Toivoisin, että jokainen miettii hetken verran aikaa sitä, miten pelko vaikuttaa ihmisen toimintaan yleisesti ja miten suuri tekijä se on nimenomaan tässä kysymyksessä.
Keskeisin kysymys tässä lienee se, että tekisikö kuolemansairas ihminen mahdollisen eutanasia-päätöksen irrallaan peloista vai laajalti erilaisten kuolemaan liittyvien pelkojen ohjaamana ja ennen kaikkea lamauttamana. Kukaan ei voi tietää miltä (oma) kuolema tuntuu ennen kun on kokenut sen hetken, eikä kukaan koskaan palaa kertomaan tuntemuksistaan jälkikäteen. Luonto hoitaa eräällä tavalla, viisaasti, kuolemankin edessä. Kipuaistimus turtuu, ihminen on väsynyt, tietoisuuden tila madaltuu, toiset vaipuvat pehmeään, raukeaan olotilaan ja ovat levollisia.
Jos tämä ihminen, ihminen, jolla olisi edessään tällainen kuolema, olisi ennalta päätynyt ja varautunut ottamaan kuolemaan johtavan myrkkykapselin, minkälainen hänen kuolemastaan sen jälkeen tulisi? Skenaario olisi aivan toisenlainen.
Kannattaa pohtia sitä ohjaako hätä ja pelko ajatteluanne, ja miksi ette luota palliatiivisen hoidon kehittämiseen niin, että se tulevaisuudessa mahdollistaa sedaation?
Oheiset otteet lääkärilehdestä:
Sedaation toteuttamiselle on laadittu ohjeistuksia. Parhaillaan Euroopan palliatiivisen hoidon yhdistys (EAPC) laatii konsensuslausumaa palliatiivisesta sedaatiosta. Nathan Cherny esitti Euroopan palliatiivisen hoidon yhdistyksen kongressissa Aachenissa 2005, että sedaatiota harkittaessa olisi pohdittava seuraavien edellytysten täyttymistä: potilaalla on terminaalinen sairaus ja kuolema on lähellä, potilaan kärsimyksiä ei voida lievittää hoidoilla, sedaatiolla on selkeät tavoitteet, potilas on tietoinen toimenpiteen laadusta ja on suostuvainen, muita tarvittavia erikoisaloja on konsultoitu, koko henkilökunta on informoitu, perhe on otettu mukaan hoitoon, kaikki on dokumentoitu huolellisesti ja päätös elvytyskiellosta on tehty aiemmin.
Ja
Kun kyseessä on katastrofaalinen tilanne, sedaatioon tulisi käyttää nopeasti vaikuttavia lääkeaineita.
Täältä.
Tulkinnanvaraisuus sedaation mahdollistamisessa on varmaan se kohta, miksi päädyitte puoltamaan eutanasiaa [siis te, jotka siihen päädyitte]? Entä, jos tätä kautta linjan helpotettaisiin? Ei ole mitään tarvetta koskaan antaa potilaalle kuolemaan johtavaa myrkkyä, jos tätä kohtaa hoidosta kehitettäisiin riittävästi ja käytettäisiin
kaikki muut keinot, mitä käytettävissä on ja ihmiskunnalla tiedossa on, ennen sitä. Keskustelu eutanasiasta on silloin aivan turhaa, me emme vain keskustele niistä muista keinoista, sillä olemme ajattelultamme ja tässä suhteessa vajavaisia. Ja nojaamme tämän päivän länsimaisessa yhteiskunnassa liiaksi tälle kulttuurille ominaiseen kulttuurisensitiiviseen tietoon sen sijaan, että avaisimme mielemme ja tutkisimme kaikkia mahdollisuuksia. Eutanasia ei ole oikein, eikä siitä tule koskaan oikeutettua vain siksi, että meillä on varsin rajalliset ja rajoittuneet mallit käsitellä tajunnan ja tietoisuuden muuttamisen mahdollisuuksia.