HOMMAN KIRJASTO > Suositeltavaa luettavaa

Opinnäytetöitä

<< < (8/8)

Tuomas Tähti:
Josefina Sipinen: Recruitment of Immigrant-origin Candidates in Finnish Municipal Elections

Väitöskirja, Tampereen yliopiston johtamisen ja talouden tiedekunta, valmistunut vuonna 2021.

Tarkastelemalla maahanmuuttotaustaisten ehdokkaiden rekrytoitumista Suomen kuntavaaleissa Josefina Sipisen tutkimus syventää keskustelua niistä tekijöistä, jotka yhtäältä edistävät ja toisaalta vaikeuttavat maahanmuuttajien poliittista edustusta ja osallistumista. Tutkimuksen empiirisessä osiossa keskitytään kevään 2017 kuntavaaleihin ja vastataan kolmeen päätutkimuskysymykseen: 1. Mitkä olivat keskeisimmät erot eri etnisten ryhmien poliittisessa kiinnittymisessä? 2. Mikä vaikutti poliittisten puolueiden kysyntään eli halukkuuteen rekrytoida maahanmuuttotaustaisia henkilöitä ehdokaslistoilleen? 3. Miten maahanmuuttotaustaisten ehdokkaiden tarjonta eli heidän yhteiskunnallinen taustansa, resurssinsa ja motivaationsa vaikuttivat paitsi päätökseen ehdolle asettumisesta myös heidän valikoitumiseensa ehdokaslistalle?

Tutkimuksessa hyödynnetään sekä määrällistä että laadullista aineistoa. Minulla oli ilo osallistua tähän tutkimukseen haastateltavana. Josefina Sipinen haastatteli minua puhelimitse 17.9.2018. Sipinen halusi haastatella minua, koska vuoden 2017 kevään kuntavaalien aikaan olin Turun Perussuomalaiset ry:n puheenjohtaja ja vaaliasiamies ja osallistuin vahvasti ehdokashankintaan. Ehdokaslistalla oli silloin myös ulkomailta muuttaneita.

Koko väitöskirja Recruitment of Immigrant-origin Candidates in Finnish Municipal Elections löytyy tästä osoitteesta:

https://trepo.tuni.fi/bitstream/handle/10024/125229/978-952-03-1910-6.pdf?sequence=2&isAllowed=y

zupi:
Yksi työ sieltä ihan tieteen terävimmästä kärjestä.


--- Lainaus ---HELSINGIN YLIOPISTON SOSIAALITYÖN OPETUS KRIITTISEN ROTUTEORIAN NÄKÖKULMASTA:
Teemoitteleva sisällönanalyysi

Shirley Meital Koko Hubara
Helsingin yliopisto
Valtiotieteellinen tiedekunta
Sosiaalitieteiden laitos
Pro gradu -tutkielma
Marraskuu 2020

--- Lainaus päättyy ---

https://helda.helsinki.fi/bitstream/handle/10138/323695/Hubara_Sosiaality%C3%B6.pdf?sequence=2&isAllowed=y


--- Lainaus ---Tiivistelmä – Referat – Abstract

Tässä pro gradussa tarkastellaan sitä, miten niin sanottu ”rotu” käsitetään ja käsitteellistetään suomalaisessa sosiaalityön opetuksessa. Aineistona toimii Helsingin yliopiston valtiotieteellisen tiedekunnan sosiaalitieteiden laitoksen, sosiaalityön oppiaineen opetussuunnitelmassa listattu opetuskirjallisuus vuosille 2020–2023 (sekä kandidaatin- että maisterintutkielman osalta).

Tutkielman metodologisena ja teoreettisena viitekehyksenä toimivat epistemologisella tasolla musta, intersektionaalinen feminismi ja teorian osalta yhdysvaltalaisesta kriittisestä oikeustieteestä ja oikeusteoriasta lainattu kriittinen rotuteoria (critical race theory).

Tutkimusaineisto koostuu 73 sosiaalityön opetuksessa käytettävästä akateemisesta kirjasta ja alan raporttiteoksesta sekä yhdeksästä tieteellisestä artikkelista. Aineisto on analysoitu ensin teoriasidonnaisella teemoittelevalla sisällönanalyysilla ja sitten vielä toistamiseen aineistolähtöisellä teemoittelevalla sisällönanalyysilla. Näistä on muodostettu synteesin kautta kaksi pääteemaa eli tutkimustulosta: “Kuin kaksi opetussuunitelmaa” ja “Kiertelevä kieli”.

Analyysin perusteella voidaan hahmottaa, että niin sanottu “rotu” esitetään suomalaisessa sosiaalityön kontekstissa tarkasti määrittelemättä, hajanaisesti, implisiittisesti ja käyttäen erilaisia kiertoilmauksia. Rasismi ja rodullistetuksi tuleminen esitetään ilman rakenteellista, historiallista ja kontekstuaalista analyysia ja paikannusta. Silloin kun eksplisiittisesti todetaan sosiaalityön yhteys kolonialismin, sorron ja rasismin historiaan sekä tarve tarkastella sen implikaatioita sosiaalityön opetukselle, tutkimukselle ja tekemiselle nykyhetkessä, tapahtuu se englanninkielisessä kirjallisuudessa. Tästä seuraa se, että rasismikeskustelu jää sosiaalityön opetuksessa angloamerikkalaisesta maailmasta käsin näyttäytyväksi yhteiskunnalliseksi ongelmaksi, eikä sitä tarkastella pohjoismaisesta hyvinvointivaltio- ja tasa-arvokeskustelusta käsin – vaikka Suomessa on aina ollut ”rodullisiin”, etnisiin ja kulttuurisiin vähemmistöihin kuuluvia, ruskeita ja mustia ihmisiä sekä alkuperäiskansoja, ja vaikka ei-valkoisen väestön määrä vain kasvaa entisestään globaalin muuttoliikkeen myötä, mikä näkyy sekä sosiaalityöntekijöissä että asiakkaissa.
--- Lainaus päättyy ---

Koko työ näytti olevan käytännössä marxistisen woke-kultin ylistystä ja valitusta siitä, että näitä sekopäisiä, länsimaisen kulttuurin ja yhteiskunnan tuhoamiseen tähtääviä ideologioita ei olla vielä riittävän vahvasti huomioitu suomalaisessa sosiaalityössä. Alla joitakin valittuja pätkiä.


--- Lainaus ---Esimerkiksi Lena Dominelli (1997,7) jakaa rasismin ilmiönä kolmeen: yksilöllinen, institutionaalinen eli rakenteellinen ja kulttuurinen. Nämä eri rasismin muodot ovat vuorovaikutuksessa keskenään. Yksilöllisellä rasismilla tarkoitetaan (valkoisten) yksilöiden ennakkoluuloja ja asenteita rodullistetuksi tulevia ryhmiä kohtaan. Ainakin Suomen kontekstissa syntyy vaikutelma, että kun rasismista puhutaan, puhutaan nimenomaan yksilötasosta, jolloin institutionaalinen eli rakenteellinen taso jää helposti piiloon. Rakenteellinen taso on esimerkiksi juuri edellä esittämäni korostunut väkivallan riski, työllisyyshuolet (Ahmad 2019), korostunut köyhyys, mutta lisäksi myös kaikenlainen muu syrjintä yhteiskunnassa. Kolmas, kulttuurinen rasismi on nähdäkseni jotakin mikä tapahtuu henkilökohtaisen ja rakenteellisen välillä, tiiviissä suhteessa kolonialismin historiaan; sillä tarkoitetaan ideologiaa, jossa valkoisuus ja länsimainen kulttuuri ovat ylivertaisia suhteessa muihin, eritoten eteläisiin ja itäisiin kulttuureihin (mt, 7).
--- Lainaus päättyy ---


--- Lainaus ---Yhteenvedettynä: haluan edelleen tutkia samoja aiheita, joita elän arjessani, ja joita aiemmin tutkin esseekokoelmassani sekä työssäni toimittajana ja kaunokirjailijana. Tällä kertaa haluan tutkia niitä akateemisesti, metodologisesti läpinäkyvin keinoin, kuitenkaan unohtamatta henkilökohtaista positiotani. Haluan kuitenkin etäännyttää itseni varsinaisen tutkimuksen fokuksesta ja keskittyä suoraan siihen, miten sosiaalityö tieteenalana ja sitä kautta instituutioina nimeää ja käsittelee niin sanottua “rotua” opetuksessaan – toisin sanoen keskityn rakenteisiin, joita ylläpidetään mm. opetussuunnitelman sisällöillä.
--- Lainaus päättyy ---


--- Lainaus ---Voidaan todeta, että suomalaisen sosiaalityön ja sosiaalityön opetuksen kontekstissa on tutkittu häviävän vähän niin sanottua “rotua”, sen merkityksiä ja implikaatioita. Sosiologian, sukupuolentutkimuksen, sosiaaliantropologian ja kasvatustieteiden parissa meillä on Suomessa jo melko tunnettuja antirasismiin ja/tai intersektionaaliseen feminismiin sitoutuneita sekä ylipäätään rakenteelliseen rasismiin, niin sanottuun “rotuun”, rodullistamisen prosesseihin ja valkoisuuteen perehtyneitä tutkijoita kuten Anna Rastas (esim. Rastas 2018), Olli Löytty (esim. Löytty 2008), Suvi Keskinen (esim. Keskinen 2019), Leena-Maija Rossi (esim. Rossi 2015) ja Alemanji Aminkeng Atabong (esim. Alemanji 2016). Sosiaalityössä tällainen kehitys toivoakseni käynnistyy pian. Maailmalla on nähty, että niin sanotusta “rodusta” puhuminen esimerkiksi juuri luvussa 2.3 esittelemäni kriittisen rotuteorian lävitse tuottaa tilan, jossa on hedelmällistä käsitellä sortoa, syrjintää ja moninaisuutta koko sosiaalityön opetussuunnitelman lävitse, ja nostaa esiin niin sanottuun “rotuun” liittyviä rakenteellisia ongelmakohtia (Constance-Huggins 2019a, 163–170).
--- Lainaus päättyy ---


--- Lainaus ---2.4 Kriittinen rotuteoria sosiaalityön opetuksessa

Vaikka kriittinen rotuteoria saikin alkunsa oikeustieteissä, se levisi nopeasti monille muillekin aloille, esimerkiksi kasvatustieteisiin ja sukupuolen- ja queer-tutkimukseen (Delgado ja Stefancic 2017, 103). Sosiaalityössä kriittistä rotuteoriaa on tarkasteltu ja käytetty niin koulutuksen, käytännön työn kuin tutkimuksen näkökulmassa, ja sen on nähty sopivan sekä teoreettiseksi että käytännön työn viitekehykseksi, jonka avulla voidaan puhua niin sanotusta “rodusta” sosiaalityössä hedelmällisellä tavalla (Campbell 2017, 50; 55). Kriittisen rotuteorian käyttötarkoituksia sosiaalityössä on otettu esiin akateemisessä mielessä lähinnä Yhdysvalloissa (ks. esim. Campbell 2017; Schiele 2017; Freeman 2011; Abrams ja Molo 2009). On todettu, että kulttuurinen kompetenssi on Yhdysvalloissa dominoiva lähestymistapa kun niin sanottuun “rotuun” liittyviä asioita opetetaan sosiaalityössä, ja nekin löytyvät usein yksittäisiltä, “eristetyiltä” kursseilta opetussuunnitelmasta, ja tilalle on ehdotettu kokonaan opetussuunnitelman läpäisevää (latino-)kriittisen teorian tulokulmaa (Franco 2020; Abrams ja Molo 2009). On esitetty, että kriittinen rotuteoria on hyvä metodologinen ja käsitteellinen työkalu, kun halutaan näyttää toteen rasismia opetussuunnitelmallisissa rakenteissa, prosesseissa ja diskursseissa, jotka yleensä mielletään objektiivisiksi tai neutraaleiksi (Yasso, 2002). On ehdotettu esimerkiksi, että ei-valkoisten kirjailijoiden elämäkertoja, muistelmia, esseitä ja fiktiota voisi käyttää sosiaalityön opetuksessa, jotta opiskelijoille syntyisi kokonaisvaltainen käsitys niin sanotun “rodun” implikaatioille ihmiselämässä (Freeman 2011). Ylipäätään yliopisto-opetuksen dekolonisoimista kriittisen rotuteorian linssin läpi on puhuttu Yhdysvaltojen (Yosso 2002) lisäksi Australiassa, missä kriittisen rotuteorian on nähty olevan hyvä työkalu yliopisto-opetussuunnitelmien dekolonisaatioon ja eurosentrisyyden puhkeamiseen uusien ideoiden ja näkökulmiesn sisäänpääsyä ajatellen (McLaughin ja Whatman 2011). Tarkoitukseni on tutkia, miten tämä nouseva näkökulma näkyy suomalaisen sosiaalityön opetuksessa, Helsingin yliopistossa.

--- Lainaus päättyy ---


--- Lainaus ---3.1 Musta feministinen epistemologia ja intersektionaalinen feminismi

Ontologialla tarkoitetaan sitä, mitä voimme tietää maailmasta, eli olemisen tapaa, ja erityisesti laadullisessa tutkimuksessa ihmiskäsitystä. Epistemologia on puolestaan kiinnostunut tietämisen mahdollisuuksista, eli siitä miten voimme tietää sen minkä tiedämme. (Tuomi & Sarajärvi 2009, 13; Lowndes et al. 2018, 9.) Lähestyn sekä olemisen että tiedon käsittämisen ulottuvuuksia intersektionaalisen feminismin kautta.

Olen tutkijana “iloinen eklektikko”, kuten Jouni Tuomi ja Anneli Sarajärvi (2009) asian ilmaisevat. Minulle todellisuuskäsitys on lopulta toissijaista, ratkaistava ongelma ja etenkin sen näkyväksi tekeminen olennaisinta. (Tuomi & Sarajärvi 2009, 60–61.) Olen päätynyt tähän vakavan kriittisen pohdinnan jälkeen: “arvojärjestykseni” johtuu merkittävästi siitä, että näen koko tiedonintressikysymyksen problemaattisena sen lähes totaalisen eurosentrisyyden vuoksi. Esimerkiksi Julie Cupples ja Ramón Grosfoguel (2018) muotoilevat teoksessaan Unsettling Eurocentrism in the Westernized University asian niin, että “läntinen yliopisto on paikka, jossa tiedontuotanto on upotettu eurosentrisiin epistemiologioihin, joita pidetään objektiivisina, kehottomina ja universaaleina, ja missä ei-eurosentriset kuten mustat ja alkuperäiskansojen epistemologiat on suurimmaksi osaksi marginalisoitu tai hylätty. Tästä seuraa se, että läntinen yliopisto on instituutio, joka tuottaa rasismia, seksismiä ja episteemistä väkivaltaa” (mt., i; 1– 22, käännös oma). Patricia Hill Collins (2000) on kuvaillut mustaa feminististä epistemologiaa, jonka alle intersektionaalinen feminismi asettuu saman suuntaisesti kuin muut tutkijat edellä. Hänen mukaansa eliittiin kuuluvat valkoiset miehet kontrolloivat länsimaista tiedon validaation rakennelmaa ja heidän ideansa määrittelevät paradigmoja ja teemoja, joita kulloinkin tieteessä käsitellään.

Afrikkalaisamerikkalaisten naisten (ja oma lisäykseni on, että kaikkien muiden kuin valkoisten suomalaisten naisten) näkökulmat on toistuvasti jätetty ulos valtavirran (yhteiskunta)tieteestä esimerkiksi mitä tulee työelämään, seksuaalipolitiikkaan, vanhemmuuteen. Collinsin mukaan ei riitä, että puhumme mustasta feminismistä vain teoriana, paradigmana tai metodina, vaan meidän on nostettava se epistemologiselle tasolle. Tämä takaa sen, että muukin kuin eurosentrinen tai valkoinen näkökulma on mukana päättämässä ylätasolla siitä, mikä on tutkimisen arvoista, kenen asiat ovat perustietoa. (Collins 2000, 251–271.)

Intersektionaalisen feminismin käsitteen synnystä on erilaisia versioita, sillä historia ei ole koskaan lineaarista eikä se ala siitä, mistä käsitteellistäminen alkaa (Collins ja Bilge 2016; Collins 2019). Useimmiten kerrotaan, että intersektionaalisuuden käsitteen kehitti ja esitteli Stanford Law Review -journaalissa 1990-luvun alussa afrikkalaisamerikkalainen oikeustieteilija Kimberlé Crenshaw (Crenshaw 1991). On kuitenkin selvää, että ei-valkoiset naiset elivät intersektioissa ja puhuivat niistä sekä merkityksellistivät niitä jo kauan ennen, niin kauan kuin rasismia on ollut (Collins ja Bilge 2016). Näin ollen voidaan sanoa myös, että riippumatta siitä, käsitelläänkö sosiaalityön opetuksessa niin sanottua “rotua”, ovat rasistiset rakenteet olemassa. Tärkeitä intersektionaalisen feminismin esiäitejä ovat esimerkiksi Toni Cade Bambara, Toni Morrison, Alice Walker, Maya Angelou, bell hooks, Audre Lorde, Nikki Giovanni ja niin edelleen.

Intersektionaalisuudella tarkoitetaan sitä, että niin (oikeus)tieteen teossa kuin kaikenlaisessa muussakin elämässä ja toiminnassa pyritään tarkastelemaan ja ymmärtämään samanaikaisia ja risteäviä vaikutuksia, joita esimerkiksi niin sanottu “rotu”, sukupuoli, luokka, kansalaisuus, seksuaalinen suuntautuminen, toimintakyky/terveydentila jne. tuottavat yksilöille, jotka elävät enemmän kuin yhdessä näistä todellisuuksista kerrallaan (Delgado ja Stefancic 2017, 58–59).

Sosiaalityön kontekstissa voitaisiin esimerkiksi tarkastella, millaisia marginalisaation muotoja ja riskejä syntyy, jos asiakas on vaikkapa musta tai ruskea, homoseksuaali, köyhyysrajalla, työtön ja liikuntavammainen. Millaisten palveluiden piiriin tällaiset ihmiset kuuluvat, ja miten heidän kokonaisvaltainen tilanteensa voitaisiin ottaa parhaiten huomioon? Tällaisia asioita intersektionaalisuus sosiaalityössä voisi ottaa huomioon.

Intersektionaalisuutta on määritelty tieteellisessä kirjallisuudessa paradigmaksi, konseptiksi, viitekehykseksi, heuristiseksi välineeksi ja teoriaksi (Collins ja Bilge 2016, mainittu teoksessa Collins 2019, 3). Katson itse kuitenkin sen kuuluvan epistemologiselle tasolle, yhdeksi “oksaksi” mustan feministisen epistemologian puussa. Sosiaalityölle ja tälle tutkimukselle se on hyvä lähtökohta siksi, että sen avulla voidaan katsoa rehellisesti sitä, kuinka sosiaalityö tunnistaa jo käytännössä kaikki muut intersektiot paitsi niin sanotun “rodun”.

--- Lainaus päättyy ---


--- Lainaus ---Palaan vielä muutamalla sanan Johdanto-luvussa esittelemääni saapumiskertomukseeni eli positiooni. Koska olen ammatiltani kirjailija ja toimittaja (tietyin ehdoin ( :roll:) myös aktivisti), kiinnostukseni on enimmäkseen teksteissä, sanoissa, käsitteissä ja kielenkäytössä. Tämä intressi on varmasti ohjannut tätä tutkimusta ja sen tuloksia keskittymään enemmän käsitteiden ja sanojen tasolle kuin johonkin muuhun tapaan tarkastella sosiaalityön opetusta kriittisen rotuteorian näkökulmasta. Myös se, että olen ruskea suomalainen on informoinut tätä pro gradua, niin ontologisella ja epistemologisella kuin emotionaalisella tasolla. Analysoiminen tuntui paikoin vaikealta, sillä jouduin kohtaamaan monia ikäviä muistoja ja traumaattisia rakenteellisen ja endeemisen rasismin kokemuksiani niin yliopistoinstituutiossa, sosiaalialan työntekijänä kuin ylipäätään liikkuessani maailmassa. Silti, koen, että onnistuin tuottamaan kriittistä, analyyttista tietoa, jossa valotan ilmiötä ja jossa oma kokemukseni on positiooni liittyvä juonne.
--- Lainaus päättyy ---


--- Lainaus ---Ja vielä käänteisesti esitän: sosiaalityö ei ole ankkuroitunut yhtä raskaasti näennäisen objektiivisuuden ja neutraaliuden tiedevaatimuksiin kuin monet muut tutkimusalat; me arvostamme henkilökohtaisia näkökulmia, kvalitatiivisia orientaatioita ja tulkintoja, vaikka toki professioomme kuuluu myös positivismin ja logiikan ihanteet (Hale 2008, 9). Ehkä juuri tämä ontologinen ja epistemologinen risteymä, nämä nyanssit, missä sosiaalityö syntyy tieteenalana, käytäntönä ja instituutiona, on se mikä tekee meistä olennaisen osan yhteiskuntaa?
--- Lainaus päättyy ---


--- Lainaus ---Kuten tutkimustulokseni edellisessä luvussa osoittivat, on yhteiskunnallisesti riskialtista, jos niin sanotun “rodun” kysymykset jäävät vain angloamerikkalaiseen sosiaalityön ja yhteiskuntatieteellisen tutkimuksen kontekstiin. Suomen väestöpohja on aina ollut “rodullisesti”, etnisesti ja kulttuurisesti moninainen, ja se muuttuu yhä enemmän sellaiseksi kiihtyvään tahtiin johtuen sekä ihmisten mahdollisuuksista liikkua perhesyistä että geopoliittisten mullistusten vuoksi. Elämme “rodun” ja rasismin osalta yhtäältä uniikissa ja toisaalta universaaleja sortavia rakenteita toisintavassa yhteiskunnassa sekä rakenteellisen että endeemisen rasismin osalta. Jos nämä jäävät systemaattisesti tutkimatta ja kytkemättä esimerkiksi pohjoismaisen hyvinvointivaltion murrosta koskevaan keskusteluun, ei sosiaalityötä voida nähdäkseni opettaa, tutkia ja tehdä parhaalla mahdollisella tavalla.
--- Lainaus päättyy ---

Eisernes Kreuz:
On ehdottomasti yksi länsimaisen sivistyksen rappion merkeistä, että tuollaista pseudotieteellistä roskaa opetetaan ja tutkitaan yliopistoissa.

Kysehän on pelkästä äärivasemmistolaisesta ideologiasta, joka on kätketty komealta kalskahtavan tieteellisen sanaston taakse. Siinä suhteessa tämä postmoderni feminismi ei eroa mitenkään neuvostoliittolaisesta marxismi-leninismistä, joka oli samoin tieteeksi naamioitu poliittinen ideologia. Painotukset ovat toki erilaiset - marxismi-leninismi ei ollut niinkään kiinnostunut rodusta ja sukupuolesta - mutta muoto on sama.

Navigaatio

[0] Viestien etusivu

[*] Edellinen sivu

Siirry pois tekstitilasta