Kirjoittaja Aihe: 2014-08-11 Ruotsin holtiton maahanmuuttopolitiikka  (Luettu 139581 kertaa)

Mr.Reese

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 5 311
  • Liked: 6218
  • Anyone?
    • Profiili
Ruotsissa pallerot voi ajaa ilman korttia! Ihanan suvaitsevaa, nyt ei rasismi enää löyhkää.
Lainaus
Ruotsin radio P4 Blekinge kertoo nyt ennakkotapauksesta, jossa kortiton kuljettaja väitti poliisille omistavansa ulkomaalaisen ajokortin, joka oli kuljettajan mukaan kuitenkin kadonnut.

Paikallisen käräjäoikeuden tuoreen päätöksen perusteella kyseinen kuljettaja on kortin puuttumisesta huolimatta oikeutettu ajamaan autoa Ruotsissa.

Asian ratkaisi se, että miehen ajo-oikeuden olemassaolemattomuutta (ei olemassaoloa) hänen alkuperäisessä kotimaassaan ei pystytä todistamaan.

Tapaus koskee erityisesti Ruotsiin runsain määrin tulleita turvapaikanhakijoita, joiden lähtömaissa ei ole välttämättä minkäänlaista ajokorttirekisteriä tai joista ajokorttitiedon hankkiminen on poliisille muutoin erittäin hankalaa tai jopa täysin mahdotonta.

Kuvion taustalta löytyy myös pykälä, jonka mukaan niin kauan kuin henkilö ei ole kirjoilla Ruotsissa, hän ei tarvitse ruotsalaista ajokorttia. Tähän ryhmään kuuluvat myös turvapaikkapäätöstä odottavat henkilöt.

Lisäksi sen jälkeen kun ulkomaalainen henkilö on kirjautunut Ruotsin väestörekisteriin, hän saa vuoden aikaa ruotsalaisen ajokortin hankkimiseen. Tämä yhdessä edellämainittujen seikkojen kanssa tarkoittaa Ruotsin radion mukaan mahdollisuutta ajaa ”kadonneen ulkomaalaiskortin” turvin jopa kaksi ja puoli vuotta.

Vastaavia kuljettajan väittämään ulkomaalaiseen ajo-oikeuteen perustuvia kortittomuustapauksia on Ruotsin poliisin tutkinnassa tällä hetkellä jo kymmenittäin.
https://www.is.fi/autot/art-2000001103986.html
"Heille kun sanoo disko disko, niin he ovat silleen, että mennään.” - Tiia Nohynek

"Yleensä vauvat ja mummot on parhaita mielenosoittajia, koska luovat kuin itsestään turvallista tilaa." - Marjaana Toiviainen

"Turvallisuuskylki edellä" - Paula Risikko Ykkösaamussa 16.09.2017

Golimar

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 10 049
  • Liked: 11795
  • Ego sum Spartacus
    • Profiili
Vs: 2014-08-11 Ruotsin holtiton maahanmuuttopolitiikka
« Vastaus #751 : 20.10.2017, 18:31:39 »
Keskustelua maahanmuutosta Ruotsissa vuonna 1994.

Vivianne Franzén Uusi Demokratia puolueen puheenjohtaja puhuu järkeviä ja kommunisti, sittemmin F! hörhö Gudrun Schyman pölöttää että kaikki saavat tulla Ruotsiin joka on monikulttuurinen yhteiskunta

• Invandrardebatt 1994 - Hur lät debatten för 20 år sedan? •
https://www.youtube.com/watch?v=Dw8w7LmXszE&feature=youtu.be

https://sv.wikipedia.org/wiki/Vivianne_Franz%C3%A9n

https://sv.wikipedia.org/wiki/Ny_demokrati

https://fi.wikipedia.org/wiki/Gudrun_Schyman

https://sv.wikiquote.org/wiki/Gudrun_Schyman

Alaric

  • Administrator
  • Jäsen^^^
  • *****
  • Viestejä: 15 580
  • Liked: 29579
  • Ilon ja toivon admin
    • Profiili
Vs: 2014-08-11 Ruotsin holtiton maahanmuuttopolitiikka
« Vastaus #752 : 25.10.2017, 17:52:53 »
https://yle.fi/uutiset/3-9900152 (25.10.2017)

Lainaus
Ruotsi arvioi yli 33 000 turvapaikanhakijan "katoavan" lähivuosina

Ruotsiin saapuu tänä ja ensi vuonna yhteensä hiukan alle 50 000 turvapaikanhakijaa, arvioi maan maahanmuuttovirasto. Virasto on pudottanut ennustetaan verrattuna heinäkuun arvioon.

Lukuun eivät kuitenkaan sisälly Kreikasta ja Italiasta Ruotsiin siirrettävät turvapaikanhakijat.

Virasto ennustaa myös, että yli 33 000 maasta poistettavaksi määrättyä turvapaikanhakijaa lähtee tämän ja kahden seuraavan vuoden aikana omille teilleen, joko poistumalla Ruotsista ilmoittamatta siitä tai jäämällä maahan laittomasti.

Jo maahan tulleiden turvapaikanhakijoiden hakemusten käsittely on viraston mukaan ruuhkautunut niin, että osa vuosien 2015 ja 2016 hakemuksista saadaan käsiteltyä vasta vuonna 2018. Osasyynä tähän on hakijoiden ikäarvioihin kuluva odotettua pitempi aika.
Hommaforumille kirjoittaminen - käytännön ohjeita ja vinkkejä: https://hommaforum.org/index.php/topic,123992.0.html

Kuntalaisaloite Helsingin suurmoskeijahankkeeseen liittyvästä kansanäänestyksestä: https://www.kuntalaisaloite.fi/fi/aloite/4643

Java

  • Kannatusjäsen
  • Jäsen^^^
  • ****
  • Viestejä: 4 672
  • Liked: 3859
    • Profiili
Vs: 2014-08-11 Ruotsin holtiton maahanmuuttopolitiikka
« Vastaus #753 : 25.10.2017, 18:22:05 »
Montako noista mahtaa siirtyä tänne hölmölään? Liian moni kuitenkin.
Älä usko mitään mitä kirjoitan!

Tulevaisuus

  • Jäsen^^
  • **
  • Viestejä: 430
  • Liked: 767
    • Profiili
Vs: 2014-08-11 Ruotsin holtiton maahanmuuttopolitiikka
« Vastaus #754 : 25.10.2017, 22:31:17 »
Montako noista mahtaa siirtyä tänne hölmölään? Liian moni kuitenkin.

Ja hyvin oikeutettu kysymys on millä elättävät itsensä. Rikollisuus kasvaa räjähdysmäisesti, katurauha menetetään, seksuaali rikokset näkevät ennen kokemattoman kasvun yms. yms.
On tämä niin tuskastuttavaa. "unelmaa" mutta ei minun eikä minun nimissäni.

DuPont

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 3 088
  • Liked: 1540
    • Profiili
Vs: 2014-08-11 Ruotsin holtiton maahanmuuttopolitiikka
« Vastaus #755 : 26.10.2017, 02:56:22 »
Montako noista mahtaa siirtyä tänne hölmölään? Liian moni kuitenkin.

Ja hyvin oikeutettu kysymys on millä elättävät itsensä. Rikollisuus kasvaa räjähdysmäisesti, katurauha menetetään, seksuaali rikokset näkevät ennen kokemattoman kasvun yms. yms.
On tämä niin tuskastuttavaa. "unelmaa" mutta ei minun eikä minun nimissäni.
No, samapa tuo. Sehän on ruotsalaisten ongelma. Mitään tuollaista ei Suomessa tapahdu, koska me otamme opiksi.
http://beta.oikeamedia.com/o1-45157

Roope2

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 1 960
  • Liked: 1139
    • Profiili
Vs: 2014-08-11 Ruotsin holtiton maahanmuuttopolitiikka
« Vastaus #756 : 31.10.2017, 05:38:42 »
Ohituskaistalta asuntoon

Lääninhallitusten tekemässä selvityksessä todetaan huonompi-osaisten ruotsalaisten (esim.  hoitokodeista ja laitoksista kotoutettavat)  asunnonsaantimahdollisuuksien vaikeutuvan, kun oleskeluluvan saaneet kunniakansalaiset siirtyvät lain suomin oikeuksin  asuntojonon kärkeen. Tämä pidentää turhaa laitoksessaoloa ja aiheuttaa muita ongelmia ja lisäkustannuksia, koska kunnilla ei ole sijoitusvelvollisuutta ko. huono-osaisten osalta. Lisäkuukausi laitoksessa voi maksaa 100 000 kruunua, kun taas kuukausivuokra olisi luokkaa 5000 kruunua.

Tilanne on vaikea tällä hetkellä, mutta odotentaanpas kun hetken päästä ne Migrin kirjoilla olevat 100 000 geelitukkaa kiilaavat asuntojonojen kärkisijoille.

https://www.svt.se/nyheter/inrikes/nyanlanda-far-fortur-till-bostad-andra-utsatta-trangs-undan




SVT: n sunnuntaisessa (29.10) Agenda-ohjelmassa virheitten asuntoministeri Peter Eriksson ja paikallisen kokoomuksen asuntoasiantuntija Mats Green puhuivat toistensa puheitten päälle asunto-ongelmasta. Ohjelman valaisevin osuus oli videopätkä jönköpinkiläisestä autohallista, jonne lastulevyväliseinin oli tehty asumistilat 80:lle loisimisluvan saaneelle geelille.

Nyt kun oli jo paperi perstaskussa niin voitiin suurveronmaksajan elkein esittää vaatimuksia ja valituksia:

-soitellaan kovaäänistä musiikkia yöaikaan (R2: kerrostaloissa on järjestyssäännöt)
-puhutaan kovaäänisesti puhelimella yöaikaan (R2: kerrostaloissa on järjestyssäännöt)
-ei ole happea (R2: odotellaan hetki, niin majoitusongelma on ratkaistu 80:n osalta)
-suihkuhuoneessa haisee kuselle (R2: Täällä tehdään tarpeet ei paikkaan kuin kotona)
-suihkuhuoneessa toinen suihku on rikki (R2: 80 geeliä, kukaan ei osaa korjata?)
-Saksan valinneet kaverit saaneet jo  asunnon ja työpaikan (R2: Saksa on paska maa)
-autohallissa ei voi jostain syystä opiskella ruotsia (R2: mutta asunnossa se sujuisi?)
-saman huoneen joutuu jakamaan kaverin kanssa (R2: toista se oli kotipalatsissa)
-kaikkea pitää odottaa (R2: eikä ilmaannu heti kuin Manulle illallinen)

https://www.svtplay.se/video/15722240/agenda/agenda-sasong-13-29-okt-21-15?start=auto



R2: Kyllä ne toisen maailmansodan jälkeiset rauhan- ja ihmisoikeus-sopimusten laatijat olivat surkeeta sakkia, kun eivät osanneet sopimuksiin täsmällisemmin kirjata pakolaisten oikeuksia, esim. huonelukua.

Oppipoika

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 962
  • Liked: 1633
    • Profiili
Vs: 2014-08-11 Ruotsin holtiton maahanmuuttopolitiikka
« Vastaus #757 : 31.10.2017, 07:18:29 »
Lääninhallitusten tekemässä selvityksessä todetaan huonompi-osaisten ruotsalaisten (esim.  hoitokodeista ja laitoksista kotoutettavat)  asunnonsaantimahdollisuuksien vaikeutuvan, kun oleskeluluvan saaneet kunniakansalaiset siirtyvät lain suomin oikeuksin  asuntojonon kärkeen.

Vieraat ensin. Tai oikeastaan Ruotsissa ei voi puhua vieraista, koska kaikki Ruotsissa oleilevat ovat ruotsalaisia.
"Meillä vaihtuu kuulkaa Espoon naamaväri tässä seuraavan 30 vuoden kuluessa. Meidän valkonaamojen voisi olla viisasta ruveta valmistautumaan siihen niin, että se on rakentava, yhtä hyvä uudistus kuin aikoinaan vasarakirveskansan tuho." -SDP:n valtuustoryhmän pj Martti Hellström

Supernuiva

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 2 303
  • Liked: 1722
    • Profiili
Vs: 2014-08-11 Ruotsin holtiton maahanmuuttopolitiikka
« Vastaus #758 : 31.10.2017, 22:21:47 »
R2: Kyllä ne toisen maailmansodan jälkeiset rauhan- ja ihmisoikeus-sopimusten laatijat olivat surkeeta sakkia, kun eivät osanneet sopimuksiin täsmällisemmin kirjata pakolaisten oikeuksia, esim. huonelukua.

YLE:n eilen 30.10.2017 esitetyn MOT-ohjelman mukaan ainakin yhdessä vokissa oli keskimäärin 54 neliötä per yksi turvapaikanhakija. Tulkaa Suomeen, tähän humanismin suurvaltioon!


Hjuu Hefnöö

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 509
  • Liked: 1521
  • Vastuu siirtyy kuulijalle.
    • Profiili
Vs: 2014-08-11 Ruotsin holtiton maahanmuuttopolitiikka
« Vastaus #759 : 12.11.2017, 14:21:58 »
Ruotsin entinen valtiovarainministeri (1983-1990) Kjell-Olof Feldt tiivistää, että "rikkaus" ei teekkään Ruotsista rikkaampaan vaan tuloksena on: "köyhempi ja vaarallisempi Ruotsi".

Lainaus
Min känsla, som kan vara fel, är att ömsesidig social och kulturell isolering mellan invandrare och infödda, ömsesidig misstänksamhet och rädsla, är på väg att skapa ett fattigare och farligare Sverige.
Kjell-Olof Feldt var Sveriges finansminister 1983-1990.

Lainaus
Ett fattigare och farligare land
Isolering och misstänksamhet mellan invandrare och infödda är på väg att stöpa om Sverige

Av Kjell-Olof Feldt
Publiceras i Kvartal vol. 4 2017, online 2017-11-10
Asylprognosen från Migrationsverket hösten 2014 var en larmsignal som borde ha lett till eftertanke bland de ansvariga i både regering och opposition. I stället öppnade man för en migrationsvåg som ytterligare förvärrade redan kända segregationsproblem. Kriminella nätverk och inbördeskrigen mellan dem är det tydligaste, men inte enda, symtomet på vad främlingskapet i segregerade områden kan leda till. Det skriver Kjell-Olof Feldt, finansminister (S) 1983-1990.
...
I korthet
800 000 svenskar valde 2014 att rösta på Sverigedemokraterna. Oavsett vilken etikett man sätter på SD pekar den siffran på samhällsproblem.
Utpekandet av SD som ett rasistparti ledde till att människor har skyggat för att ta upp de verkliga problem migrationen mött, i dag bland annat bostadsbrist.
Invandrartäta enklaver har gradvis utvecklats till problemområden, ett sextiotal är i dag i växlande grad hemvist för organiserad brottslighet.
En myndighet som Migrationsverket har i realiteten efterlyst en paus i invandringen, men etablerade politiska partier har tidigare undvikt att svara, måhända av partitaktiska skäl.
Vi måste nu med kraft vända utvecklingen bort från ett land av segregation och alternativa samhällen. I annat fall blir Sverige sämre att leva i.

Jag vill tro att man i ledningarna för alla riksdagspartier är medveten om att situationen i de så kallade utsatta områdena är en tickande politisk bomb, oberoende av vilka som lever där. De kriminella nätverken och deras inbördeskrig är det tydligaste men inte enda symtomet på vad främlingskap i det moderna och sekulariserade Sverige kan leda till. Det kan beskrivas som fattigdom och arbetslöshet men också ovilja att överge den moral och maktstruktur som bildas av en familj, en klan eller en kyrka. Eller för unga män av ett gäng som tjänar sina pengar på narkotikahandel. Främlingskapet förstärks av den diskriminering enklavernas invånare kan möta om de försöker ta sig in i det svenska samhället som jobbsökande, företagare eller studerande.

loput linkistä
https://kvartal.se/essaer/ett-fattigare-och-farligare-land

Siinä naureskellaan ruotsidemokraattien eristämisyrityksille, humanitäärisen suurvallan naiviudelle ja todetaan nyt syntyneet no-go zonet, valtiot valtioiden sisällä ja rikollisjärjestöt. Jotain pitäisi kuulemma segregaatiolle tehdä.

Sitä vaan ei voida suoraan sanoa, että kehitysmaalaisten maahantuonti nyt vaan on yksinkertaisesti katastrofaalinen virhe, mutta ehkä tuota selvemmin sitä ei voi rivienväliin enää kirjoittaa sanomatta sitä suoraan.
Poliisi Punkalaitumelta: "Yksin kulkemista pimeän aikaan huonosti valaistuilla alueilla kannattaa tietysti välttää."

Hädänalaisia sotalapsia: https://www.youtube.com/watch?v=Q_XHkgScOSY

Lahti-Saloranta

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 10 018
  • Liked: 12008
  • Monikulttuurisuutta vastaan rokotettu
    • Profiili
Vs: 2014-08-11 Ruotsin holtiton maahanmuuttopolitiikka
« Vastaus #760 : 12.11.2017, 14:38:42 »
Ruotsin entinen valtiovarainministeri (1983-1990) Kjell-Olof Feldt tiivistää, että "rikkaus" ei teekkään Ruotsista rikkaampaan vaan tuloksena on: "köyhempi ja vaarallisempi Ruotsi".
loput linkistä
https://kvartal.se/essaer/ett-fattigare-och-farligare-land

Siinä naureskellaan ruotsidemokraattien eristämisyrityksille, humanitäärisen suurvallan naiviudelle ja todetaan nyt syntyneet no-go zonet, valtiot valtioiden sisällä ja rikollisjärjestöt. Jotain pitäisi kuulemma segregaatiolle tehdä.

Sitä vaan ei voida suoraan sanoa, että kehitysmaalaisten maahantuonti nyt vaan on yksinkertaisesti katastrofaalinen virhe, mutta ehkä tuota selvemmin sitä ei voi rivienväliin enää kirjoittaa sanomatta sitä suoraan.
Suomessa vielä Vartiaiset ilkeävät hehkuttaa sitä millainen piristysruiske mamujen tulo Ruotsille on ollut. Tuo että Kell Olof Feld rohkenee kirjoittaa noinkin rajua tekstiä on jotain uutta. Feldiä on paha natsiksi tai rasistikisi leimata. Entisenä valtiovarainministerinä
Feldillä lienee kohtuullisen realistinen käsitys missä mennään ja mihin tullaan. En yhtään ihmettelisi vaikka humanitäärisessä suurvallassa alkaisi voimistumaan varsin nuivat äänenpainot eikä niiden esittäjinä ole SD.
Vaikka tarkoitusperät olisivat maailman parhaat, niin monien, täysin erilaisten kulttuuritaustojen omaavien ihmisten kotouttaminen onnistuneesti ei ole mahdollista

ISO

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 6 003
  • Liked: 12215
  • I just want my money.
    • Profiili
Vs: 2014-08-11 Ruotsin holtiton maahanmuuttopolitiikka
« Vastaus #761 : 12.11.2017, 14:48:15 »
Kun matut alkaa pyöriä omilla kulmilla mieleen tulee väistämättä että niitten maahanpäästäminen ei olekaan erityisen hyvä idea.

Niinkauan kun alemmat kansankerrokset kärvistelee ongelmien kanssa on helppoa huudella että rasistit ja fasistit sopeutukaa.
Syyrialainen Nesrin, 20, kertoo:
Hänen mukaansa häirinnältä voi arabikulttuurissa välttyä, jos ei puhu miehille ja välttää kaikenlaista kontaktia, ”merkkien antamista”.

JDwg

  • Kannatusjäsen
  • Jäsen^^
  • ****
  • Viestejä: 174
  • Liked: 105
  • Nuiva DI vuodesta 2011. Nettoveronmaksaja. KEK
    • Profiili
    • http://lehtilehti.fi
Addressi Ruotsin lipun vaihtamisesta monikulttuurisempaan
« Vastaus #762 : 14.11.2017, 23:35:25 »
Talouselämä 11.5.2013:
Terrorismiin liittyvien riskihenkilöiden kasvu johtuu Supon mukaan maahanmuutosta, ghettoutumisesta, toisen mamusukupolven ongelmien syvenemisestä,Suomessa oleskelevien henkilöiden radikalisoitumisesta sekä konfliktialueilla väkivaltaiseen toimintaan osallistuvien henkilöiden palaamisesta Suomeen

internetsi

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 8 141
  • Liked: 9052
  • Luihuilevan ketkun muistoa kunnioittaen.
    • Profiili
Vs: 2014-08-11 Ruotsin holtiton maahanmuuttopolitiikka
« Vastaus #763 : 15.11.2017, 00:08:50 »
Lippuasiaan sen verran, että tänään on täällä ollut paljonkin Sverigestanian sinikeltaisia kuffariristilippuja, koska potkupallomaajoukkue voitti yhteistuloksessa Italian ja pääsi potkupallon MM-kisoihin. Ei niitä nyt älyttömästi ole, mutta sen verran, että minä kiinnitin asiaan huomiota. Samoin muuta futistilpehöörää oli paljon. Nationalismi on "sallittua" vain urheilussa, kaikki muu on "natsia". Hieman samanlainen ilmiö, mikä on Saksassa.

Minä ainakin kannatan tätä ideaa ja voin laittaa tarvittaessa nimeni adressiin, jos sitä minulle joku tulee tyrkyttämään jossakin torilla. Kannatan myös sitä, että valtion nimi muutetaan muotoon Sverigestania, kuningas korvataan ajatollahilla ja että pääkaupunki nyt ainakin nimetään uudelleen Tukholmabadiksi. Göteborgille ja Malmölle en ole vielä keksinyt hyviä nimiä, mutta ehdotuksia otetaan vastaan.






valla_valla

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 2 140
  • Liked: 6501
  • Rinkebyn keisari
    • Profiili
Vs: 2014-08-11 Ruotsin holtiton maahanmuuttopolitiikka
« Vastaus #764 : 15.11.2017, 09:11:54 »
Malmö voidaan muuttaa MALMÖH, joka mukavasti sointuu allah-viritteisesti. Göteborg voi olla Jihadborg..


Syämmistynyt

  • Jäsen^^
  • **
  • Viestejä: 263
  • Liked: 284
    • Profiili
Vs: 2014-08-11 Ruotsin holtiton maahanmuuttopolitiikka
« Vastaus #766 : 16.11.2017, 21:38:24 »
Nyt on ruotsalaiset ja ruotsalaiset sekaisin...  :-\

Lainaus
Rasistisen tehtävän antanut ruotsalaisopettaja syytti läksystä huomauttanutta oppilasta liioittelusta ja uhkasi arvosanan laskulla


10-vuotias poika ihmetteli rasistista läksytehtävää Ruotsissa. SVT kertoo, että opettaja sanoi pojan ylireagoivan ja ilmoitti läksyjen tekemättä jättämisen vaikuttavan arvosanaan.

Ruotsalaisen Ahmed Osmanin 10-vuotias poika sai läksytehtävän, jossa käytetään sanaa ”neekeri”, kirjoittaa SVT.

Kun poika oli kysynyt asiasta koulussa, hänelle sanottiin, että hän liioittelee ja että hän voi yliviivata sanan, jos se häiritsee. Mutta että jos hän ei tee kotitehtäviään, se vaikuttaa arvosanaan.

Kun Osman otti yhteyttä opettajaan ja kysyi asiasta, opettaja ei suostunut pahoittelemaan.


– Anteeksipyytämisen sijaan hän sanoi käyttävänsä sanaa. Hän myös totesi, ettei keltään muulta ole tullut asiasta palautetta.

Vanhempien kommentin jälkeen opettaja puhui pojan kanssa henkilökohtaisesti ja sanoi, että sana on isän mukaan rasistinen.

– Hän jatkoi sanan puolustelua ja sanoi, että Astrid Lindgren käytti sanaa kirjoissaan ja että myös kookospalloja on kutsuttu kyseisellä nimellä (negern), Osman ihmettelee.

Koulu on kertonut toimivansa syrjintää, häirintää ja muuta loukkaavaa toimintaa vastaan. Koulun nettisivuilla kirjoitetaan, että kaikki koulun aikuiset haluavat varmistaa, että koululaisilla on turvallinen olo.

– Se tuntuu vitsiltä, isä puuskahtaa.

SVT ei ole vielä tavoittanut koulua kommentoimaan.

https://www.mtv.fi/uutiset/ulkomaat/artikkeli/rasistisen-tehtavan-antanut-ruotsalaisopettaja-syytti-laksysta-huomauttanutta-oppilasta-liioittelusta-ja-uhkasi-arvosanan-laskulla/6659922 Rasistisen tehtävän antanut ruotsalaisopettaja syytti läksystä huomauttanutta oppilasta liioittelusta ja uhkasi arvosanan laskulla

Aksiooma

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 5 497
  • Liked: 9703
  • Arvokonservatiivi ja 2000 luvun fennomaani
    • Profiili
Vs: 2014-08-11 Ruotsin holtiton maahanmuuttopolitiikka
« Vastaus #767 : 21.11.2017, 23:09:38 »
NYT on kyllä niin uskomaton juttu, että tätä ei voi uskoa todeksi - muuta kuin Ruotsissa.

Vuonna 2010 Ruotsiin saapui aivan yksin tullut lapsukainen Afganistanista. Lapsukainen kertoi nimekseen Musse Hussein. Hänestä muodostui Ruotsin median ja hallituksen lemmikki. Musse toimi mm. "Aivan yksin tulleiden lapsukaisten" -yhdistyksen puhemiehenä.

MEDIA rakastui Musseen. Hän oli Ruotsin median "Go to person", kun tarvittiin lausuntoja. SVT kutsui häntä karismaattiseksi, energiseksi ja jopa potentiaaliseksi tulevaisuuden poliitikoksi. Ruotsin hallitus ihastui Musseen myös niin paljon, että Ruotsin hallitus palkkasi hänet Ruotsin Lasten Oikeuksien toimistoon yhteyshenkilöksi.

KÄVI kuitenkin niin, että selvisi, että Musse ei ollutkaan Musse, vaan oikealta nimeltään Mushtagh Hosseini. Mussella oli hyvä syy vaihtaa nimeään, nimittäin Musse oli saanut tuomiot vuonna 2012 seuraavista rikoksista:

  • 16-vuotiaan tytön pahoinpitely metrossa, koska tyttö ei lähtenyt hänen mukaansa
  • Kotirauhan häiritsemisestä. Mushtag oli murtautunut saman tytön kotiin ja makasi tytön sängyn alla
  • Masturboinnista linja-autossa

LINJA-AUTOSSA Mushtag oli vetänyt housut nilkkoihin, katsonut kännykästä pornovideota ja masturboinut. Oikeudessa Mushtag selitti housujen nilkkoihin vetämisellä sillä, että housut olivat kuulemma olleet liian tiukat.

Tässä Sanity4Swedenin videoraportti asiasta:

https://youtu.be/01AaVVMQ4vo

Tässä Nyatiderin uutinen asiasta:

https://www.nyatider.nu/ensamkommande-som-onanerade-pa-buss-blev-radgivare-at-regeringen/

 :facepalm: x miljoona.
« Viimeksi muokattu: 21.11.2017, 23:22:20 kirjoittanut Aksiooma »
Risto Ryti: "Pahimmat vihollisemme ovat omassa keskuudessamme ne, jotka itsekkäistä syistä ovat valmiit uhraamaan kansakunnan elinedut ja ne, jotka jatkuvasti ja toistuvasti julistavat totuutena sitä, minkä tietävät valheeksi."

Jordan Peterson: Postmodernism - How and why it must be fought https://youtu.be/Cf2nqmQIfxc

Totuus EPT

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 2 297
  • Liked: 1111
    • Profiili
Vs: 2014-08-11 Ruotsin holtiton maahanmuuttopolitiikka
« Vastaus #768 : 21.11.2017, 23:20:51 »
Varsinainen moniosaaja työssään.  :facepalm: Mussesta saisi hyvän jutun Ruotsin median ja moniosaajien tasosta. Kurpitsavene satu osaaminen suorastaan kalpenee tälläisen aktiviteetin rinnalla.
Suomi ilman antifantteja ja m***

Aksiooma

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 5 497
  • Liked: 9703
  • Arvokonservatiivi ja 2000 luvun fennomaani
    • Profiili
Vs: 2014-08-11 Ruotsin holtiton maahanmuuttopolitiikka
« Vastaus #769 : 23.11.2017, 22:20:32 »

Poliisit mukaan lenkkeilijöiden turvaksi. Muistan että täällä oli jossain juttua, että Ruotsissa on joku päivystysnumero lenkkeilijöille? Onkohan tästä mitään päivitystä missään?

EDIT:

Nyt löytyi, eli poliisin kanssa lenkille, jos pimeä pelottaa. Tässä ajat:

Polisen anordnar polisjogg i Oskarshamn

Årets mörkaste tid är nu! Tycker du att det är otäckt att jogga, lunka eller gå själv? Lugn bara lugn, nu kan du motionera med polisen i Oskarshamn!

Vi börjar med tre provtillfällen:
20 november kl. 18.00–19.00
27 november kl. 18.00–19.00
4 december kl. 18.00–19.00 

Vi möts vid rampen vid start på Kristinebergsslingan. Tveka inte att dyka upp!

Hjärtligt välkomna önskar polisen, kommunen, Brå (Brottsförebyggande rådet), räddningstjänsten Oskarshamn samt löparesset Slimo Safouane.

Nyhet från
Kalmar

Publicerad: 2017-11-17 09:26.
Uppdaterad: 2017-11-17 09:29


https://polisen.se/Kalmar_lan/Aktuellt/Nyheter/Kalmar/okt-dec/Polisen-anordnar-polisjogg-i-Oskarshamn/
« Viimeksi muokattu: 23.11.2017, 22:24:08 kirjoittanut Aksiooma »
Risto Ryti: "Pahimmat vihollisemme ovat omassa keskuudessamme ne, jotka itsekkäistä syistä ovat valmiit uhraamaan kansakunnan elinedut ja ne, jotka jatkuvasti ja toistuvasti julistavat totuutena sitä, minkä tietävät valheeksi."

Jordan Peterson: Postmodernism - How and why it must be fought https://youtu.be/Cf2nqmQIfxc

Siili

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 12 262
  • Liked: 6509
    • Profiili
Vs: 2014-08-11 Ruotsin holtiton maahanmuuttopolitiikka
« Vastaus #770 : 24.11.2017, 12:52:01 »
Hässleholmin kunta ostaa aggressiivisesti asuntoja mamuille, aiheuttaen hintojen nousua.  Tässä tapauksessa asunnonostaja katsoo maksaneensa 75 000 kruunua ylimääräistä kilpaillessaan asunnosta kunnan kanssa.  Ilmeisesti korkein yksityinen tarjous oli tuon verran alhaisempi kuin kunnan viimeinen tarjous, jonka siis artikkelin asunnonostaja ylitti. 

https://web.archive.org/web/20171123185820/http://www.nsk.se/2017/11/21/hennes-bostad-blev-75-000-kronor-dyrare/

Saa nähdä, missä vaiheessa Suomessa kunnat (tai valtio) siirtyvät laajamittaisille ostoksille vanhojen asuntojen markkinoille.

Parzival

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 1 443
  • Liked: 2351
    • Profiili
Vs: 2014-08-11 Ruotsin holtiton maahanmuuttopolitiikka
« Vastaus #771 : 24.11.2017, 12:56:05 »
Hässleholmin kunta ostaa aggressiivisesti asuntoja mamuille, aiheuttaen hintojen nousua.  Tässä tapauksessa asunnonostaja katsoo maksaneensa 75 000 kruunua ylimääräistä kilpaillessaan asunnosta kunnan kanssa.  Ilmeisesti korkein yksityinen tarjous oli tuon verran alhaisempi kuin kunnan viimeinen tarjous, jonka siis artikkelin asunnonostaja ylitti. 

https://web.archive.org/web/20171123185820/http://www.nsk.se/2017/11/21/hennes-bostad-blev-75-000-kronor-dyrare/

Saa nähdä, missä vaiheessa Suomessa kunnat (tai valtio) siirtyvät laajamittaisille ostoksille vanhojen asuntojen markkinoille.

Eipä taida kantaruotsalaisella asunnon tarpeessa olevilla olla toivoakaan saada kämppää. Eurooppaa kiertävä marokkolainen nuorisorikollinen menee jonossa ohi. Voi tsiisus on mennyt hulluksi tuo naapuri.

Jotenkin en enää kauheasti tunne myötätuntoa kun Ruotsista tulee noita huonoja uutisia. Ne tosiaan ansaitsavat tämän ihan omalla typeryydellään.
« Viimeksi muokattu: 24.11.2017, 13:01:33 kirjoittanut Parzival »
Пролетарии всех стран, соединяйтесь!

Uuno Nuivanen

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 17 394
  • Liked: 23292
  • Rikkaus, voimavara, mahdollisuus, työvoimapu...
    • Profiili
Vs: 2014-08-11 Ruotsin holtiton maahanmuuttopolitiikka
« Vastaus #772 : 24.11.2017, 15:43:08 »
Eipä taida kantaruotsalaisella asunnon tarpeessa olevilla olla toivoakaan saada kämppää. Eurooppaa kiertävä marokkolainen nuorisorikollinen menee jonossa ohi. Voi tsiisus on mennyt hulluksi tuo naapuri.

Sama meininki lienee myös Hölmölässä?

törö

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 19 302
  • Liked: 7202
    • Profiili
Vs: 2014-08-11 Ruotsin holtiton maahanmuuttopolitiikka
« Vastaus #773 : 01.12.2017, 17:09:05 »
Jotenkin en enää kauheasti tunne myötätuntoa kun Ruotsista tulee noita huonoja uutisia. Ne tosiaan ansaitsavat tämän ihan omalla typeryydellään.

Ei niistä kannatakaan huolestua, koska riippuu kokonaan ruotsalaisista kuinka paljon huonoja uutisia siedetään. Jos ammuskelu, puukotus, joukkotappelu ja pommi-isku ovat niille vain merkki siitä, että kansa valmistautuu viikonlopun viettoon, niin ihan turha siihen on muiden sekaantua.

Sen takia Trump teki ison virheen antaessaan ymmärtää, että Ruotsissa on jotain pielessä.

Punski

  • Jäsen^^
  • **
  • Viestejä: 84
  • Liked: 22
    • Profiili
Vs: 2014-08-11 Ruotsin holtiton maahanmuuttopolitiikka
« Vastaus #774 : 02.12.2017, 05:35:56 »
Täällä on varmasti porukkaa, jotka osaa paremmin kuin hyvin ruotsia.

Suomessahan tilastokeskus ylläpitää sitä väestötilastoa, jossa on sukupuolittain, ikäluokittain jaoteltuna väestön lukumäärä sekä alkuperämaa/kotimaa sekä prosenttiosuudet myös.

Osaako joku sillä ruotsin kielen taidolla linkata tänne Ruotsia vastaavaan tilaston (jos olemassa edes  ;) ). Mielellään niin, että näkyy myös kaupungin tai maakunnan mukaan myös.

Pentti Pylkönmäki

  • Jäsen^^
  • **
  • Viestejä: 64
  • Liked: 58
    • Profiili
Vs: 2014-08-11 Ruotsin holtiton maahanmuuttopolitiikka
« Vastaus #775 : 02.12.2017, 05:45:51 »
Täällä on varmasti porukkaa, jotka osaa paremmin kuin hyvin ruotsia.

Suomessahan tilastokeskus ylläpitää sitä väestötilastoa, jossa on sukupuolittain, ikäluokittain jaoteltuna väestön lukumäärä sekä alkuperämaa/kotimaa sekä prosenttiosuudet myös.

Osaako joku sillä ruotsin kielen taidolla linkata tänne Ruotsia vastaavaan tilaston (jos olemassa edes  ;) ). Mielellään niin, että näkyy myös kaupungin tai maakunnan mukaan myös.


Kirjoitus on selkeä, vaatimus mahdoton.

Roope2

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 1 960
  • Liked: 1139
    • Profiili
Vs: 2014-08-11 Ruotsin holtiton maahanmuuttopolitiikka
« Vastaus #776 : 06.12.2017, 03:00:11 »
Ruotsissa nu...taan pilkkua, jos Rinkebytä kuvataan sanalla sotatoimialue (krigszon). Syyttäjäviraston päällikön Lise Tammin lausumaa on hänen mukansa vääristelty. Hän toteaa käyttäneensä termin "alueella on sota" sijaan termiä "melkein kuin sotatoimialue".

Myös paikallinen poliisipäällikkö Niclas Andersson vieroksuu termin "krigszon" käyttöä, vaikkakin se hänen mielestä kuvaa hyvin vallitsevaa tilannetta.

https://www.aftonbladet.se/senastenytt/ttnyheter/inrikes/article26858016.ab

Golimar

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 10 049
  • Liked: 11795
  • Ego sum Spartacus
    • Profiili
Vs: 2014-08-11 Ruotsin holtiton maahanmuuttopolitiikka
« Vastaus #777 : 09.12.2017, 12:10:41 »
Muslimit uhkaavat ampua juutalaiset Malmössä.

Lainaus
MALMÖ ”Vi har utlyst intifada från Malmö. Vi vill ha vår frihet tillbaka, och vi ska skjuta judarna” var budskapet från en grupp demonstranter med palestinska flaggor som samlades i Malmö. Den utlovade intifadan är en reaktion på Donald Trumps beslut att erkänna Jerusalem som Israels huvudstad.

Allt sedan USA:s president Donald Trump lät meddela att USA erkänner Jerusalem som huvudstad i Israel har reaktionerna varit kraftiga från kritiker. Terrororganisationen Hamas har utlyst en ny intifada mot Israel och situationen är mycket spänd i området. Men det är inte bara i mellanöstern som reaktionerna konfliktnivån trappats upp.

Under fredagskvällen samlades en grupp demonstranter på Möllevångstorget med palestinaflaggor som skanderade hatiska budskap mot judar. Det rapporterar Sveriges Radio P4 Malmöhus.

”Vi har utlyst intifada från Malmö. Vi vill ha vår frihet tillbaka, och vi ska skjuta judarna”, var ett av budskapen på torget. Ett annat budskap som skanderades handlar om att ””judarna ska komma ihåg att Muhammeds armé kommer att återvända”.

I sociala medier sprids även en video som är daterad den 7 december, alltså i torsdags, och som påstås vara filmad i Malmö. Även där har en grupp demonstranter samlats med palestinaflaggor och enligt en översättning i videon skanderar de hatiska budskap mot judar.

https://nyheteridag.se/vi-ska-skjuta-judarna-intifada-utlyses-fran-malmo/

Alarik

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 1 496
  • Liked: 1464
  • Harvinainen valkoinen leijona
    • Profiili
Vs: 2014-08-11 Ruotsin holtiton maahanmuuttopolitiikka
« Vastaus #778 : 09.12.2017, 13:26:26 »
Hässleholmin kunta ostaa aggressiivisesti asuntoja mamuille...

Saa nähdä, missä vaiheessa Suomessa kunnat (tai valtio) siirtyvät laajamittaisille ostoksille vanhojen asuntojen markkinoille.
Ei koskaan. Mamuille ei vanhaa osteta. Jos on tarve niin rakentavat vaikka miljoonia uusia asuntoja ja ne onkin isoja eikä luukkuja.

Kantapotut saa kaupata keskenään vanhat asunnot ja kirppisvaatteet sen mitä työkkärin/sossun rahoista riittää, kunhan ehtivät ruokajonosta.

P

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 13 772
  • Liked: 6005
    • Profiili
Vs: 2014-08-11 Ruotsin holtiton maahanmuuttopolitiikka
« Vastaus #779 : 09.12.2017, 16:19:04 »
Montako noista mahtaa siirtyä tänne hölmölään? Liian moni kuitenkin.

Nyt Helsingin päätöksen jälkeen antaa sosiaaliturva "paperittomille"...
Kestää parikymmentä vuotta ennen kuin suomalainen lapsi alkaa kuluttamisen sijasta tuottaa yhteiskunnalle jotain. Pakolaisen kohdalla kyse on luultavasti parista vuodesta. Siksi pidän puheita pakolaisten aiheuttamista kansantaloudellisista rasitteista melko kohtuuttomina.
- J. Suurpää, HS 21.4.1991