Kirjoittaja Aihe: Mitä ihmettä me teemme Suomen Ympäristökeskuksella?  (Luettu 18836 kertaa)

guest7001

  • Vieras
Hyysärissä oli juttu siitä, kuinka kaupat ja liike-elämä ovat Stadin keskustassa vaikeuksissa.

Hyysäri ei olisi Hyysäri, ellei jokaiseen juttuun ujutettaisi edes vähän piiperöpropagandaa. Jutussa kerrotaan fakta, että keskusta näivettyy automarkettien takia ja heti perään joku maakuntien tyhjäntoimittajatutkija Suomen Ympäristökeskuksesta toteaa, että tulevaisuus onkin jalankulussa ja joukkoliikenteessä. Näihin saatanallisiin Kehäteiden automarketteihin ei kukaan kohta halua, koska autot ylipäätään ovat niin "last season".

Jos näin kerran on, niin miksi keskustassa kaupat sitten laittavat lapun luukulle? Tässä eivät nyt todellisuus ja toiveet taaskaan kohtaa.

Jokainen tervejärkinen ymmärtää, että kaupoille ei ole tarpeeksi ostajia, koska Stadia köyhdytetään tarkoituksella mm. sossuperäisellä maahanmuutolla, Stadista on käynnissä massiivinen veronmaksajien joukkopako, kaupungin tulotaso heikkenee tasaisesti ja sen liike-elämälle tehdään jatkuvasti kiusaa. Hyvänä esimerkkinä tuo ravintoloiden päivänvarjo-pelleily.

Tämän lisäksi Stadin kaikki 126 liikennesuunnittelijaa ovat saaneet kantakaupunkiin aikaan valosynkronoinnin, jossa kaksi autoa saa liikenneruuhkan aikaan, maksimoiden kaikki mahdolliset hiili- ja rikkidioksidipäästöt. Stadissa ajaminen on verrattavissa kiinalaiseen vesikidutukseen.

Tämän nollazuurnalismin jälkeen alkoi kiinnostaa tuo "Suomen ympäristökeskus". Ajattelin, että miten me ennen tulimme toimeen ilman tuotakin instanssia... siis niinä köyhinä ja surkeina nälänhädän aikoina esimerkiksi vuonna 2001, jolloin hyvinvointivaltio oli täysin alasajettu ja julkiset menot olivat 43 Miljardia nykyistä pienemmät.

SYKE siis löytyy vanhan YLE:n tiloista Kesäkadulta. Tässä vähän faktaa kyseisestä virastosta.

http://www.syke.fi/fi-FI/SYKE_Info/Henkilosto

Meitä on SYKEssä noin 700 innostunutta ammattilaista. Turvaamme ympäristöämme sekä hyödynnämme ongelmanratkaisussa tieteiden rajoja ylittävää tutkimusta ja osaamista. Etsimme uusia tapoja tehdä työtä yhdessä avoimesti ja ennakkoluulottomasti. Vahvuutemme on työn joustavuus kuten mahdollisuus etätyöhön (suom.huom. mahdollisuus pitää krapulapäiviä täydellä palkalla).

Sivuston videolla esiintyy "Kaupunkiseutujen viherrakenteen tutkija Pekka Itkonen".

Ei jumalauta. Joka kerran, kun aukaisee näiden virastojen kotisivuja, tulee mieleen, että Suomella on pakko olla jotain salaisia öljyvaroja jossain. 700 tyhjäntoimittajaa/verosyöttilästä siis tuollakin, keksimässä liike-elämälle ja omakotiasujille uusia simputuksia... ja julkiselta sektorilta ei säästökohteita kerta kaikkiaan löydy. Kansalaiset... medborgare... tämä nyt vain maksaa näin paljon.

Ja ajatelkaa... kaupunkiseutujen viherrakenteen tutkija. Siis todella... tämä lähentelee jo runoutta. :D



.

Onnikka

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 1 961
  • Liked: 358
Vs: Mitä ihmettä me teemme Suomen Ympäristökeskuksella?
« Vastaus #1 : 26.02.2014, 07:36:26 »
Jos näin kerran on, niin miksi keskustassa kaupat sitten laittavat lapun luukulle? Tässä eivät nyt todellisuus ja toiveet taaskaan kohtaa.

Jokainen tervejärkinen ymmärtää, että kaupoille ei ole tarpeeksi ostajia, koska Stadia köyhdytetään tarkoituksella mm. sossuperäisellä maahanmuutolla, Stadista on käynnissä massiivinen veronmaksajien joukkopako, kaupungin tulotaso heikkenee tasaisesti ja sen liike-elämälle tehdään jatkuvasti kiusaa. Hyvänä esimerkkinä tuo ravintoloiden päivänvarjo-pelleily.
Väkeähän on riittämiin, jos eivät osta niin syynä lienee hintataso joka aiheutuu korkeista vuokrista. Eipä siellä minusta näytä niin tyhjiä tiloja olevan, jollei ihan muutamassa kuukaudessa ole tullut, toisin on pienemmissä kaupungeissa.

Jaska Pankkaaja

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 8 754
  • Liked: 8870
  • Finlayson, Fazer ja nyt myös Firas
Vs: Mitä ihmettä me teemme Suomen Ympäristökeskuksella?
« Vastaus #2 : 26.02.2014, 07:42:48 »
Olipa detonatorilta oiva avaus! Erinomainen apparaatti suljettavaksi heti, paikkaantuisi se huuteleva työvoimapullakin 700 innostuneella höpömaisterilla ja CO2 päästötkin pienesivät kun aikas paljon tippuisi tuon porukan keskimääräinen ansiotaso uusissa tehtävissä! Kuinka monta vastaavaa suojatyökeskusta "korkeasti koulutetuille" tässä maassa oikein on?
Those who make peaceful revolution impossible, make violent revolution inevitable. J.F Kennedy

Tabula Rasa

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 23 813
  • Liked: 15418
  • Kuka jos en minä
Vs: Mitä ihmettä me teemme Suomen Ympäristökeskuksella?
« Vastaus #3 : 26.02.2014, 07:46:09 »
No se kuuluisa valtion hevosopisto jonka pomo saa reilua kymppitonnia kuussa. Aivan tärkeydessään maan toiminnan kannalta ehdotonta kärkeä. Onhan näitä, enemmän kysyisin mistä saa listauksen kaikista valtion tai kuntien rahoilla tapahtuvasta toiminnasta? Höylättävää olisi ja paljon.
Hedelmistään puu tunnetaan.

Dharma

  • Vieras
Vs: Mitä ihmettä me teemme Suomen Ympäristökeskuksella?
« Vastaus #4 : 26.02.2014, 08:17:47 »
Vastauksena kysymykseen: Vastaamme ajan uskonnollisiin ja henkisiin tarpeisiin.

Olettaisin seuraavan perustamisvuorossa olevan: "Suomen Vähemmistökeskuksen".

Ari-Lee

  • Kannatusjäsen
  • Jäsen^^^
  • ****
  • Viestejä: 34 464
  • Liked: 31048
  • Sarkasmoitunut työvoimapulareservi ♂Syyllinen☦
Vs: Mitä ihmettä me teemme Suomen Ympäristökeskuksella?
« Vastaus #5 : 26.02.2014, 08:52:01 »
^Näitä hienojen ideoiden keskuksia pitää yhdistellä aivan kuin hälytyskeskuksia, poliisilaitoksia, sairaanhoitopiirejä ja kuntia. Sitten kun kaikki on yhdessä nipussa voidaankin se lakkauttaa kokonaan.
"Meidän on kaikki, jos meidän on työ:
Nälkälän rahvas, äl' aarteitas' myö!" - Ilmari Kianto 🇫🇮

"Miksi kaikessa keskusteluissa on etsitty kaikki mahdolliset ongelmat heti kättelyssä? "- J.Sipilä
"Kimppuuni käytiin nyrkein – "Kyllä lyötiin ihan kunnolla" - J.Sipilä

Raro

  • Jäsen^^
  • **
  • Viestejä: 354
  • Liked: 281
  • Ennen oli hyvä.
Vs: Mitä ihmettä me teemme Suomen Ympäristökeskuksella?
« Vastaus #6 : 26.02.2014, 09:07:46 »
Terveisiä kehä III:lta juuri nyt. Todellakin on autoilu last season. Eihän tuossa edessä näykään kuin kymmenittäin autoja ja jono matelee.

Samaa mieltä itse aiheesta ketjun aloittajan kanssa. Todelliset säästöt valtiolla eivät näytä vielä alkaneen. Valitettavasti velanotto on toistaiseksi niin houkuttelevaa, että voidaan edetä juustohöyläämällä. Oikeasti pitäisi karsia kokonaisia turhia laitoksia. Toki jäljelle jääneitäkin pitää optimoida.
Jos ei veroilla saa edes yövartijaa, missä valtion legitimiteetti? -- Toadie

Hohtava Mamma

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 9 087
  • Liked: 39341
  • Leave me alone I know what I'm doing
Vs: Mitä ihmettä me teemme Suomen Ympäristökeskuksella?
« Vastaus #7 : 26.02.2014, 09:08:05 »
Mistä löytyy tutkimus kaupunkiseutujen viherrakenteesta? Annas kun arvaan, se on teetetty opinnäytetyönä jossain tiedostavassa üliopistossa ja seuraavana keväänä valmistujaisten jälkeen SYKEssä onkin jo 701 innostunutta ammattilaista.

Voitaisiin olla vuosi ilman tuollaista turvokevirastoa ja katsoa paljostako jäimme paitsi.
There is no such thing as a free breakfast.

Vasemmistoliitto: "Verotetaan kaikkea sellaista, mitä ei vielä veroteta."

The society that separates its scholars from its warriors will have its thinking done by cowards and its fighting by fools. -Thucydides

Pikkuvaimo

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 1 109
  • Liked: 2310
Vs: Mitä ihmettä me teemme Suomen Ympäristökeskuksella?
« Vastaus #8 : 26.02.2014, 09:40:02 »
No nyt otetaan kaikki joukolla yhteyttä kansanedustajiin ja vinkataan tästä hyvästä säästökohteesta. Alkaa se julkinen sektori pienetyä, kun tartutaan toimeen eikä vaan taivastella täällä... Juujuu, taitaa olla toiveajattelua, mutta tarttis tehrä jotain. Vaikka sitten epätoivosta.

Siis 700 henkilöä töissä? Onko tottakaan! Pakko olla kirjotusvirhe.

Jaa mutta. Tässä kun noita nettisivuja vilkuilin, niin ei se kaikki nyt ihan turhaakaan hommaa oo. Tutkivat ilmeisesti vaikkapa meidän tontin vanhan saostuskaivon toimivuuden, jos halutaan. Tai sitten ymmärsin aivan väärin. Teksti on paikoin aika juhlavan kuulosta näin yksinkertaselle kotiäidille. Ehkä nuo tutkimukset onkin enimmäkseen tarjolla isommille firmoille.

Ei hirtetä ennen tutkimistä tätä puljua kokonaan. Mainittu kaupunkiseutujen viherrakenteen tutkija kuulostaa kyllä ainakin huomattavan joutavalta hommalta.
Minulla on vaikeasti ymmärrettävä ja kohtalaisen huono huumorintaju.

Kni

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 8 535
  • Liked: 17327
  • Kertaluonteinen ja ainutlaatuinen yksittäistapaus.
Vs: Mitä ihmettä me teemme Suomen Ympäristökeskuksella?
« Vastaus #9 : 26.02.2014, 10:15:17 »
No se kuuluisa valtion hevosopisto jonka pomo saa reilua kymppitonnia kuussa. Aivan tärkeydessään maan toiminnan kannalta ehdotonta kärkeä. Onhan näitä, enemmän kysyisin mistä saa listauksen kaikista valtion tai kuntien rahoilla tapahtuvasta toiminnasta? Höylättävää olisi ja paljon.

No nyt otetaan kaikki joukolla yhteyttä kansanedustajiin ja vinkataan tästä hyvästä säästökohteesta. Alkaa se julkinen sektori pienetyä, kun tartutaan toimeen eikä vaan taivastella täällä... Juujuu, taitaa olla toiveajattelua, mutta tarttis tehrä jotain. Vaikka sitten epätoivosta.

Siis 700 henkilöä töissä? Onko tottakaan! Pakko olla kirjotusvirhe.

Jaa mutta. Tässä kun noita nettisivuja vilkuilin, niin ei se kaikki nyt ihan turhaakaan hommaa oo. Tutkivat ilmeisesti vaikkapa meidän tontin vanhan saostuskaivon toimivuuden, jos halutaan. Tai sitten ymmärsin aivan väärin. Teksti on paikoin aika juhlavan kuulosta näin yksinkertaselle kotiäidille. Ehkä nuo tutkimukset onkin enimmäkseen tarjolla isommille firmoille.

Ei hirtetä ennen tutkimistä tätä puljua kokonaan. Mainittu kaupunkiseutujen viherrakenteen tutkija kuulostaa kyllä ainakin huomattavan joutavalta hommalta.

Olen samaa mieltä edellä mainittujen kollegojen kanssa. Kaikenlaisista höpöhöpölaitoksista voisi saada merkittävät säästöt. Monelle laitokselle on oma paikkansa ja tehtävänsä, mutta niiden koko on pidettävä järjellisellä tasolla.

Suomessa valmistuu nykyään kai enemmän tohtoreita ja muita huippukoulutettuja kuin koskaan. Kaikille ei riitä markkinaehtoista työtä, minkä vuoksi korkeasti koulutetut tutkijat työllistetään jatkuvasti paisuviin "tutkimuslaitoksiin ja -keskuksiin", tutkimaan "kaupunkiseutujen viherrakennetta" tai "puunpolttoa".
Osa järjestäytynyttä koulutettua koneistoa.

Peksi

  • Jäsen^^
  • **
  • Viestejä: 102
  • Liked: 6
Vs: Mitä ihmettä me teemme Suomen Ympäristökeskuksella?
« Vastaus #10 : 26.02.2014, 10:24:05 »
Asiallisesti ottaen kaikki muu paitsi vientiteollisuudessa työskenteleminen on valtion syöttöporsaana olemista, tavalla tai toisella. Epäilisin, ettei SYKE ole kuitenkaan turhimmasta päästä, ennemminkin sitä kuunnellaan liian vähän.

Lainaus
Ja ajatelkaa... kaupunkiseutujen viherrakenteen tutkija. Siis todella... tämä lähentelee jo runoutta. :D

En tiedä mitä kyseinen henkilö tekee, mutta kaupunkikasvillisuuden oikeanlaisen käytön merkitys tullee kasvamaan. Ne puhdistavat ilmaa ja voivat pienentää myös tulvariskiä haihduttamalla vettä (muuten sadevesi valuu uoraan viemäreihin imeytymättä mihinkään). Ja kaipa ne yleistä viihtyisyyttäkin lisäävät, joskin puhun toki vain omasta puolestani


Mursu

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 6 278
  • Liked: 2380
Vs: Mitä ihmettä me teemme Suomen Ympäristökeskuksella?
« Vastaus #11 : 26.02.2014, 10:34:33 »
Keskustaan on avattu viime vuosina kauppakeskus Kamppiin ja lisäksi pari kauppakeskusta on perusteellisesi remontoitu. En liika yleistäisi siitä, että joku Aleksin kenkäkauppa sulkee. En näe näitä kauppakeskuksia ja keskustaa oikein kilpailijana. Mitä omasta lapsuudesta muistan, ei koskaan käyty keskustassa vaan lähisupermarketissa, lähikaupoissa ja joskus Hakaniemessä. Pikemminkin kauppakeskukset korvaavat lähiökauppoja. Asiointi keskustassakin tulee keskittymään kauppakeskuksiin ja yksittäiset Aleksin kaupat ovat vaikeuksissa. Luulisi sen, että asiointi siirtyy Aleksilta Kamppiin miellyttävän joukkoliikenteen kannattajiakin.

Jutussa oli hieman huvittava kommentti Leo Kososelta:
Lainaus
"On aika ristiriitaista, että kauppa jatkaa edelleen todella suurimittaista autokaupunkirakentamista. Se osoittautuu mitä ilmeisimmin virheinvestoinniksi tulevina vuosikymmeninä. Jo nyt voi sanoa, että se on väärää politiikkaa."

En tiennytkään, että kaupat tekevät politiikkaa. Tietääkseni ne pyrkivät myymään tavaroita. Vihreät sanovat olevansa suvaitsevia ja erilaisuutta kannattavia, mutta kuumasti kaikkien kauppojen tulisi olla heidän makunsa mukaan tehtyjä. En ymmärrä ketä palvelisi, jos esikaupungeista tultaisiin autoilla keskustaan.

Jääpää

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 2 927
  • Liked: 1963
  • Kiljuvuorten Sumuinen Gorilla 75%
Vs: Mitä ihmettä me teemme Suomen Ympäristökeskuksella?
« Vastaus #12 : 26.02.2014, 11:01:32 »
Sekoitin ensin mielessäni tuon " kaupunkiseutujen viherrakenteen tutkijan" lepäilevään  ostarivinokkaaseen, mutta kyse olikin innokkaasta ammattilaisesta.
Perustuslaki 29§
"Kansanedustaja on velvollinen toimessaan noudattamaan oikeutta ja totuutta. Hän on siinä velvollinen noudattamaan perustuslakia, eivätkä häntä sido muut määräykset."

Dharma

  • Vieras
Vs: Mitä ihmettä me teemme Suomen Ympäristökeskuksella?
« Vastaus #13 : 26.02.2014, 11:01:45 »
Vihreiden automarkettien vastustus on vuosikymmeniä vanhaa. Syynä on se, että automarketeissa asioivat ovat niitä, jotka elämäntavallaan tuottavat ne verotulot, joita vihreät kuluttavat ja siksi edelliset vastustavat jälkimmäisiä. Ei vihreitä aidosti kiinnosta ympäristönsuojelu. Elävät hyvin samankaltaista elämää kuin kaikki muukin. Ostavat ehkä yksiönsä valaistussähkön tuulivoimasta ja kahvinsa reilusta kaupasta, mutta 99 % energiastaan kuluu aivan samalla tavalla. Ovat keksineet pyhittää urbaanin asumismuotonsa ympäristösyillä, vaikka tosiasiassa kyse on enemmän köyhyydestä ja makuasioista kuin ekologisesta valinnasta (Vihreiden jäsenistäkin luokkaa promille elää aidosti ekogolisesti).

Helppoahan se on esiintyä ekologisena, kun ei ole rahaa kuluttaa itse, koska käyttää pääosin julkisesti maksettuja palveluja.

Suomalainen arvostaa keskimäärin kahta asiaa ostoksissaan: hintaa ja kätevyyttä. Molemmat ovat automarkkettien eduksi aina ja ikuisesti, koska ei niihin kukaan muuten ikinä ajaisi. Vihreät haluavat pakottaa rakentamisen asemien läheisyyteen, jotta automarketeilta menisivät asiakkaat. Mistään valinnanvapauden lisäämisestä ei ole kyse, vaan pakottamisesta eli fasismista.

Ympäristöviranomaiset ovat pitkälti vihreiden vallasssa, koska vihreät ovat olleet näistä aloista kiinnostuneita ja hakeutuneet niihin töihin ja ottaneet poliittisesti haltuunsakin. Tästä johtuen lähtökohtaisesti, niin paradoksaalista kun se onkin, ympäristöasioissa ei tulisi kuulla ympäristöviranomaisia, koska ne ovat niin poliittisesti sitoutuneita, minkä edellä esitetty "autot ovat historiaa"-viranomaiskommentti osoittaa.

Autojen määrä on kasvanut lamoista huolimatta tasaisesti. Joukkoliikenteen käyttö on sen sijaan suhteessa väestöön laskenut, vaikka väestö on keskittynyt ja merkittäviä joukkoliikenneinvestointeja on tehty 1990-luvun alusta tähän päivään. Tätä tieto ei muuten taida löytyä mistään mediasta tai ympäristöviranonmaisen lausunnoista. Laskin sen itse Tilastokeskuksen tiedoista.

Dharma

  • Vieras
Vs: Mitä ihmettä me teemme Suomen Ympäristökeskuksella?
« Vastaus #14 : 26.02.2014, 11:17:42 »
"Autot ovat historiaa":

Suomen henkilöautokanta:

1985: 1 546 094
1990: 1 938 856
1995: 1 900 855
2000: 2 134 728
2005: 2 430 345
2010: 2 858 244
2012: 3 036 618

Sitten mielenkiintoinen fakta:

Suomen linja-autokanta on kasvanut sekin rajusti:

1985: 9 017
1990: 9 327
1995: 8 083
2000: 9 852
2005: 10 716
2010: 13 607
2012: 14 885

mutta niillä ajatetut liikennesuoritteet ovat käytännössä täsmälleen samoina 1985-2012 ja sarja on tasainen (sivu 9 linkissä). Toisin sanoen busseja on paljon enemmän, mutta niiden käyttöaste paljon huonompi. Syy: vihreys eli on tuettu reittejä, ei matkustajia ja hävitty pirusti julkista rahaa.

Henkilöautojen suoritteet ovat kasvaneet jokseenkin autokannan suhteessa eli kokonaisuutena rajusti.

http://www2.liikennevirasto.fi/julkaisut/pdf3/lti_2013-06_tietilasto_2012_web.pdf

Joukkoliikenteen osalta on kätevästi saatavissa vain 1997-2011 tiedot. Niiden mukaan rautateiden suoritteet nousivat tuona aikana 10 %, siis matkustakilometrit. Kasvu oli vähäisempää kuin väestönkasvu. Raitiovaunusuoritteet nousivat 25 % huolimatta Helsingin väestökasvusta. Metron lähes tuplaantuivat. Lentoliikenne ja taksit joukkoliikenteeseen laskien joukkoliikenteen suoritteet nousivat yhteensä alle 3 % tuona aikana. Väestö kasvoi selvästi nopeammin ja keskittyi joukkoliikenteen ulottuviin.

http://www2.liikennevirasto.fi/julkaisut/pdf3/lti_2013-02_julkisen_liikenteen_web.pdf

Toisin sanoen Suomi jatkoi vakaata autoistumistaan ja joukkoliikenteen hidasta taantumista, kuten ennenkin huolimatta mittavasta muuttoliikkeestä ja joukkoliikenneinvestoinneista.


sivullinen.

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 14 064
  • Liked: 8963
  • Ahjo on viha. Kosto on kipinä.
Vs: Mitä ihmettä me teemme Suomen Ympäristökeskuksella?
« Vastaus #15 : 26.02.2014, 12:09:26 »
Syke on Vihreille sama kuin SAK demareille: epädemokraattinen mafiaorganisaatio, joka takaa suojatyöpaikat ja jakaa puolueen hyväksyntäleimoja, joita ilman ei saa mitään tehdä.

Ehdottomasti tuollaiset pitäisi lakkauttaa. Ei sen vuoksi, että tuhannen laiskanviran lopettaminen miljoonien joukossa jotain muuttaisi, vaan siksi, että puolueiden antamien lupaleimojen vaatiminen alistaa kaiken toiminnan valtiolle eli on kommunismia.
"Meistä ei olisi mikään sen suotavampaa kuin sivullisen esittämä marxilainen analyysimme arvostelu." (Lenin)

Dharma

  • Vieras
Vs: Mitä ihmettä me teemme Suomen Ympäristökeskuksella?
« Vastaus #16 : 26.02.2014, 12:11:52 »
Syke on Vihreille sama kuin SAK demareille: epädemokraattinen mafiaorganisaatio, joka takaa suojatyöpaikat ja jakaa puolueen hyväksyntäleimoja, joita ilman ei saa mitään tehdä.

Ehdottomasti tuollaiset pitäisi lakkauttaa. Ei sen vuoksi, että tuhannen laiskanviran lopettaminen miljoonien joukossa jotain muuttaisi, vaan siksi, että puolueiden antamien lupaleimojen vaatiminen alistaa kaiken toiminnan valtiolle eli on kommunismia.

Leninin opit ovat käytössä: valta neuvostoille ja valta neuvostoissa bolsevikeille. Valta SAK:lle ja valta SAK:ssa demareille. Valta ympäristöviranomaisille ja valta ympäristöviranomaisissa vihreille.

Dharma

  • Vieras
Vs: Mitä ihmettä me teemme Suomen Ympäristökeskuksella?
« Vastaus #17 : 26.02.2014, 12:13:26 »
Ympäristölautakunnan varapuheenjohtaja on Suomen ykkösnyrkki Leo Stranius:

(http://www.outialanko.fi/sites/default/files/imagecache/full/blog_guests/Leo-Stranius-Saimaannorppa.jpeg)

Ääri-ihminen.

Lainaus
Helsinki degrowth-aikaan: Vuoden 2015 talousarvion lähetekeskustelu

http://leostranius.fi/

Eli kun Suomen julkinen talous on menossa konkurssiin BKT:n kasvun hiivuttua, niin tämä on juuri se, mihin tähdättiinkin. Terrorismia.

Dharma

  • Vieras
Vs: Mitä ihmettä me teemme Suomen Ympäristökeskuksella?
« Vastaus #18 : 26.02.2014, 12:22:23 »
Todellinen ongelma edellä kuvatussa on se, että kun ympäristöviranomaiset ovat vihreiden hallussa, niiltä saatavat lausunnot ja toimet vastaavat sitä, jos Jehovan todistajilta kysyttäisiin kantaa verensiirtoon. Koska kyseessä on muotiuskonto (vihreys) harva ymmärtää kyseenalaistaa asiaa aivan kuten suhteellisen harva kyseenalaisti Neuvostoliiton asiaa 1970-luvulla.

Tuloksena ollaan jo nähty Vuosaaren sataman huomattava viivästyminen, jätevesiasetus ja ties mitä muita vastaavia toimia.

Isäntä ja loinen

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 2 238
  • Liked: 4445
Vs: Mitä ihmettä me teemme Suomen Ympäristökeskuksella?
« Vastaus #19 : 26.02.2014, 12:28:22 »
Meikäläisen kirjoissa Leo Stranius on hyvää vauhtia kipuamassa Suomen ärsyttävimmäksi vihreäksi ohi Anni Sinnemäen ja Oras Tynkkysen. On nimittäin todella rasittava kaveri. Taannoisessa radiohaastattelussa Leo kehuskeli, että hän ei lainkaan keitä kaurapuuroa. Ilmeisesti hän vaan sekoittaa kaurahiutaleita veteen ja that's it. Energiaa säästyy ja maailmanparantajan kilpi kiillottuu. Ja eihän siinä mitään, jokainen saa hörhöillä oman mielensä mukaan. Mutta kun Leksa kertoi tämän tarinansa vihreille tyypilliseen besserwissermäiseen, ylimieliseen ja moraalisäteilevään sävyyn. Teki mieli paiskata radio seinään.
- Vapaus vai vastuu?
- Vastuu.
- Oikeus vai velvollisuus?
- Velvollisuus.

Dharma

  • Vieras
Vs: Mitä ihmettä me teemme Suomen Ympäristökeskuksella?
« Vastaus #20 : 26.02.2014, 12:29:31 »
Meikäläisen kirjoissa Leo Stranius on hyvää vauhtia kipuamassa Suomen ärsyttävimmäksi vihreäksi ohi Anni Sinnemäen ja Oras Tynkkysen. On nimittäin todella rasittava kaveri. Taannoisessa radiohaastattelussa Leo kehuskeli, että hän ei lainkaan keitä kaurapuuroa. Ilmeisesti hän vaan sekoittaa kaurahiutaleita veteen ja that's it. Energiaa säästyy ja maailmanparantajan kilpi kiillottuu. Ja eihän siinä mitään, jokainen saa hörhöillä oman mielensä mukaan. Mutta kun Leksa kertoi tämän tarinansa vihreille tyypilliseen besserwissermäiseen, ylimieliseen ja moraalisäteilevään sävyyn. Teki mieli paiskata radio seinään.

Olin hänen kanssaan samalla (EU:n maksamalla, Heidi Hautalan järjestämällä) "Nuori vihreä vaikuttaja"-kurssilla 1999. Siitä saakka olen seurannut.

guest7001

  • Vieras
Vs: Mitä ihmettä me teemme Suomen Ympäristökeskuksella?
« Vastaus #21 : 26.02.2014, 15:39:03 »
Olipa detonatorilta oiva avaus! Erinomainen apparaatti suljettavaksi heti, paikkaantuisi se huuteleva työvoimapullakin 700 innostuneella höpömaisterilla ja CO2 päästötkin pienesivät kun aikas paljon tippuisi tuon porukan keskimääräinen ansiotaso uusissa tehtävissä! Kuinka monta vastaavaa suojatyökeskusta "korkeasti koulutetuille" tässä maassa oikein on?

Otan vapauden lainata itseäni toisesta ketjusta. Siis tässä on vain ns. jäävuoren huippu, mutta kuitenkin.

Lainaus
YLE Puhetta kuuntelemalla kuulee valtion viroista ja virastoista, joita ei ikinä voisi kuvitella olevan olemassakaan. Siellä ollaan haastateltu mm. Työterveyslaitoksen onnellisuustutkijaa, Länsi-Uudenmaan Ympäristöviraston katupölytutkijaa ja Ilmatieteen Laitoksen revontulitutkijaa. Myös riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksella on jokaiselle fisulle oma tutkijansa.

Viimeisin hauska oli "Palkansaajien Tutkimuslaitoksen" johtaja Seija Ylikunnas, jonka mielestä 45:n paikkeilla olevaa veroastettamme voisi vielä kiristää ja ruuan hintaa nostaa kovemmalla ALV:lla.

Jos meillä olisi Suomessa talousjournalisteja, he kysyisivät tällaisen kommentin jälkeen: "Mitä helvettiä me teemme palkansaajien tutkimuslaitoksella ja sen johtajalla Seija Ylikunnaksella"?

Tulevaisuuden tutkimuslaitos on silkkaa Pahkasikaa.
http://keskustelu.kauppalehti.fi/5/i/keskustelu/thread.jspa?threadID=231618&tstart=0

Lakritseista suuttuneen "nuorisotutkijan" virasto ja sen tutkijat ovat silkkaa Pahkasikaa:
http://www.nuorisotutkimusseura.fi/yhteystiedot/tutkijat

Tasa-arvovaltuutetun toimisto on silkkaa Pahkasikaa, Ympäristöministeriö ja ympäristöhallinto on täynnä täydellisen järjettömiä instansseja ja virkoja. Käykää huviksenne tutkimassa YM:n tai TraFin sivuja ja niitä lukemattomien tyhjäntoimitusvirkojen määrää. Sama pätee THL:ään tai VALVIRaan, TUKESiin tai Valtion Siemenperunakeskukseen. Suomen Pankin henkilöstötarve arvioitiin Emu-kytkennän myötä 80:ksi, sen ollessa 700! Ilmatieteen laitoksella sama määrä virkakuntaa. Maahanmuutto"bisneksen" edistämiseksi tarvittavasta virkaloisten armeijasta puhumattakaan.

Esimerkkejä olisi loputtomiin. Yleinen julkishallinto maksaa jo 14.2 Miljardia vuodessa. Se maksaa 4.5 kertaa enemmän, kuin mitä maanpuolustukseen käytetään. Tällainen hallinto riittäisi satamiljoonaiselle kansalle. Menot ovat lähteneet täydellisesti lapasesta, aivan niin kuin presidentti Niinistö totesi.
https://www.stat.fi/til/jmete/2012/jmete_2012_2014-01-31_tie_001_fi.html

10 vuotta sitten käytimme 50% vähemmän rahaa (kolmanneksen vähemmän inflaatiokorjattuna) tähän touhuun. Oliko meillä silloin elämä jotenkin oleellisesti kurjempaa?

Tämän porsastelun maksajat, eli yksityinen sektori, käy parhaillaan YT-neuvotteluja puukko kurkulla ja teollisuus ulosliputtaa. Jos me emme laita menoja kuriin, olemme totaalisessa kusessa muutamassa vuodessa.

PS: Miksi ihmeessä tullaan aina itkemään tätä samaa: "Poliiseilta ja hoitajiltako te leikkaisitte?", kun läski on nimenomaan tyhjäntoimittamisessa, kiusaa tekevässä turhassa byrokratiassa ja hallinnossa. Terveyspuolella kolmea työntekijää kohden on jo yksi esimies. Meillä on kokonaisia virastoja, joiden kerta kaikkinen lopettaminen toisi satojen miljoonien säästöt ja kukaan tuskin huomaisi mitään... paitsi kaikenlainen turha ihmisten kyykyttäminen voisi vähentyä.

Persut väittävät olevansa duunarien puolue. Lyökää siis nyrkki pöytään ja luvatkaa leikata tätä paskaa. Se pienentäisi duunarin veroja, nostaisi hänen ostovoimaansa ja maltillinen verotus saisi talouden pyörimään. Julkisen sektorin sikailu on Suomen ongelma numero yksi.

EL SID

  • Vieras
Vs: Mitä ihmettä me teemme Suomen Ympäristökeskuksella?
« Vastaus #22 : 26.02.2014, 15:53:50 »
Suomen ympäristökeskus on yksi niistä virastoista joka kuuluisi liipaisimen alle kun julkista sektoria pakkoleikataan.
Laitosta suojelee lakipykälät, joiden mukaan sitä pitää kuunnella erinäisissä lupa-asioissa (lue: byrokratia luo byrokratiaa)
Ympäristövirasto jää pääosin tarpeettomaksi, mikäli lakeja muutetaan siten ettei ympäristöviraston lausunto tarvita kuin hyvin tärkeissä kaavoitusasioissa, kuten maakuntaa -tasolla ja lupamenettelyä yksinkertaistetaan "yhden luukun" systeemiksi, jossa kaikki luvat haettaisiin yhdellä kertaa, yhdellä kaavakkeella, yhdeltä viranomaiselta.

Sama systeemi pätisi myös museo-virastoon.

« Viimeksi muokattu: 26.02.2014, 15:55:50 kirjoittanut EL SID »

Jepulis

  • Kannatusjäsen
  • Jäsen^^^
  • ****
  • Viestejä: 3 271
  • Liked: 8858
Vs: Mitä ihmettä me teemme Suomen Ympäristökeskuksella?
« Vastaus #23 : 26.02.2014, 16:06:15 »
Otan vapauden lainata itseäni toisesta ketjusta. Siis tässä on vain ns. jäävuoren huippu, mutta kuitenkin.
Lainaus

-Työterveyslaitoksen onnellisuustutkijaa,
-Länsi-Uudenmaan Ympäristöviraston katupölytutkijaa ja
-Ilmatieteen Laitoksen revontulitutkijaa.


Esimerkkejä olisi loputtomiin.
Ei voi olla enempää samaa mieltä.

Mainitut esimerkit eivät edes ole pahimmasta päästä. Kansantaloudessa ei todellakaan tarvita ketään kertomaan, että vanhan omakotitalon seinät ei välttämättä vastaa uusinta standardia. Mutta silti lakisääteisesti pitää energiatodistus myydessä luovuttaa. Tämä on kansalle kiistaton kustannus, vaikkei siitä budjettiin tulisi euroakaan lisää. Se on pahimmasta päästä.

Maalaisjärjellä vaikeassa taloustilanteessa ei tarvita joka paikkaan omaa tutkimista, ei todistelua, eikä tarkastamista, syynäämistä. On ikävää jos katupölyä koskevat tilastot jää vähäiselle päivitykselle mutta vielä huikeasti paljon ikävämpää, jos katupöly jää sen tilastoinnin kustannusten takia kokonaan siivoamatta.

Edeltävänkaltainen ajattelu tarvittaisiin nyt ylätasolle. En lainkaan käsitä miksi "säästöjen löytäminen" on muka niin vaikeaa. Ei se ole ollenkaan vaikeaa. Ainoa mikä on vaikeaa, on poliitikoille itselleen tärkeiden kavereiden irtisanominen ja sekin heille henkilökohtainen ongelma, ei kansan ongelma.
Vihapuhe on parempi kuin lässytetty valhe.

guest7001

  • Vieras
Vs: Mitä ihmettä me teemme Suomen Ympäristökeskuksella?
« Vastaus #24 : 26.02.2014, 16:13:56 »
Laitetaan vielä Kauppalehden palstalta (Suomen parhaalta talousfoorumilta) nimimerkin Gosplan Inc. tiivistys. Erinomaisesti kiteytetty.

Lainaus
Jokainen suomalainen on taatusti huomannut saman tosiasian: samalla kun julkinen sektori paisuu pullataikinan lailla ja sen kustannukset kasvavat räjähdysmäisesti, julkisten palveluiden taso rapautuu järkyttävällä nopeudella.

Syy on aivan yksinkertainen ja sen on tuttu myös monista yksityisen sektorin firmoista jotka tosin korjaavat tilanteen ajautumalla konkurssiin: kärjelleen kääntynyt pyramidiorganisaatio.

Terminaalivaiheessa jokaista tuottavaa työtä tekevää julkisen sektorin työntekijää (opettajat, sairaanhoitajat, poliisit, palomiehet, lääkärit jne) kohden on ylöspäin avautuvat pyramidi eri sortin johtajaa ja päällikköä, josta lähes kaikki ovat poliittisen koneiston tai hyväveliverkoston palkintovirkaan nostamaa pohjasakkaa.

Oikeuttaakseen oman olemassaolonsa, nämä joutuvat tietenkin rakentamaan bysanttilaisen byrokratian joka näyttää siltä että mikään ei toimisi ilman heidän arvokasta panostaan ja hyvin nopeasti se alkuperäinen johtokin rampautuu tämän koneiston keskellä täysin toimimattomaksi ja sulautuu virkaloisten joukkoon. Syntyy käsittämätön määrä rajoituksia, määräyksiä ja valvontaa sekä uusia virkoja sekä organisaatiotasoja näitä hoitamaan. Yksinkertaisinkin asia omakotitalon takan lämmitykseen lähtien vaatii kymmeniä ellei satoja uusia johtajanvirkoja valvontaa ja lupien käsittelyä hoitamaan.

Selvin merkki on rahan kylväminen ulkoisille asiantuntoille ja konsulteille jotta tämä hoitaisivat juuri niitä asioita ja tekisivät niitä päätöksiä joita kovapalkkaisimpien julkisen sektorin virkamiesten pitäisi oikeastaan palkkansa eteen tehdä ja joiden hoitamiseen juuri näillä pitäisi olla suurin pätevyys.

Viimeinen asia joka tässä tilanteessa pitäisi sallia on juustohöylän käyttö. Se vain leikkaa katastrofaalisen suuren siivun muutenkin alimiehitetystä suorittavasta portaasta eikä raavi edes pintaa siitä massasta joka pitäisi irtisanoa aluksi viimeiseen mieheen ja palkata sitten takaisin 5% pätevimmistä johtajista jotka todella kykenisivät miehittämään kaikki julkisen sektorin oikeasti tarvitsemat johtotehtävät.

Lalli IsoTalo

  • "Hallituksenkaataja"
  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 37 947
  • Liked: 54614
  • Kyllä tästä vielä selvitään, kaikesta huolimatta!
Vs: Mitä ihmettä me teemme Suomen Ympäristökeskuksella?
« Vastaus #25 : 26.02.2014, 16:16:10 »
Rykäisin päästäni tällaisen alustavan ajatushahmotelman:

Kaikkien julkisrahoitteisten organisaatioiden pitäisi itsearvioida itseään seuraavalla tavalla:

1. Listatkaa 10 tärkeintä tehtäväänne tärkeysjärjestyksessä.
2. Listatkaa kolme pahinta seurausta, jos noita tehtäviä ei hoideta, viiden vuoden tähtäimellä.
3. Edellisiin perustuen, asettakaa työntekijänne tärkeysjärjestykseen.

Sitten ulkopuolinen asiantuntija tekee saman, arvioiden myös mitä hyötyä organisaatiosta on. Lopputuloksena saadaan hyvinvointivaltion syöttöporsaiden leikkauslista.

En ehkä ole ajatellut tätä loppuun saakka, mutta ideaa voidaan kehitellä pidemmälle, jos siltä tuntuu.
“Tavoitteemme on pakolaisten suojelu. Rajat ovat sille este.”
— Soros

“Rajat auki ja Suomi kiinni tai rajat kiinni ja Suomi auki.”
— Valtakunnanpärkhele

“Nykyään suomalaiset poliitikot ja virkamieskunta hääräävät aivan avoimesti hulluja ja tärähtäneitä, eivätkä enää edes teeskentele ajavansa Suomen etua.”
— Akez

Machine Head

  • Vieras
Vs: Mitä ihmettä me teemme Suomen Ympäristökeskuksella?
« Vastaus #26 : 26.02.2014, 17:27:58 »
Lainaus
Ja ajatelkaa... kaupunkiseutujen viherrakenteen tutkija. Siis todella... tämä lähentelee jo runoutta.

Entä toi lumen kaukokartoittaja, se on jo runoutta ;D

Dharma

  • Vieras
Vs: Mitä ihmettä me teemme Suomen Ympäristökeskuksella?
« Vastaus #27 : 26.02.2014, 18:09:19 »
Posti toi juuri uuden (ainoan) hihamerkkini. Näillä voi hiljaisesti vastustaa yhteiskuntaa rapauttavia voimia. Nyt pitäisi vielä valita, mihin nahkatakkiini tämän ompelen?

(http://i.imgur.com/FjEbvnj.jpg)

guest7001

  • Vieras
Vs: Mitä ihmettä me teemme Suomen Ympäristökeskuksella?
« Vastaus #28 : 26.02.2014, 19:09:37 »
Lisää Gosplan Inc. nimimerkiltä. Äijähän on hauska. :D

http://keskustelu.kauppalehti.fi/5/i/keskustelu/thread.jspa?threadID=237523

Lainaus

Miten ihmeessä niinkin tavanomainen ja Euroopan syrjäisimmällä reunalla täysin välttämätön kestokulutushyödyke kuin auto voi olla muutamille itsestään perkeleestä kotoisin oleva helvetinkone jota ilmeisesti tankataan elävillä saimaannorpan poikaisilla. Kas kun kukaan ei ole vielä käynyt ristiretkeen omaa pesukonetta vastaan.

Dharma

  • Vieras
Vs: Mitä ihmettä me teemme Suomen Ympäristökeskuksella?
« Vastaus #29 : 26.02.2014, 19:14:25 »
Lisää Gosplan Inc. nimimerkiltä. Äijähän on hauska. :D

http://keskustelu.kauppalehti.fi/5/i/keskustelu/thread.jspa?threadID=237523

Lainaus

Miten ihmeessä niinkin tavanomainen ja Euroopan syrjäisimmällä reunalla täysin välttämätön kestokulutushyödyke kuin auto voi olla muutamille itsestään perkeleestä kotoisin oleva helvetinkone jota ilmeisesti tankataan elävillä saimaannorpan poikaisilla. Kas kun kukaan ei ole vielä käynyt ristiretkeen omaa pesukonetta vastaan.

Pesukoneet ovat ympäristösyistä nykyään todella surkeita. Säästävät liikaa vettä ihan turhaan. Ja kestävät vähän yli takuuajan, koska tehdään Kiinassa, jonne teollisuus siirtyi virheiden takia.

Tagit: