Kirjoittaja Aihe: 2014-04-14 Saksa: AfD-puolue ajaa laittomien mamujen pikapalautusta Afrikkaan  (Luettu 11922 kertaa)

viisitoista

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 3 243
  • Liked: 6135
Minä muistan elävästi että vuonna 2018, kun jotkut persut olivat olleet Tukholmassa seuraamassa vaaleja Ruotsissa, ja tulokset olivat olleet pettymys - SD ei pärjännytkään niin hyvin kuin oli toivottu - niin Sebastian Tynkkynen puuskahti turhautuneen vihaisena että "pelkkä maahanmuuton rajoittaminen ei riitä, tarvitaan karkotuksia!" (Gurbanovin kaltaiset antifat twitterissä sitten irvailivat hänelle.)

Eli toisin sanottuna jopa "Sebu," joka edustaa persujen kaikkein suvakeinta siipeä, sisimmässään ajattelee suunnilleen samoin kuin nämä AfD:läiset. Hän kuitenkin paljasti nämä todelliset tunteensa vain paineen alla. Hänen kaltaisiaan on luultavasti paljon, niitä jotka haluaisivat nähdä isoja karkotuksia, mutta tuumivat ettei ole poliittisesti viisasta vielä tässä vaiheessa tuoda tuota kyseistä aihetta äänekkäästi julkisuuteen.
« Viimeksi muokattu: 15.01.2024, 16:52:46 kirjoittanut viisitoista »

Lalli IsoTalo

  • "Hallituksenkaataja"
  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 50 726
  • Liked: 93390
  • Emeritus mediaöyhöttäjä
AfD on Putinin haarakonttori Saksassa ...

Ehkä! Olisiko linkkiä antaa?
— Monikulttuuri = kulttuurien sota
— Maahanmuutto = niskalaukaus alkuperäisväestölle
— Velka maailmanhalaukseen = konkurssi
— Ei omaisuutta = systeemin orja
— Vihreä siirtymä = luontotuho
— Hiilineutraalisuus = hirttosilmukka
— Lähtökohtien tasa-arvo ≠ lopputulosten tasa-arvo
— Missä N, siellä R!

Mäyräkoira

  • Kannatusjäsen
  • Jäsen^^^
  • ****
  • Viestejä: 3 015
  • Liked: 8800
  • Apulaisoikeusgangsteri.
AfD on Putinin haarakonttori Saksassa, vaan sepä ei näytä hommalaisia häiritsevän koska maahanmuutto.  :facepalm:

Joidenkin mielestä myös rebut jenkeissä ovat samaa...

On se puuttini vain eri kova äijä. Vaikka ryssän romut pääsevät 30 kilometriä ukrainaan, kunnes löpö loppuu, maailman yhden merkittävimmän öljyvaltion armeijalta, silti se pystyy kaikki sellaiset puolueet, jotka ei ole soijapoikien suosikkeja, käännyttämään haarakonttoriksensa.
Halonen ei ollut huono presidentti, vaan paha presidentti. Hän oli tarkoituksellisesti paha, ja siinä mitä hän tarkoituksellisesti teki, hän oli varsin hyvä.

-PPT-

Suurkiitos Johanna Tukiainen!! 👍

Ajattelija2008

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 8 652
  • Liked: 12545
Minä muistan elävästi että vuonna 2018, kun jotkut persut olivat olleet Tukholmassa seuraamassa vaaleja Ruotsissa, ja tulokset olivat olleet pettymys - SD ei pärjännytkään niin hyvin kuin oli toivottu - niin Sebastian Tynkkynen puuskahti turhautuneen vihaisena että "pelkkä maahanmuuton rajoittaminen ei riitä, tarvitaan karkotuksia!"
Tuo on itsestäänselvyys, JOS etniset ristiriidat kiehuvat yli. Esimerkiksi Turkki karkotti suuren määrän ihmisiä 1918 jälkeen. Neuvostoliitto ja Puola karkottivat miljoonia saksalaisia asuinsijoiltaan 1945. Tsekkoslovakia karkotti sudeettisaksalaiset. Pakistan karkottaa afganistanilaisia juuri nyt.

Hypoteettisesti voisi käydä niin, että Ruotsin muslimiväestö karkottaa kantaruotsalaiset vuonna 2200.

akez

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 11 156
  • Liked: 40464
Lainaus käyttäjältä: Yle
Noin 25 000 ihmistä osoitti sunnuntaina mieltään Saksan pääkaupungissa Berliinissä äärioikeistolaisen Vaihtoehto Saksalle -puolueen (AfD) maahanmuuttajiin kohdistuvia karkotussuunnitelmia vastaan, uutisoi saksalaislehti Der Spiegel.

Ei ole mitään näyttöä AfD:n "karkotussuunnitelmasta", jolla viitataan valtamedian ja poliitikoiden levittämään Correctiv-lehden valeuutiseen.

Lainaus käyttäjältä: Yle
Berliinin lähettyvillä Potsdamissa järjestettiin pienempi mielenosoitus, johon osallistui 10 000 ihmistä. Heidän joukossaan olivat muun muassa Saksan liittokansleri Olaf Scholz sekä ulkoministeri Annalena Baerbock.

Tsekkailin, kuinka paljon Saksassa on niitä laittomasti ja aiheettomasti majailevia henkilöitä. Vastaan tuli silloin liittokansleri Scholzin kannalta varsin kompromettoiva turkkilaismedian juttu 7.11.2023.

AfD:n "karkotussuunnitelman" osalta näyttö puuttuu. Sen sijaan Scholzin omasta tuoreesta maahanmuuttajien karkotussuunnitelmasta on olemassa selkeä näyttö. Scholzin oma suunnitelma on niin kattava, että tuskin kukaan enää pystyy laittamaan siitä paremmaksi. Edes AfD. Kaikki samat elementit, joista joskus on ollut Saksassa puhetta, ovat mukana.

Scholz tekee itsestään pellen osallistumalla AfD:n vastaiseen mielenosoitukseen, koska hän osoittaa samalla koomisesti mieltään itseään, sekä oman hallituksensa suunnitelmaa vastaan.

Todella hassusti nuo tosiasiat on kuitenkin saatu myllättyä valtamediassa aivan nurinkurin ja ylösalaisin. Mediassa täytyy yleisesti olla jotakin pahasti vialla.

Lainaus
Germany adopts new plan to reduce irregular migration

Chancellor Scholz, premiers of federal states agree on tougher measures to address refugee crisis, speeding up deportation of illegal migrants


Chancellor Olaf Scholz’s government and federal German states on Tuesday agreed on a plan to address the refugee crisis by tougher measures.

According to the government’s 10-point plan, Germany will step up efforts to deport economically motivated illegal migrants, continue its strict border controls, and restrict certain benefits for irregular migrants.

The government said it will increase its diplomatic efforts to conclude migration agreements with countries where most of the irregular migrants are coming from.

These agreements will enable legal migration of qualified professionals from these countries, and facilitate the repatriation of those whose asylum applications were declined, according to government sources.

As part of the plan, the government said it will also explore whether it would be legally possible to process asylum applications in transit or third countries outside the EU.

The idea is advocated by many politicians who argue that it would prevent asylum seekers from embarking on dangerous journeys and risking their lives at sea.
(...)

It is necessary that we do everything to make sure that those who do not have a right to stay here can be repatriated to their countries more easily than it is the case today,” he said.

Currently, an estimated 280,000 foreign nationals are staying in Germany without a valid residence permit and are obliged to leave the country.

Nearly 80% of them have been allowed to stay so far because authorities could not deport them due to factual or legal reasons.

Scholz said his government will continue its legal and diplomatic initiatives to accelerate the deportation of rejected asylum seekers.
(...)

Jutun perusteella Saksassa majailee parhaillaan jo 280 000 ulkomaalaista, joilla ei ole oleskelulupaa ja he ovat siten velvoitettuja poistumaan maasta. Tämä on vasta jäävuoren huippu siitä massasta, joka oleilee parhaillaan Saksassa aiheetta ja perusteetta. Myös Saksan lainsäädännön mukaan asyylintarpeen lakattua on asyylihenkilöllä edessä paluu takaisin.

Myös Suomen ulkomaalaislaissa on vastaava kohta, mutta kuten Saksassa ei sitä olla täälläkään koskaan noudatettu. Aiheettomasti Euroopassa oleskelevia maastapoistettavia on yhteensä melkoisia määriä, koska halua ryhtyä toimiin on puuttunut EU-komissiota myöten. Urakka tulee olemaan valtava, mutta ainakin Saksan sosialidemokraatit ovat tuon suunnitelmansa mukaan jo osoittaneet valmiuttaan ryhtyä toimiin, vaikka toimivat taas kerran varsin lieromaisesti.
George Orwell: "All that Oceania's citizens know about the world is whatever the Party wants them to know."

Totti

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 7 020
  • Liked: 40450
AfD:n "karkotussuunnitelman" osalta näyttö puuttuu. Sen sijaan Scholzin omasta tuoreesta maahanmuuttajien karkotussuunnitelmasta on olemassa selkeä näyttö. Scholzin oma suunnitelma on niin kattava, että tuskin kukaan enää pystyy laittamaan siitä paremmaksi. Edes AfD. Kaikki samat elementit, joista joskus on ollut Saksassa puhetta, ovat mukana.

Tästä AfD:n väitetystä karkotusjupakasta saa mielikuvan, että istuva hallitus ja Scholz tarvitsee jotain keksittyä skandaalia siirtääkseen huomioin pois kiusallisesta traktoriprotestista joka saartaa Berliinin:

https://www.theguardian.com/world/2024/jan/15/thousands-tractors-block-berlin-farmers-protest-fuel-subsidy-cuts

Lainaus
Thousands of tractors have brought Berlin’s city centre to a standstill as farmers from across Germany protested on parliament’s doorstep over rising costs and a plan to phase out agricultural fuel subsidies.

An estimated 30,000 protesters, including farmers supported by a wide range of representatives from other industries from fishing to gastronomy to logistics, blocked the streets around the government quarter on Monday with their vehicles, including lorries and forklift trucks, and even children’s toy tractors.
Sosialisti on mätä ydintä myöten.
 - kansanviisaus

Roope

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 40 272
  • Liked: 133696
Jutun perusteella Saksassa majailee parhaillaan jo 280 000 ulkomaalaista, joilla ei ole oleskelulupaa ja he ovat siten velvoitettuja poistumaan maasta. Tämä on vasta jäävuoren huippu siitä massasta, joka oleilee parhaillaan Saksassa aiheetta ja perusteetta. Myös Saksan lainsäädännön mukaan asyylintarpeen lakattua on asyylihenkilöllä edessä paluu takaisin.

Suomesta poiketen Saksa on ottanut muun muassa syyrialaiset kiintiöpakolaisensa sillä periaatteella, että suoja on väliaikainen kahdeksi vuodeksi ja sitten katsotaan tilanne uudestaan.

Mediaseuranta - Maahanmuuttoaiheiset uutiset, tiedotteet ja tutkimukset

akez

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 11 156
  • Liked: 40464
Alla juttua Saksan potentiaalisten maastapoistamisen suuruusluokista vuodelta 2018. Puhutaan puolesta miljoonasta henkilöstä. Näiden tapausten määrä on tällä välin vielä kasvanut runsain mitoin uusien asyylimatkalaisten myötä. Tällaiset tapaukset tulevat vielä niiden edellä mainittujen 280 000 Saksassa nykyään majailevien maasta poistumaan velvoitettujen päälle. Potentiaalisten paluumatkalaisten määrä on Saksassa valtava.

Lainaus
Eurooppa • Maahanmuutto

Saksan maahanmuuttoviranomaisten on tarkastettava puoli miljoonaa turvapaikkapäätöstä

Saksan maahanmuuttoviranomaisen on tarkastettava noin 500 000 jo tehtyä turvapaikkapäätöstä. Valtava työ johtuu Saksan lainsäädännöstä.


Kansalainen 29.9.2018 linkki juttuun

Saksan maahanmuuttoviranomaisella (BAMF) on vuonna 2019 edessään hikinen urakka. Noin 500 000 turvapaikkapäätöksen tarkastusta odottaa käsittelyään. BAMF-johtaja Hans-Eckhard Sommer varoittaa Spiegel-lehden haastattelussa työntekijöiden tulevasta valtavasta työtaakasta.

Käsittämätön paperityöurakka juontaa juurensa Saksan lainsäädännöstä, joka velvoittaa BAMF:in tutkimaan jokaisen turvapaikan todellinen tarpeen, kun päätöksestä on kulunut kolme vuotta.
(…)

Jo vuonna 2018 Saksassa piti Maahanmuuttoviraston tutkia uudelleen puoli miljoonaa turvapaikkapäätöstä, koska laki edellyttää, että tarve on tsekattava 3 vuoden kuluttua päätöksestä. Ei ole tiedossa, mikä oli tuon prosessin lopputulos, paitsi siltä osin, että juuri kukaan ei joutunut palaamaan takaisin ja poistumaan maasta, sillä tuollaisilla volyymeillä karkotustilastojen maastapoistamisissa olisi näkynyt jo valtava piikki, eikä sellaista ole koskaan havaittu. Samoin valtamediassakin olisi havaittu kova parku. Suomessakin aikanaan jo yhden paatuneen sarjarikossomalin karkotus sai jonkin lehden toimittelijan matkaamaan jopa Somaliaan, jotta piirit ja tahot pääsivät vuodattamaan sydäntäsärkeviä nyyhkytarinoita.

Suomessa lainsäädäntö edellyttää myös paluuta takaisin kun asyylin tarve on loppunut. Ei ole kuitenkaan tiedossa, että tuota lainkohtaa olisi koskaan noudatettu. Kun asyylihenkilö saa Suomessa pysyvän jatkoluvan, niin sen jälkeen ei kukaan enää seuraa hän asyylitarpeitaan. Voi vaikka majailla pysyvästi maassa, josta "pakeni", kunhan onnistuu vain järjestämään jollakin tapaa jonkin soveliaan "sossupetkutuksen". 
« Viimeksi muokattu: 16.01.2024, 17:13:16 kirjoittanut akez »
George Orwell: "All that Oceania's citizens know about the world is whatever the Party wants them to know."

Roope

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 40 272
  • Liked: 133696
Lainaus
Äärioikeiston vastaiset mielenosoitukset yltyvät Saksassa – Idea kansalaisten pakkosiirroista säikäytti ihmiset barrikadeille

”Koko Berliini vihaa Vaihtoehto Saksalle -puoluetta”, mielenosoituksessa huudettiin. Äärioikeiston vastaisten mielenosoitusten aalto voimistuu.
Yle 18.1.2024

Lainaus käyttäjältä: Anna Karismo
”Koko Berliini vihaa AfD:tä”, kaikui iskulause Berliinin kaupungintalon Rotes Rathausin edessä keskiviikkoiltana. Raju väite, mutta ainakin kaikki noin 3 500 kylmässä illassa huutanutta mielenosoittajaa olivat samaa mieltä.

Kyltit säestivät: ”Ei tilaa natseille”, ”Ei koskaan enää” ja ”Fasismi ei ole mielipide vaan rikos”.

Toimittaja Anna Karismo voi tietysti raportoinnissaan vedota siihen, mitä mielenosoituksissa väitetään ja huudetaan, mutta se on journalistisesti epärehellistä, kun mielenosoituksen tavoitteena on kieltää mielipiteet.

Lainaus käyttäjältä: Anna Karismo
Saksalaiset ovat lähteneet barrikadeille sankoin joukoin, koska viime viikolla paljastui äärioikeistolaisten, uusnatsien ja joidenkin yritysjohtajien salainen tapaaminen Potsdamissa Berliinin kupeessa marraskuussa. Siellä suunniteltiin muun muassa ulkomaalaistaustaisten pakkosiirtoja pois Saksasta.

Tapaamisen paljasti tutkivaan journalismiin keskittyvä media Correctiv, joka teki todellista agenttityötä: sen toimittajat vuokrasivat jonkinlaisen saunalautan, josta käsin he ottivat teleobjektiivilla kuvia hotellin huvilassa pidetystä tapaamisesta. Rakennuksen sisällä joku kuvasi kokousta kelloon piilotetulla kameralla saksalaismedian mukaan.

Tapaamisen osallistujat luokittelivat Correctivin mukaan kolme eri ihmisryhmää, jotka pitäisi häätää Saksasta pois. Heitä olisivat turvapaikanhakijat, oleskeluluvan saaneet sekä ulkomaalaistaustaiset Saksan kansalaiset, jotka ovat ”heikosti integroituneet”. Viimeksi mainittujen karkottaminen olisi perustuslain vastaista.

Karismo toistaa tarinaa faktoja tarkistamatta. Correctivin mukaan osallistujat eivät luokitelleet vaan eräs osallistuja, joka ei ollut AfD:stä tai uusnatsi vaan identitääri, eikä hänkään ollut tiettävästi karkottamassa kansalaisia, vaan kyseessä oli jutun kirjoittajan oma lennokas vertaus 30-luvun Hitleriin ja Saksan juutalaisten pakkosiirtoihin Madagaskarille.

Laittomasti maassa oleskelevien käännyttämisissä ja karkottamisissa taas ei ole mitään ihmeellistä. Myös mieltään AfD:tä vastaan osoittanut liittokansleri on puhunut niistä.

Lainaus käyttäjältä: Anna Karismo
Saksassa on hyvin tiedossa, että kansallissosialistien poliittinen perintö elää yhä vahvana. AfD-puolueen perustamisen jälkeen runsaat kymmenen vuotta sitten se on tullut näkyväksi, koska puolueessa ei ole kaihdettu edes natsitervehdyksiä.

Viime päivien mielenosoituksiin asti AfD:n uusnatsistinen siipi on kuitenkin saanut elää melko rauhassa ilman, että suuri yleisö reagoi siihen näkyvästi.

Mikä uusnatsistinen siipi ja miten se liittyy tähän kohuun? Selitä, perustele ja taustoita. Ei tällainen ole muuta kuin likasankojournalismia.

Lainaus käyttäjältä: Anna Karismo
Potsdamin pöydän ympärillä istui AfD-puolueen mutta myös kristillisdemokraattien CDU:n taustavaikuttajia. Sen lisäksi paikalla oli ainakin muutama vauras yritysjohtaja.

Tapaamiseen osallistui AfD:n johtajan Alice Weidelin neuvonantaja Roland Hartwig, joka sai heti maanantaina potkut. Weidel itse puolustautui, että puolueen linjoja ei päätetä salaisissa tapaamisissa vaan puolueen sisällä.

Tapaamisessa käytettiin ulkomaalaisten häätämisestä sievistelevää sanaa ”remigraatio”, jonka voi kääntää suomeksi paluusiirtolaisuudeksi. Käytännössä se kuitenkin tarkoittaa ulkomaalaistaustaisten pakkosiirtoja ja karkottamista etnisen taustan perusteella.

Samaa sanojenvääntämistä kuin Suomessa "väestönvaihdon" ja "väestönmuutoksen" kanssa, kun "remigraatio" tarkoittaa suomeksi yksinkertaisesti "paluumuuttoa", jota Suomessakin tuetaan muun muassa porkkanoilla sellaisille laittomille siirtolaisille ja kielteisen päätöksen saaneille turvapaikanhakijoille, jotka kieltäytyvät palaamasta vapaaehtoisesti, mutta joita ei käytännössä voida pakottaa palaamaan tai se tulisi kalliiksi.

Lainaus käyttäjältä: Anna Karismo
Saksassa puolueet, jotka yrittävät heikentää demokraattista järjestystä, voidaan kieltää perustuslain vastaisina. Tämän vuoden ajan onkin luvassa vilkasta keskustelua siitä, pitäisikö AfD:ltä evätä lupa toimia puolueena tai miten siihen pitäisi suhtautua.

Esimerkiksi Itä-Saksan Thüringenissä oppositiossa oleva kristillisdemokraattinen CDU-puolue rikkoi jo viime vuonna eräänlaisen tabun, kun se teki yhteistyötä AfD:n kanssa lakiesitysten käsittelyssä. Siitä syntyi valtava haloo.

Jostain syystä CDU ei ole puolueena tikunnokassa, vaikka kauhistellussa tapaamisessa oli puolueen jäseniä.
Mediaseuranta - Maahanmuuttoaiheiset uutiset, tiedotteet ja tutkimukset

viisitoista

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 3 243
  • Liked: 6135
"Saksalaiset ovat lähteneet barrikadeille sankoin joukoin,"

Sankoin joukoin my ass. Muutama tuhat antifa-kiljujaa Berliinin kaltaisessa suuressa suvakki-multikulti tukikohdassa ei todellakaan ole paljon!

-PPT-

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 12 029
  • Liked: 13637
Se vaan on moninverroin helpompaa olla päästämättä haittaväestöä maahan kuin hankkiutua eroon maahan päästetystä haittaväestöstä.

Nikolas

  • Nimellinen
  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 8 676
  • Liked: 16201
  • Tiellä Rhodesiasta Zimbabween
    • Kirjoitelmia

Se vaan on moninverroin helpompaa olla päästämättä haittaväestöä maahan kuin hankkiutua eroon maahan päästetystä haittaväestöstä.


Periaatteessa asia on juuri niin kuin sanoit. Varsinkin kansalaisuuden myöntämisessä pitäisi olla äärimmäisen kriittinen jotta väärille tyypeille ei tulisi myönnettyä kansalaisuuksia.

Mutta sitten on joitain sellaisia 1300 km erikoistapauksia, jotka saattavat johtaa siihen että maahantunkeutujien maahan tunkeutumisen estäminen onkin vaikeampaa kuin heidän asianmukainen vastaanottonsa maan sisällä.

akez

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 11 156
  • Liked: 40464
Keissi alkaa saada uusia, varsin tavanomaisia käänteitä, joista media ei enää raportoi täällä.

Lainaus
Tapaus Correctiv - kampanja mittatilaustyönä

Correctiv siivoaa vaivihkaan omia kertomuksiaan väitetystä oikeistoekstremistien "salaisesta tapaamisesta". Vasemmistosivuston mahtipontisesti julkaisemat tutkimukset osoittautuivat valheiksi. Tämä ei ollut ensimmäinen koordinoitu oikeiston vastainen mediakampanja.


Junge Freiheit 1.2.2024

Pala kerrallaan kampanjan valheiden verkko on hajoamassa ja kääntymässä vakiintuneen journalismin moraalikonkurssiksi. Kaksi viikkoa sitten Correctiv-sivuston mahtipontisesti julkaisemat tutkimukset väitetystä oikeistoekstremistien "salaisesta tapaamisesta" eräässä potsdamilaisessa hotellissa osoittautuivat valheiksi.

Nyt on jo selvää, että tässä yksityisessä tapaamisessa puhuttiin vain rajoittavasta maahanmuuttopolitiikasta, johon kuuluvat rajojen valvonta, sekä kielteisten turvapaikkapäätöksen saaneiden turvapaikanhakijoiden ja laittomien maahanmuuttajien johdonmukainen maastapoistaminen. Ja myös "suuressa mittakaavassa", kuten liittokansleri Olof Scholz oli äskettäin ihan itsekin luvannut mahtipontisesti Spiegel-lehden haastattelussa.

Correctiv siivoaa itse vaivihkaan omia kertomuksiaan

Ei ole olemassa minkäänlaisia todisteita, että "salaisessa tapaamisessa" Potsdamissa olisi puhuttu "miljoonien maahanmuuttajataustaisten Saksan kansalaisten häätämisestä ulos maasta" tai edes "karkotuksista". Correctiv siivoaa muuten jo itsekin vaivihkaan pois näitä termejä omistaa kertomuksistaan. Tästä huolimatta suuret mediayhtiöt, ARD ja ZNF etunenässä, jauhavat edelleen innokkaasti näitä valheellisia väitteitä

Nyt jo eläkkeelle jäänyt Südwestrundfunkin johtaja ja entinen "Heute journalin" juontaja Peter Voß kritisoi Frankfurter Allgemeine Zeitungissa uutiskanavia Potsdamin tapaamista koskevasta "sensaatiohakuisesta yksinkertaistamisesta" ja "gegen rechts" -joukkomielenosoitusten mobilisoinnista tämän lavastamisen avulla. Kaikki osat vaikuttivat sopivan - taas kerran - aivan liian hyvin kohdalleen. Samalla näimme taas kerran kuinka koordinoidut "gegen rechts" -mediakampanjat toimivat. Kun valhetta toistetaan riittävän kauan, niin se muuttuu ilmeiseksi totuudeksi.
(...)

Loppujutussa puhutaan vielä, kuinka valtion varoilla käydään oikeiston vastaisia kampanjoita (Kampf gegen Rechts). Jo sosialidemokraatti-liittokansleri Gerhard Schröderin kuuluisa "kunnollisten ihmisten kapina" (Aufstand der Anständigen) vuodelta 2000 perustui valheeseen. Kimmokkeena oli Düsseldorfin synagogan tuhopoltto, josta hätäisesti syytettiin oikeistoekstremistejä. Vaikka muutaman viikon kuluttua tuhopolttajiksi osoittautuivat Israelin vastaisin motiivein toimineet arabit, niin se ei enää pysäyttänyt kampanjaa.

Tämä tapaus ei pelkästään antanut kimmoketta - kuten nytkin - valtaviin mielenosoituksiin, vaan se käynnisti myös NPD-puolueen toimintakieltoprosessin, sekä pani alulle aina tähän päivään asti mittavasti laajentuneet "demokratian edistämisohjelmat", joilla ensisijaisesti tuetaan vasemmiston ja jopa äärivasemmiston projekteja valtion varoilla. Tämän tuen suuruus on nykyisin 182 miljoonaa euroa vuosittain. Correctiven valheet liittyvät tästä "oikeiston vastaisesta taistelusta" elantonsa tienaavan vasemmistokartellin valtion varojen anastusrikollisuuteen.

---

Suomessakin nähtiin viime kesänä samankaltainen kampanja, kun vasemmisto pani omaa "oikeistonvastaista taisteluaan" pystyyn harjoittamalla kuukausikaupalla mediassa aivan hervotonta paskanjauhantaan, joka sai aivan absurdeja ja idioottiluonteisia piirteitä kaikessa suhteettomuudessaan.
« Viimeksi muokattu: 01.02.2024, 17:35:51 kirjoittanut akez »
George Orwell: "All that Oceania's citizens know about the world is whatever the Party wants them to know."

akez

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 11 156
  • Liked: 40464
Taas on jossakin -staniassa vainottu poliittista oppositiota ... korjaan Saksassa.

Lainaus
Rehtori teki ilmoituksen

Poliisi nouti koulutytön luokasta kesken oppitunnin AfD-myönteisen videon takia

AfD-video Smurffien kera johti ensin poliisioperaatioon Mecklenburg-Vorpommernin lukiossa ja sen jälkeen hallituskyselyyn Schwerinin osavaltion parlamentissa.


Bild 15.3.2024

Mecklenburg-Vorpommernin sisäministeri Christian Pegel (50, sosialidemokraatti, SPD) joutui torstaina vastaamaan Enrico Schultin (44, AfD) kysymyksiin. Schultin oli jo aiemmin kritisoinut poliisioperaatiota koulutusvaliokunnassa.

Tapaus: 27. helmikuuta Ribnitz-Damgartenin poliisiasema sai hälytyksen Richard-Wossidlo lukion rehtorilta. Eräs oppilas (16) oli levittänyt somessa valtion turvallisuuden kannalta relevanttia materiaalia.

Kolme poliisia ajoi koululle, he lukivat ilmiantajan sähköpostiviestin, katsoivat molemmat kyseiset videopostaukset TikTokissa ja he päätyivät "siihen johtopäätökseen, että ei ole mitään syytä epäillä rikoksen tapahtuneen". Näin ilmoitti Stralsundin poliisiasema torstaina lehdistötiedotteessa.

Koulutyttö oli jakanut edelleen erään AfD-videon Smurffien kera ("Smurffit ovat sinisiä, niin myös Saksa"), lisäksi hän oli vielä kirjoittanut, että Saksa ei ole hänelle vain jokin paikka kartalla, vaan kotimaa.
(...)

Loppujutussa todetaan vielä, että poliittiseksi asian teki se, että tyttö vietiin luokasta kesken kemian oppitunnin ja poliisit kävivät tytön kanssa "luonteeltaan ennaltaehkäisevän opetuksellisen keskustelun". Poliisin mukaan näin tapahtui "oppilaan suojaamiseksi mahdollisilta vihamielisyyksiltä".

AfD pitää poliisin toimia suhteettomina. Puolue tulee selvittämään Mecklenburg-Vorpommernin osavaltioparlamentissa kuka tarkalleen oli käynnistänyt poliisioperaation ja koko menettelyn yhden Smurffi-videon takia. AfD vaatii tutkimaan onko samoin perustein käynnistetty poliisioperaatioita myös muissa Saksan osavaltioissa.

Jutun viimeinen lause: "Schultin puoluetoveri Leif-Eric Holm (AfD, 53) kritisoi DPA-uutistoimistolle: 'Oikeistovastainen hysteria on saamassa jo aivan sietämättömiä muotoja'".

---

Jutussa mainitun Enrico Schultin video aiheesta löytyy youtubesta. Kohdasta 0:10 eteenpäin löytyy koulutytön "kohuvideo". Liitteenä kaikki videon 3 kuvaa.
George Orwell: "All that Oceania's citizens know about the world is whatever the Party wants them to know."

akez

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 11 156
  • Liked: 40464
Saksalaisen Bild-lehden jatkojuttu tapauksesta, jossa Smurffit aiheuttivat kansallisen turvallisuuden vaarantaneen uhkatilanteen esiintymällä koulutytön some-videolla.

Lainaus
Poliisi nouti koulutytön luokasta kesken oppitunnin AfD-videon takia

Nyt puhuu hänen äitinsä

Annett B. (41) ei tule koskaan unohtamaan tätä helmikuun viimeistä tiistaita.


Bild 16.3.2024

Annett B. työskenteli toimistotehtävissä etänä kotoa käsin, kuten aina, kun poliisi soitti ja ilmoitti hänelle, että Ribnitz-Damgartenin (Mecklenburg-Vorpommern) Richard-Wossidlo lukiossa oli meneillään poliisioperaatio hänen tyttärensä takia.

Operaation syynä oli AfD-myönteinen video Smurffien kera. Hänen tyttärensä Loretta oli jakanut somessa videota, jonka johdosta koulun rehtori oli tehnyt poliisille hälytyksen. Poliisi nouti koulutytön kesken kemian oppitunnin luokasta. "Olin tietoinen videosta", sanoo Annett B. "Tiesin myös, että Loretta oli sen postannut".

Me äänestämme AfD:tä, mutta hyväksymme myös muiden näkemykset

Annett B. ei salaile sitä, että hän ja tyttärensä kokevat vain AfD:n ymmärtävän enää heitä. "Muita puolueita ei voi äänestää".

Hän tekee myös selväksi, että "Loretta on kasvatettu niin, että jokaisella saa olla omat mielipiteensä ja se tulee hyväksyä".

Kun Annett puhuu poliisioperaatiosta, niin esiin nousee sana "kiusaaminen" (mobbing).

"Poliisin olisi pitänyt poistua paikalta viimeistään sen jälkeen, kun selvisi, että Loretta ei ollut tehnyt mitään rikollista", toteaa äiti.

Mecklenburg-Vorpommernin sisäministeri Christian Pegel (50, sosialidemokraatti) huomautti osavaltion parlamentissa asiasta kysyttäessä, ettei Lorettaa kuitenkaan oltu käsirautoihin pantu, mitä lausuntoa tytön äiti pitää kyynisenä.

"Hän tunsi olevansa poliisien saartama ja hän voi pahoin koko ajan. En ymmärrä koulun rehtoria. Hän on itsekin isä. Eikö hän ajatellut ollenkaan miltä tuntuisi, jos poliisi olisi noutanut hänen oma lapsensa, eikä hän olisi tiennyt siitä mitään? Olisin odottanut pedagogilta löytyvän enemmän empatiaa."
(...)

Saksassa tapaus on saanut paljon huomiota, mutta media ei näytä olevan siellä pöyristynyt ja pitävän meteliä siitä, kuinka lasta on kohdeltu ja aiheutettu hänelle traumoja, mikä olisi ollut se tavanomainen median tulokulma tapauksissa, jotka liippaavat ... niin tiedät kyllä mitä.

EDIT typo
« Viimeksi muokattu: 19.03.2024, 20:26:55 kirjoittanut akez »
George Orwell: "All that Oceania's citizens know about the world is whatever the Party wants them to know."

Caucasian

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 1 838
  • Liked: 5221
Miettikää jos olisi ollut mamu ja jokin rankempi islamistivideo ja poliisi. Kyllä olisi vihervassarit hyppineet ikkunoista (kuvaannollisesti) ja toiset repäisseet jakkunsa ja sirotelleet tuhkaa päälle sydänkohtauksen partaalla, että onko meillä Saksassa rasistinatsipoliisi?!?
(Luulisi  tavallista polizei Helmutia salaa vatuttavan ja hävettävän saksalaistytön kiusaaminen vai onko ne jo poliisi mehmetejä.)

Demlan it-tuki

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 568
  • Liked: 536
Mätäpätä hesari kertoo AFD:n ja Venäjän (ulkomaantiedustelun?) välisistä mahdollisista rahoituskytköksistä, joita on selvitellyt yhdysvaltain liittovaltion poliisi FBI.

Lainaus
FBI kuulusteli Saksan äärioikeiston kärki­ehdokasta Venäjä-yhteyden vuoksi
Vaihtoehto Saksalle -puolueen (AfD) euroedustaja Maximilian Krah kiistää saaneensa rahaa Venäjä-mieliseltä kontaktiltaan.



SAKSAN äärioikeistopuolue AfD:n kärkiehdokasta Maximilian Krahia on kuulusteltu Yhdysvalloissa Venäjä-yhteyksistään. Asiasta kertoo Der Spiegel -lehden ja ZDF-kanavan yhteisselvitys.

Kuulustelu tapahtui joulukuussa Krahin Yhdysvaltain-vierailun yhteydessä. Häneltä kysyttiin mediatietojen mukaan yhteyksistä Venäjään ja venäläismieliseen ukrainalaiseen Oleh Vološyniin.

Vološyn on Ukrainassa syytettynä maanpetoksesta ja oleskelee ulkomailla. Hän on Yhdysvaltain pakotelistalla.

Der Spiegelin ja ZDF:n selvityksen mukaan Yhdysvaltin liittovaltion poliisia FBI:ta kiinnostivat Krah ja Vološynin väliset viestit. Yhdessä viestissä Vološyn oli kirjoittanut Krahille, että ”teknisten kulujesi korvaamiseen liittyvä asia on hoidettu”.

Krah kiistää saaneensa penniäkään rahaa tai kulukorvauksia Vološynilta.

Krah istuu EU-parlamentissa ja on Vaihtoehto Saksalle -puolueen eli AfD:n kärkiehdokas kesäkuun eurovaaleissa. Puolue kuuluu EU-parlamentissa Identiteetti ja demokratia -ryhmään, jonka odotetaan nostavan vaaleissa kannatustaan.

[...]

ei ehkä ole yllättävää, että juuri AFD on kampanjoinut Ukrainan avustamista vastaan.

https://www.hs.fi/ulkomaat/art-2000010365783.html

KamalaJari

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 749
  • Liked: 1221
  • Kaamea muumio .
Epäilty kiistää ja syytettä ei ole nostettu mutta pelkkä epäily on tässä tapauksessa rangaistus.
Me heijastamme sitä, mikä ympäröi meitä, ja se, mikä ympäröi meitä, heijastaa meitä … tämä on universaali totuus. Meidän on otettava vastuu siitä, mitä elämässämme on. Olemme vastuussa onnistumisistamme, epäonnistumisistamme ja tunteistamme. Emme voi syyttää muita.

AcastusKolya

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 2 085
  • Liked: 2250
Olisiko jollakulla enemmän  tietoa siitä väitteestä, joka oli alkuviikosta (20.5. alkava viikko) Ylen radiouutisissa, että AfD ja ranskisten sisarpuolue olisi ristiriidoissa edellisen edustajan "vähäteltya natsien sotarikoksia"? Uutisessa ei vaivauduttu kertomaan, mitä tuo "vähättely" oli ollut. Haiskahtaa.
Pesunkestävä militaristivaskisti.

Jorma M.

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 7 340
  • Liked: 24724
  • "Mari Rantanen: Suomeen on turha tulla hillumaan."
https://www.hs.fi/maailma/art-2000010449101.html


Lainaus
Identiteetti ja demokratia -ryhmä kertoo tiedotteessaan, ettei se halua enää tulla yhdistetyksi AfD:n euroedustajaan ja eurovaaliehdokkaaseen Maximilian Krahiin.

Päätös erottaa AfD liittyy Krahin italialaislehti La Repubblicalle antamaan haastatteluun. Hän totesi siinä, ettei koskaan sanoisi ketään SS-univormua käyttänyttä automaattisesti rikolliseksi.

SS-joukot olivat natsi-Saksan kansallissosialistisen puolueen sotilaallinen organisaatio, joilla oli keskeinen rooli juutalaisten kansanmurhassa.

Le Penin puolue kaiketi haluaa raukkamaisesti kosiskella ja kalastella ja hylätä AfD:n.

Ja AfD:n hemmo oli taas sen verran tyhmä että sanoi totuudellisen asian mitä ei olisi saanut sanoa.

Esim isäni tunsi yhden suomalaisen ex-SS-sotilaan, joka ei lähtökohtaisesti ollut minkäänlainen rikollinen. Ei sotiva sotilas mihinkään rikokseen automaattisesti syyllisty.

Ongelma onkin lähinnä siinä että länsimainen media yrittää piiskata itseään yhä mielettömämpään kaksinaismoralismiin ja hyvesignalointiin.
"On käynyt ilmi, että demokratia ja lehdistön vapaus ovat suurimpia niistä tyhjistä korulauseista, jotka milloinkaan ovat ihmismieltä sumentaneet".

AcastusKolya

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 2 085
  • Liked: 2250
Niin, kas kun ranskalaisiakin palveli SS-joukoissa.
Pesunkestävä militaristivaskisti.

Tagit: