Kirjoittaja Aihe: Belgia siirtyi riskitasoon 2 – miksi Supo ei käytä uhka-asteikkoja?  (Luettu 746 kertaa)

Ink Visitor

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 7 463
  • Liked: 6097
  • Simply the Pest
    • Western Rifle Shooters Association
Lainaus
Supo kertoo uhista avoimemmin kuin koskaan, mutta ymmärtääkö yleisö mitä varoitukset tarkoittavat?

Aamun uutiset kertovat jälleen terrorismiuhasta Ranskassa ja Saksassa. Ranskassa ja Belgiassa jatkuvat pakoon päässeiden terroristien etsinnät. Saksan ja Hollannin jalkapallo-ottelu peruttiin illalla Hannoverissa, ja stadion tyhjennettiin katsojista. Kirjeenvaihtajamme mukaan sisäministeri de Maizière sanoi jo lauantaina Pariisin iskujen jälkeen, että tilanne on Saksassakin hyvin vakava.

Suomen turvallisuusviranomaiset kertoivat lauantaina, että Suomeen kohdistuvan järjestäytyneen terrorismin uhka on matala. Matalampi siis kuin esimerkiksi Ranskassa, Saksassa ja Espanjassa, joihin Isis on kohdistanut suoria uhkauksia.

Vuoden alussa uhka-arvioksi ilmoitettiin hyvin matala. Supon mukaan hyvin matalan muuttuminen matalaksi kertovat kansalaisille saman viestin: Suomi ei ole kansainvälisen terrorismin ensisijainen kohde.

Suomessa riski lähinnä yksittäisten henkilöiden väkivallanteoissa

Sen sijaan yksittäisten väkivallantekojen uhka on edelleen kohonnut. Yksittäiset, muutaman henkilön toteuttamat teot ovat mahdollisia, mutta enemmänkin omista motiiveistaan kuin ulkopuolelta ohjattuna.

Lauantaina myös kerrottiin, että Suomessa on noin 300 henkilöä, joilla on kytköksiä terroristeihin ja joiden toimintaa Supo ja poliisi seuraavat.

Yksittäisten tekojen uhka on siis kohonnut jonkin verran matalasta. Mihin uhka on kohonnut - merkittäväksi? Supossa ei lähdetä keskusteluun uhka-asteikoista – se ei ole oleellista.

Suojelupoliisissa arvioidaan, että tapa viestiä suusanallisesti uhkan tasosta on informatiivisempi kuin että todettaisiin, että on esimerkiksi siirrytty tasolta kohtuullinen merkittävään. Suomessa viranomaiset viestivät kansalaisille uhkan määrästä ja sisällöstä eikä tasosta.

Uhka-asteikkoja päivitetty maailmalla

11.9. 2001 Yhdysvaltoihin kohdistui ennennäkemätön  terrori-isku, joka horjutti rajusti kansalaisten turvallisuuden  tunnetta.  Sen seurauksena luotiin pikavauhtia kansallinen turvallisuusstrategia (National Strategy for Homeland Security). Se piti sisällään laajan laki ja toimenpidekirjon. Niiden joukossa syntyivät terrorismin uhkatasoa kuvaavat asteikot: Vihreä (Low), Sininen (Guarded), Keltainen (Elevated), Oranssi (High), Punainen (Severe).

Yhdysvaltojen turvallisuusstrategiaa on sittemmin päivitetty useasti ja muun muassa värikoodien käytöstä luovuttiin neljä vuotta sitten. Käytössä on vain kaksi normaalista poikkeavaa uhkatasoa: elevated (kohonnut) ja imminent (välitön). Yhdysvallat ei siis kelpaa enää esimerkiksi yksinkertaisesta viranomaisviestinnästä, jossa turvallisuusuhista kerrotaan liikennevaloilla.

Edelleen on kuitenkin maita kuten Britannia, jossa on käytössä uhka-asteikot. Belgia ilmoitti aamulla siirtyneensä riskitasoon 2. Kadunmiehelle Brysselissä riskitason nousu näkyy raskaasti aseistetuista sotilaista. Eurooppaneuvoston rakennukseen tulija näkee kulloisenkin tason seinän kyltistä.

Uhka-asteikot lähinnä eri viranomaisten keskustelua – pienellä maalla ei tarvetta

Supon mukaan asteikkoja käyttävät lähinnä maat, joissa saman asian ympärillä on paljon eri viranomaisia, joille asteikot tarkoittavat erilaisia toimia. Suomen pieni viranomaiskoneisto voi toimia yhteistyössä joustavasti ja noudattaa tiettyjä toimintamalleja, kun jokin riski kohdistuu yhteiskuntaan.

Suomen turvallisuusarvioiden kannalta tilanne muuttuu hetki hetkeltä. Ranska julisti terrorismin vastaisen sodan ja sai tällä viikolla kaikki EU:n jäsenmaat, myös Suomen sitoutumaan Isisin vastaiseen taisteluun. EU:n turvatakuiden käyttö on historiallinen päätös, eikä vielä tiedetä mitä se käytännössä merkitsee EU:n toimivallan ja jäsenvaltioiden kansallisten päätösten kannalta.

Muuttaako liittyminen terrorismin vastaiseen rintamaan Suomen asemaa kansainvälisen terrorismin kohteena ja tapaa viestiä asioista? Sen arviointia Supossa pidetään ennenaikaisena.

http://yle.fi/uutiset/tausta_belgia_siirtyi_riskitasoon_2__miksi_supo_ei_kayta_uhka-asteikkoja/8463740

If I am ever killed in a terrorist attack, I want my candlelight vigil to be done with torches and guns. Rename it posse and go have fun in the night...

Tagit: