HOMMAN KIRJASTO > Standardiargumentit

14) "Ennakkoluulot tekevät heistä sitä, mitä pelkäämme"

(1/2) > >>

Miniluv:

--- Lainaus ---Ilta-Sanomatkin kertoi alkuviikosta pohjoismaisia jihadisteja käsittelevästä tanskalaisdokumentista Warriors from the North (suomeksi ”Soturit pohjoisesta”). Siinä Suomesta lähtenyt nuori taistelija kertoo hakeneensa väkivaltaisesta ääriliikkeestä kunnioitusta ja tarkoitusta.

- Olin yksinäinen poika, koulussa ja töissä myös. Sen takia päätin tulla tänne Somaliaan, kertoo Mohammed Muse nimellä dokumentissa esiintyvä taistelija.

Siihen tiivistyy se, mihin ennakkoluulot ja stereotypiat pahimmillaan voivat ihmisen ajaa: tehdä hänestä juuri sen, jonka hänen pelkäämme olevan. Jos yhteiskuntaa johtavat pelko ja mahdollisilta uhkakuvilta suojautuminen, on vain kaksi vaihtoehtoa: olet joko meidän kanssamme – jos huolimme sinut – tai meitä vastaan. Aggressio nyt ainakin on pahin lahja, jonka nuorelle miehelle voi antaa. Se synnyttää vain aggressiota.

--- Lainaus päättyy ---

Elisa Rimaila huutaa kirjoituksessaan myös Trayvon Martinin ja "lempeä jättiläinen" Martin Brownin. (Kirjoitus on jo siltä ajalta, kun Brownin tapauksen faktojen pitäisi olla kaikkien tiedossa...)

Peltipaita:
Yksinäisyys koulussa ja töissä; lähtee tappajaksi että saisi kunnioitusta ja tarkoituksen elämälle. Kukkahatut, osaatteko selittää mikä meni pieleen?

Tabula Rasa:
Liian suuri ero todellisuuden ja kuvitelmien välissä ja kykenemättömyys käsitellä niitä. Mokuttajien epärealististen kuvitelmien ottaminen todesta ja arjen iskiessä kasvoille uhriutuminen ainoa opittu vastaus.

-PPT-:
Suomalaiselle naisellekin tulee ihan eri tavalla huoli nuorten miesten ja poikien hyvinvoinnista siinä vaiheessa kun ne nuoret miehet tai pojat edustavat ihanaa toiseutta.

ämpee:

--- Lainaus ---"- Olin yksinäinen poika, koulussa ja töissä myös."
--- Lainaus päättyy ---

Pienyrittäjän arkea ??
Sinällään aika hyvin, että nykyään on edes työtä.

Navigaatio

[0] Viestien etusivu

[#] Seuraava sivu

Siirry pois tekstitilasta