Olen tässä vastaamassa nimimerkin sr kommentteihin, vaikka näyttää siltä että sr on ollut useita vuosia passiivinen. En tiedä mitä hänelle muutenkaan kuuluu tai onko hän enää millään tapaa mukana. Mutta vastaan, sillä asia on vastaamisen arvoinen.
No, on puute. Nykymuodossaan "meritokraattinen esivalinta" on suunnilleen yhtä hienolta kuulostava ajatus kuin se, kun hiiret päättivät panna kissalle kellon kaulaan, jotta kuulevat, milloin se on tulossa. Jos siihen (objektiivisesti katsoen parhaat ministeriehdokkaat kamppailisivat siitä, ketkä muodostavat hallituksen) päästäisiin, niin hienoa, mutta kun en usko, että sellaista asiaa kuin objektiivisesti katsoen hyvä ministeriehdokas on mahdollista määritellä. On ehdokkaat tietenkin mahdollista panna johonkin järjestykseen täysin objektiivisin kriteerein (vaikkapa aakkosjärjestykseen), mutta mikään ei takaa, että tällä olisi mitään tekemistä ministerinä toimimisen kanssa.
Näen meritokraattisen esivalinnan tästä näkökulmasta. Valtio on ikään kuin suuri yritys. Suuren yrityksen johtoon tarvitaan pomot, ja heidät on valittava hakijoiden joukosta joillain kriteereillä. Hallitusehdokkaiden meritokraattinen esivalinta ei paljonkaan poikkeaisi suuryritysten käyttämästä esikarsinnasta. Ei suuryrityksissäkään haluta että lopullisen valinnan tekevät henkilöt joutuisivat käymään tuhansia hakemuksia, joista suurin osa on todennäköisesti lähetetty läpällä. Siksi on esikarsinta. Jos joku (sr tai kuka tahansa) haluaa tietää yksityiskohtaisia kriteereitä, niitä kannattaisi mennä kyselemään suurten yritysten johtajilta. Ehkä he tietäisivät nimetä jonkin ohjekirjan, jossa tärkeimmät kriteerit on luetteloitu.
Kuten edeltäneestä keskustelusta jokainen lukemaan vaivautunut on voinut päätellä, tuo meritokraattinen esivalinta
ei liity eduskuntavaaleihin. Siis siitäkin huolimatta että toisinaan jotkut ovat väläytelleet että eduskuntaankin pitäisi olla jokin esikarsinta tai pääsykoe.
Ennalta asetettu lukumäärä aiheuttaisi sen, että puolueiden kannattaisi asettaa ehdokkaita, jotka menisivät vastapuolen ehdokkaan edelle, mutta jäisivät oman ehdokkaan taakse ja täten pudottaa vastapuolen ehdokkaan kokonaan pois. Ja tietenkään niillä bulvaaniehdokkailla ei olisi mitään tarkoitusta todellisuudessa pyrkiä mihinkään (muuten kuin ehkä tunkea itsensä häiriköimään johonkin vastapuolen ryhmään, ja näiden saattaisi olla pakko ottaa näitä häiriköitä mukaan, jos eivät muuten täyttäisi sitä aiemmin mainitsemaasi minimimääräehtoa).
Otan tuon mahdollisuuden vakavasti. Mutta tähänkin on vastaus. Jos lukumäärän rajaaminen ennakolta tuo järjestelyyn tuollaisen mahdollisuuden pelata kilpailijoita ulos, jätetään se lukumäärän rajaaminen pois. Yksinkertaisesti unohdetaan se huonona ideana. Sen sijaan määritellään jokin läpäisyyn riittävä minimipisteraja ja eletään sitten sen kanssa. Esikarsinnan läpäisee jokin määrä henkilöitä, ja he saavat sitten keskenään itseorganisoida niitä ryhmiä, joista tulevat hallitusehdokkaat hallitusvaaleihin. Myöhemmin kansa päättää mikä näistä nimitetään hallitukseksi.
Tällä hetkellä perustuslaissa lukee kai jotain "rehellinen ja hyväksi tunnettu". No, nuo ovat tietenkin hyviä minimivaatimuksia, mutta jos tarkoitus on karsia 5.4 miljoonasta ihmisestä luokkaa 100, niin aika paljon tiheämpää kampaa pitää käyttää.
Kyllä.
Olen varma että tässä asiassa minua parempia asiantuntijoita löytyy mm. suurista yrityksistä.
Epäilen vahvasti, että tuo tuottaisi saman tuloksen kuin siirtovaalitapa. Siirtovaalitavassahan ensimmäisenä eliminoituu se, jolla on vähiten ykkösääniä. Tuossa enemmistövertailuvaalissa taas voisi koko vaalin voittaa, vaikkei olisi kenenkään ykkössuosikki.
Tuo on siis
molempien mainittujen vaalitapojen yhteinen ominaisuus: Vaikka ei olisi kenenkään ykkössuosikki, voi silti voittaa.
Todennäköisestihän lopullinen voittaja on hyvinkin monen ykkössuosikki, mutta
periaatteessa niin ei tarvitsisi olla. Lopullinen voittaja saattaisi olla vaikka suuren enemmistön mielestä toiseksi paras ehdokas, ja yllätysvoitto tuleekin sitä kautta. Ja tämä on siis yhteistä noille molemmille mainituille vaalitavoille.
Suomen vaalipiirisysteemissä siirtoäänivaalin ongelma on siinä, että se on liian raskassoutuinen.
Voidaan tietysti ajatella että käytettäisiin jotain muuta järjestelmää, joka on helppo selittää äänestäjille ja lisäksi kohtuullisen kevyt laskentavaiheessa, esimerkiksi
instant runoff. Se on läheistä sukua Suomessakin käytetylle kaksivaiheiselle presidentinvaalille mutta kuitenkin parempi, koska
a) äänestäjien kannalta se käydään yhdessä vaiheessa ja on siten kokonaisuudessaan kevyempi, ja
b) se käy läpi laskennan edetessä useita pudotusvaiheita.
En kuvittele että
instant runoff olisi täydellinen vaihtoehto. Sekään ei ole täysin immuuni äänestäjien vaalitaktikoinnille eli äänten pelaamiselle. Mutta edellä vertasinkin sitä kaksivaiheiseen presidentinvaaliin, joka meillä on käytössä puutteistaan huolimatta.
Jos Suomessa olisi käytössä
demokratia, eduskunnan ja hallituksen valinnan menetelmien loppuun asti hiominen ei olisi erityisen tärkeää.
Toiseksi "miten valtiota pitäisi hallita" on paljon huonommin määritelty ja subjektiivisempi kysymys kuin vaikkapa:"minkälainen on hyvä bussikuski". Juuri tästä syystä minä tässä penään sinulta niitä objektiivisia kriteereitä.
Laatisin tähän luettelon, jos minulla olisi siihen tarvittava tietotaito, jonka tietysti
voisin hankkia. Epäilemättä aiheesta on kirjoitettu kirjoja.
Vai niin. Eli jos kansalta kysyttäisiin, että haluatteko natsismin vai kommunismin ja sitten, jos siitä saataisiin jokin äänestystulos, niin tästä voisi päätellä, että kansa on tyytyväinen siihen, että eletään natsismissa/kommunismissa.
Tämähän on näitä absurdeja toisinaan demokratiaa vastaan esitettyjä pseudoargumentteja. Että jos enemmistö haluaisi (lisää tähän jotain absurdia) niin olisiko se sitten hyvä? Tällaiseen voidaan milloin tahansa nokittaa ainakin kahdella tapaa:
1) Kysymällä, että muuttuisiko se paremmaksi, jos jokin hallitsevaan asemaan yltänyt pieni vähemmistöklikki haluaisi sitä.
2) Onko todella niin että kansa haluaa itsensä riesaksi jonkin absurdin järjestelmän, vai onko kyse paremminkin demokratian puutteen mahdollistamista sivuvaikutuksista? Toisin sanoen, absurdi tapahtuu juuri siksi kun demokratia ei vallitse.
