Kirjoittaja Aihe: 2014-06-08 Kaleva: Thomas Piketty, Vain talouskasvu vie eteenpäin  (Luettu 7448 kertaa)

ihminen

  • Vieras
Lainaus
Kaleva Pääkirjoitus

Vain talouskasvu vie eteenpäin

Ranskalainen taloustieteilijä Thomas Piketty, 42, on ravistellut länsimaista talousajattelua äsken ilmestyneellä tietokirjallaan Capital in the Twenty-First Century (Pääoma 21. vuosisadalla).

Uuden ajan Adam Smithiksi ja Karl Marxiksi mainittu Piketty pohdiskelee modernin markkinatalouden ongelmia ja näkee sekä uhkia että mahdollisuuksia.

Ranskassa ja Yhdysvalloissa opiskellut Piketty kannattaa vapaata markkinataloutta. Pikettyn mukaan rahalla saa olla valtaa mutta sillä pitää olla myös vastuuta.

Piketty väittää, että länsimaisissa yhteiskunnissa varallisuus kasaantuu yhä harvempien käsiin, mikä vie kehitystä taaksepäin. Markkinoiden dynaamisuus alkaa kärsiä tuloerojen kasvaessa ja varallisuuden keskittyessä. Vastuu yhteiskunnan kokonaishyvästä katoaa.

Piketty keräsi kirjaansa valtavan tietokannan yli 30 maasta. Hän tutki veroilmoituksia 1700-luvulta lähtien. Niiden perusteella tutkija kuvaa tuloerojen muodostumista.

Aineiston mukaan tuloerot pienenivät 1900-luvun alusta lähtien 1970-luvulle saakka. Sen jälkeen ne ovat revenneet.

Piketty pitää pohjoismaista hyvinvointivaltiota amerikkalaisen unelman huipentumana. Meikäläisissä oloissa on voinut menestyä, vaikka vanhemmat olisivat vähävaraisia. Suomessa ilmainen peruskoulu ja yliopistokoulutus ovat taanneet etenemisväylän, joka on luonnostaan tasannut eriarvoisuutta.

Unelman kaava on vaarassa hävitä finanssikeinottelun tuuliin.

Pikettyn tilastoaineistosta kumpuava viesti on selvä: kehittynyt länsi on palaamassa 1800-luvun taloudelliseen todellisuuteen, jossa perinnöillä ja koroilla elävä pieni finanssieliitti hallitsi yhteiskuntaa.

Taantuisimme Pikettyn uhkakuvassa jopa keskiajan kaltaiseen feodaaliseen maailmaan, jos valta olisi demokraattisesti valittujen poliittisten hallitusten sijasta yksityisillä finanssivaikuttajilla, joita on mahdoton säädellä saati verottaa.

Näkymiä siihen suuntaan on. Talouselämän moraali suosii keveästi verotettuja vapaamatkustajia. Yritykset käyttävät tilannetta hyväkseen. Pääomia pakenee veroparatiiseihin, jolloin yhteiskunnan palveluiden kuten terveydenhoidon, koulutuksen ja sosiaaliturvan veropohja uhkaa huveta.

Valtion on pakko verottaa armottomasti pieni- ja keskituloisia. Näin on käymässä Suomessa, jossa tuloverotus on korkea. Arvonlisäveron kaltaiset kulutusverot tuntuvat tasaveroina enemmän pieni- ja keskituloisen lompakoissa kuin varakkaan.

Entä mikä voisi olla ratkaisu, jolla selättää markkinatalouteen sisältäpäin kohdistuvat uhkat?

Pikettyn mukaan omaisuus alkaa keskittyä eliitille siinä vaiheessa kun talouskasvu jää pääoman verotettua tuottoa pienemmäksi.

Tutkimuksen perusteella voikin päätellä, että reaalitalouteen perustuva talouskasvu on paras keino. Silloin hyödykkeitä tuotetaan ja kulutetaan, ja silloin myös uskalletaan investoida.

KALEVA http://www.kaleva.fi/mielipide/paakirjoitukset/vain-talouskasvu-vie-eteenpain/666661/

Pohtimisen arvoinen tämä Pikettyn teoria, eikä loppujen lopuksi kaukana totuudesta?

Alkuasukas

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 7 504
  • Liked: 2276
  • Nipsteri
Lainaus
Tutkimuksen perusteella voikin päätellä, että reaalitalouteen perustuva talouskasvu on paras keino.
No tästä ei nyt ihan vielä talouden Nobelia saa... Talouskasvuahan tässä kaikki haluaisivat, keinoista ollaan jotakuinkin täysin eri mieltä. Tai siis Zumbalandiassa kiistellään vain niistä veronkorotusten suuruuksista, muualla pohditaan leikkausten ja elvytyksen suhdetta.
"Monikulttuurisuus rikastuttaa odottamattomilla tavoilla."

Kaarina Ranne (vihr.)

ihminen

  • Vieras
^ Totta.

Lainaus
...Paras lääke olisi hänen mukaansa kansainvälinen pääomavero, joka olisi progressiivinen. Vero olisi asteikon alapäässä vaatimaton, mutta nousisi 5–10 prosenttiin, jos on miljardeista kysymys. Ongelma on kuitenkin sama kuin niin sanotun Tobinin veron kohdalla: miten estää pääoman pakeneminen veroparatiiseihin?

Ensi alkuun Piketty on ehdottanut yhteistä verotusjärjestelmää Euroopan unioniin, ja siinä taas alullepanijoiksi sopisivat Saksa ja Ranska, vanhaan hyvään malliin.

http://www.kansanuutiset.fi/uutiset/ulkomaat/3171190/thomas-piketty-nosti-tuloerot-talouskeskusteluun

Onkohan tässä teoriassa huomioitu se että se jolla on raha (pääoma) perustaa yritys ja työllistää muita kantaa taloudellisen riskin koko porukan edestä. Muut vain hyötyvät, eivät kanna vastuuta tai aloita tuottavaa toimintaa. Myyvät vain aikaansa korvausta vastaan?

Vai viitataanko tässä pörssikeinotteluun?

Tämän päivän lainsäädännöllä työntekijällä on enemmän oikeuksia kuin palkan maksajalla ja sillä joka kantaa taloudellisen vastuun koko touhusta. (Pienyrittäjä tai aloittava yritys)

Pitäisi tutustua juttun tarkemmin että voisi olla jotain todellista mieltä tästä teoriasta, ei taida aika riittää saatikka kiinnostus uuteen "Marxiin"...

Raha tulee rahan luo, aloittaa voi pienelläkin summalla.

Lainaus
... Mihin tulokseen hän on tullut? Lähinnä siihen, että pääomatulot yleensä ovat suuremmat kuin työtulot, mikä johtaa siihen, että pääoma kasvaa ja keskittyy. Tämähän ei sinänsä ole sensaatio, mutta se ei myöskään ole itsestäänselvyys. 1900-luvulla nimittäin ensimmäisestä maailmansodasta lähtien aina 1970-luvulle asti tuloerot ensin kaventuivat, minkä jälkeen pääoma- ja työtulot kehittyivät samaan tahtiin. Tällöin taloustieteessä kehitettiin teoria näiden tulomuotojen harmoniasta.

Pikettyn mukaan tämä johtui kuitenkin poikkeuksellisista oloista. Ensimmäisessä maailmansodassa omaisuudet tuhoutuivat Euroopassa ja aloitettiin tavallaan puhtaalta pöydältä ja myös uuden yhteiskuntakäsityksen merkeissä. Uusi sota ja uusi Saksa muuttivat uudestaan kaiken. Toisen maailmansodan jälkeen hallitukset ryhtyivät jälleenrakennustyöhön, jossa tarvittiin kaikkia ihmisiä ja talouskasvukin oli suurempi kuin normaalioloissa.
....

http://www.kansanuutiset.fi/uutiset/ulkomaat/3171190/thomas-piketty-nosti-tuloerot-talouskeskusteluun

« Viimeksi muokattu: 08.06.2014, 01:03:14 kirjoittanut ihminen »

Alkuasukas

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 7 504
  • Liked: 2276
  • Nipsteri
Varallisuus todellakin kertyy, eikä ihme. Pörssin tuotto on historiallisesti jotain 10% luokkaa, joten omaisuuden tuplaaminen kestää rapiat seitsemän vuotta. Siis jos on mitä tuplata.
"Monikulttuurisuus rikastuttaa odottamattomilla tavoilla."

Kaarina Ranne (vihr.)

Miniluv

  • Global Moderator
  • Jäsen^^^
  • *****
  • Viestejä: 32 714
  • Liked: 15512
  • 100% kaafir, 100% goy
Zero Hedge -käsittelyä:

Pikettyn perusluvut on kyseenalaistettu; Englannin kohdalla kehitys näyttäisi olevan menossa toiseen suuntaan kuin Piketty väittää. (liitekuva)

http://www.zerohedge.com/news/2014-05-24/piketty-fudged-his-wealth-data-progressives-still-support-his-compelling-theoretical

Numeerisesti pääomaerot voivat olla suuret, mutta elintasoerot ovat nyt paljon siedettävämmät kuin menneisyydessä
Perintö- ja pääomaverot olisivat raskas negatiivinen kannuste tuottavalle työlle ja pääoman sijoittamiselle tuhlaamisen sijaan

http://www.zerohedge.com/news/2014-05-29/peter-schiff-slams-pikettymania

Superrikkaat voisivat suostua verosysteemeihin; kyllä he ne pystyvät kiertämään ja joka tapauksessa ne pönkittäisivät systeemiä, jossa he pysyvät huipulla

http://www.zerohedge.com/news/2014-04-28/critique-pikettys-solution-widening-wealth-inequality

Dystopian Nightmare 2020s The Great Taking

"Tyyli haukkua vastapuolta on myös ominaista venäläiselle propagandalle, jossa yritetään korostaa omaa ontuvaa argumenttia leimaamalla vastapuoli aliarvoiseksi."

Micke90

  • Kannatusjäsen
  • Jäsen^^^
  • ****
  • Viestejä: 19 605
  • Liked: 14721
Kansainvälisen pääomaveron ongelma on lähinnä se, että miksi sitä kerättäisiin ja kenelle se maksettaisiin. Itse en ainakaan haluaisi maksaa veroa turhan takia jollekin kasvottomalle maailmanhallitukselle. Euroopan hallituksessa on tarpeeksi kestämistä.

JNappula

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 1 146
  • Liked: 641
NRO:nkin kirjoittava Jonah Goldberg kirjoitti äskettäin kolumnin jossa hän arvostelee Pikettya ja hänen kohuteostaan:

http://www.commentarymagazine.com/article/mr-pikettys-big-book-of-marxiness/
"Gun control is like trying to reduce drunk driving by making it tougher for sober people to own cars"

-

47 sekunnin pätkä totuutta joka kaikkien tulisi muistaa:
http://www.youtube.com/watch?v=5eqYdr2iEhM

RP

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 18 250
  • Liked: 16460
Zero Hedge -käsittelyä:

Pikettyn perusluvut on kyseenalaistettu; Englannin kohdalla kehitys näyttäisi olevan menossa toiseen suuntaan kuin Piketty väittää. (liitekuva)

http://www.zerohedge.com/news/2014-05-24/piketty-fudged-his-wealth-data-progressives-still-support-his-compelling-theoretical
Pikettyhän vastasi tuohon kritiikkiin
http://www.voxeu.org/article/factual-response-ft-s-fact-checking

Lainaus
Perintö- ja pääomaverot olisivat raskas negatiivinen kannuste tuottavalle työlle ja pääoman sijoittamiselle tuhlaamisen sijaan
Nykyisessä työllisyystilanteessa rahan tuhlaaminen (= työllistäminen) ei sekään oilisi niin paha juttu...
Yhdysvalloissa veroasteet olivat selvästi nykyistä korkeammat toisen maailman sodan jälkeen, eikä se näyttänyt estävän tuottavaa työtä ja pääoman sijoittamista.

« Viimeksi muokattu: 27.06.2014, 16:36:23 kirjoittanut RP »
"Iloitsen Turkin yrityksestä yhdistää modernisaatio ja islam."
http://www.ulkopolitiikka.fi/article/523/martin_scheinin_periaatteen_mies/

Mehud

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 7 356
  • Liked: 8594
  • Parempi kuin muslimi! Aina! Oi! Oi! Oi!
Talouskasvun on tänä päivänä pakko mennä eteenpäin, koska väestöräjähdys vaatii sitä tai nykytilaan jääminen olisi taloudellista kiihtyvää taantumista ja kurjuuden vieläkin nopeampaa lisääntymistä.

"Piketty pitää pohjoismaista hyvinvointivaltiota amerikkalaisen unelman huipentumana. Meikäläisissä oloissa on voinut menestyä, vaikka vanhemmat olisivat vähävaraisia. Suomessa ilmainen peruskoulu ja yliopistokoulutus ovat taanneet etenemisväylän, joka on luonnostaan tasannut eriarvoisuutta.

Unelman kaava on vaarassa hävitä finanssikeinottelun tuuliin."

Piketty on yllä olevassa lausumassaan oikeassa siinä, että pohjoismaalainen hyvinvointivaltio on amerikkalaisen unelman huipentuma, koska kaikilla on ollut periaatteessa sama mahdollisuus menestyä suomalaisen koulutusjärjestelmän ansiosta, mutta siihen tuon viittauksen oikeellisuus loppuukin.

Pohjoismaiden ylivoimaisuus on perustunut mm. em. koulutusjärjestelmään ja poliittiseen vakauteen, sekä yhteiseen arvomaailmaan. Väite unelman haihtumisesta taivaan tuuliin finanssikeinottelun ansiosta on kerrassaan kestämätön. Tämä "finanssikeinottelu", jolla hän käsittääkseni tarkoittaa sijoittajan pyrkimystä saada sijoitukselleen tuottoa, on tuhansia vuosia ollut yksi selviytymisen ehto ja suomi on huikeasti jälkijunassa esim. ruotsin kansalaisten "finanssikeinottelusta" osakeomistusten suhteen (suomessa 20% ja ruotsissa 80% kansalaisista omistaa osakkeita).

Miten näin erisuhtaisesti sijoittavilla kansoilla voi olla niin yhteneväinen tulevaisuus Pikettyn mielestä? Syynä ei suinkaan ole "finanssikeinottelu" vaan kansalaisten omistaman omaisuuden ja hyvinvoinnin jakaminen ulkopuolisille valtioille, kansoille ja ihmisille. Koska pohjoismaat ottavat maahan kaikin puolin kyvytöntä väkeä, maksavat heille vastikkeettomasti suoraa rahaa, sekä kylvävät rahaa ulkomaalaisiin "projekteihin" saamatta vastinetta, on talouskasvun pakosta olla nopeasti kasvavaa.

Tällä menolla pohjoismaita kohtaa kiihtyvä rapistuminen kaikilla tasoilla, ellei talouskasvu ole huikeasti nousevaa. Liian vähän tekeviä ihmisiä, liian montaa ruokittavaa suuta kohden.

Sinä, minä ja Hentun Liisa olemme kärsimässä itse aiheutetusta dekadenssistä, koska valitsemamme päättäjät haluavat tänne ihmisiä olemaan mukana alati kurjistuvassa suomessa. Kerro tulevaisuudessa hauskoja juttuja lastenlapsillesi muinaisesta hyvinvointi suomesta ja mieti vastausta, kun he kysyvät, "Miksi meillä ei ole asiat enää niin hyvin?"

"Talouselämän moraali suosii keveästi verotettuja vapaamatkustajia. Yritykset käyttävät tilannetta hyväkseen. Pääomia pakenee veroparatiiseihin, jolloin yhteiskunnan palveluiden kuten terveydenhoidon, koulutuksen ja sosiaaliturvan veropohja uhkaa huveta."

Pikettyn sokeus jatkuu ylläolevassa. Itse väittäisin että poliittinen eliitti suosii ilmaiseksi ylläpidettyjä vapaamatkustajia ja niiden tänne tuomista, sekä heidän elättämistään ulkomailla. Vapaamatkustajat käyttävät tilannetta hyväkseen. Pääomia pakenee KELAn kautta vapaamatkustajien taskuihin ja kotimaihin, jolloin yhteiskunnan palveluiden kuten terveydenhoidon etc. veropohja uhkaa huveta.

Miksi älyllinen epärehellisyys ei ole rangaistavaa?
« Viimeksi muokattu: 27.06.2014, 17:44:40 kirjoittanut Mehud »
"Se, että eurooppa ei ammu tunkeilijoita rajoilleen, ei kerro euroopan hyvyydestä, vaan sen saamattomuudesta!" - Mehud-

Suojele lastasi monikulttuurisuudelta. Kerro heille tarinoita entisestä Suomesta ja nykyisestä ruotsista. Siinä oppii tyhmempikin kakara äänestämään oikein kun aika koittaa. Näytä itse esimerkkiä!

Salvation

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 1 582
  • Liked: 41
Talouskasvu perustuu mielestäni pohjimmiltaan yhä suurempaan kulutukseen, joka taas pohjautuu yhä suurempaan väestöön. Kuulostaa huonolle yhtälölle.
Oppitunti sosiaalidemokratiasta...
http://www.lintukoto.net/agora/kirjoitus.php?id=114

vade_w

  • Vieras
Talouskasvu perustuu mielestäni pohjimmiltaan yhä suurempaan kulutukseen, joka taas pohjautuu yhä suurempaan väestöön. Kuulostaa huonolle yhtälölle.
Talouskasvu on huono hyvinvoinnin mittari ja perustuu lähinnä kakun infiniittiselle jakamiselle. Ja kuten moni viisas tietää kertoa ikuisuuden käsite on yksi filosofian suurista ongelmista.

BeerBelly

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 1 725
  • Liked: 676
  • Uimaopetus peruttu
Yhdysvalloissa veroasteet olivat selvästi nykyistä korkeammat toisen maailman sodan jälkeen, eikä se näyttänyt estävän tuottavaa työtä ja pääoman sijoittamista.

Ainakin liittovaltio keräsi veroina ja veroluonteisina vain hieman suuremman osuuden BKT:sta 1946 (17,2%) kuin 2013 (16,7%). Paljon ansaitsevien tuloveroasteet olivat nykyistä selvästi korkeammat, jos sitä tarkoitit.
Unkari FTW

KJ

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 2 644
  • Liked: 3773
Eihän tuossa Kalevan kirjoituksessa ole päätä eikä häntää: Piketty ei ole koskaan väittänyt, että vain talouskasvu vie eteenpäin. Edes Kalevan omassa kirjoituksessa otsikko ei kohtaa leipätekstiä.

Otsikko perustuu toimittajan omaan tulkintaan: Tutkimuksen perusteella voikin päätellä, että reaalitalouteen perustuva talouskasvu on paras keino. Silloin hyödykkeitä tuotetaan ja kulutetaan, ja silloin myös uskalletaan investoida.

Ööh, reaalitalouteen perustuva talouskasvu. No shit, onko sellaistakin talouskasvua, jota ei perustuisi reaalitalouteen?

Silloin hyödykkeitä tuotetaan ja kulutetaan Älä, noinko pääsee käymään.

ja silloin myös uskalletaan investoida. No jopas on: tuotanto ja kulutus lisää uskallusta investoida.

Aina kun maakuntalehtien toimittelijat kirjoittavat taloudesta, niin onhan siinä jonkinlainen myötähäpeän ja myötäelämisen meininki.
What would Gösta Sundqvist do?

Aktiivieläin

  • Jäsen^^
  • **
  • Viestejä: 212
  • Liked: 67
Yhdysvalloissa veroasteet olivat selvästi nykyistä korkeammat toisen maailman sodan jälkeen, eikä se näyttänyt estävän tuottavaa työtä ja pääoman sijoittamista.

Ainakin liittovaltio keräsi veroina ja veroluonteisina vain hieman suuremman osuuden BKT:sta 1946 (17,2%) kuin 2013 (16,7%).

Tuo on todella hämmästyttävää, mikäli pitää paikkansa. Tulee muistaa se poliittinen konteksti, että Yhdysvaltain nykyisessä poliittisessa elämässä äänessä on näkemys, jonka mukaan korkeat verot (hyvätuloisille) ovat tuhoamassa amerikan. Odottaisin tuon osuuden vähintään tuplaantuneen 1940-luvulta. Tosin mukana eivät liene vakuutusluonteiset maksut kuten terveydenhuolto, mutta numeroita on silti pidettävä alhaisina. Lisäksi 1946 toinen maailmansota oli vasta päättynyt ja poikkeamia varustelumenoissa ei näy. No, analyysin paikka.

Pikettyn kirjaa en ole lukenut. Luin hyvän arvostelman sen väitetyistä heikkouksista, mutten nyt millään löydä sitä (Brad deLong listasi näkökohdat jossain verkkosivullaan). Perusnäkemystä, jonka mukaan pääoma kasautuu tulojakauman yläpäähän, pidän oikeana. Yksi melko yksinkertainen testi sille on, miten hyvin 80-luvun
'trickle down' -talousajattelu on toiminut. Jos elää täysin erillisessä rinnakkaistodellisuudessa ja irrallaan kaikesta saatavilla olevasta aineistosta, niin sen voinee sanoa toimivan hyvin. Toisekseen miksi meidän olisi koskaan pitänyt olettaa, ettei pääoma kasaudu tulojakauman yläpäähän? Oliko ajatukselle muita kuin ideologisia perusteita? Tietääkseni sellaista tasapainoa ei tunneta makrotaloustieteen puolella, ettei säätelemättömillä markkinoilla synny ennen pitkää poliittiseen järjestelmään pesiytyvää yläluokkaa. Pikemminkin yläluokka on ollut aina olemassa muodossa tai toisessa, ja ellei poliittista järjestelmää ole, yläluokka ennen pitkää luo sen etujensa suojelemiseksi. Tässä mielessä parlamentaarinen demokratia on eurooppalaista sääty-yhteiskuntaa seurannut anomalia, joka on väistämättä aina altis muuttumaan yläluokan etujen käsikassaraksi.

Kannatan markkinataloutta, mutten kuvittele markkinoiden ikään kuin taikaiskusta ratkaisevan kaikkia ongelmia. Markkinatalous on pragmaatikon näkökulmasta ainoastaan huonoista talousjärjestelmistä paras.  Sen rinnalle tarvitaan muita järjestelmiä tasoittamaan sen epäkohtia.

Lisäys: en ole lukenut Kalevan kirjoitusta kirjasta. Nimimerkki KJ:n kuvauksesta voisi päätellä, ettei toimittaja ole lainkaan ymmärtänyt Pikettyn kirjassaan esittämiä teesejä.

Ah, siellähän se juttu löytyi heti ketjun alussa. Olen iloinen että viittaus veroparatiiseihin löytyy, koska ihmiset eivät tunnu ymmärtävän miten vakavasta ongelmasta maailmantaloudelle niissä on kysymys. Pelkästään kehitysavun varassa olevista maista katoaa vuosittain huomattavasti enemmän pääomaa veroparatiiseihin kuin lännestä suunnataan niihin kehitysapua, eivätkä länsimaatkaan ole vaikutukselta suojassa (ja olen argumentoinut kevyen rahapolitiikan puolesta pelkästään sen vuoksi, että kyseistä laiskaa pääomaa on niin paljon).
« Viimeksi muokattu: 03.08.2014, 14:15:26 kirjoittanut Aktiivieläin »
The fact that an opinion has been widely held is no evidence that it is not utterly absurd; indeed, in view of the silliness of the majority of mankind, a widespread belief is more often likely to be foolish than sensible. – Bertrand Russell, Marriage and Morals, 1929

Sibis

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 2 881
  • Liked: 1413
Varallisuus todellakin kertyy, eikä ihme. Pörssin tuotto on historiallisesti jotain 10% luokkaa, joten omaisuuden tuplaaminen kestää rapiat seitsemän vuotta. Siis jos on mitä tuplata.

Itse en ole seitsemässä vuodessa tuplannut :'(

Päinvastoin olen hävinnyt yli puolet satsauksista.

Kotikutoinen talouskasvu BKT ei mitään kerro!

Vaihtotase ollessaan positiivinen on AINOA mittari hyvinvoinnin lisäämiseen.
Sanoma Oy:n mainos, jossa yhtiö kertoi: Kutsumuksemme on luoda uusi parempi maailma.

Aktiivieläin

  • Jäsen^^
  • **
  • Viestejä: 212
  • Liked: 67
Vaihtotase ollessaan positiivinen on AINOA mittari hyvinvoinnin lisäämiseen.

Sekä väärin että mahdoton ideana.
The fact that an opinion has been widely held is no evidence that it is not utterly absurd; indeed, in view of the silliness of the majority of mankind, a widespread belief is more often likely to be foolish than sensible. – Bertrand Russell, Marriage and Morals, 1929

Alkuasukas

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 7 504
  • Liked: 2276
  • Nipsteri
Itse en ole seitsemässä vuodessa tuplannut :'(

Päinvastoin olen hävinnyt yli puolet satsauksista.
Miten tämä on mahdollista? OMX 25-indeksi on noussut 65% viimeisen 5 vuoden aikana. Yritikö olla nokkela ja sijoitit suoraan yksittäisiin osakkeisiin?
"Monikulttuurisuus rikastuttaa odottamattomilla tavoilla."

Kaarina Ranne (vihr.)

Miniluv

  • Global Moderator
  • Jäsen^^^
  • *****
  • Viestejä: 32 714
  • Liked: 15512
  • 100% kaafir, 100% goy
Keskuspankkiirien kavereilleen pumppaama fiatraha päätyy sinne yläportaan taskuihin ja näin syntyneet kuplat näkyvät sijoitusomaisuutta omistavien varallisuusluvuissa.

Vakaa raha pitäisi varallisuuseroja kurissa.
Dystopian Nightmare 2020s The Great Taking

"Tyyli haukkua vastapuolta on myös ominaista venäläiselle propagandalle, jossa yritetään korostaa omaa ontuvaa argumenttia leimaamalla vastapuoli aliarvoiseksi."

Sibis

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 2 881
  • Liked: 1413
Itse en ole seitsemässä vuodessa tuplannut :'(

Päinvastoin olen hävinnyt yli puolet satsauksista.
Miten tämä on mahdollista? OMX 25-indeksi on noussut 65% viimeisen 5 vuoden aikana. Yritikö olla nokkela ja sijoitit suoraan yksittäisiin osakkeisiin?

Mistä olisin saanut varat ostaa koko orkesterin?
Sanoma Oy:n mainos, jossa yhtiö kertoi: Kutsumuksemme on luoda uusi parempi maailma.

Alkuasukas

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 7 504
  • Liked: 2276
  • Nipsteri
Indeksiä/indeksejä saa osuuksina. Nordnetillä nykyään OMX-indeksi ilman kuluja.
"Monikulttuurisuus rikastuttaa odottamattomilla tavoilla."

Kaarina Ranne (vihr.)

Sibis

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 2 881
  • Liked: 1413
Vaihtotase ollessaan positiivinen on AINOA mittari hyvinvoinnin lisäämiseen.

Sekä väärin että mahdoton ideana.

Kasinopöydässä on tapana antaa "kymmenyksiä" jakajalle kun voittoa tulee.

Mutta en herranjestas sentään lähde pankkiautomaatista nostamaan varoja jotta jakaja saisi "manun illallisen".

Voitoista sensijaan on helpompi sponssata.

Suomen valtionvelka nyt
93 537 543 297,51 euroa
Vaihtotaseesta en tiedä.

Sanoma Oy:n mainos, jossa yhtiö kertoi: Kutsumuksemme on luoda uusi parempi maailma.

Aktiivieläin

  • Jäsen^^
  • **
  • Viestejä: 212
  • Liked: 67
Vaihtotase ollessaan positiivinen on AINOA mittari hyvinvoinnin lisäämiseen.

Sekä väärin että mahdoton ideana.
Vaihtotaseesta en tiedä.

Et selvästikään. Tuolta löytyy jotain:

https://uk.answers.yahoo.com/question/index?qid=20070912092719AA2eUTU
http://emi1777.hubpages.com/hub/trade-surpluses-and-trade-deficits-for-dummies

Keskusteluissa törmää toistuvasti ilmiöön, että joku väittää varmaksi jotain ilman etukäteen tehtyä selvitystyötä. Jos maailma olisi pelkällä arkijärjellä selitettävissä, niin mihin tarvittaisiin mitään asiantuntemusta erityisaloilla?

Ok, positiivinen vaihtotase voi olla hyvä juttu. Entä kun kaikki maat ajavat yhtä aikaa positiivista vaihtotasetta? Toivottavasti olet tietoinen siitä tilinpidollisesta ominaisuudesta, että jossain täytyy samaan aikaan olla vastaava vaihtotaseen alijäämä, mikäli yhdessä maassa on ylijäämä.

Älä vain sano, ettet tullut ajatelleeksi sitä.
The fact that an opinion has been widely held is no evidence that it is not utterly absurd; indeed, in view of the silliness of the majority of mankind, a widespread belief is more often likely to be foolish than sensible. – Bertrand Russell, Marriage and Morals, 1929

törö

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 22 489
  • Liked: 10572
Keskuspankkiirien kavereilleen pumppaama fiatraha päätyy sinne yläportaan taskuihin ja näin syntyneet kuplat näkyvät sijoitusomaisuutta omistavien varallisuusluvuissa.

Vakaa raha pitäisi varallisuuseroja kurissa.

Sääntelyn purkaminen ne rahat sinne yläportaan taskuihin on vienyt, sillä casino-taloudessa parhaat pelurit saavat suurimmat voitot.

Rahan pumppaaminen johtuu lähinnä siitä, ettei keskuspankeilla ole sääntelyn puutteen takia ihmeemmin mahdollisuuksia vaikuttaa talouteen. Lähinnä ne vekslaavat valuutan määrän ja viitekoron kanssa.

Tilanteelle ei kumminkaan mahda mitään niin kaukan kuin tuulipukurahvaskin on pelissä mukana. Jos ylimääräistä rahaa ei löydy niin ainakin eläkerahastojen tuotto kiinnostaa kovasti. Lantapuntit ovat jopa kirjanneet puolueohjelmaansa, että maaseudun tulevaisuus on kasvurahastojen varassa.

Trendkill

  • Jäsen^^
  • **
  • Viestejä: 478
  • Liked: 355
  • Gegen Links
En ole lukenut Pikettyn teosta ja luultavasti en edes lue. Vastaan tulleista referaateista ja arvosteluista tulin lähinnä hämmentyneeksi: mistä tämä hype? Mitä sellaista uutta Piketty tarjoaa, jota Marx tai Keynes ei olisi esittänyt? Onko Piketty vasemmistolle jonkinlainen uusi guru vanhalla, moneen kertaan kuullulla sisällöllä.
"Maahanmuuttopolitiikkaa on kiristetty, ja mä oon tämän hetkiseen tilanteeseen varsin tyytyväinen." - Timo Soini, Ykkösaamu 1.3.2014

Kun en ole kirjaa lukenut, puhun referaattien varassa. Tietääkseni Pikettyn lähtökohta on kunnianhimoinen: hän kertoo, miten aikamme kapitalismi toimii ja mitä siitä käytännössä seuraa. Tosin tuo kunnianhimoinen tavoite on makrotaloustieteellä yleensä, siis kysyä miten maailma toimii. Piketty on ennen muuta taloustieteilijä. Jos taloustiede ei kiinnosta, niin ei varmaan kannata lukea.

Keynesiä muuten ei nykykontekstissa millään voisi kutsua vasemmistolaiseksi, ellei hänen ajatuksiaan hylkivän poliittisen spektrin laita olisi niin irrallaan todellisuudesta. Keynes vain sattui esittämään todellisuudesta kuvan, joka ei mahdu yhden ainoan ideologian kuvaan maailmasta ja sen taloudellisista lainalaisuuksista.
The fact that an opinion has been widely held is no evidence that it is not utterly absurd; indeed, in view of the silliness of the majority of mankind, a widespread belief is more often likely to be foolish than sensible. – Bertrand Russell, Marriage and Morals, 1929

Miniluv

  • Global Moderator
  • Jäsen^^^
  • *****
  • Viestejä: 32 714
  • Liked: 15512
  • 100% kaafir, 100% goy
Keynesiä muuten ei nykykontekstissa millään voisi kutsua vasemmistolaiseksi, ellei hänen ajatuksiaan hylkivän poliittisen spektrin laita olisi niin irrallaan todellisuudesta. Keynes vain sattui esittämään todellisuudesta kuvan, joka ei mahdu yhden ainoan ideologian kuvaan maailmasta ja sen taloudellisista lainalaisuuksista.

Aktiivieläimen paras ja ainoa teema: kuinka siellä laidalla ollaan irrallaan todellisuudesta. Samaan aikaan nykykeynesiläisten ympärillä maailma luhistuu. Teoriat säilyvät onneksi ehjinä.
« Viimeksi muokattu: 04.08.2014, 21:40:47 kirjoittanut Miniluv »
Dystopian Nightmare 2020s The Great Taking

"Tyyli haukkua vastapuolta on myös ominaista venäläiselle propagandalle, jossa yritetään korostaa omaa ontuvaa argumenttia leimaamalla vastapuoli aliarvoiseksi."

Aktiivieläin

  • Jäsen^^
  • **
  • Viestejä: 212
  • Liked: 67
Keynesiä muuten ei nykykontekstissa millään voisi kutsua vasemmistolaiseksi, ellei hänen ajatuksiaan hylkivän poliittisen spektrin laita olisi niin irrallaan todellisuudesta. Keynes vain sattui esittämään todellisuudesta kuvan, joka ei mahdu yhden ainoan ideologian kuvaan maailmasta ja sen taloudellisista lainalaisuuksista.

Aktiivieläimen paras ja ainoa teema: kuinka siellä laidalla ollaan irrallaan todellisuudesta. Samaan aikaan nykykeynesiläisten ympärillä maailma luhistuu. Teoriat säilyvät onneksi ehjinä.

Wikipedia kertoo Keynesistä seuraavan henkilökuvan:

Keynes used the word "niggers" to refer to black people in casual conversations.[118] However, this term was often used neutrally in British circles at that time, and was not necessarily an expression of negative feelings, as when, for example, he wrote to Duncan Grant that "the only really sympathetic and original thing in America are the niggers, who are charming".[119] Nonetheless fellow British observers recount being shocked by some statements he made, such as the following, apropos the Washington summer: "It's far too hot. Much too hot for white men. All right for niggers."[118] He also wrote that there was "beastliness in the Russian nature" as well as "cruelty and stupidity", and other comments which may be construed as anti-Russian.[120] Some critics, such as Rothbard, have sought to infer that Keynes had sympathy with Nazism, and a number of writers have described him as antisemitic. Keynes's private letters express portraits and descriptions some of which can be characterised as antisemitic, others as philosemitic.[121][122] Scholars have suggested that these reflect clichés current at the time that he accepted uncritically, rather than any racism.[119] Keynes had many Jewish friends, including Isaiah Berlin and Piero Sraffa.[123][124] Keynes several times used his influence to help his Jewish friends, most notably when he successfully lobbied for Ludwig Wittgenstein to be allowed residency in the United Kingdom explicitly in order to rescue him from being deported to Nazi-occupied Austria. Keynes was, furthermore, a supporter of Zionism, serving on committees supporting the cause.[119]

Poliittisesti mies vaikuttaa venäläiskriittiseltä, israelmyönteiseltä, öh, roturealistilta? Oli miten oli, ei hänestä saa leipomallakaan nykyajan vihervassaria. Peribrittiläiseltä vanhan ajan patriootilta vaikuttaisi minusta ennemminkin. Vasemmistolaiseksi Keynes muuttui vasta, kun osa taloustieteilijöistä kielsi epämieluisiksi kokemansa faktat talouden prosesseista.
The fact that an opinion has been widely held is no evidence that it is not utterly absurd; indeed, in view of the silliness of the majority of mankind, a widespread belief is more often likely to be foolish than sensible. – Bertrand Russell, Marriage and Morals, 1929

Miniluv

  • Global Moderator
  • Jäsen^^^
  • *****
  • Viestejä: 32 714
  • Liked: 15512
  • 100% kaafir, 100% goy
Väliä on sillä, mitä porukkaa nykykeynesiläiset ovat, ei sillä, mitä lordi joskus rupatteli aatelisten ajanvieton lomassa.

Täytyy kyllä sanoa, ettei voi tietää, olisiko Keynes nykykeynesiläisten kanssa enää kovinkaan samoilla linjoilla.

« Viimeksi muokattu: 04.08.2014, 22:07:25 kirjoittanut Miniluv »
Dystopian Nightmare 2020s The Great Taking

"Tyyli haukkua vastapuolta on myös ominaista venäläiselle propagandalle, jossa yritetään korostaa omaa ontuvaa argumenttia leimaamalla vastapuoli aliarvoiseksi."

-PPT-

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 12 063
  • Liked: 13731
Tuo on kieltämättä omituinen piirre suomalaisessa yhteiskunnassa kuinka ihmiset pääsääntöisesti mielummin makuuttavat rahojansa lähes nollakorkoisilla tileillä kuin ostaisivat osakkeita. Lieneekö jonkinlainen jäänne puolisosialismista missä elettiin vuosikymmenien ajan?

Trendkill

  • Jäsen^^
  • **
  • Viestejä: 478
  • Liked: 355
  • Gegen Links
Kun en ole kirjaa lukenut, puhun referaattien varassa. Tietääkseni Pikettyn lähtökohta on kunnianhimoinen: hän kertoo, miten aikamme kapitalismi toimii ja mitä siitä käytännössä seuraa. Tosin tuo kunnianhimoinen tavoite on makrotaloustieteellä yleensä, siis kysyä miten maailma toimii. Piketty on ennen muuta taloustieteilijä. Jos taloustiede ei kiinnosta, niin ei varmaan kannata lukea.

Niin, eli toisin sanoen hän ei juurikaan tuo mitään uutta, vaan toistelee vanhoja ennestään tuttuja ajatuksia. Kysyinkin mistä hype, kun otetaan huomioon se, että tutkimustulokset ovat aika ennalta-arvattavia moneltakin kantilta.

Käsittääkseni Piketty edustaa poliittista taloustieteen linjaa, vastakohtana "atomistiselle" taloustieteelle. Piketty vaikuttaa vasemmistolaiselta, ja hän ehdotti globaalia progressiivista pääomaveroa ratkaisuksi kapitalismin pahimpiin ongelmiin.

Minua ei sinänsä kiinnosta Piketty, vaan hänestä noussut hype.

Keynesiä muuten ei nykykontekstissa millään voisi kutsua vasemmistolaiseksi, ellei hänen ajatuksiaan hylkivän poliittisen spektrin laita olisi niin irrallaan todellisuudesta. Keynes vain sattui esittämään todellisuudesta kuvan, joka ei mahdu yhden ainoan ideologian kuvaan maailmasta ja sen taloudellisista lainalaisuuksista.

Oleellista on se, että Keynes on nykyajan vasemmiston eräänlainen oppi-isä. Kun taas oikeistolaiset vierastavat selvästi enemmän hänen ajatuksiaan. Puhun tässä vasemmistosta merkityksessä 'sosialisti' ja oikeistosta merkityksessä 'markkinaliberaali'/'uusliberaali'.

En siis puhu siitä, että mitä Keynes mahdollisesti oli jossain vaiheessa elämäänsä, vaan siitä, että mitä hän käytännössä tänä päivänä poliittisessa mielessä edustaa.
"Maahanmuuttopolitiikkaa on kiristetty, ja mä oon tämän hetkiseen tilanteeseen varsin tyytyväinen." - Timo Soini, Ykkösaamu 1.3.2014

Tagit: