Kirjoittaja Aihe: 2014-10-23 Suomi varautuu jihadistien paluuseen (yhdistetty)  (Luettu 333230 kertaa)

pyrokatti

  • Jäsen^^
  • **
  • Viestejä: 136
  • Liked: 534
  • Äärikansallismielinen oikeistopopulisti
Vs: 2014-10-23 Suomi varautuu jihadistien paluuseen (yhdistetty)
« Vastaus #1710 : 02.12.2019, 18:47:56 »
YLE on myös uutisoinut asiasta. Virkamiehen kieltäytymisen syy ei ollut mahtunut uutiseen.

Lainaus käyttäjältä: YLE
[..]
IS:n tietojen mukaan ulkoministeriössä oli kehitelty Operaatio Korpi -nimellä kulkeva suunnitelma, jonka tarkoituksena oli kotiuttaa al-Holin pakolaisleirissä Syyriassa olevat suomalaislapset syksyllä Suomeen ilman äitejään.

Ulkoministeriön virkamies, konsulipäällikkö Pasi Tuominen kieltäytyi ehdotuksesta, Ilta-Sanomat kertoo. Ilta-Sanomien lähteiden mukaan tämä olisi ollut yksi syy siihen, että Tuominen pari viikkoa sitten syrjäytettiin tehtävistään.

Haavisto on kiistänyt virkamiehen painostuksen Ilta-Sanomille.
[..]

Sitä voi sitten pohtia että onko kieltäytymisen syy olennainen uutisen kannalta. Vai onko sen kertominen poliittisesti epäkorrektia?

Saatin taas esimerkki valemedian toiminnasta. Yle on nyt päivittänyt uutistaan. Päivityksestä mainitaan ainoastaan aika: "päivitetty 2.12.2019 klo 18.17". Edelliseen lainaukseen on nyt ilmestynyt uusi kappale
Lainaus käyttäjältä: YLE
S:n tietojen mukaan ulkoministeriössä oli kehitelty Operaatio Korpi -nimellä kulkeva suunnitelma, jonka tarkoituksena oli kotiuttaa al-Holin pakolaisleirissä Syyriassa olevat suomalaislapset syksyllä Suomeen ilman äitejään.

Ulkoministeriön virkamies, konsulipäällikkö Pasi Tuominen kieltäytyi ehdotuksesta, Ilta-Sanomat kertoo. Ilta-Sanomien lähteiden mukaan tämä olisi ollut yksi syy siihen, että Tuominen pari viikkoa sitten syrjäytettiin tehtävistään.

Ilta-Sanomien mukaan Tuominen ei suostunut siihen, että hän olisi yksittäisenä virkamiehenä kantanut vastuun lakeja ja kansainvälisiä sopimuksia rikkovasta kotiutusoperaatiosta, josta ei oltu tehty poliittista päätöstä.

Haavisto on kiistänyt virkamiehen painostuksen Ilta-Sanomille.

Tämä tieto on ollut saatavilla jo alkuperäisen uutisen kirjoittamisen aikaan IS:n jutussa. Sinänsä tämä toimintatapa ei ole mitenkään harvinainen. Ensin kirjoitetaan agendan mukainen juttu. Kun se on ollut riittävän kauan esillä, sen jälkeen siihen voidaan lisätä huomaamatta myös agendan kannalta ikäviä asioita. Näin jälkeenpäin katsottuna uutisointi näyttää asiallisemmalta. Suurin osa on kuitenkin ehtinyt lukemaan agendan mukaisen version.

foobar

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 15 242
  • Liked: 20193
Vs: 2014-10-23 Suomi varautuu jihadistien paluuseen (yhdistetty)
« Vastaus #1711 : 02.12.2019, 18:49:52 »
Olisiko Virheiden pj Ohisalo painostanut Haavistoa toimimaan asiassa ”keinolla millä hyvänsä”?

Niin, sitähän luulisi ettei Haavisto pitkäuraisena olisi aivan noin tyhmä. Puolueen fanaattinen nuori vallankahvaporukka on sitten eri asia, ja vaikuttaisi kyykyttävän jäljellä olevia miesedustajia minkä kerkiävät.
"Avaruudessa kukaan ei voi kuulla moku-ulinaasi" - Rändöm

Outo olio

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 8 733
  • Liked: 7346
  • Manner-Suomen Tasavalta
Vs: 2014-10-23 Suomi varautuu jihadistien paluuseen (yhdistetty)
« Vastaus #1712 : 02.12.2019, 19:29:49 »
Edes kaikki Suomessa asuvat kehitysmaamuslimit eivät välttämättä haluaisi että homot tapetaan, saati että itse pitäisi olla mukana tappotalkoissa, asiaa kun vähän miettii niin ei se ihmisten tappaminen kivaa ole. Mutta yksi kansanryhmä täällä on, joka haluaisi itsekin osallistua tappotalkoisiin, nimittäin ISIS-ihmiset. Ja juuri se ihmisryhmä on se keitä Pekka Haavisto, homo, on tänne haluamassa vaikka lakien vastaisesti. ??? Vertailun vuoksi, jos joku lähtisi täältä rakentamaan omaa valtiota jossa kaikki heteromiehet tapetaan, niin haluaisinko minä rikkoa Suomen lakia jotta nämä ihmiset saadaan takaisin? En. Mutta Pekka haluaa tuota, ihmeellinen asia.
Suvaitsevaisen ajattelun yhteenveto: Suomessa Suomen kansalaiset rikkovat Suomen lakeja. Myös muiden maiden kansalaisten on päästävä Suomeen rikkomaan Suomen lakeja. Tämä on ihmisoikeuskysymys.

Joku ostaa ässäarvan, toinen taas uhrivauvan. Kaikki erilaisia, kaikki samanarvoisia.

Can I have a safe space, too?

migri

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 1 829
  • Liked: 5690
Vs: 2014-10-23 Suomi varautuu jihadistien paluuseen (yhdistetty)
« Vastaus #1713 : 02.12.2019, 20:18:00 »
Jossittelu skenaariona voi myös miettiä että mitä jos virkamies olisi lyönyt nimensä paperiin. Isis lapset olisi haettu leiriltä jä tuotu Suomeen.
Laitoin tekstimuotoon niin helpompi jaella kavereille.... Tää on niin hyvä :)

Jaakko Laamankorva
@laamankorva

#BreakingNews 

Sain nimettömältä lähteeltä kuulla Haaviston suunnitelman ISIS-äitien kotiuttamisesta. Huge if true!
Paljastan suunnitelman tässä ketjussa eli tämä eka twiitti on niinku clickbaitti suom. 'napsautesyötti' (käykö tämä termi, @Kielipoliisi ?)

1. Haavisto tylyttää konsulipäällikkö Pasi Tuomista, vaatii tätä tuomaan omalla päätöksellään lapset Suomeen, konsulikyydillä. Haaviston oma nimi ei saisi olla päätöksessä esillä.

2. Huomio siirretään kiusaajasta kiusattuun.

Tässä apuna @hsfi journalisti.

Pekka antaa ohjeen:
”Hauku vaikka sen kaulusta kunhan jotain”

Tuomas Peltomäki
@tuomaspeltomaki
Jos Haavisto on jostain tuolle konsulipäällikölle ”kilahtanut”, niin uskoakseni hermostuminen johtuu Isis-operaatiota enemmän tuosta kaulus”tyylistä”

3. Uran jatkoa pelkäävä itketetty kansliapäällikkö hakee ISIS- lapset Suomeen. Äidit jäävät. Tapahtuu käänne. Martin Scheinin ilmaantuu perustuslakikirjan kanssa "pyytämättä ja yllättäen". Laki on asiassa selvä: myös äidit on pakko tuoda Suomeen.

4. Haavisto ilmoittaa: hänen ohitseen on tehty päätös tuoda lapset, ja nyt on pakko tuoda äiditkin. Muuta ratkaisua ei ole, koska perustuslailliset oikeudet kuuluvat myös äideille.

5. Äidit tuodaan Suomeen.
Haavisto: "äitien ja lasten saapuminen Suomeen on sivuseikka, on selvitettävä, kuka teki päätökset että lapset haetaan vaikka olisi pitänyt tietää, että se johtaa perustuslain vastaiseen tilanteeseen".

6. Käynnistyy selvitys. "Syylliseksi" paljastuu kansliapäällikkö Pasi Tuominen, jonka Haavisto siirtää syrjään kansliapäällikön paikalta.

"Normaalia urakiertoa", kommentoi Haavisto.

Tuominen saanut Pekalta tehtävän vaihtaa ministeriön kattoon loisteputkia. Ehjät putket ehjiin.
Näin olisi saatu sekä lapset että äidit ilman poliittista kohua Suomeen.

Em. kuulin aamukaffella yhdeltä kojootilta joka asuu minun aitauksen liepeillä mutta ei halua nimeään julkaistavan.
"Just because you're offended, doesn't mean you're right" - Ricky Gervais

Tuulenhenki

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 2 362
  • Liked: 4675
  • Saatanantaja, enkelintäjä
Vs: 2014-10-23 Suomi varautuu jihadistien paluuseen (yhdistetty)
« Vastaus #1715 : 02.12.2019, 21:04:58 »
^ Kommentit nostaa kieltämättä hymyn huulille.  ;D
Don't despair
Show no fear
Life your life without regrets

Titus

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 7 394
  • Liked: 7290
Vs: 2014-10-23 Suomi varautuu jihadistien paluuseen (yhdistetty)
« Vastaus #1716 : 02.12.2019, 21:17:03 »

https://www.hs.fi/politiikka/art-2000006329153.html

Lainaus
HS:n tiedot: Hallitus on sopinut, että al-Holin leirillä olevia naisia ja lapsia voidaan tapaus­kohtaisesti tuoda takaisin Suomeen
Operaation ajatus on, että sitä hoitava virkamies voi ”tapauskohtaisesti” harkita tuodako perheitä, naisia ja lapsia takaisin Suomeen.

HELSINGIN SANOMIEN tietojen mukaan koko Suomen hallitus on siunannut operaation, jonka tarkoitus on hakea al-Holin leirillä olevia naisia ja lapsia takaisin Suomeen.

HS:n tietojen mukaan ulkoministeri Pekka Haavisto (vihr) on värvännyt kokeneen diplomaatin hoitamaan operaatiota. Operaatiolle on HS:n tietojen mukaan oikeuskansleri Tuomas Pöystin tuki.

Haaviston tiedotustilaisuus asiasta on parhaillaan käynnissä.

Operaation ajatus on, että sitä hoitava virkamies voi ”tapauskohtaisesti” harkita tuodako perheitä, naisia ja lapsia takaisin Suomeen. Tapauskohtaisuus liittyy HS:n tietojen mukaan siihen, että kaikki eivät välttämättä halua palata, ja osaa suomalaisista kurdihallinto ei välttämättä halua luovuttaa, koska heitä epäillään rikoksesta.

Perheitä ei lähtökohtaisesti voida hajottaa, eli pelkkiä lapsia ilman äitiään virkamies ei voisi tuoda takaisin Suomeen.
KOKO hallitus päätti asiasta HS:n tietojen mukaan sen jälkeen, kun oikeuskansleri Pöysti antoi asiasta ratkaisunsa lokakuussa.

Nyt ne uudet vaalit ja muumin äkkiä  >:(
Tell me something, it's still "We the people," right ?

RP

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 14 727
  • Liked: 7080
Vs: 2014-10-23 Suomi varautuu jihadistien paluuseen (yhdistetty)
« Vastaus #1717 : 02.12.2019, 21:22:36 »
Olisiko Virheiden pj Ohisalo painostanut Haavistoa toimimaan asiassa ”keinolla millä hyvänsä”?
Millä? Ainakin tähän aamuun asti olisin sanonut, että vihreät tarvitsivat Haavistoa enemmän kuin Haavisto Vihreitä...
"Iloitsen Turkin yrityksestä yhdistää modernisaatio ja islam."
http://www.ulkopolitiikka.fi/article/523/martin_scheinin_periaatteen_mies/

duc

  • Kannatusjäsen
  • Jäsen^^^
  • ****
  • Viestejä: 3 246
  • Liked: 8698
  • Tecumseh
Vs: 2014-10-23 Suomi varautuu jihadistien paluuseen (yhdistetty)
« Vastaus #1718 : 02.12.2019, 21:27:09 »
^^Mikä valehtelijoiden pesä Suomen nykyjohto oikein on?  :o

Valtamedian tuki alkaa livetä. Se on menoa hallitus.
ὁ βίος βραχύς, ἡ δὲ τέχνη μακρή / vita brevis ars longa / learning one's craft takes so long that a lifetime may not be adequate (käännös Merriam-Webster)

P. Tuominen: "Tällaisen päätöksen tekeminen virkamiestyönä on sellainen päätös, että sen tekijän on syytä varautua (-), että hän saa päätöksestään vankeustuomion."

Kapseli

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 1 176
  • Liked: 2017
Vs: 2014-10-23 Suomi varautuu jihadistien paluuseen (yhdistetty)
« Vastaus #1719 : 02.12.2019, 21:29:17 »
Ehkä olen vain hidasälyinen, mutta nyt monta minuuttia Haavistoa kuunnellessa en ole oikein päässyt kärryille, onko tämän tiedotuksen tarkoitus kertoa Al(ko)holin kuulumisia vai vastata virkavirhesyytöksiin.

Viimeinen suomalainen

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 4 068
  • Liked: 5840
  • "Yhdessä eteenpäin"
Vs: 2014-10-23 Suomi varautuu jihadistien paluuseen (yhdistetty)
« Vastaus #1720 : 02.12.2019, 21:41:32 »
Ai vitsi tuo Riikka on meille kimpale puhdasta kultaa:

PS. Kaikki 20 netsiä, jakakaa!
Viimeinen maastalähtijä sammuttaa valot.

Roope

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 32 751
  • Liked: 68148
Vs: 2014-10-23 Suomi varautuu jihadistien paluuseen (yhdistetty)
« Vastaus #1721 : 02.12.2019, 21:48:35 »
Ehkä olen vain hidasälyinen, mutta nyt monta minuuttia Haavistoa kuunnellessa en ole oikein päässyt kärryille, onko tämän tiedotuksen tarkoitus kertoa Al(ko)holin kuulumisia vai vastata virkavirhesyytöksiin.

Yle teki Haaviston väitetystä toiminnasta jutun tv-uutisiin, mutta kuittasi sen heti perään Antti Kurosen al-Hol-raportilla, jonka mukaan kuvio kuulostaa kummalliselta eli epäuskottavalta, leirillä on sitä paitsi ihan kamalaa ja jos Haavisto on ministeriössä jotain paheksuttavaa tehnytkin, niin siihen on ymmärrettävät humanitaariset syyt.
Mediaseuranta - Maahanmuuttoaiheiset uutiset, tiedotteet ja tutkimukset

Uuno Nuivanen

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 21 438
  • Liked: 34126
  • Hiipivä skitsofrenia
Vs: 2014-10-23 Suomi varautuu jihadistien paluuseen (yhdistetty)
« Vastaus #1722 : 02.12.2019, 21:53:50 »
Pekka-Seta ei ole tiennyt mistään mitään eikä ainakaan tehnyt mitään sopimatonta. No kuka ullattui...

Terijoen hallituskaan ei ole enää Suomen kaikkien aikojen huonoin hallitus, tämä Rinteen versio hallituksesta vetää kyllä nyt uudet pohjat!

Käteisen hallituksesta alkaen olen kuvitellut, että enää ei voi huonommaksi mennä, mutta aina ne vaan siinä onnistuvat.  :-\

Huppupelikaani

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 1 223
  • Liked: 2838
  • Dirty white boy
Vs: 2014-10-23 Suomi varautuu jihadistien paluuseen (yhdistetty)
« Vastaus #1723 : 02.12.2019, 22:11:56 »
Jäi tiedotustilaisuus näkemättä, mutta pyysikö joku Haavistolta kommenttia ulkoministeriössä olevasta heikosta ilmapiiristä ja epävarmuudesta tai siitä miksi Pasi Tuominen sai lähteä? Veikkaan, että ministeri itse ”ei tullut ajatelleeksi” automaattisesti kommentoida em. juttuja.
Poikaseni, kunpa tietäisit, miten häikäilemättömästi tätä maailmaa hallitaan.

Eisernes Kreuz

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 6 817
  • Liked: 23060
  • Paalutetaan sananvapaus!
Vs: 2014-10-23 Suomi varautuu jihadistien paluuseen (yhdistetty)
« Vastaus #1724 : 02.12.2019, 22:16:48 »
Pekka-Seta ei ole tiennyt mistään mitään eikä ainakaan tehnyt mitään sopimatonta. No kuka ullattui...

Terijoen hallituskaan ei ole enää Suomen kaikkien aikojen huonoin hallitus, tämä Rinteen versio hallituksesta vetää kyllä nyt uudet pohjat!

Käteisen hallituksesta alkaen olen kuvitellut, että enää ei voi huonommaksi mennä, mutta aina ne vaan siinä onnistuvat.  :-\

No jos tästä jotain positiivista yrittää keksiä, niin PS:n kannatus ei tällä menolla kerta kaikkiaan voi olla nousematta.

Kansalaisten keskuudessa ajatus ISIS-kurkunleikkaajaperheiden noutamisesta Suomeen ei ehkä nauti ihan samanlaista kannatusta kuin Haaviston porukoissa.
There is freedom of speech, but I cannot guarantee freedom after speech.
- Idi Amin, diktaattori

Leostoa

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 535
  • Liked: 1571
Vs: 2014-10-23 Suomi varautuu jihadistien paluuseen (yhdistetty)
« Vastaus #1725 : 02.12.2019, 22:17:10 »
Pekka-Seta ei ole tiennyt mistään mitään eikä ainakaan tehnyt mitään sopimatonta. No kuka ullattui...

Terijoen hallituskaan ei ole enää Suomen kaikkien aikojen huonoin hallitus, tämä Rinteen versio hallituksesta vetää kyllä nyt uudet pohjat!

Käteisen hallituksesta alkaen olen kuvitellut, että enää ei voi huonommaksi mennä, mutta aina ne vaan siinä onnistuvat.  :-\

Ei tämä hallitus ehdi olla huonoin harjoittamaltaan politiikalta, mutta ehdottomasti kömpelöin. Jos Haaviston rötväilyistä saadaan mustaa valkoisella todisteet niin ennätysajassa on mokattu monta ministerinhommaa. 
Jussin persut jytkyn otti, porvareista tehtiin motti.

Heppu Dille

  • Jäsen^^
  • **
  • Viestejä: 275
  • Liked: 696
Vs: 2014-10-23 Suomi varautuu jihadistien paluuseen (yhdistetty)
« Vastaus #1726 : 02.12.2019, 22:28:37 »
Yle teki Haaviston väitetystä toiminnasta jutun tv-uutisiin, mutta kuittasi sen heti perään Antti Kurosen al-Hol-raportilla, jonka mukaan kuvio kuulostaa kummalliselta eli epäuskottavalta, leirillä on sitä paitsi ihan kamalaa ja jos Haavisto on ministeriössä jotain paheksuttavaa tehnytkin, niin siihen on ymmärrettävät humanitaariset syyt.

Sivukorvalla kuulemani perusteella sain vaikutelman, että nyt kikkaillaan sanamuodoilla: Haavisto kiistää määränneensä, että lapset olisi tuotava kotiin, ja media komppaa, ettei pelkkä lasten tuominen edes olisi mahdollistakaan.

Kuulemani perusteella arvelen, että Haavisto on määrännyt lapset ja äidit tuottaviksi Suomeen.

Vellamo

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 3 136
  • Liked: 15303
Vs: 2014-10-23 Suomi varautuu jihadistien paluuseen (yhdistetty)
« Vastaus #1727 : 02.12.2019, 22:31:14 »
Haavisto ei tainnut kertaakaan, ei edes sivulauseessa esiintymisessään mainita Suomessa asuvien suomalaisten näkökulmaa tähän terroristijärjestön piirissä eläneiden ihmisten kotouttamiseen. Onko niin, että punaviherhallituksessa asialle ei uhrata ajatustakaan, saati sanoja?

Joidenkin suomalaisten naapureiksi ja/tai koulukavereiksi jne. isis-henkilöt tulevat (jos heitä tuodaan maahan). Entä heidän turvallisuutensa ja oikeutensa?
Pakkas yö on ja leiskuen, pohja loimujaan viskoo
Kansaa kartanon hiljaisen, yö sydän untaan kiskoo

Ääneti kuu käy kulkuaan, puissa lunta on valkeanaan
Kattojen päällä on lunta, tonttu ei vaan saa unta

Tosiasiallinen Nuiva

  • Kannatusjäsen
  • Jäsen^^^
  • ****
  • Viestejä: 5 938
  • Liked: 9702
  • On a mission from God
Vs: 2014-10-23 Suomi varautuu jihadistien paluuseen (yhdistetty)
« Vastaus #1728 : 02.12.2019, 22:34:22 »
Ceterum censeo Multiculturam esse delendam

RP

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 14 727
  • Liked: 7080
Vs: 2014-10-23 Suomi varautuu jihadistien paluuseen (yhdistetty)
« Vastaus #1729 : 02.12.2019, 22:42:49 »
Sivukorvalla kuulemani perusteella sain vaikutelman, että nyt kikkaillaan sanamuodoilla: Haavisto kiistää määränneensä, että lapset olisi tuotava kotiin, ja media komppaa, ettei pelkkä lasten tuominen edes olisi mahdollistakaan.

Kuulemani perusteella arvelen, että Haavisto on määrännyt lapset ja äidit tuottaviksi Suomeen.

Huomautan, että uutisten lähtöpisteen Ilta-Sanomien jutun keskeisin pointtihan oli, että Pekka Al-Holisto ei edes pyydettäessä suostunut *määräämään* alaistaan tekemään asiassa mitään. Selkeän käskyvallan käyttöhän olisi tarkoittanut, että biomassan osuessan tuulettimeen, hänen olisi pitänyt toimia myös asiassa vastuunkantajana. Ministerimme sen sijaan halusi, että määräykset olisi allekirjoittanut hänen alaisensa virkamies, ja kun hän ei näin halunnut tehdä, hänet ainakin tosiasiallisesti, jos ei välttämättä virallisesti palkkaluokissa, alennettiin.

"Iloitsen Turkin yrityksestä yhdistää modernisaatio ja islam."
http://www.ulkopolitiikka.fi/article/523/martin_scheinin_periaatteen_mies/

Lalli IsoTalo

  • "Hallituksenkaataja"
  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 32 169
  • Liked: 37641
  • Toivo parasta, varaudu pahimpaan.
Vs: 2014-10-23 Suomi varautuu jihadistien paluuseen (yhdistetty)
« Vastaus #1730 : 02.12.2019, 22:53:36 »
Sivukorvalla kuulemani perusteella sain vaikutelman, että nyt kikkaillaan sanamuodoilla: Haavisto kiistää määränneensä, että lapset olisi tuotava kotiin, ja media komppaa, ettei pelkkä lasten tuominen edes olisi mahdollistakaan.

Kuulemani perusteella arvelen, että Haavisto on määrännyt lapset ja äidit tuottaviksi Suomeen.

Minulle jäi täsmälleen sama vaikutelma sanamuotokikkailusta. Haavisto tulee vielä jäämään kiinni kikkailustaan, mutta hän menettänee vain kansansuosionsa. Ei ehkä teknisesti ottaen kuitenkaan valehdellut, mikä on myöhemmin hyvä, jos vaikka valtakunnanoikeudessa näitä aletaan joskus perkaamaan.
Arvoituksellisin kehityssuunta on länsimaiden johtajien määrätietoisuus luoda NL uudelleen Eurooppaan.
- Gorbachev

Kun fasismi saapuu uudelleen, se ei sano „minä olen fasismi“, vaan „minä olen antifasismi.“
- Ignazio Silone

"Me aiomme teurastaa teidät."
- 10v. poika, mahdollinen paluumuuttaja ISIS-leirillä

Roope

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 32 751
  • Liked: 68148
Vs: 2014-10-23 Suomi varautuu jihadistien paluuseen (yhdistetty)
« Vastaus #1731 : 02.12.2019, 23:01:47 »
Sivukorvalla kuulemani perusteella sain vaikutelman, että nyt kikkaillaan sanamuodoilla: Haavisto kiistää määränneensä, että lapset olisi tuotava kotiin, ja media komppaa, ettei pelkkä lasten tuominen edes olisi mahdollistakaan.

Kuulemani perusteella arvelen, että Haavisto on määrännyt lapset ja äidit tuottaviksi Suomeen.

Minä taas arvelen, että tarkoitus oli tuoda ensin lapset, jotta päästäisiin sanomaan, että uudessa tilanteessa myös äidit on haettava, koska muuten Suomi toimisi vastoin lakia ja ties mitä.

Kikkailu on siinä, että Haavisto ei ole muodollisesti määrännyt mitään vaan painosti virkamiestä ilman suoraa käskyä. Haavisto sitten kosti virkamiehelle laittomuuksista kieltäytymisen.
Mediaseuranta - Maahanmuuttoaiheiset uutiset, tiedotteet ja tutkimukset

Punaniska

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 7 006
  • Liked: 7167
  • patataantumuksellinen arkkikonservatiivi pimeästä
Vs: 2014-10-23 Suomi varautuu jihadistien paluuseen (yhdistetty)
« Vastaus #1732 : 02.12.2019, 23:11:54 »
Näköjään oli tarkoituksena raahata jihadistiämmät myös, vaikka lapsista puhuttiin vielä äsken:

"Helsingin Sanomien tietojen mukaan koko Suomen hallitus on käytännössä siunannut toimet, joiden avulla on tarkoitus hakea al-Holin leirillä olevia naisia ja lapsia takaisin Suomeen.

Myös tasavallan presidenttiä Sauli Niinistöä ja eduskunnan ulkoasiainvaliokuntaa on informoitu asiasta.

HS:n tietojen mukaan ulkoministeri Pekka Haavisto (vihr) on värvännyt kokeneen diplomaatin johtamaan toimia täysipäiväisesti. Toimille on HS:n tietojen mukaan oikeuskansleri Tuomas Pöystin tuki."

Jos joku Sanna Al-Mosul ensi vuonna räjäyttää itsensä Stockan jouluruuhkassa, tiedämme, ketä kiittää.

https://www.hs.fi/politiikka/art-2000006329153.html?fbclid=IwAR3d2r87XN0XK1ai589Rvt_LTeh7K0RIua06A_qZVJQing-Or68Mf8htCcg

Well the sun don't shine where it used to
And the angels are hidin' their heads
People don't listen to their hearts anymore
Seems the good men all are dead
There ain't no right, wrong, no in between
That ain't the constitution that they wrote for me

duc

  • Kannatusjäsen
  • Jäsen^^^
  • ****
  • Viestejä: 3 246
  • Liked: 8698
  • Tecumseh
Vs: 2014-10-23 Suomi varautuu jihadistien paluuseen (yhdistetty)
« Vastaus #1733 : 02.12.2019, 23:20:07 »
UM Haavisto siirtää vastuuta puolelta toiselle. Nyt se olikin oikeuskansleri Tuomas Pöysti, joka käski vaati ohjeisti hakemaan terroristien lapset Suomeen:

https://www.hs.fi/politiikka/art-2000006329153.html

Lainaus
HS:n tiedot: Hallitus on sopinut, että al-Holin leirillä olevia naisia ja lapsia voidaan tapaus­kohtaisesti tuoda takaisin Suomeen
- -
KOKO hallitus päätti asiasta HS:n tietojen mukaan sen jälkeen, kun oikeuskansleri Pöysti antoi asiasta ratkaisunsa lokakuussa.
- -

Onko vastuu Haaviston mukaan siis Pöystin, jonka toimivaltaan tai tehtäviin kuitenkaan "ei kuulu määrätä viranomaisia ryhtymään mihinkään tiettyihin toimenpiteisiin"?

Oikeuskansleri Pöystin koko päätös kanteluihin terroristilapsi-äitiasiassa on luettavissa myös Pectus3-ketjusta. Kiitos ketjun "isännälle"  :)

Suomen nykyjohdon vastuunpakoilu ja kähmintä ei kieltämättä ole luottamusta herättävää. Kansalaisena minua kiinnostaa tietää, kuka tätä maata oikein johtaa ja kantaa vastuun, mitä siitä seuraa. Nyt näyttää minun silmissäni, että pelkkiä käärmeitä on koko johtava joukko (=hallitus).

Edit. Lisätty kursivoitu teksti.
« Viimeksi muokattu: 03.12.2019, 00:44:06 kirjoittanut duc »
ὁ βίος βραχύς, ἡ δὲ τέχνη μακρή / vita brevis ars longa / learning one's craft takes so long that a lifetime may not be adequate (käännös Merriam-Webster)

P. Tuominen: "Tällaisen päätöksen tekeminen virkamiestyönä on sellainen päätös, että sen tekijän on syytä varautua (-), että hän saa päätöksestään vankeustuomion."

Tomatoface

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 659
  • Liked: 2228
  • to the maximam!
Vs: 2014-10-23 Suomi varautuu jihadistien paluuseen (yhdistetty)
« Vastaus #1734 : 03.12.2019, 00:00:13 »
Meiltä puuttuu täysin valtiojohdon vastuu. Siksi rinnastummekin banaanivaltioihin päätöksenteossa.

Ei Haavistolla ole ns. penniäkään kiinni asiassa vaan veronmaksajat hoitavat maksupuolen (ja vastuun).
O tempora, o mores!

Vellamo

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 3 136
  • Liked: 15303
Vs: 2014-10-23 Suomi varautuu jihadistien paluuseen (yhdistetty)
« Vastaus #1735 : 03.12.2019, 00:48:20 »
Pakkas yö on ja leiskuen, pohja loimujaan viskoo
Kansaa kartanon hiljaisen, yö sydän untaan kiskoo

Ääneti kuu käy kulkuaan, puissa lunta on valkeanaan
Kattojen päällä on lunta, tonttu ei vaan saa unta

Ari-Lee

  • Kannatusjäsen
  • Jäsen^^^
  • ****
  • Viestejä: 31 273
  • Liked: 25298
  • Sarkasmoitunut työvoimapulareservi ♂Syyllinen☦
Vs: 2014-10-23 Suomi varautuu jihadistien paluuseen (yhdistetty)
« Vastaus #1736 : 03.12.2019, 02:25:41 »

Rinteen hallitus on täysi "muunnellun totuuden" -hallitus. Ministerit muuntelevat totuuksia niin hyvin kuin pystyyvät. Naurettavaksi teatteriksi muodostuu kun ensin itse ovat ajaneet itsensä nurkkaan muuntelemaan totuuksia, ja pois eivät pääse. Sama suunta - seinään. Onnittelut Kepu - 5%:n marginaalikerho!

Muoks.lis.
Vastahan pari viikkoa sitten hösärin ideaali presidenttiehdokas oli Pekka Haavisto. Entä nyt?
« Viimeksi muokattu: 03.12.2019, 02:27:26 kirjoittanut Ari-Lee »
"Meidän on kaikki, jos meidän on työ:
Nälkälän rahvas, äl' aarteitas' myö!" - Ilmari Kianto 🇫🇮

"Miksi kaikessa keskusteluissa on etsitty kaikki mahdolliset ongelmat heti kättelyssä? "- J.Sipilä

ejmantyla

  • Jäsen^^
  • **
  • Viestejä: 423
  • Liked: 590
Vs: 2014-10-23 Suomi varautuu jihadistien paluuseen (yhdistetty)
« Vastaus #1737 : 03.12.2019, 06:12:38 »
Haavisto kertoi,mitä kaikkea on jo tehty ja miten joku virkamies on hoitanut pelkästään palautusta,ainoana työnään. Kertoi myös miten on tavattu irakin,syyrian,turkin sekä kurdialueen päättäjiä. Tähän projektiin on jo hassattu miljoonia.

Roope2

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 3 558
  • Liked: 4267
Vs: 2014-10-23 Suomi varautuu jihadistien paluuseen (yhdistetty)
« Vastaus #1738 : 03.12.2019, 09:22:07 »

Muistaakseni Stefan Walliin jäi todistettavasti kiinni valehtelusta, kun tapausta tutkittaessa kuulusteltiin puolustusvoimain silloista komentajaa, joka kertoi oman versionsa.

En muista, miten prosessi alkoi, mutta voisiko nykytilanteessa soveltaa samaa käytäntöä Haavistoon ja panna virkamiehet valaehtoisesti kertomaan oma näkemyksensä?

duc

  • Kannatusjäsen
  • Jäsen^^^
  • ****
  • Viestejä: 3 246
  • Liked: 8698
  • Tecumseh
Vs: 2014-10-23 Suomi varautuu jihadistien paluuseen (yhdistetty)
« Vastaus #1739 : 03.12.2019, 12:46:00 »
Halla-aho kysyy, mistä Suomea rangaistaan. Ilmeinen vastaus on: valheisiin luottamisesta ja siten petetyksi tulemisesta. Entä valehtelijoiden suojelemisesta tai valheiden vähättelystä, hyveellisen moraalin ja etiikan halveksimisesta?

No, yhden hyve on toisen pahe. Pekka Haaviston petos, valhe ja kosto, on esim. Eva Biaudetille kunniallinen teko. Harvinaista on, että pettäjä jää kiinni. Yleisempää sen sijaan, että petettyä pilkataan. Jihadistit naureskelevat taas, miten Hölmölässä asioita hoidetaan.

Valehtelu, petos, kosto ja petetyn pilkka helposti hyväksytään, kun hyöty osuu omalle kohdalle. Toisinpäin, eipä tietenkään. Saattaisi tuota kaksinaismoralismiksi kutsua. Muslimien valehtelua ja petollisuutta (taqiya) toki on helppo moittia: vääräuskosten pettäminen on perinteisen fiqhin mukaan sallittua.

Sotilaalle usein on todettu, että vihollinen ei ole ihminen. Sun Tzun mukaan kaikki sodankäynti perustuu petokseen. Sodassa lähes kaikki keinot ovat olleet sallittuja. Onko Haavistolle Suomen kansa vihollinen, kun hän pyrkii salakavalasti tuomaan maanpetokseen valmiin vihollisen, Troijan hevoseksi toisinaan sanotun, muslimiväen salaa, virkamiesten selän taakse piiloutuen, suomalaisten keskuuteen? Jihadistit pitävät kaikkia muita kuin kaltaisiaan vihollisina. Jihadismin vihollinen alistetaan tai tapetaan.

No, joo. Tällä kertaa Haaviston valhe, petos ja kosto ovat lähellä paljastua. Saa nähdä, miten käy. Saako paha teko asianmukaisen rangaistuksen, eikä, kuten tavallista, uhria rangaista, eli suomalaisia?

Tagit: