Kirjoittaja Aihe: 2014-10-30 MTV: Näin kansainvälinen Helsinki jo on - kasvua hurjat 175%  (Luettu 63090 kertaa)

guest3656

  • Vieras
Jossain vaiheessa luulen,   tila, valta ja raha loppuvat kesken, hidastaen massamamutusta Tsadiin. Voi alla , että 2030 mamujen osuus on ehkä vain 30%.(matala arvio oli 29,6%) Tämä tosin enemmän arvaus(laskelma), kuin tilastoihin perustuva ennuste.

Kuten menneestä kehityksestä voi päätellä, mamujen määrän lisääntyminen Helsingissä on useiden kunnallispoliittisten päätösten tulos, joiden tarkoituksena on edesauttaa mamujen muuttamista Helsinkiin. Asuinalueiden sosiaalinen sekoittaminen, kaupunkien vuokra-asuntojen jakoperiaatteet, vuokra-asuntojen hankinta asuntosijoittajilta ym. palvelevat suoraan etupäässä "heikoimmassa asemassa olevien" eli lähinnä mamujen asuttamista.

Koska kunnallispoliittinen valta tulee olemaan vihervassareireilla vähintään seuraavat 15 vuotta, en usko että kehityksen suuntaa voisi muuttaa muuten kuin asuntorakentamisen määrää rajoittamalla, joka siis on päinvastoin asetettu tavoitteeksi. Maahanmuuttajien määrän kasvu voi olla jopa aikaisempaa huomattavastikin nopeampaa kun ottaa huomioon, että ikääntyviltä kantasuomalaisilta vapautuu lähitulevaisuudessa huomattava määrä asuntoja. Koska Helsingin kaupunki omistaa lähes kaiken maa-alueen, se kykenee myös päättämään rakentamisesta. Rakennusoikeuden myynnillä ja tonttimaan vuokratuloilla se kykenee puolestaan rakennuttamaan lisää kaupungin vuokra-asuntoja.

Siili

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 12 813
  • Liked: 7348
Ryhdytäänkö seuraavaksi raivaamaan mamuille tilaa kantasuomalaisten asuttamista asunnoista vai mikä neuvoksi?

Hemmetti, kun en löytänyt hakutoiminnolla sitä uutista, missä ruotsalaisia kehotetaan luovuttamaan kesäasuntonsa pakolaisten asuttamiseen. Löytäisikö joku nokkelampi sen??

Mutta siis pointtini oli, että eiköhän Suomessa aloiteta samalla kaavalla sitten aikanaan, mikäli hallitukseen ei saada ihmisiä, joilla on äly päässä.

Tuolla asiaa käsitellään:

http://puppek.puheenvuoro.uusisuomi.fi/173965-kesamokit-maahanmuuttajille

J.M

  • Kannatusjäsen
  • Jäsen^^^
  • ****
  • Viestejä: 3 983
  • Liked: 5026
  • Inhorealisti ja paatunut pessimisti
Punavihreäthän tunnistaa jo siitä, että heidän toimintansa ja heidän toimintansa tulokset saavat kenen tahansa kasvot joko punoittamaan tai vihertämään. - jäsen Veikko

Rap is like scissors, it always loses to rock

Sibis

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 2 614
  • Liked: 911
  • Multikultturistit (Mulkut) tuhoavat Suomen!
Kun valtamedia puhuu "kansainvälisyydestä", "monikulttuurista" tai "maahanmuutosta", niin lähes poikkeuksetta sillä tarkoitetaan Afrikkaa ja/tai Lähi-itää. Ne taas ovat kansainvälisyyden ja kulttuurin - myönteisessä merkityksessä - vastakohtia.

Lisää "kansainvälisyyttä" saapuu Helsinkiin:

(https://pbs.twimg.com/media/BjBpvoaCcAEIEdu.jpg)

Lastenlapsemme tulevat näkemään nämä aidat mm. Helsingin ympärillä alle sadassa vuodessa!
..lisätään vielä suomalaisfeministien yleinen aseksuaalisuus ja muslimikulttuurin ekspansiivinen väestöpolitiikka, lisääntymisihanteet sekä naisten sijottaminen pitkälti synnytystehtäviin, kyseessä on kansakuntamme kohtalo.

Ari-Lee

  • Kannatusjäsen
  • Jäsen^^^
  • ****
  • Viestejä: 29 476
  • Liked: 22363
  • Sarkasmoitunut työvoimapulareservi †Syyllinen†
Ihanan kalliista siitä oikeammasta kansainvälisyydestä meillä on esimerkkinä myös eräs Elop. Hänelle maksaminen ei lopu tässä ajassa. Eläke Suomesta n.6000€/kk, mikä on vain silakoita siihen nähden mitä vahinkoa hän oli aiheuttamassa.
"Meidän on kaikki, jos meidän on työ:
Nälkälän rahvas, äl' aarteitas' myö!" - Ilmari Kianto

"Miksi kaikessa keskusteluissa on etsitty kaikki mahdolliset ongelmat heti kättelyssä? "- J.Sipilä

Maastamuuttaja

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 5 933
  • Liked: 2527
Kesämökkien konfiskaatio alkaa luultavasti vapaaehtoispohjalla. Humaanisin hallitus koskaan vetoaa omistajien ja omistamattomien järkyttäviin yhteiskunnallisiin eroihin. Voiko olla oikein, että aavikolla risumajassa säällistä toimeentuloa tavoitellut monilapsinen perhekunta joutuu maahan, jonka asukkailla on lukuisia asuntoja monine mukavuuksineen?

Jos ja kun vapaaehtoista mökkien luovutusta  ei saada aikaan riittävässä määrin, joudutaan turvautumaan pakkotoimiin, ns. majoituslakeihin. Niissä määritellään, kuinka monta maahanmuuttajaa kesämökin omistaja joutuu majoittamaan. Kesämökit tulee muuttaa talviasuttaviksi; valtio osallistuu 10%:n osuudella kustannuksiin. Tontille tulee myös perustaa eri uskontokuntien edellyttämät laitokset, esim. ulostuslaitteisto (usein reiällinen lattia käsituin) ja hartauden harjoituksen edellyttämät tilat.

Nämä nyt vain muutamat mieleen tulevat seikat mainitakseni.

Tulevalla hallituksella ja virkamieskoneistolla näyttäisi olevan edessä monitahoinen ja vilkas nelivuotiskausi.

Voi kun tämä skenaario olisikin Pahkasian hengessä tehty hupailu, mutta nyky-Suomessa ei voi olla ollenkaan varma, ettei tästä tulisi joku päivä täyttä totta.
Punavihreäthän tunnistaa jo siitä, että heidän toimintansa ja heidän toimintansa tulokset saavat kenen tahansa kasvot joko punoittamaan tai vihertämään. - jäsen Veikko

Rap is like scissors, it always loses to rock

Khalifatta

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 1 672
  • Liked: 1982
Kesämökkien konfiskaatio alkaa luultavasti vapaaehtoispohjalla. Humaanisin hallitus koskaan vetoaa omistajien ja omistamattomien järkyttäviin yhteiskunnallisiin eroihin. Voiko olla oikein, että aavikolla risumajassa säällistä toimeentuloa tavoitellut monilapsinen perhekunta joutuu maahan, jonka asukkailla on lukuisia asuntoja monine mukavuuksineen?

Jos ja kun vapaaehtoista mökkien luovutusta  ei saada aikaan riittävässä määrin, joudutaan turvautumaan pakkotoimiin, ns. majoituslakeihin. Niissä määritellään, kuinka monta maahanmuuttajaa kesämökin omistaja joutuu majoittamaan. Kesämökit tulee muuttaa talviasuttaviksi; valtio osallistuu 10%:n osuudella kustannuksiin. Tontille tulee myös perustaa eri uskontokuntien edellyttämät laitokset, esim. ulostuslaitteisto (usein reiällinen lattia käsituin) ja hartauden harjoituksen edellyttämät tilat.

Nämä nyt vain muutamat mieleen tulevat seikat mainitakseni.

Tulevalla hallituksella ja virkamieskoneistolla näyttäisi olevan edessä monitahoinen ja vilkas nelivuotiskausi.

Vastaava tilanne oli aikoinaan sota-aikana: omakotitalojen tiloihin majoitettiin evakoita, mikäli talojen neliöt olivat "riittävän isoja".
"Toisista kulttuureista tulevat tutustuvat prinsessoihimme. Tähän myös heillä on oikeus." - Rikoskomisario J. Kiiskinen

B52

  • Kannatusjäsen
  • Jäsen^^^
  • ****
  • Viestejä: 5 505
  • Liked: 2622
  • Tylsä hetero
http://www.hs.fi/paakirjoitukset/a1470453385734?ref=hs-b-paakirjoitukset-4

Helsingistä tuli kirjava kaupunki – muutos monikulttuuriseksi kaupungiksi tapahtui nopeasti

ELOKUUN alku Helsingissä muuttaa katukuvaa olennaisesti. Kaupunki vilkastuu kertaheitolla, kun lomalaiset palaavat kotiin. Keski- ja Etelä-Euroopassa lomat sijoittuvat elokuulle, ja se toden totta näkyy Helsingissä. Joka toinen, jollei useampikin, vastaantulija näyttää olevan kotoisin aivan muualta kuin koti-Suomesta.

Helsingin Satama julkisti torstaina heinäkuun matkustajamääränsä, joka ylsi yli 1,5 miljoonaan matkustajaan. Se on uusi ennätys.

Kirjava katukuva ei kuitenkaan synny pelkästään turismista. Kun vieraiden ryntäys elokuun jälkeen laantuu, Helsinki on yhä monikulttuurinen. Pääkaupunkiin ja sen liepeille on asettunut asumaan kotikieleltään vieraita niin, ettei seutua enää ole tuntea entisekseen.

Muutos on tapahtunut nopeasti. Vuonna 1970 helsinkiläisistä 0,5 prosenttia puhui kotikielenään muuta kuin kotimaisia suomea, ruotsia tai saamea. Vuonna 2000 muunkielisiä oli 5,4 prosenttia, vuonna 2010 jo 10,2 prosenttia ja viime vuonna 13,5 prosenttia. Vuoteen 2030 mennessä muunkielisten osuuden arvellaan kohoavan 21 prosenttiin.

Vastaavanlaisia vieraskielisten osuuksia väestöstä on Helsingissä tavattu 1800-luvun loppupuolella. Vuonna 1870 muunkielisiä oli 17,1 prosenttia ja vuonna 1890 yhdeksän prosenttia. Pitkin 1900-luvun alkupuolta vieraskielisten suhteellinen osuus pieneni pienenemistään. Vähäisimmillään se oli 1960–1970-luvuilla, alle yhden prosentin.

Suurin kasvu sijoittuu noin 15:een viime vuoteen. Tälle vuosikymmenelle tultaessa kehitys on vain kiihtynyt. 15:n viime vuoden aikana nopeimmin on kasvanut venäjänkielisten määrä. Seuraavina tulevat viron- ja somalinkieliset. Pohjanmereltä Itämereen ajoittain saapuvaan suolapulssiin verrattavissa olevaa sekoittumista ovat synnyttäneet eräistä Afrikan maista sekä Syyriasta, Irakista ja Afganistanista epätoivoa ja sotia paenneet ihmiset.

Työperäinen liikkuvuus on Euroopan unioniin liittymisen jälkeen niin ikään vilkastunut. Helsingissä tuotannoltaan eniten kasvavat palveluelinkeino ja rakentaminen ovat tuoneet tänne vieraskielistä työvoimaa. Tämä trendi jatkunee ja muuttaa helsinkiläistä katukuvaa kirjavammaksi tästä eteenpäinkin.

Miten maahanmuuttajataustaisten ja ulkomaalaisten lisääntyminen sitten muuttaa suhtautumista vieraisiin? Kasvattaako se suvaitsevaisuutta – vai päinvastoin, voimistuuko torjunta?

The Economist -lehti kirjoitti heinäkuussa mielenkiintoisesta Britannian EU-kansanäänestykseen liittyvästä havainnosta. EU:sta eroon halunneiden keskeiseksi motiiviksi tiedetään maahanmuuttovastaisuus. Eri alueiden äänestystulosta analysoitaessa havaittiin, ettei äänestäjien asennoitumista EU:hun ohjannut niinkään se, kuinka suuri maahanmuuttajien suhteellinen osuus alueella on, vaan se, kuinka nopeasti osuus on kasvanut. EU-kielteisimpiä alueita olivat ne, joilla maahanmuuttajien osuus oli jopa yli kolminkertaistunut puolentoista vuosikymmenen aikana.

Myös Helsingissä muutos on ollut nopeaa. Johtaako se siis voimakkaaseen torjuntaan? Tulevaisuutta hahmotellessaan kannattaa katsoa kasvupohjaan: päiväkoteihin, kouluihin ja harrastuksiin.

Viesti kentällä lasten ja nuorten kanssa työtä tekeviltä kuuluu, että kaveripiirit ovat sekoittuneet. Äidinkieleltään vieraan kanssa oleminen on lapsille ja nuorille arkea. Vasta myöhemmin nähdään, miten tämä näkyy heidän aikuisiän suhtautumisessaan.

Kirjava kaupunki toimii, kun kirjavuuteen ei enää tule kiinnittäneeksi huomiota.
« Viimeksi muokattu: 08.08.2016, 13:39:50 kirjoittanut Miniluv »
On kumma miten vähän saa aikaan, jos vain lakkaa yrittämästä. Paula 8v.

Eino P. Keravalta

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 25 773
  • Liked: 5166
  • I ain't gonna work on Maggie's Farm no more
Lainaus
Kirjava kaupunki toimii, kun kirjavuuteen ei enää tule kiinnittäneeksi huomiota.

Ainahan sitä voi olla kohteliaasti huomaamatta, jos jonkun katujengiläisen veitsi on vatsassa tai jonkun Kuu-jumalaan uskovan penis luvatta emättimessä.

Ollaan hiljaa vaan.
HUOMIO. Ylläolevaa tekstiä ei voi ymmärtää ilman seuraavaa, siihen kuuluvaa lisäystä: Olen todellisuudessa päinvastaista mieltä ja koko kirjoitus on vain parodiaa, jonka tarkoituksena on tuoda esiin maahanmuuttokriittisen ajattelun onttous; monikulttuuri on rikkaus ja kaikki ihmiset samanarvoisia.

Tosiasiallinen Nuiva

  • Kannatusjäsen
  • Jäsen^^^
  • ****
  • Viestejä: 5 830
  • Liked: 9149
Just.

Raiskaukset ja muut keppostelut lisääntyvät ja aikanaan alkaa myös terrorismi. Asunnot käyvät liian kalliiksi ja verovarat hupenevat abdien hyysäykseen.

Ei hätää. Ongelma ratkaistaan jo varhain aloitettavalla aivopesulla.

 :facepalm:
Ceterum censeo Multiculturam esse delendam

l'uomo normale

  • Kannatusjäsen
  • Jäsen^^^
  • ****
  • Viestejä: 8 821
  • Liked: 4366
  • Je suis. Ihmisenä ja kuluttajana.
Yksi Hemingwayn romaaneista suomennettu nimellä "Kirjava satama". Ehkä ei täysin yhteensattuma Hesarilta näin runollisesti otsikoida monikulttuurisuuden ylistyksiään.
And madness and despair are a force.

Iku-routa

  • Jäsen^^
  • **
  • Viestejä: 355
  • Liked: 550
Siitä on tekemällä sellainen tehty.
"Know what you're owed on this dark day road
 Temper burn hot
 And your heart stay cold"

Eino P. Keravalta

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 25 773
  • Liked: 5166
  • I ain't gonna work on Maggie's Farm no more
Lainaus
Muutos on tapahtunut nopeasti. Vuonna 1970 helsinkiläisistä 0,5 prosenttia puhui kotikielenään muuta kuin kotimaisia suomea, ruotsia tai saamea. Vuonna 2000 muunkielisiä oli 5,4 prosenttia, vuonna 2010 jo 10,2 prosenttia ja viime vuonna 13,5 prosenttia. Vuoteen 2030 mennessä muunkielisten osuuden arvellaan kohoavan 21 prosenttiin.

Muutos ei ole 'tapahtunut' nopeasti, se on tehty nopeasti, harkitsematta ja kansalta kysymättä.

Mutta minä vuonna Hesari veikkaa, että ulkomaalaisten osuus Helsingissä ylittää 95 prosenttia?

Sillä tällä menollahan se on vääjäämätön lopputulos. Tai oikeastaan 100 prosenttia on.

Itse veikkaan, että se tapahtuu 40-50 vuoden sisällä.
HUOMIO. Ylläolevaa tekstiä ei voi ymmärtää ilman seuraavaa, siihen kuuluvaa lisäystä: Olen todellisuudessa päinvastaista mieltä ja koko kirjoitus on vain parodiaa, jonka tarkoituksena on tuoda esiin maahanmuuttokriittisen ajattelun onttous; monikulttuuri on rikkaus ja kaikki ihmiset samanarvoisia.

Java

  • Kannatusjäsen
  • Jäsen^^^
  • ****
  • Viestejä: 6 045
  • Liked: 5206
Ja hesari pitää tätä muutosta hyvänä asiana  :facepalm:
Älä usko mitään mitä kirjoitan!

Iku-routa

  • Jäsen^^
  • **
  • Viestejä: 355
  • Liked: 550
Minä oikeastaan odotan sitä, että sosiaalidemokratia kuolee kestämättömyyteensä. Kirjava kaupunki hajoaa sisältä käsin. 
"Know what you're owed on this dark day road
 Temper burn hot
 And your heart stay cold"

Kim Evil-666

  • Kannatusjäsen
  • Jäsen^^^
  • ****
  • Viestejä: 9 976
  • Liked: 39474
  • Saatanalliset säkeet Tervetuloa!
Kirjava on mielenkiintoinen ilmaisumuoto. Omasta mielestäni Helsingistä tuli vuosien saatossa niin vastenmielinen paikka elää, että sieltä piti muuttaa pois.

Mokuläävä on kirjavaa paljon osuvampi ilmaisu. Suvakit tietenkin haluavat kirjavuutta aina täydelliseen rappioon asti.
Sävytteisviritteinen ja erittäin Nuiva!
Pohjoinen Perkele! Arktisen alueen Eko-Mörökölli!

Eino P. Keravalta

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 25 773
  • Liked: 5166
  • I ain't gonna work on Maggie's Farm no more
Ja hesari pitää tätä muutosta hyvänä asiana  :facepalm:

Tottakai!

Helsingin Sanomat on kansanmurhan pää-äänenkannattaja  :)
HUOMIO. Ylläolevaa tekstiä ei voi ymmärtää ilman seuraavaa, siihen kuuluvaa lisäystä: Olen todellisuudessa päinvastaista mieltä ja koko kirjoitus on vain parodiaa, jonka tarkoituksena on tuoda esiin maahanmuuttokriittisen ajattelun onttous; monikulttuuri on rikkaus ja kaikki ihmiset samanarvoisia.

takalaiton

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 694
  • Liked: 2417
Lainaus käyttäjältä: HS
Pohjanmereltä Itämereen ajoittain saapuvaan suolapulssiin verrattavissa olevaa sekoittumista ovat synnyttäneet eräistä Afrikan maista sekä Syyriasta, Irakista ja Afganistanista epätoivoa ja sotia paenneet ihmiset.

Irakilaisten ja somppujen exodus Suomeen on siis luonnonvoima, jolle ei voi mitään. Kuulostaa järkevältä, he ajautuvat sattumalta toiseen maanosaan juuri parhaiden sosiaalietuuksien luokse.
Oulu is not safe - start deportations.

Eino P. Keravalta

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 25 773
  • Liked: 5166
  • I ain't gonna work on Maggie's Farm no more
First they take Helsinki, then they take Finland.
HUOMIO. Ylläolevaa tekstiä ei voi ymmärtää ilman seuraavaa, siihen kuuluvaa lisäystä: Olen todellisuudessa päinvastaista mieltä ja koko kirjoitus on vain parodiaa, jonka tarkoituksena on tuoda esiin maahanmuuttokriittisen ajattelun onttous; monikulttuuri on rikkaus ja kaikki ihmiset samanarvoisia.

Pöllämystynyt

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 6 896
  • Liked: 7223
  • vihervasemmistolainen
    • Yövartija
Muutos ei ole 'tapahtunut' nopeasti, se on tehty nopeasti, harkitsematta ja kansalta kysymättä.
Tämä on tärkein vasta-argumentti törkeimpään valheeseen. HS:n väestönjalostajat ja väestönsiirtäjät tässä juhlivat eugeniikkaprojektinsa ja lebensraumin valloituksensa tulosta.

HS edustaa nykypäivän natsismia. Eikä tämä ole edes vertaus, vaan tarkka kuvaus HS:n linjauksista, joihin kuuluvat mm. Euroopan laajuisen, Saksa-vetoisen suurvallan tukeminen, toisinajattelijoiden vastainen vihakirjoittelu, väestöjen etnisen, kulttuurisen ja geneettisen rakenteen jalostaminen väestönsiirroilla ja syrjinnällä, sekä juutalais- ja homovastaisen viharikollisuuden ja lopulta kansanmurhien aiheuttaminen.

HS:n rasistiselle vihanlietsonnalle ja sisällissotapropagandalle ei ole vastakkaista ääripäätä joitakin erittäin harvinaisia poikkeuksia lukuunottamatta. HS:n vastustajia ja vihanlietsonnan kohteita ovat maltilliset tolkun ihmiset, jotka puolustavat suvaitsevaisuutta, demokratiaa, sananvapautta ja alkuperäiskansojen tasa-arvoisuutta ja ihmisyyttä.
Maailma ja kaikki sen kulttuurit on kuin maalauspaletti useine kauniine väreineen, joilla kaikilla on oma ainutlaatuinen sävynsä. Jos sekoitetaan ne kaikki, ei yhtään väriä jää jäljelle, eikä yhtäkään väriä voida enää erottaa aikaansaadusta sotkusta. -Mohammed Rasoel

Bienveillant

  • Kannatusjäsen
  • Jäsen^^^
  • ****
  • Viestejä: 1 178
  • Liked: 2853
  • Negerkungen
Niin hirveää roskaa että yök! Suolapulssi my ass...kirjaimellisesti! :facepalm:
Sohvaltahuutelija

Arvoton

  • Kannatusjäsen
  • Jäsen^^^
  • ****
  • Viestejä: 6 006
  • Liked: 2262
Nyt, kun Hesa on monikulttuurinen kaupunki, voidaan mokutus lopettaa. Jättää tähän. Asettua nauttimaan nyt siitä saavutetusta onnelasta.

Edit Harmittaa vain, että asun kilsan päässä tuon Eldoraadon rajasta, l. asun Lapissa. Raato mun piti sanomankin.
« Viimeksi muokattu: 07.08.2016, 23:07:54 kirjoittanut Arvoton »

Eino P. Keravalta

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 25 773
  • Liked: 5166
  • I ain't gonna work on Maggie's Farm no more
Huomisen Helsinki kirjava on.

On puukkohaava punainen, punaiset on huumeaddiktin silmät. Paskat ruskeat juopon housuissa, ruskea on erään ryöstäjän iho. Siniset on silmät kodittoman, sininen on mustelma, jonka tunkeilija löi. Keltainen on kusitippa, jonka mamu valkoisen pizzaan laittaa, keltainen on iho sisäelimensä juoneen. Musta on raiskausten yö ja musta on silmä sen, joka kännykkäänsä ei antanut. Valkoinen on Pohjolan kaupunki, valkoinen on veretön, raiskattu ruumis rannalla. Vihreä on narkkarin oksennus, vihreä on politiikka kaupungin. Mutta pian ei värejä kukaan näe, on valot sammuneet. Vain ikiyö jo koittaa, värit kaikki samaa on.
HUOMIO. Ylläolevaa tekstiä ei voi ymmärtää ilman seuraavaa, siihen kuuluvaa lisäystä: Olen todellisuudessa päinvastaista mieltä ja koko kirjoitus on vain parodiaa, jonka tarkoituksena on tuoda esiin maahanmuuttokriittisen ajattelun onttous; monikulttuuri on rikkaus ja kaikki ihmiset samanarvoisia.

Eino P. Keravalta

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 25 773
  • Liked: 5166
  • I ain't gonna work on Maggie's Farm no more
Niin hirveää roskaa että yök! Suolapulssi my ass...kirjaimellisesti! :facepalm:

Liika suola TAPPAA.
HUOMIO. Ylläolevaa tekstiä ei voi ymmärtää ilman seuraavaa, siihen kuuluvaa lisäystä: Olen todellisuudessa päinvastaista mieltä ja koko kirjoitus on vain parodiaa, jonka tarkoituksena on tuoda esiin maahanmuuttokriittisen ajattelun onttous; monikulttuuri on rikkaus ja kaikki ihmiset samanarvoisia.

b_kansalainen

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 3 804
  • Liked: 3999
Ennen Helsingissä käydessä vitutti vain ns. tosistadilaiset (luultavasti toisen polven helsinkiläisiä), jotka alkoivat kapakoissa vittuilemaan heti kun kuulivat jonkun puheestä, että oli muualta. Viimeiset 10 vuotta meno on jo ollut sellaista moku-helvettiä, ettei enää kiinnosta kuin Vantaan lentoasema ja matkustajasatamat.

80-luvulla huvitti kun helsinkiläiset olivat olevinaan niin kansainvälistä suurkaupunkia. Miltä nyt tuntuu kun se on totta? Suurkaupungista ei tosin voi puhua vieläkään. Matka maailman metropolien mittoihin on vielä pitkä ja vaatii vielä monta etnistä ghettoa.

Java

  • Kannatusjäsen
  • Jäsen^^^
  • ****
  • Viestejä: 6 045
  • Liked: 5206
Valitettavasti tuo kehitys ei koske vain Helsinkiä, tuhoavat koko maan :'(
Älä usko mitään mitä kirjoitan!

ISO

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 7 292
  • Liked: 15393
  • No ei todellakaan nousta... Niin.
http://www.hs.fi/paakirjoitukset/a1470453385734?ref=hs-b-paakirjoitukset-4

Helsingistä tuli kirjava kaupunki – muutos monikulttuuriseksi kaupungiksi tapahtui nopeasti

Helsingistä tuli paska kaupunki - muutos paskaksi tapahtui nopeasti.

Surullista.
Syyrialainen Nesrin, 20, kertoo:
Hänen mukaansa häirinnältä voi arabikulttuurissa välttyä, jos ei puhu miehille ja välttää kaikenlaista kontaktia, ”merkkien antamista”.

Eino P. Keravalta

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 25 773
  • Liked: 5166
  • I ain't gonna work on Maggie's Farm no more
On hyvin helppo tuhota muutamassa hetkessä vuosisatainen työ.

Mutta uudelleenrakentaminen on erittäin vaikeaa.
HUOMIO. Ylläolevaa tekstiä ei voi ymmärtää ilman seuraavaa, siihen kuuluvaa lisäystä: Olen todellisuudessa päinvastaista mieltä ja koko kirjoitus on vain parodiaa, jonka tarkoituksena on tuoda esiin maahanmuuttokriittisen ajattelun onttous; monikulttuuri on rikkaus ja kaikki ihmiset samanarvoisia.

Ernst

  • Asiantuntija
  • Jäsen^^^
  • *****
  • Viestejä: 25 826
  • Liked: 15821
Monikulttuurisessa Helsingissä on näemmä tapahtumassa jotakin todella ainutlaatuista - lasten kaveripiirien sekoittumista tarkoitan. Vaikea on uskoa, että Helsingin seudulla sosiaalinen pääoma (=luottamus, yhteiset normit, yhteiset verkostot) lisäisi yhteiskunnan tehokkuutta koordinoimalla toimintaa.

Kun Abdi ryösti Akin ja Mohammed raiskasi Anun, osapuolet läheisineen tuskin verkostoutuvat keskenään. Tai jos kaveripiiriin ovat sekoittuneet kaiken taustaiset nuorisorikolliset.

HS:n toimituksessa eletään tietysti vielä Tino Singhin vastenmielisesti rääkymää unelmaa. Herätys on pian karu.
Kirottu on jokainen, joka johtaa sokean harhaan.
5. Moos. 27:18

Tagit: