekstiin @Miniluv. Tai laita yksityisviesti.

Miniluv

  • Administrator
  • Jäsen^^^
  • *****
  • Viestejä: 30 972
  • Liked: 12346
  • Mode EVP. 1/949jkl #propelipää
Vs: Kulta ja hopea
« Vastaus #81 : 08.10.2014, 08:20:21 »
Lainaus
Will rationing return to limit purchases of 2014 silver American Eagle bullion coins from the U.S. Mint?

It might. But the Mint calls it allocation.

On Friday, in response to questions from me, the Mint said “The demand we have seen for American Eagle silver bullion coins over the last two weeks has been unprecedented. We normally only see this level of demand in January when our bullion coins for that year are first offered.”

September silver Eagle sales totaled 4,140,000 and so far in October another 1,650,000 have been snapped up by Authorized Purchasers, whose many clients apparently are trying to take advantage of the low price of silver in recent days.

In comparison, the Mint sold 4,775,000 silver Eagles in January.
- See more at: http://www.numismaticnews.net/buzz/silver-eagle-rationing-to-return#sthash.eSOWs32W.dpuf

Suuri hopean kysyntä yllätti Yhdysvaltojen rahapajan.
"Luulisi että tähän ikään mennessä olisi edes jotain tajunnut elämästä ja yhteiskunnasta." Rosa Meriläinen, HS 30.9.2014

Viestistäsi tulee minulle ilmoitus, jos kirjoitat tekstiin @Miniluv. Tai laita yksityisviesti.

PaulR

  • Vieras
Vs: Kulta ja hopea
« Vastaus #82 : 11.10.2014, 11:29:33 »
^ Ketä kiinnostaa unssin hopeakolikot, suosittelen tsekkaamaan Australian 2015 Kookaburran. Lyöty 1990-2015, joten juhlavuosi ja sellaisena kaupitellaan, vaikka hinta on suunnilleen sama kuin Eaglella. Tuosta on mahdollista tulla aikanaan hopean hintaa jonkin verran korkeampi semi-numi.

(http://www.moderncoinmart.com/images/D/2015p_s$1_kook_set_raw.jpg)

Lyöntimäärä 500,000.

Miniluv

  • Administrator
  • Jäsen^^^
  • *****
  • Viestejä: 30 972
  • Liked: 12346
  • Mode EVP. 1/949jkl #propelipää
Vs: Kulta ja hopea
« Vastaus #83 : 21.10.2014, 16:11:07 »
Lainaus
Russia saw it's largest monthly purchase of gold in 15 years with 1.2 million ounces

http://jessescrossroadscafe.blogspot.fi/2014/10/lower-gold-prices-prompt-large-bric.html

Halusivat vielä ehtiä alen loppurysäykseen...?

Lainaus
Yet, Moscow's increased spending on gold in 2014 fits in with the country's long-term investment strategy, according to Eugen Weinberg, head of commodities research at Commerzbank AG.

"Russia has been the largest official buyer for years," Weinberg told Bloomberg. "It's part of a long-term strategy of amassing gold reserves and diversifying its foreign-exchange reserves."

Given the geopolitical climate between Russia and the West, analysts believe it is likely that Moscow will cut reserves of euros and dollars, while seeking to boost its yuan currency and gold holdings.

Indeed, Russia's President Vladimir Putin said in May that it was essential for Russia to secure its gold reserves due to the uncertaineconomic climate.

"For us (Russia and China) it is important to deposit those (gold and currency reserves) in a rational and secure way," he said, adding that both Russia and China were exploring ways to increase the use of national currencies as an alternative to the dollar.

Read more: http://www.ibtimes.co.uk/russias-gold-rush-putin-orders-gold-reserve-buying-spree-beat-western-sanctions-1471104#ixzz3GnEQhrpB

« Viimeksi muokattu: 21.10.2014, 18:20:42 kirjoittanut Miniluv »
"Luulisi että tähän ikään mennessä olisi edes jotain tajunnut elämästä ja yhteiskunnasta." Rosa Meriläinen, HS 30.9.2014

Viestistäsi tulee minulle ilmoitus, jos kirjoitat tekstiin @Miniluv. Tai laita yksityisviesti.

Miniluv

  • Administrator
  • Jäsen^^^
  • *****
  • Viestejä: 30 972
  • Liked: 12346
  • Mode EVP. 1/949jkl #propelipää
Vs: Kulta ja hopea
« Vastaus #84 : 23.10.2014, 11:13:44 »
Lainaus
Swiss Gold Initiative 30 November 2014 Volksinitiative

Lukas Reimann, Swiss Member of Parliament

http://www.youtube.com/watch?feature=player_embedded&v=zuYTgSI3f8k

Lainaus
If the results are in favor of the referendum, it will mean Switzerland’s central bank will be forced to buy a significant amount of gold bullion.

According to the most recent data from the World Gold Council, Switzerland has 1,040 tonnes of gold bullion in its reserves, equal to only 7.8% of its total reserves. (Source: “World Official Gold Holdings,” World Gold Council web site, last accessed October 16, 2014.) To bring its gold bullion holdings to 20% of total reserves, the central bank of Switzerland will have to buy 1,600 more tonnes of gold, or about 60% of all global mine output this year.

http://www.profitconfidential.com/gold-investments/demand-shock-for-gold-market-coming-soon/
« Viimeksi muokattu: 23.10.2014, 11:22:51 kirjoittanut Miniluv »
"Luulisi että tähän ikään mennessä olisi edes jotain tajunnut elämästä ja yhteiskunnasta." Rosa Meriläinen, HS 30.9.2014

Viestistäsi tulee minulle ilmoitus, jos kirjoitat tekstiin @Miniluv. Tai laita yksityisviesti.

Nikolas Ojala

  • Nimellinen
  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 5 360
  • Liked: 6757
  • Tiellä Rhodesiasta Zimbabween
    • Kirjoitelmia
Vs: Kulta ja hopea
« Vastaus #85 : 23.10.2014, 12:07:34 »
Onpas hienoa, että Sveitsissä poliitikkojen ja virkamiesten taloushuolet ovat tätä tasoa: "Voi voi, nyt meidän on ilmeisesti pakko ostella kultaa, kun kansa niin vaatii."

Toisin kuin Suomessa: "Ei tässä nyt muuta voi, pakko ottaa kymmeniä miljardeja euroja lisää velkaa, kun on eduskuntavaalitkin tulossa. Ja ainahan ne on."
Totuus ei ole vihapuhetta. Se on totuus.

Luettavaa:

PaulR

  • Vieras
Vs: Kulta ja hopea
« Vastaus #86 : 25.10.2014, 11:06:12 »
1,600 more tonnes of gold, or about 60% of all global mine output this year.

Tuntuva keko harkkoa. Kiina on ostanut pyöreästi tuon vuosittain useamman vuoden, mutta ei ilmoita sitä omistuksissaan. Virallisestihan heillä ei ole kuin reilu tuhat tonnia.

Mielenkiintoista nähdä miten hinta reagoi, kun tämä ostos kyllä-äänten voittaessa on avoin.
« Viimeksi muokattu: 25.10.2014, 11:09:04 kirjoittanut Paul Ruth »

Miniluv

  • Administrator
  • Jäsen^^^
  • *****
  • Viestejä: 30 972
  • Liked: 12346
  • Mode EVP. 1/949jkl #propelipää
Vs: Kulta ja hopea
« Vastaus #87 : 25.10.2014, 13:41:13 »
Jossain sanottiin, että ostoksille on aikaa viisi vuotta kyllä-äänten voittaessa.
"Luulisi että tähän ikään mennessä olisi edes jotain tajunnut elämästä ja yhteiskunnasta." Rosa Meriläinen, HS 30.9.2014

Viestistäsi tulee minulle ilmoitus, jos kirjoitat tekstiin @Miniluv. Tai laita yksityisviesti.

PaulR

  • Vieras
Vs: Kulta ja hopea
« Vastaus #88 : 25.10.2014, 13:49:46 »
Jossain sanottiin, että ostoksille on aikaa viisi vuotta kyllä-äänten voittaessa.

Toivottavasti eivät oman etunsa vuoksi jätä viime tinkaan.

Kääntäen voidaan hämmästellä pieneen Sveitsiin luotua paperimyrskyä fiattia, kun tarvitaan 1600 tonnia kultaa kattamaan siitä 20 %.

Miniluv

  • Administrator
  • Jäsen^^^
  • *****
  • Viestejä: 30 972
  • Liked: 12346
  • Mode EVP. 1/949jkl #propelipää
Vs: Kulta ja hopea
« Vastaus #89 : 30.10.2014, 09:03:16 »
Greenspan puhui herrakerholle: QE ei ole auttanut ja kulta on hyvä turva rahoille hallitukselta :roll:

Lainaus
Mr. Greenspan’s comments to the Council on Foreign Relations came as Fed officials were meeting in Washington, D.C., and expected to announce within hours an end to the bond purchases.

He said the bond-buying program was ultimately a mixed bag. He said that the purchases of Treasury and mortgage-backed securities did help lift asset prices and lower borrowing costs. But it didn’t do much for the real economy.

“Effective demand is dead in the water” and the effort to boost it via bond buying “has not worked,” said Mr. Greenspan. Boosting asset prices, however, has been “a terrific success.”

Lainaus
And finally - while CNBC's audience is told what a terrible thing gold is, "The Maestro", having personally created the financial cataclysm the world finds itself in following a lifetime of belief in fiat, Keynesian ideology and "fixing" one bubble with an even greater and more destructive asset bubble, has suddenly had an epiphany and now has a very different message from the one he preached during his decades as the head of the Fed.

    Mr. Greenspan said gold is a good place to put money these days given its value as a currency outside of the policies conducted by governments.

What Greenspan failed to add is that it is thanks to his disastrous policies (subsequently adopted by Bernanke and Yellen) that gold is the "place to put money."

http://www.zerohedge.com/news/2014-10-29/alan-greenspan-qe-failed-help-economy-unwind-will-be-painful-buy-gold

"Luulisi että tähän ikään mennessä olisi edes jotain tajunnut elämästä ja yhteiskunnasta." Rosa Meriläinen, HS 30.9.2014

Viestistäsi tulee minulle ilmoitus, jos kirjoitat tekstiin @Miniluv. Tai laita yksityisviesti.

Tagit: