http://isteve.blogspot.fi/2009/10/elinor-ostoms-economics-nobel-prize.html
Olisiko noista mitään apua?
Aloitin tästä. Itselleni silmiä avaava lukukokemus. Miniluv ja ehkä jotkut muutkin seuraavan jo tietävätkin, mutta muille tiedoksi keskeinen sisältö.
Kulttuurien tuhoutumista käsittelevässä kirjassaan
Collapse (2005) tunnettu tieteilijä (monitieteinen fysiologi, ornitologi, historia, ekologia, maantiede ym.) ja populaaritiedekirjailija
Jared Diamond havainnollistaa miten etnisen diversiteetin lisääntyminen tekee yhteistyön vaikeammaksi. Diamond ylistää hollantilaisia yhteistyötä tekevimpänä kansakuntana maailmassa ja liittää heidän tietoisuutensa ja halukkuutensa käsitellä ongelmia heidän jaettuun muistoonsa vuoden 1953 tulvasta joka hukutti 2 000 merenpinnan alapuolella elänyttä hollantilaista (hollantilaiset ovat tulvariskianalyyseissään maailmankuuluja uranuurtajia, joskin sen alan tutkimusta tehdään nykyään paljon muuallakin, mm. Saksassa, Intiassa, Turkissa jne.). Collapsen julkaisuajankohtana Pim Fortuyn oli jo murhattu mutta
Theo van Goghin murha oli uutinen kirjan jo luultavasti mennessä painoon, eikä Diamondilta voi kohtuudella edellyttää sen seurausten ennustamista etukäteen; tosin tieteellinen tutkimus aiheesta - ks. esim. Paul M. Sniderman, A. Hagendoorn.
When ways of life collide - multiculturalism and its discontents in the Netherlands. Princeton University Press 2007 - kertoo että Fortuynin ja van Goghin murhien aiheuttamiksi väitetyt muutokset (kantaväestön maahanmuuttovastaisuus, kantaväestön koetun elämänlaadun aleneminen, kantaväestön lisääntynyt halukkuus muuttaa pois omasta maastaan josta he kokevat vieraantuneensa) käynnistyivät itse asiassa jo 1990-luvulla, jolloin Alankomaiden kantaväestö ja pääosin vastusti maahanmuuton lisääntymistä tietyistä maista ja sen aiheuttamaa kulttuurin muutosta. Ei ole tiedossa miten Alankomaiden suuri ja alati paisuva muslimiväestö osaa suhtautua tulviin ja niiden estämiseen; jossain vaiheessahan heidän pitää ottaa asiassa ohjat käsiinsä, kun he tulevaisuudessa ovat laajoilla alueella enemmistönä ja kantaväestö koostuu niistä vanhuksista joiden pyllyjä heidän pitäisi pyyhkiä.
Diamond käsittelee
tragedy of the commonsia, jonka voisi suomentaa vaikka yhteisten apajien tragediaksi. Kyse on siitä, että kun on paljon kalastajia joilla on yhteiset kalavedet, kunkin yksittäisen kalastajakunnan intressissä on ylikalastaa omalta osaltaan, jotta oma elintaso hieman kohoaa. Valitettavasti ryöstökalastus tyhjentää kaikkien apajat, eikä tulevaisuudessa kukaan saa juuri mitään, eivät ryöstökalastajat eivätkä kohtuutta harrastaneet. Pitkällisen historiallisen kehityksen myötä paikallisiin tiiviisiin kalastajakyliin ja -piireihin muodostuu yhteinen muisti ja kohtuus, jossa yhteisö pitää yksittäiset kalastajat kurissa. Tällainen yhteinen sääntö ja ymmärrys voi syntyä esimerkiksi siitä, että kukaan ei kalasta tietyiltä kutumatalikoilta tiettyyn aikaan vuodesta, vaikka saaliit sieltä olisivatkin todella suuria. Monesti tällaisten yhteisesti noudatettavien ja yhteisesti pakotettujen sääntöjen seurauksena kalastajakunnan koko, veneiden määrä ja yhteiskapasiteetti sekä kalastusvälineistö tasapainottuvat tasolle, jonka pääsaaliskanta kestää kutistumatta.
Vastaavan analyysin voisi tietysti tehdä vaikka Suomen keskeisistä marjamaista jokamiehen oikeuden valossa, mutta en nyt mene siihen.
Ongelmia syntyy, kun mukaan tuodaan uusia kalastajia - toisinaan työteliäitäkin - jotka tulevat aivan erilaisista olosuhteista ja joilla ei ole mitään ymmärrystä paikallisesta meriekosysteemistä ja sen lainalaisuuksista. Tällaista on viime aikana tapahtunut Meksikossa (jossa muistaakseni Yhdysvaltain kukkahatut Kaliforniasta ryntäsivät väliin, vanhat kalastajat kun olivat etnisesti rikkaampia); pääsaalis oli muistaakseni jokin sardiinintapainen. Aiemmin tällainen on koettu esimerkiksi Meksikonlahdella (katso esim. Forrest Gump), jossa katkaravun kalastajat Teksasissa (Gump taisi olla Alabamassa) 1970-luvulla kokivat saaliidensa katastrofaalisen pienenemisen kun Yhdysvaltain hallitus rohkaisi Vietnamin venepakolaisia alkamaan katkaravun kalastajiksi. Ranskalainen ohjaaja Louis Malle teki 1985 aiheesta kömpelön ja pinnallisen rasismin- ja ekosysteeminvastaisen elokuvan
Alamo Bay; hänelle oli ilmeisesti liian herkullinen aihe, että joukko paikallisia punaniskarasisteja yrittää estää ja kohtelee nurjamielisesti ahkeria ja laihoja, kovia kokeneita vietnamilaispakolaisia jotka vain yrittävät ansaita elantoaan rehellisellä työnteolla ja yrittämisellä.
Sekä Meksikossa että Texasissa - ja käytännössä useimmissa muissakin vastaavissa tapauksissa - on kuitenkin kyse yksinkertaisesta asiasta. Joukko muualta tulleita ei noudata yhteisiä sääntöjä vaan nostaa isoja saaliita sellaisista paikoista, sellaiseen aikaan ja sellaisina määrinä joina niitä ei pitäisi eikä saisi nostaa. Seurauksena on pääsaaliseliöiden ekosysteemin luhistuminen, saaliskantojen romahtaminen ja kaikkien - niin kantaväestön kalastajien kuin tulokkaidenkin - elannon kapeneminen ja työttömyys. Tämän ymmärtävät etukäteen paikalliset kalastajat (joskaan eivät ole kieli- tai kirjoitusmiehiä jotka suuremmin saisivat sanansa kuuluville valtakunnan mediassa), tämän ymmärtävät näitä ekosysteemejä tutkivat biologit, limnologit ja muut lähitieteiden edustajat, mutta tätä ei ymmärrä kaupunkilaisvihreä, ne uudet kalastajat eikä valtakunnanmedia joka liehuu herkullisen rasismiaiheen ympärillä. Idealistiset nuoret vihreät tytöt keräävät kadulla asiasta mitään tietämättömien ohikulkijoiden nimiä addresseihin ja kuukausilahjoittajiksi erilaisille epämääräisille poliittisille toimijoille.
Antropologi Diamondin kirjaansa kokoama todistusaineisto viittaa siihen, vaikkei vasemmistosuuntautunut Diamond sitä itse kehtaa sanoa julkisesti, että perusvaatimus tuloksekkaaseen toimimiseen tällaisten ympäristöriskien kanssa on: aloita väestöllä joka on pienilukuinen, yhtenäinen ja koossapysyvä, koulutettu ja suhteellisen hyvinvoiva. Lienee tarpeetonta sanoa, että massamuutto kolmannesta maailmasta, ennen kaikkea Afrikasta mutta nykyään myös Syyriasta ja muualta Lähi-idästä, ei omaa mitään noista ominaisuuksista ja on siis toivoton ekosysteemin kannalta.
Oma vaatimaton veikkaukseni on että näitä arvottomia traagisia farsseja nähdään Suomessa marjametsien lisäksi tulevaisuudessa merelläkin. Somaliasta on tänne tullut tai tulossa joukko joutilaiksi jääneitä kalastajia, joiden paattien mastossa roikkuu nyt merirosvolippu. Lisäksi Syyriassa, Libyassa, Tunisiassa ym. on suuri joukko ammattikalastajia joiden ruosteiset purtilot ovat nyt isolla hinnalla siirtolaisten kuljetuskäytössä. En tiedä mitä ylihintaa saaneet syyrialaiset ja libanonilaiset kalastajat aikovat tehdä rahoillaan, mutta kyllähän Pohjanlahden vähenevä kalastajakanta synnyttää ekologisen tyhjiön, jonka voisi täyttää vaikka syyrialainen laahusnuottakunta. Tulevaisuudessa on luultavasti surkuhupaisaa seurata ajankohtaisohjelmaa katsoen, miten kaupunkilaisvihreät yrittävät opettaa auttavasti suomea osaaville somaleille ja syyrialaisille kalastajille merikorteista missä kalastetaan milloinkin. Silakkaa luultavasti silloinkin edelleen alikalastetaan, lohi on täydellisen ylikalastuksen kohteena ja somali kertoo satamassa kameralle miten tästä ei saa riittävästi elantoa mutta tulee kuitenkin sen verran rahaa että hengissä pysyy ja vanhimmat pojat ovat jo veneessä mukana. Vanhimmille katsojille tulevat mieleen miltei identtiset näkymät suomalaisten ja suomenruotsalaisten kalastajien elämänpiiriin joskus kaukaisella 1900-luvulla.
Ajankohtaisohjelman välikkeinä nähdään Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksen villapaitaisen tutkijan lausunto siitä, että Pohjanmerellä jatkuu tiettyjen lajien ylikalastus entistä voimakkaampana ja kannat eivät kestä. Joku professorikin mainitsee että tämä ei ole pelkästään Suomen ongelma vaan ulkomailla on myös vastaavia tapauksia. Muuten nähdään pääkaupungin vihreiden nousevia tähtiä ihailemassa somalien lotjia ja katselemassa yhdessä kaukaisuuteen. Mereltä tulee joku syyrialainen alus täynnä kalaa, ja joku paikallinen ohikulkija sanoo ettei ole nähnyt sellaisia saaliita vuosikymmeniin. Ruotsissahan vihreät ovat monikulttuurisuushulluuden pääarkkitehtejä, eikä matka Pohjanlahden yli ole kovinkaan pitkä. Ville Niinistö joka on sanonut näistä asioista joskus tolkullisiakin asioita, pui jossain poliittisessa pakastevirassa nyrkkiä taskussaan ja katselee voimattomana puolueensa kuolinkamppailua nuorten kaupunkilaisten, sosiaalivihreiden naisten puristuksessa. Puolueen järkisiiven viimeinen mohikaani, Jyrki Kasvi, yrittää puhua verkosta löytämänsä tiedon pohjalta järkeä keskusteluun. Kuka sosiaalivihreällä puolueella mitään tekisi kun Vasemmistoliitto on jo olemassa?
