Kirjoittaja Aihe: 2014-10-30 MTV: Hovioikeus alensi vaimoaan raiskanneen tuomiota  (Luettu 5775 kertaa)

xor_rox

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 8 673
  • Liked: 9887
  • Päässänne on kontrolleja
Hovioikeus alensi vaimoaan raiskanneen tuomiota

Lainaus
Helsingin hovioikeus alensi vaimoaan raiskanneen 33-vuotiaan miehen vankeustuomion 3 v 8 kuukauteen. Käräjäoikeuden langettama 4 v 6 kk oli hovin mielestä liian ankara. Mies raiskasi tai pakotti vaimonsa seksiin tammikuussa 2012 kuudesti.

Sekä mies että nainen ovat Irakin kurdeja. Mies oli asunut Suomessa vuodesta 2008 ja perheet olivat sopineet heidän avioliittonsa vuonna 2010. Nainen sai 2011 lopussa oleskeluluvan Suomeen ja mies matkusti tammikuussa 2012 Irakiin hakemaan vaimoaan. Matkan viimeisen osan he tulivat laivalla Tukholmasta Suomeen.

Raiskaus laivalla

Laivan hytissä mies oli halunnut seksiä, mutta nainen kieltäytyi. Mies suuttui ja ilmoitti, ettei vaimolla ole tällaista oikeutta. Nainen kertoi miehen raiskanneen hänet väkivaltaa käyttäen. Tapaukseen liittyi myös oraali- ja anaaliseksi.

Teko toistui vielä uudestaan laivamatkalla. Helsingissä samanlaisia tekoja oli vielä neljä lisää. Miestä syytettiin näidenkin osalta raiskauksista, mutta oikeudessa teot katsottiin vähäisen väkivallan takia pakottamiseksi sukupuoliyhteyteen.


Lainaus
Sivullinen puuttui

Neljä päivää Suomeen tulon jälkeen mies oli heittänyt naisen ulos asunnosta ja tämä oli harhaillut päätyen Itäkeskukseen. Mies löysi naisen ja pahoinpiteli häntä.

Tässä vaiheessa sivullinen puuttui tilanteeseen ja soitti poliisille. Mies päätyi selliin ja nainen turvakotiin. Mies tosin vapautettiin muutaman päivän jälkeen ja vangittiin vasta käräjäoikeuden päätöksen jälkeen loppuvuodesta 2013.

Mies tuomittiin jutussa myös muun muassa kunnianloukkauksesta, koska tämä levitti naisen sukulaisille väärää tietoa. Mies kertoi naisen käyvän diskoissa ja että hänellä on seksisuhteita muihin miehiin. Puheiden takia naisen Norjassa asuva veli uhkasi tappaa naisen.

Nainen sai seksuaalirikoksista psyykkisiä oireita.

Micke90

  • Kannatusjäsen
  • Jäsen^^^
  • ****
  • Viestejä: 19 621
  • Liked: 14700
Tuohan on vain sitä islamilaista perhekäsitystä, josta Suomenkin olisi syytä ottaa oppia.

RP

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 14 662
  • Liked: 6871
Ja luonnollisesti "kansainväliset ihmisoikeusnormit" estävät miehen karkottamisen ja toisaalta ovat edellyttäneet oleskeluluvan myöntämistä ex-vaimolle, jolla ei ole enää mitään syytä Suomessa oloonsa.


Tämä näin tälläisenä "rohkeana" veikkauksena.
"Iloitsen Turkin yrityksestä yhdistää modernisaatio ja islam."
http://www.ulkopolitiikka.fi/article/523/martin_scheinin_periaatteen_mies/

xor_rox

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 8 673
  • Liked: 9887
  • Päässänne on kontrolleja
(http://arbetaren.se/assets/A48-s19-Spalt-Rosenberg-730x594.jpg)

Ruotsista tuli mielenkiintoinen maa siinä vaiheessa, kun sinne tuli 1,5 miljoonaa maahanmuuttajaa
- vasemmistointellektuelli Tiina Rosenberg

Kemolitor

  • Global Moderator
  • Jäsen^^^
  • *****
  • Viestejä: 5 229
  • Liked: 4089
  • Understanding is a three-edged sword.
MTV:n jutusta:
Lainaus
Syyttäjä vaati miehelle oikeudessa 2 v 3 kk rangaistusta, mutta käräjäoikeus langetti tekojen moitittavuuden takia tuplasti pidemmän tuomion, 4 v 6 kk, sekä määräsi miehen maksamaan korvauksia kaikkiaan 17900 euroa.

Ilmeisesti kyseessä on tämä tapaus, korvaussumma tosin on vähän eri, mutta muut kohdat täsmäävät:
ketjusta Raiskausrikokset Suomessa 2013

Helsingin käräjäoikeus

   Tuomio pvm      Teko pvm      Etunimi      Ikä tekohetkellä      Nimike      Rangaistus      Korvaukset uhrille   
   27.11.2013      26-30.1.2012      Mohamed      ehkä 31      2xraiskaus, 4x pakott.sukup.yht+4 muuta      4v6kk      16300   

P

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 15 235
  • Liked: 8599
Tuohan on vain sitä islamilaista perhekäsitystä, josta Suomenkin olisi syytä ottaa oppia.

Jep. Meni ihan suvaitsevan rauhanuskonnon normien mukaan. Tästä kannattaisi kysäistä teehuoneissa pohdiskelevalta Hämeen-anttilalta?
Kestää parikymmentä vuotta ennen kuin suomalainen lapsi alkaa kuluttamisen sijasta tuottaa yhteiskunnalle jotain. Pakolaisen kohdalla kyse on luultavasti parista vuodesta. Siksi pidän puheita pakolaisten aiheuttamista kansantaloudellisista rasitteista melko kohtuuttomina.
- J. Suurpää, HS 21.4.1991

P

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 15 235
  • Liked: 8599
Ja luonnollisesti "kansainväliset ihmisoikeusnormit" estävät miehen karkottamisen ja toisaalta ovat edellyttäneet oleskeluluvan myöntämistä ex-vaimolle, jolla ei ole enää mitään syytä Suomessa oloonsa.


Tämä näin tälläisenä "rohkeana" veikkauksena.

No vaimolle voi käydä aika ohraisesti, jos lähetetään takaisin Irakiin. No voi olla, että veli tulee Norjasta "käymään" Suomessakin? mutta hengissäpysymistodennäköisyys on täällä korkeampi. Aviomiehen oleskelua täällä on kyllä vaikeampi ymmärtää. Siis karkoittamattomuutta.
Kestää parikymmentä vuotta ennen kuin suomalainen lapsi alkaa kuluttamisen sijasta tuottaa yhteiskunnalle jotain. Pakolaisen kohdalla kyse on luultavasti parista vuodesta. Siksi pidän puheita pakolaisten aiheuttamista kansantaloudellisista rasitteista melko kohtuuttomina.
- J. Suurpää, HS 21.4.1991

xor_rox

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 8 673
  • Liked: 9887
  • Päässänne on kontrolleja
Tuohan on vain sitä islamilaista perhekäsitystä, josta Suomenkin olisi syytä ottaa oppia.

Jep. Meni ihan suvaitsevan rauhanuskonnon normien mukaan. Tästä kannattaisi kysäistä teehuoneissa pohdiskelevalta Hämeen-anttilalta?

Sopinee ilmeisesti myös femakkopiirien agendaan tällaisten huippuosaajien maahanmuutto.

Marjapussi

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 4 388
  • Liked: 1037
  • Kollaa Kestää

Ilmeisesti kyseessä on tämä tapaus, korvaussumma tosin on vähän eri, mutta muut kohdat täsmäävät:
ketjusta Raiskausrikokset Suomessa 2013

Helsingin käräjäoikeus

   Tuomio pvm      Teko pvm      Etunimi      Ikä tekohetkellä      Nimike      Rangaistus      Korvaukset uhrille   
   27.11.2013      26-30.1.2012      Mohamed      ehkä 31      2xraiskaus, 4x pakott.sukup.yht+4 muuta      4v6kk      16300   

Paljonkihan Mohamed joutuu tuosta todellisuudessa istumaan? Kolmasosan jossain ensikertalaisten lomakodissako.
Marokon kauhu oli sanansa mittainen eikä velipoikakaan jäänyt Aarnea pahemmaksi epätoivotun maahanmuuton estämisessä. Mutta kuka tulee torjumaan aiheettoman turvapaikkaturismin?

J.M

  • Kannatusjäsen
  • Jäsen^^^
  • ****
  • Viestejä: 4 108
  • Liked: 5418
  • Inhorealisti ja paatunut pessimisti
Lainaus

...naisen Norjassa asuva veli...


Onkohan veli jonakin öljynporauslautan koneinsinöörinä? No joo...

Itse tapaukseen liittyen. Suomi rikastui taas kuuden eksoottisen seksuaalirikoksen verran + sai kaksi oleskelijaa, joista toinen saanut traumoja seksuaalisesta väkivallasta (mikä on aivan ymmärrettävää, en vähättele naisen kokemuksia) ja toinen on tuomittu rikollinen.

Rikkaus, voimavara, kansainvälisyys, välttämättömyys, ihanuus, värinä... Siinä termi jokaista tekoa kohden.
Punavihreäthän tunnistaa jo siitä, että heidän toimintansa ja heidän toimintansa tulokset saavat kenen tahansa kasvot joko punoittamaan tai vihertämään. - jäsen Veikko

Rap is like scissors, it always loses to rock

Jari Leino

  • Nimellinen
  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 2 046
  • Liked: 6461
  • Äääeeentinen puoluejohtaja
    • Kotisivu
Lainaus
...määräsi miehen maksamaan korvauksia kaikkiaan 17900 euroa.

Pitäisi lukea, että määräsi valtionkonttorin maksamaan uhrille korvauksia kaikkiaan 17900 euroa.

JoKaGO

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 13 549
  • Liked: 4447
  • Puolen tunnin tuska, puolen vuoden nautinto
Pitäisi lukea, että määräsi valtionkonttorin maksamaan uhrille korvauksia kaikkiaan 17900 euroa.

Pitäisi siis lukea, että "meidät veronmaksajat".  >:(
Lounais-Suomen poliisilaitos tiedottaa, että Salon suunnalla on parkkipaikoilla havaittu erikoista, keväistä toimintaa.

pw

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 1 874
  • Liked: 608
Pitäisi lukea, että määräsi valtionkonttorin maksamaan uhrille korvauksia kaikkiaan 17900 euroa.

Pitäisi siis lukea, että "meidät veronmaksajat".  >:(

Pitäisi lukea "josta vaimo tilittää 100% miehelleen". Äijä tienasi hyvät rahat raiskaamalla vaimoaan.

Khalifatta

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 1 754
  • Liked: 2249
Kuvio on laajemmassa mittakaavasta tuttu tältä osin:

Lainaus
Neljä päivää Suomeen tulon jälkeen mies oli heittänyt naisen ulos asunnosta ja tämä oli harhaillut päätyen Itäkeskukseen

...as usual...
"Toisista kulttuureista tulevat tutustuvat prinsessoihimme. Tähän myös heillä on oikeus." - Rikoskomisario J. Kiiskinen

vihapuhegeneraattori

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 3 126
  • Liked: 3707
  • Generating Hatespeech since 2011
Pitäisi lukea, että määräsi valtionkonttorin maksamaan uhrille korvauksia kaikkiaan 17900 euroa.

Pitäisi siis lukea, että "meidät veronmaksajat".  >:(

Pitäisi lukea "josta vaimo tilittää 100% miehelleen". Äijä tienasi hyvät rahat raiskaamalla vaimoaan.

Mistä tuleekin mieleen että voisiko olla joillakin bisnes tällainen korvausten tehtailu. Sanotaan että on pahoinpidelty/raiskattu/tms vaikka oikeasti mitään ei olisi tapahtunut. Sitten kotiutetaan korvaukset valdelta.

Eihän sossulla elävälle mikään pikkutuomio paina.

En tosin tarkoita että tässä tapauksessa niin olisi, mutta yleisesti.
Ohikulkijoiden ryöstely ja verovaroilla loisiminen on somalien kansallinen, ehkä suorastaan geneettinen erityispiirre.

Kemolitor

  • Global Moderator
  • Jäsen^^^
  • *****
  • Viestejä: 5 229
  • Liked: 4089
  • Understanding is a three-edged sword.
Lainaus
...määräsi miehen maksamaan korvauksia kaikkiaan 17900 euroa.

Pitäisi lukea, että määräsi valtionkonttorin maksamaan uhrille korvauksia kaikkiaan 17900 euroa.

Ei nykyään enää niin paljoa, tuo korvaussysteemi muuttui jossakin vaiheessa, en muista milloin:

Lainaus
Korvauksen määrä

Korvaus määrätään lähtökohtaisesti vahingonkorvauslaissa säädettyjen perusteiden mukaan. Rikosvahinkolaki kuitenkin poikkeaa eräiltä osin siitä, mitä vahingonkorvauslaissa on säädetty.

Rikosvahinkolain mukainen enimmäiskorvaus henkilövahingoissa on 58 500 euroa. Lisäksi
- kivusta ja särystä sekä muusta tilapäisestä haitasta maksettava korvaus voi olla enintään 11 500 euroa.
- kärsimyksestä maksettava enimmäiskorvaus on 3 300 euroa. Seksuaalirikoksen uhrille kärsimyksestä maksettava korvaus voi kuitenkin olla enintään 8 800 euroa tai, jos uhri oli tekohetkellä kahdeksaatoista vuotta nuorempi, enintään 15 000 euroa.
- surmansa saaneen läheiselle maksettava korvaus voi olla yhteensä enintään 5 700 euroa.
- ansionmenetyksestä maksettava korvaus sekä työnantajalle maksettava korvaus voi olla enintään 140 euroa päivältä.

Valtiokonttori

Naisen iästä ei jutussa ollut mainintaa, mutta jos hän oli alaikäinen, niin sittenkin maksimikorvaus on 15 000 euroa.

MW

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 24 056
  • Liked: 17682
  • Kiltti ja ystävällinen, mutta niin nuiva.
Lainaus
...määräsi miehen maksamaan korvauksia kaikkiaan 17900 euroa.

Pitäisi lukea, että määräsi valtionkonttorin maksamaan uhrille korvauksia kaikkiaan 17900 euroa.

Paitsi tietenkään valtionkonttori ei näitä täysimääräisenä maksa, mutta saanee uhri jonkin korvauksen monikulttuurista.

Sellvästi rikkaus ja voimavara on.

jpm-67

  • Jäsen
  • *
  • Viestejä: 26
  • Liked: 45
  • Punainen vs. sininen pilleri. Sinistä ei tarvita
Itselläni näistä korvaus asioista tulee mieleen:
Mitä valtio on tehnyt ? (syrjäytys, kotuotus pieleen jne. kyllä näitä löytyy)
Eikö jokainen ole vastuussa teoistaan, töihin, eikä lepäilemään VAHO:n leipiin, kyllä jotain pientä tekemistä aina saadaan jotta korvaukset tulisivat maksetuksi. itse asiassa rangaistuksen pituuskin voisi korreloida maksun kanssa.

Haplotaxida

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 1 809
  • Liked: 776
En tiedä tapauksesta mitään, mutta uutisen perusteella kuulostaisi siltä, että naiselle on myönnetty perheiden kesken järjestetyn avioliiton myötä oleskelulupa – perhesuhteisiin vedoten - Suomeen, vaikka nainen ei mitä ilmeisemmin ole ollut lopulta aivan samaa mieltä siitä järjestetystä avioliitosta ja sen sisällöstä.

Missähän määrin tuota tapahtuu, vastentahtoisesti, mutta kuitenkaan tulematta tällä tavoin ilmi?

Naisten oikeuksien ja tasa-arvon, siten myös yhteiskunnallisen kehityksen kannalta voinee pitää varsin ongelmallisena sitä, jos viranomaiset ihmisoikeuksiin vedoten hiljaisuudessa siunaavat käytäntöjä, jotka pohjimmiltaan alistavat naisia:

Lainaus
.. Avioliitot ulkomaalaisten kanssa ja kesken lisääntyvät. Vuonna 2009 Helsingin kaupungissa jo joka neljännessä solmitussa avioliitossa toinen osapuoli tai molemmat olivat ulkomaan kansalaisia. Avioliittomuutosta on tullut yksi yleisimmistä maahanmuuton perusteista. Avioliiton vuoksi muutetaan maahan sekä kantaväestön puolisoiksi että aiemmin Suomeen muuttaneiden puolisoiksi. Joissakin maahanmuuttajaryhmissä on yleistä solmia järjestettyjä avioliittoja, ja puolisoita haetaan mieluusti omasta tai vanhempien synnyinmaasta. Suomessa on tehty lähinnä jonkin tietyn etnisen tai kansallisen ryhmän ja suomalaisten välisiin avioliittoihin liittyviä laadullisia tutkimuksia, ja yleistettävää tutkimustietoa näistä liitoista on hyvin vähän. Keski-Euroopassa on tehty viime vuosina määrällistä tutkimusta erityisesti maahanmuuttajavanhempien Euroopassa syntyneiden lasten avioitumistavoista. Tutkimuskiinnostus on syntynyt siitä hämmentävästä havainnosta, että muun muassa turkkilais-, marokkolais-, pakistanilais- ja intialaistaustaiset nuoret avioituvat enimmäkseen vanhempiensa lähtömaasta haettujen puolisoiden kanssa. 

Perusteluna sille, että ulkomaalaisia aviopuolisoita on oikeus ylipäätään tuoda maahan, on muun muassa YK:n ihmisoikeussopimus sekä Euroopan ihmisoikeussopimus,  jonka 8. artiklassa sanotaan: "Jokaisella on oikeus nauttia yksityis- ja perhe-elämäänsä, kotiinsa ja kirjeenvaihtoonsa kohdistuvaa kunnioitusta". Tämä on tulkittu niin, että perheenjäsenten pitäminen valtiollisin toimin erossa toisistaan ja siten heidän perhe-elämänsä estäminen on vastoin perusoikeuksia. Myös 12.  artiklassa säädetään oikeudesta avioliittoon: "Avioliittoiässä olevilla miehillä ja naisilla on oikeus mennä avioliittoon ja perustaa perhe tämän oikeuden käyttöä säätelevien kansallisten lakien mukaisesti".

Euroopan ihmisoikeussopimus, jonka Suomi on allekirjoittanut vuonna 1989, on sitova sopimus. Sen rikkomisesta voi valittaa Euroopan ihmisoikeustuomioistuimeen ja valtioille voidaan määrätä rangaistuksia sopimuksen rikkomisesta. Sopimusta on tulkittu niin, että jos avioliiton solmineet henkilöt todistettavasti aikovat viettää perhe-elämää, on toisella oikeus muuttaa maahan. ..

- Perheet muuttoliikkeessä (Väestöliitto, pdf)

En sitä kiellä, etteikö järjestetyssä avioliitossa voi jo sitä järjestäessä kunnioittaa naisen itsemääräämisoikeutta täysimääräisesti. Mutta missä määrin sitä todellisuudessa sitten tapahtuu?
« Viimeksi muokattu: 01.11.2014, 15:00:52 kirjoittanut Haplotaxida »
Turhautuneisuutta tulee muutenkin, kun väkeä on paljon pienessä tilassa. Teemme parhaillaan kyselyä poliisilaitosten luottamusmiehille ja työsuojeluvaltuutetuille. Eräs vastaaja sanoi, että tähän asti on menty tuurilla eteenpäin. Nyt sitten odotetaan, koska tuuri loppuu ja sattuu jotain vakavaa”, Suhonen sanoo.

Mikko pa

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 3 813
  • Liked: 3799
    • Ei hyssyttelyä pedofiileille-Kaikki tiedot julkisiksi

Ilmeisesti kyseessä on tämä tapaus, korvaussumma tosin on vähän eri, mutta muut kohdat täsmäävät:
ketjusta Raiskausrikokset Suomessa 2013

Helsingin käräjäoikeus

   Tuomio pvm      Teko pvm      Etunimi      Ikä tekohetkellä      Nimike      Rangaistus      Korvaukset uhrille   
   27.11.2013      26-30.1.2012      Mohamed      ehkä 31      2xraiskaus, 4x pakott.sukup.yht+4 muuta      4v6kk      16300   

Paljonkihan Mohamed joutuu tuosta todellisuudessa istumaan? Kolmasosan jossain ensikertalaisten lomakodissako.

Jutun diaarinumero on R 14/433 ja antonumero on 143532. Valittajan nimi on Khalil Mohamed Khasraw.
Suomen sotilaallinen puolustaminen
Sotilaalliseen puolustukseen kuuluvat:
maa-alueen, vesialueen ja ilmatilan valvominen sekä alueellisen koskemattomuuden turvaaminen
kansan elinmahdollisuuksien, perusoikeuksien ja valtiojohdon toimintavapauden turvaaminen ja laillisen yhteiskuntajärjestyksen puolustaminen

VH

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 1 283
  • Liked: 750
  • Kuvan henkilö ei valitettavasti elä enää.
MTV:n jutusta:
Lainaus
Syyttäjä vaati miehelle oikeudessa 2 v 3 kk rangaistusta, mutta käräjäoikeus langetti tekojen moitittavuuden takia tuplasti pidemmän tuomion, 4 v 6 kk, sekä määräsi miehen maksamaan korvauksia kaikkiaan 17900 euroa.

Ilmeisesti kyseessä on tämä tapaus, korvaussumma tosin on vähän eri, mutta muut kohdat täsmäävät:
ketjusta Raiskausrikokset Suomessa 2013

Helsingin käräjäoikeus

   Tuomio pvm      Teko pvm      Etunimi      Ikä tekohetkellä      Nimike      Rangaistus      Korvaukset uhrille   
   27.11.2013      26-30.1.2012      Mohamed      ehkä 31      2xraiskaus, 4x pakott.sukup.yht+4 muuta      4v6kk      16300   

Mohamed määrättiin maksamaan korvauksia 16300€ ja 1300€ ja 300€. Suurin korvaus on käsittääkseni raiskauksista ja sukupuoliyhteyteen pakottamisista. Muut korvauksel luultavammin pahoinitelystä ja kunnianloukkauksesta.
"Paras tapa päästä eroon laittomasta maahanmuutosta on toki luoda riittävä määrä väyliä lailliselle maahantulolle."
Anni Sinnetännemäki

guest3656

  • Vieras
Lainaus
Laivan hytissä mies oli halunnut seksiä, mutta nainen kieltäytyi. Mies suuttui ja ilmoitti, ettei vaimolla ole tällaista oikeutta. Nainen kertoi miehen raiskanneen hänet väkivaltaa käyttäen. Tapaukseen liittyi myös oraali- ja anaaliseksi.

Minkä helvetin takia ähly-seksin pervesioita täytyy puida suomalaisessa oikeusistuimissa? Jos jokin on tässä  juma****a sairasta on, niin se että maksajana on suomalainen veronmaksaja.

Khalifatta

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 1 754
  • Liked: 2249
Minkä helvetin takia ähly-seksin pervesioita täytyy puida suomalaisessa oikeusistuimissa?

Koska ruandalais-porvoolainen pastori...
"Toisista kulttuureista tulevat tutustuvat prinsessoihimme. Tähän myös heillä on oikeus." - Rikoskomisario J. Kiiskinen

Tagit: