Täysin käsittämätön mielipidelaki siis tulossa. Onko tämä oikeasti perustuslain mukaan mahdollista säätää?!
"Lakiesityksen mukaan rikoslakiin lisättäisiin erillinen rangaistussäännös, joka koskisi joukkotuhonnan, ihmisyyttä vastaan kohdistuneen rikoksen, hyökkäysrikoksen ja sotarikoksen julkista kiistämistä, puolustelemista ja vakavaa vähättelemistä. Säännös koskisi vain sellaisten rikosten kiistämistä, jotka kansainvälinen tuomioistuin, kuten esimerkiksi rikostuomioistuin ICC, on lainvoimaisella ratkaisulla todennut tapahtuneiksi."
Purran puolue säätää siis juuri sananvapautta rajusti kaventavan lakia - jolla pääsee vankilaan maksimissaan 1 vuodeksi. Samalla paasaavat josta demokratian alennustilasta, ja juhlivat olevansa "koviksia" kun eivät osallistu puolueensa kautta "rasismikampanjointiin" - hallituspuolella tekevät sitten tällaisia lakeja!
En omaa itse mitään vahvaa mielipidettä vaikkapa Palestiinan tilanteesta, mutta pidän uskomattomana että siitä "väärällä" tavalla keskustelevat saavat siis jatkossa tuomion.
Kuvitteellinen twitterkeskustelu. - Jonka kaltaisia mielipiteitä olen paljon nähnyt netissä:
Irtisanoudun siis allaolevista kommenteista, ne eivät ole omia mielipiteitäni - en myöskään halua vankilaan - kiitos!
Keskustelija 1:
Israel ei tee mitään sotarikoksia Gaza:ssa. Aivan vääriä syytöksiä myöskin rikoksista ihmisyyttä vastaan.
Keskustelija 2:
Kyllä tekee sotarikoksia, he käyttävät holokaustia keppihevosena saadakseen toteuttaa kansanmurhaa Gazassa.
Oikeudessa syyttäjän todisteet:
1. ICC:n pidätysmääräys Benjamin Netanyahu:sta sekä Yoav Gallant:ista. Tuomari Khan haluaa heidän oikeuteen Israelin sotarikoksista.
2. ICC ja kaikki kansainväliset tuomioistuimet tunnustavat Holokaustin, kyseessä sen vähätteleminen
Varmaan oikeusoppineet keksivät sitten lisääkin näitä. Tuossahan EI rajata ICC:hen vaan riittää "mikä tahansa kansainvälinen tuomioistuin"
Tekoälyllä voidaan nykyään helposti etsiä tällaisia mielipiteitä syyttäjänviraston / poliisin toimesta - ja sitten vaan syytteet, ja oikeuteen. Linnaa.
Tämä sananvapauden kavennus koskee siis aivan kaikkia osapuolia, olit sitten oikeistolainen, vasemmistolainen, Israelin puolella, tai Palestiinan puolella.