HOMMAN KESKUSTELU => Paja => Aiheen aloitti: Heikki Luoto - 07.10.2016, 19:31:56

Otsikko: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: Heikki Luoto - 07.10.2016, 19:31:56
En edusta 612.fi-yhdistystä, mutta mainostan silti.

Lainaus
Kutsu itsenäisyyspäivän soihtukulkueeseen.

612.fi-yhdistys toivottaa kaikki tervetulleiksi kolmatta kertaa järjestettävään soihtukulkueeseen. Soihtukulkue on tapamme osoittaa kunnioitusta Suomen itsenäisyyttä ja sitä rakentaneiden ja puolustaneiden muistoa kohtaan. Kulkueen osallistujamäärä kolminkertaistui viime vuonna haastavista sääolosuhteista huolimatta ja odotettavissa on, että se kasvaa entisestään. Liity siis maanmiestesi ja -naistesi joukkoon ja tee kanssamme tästä itsenäisyyspäivästä unohtumaton kokemus.

Sekä yhdistys että tapahtuma ovat poliittisesti sitoutumattomia ja pyydämme osallistujia kunnioittamaan myös tätä jättämällä poliittiset tunnukset kotiin. Pyydämme osallistujia myös kunnioittamaan tapahtuman harrasta mutta juhlavaa luonnetta asiaan kuuluvalla käytöksellä ja pukeutumisella. Tämä tarkoittaa, että alkoholijuomat on paras jättää kotiin viilenemään.

Marssijärjestys on pitkälti sama kuin edeltävinä vuosina. Tapahtuma alkaa itsenäisyyspäivänä Töölöntorilla klo 18:30, josta lyhyen ohjelman jälkeen kulkue suuntaa kohti Hietaniemen hautausmaata, jonne käymme laskemassa kynttilöitä Suomea sankarivainajien muistoksi. Soihdut osallistujille tarjoaa 612.fi-yhdistys mutta kannustamme tuomaan hautasmaalle omat hautakynttilät ja tietysti roppakaupalla reipasta mieltä.

Tervetuloa mukaan!

612.fi-yhdistys

https://m.facebook.com/events/1260828117272579/

612.fi-yhdistyksen Facebook-sivu (https://www.facebook.com/elakoonsuomi612/?hc_ref=NEWSFEED)
612.fi-yhdistyksen kotisivu (http://612.fi)
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: Nationalisti - 07.10.2016, 20:36:05
Torilla tavataan.  ;)
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: Tabula Rasa - 07.10.2016, 21:36:16
Kimppakyyti voisi olla helpompi kun omaa peliä sompailla hkin keskustassa juhlapäivänä. Mitäs busseja täällä oli tarjolla? Katson lähimmän ja ajelen välille odottelemaan jos savosta ei omaa bussia lähdekään.
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: vihapuhegeneraattori - 07.10.2016, 22:41:59
Ensin miekkariin, sieltä siirtyminen marssille. Jos riittää turnauskestävyyttä siis. Miekkarin alustavat infot sigusta.
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: seikku - 08.10.2016, 01:41:38
Itämurteiden puolelta olen kuullut puuhastelua, jossa Savo-Karjalasta koottaisiin kuormaa Kouvolaan ja sieltä edelleen laumoittuneena syrjäiselle, mutta karulle seudulle jo sen verran ajoissa, että mielenosoituksiinkin voi ehtiä, jollei arvosta lounastamista. Soihtukulkueen jälkeen paluuta.

Täytyypä tökkiä muurahaispesiä ja tutkia kohmelon astetta.
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: Larva - 08.10.2016, 07:52:37
Voisinpa lähteäkin.
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: Nuiva kansalainen - 08.10.2016, 20:27:47
Vasemmistoanarkistit varmasti taas tulossa häiriköimään, mellakoimaan ja pahoinpitelemään kulkueeseen osallistuvia. Toivotaan, että poliisi estää tämän yhtä hyvin kuin viime vuonna.
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: Tabula Rasa - 08.10.2016, 20:30:37
Itämurteiden puolelta olen kuullut puuhastelua, jossa Savo-Karjalasta koottaisiin kuormaa Kouvolaan ja sieltä edelleen laumoittuneena syrjäiselle, mutta karulle seudulle jo sen verran ajoissa, että mielenosoituksiinkin voi ehtiä, jollei arvosta lounastamista. Soihtukulkueen jälkeen paluuta.

Täytyypä tökkiä muurahaispesiä ja tutkia kohmelon astetta.

Laitatko tietoa yksärinä kouvostoliiton lähdöistä tai muista täältä päin kulkevista kyydeistä kunhan tiedät?
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: Shemeikka - 08.10.2016, 20:32:11
Olen tulossa tänäkin vuonna. Oulun puolesta ollaan kuulemani mukaan suunnittelemassa yhteiskuljetusta. Ellei, niin tulen taas omin nokkineni.
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: Tabula Rasa - 08.10.2016, 20:35:01
Olen tulossa tänäkin vuonna. Oulun puolesta ollaan kuulemani mukaan suunnittelemassa yhteiskuljetusta. Ellei, niin tulen taas omin nokkineni.

Voisi tähänkin hypätä matkalta mukaan jos ei ihan rannikkoa myöten mennä. Katsotaan miten etenee.
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: edb - 08.10.2016, 20:55:21
Vasemmistoanarkistit varmasti taas tulossa häiriköimään, mellakoimaan ja pahoinpitelemään kulkueeseen osallistuvia. Toivotaan, että poliisi estää tämän yhtä hyvin kuin viime vuonna.

Ei siellä kulkueessa ole hätäpäivää vaikka poliisia ei näkyisi mailla halmeilla. Helpommalla pääsivät vasurihörhöt poliisien käsittelyssä verrattuna siihen että olisivat hyökänneet soihtukulkueen kimppuun.
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: Ant.v2 - 08.10.2016, 21:55:28
Vasemmistoanarkistit varmasti taas tulossa häiriköimään, mellakoimaan ja pahoinpitelemään kulkueeseen osallistuvia. Toivotaan, että poliisi estää tämän yhtä hyvin kuin viime vuonna.

Ei siellä kulkueessa ole hätäpäivää vaikka poliisia ei näkyisi mailla halmeilla. Helpommalla pääsivät vasurihörhöt poliisien käsittelyssä verrattuna siihen että olisivat hyökänneet soihtukulkueen kimppuun.

Yhteenotto olisikin vasemmistolaisille toivottu tulos. Valtamedia kertoisi yhteen ääneen kulkueen hyökänneen viattomien sivustakatsojien kimppuun. Vasemmistoa vastaan fyysisesti puolustautuneille luettaisiin kovat tuomiot ja hallitus sekä oppositio yhdessä vaatisivat 612-yhdistyksen kieltämistä.

Tästä syystä  poliisin vahva läsnäolo on enemmän kuin toivottavaa. Poliisimuuria vastaan hyökkäävä vasemmistolauma antaa selvän signaalin siitä, minkä ideologian suojissa se väkivaltainen joukkotoiminta asustaakaan. Siinä olisi melkoinen ottelupallo vaikka perussuomalaisille, mutta nykyjohdon aikana on turha odottaa, että puolue nostaa väkivaltaista vasemmistotoimintaa kepinnokkaan.
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: Tabula Rasa - 08.10.2016, 22:00:17
Paljon kameroita mukaan niin eivät voi valehdella mediassa palamatta todella pahasti.
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: Pöllämystynyt - 08.10.2016, 22:07:16
Tulen jos pääsen, joko 612-kulkueeseen, tai rasisteja myyränä tarkkailemaan. Rasisteihin olen jälleen soluttautunut siihen malliin, että saatan saada etukäteistä tietoakin, jos aikovat hyökkäillä rasisminvastaista 612-kulkuettamme vastaan.
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: Nationalisti - 03.11.2016, 14:23:24
Tulen jos pääsen, joko 612-kulkueeseen, tai rasisteja myyränä tarkkailemaan. Rasisteihin olen jälleen soluttautunut siihen malliin, että saatan saada etukäteistä tietoakin, jos aikovat hyökkäillä rasisminvastaista 612-kulkuettamme vastaan.

612 ei ole rasisminvastainen kulkue eikä sillä ole muita tavoitteita kuin itsenäisyyden ja sen eteen uhranneiden kunnioitus.
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: Shemeikka - 04.11.2016, 17:20:05
612-kulkue järjestetään tänäkin vuonna; 6.12.2016 kello 18.30 Facebookin tietojen mukaan.

Elikkä onko kellään tietoa mahdollisesta yhteiskuljetuksesta Oulusta Helsinkiin? Tiedän että sitä on suunniteltu, mutta tuloksesta en ole kuullut.
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: Tabula Rasa - 04.11.2016, 20:30:43
612-kulkue järjestetään tänäkin vuonna; 6.12.2016 kello 18.30 Facebookin tietojen mukaan.

Elikkä onko kellään tietoa mahdollisesta yhteiskuljetuksesta Oulusta Helsinkiin? Tiedän että sitä on suunniteltu, mutta tuloksesta en ole kuullut.

Reitistä riippuen voisin pyrkiä kimppakyytiin mukaan matkalta. Yksärillä voi ottaa yhteyttä jos tietoa.
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: Pöllämystynyt - 04.11.2016, 21:05:57
Tulen jos pääsen, joko 612-kulkueeseen, tai rasisteja myyränä tarkkailemaan. Rasisteihin olen jälleen soluttautunut siihen malliin, että saatan saada etukäteistä tietoakin, jos aikovat hyökkäillä rasisminvastaista 612-kulkuettamme vastaan.

612 ei ole rasisminvastainen kulkue eikä sillä ole muita tavoitteita kuin itsenäisyyden ja sen eteen uhranneiden kunnioitus.

On toki aivan oikeutettua ja ymmärrettävää ilmaista noin. Vapauden puolustaminen on kuitenkin eräs kulkueen "tunnuslause", ja vaikka kulkue kunnioittaa ja muistelee itsenäisyyttä ja sen puolustajia, niin on aika turha kiistää, että kulkueen keskeinen motiivi ja asiayhteys on tällä hetkellä Suomeen globalismin (EU, mokutus jne.) taholta kohdistuva uhka - joka pääasiassa on rasistinen uhka joko etnisenä kolonisaationa tai EU:n suomalaisvähemmistön taloudellisena tai poliittisena riistona. Siten kulkueen merkityksen voi nähdä olevan nykypäivän taistelussa uskonnollista rasismia ja rasistista väestönsiirtopolitiikkaa vastaan. Ilman tätä meneillään olevaa väestönsiirtoa ja väestönjalostusta olisi tällaisissa tapahtumissa ehkä muutama osallistuja.

Toki saat edelleen pitää kulkuetta itsenäisyyden muistojuhlana. Aika monella muulla siihen osallistuvalla on kuitenkin mielessään myös nykypäivän taistelu tulevaisuuden puolesta.

Lisäksi suurin osa kulkuetta vastaan hyökkäyksiä tänäkin vuonna suunnittelevista "anarkisteista" on rasisteja, ja toimii rasistisin perustein. Ollessaan näitä vastaan kulkueen väki on jokseenkin automaattisesti rasisminvastustajia. Että tervetuloa joukkoon vain!
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: Shemeikka - 04.11.2016, 21:14:04
612-kulkue järjestetään tänäkin vuonna; 6.12.2016 kello 18.30 Facebookin tietojen mukaan.

Elikkä onko kellään tietoa mahdollisesta yhteiskuljetuksesta Oulusta Helsinkiin? Tiedän että sitä on suunniteltu, mutta tuloksesta en ole kuullut.

Reitistä riippuen voisin pyrkiä kimppakyytiin mukaan matkalta. Yksärillä voi ottaa yhteyttä jos tietoa.

Sain kiinni henkilön joka yhteiskuljetusta puuhasi, mutta kuljetus ei toteudu tänä vuonna. Aion osallistua omin päin kuten viime vuonna; juna tai bussi Helsingradiin, ja investoin hotelliin ellen sitten lähde yötä vasten takaisin Ouluun.
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: internetsi - 04.11.2016, 21:30:52
Minulle taitaa tulla ensimmäinen itsenäisyyspäivä ulkomailla, kun en varmaan ehdi Itävallasta kovin pitkälle. Eiköhän täällä taas ole live-seurantaa, miten kulkuetta yritetään häiritä, kuka anarkokomuista koittaa pysäyttää projektiilia silmällään, jne... Toivottavasti sitten Itävallasta tulevan presidentin terveiset lähettää Norbert Hofer.
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: UgriProPatria - 04.11.2016, 22:38:07
Minulle taitaa tulla ensimmäinen itsenäisyyspäivä ulkomailla, kun en varmaan ehdi Itävallasta kovin pitkälle. Eiköhän täällä taas ole live-seurantaa, miten kulkuetta yritetään häiritä, kuka anarkokomuista koittaa pysäyttää projektiilia silmällään, jne... Toivottavasti sitten Itävallasta tulevan presidentin terveiset lähettää Norbert Hofer.

Höh. Mikä heppu sä oikein olet? Kierrät Eurooppaa yhtenä päivänä yhtäällä, toisena toisaalla. Balkanin mustalainen?
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: b_kansalainen - 04.11.2016, 22:46:18
612-kulkue järjestetään tänäkin vuonna; 6.12.2016 kello 18.30 Facebookin tietojen mukaan.
Onko päivämäärä lyöty lukkoon? Mulla on samalle päivälle body pump ja sheivaus. Ei millään viittis vaihtaa.
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: koli - 04.11.2016, 22:49:09
Tulen jos pääsen, joko 612-kulkueeseen, tai rasisteja myyränä tarkkailemaan. Rasisteihin olen jälleen soluttautunut siihen malliin, että saatan saada etukäteistä tietoakin, jos aikovat hyökkäillä rasisminvastaista 612-kulkuettamme vastaan.

612 ei ole rasisminvastainen kulkue eikä sillä ole muita tavoitteita kuin itsenäisyyden ja sen eteen uhranneiden kunnioitus.

Juu, kaikki kansallismieliset kokoontuvat yhteen ja ideologiset ristiriidat unohdetaan tapahtuman ajaksi.
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: b_kansalainen - 04.11.2016, 22:55:27
Juu, kaikki kansallismieliset kokoontuvat yhteen ja ideologiset ristiriidat unohdetaan tapahtuman ajaksi.
Edes kerran vuodessa. Yhtenäisyyden tunteen takaa kivittävä anarkistilauma.
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: pekkasuomalainen - 04.11.2016, 22:58:33
Vasemmistoanarkistit varmasti taas tulossa häiriköimään, mellakoimaan ja pahoinpitelemään kulkueeseen osallistuvia. Toivotaan, että poliisi estää tämän yhtä hyvin kuin viime vuonna.

Huhujen mukaan marssi aiheuttaa alueen asukkaissa turvattomuuden tunnetta, joten poliisi osoittaa marssille uuden paikan Roihupellon teollisuusalueelta. Soihdut on kielletty.
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: IDA - 04.11.2016, 23:07:57
Itämurteiden puolelta olen kuullut puuhastelua, jossa Savo-Karjalasta koottaisiin kuormaa Kouvolaan ja sieltä edelleen laumoittuneena syrjäiselle, mutta karulle seudulle jo sen verran ajoissa, että mielenosoituksiinkin voi ehtiä, jollei arvosta lounastamista. Soihtukulkueen jälkeen paluuta.

Täytyypä tökkiä muurahaispesiä ja tutkia kohmelon astetta.

Itse olen joka tapauksessa lähdössä jollain kyydillä. Jos Kouvolasta pääsee porukalla kyytiin, niin tuota voisi harkita.
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: Tabula Rasa - 04.11.2016, 23:38:59

Samaan kyytiin voisi pyrkiä.
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: internetsi - 05.11.2016, 00:22:06
Minulle taitaa tulla ensimmäinen itsenäisyyspäivä ulkomailla, kun en varmaan ehdi Itävallasta kovin pitkälle. Eiköhän täällä taas ole live-seurantaa, miten kulkuetta yritetään häiritä, kuka anarkokomuista koittaa pysäyttää projektiilia silmällään, jne... Toivottavasti sitten Itävallasta tulevan presidentin terveiset lähettää Norbert Hofer.

Höh. Mikä heppu sä oikein olet? Kierrät Eurooppaa yhtenä päivänä yhtäällä, toisena toisaalla. Balkanin mustalainen?
Balkanin mustalaiseksi ei ole vielä sanottukaan. Eikä ylipäätään ravimieheksi. Tittelilista sen kun pitenee.

Itävallassa on 4.12 presidentinvaalien toisen kierroksen uusinta. Realistien Norbert Hofer vastaan utopistien Alexander van der Bellen. Kun jää Yhdysvaltojen presidenttivaali väliin, niin Wieniin pitää päästä. Jätin tarkoituksella Unkarin reissulla Wienin ja Bratislavan käymättä, niin nyt voi ottaa ne samassa, kun ovat maailman lähimmät pääkaupungit. Minä voin laittaa rapoa Wienistä, laittakaa te sitten Helsingistä.
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: MacGyver - 09.11.2016, 22:54:21
Mukaan täytyy lähteä.

Itsenäisyyspäivänä toki muitakin tapahtumia kuin tämä kulkue. Yksi tapahtuma on monikulttuurijärjestön, Moniheli ry:n itsenäisyyspäiväjuhla. Nyt olisi syytä Stubbin muistaa missä juhlii;
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: Impi Waara - 09.11.2016, 23:01:08
Valistakaa nyt tyhmää, pliis. Mitä ****n tekemistä itsenäisyyspäivällämme ja monikultilla on keskenään?? Itsenäisyyttä juhlitaan, kun onnistuttiin estää yhden monikulttuurin leviäminen joka niemeen, notkoon ja saarelmaan.

edit
ajatuskatkos
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: Tabula Rasa - 10.11.2016, 05:26:55
Valistakaa nyt tyhmää, pliis. Mitä ****n tekemistä itsenäisyyspäivällämme ja monikultilla on keskenään?? Itsenäisyyttä juhlitaan, kun onnistuttiin monikulttuurin leviäminen joka niemeen, notkoon ja saarelmaan.

Nyt kunnioitetaan menneitä polvia ja kritisoidaan nykymenoa lähtemällä miekkareihin.
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: Impi Waara - 10.11.2016, 13:56:55
Valistakaa nyt tyhmää, pliis. Mitä ****n tekemistä itsenäisyyspäivällämme ja monikultilla on keskenään?? Itsenäisyyttä juhlitaan, kun onnistuttiin monikulttuurin leviäminen joka niemeen, notkoon ja saarelmaan.

Nyt kunnioitetaan menneitä polvia ja kritisoidaan nykymenoa lähtemällä miekkareihin.

Iso anteeksi viestini ajatuskatkosta. Toki itsenäisyyttä juhlitaan syistä, jotka listasit, mutta en jummarra miksi toisaalla juhlitaan monikulttuurista itsenäisyyttä.
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: JJohannes - 10.11.2016, 14:36:48
Lisäksi suurin osa kulkuetta vastaan hyökkäyksiä tänäkin vuonna suunnittelevista "anarkisteista" on rasisteja, ja toimii rasistisin perustein. Ollessaan näitä vastaan kulkueen väki on jokseenkin automaattisesti rasisminvastustajia. Että tervetuloa joukkoon vain!

Olen kyllä miettinyt tätä, että onko kulkueen sitten tarkoitus olla varsinaisesti sitä häiriköiviä anarkisteja vastaan? Nähdäkseni kulkue järjestettiin ensimmäisenä vuonna siitä syystä, että itsenäisyyspäivänä ihmiset eivät Suomessa tee mitään. Toisissa maissa itsenäisyyttä juhlitaan, mutta suomalaiset joko istuvat kotona katsellen Linnan juhlia tai ovat ylitöissä sorvin ääressä. Anarkistit ovat olleet ainoita, jotka ovat "viettäneet" itsenäisyyspäivää jotenkin, lähtien kaduille kritisoimaan kansallisvaltiota. Mutta positiivisissa merkeissä itsenäisyyspäivää ei ole voinut viettää, ellei ole sitten järjestänyt omia juhlia.

Näin ollen soihtukulkue on yksi harvoista julkisista itsenäisyyspäivän juhlista (jotain jumalanpalveluksia ja muutamaa virallista pönötystilaisuutta lukuunottamatta) ja yksi harvoista julkisista tavoista viettää itsenäisyyspäivää. Se on toki antiteesi itsenäisyyspäivän "negatiiviselle viettämiselle", jota anarkistit harrastavat, mutta nähdäkseni se ei ole tätä vastaan, vaan tarjoaa vaihtoehdon. Ennenkaikkea se on minusta itsenäisyyspäivän "viettämättömyyttä" vastaan. Mielestäni myös anarkisti voisi osallistua soihtukulkueeseen, jos hän näkee Suomen itsenäisyydessä edes jotain positiivista ja juhlistettavaa. Anarkisti vain valitsee Kuokkavierasjuhlat, koska näkee itsenäisyydessä niin paljon kritisoitavaa. Samoin soihtukulkueeseen ovat mielestäni tervetulleita sellaisetkin tahot, joiden mielestä hienointa itsenäisyydessä on se, että sen voi myydä Brysseliin. Tai se, että saamme itse päättää muuttaa maamme kulttuurien, kielten ja uskontojen sekametelisopaksi kenenkään estämättä.

Tärkeintä ei ole nähdäkseni se, mitä itsenäisyys kullekin merkitsee vaan se, että se merkitsee edes jotain. Että ihmiset näkisivät jotain merkitystä siinä, että on itsenäisyyspäivä ja tekisivät jotain muutakin kuin istuisivat kotonaan. Uskoakseni tämä oli soihtukulkueen alkuperäinen ajatus?
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: Tabula Rasa - 10.11.2016, 14:50:41
Valistakaa nyt tyhmää, pliis. Mitä ****n tekemistä itsenäisyyspäivällämme ja monikultilla on keskenään?? Itsenäisyyttä juhlitaan, kun onnistuttiin monikulttuurin leviäminen joka niemeen, notkoon ja saarelmaan.

Nyt kunnioitetaan menneitä polvia ja kritisoidaan nykymenoa lähtemällä miekkareihin.

Iso anteeksi viestini ajatuskatkosta. Toki itsenäisyyttä juhlitaan syistä, jotka listasit, mutta en jummarra miksi toisaalla juhlitaan monikulttuurista itsenäisyyttä.

Jollain hesarissa on taas nuoleskeluvaihde täysillä? Vai mistä tuollaista lukee, yleltä?
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: Impi Waara - 10.11.2016, 14:58:35

MacGyver
"Yksi tapahtuma on monikulttuurijärjestön, Moniheli ry:n itsenäisyyspäiväjuhla."
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: Tabula Rasa - 10.11.2016, 15:14:37

Kellähän pää kestäs mennä videoimaan sitä psykoosia?
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: MacGyver - 11.11.2016, 02:09:20
^ Moniheli ry on budjetoinut monikulttuuriseen itsenäisyyspäivään 82000e. http://www.moniheli.fi/@Bin/284430/3b.+Budjetti+2017+-+Budget+2017.pdf

Ja ei se Stubbi sitten menekään puhumaan;
Lainaus
Tervetuloa juhlimaan Suomen itsenäisyyttä kaikille avoimeen tapahtumaan! Tämän vuoden puhujina toimivat opetusministeri Sanni Grahn-Laasonen sekä vaikuttaja ja Bizzyiam-taitelijanimellä esiintyvä rap-artisti Hassan Maikal. Ohjelma sisältää useita monikulttuuristen taiteilijoiden esityksiä. Juhla päättyy cocktail-tilaisuuteen tanssin ja yhdessäolon merkeissä Julio Romero y Su Orchestra -livebändin kanssa.

Juhlatilaisuus pidetään Helsingin kaupungintalolla tiistaina 6.12. klo 13-15.
Huom! Aiemmista vuosista poiketen juhla on vapaamuotoinen seurustelutilaisuus, jossa istumapaikkoja on rajoitetusti.

Rajallisen tilan vuoksi pyydämme teitä ilmoittautumaan juhlatilaisuuteen 28.11. mennessä osoitteesta www.moniheli.fi/mip2016. Ilmoittautuminen alkaa maanantaina 14.11. klo 9.00.
Tilaisuuden järjestävät Moniheli ry ja Kulttuurikeskus Caisa yhteistyössä Cultura-säätiön kanssa, Taiteen edistämiskeskuksen ja Palmian tuella, ja Berde ry:n alkuperäisen idean perusteella.
https://www.facebook.com/events/1609953652633418/
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: Nationalisti - 11.11.2016, 11:26:37
Lainaus
VASTINE

Soihtumme eivät sammu eikä lippumme lakoa

Kaisu Tervonen kirjoitti Voimaan 9/2016 otsikolla ”Joko soihdut sammuu?” kirjoituksen, jossa hän esittää 612-soihtukulkueesta näkemyksiä, joihin katsomme tarpeelliseksi lausua oman kantamme.

Itsenäisyyspäivänä järjestettävä 612-soihtukulkue on puolueisiin ja muihin järjestöihin sitoutumaton yhden asian liike, jonka tarkoituksena mainitun kulkueen järjestäminen sekä seppeleen ja kynttilöiden lasku sankarihaudoille. Ainoa tarkoituksemme on kunnioittaa menneiden sukupolvien työtä ja uhrauksia.

Yhdistys ei tapahtumassaan hyväksy muiden järjestöjen tai poliittisten ryhmien tunnuksia, ainoa hyväksytty tunnus on kulkueen edellä liikkuva Suomen lippu airueineen.

Kaikki tapahtuman järjestelyt toteutetaan Suomen lakien mukaisesti ja yhteisymmärryksessä yleistä järjestystä valvovan viranomaisen kanssa. Tapahtuman järjestämiseen hyväksytään mukaan isänmaallinen henkilö, joka toiminallaan haluaa tukea tapahtumaa ja hyväksyy tapahtuman edellä mainitut periaatteet. Tapahtuman järjestysmiehistö koostuu viranomaisten hyväksymistä järjestyksenvalvojista

Tarvittaneen kovin raskaita rajoituksia yleiseen kokoontumisvapauteen ennen kuin Tervosen toive soihtujen sammumisesta realisoituisi. Pahvista soihtua tuskin voi verrata vasemmistoradikaalien käyttämään lipputangonsalkoon edes astalona.

Yleisellä tasolla voitaneen järjestämämme tapahtuman todeta sujuneen rauhallisesti, huolimatta suomalaisvihamielisten tahojen aikaansaamasta häiriöstä rauhalle ja yhteiskuntajärjestykselle.

Mitä tulee Tervosen kirjoituksessa sivuttuihin ”vastamielenosoittajiin”, niin kysymyksessä ei ollut mielenosoitus, vaan laiton pyrkimys kokoontumisvapauden häiritsemiseen. Lainsäädännössä on sille oma termikin, "mellakka".

Edellisinä vuosina poliisihevosten pieksemisellä, sekä yksityisen ja julkisen omaisuuden vahingoittamisella kunnostautuneet suomalaisvihamieliset tahot ovat lain suomissa rajoissa vapaita järjestämään oman tapahtumansa sellaiseen aikaan ja paikkaan sovitettuna, ettei se häiritse muiden kansalaisten yhtäläistä vapautta.

Näillä puheilla 612.fi haluaa toivottaa hyvää alkanutta talvea ja itsenäisyyspäivän odotusta. Soihtumme tulevat jälleen valaisemaan isänmaamme juhlailtaa.

612.fi-yhdistys

https://www.facebook.com/elakoonsuomi612/
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: MacGyver - 15.11.2016, 20:09:57
Itsenäisyyspäivänä järjestetään myös Linnake Suomi -tapahtuma Helsingissä Kansalaistorilla. 06.12 klo 14:30-17:30.
Ilmeisesti saman tapainen tilaisuus tiedossa kuin vuosi sitten samassa paikassa. Kansallismielisyyden juhlistamista, puheita ja semmosta.
https://www.facebook.com/events/1023275704462094/
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: Tabula Rasa - 15.11.2016, 20:48:29
Itsenäisyyspäivänä järjestetään myös Linnake Suomi -tapahtuma Helsingissä Kansalaistorilla. 06.12 klo 14:30-17:30.
Ilmeisesti saman tapainen tilaisuus tiedossa kuin vuosi sitten samassa paikassa. Kansallismielisyyden juhlistamista, puheita ja semmosta.
https://www.facebook.com/events/1023275704462094/

Siis Fortressi on kaiketi juurikin ennen tuota marssia, miekkari loppuu, marssi alkaa. Ja aiemmin päivällä tais olla toinen miekkari myös. En nyt muista järjestäjää.
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: MacGyver - 15.11.2016, 20:54:37
^ Lämäsin Pajaan oman ketjun tuolle, eri tapahtumia kun ovat ja jotenkin tuntuu että itsenäisyyspäivänä ja sen jälkeen näihin ketjuihin tulee asiaa riittämään; http://hommaforum.org/index.php/topic,117718.0.html
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: VilleJ - 15.11.2016, 20:54:58
Tänä vuonna viimeinkin pääsen. Otin ihan erikseen töistä vapaata tätä varten. Täytyy yrittää saada kavereita mukaan.
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: UgriProPatria - 15.11.2016, 21:23:14
Onnea kaikille mielenosoittajille ja marssijoille, jotka ovat Suomemme puolta, kunnioittaen ja rakastaen Isänmaatamme! Tässä asiassa olemme kaikki yhtä!
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: Pullervo - 17.11.2016, 12:08:48
Eli onko itsenäisyyspäivänä Helsingissä sitten kaksi kansallismielisten itsenäisyysjuhlaa ennen 612-soihtumarssia? Kansallimielinen itsenäisyysjuhla Narinkkatorilla 15.30-17.30 ja Linnake Suomi -tapahtuma Kansalaistorilla 14.30-17.30.

Kansallimielinen itsenäisyysjuhla näyttäisi olevan osa Fortress Europea ja juhlapuhujana Jussi Halla-aho: https://www.facebook.com/events/2065277870165825/
Ja Linnake Suomi näyttäisi olevan Suomi ensin -ryhmän tapahtuma: https://www.facebook.com/events/1023275704462094/
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: Pullervo - 17.11.2016, 12:28:54
^ Tuo 612-soihtukulkue on hieman myöhemmin illalla eli 18.30 alkaen Töölöntorilla, jossa puheita ja sitten soihdut tulille ja marssi Hietaniemen sankarihaudoille. Nuo ylempänä mainitsemani tapahtumat ovat aikaisemmin ja niistä siirrytään joko jokainen itsekseen tai sitten yhdessä johdetusti ja poliisin ohjaamana tuonne Töölöntorille. Kummin, se selviää viimeistään paikanpäällä. Vastarintaliikkeen tapahtumasta/marssista en itse osaa sanoa mitään, mutta joku muu täällä kyllä osaa ja jäsen koli jakoikin tuohon Vastarintaliikkeen tapahtumaan linkin jo tuossa edellä. Eli kaikkien muiden tapahtumien väki kokoontuu lopuksi omien tapahtumiensa jälkeen tuonne 612-soihtukulkueeseen ja seppeleenlaskuun sankarihaudoille.

http://612.fi/
https://www.facebook.com/elakoonsuomi612/
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: Nationalisti - 17.11.2016, 14:24:07
Ja jos vastarintalaisilla on vielä omansa niin näitä on kolme? Mikä näistä on 612-liikkeen?

612-kulkue lähtee Töölöntorilta 18:30

Fb-tapahtuma: https://www.facebook.com/events/1260828117272579/
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: UgriProPatria - 17.11.2016, 15:26:07
Ottakaa mukaane ensiaputarvikkeita laukkuun, kuten isoa laastaria, puhd.ainetta ja esim. idealisidettä. Pullo vettä ja esim paperinenäliinoja. Noilla pääsee alkuun, jos tulee turpaan. Apteekit, tai isot kaupat myyvät pieniä ensiapupakkauksia.
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: kgb - 17.11.2016, 16:53:49
Siirsin SVL-jutut tänne (http://hommaforum.org/index.php/topic,117749.0.html).
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: Nationalisti - 17.11.2016, 17:52:06
Ottakaa mukaane ensiaputarvikkeita laukkuun, kuten isoa laastaria, puhd.ainetta ja esim. idealisidettä. Pullo vettä ja esim paperinenäliinoja. Noilla pääsee alkuun, jos tulee turpaan. Apteekit, tai isot kaupat myyvät pieniä ensiapupakkauksia.

Ei tarvitse lietsoa perätöntä pelkoa. Marssilla on turvallista kulkea mikäli aiemmat merkit pitävät kutinsa.
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: hattiwatti - 17.11.2016, 17:57:10
Joku voisi tehdä tiedustelutyötä Soros-Stubb - itsenäisyyttä vastustavan linjan anarkovasemmistolaisten potentiaalisesta häiriköinti - yrityksistä. Itse en jaksa niiden sivustoja tutkia. Viime vuonna oli aika helppoa, kun oli kaupunki täynnä "ritsalla natsisikoja vastaan" julisteita.
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: MacGyver - 18.11.2016, 01:43:50
^ Anarkisteilla pitää kiirettä nyt kun sen verran paljon tapahtumia, sinne linnan juhlien edustallekin pitäisi ehtiä heittelemään pyörätelineitä.

Soihtukulkueesta on tullut ohjeistus osallistujille tuonne fbook-sivulle. Liitteenä tähän, kaikki eivät halua kuitenkaan klikkailla fbook-linkkiä.
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: Pullervo - 18.11.2016, 13:07:35
Selkeyden vuoksi, vaikka saattaa olla hieman toistoa:

Ennen tätä 612-soihtukulkuetta, joka alkaa Töölöntorilla klo 18.30,  on siis kolme erillistä tapahtumaa ja kaikilla on nyt myös omat ketjunsa, joissa niistä keskustella ja tämä 612-ketju käsittelee omaan tapahtumaansa liittyviä asioita.

Kansallismielinen itsenäisyysjuhla Narinkkatorilla 15.30-17.30 (http://hommaforum.org/index.php/topic,117757.0.html)
Linnake Suomi -tapahtuma Kansalaistorilla 14.30-17.30 (http://hommaforum.org/index.php/topic,117718.0.html)
Vastarintaliikkeellä on oma marssinsa klo 15.30 (http://hommaforum.org/index.php/topic,117749.0.html)

Toivottavasti mahdollisimman moni pääsee paikalle ja löytää näistä oman mielensä mukaiset tilaisuudet!
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: hattiwatti - 18.11.2016, 13:08:20
http://uusi.voima.fi/artikkeli/2016/joko-soihdut-sammuu/
Lainaus
”612-NIMEÄ käyttävän tapahtuman organisoivat maahanmuuttovastaiset ja äärioikeistolaiset toimijat.” Näin kertoo Suojelupoliisi vuoden 2015 katsauksessaan. Ylen 15. toukokuuta haastattelema Esa Holappa, yksi Suomen Vastarintaliikkeen (SVL) perustajista ja sen entinen keulakuva, puolestaan kertoi SVL:n olleen aloitteellinen kulkueen järjestämisessä.

Myös tälle vuodelle ollaan järjestämässä 612-marssia. Itsenäisyyspäivänä Helsingin Hietaniemen hautaus­maalle suuntaava tapahtuma olisi kolmas laatuaan.

Soihtumarssin järjestäjäksi ilmoittautuu 612.fi-yhdistys. Heidän mukaansa marssia järjestämässä on ollut ”laaja rintama kansallismielisiä ihmisiä”, joihin on yhdistyksen omien sivujen mukaan kuulunut myös Suomen Vastarintaliikkeen jäseniä.

Suomen Vastarintaliike on tämän vuoden aikana ollut tapetilla muun muassa Rautatientorilla tapahtuneen, kuolemaan johtaneen pahoinpitelyn takia. Pahoinpitelijä oli SVL:n jäsen.

VIIME VUODEN marssista ja siihen liittyneestä poliisin toiminnasta – tai toimimattomuudesta – on tehty ainakin yksi kantelu eduskunnan oikeusasiamiehelle. Sen on tehnyt soihtu­kulkuetta sivusta seurannut keski-­ikäinen naishenkilö.

Henkilö oli Töölössä Lemminkäisenkujan ja Mechelininkadun kulmassa, kun yksi marssin osallistujista lähestyi häntä soihtu kädessään. Mies ei ollut muiden marssijoiden rintamassa, hän oli noin 30 metrin päässä kulkueesta ja lähestyi naista uhkaavasti soihtua alaviistossa heiluttaen ja sillä naisen takin liepeitä osoittaen.

Tapaus sattui poliisien selän takana. Kun nainen huusi ”Minua uhkaillaan”, yksi poliiseista – joka ei tosin avunhuutoa kertomansa mukaan kuullut – pyysi henkilöitä lopettamaan ja rauhoittumaan. Soihtua ei takavarikoitu eikä soihdun kantajan kulkua estetty. Kantelijan näkemys on, että poliisi suojasi lähinnä soihtukulkuetta.

Ilta-Sanomien toimittaja Katariina Karjalainen kirjoitti itsenäisyyspäivän iltana julkaistussa nettiuutisessa Poliisi esti 612-soihtukulkueen ja vastamielenosoittajien yhteenoton Helsingissä, että ”Ilta-Sanomien toimittaja havaitsi matkan varrella, että myös soihtukulkueessa marssineet heristelivät marssin edetessä soihtujaan kohti kulkueen etenemistä katsovia ihmisiä”.

OIKEUSASIAMIES pyysi poliisilta vastineen kanteluun. Vastineen mukaan kantelijan ”esittämä käsitys, että poliisin velvollisuus olisi ollut suojella häntä mielenosoittajilta, tuntuu lähtökohtaisesti oudolta ottaen huomioon” kantelijan ”oleskelu aivan JOUHA-joukkojen välittömässä läheisyydessä”. Vastineessa jatketaan, että joukkojen läheisyydessä oleskelua voidaan pitää jonkinasteisena tarkoitushakuisena provosointina, etenkin kun kantelijalla ”on ollut kuvausryhmä valmiina mukanaan”.
Poliisi katsoo aiheelliseksi myös todeta ”kuvausryhmän olleen mitä ilmeisimmin sama, joka kantelija Kai Sadinmaalla oli ollut mukanaan ­Narinkkatorilla aiemmin päivällä”.

Vastineen allekirjoittajana on muun muassa poliisikomentaja Lasse Aapio. Hän tarkentaa puhelimitse, mitä kommentti tarkoittaa.
”Me pyritään tuomaan tässä selvityksessä esiin se, millainen tilanne ja olosuhteet siellä on ollut, ja myös se, ettei kyse ole satunnaisesta ohikulkijasta, vaan henkilöstä, joka on ollut erittäin lähellä sitä tapahtumaa.”
Kantelun tehnyt henkilö ei heitellyt kiviä eikä huudellut soihtukulkueelle. Hän oli kymmenien metrien päässä niin vastamielenosoittajista kuin soihtukulkueestakin.

Herää kysymys, missä tilanteessa poliisin velvollisuus suojella sivullisia pätee ja missä ei.
TAPAHTUMIA oli tosiaan todistamassa myös kuvausryhmä, vaikka se ei kantelijan mukana ollutkaan, ja tilanne tallentui videoklipille. Ilta-Sanomat julkaisi klipin samana iltana nettisivuillaan toimittaja Miikka Hujasen jutun ”Poliisi oli Helsingin rähinöissä tosissaan – jälkipyykkiä seuraa yhteydessä”.
Poliisipäällikkö Aapio kommentoi kysymystä siitä, vähentääkö kuvausryhmän mukana olo poliisin velvollisuutta suojata sivullista.
”Kyllä me tietenkin suojellaan kaikkia tilanteen mukaan. Toivomme vaan, ettei kukaan tulisi kovin lähelle toimintaa. Meillä on kuitenkin perustehtävänä turvata se, että soihtukulkue pääsee sujuvasti eteenpäin. Samaan aikaan meidän täytyy nähdä kuitenkin myös kovasti vaivaa liian lähelle tulleiden ihmisten turvaamiseksi.”
Siihen Aapio ei ota kantaa, olisiko 612-marssijan soihtu pitänyt poistaa.

Poliisin vastineessa ylikomisario Seppo Kujala kirjoittaa:
”Nyt puheena olevassa tapauksessa on ollut arvioitavana se, onko soihtu sellainen esine, että sitä on voitu perustellusti epäillä käytettävän toiseen kohdistuvan rikoksen tekemiseen. Sama arviointi tulee poliisille usein eteen mielenosoituksissa, sillä monia sinänsä tavanomaisia esineitä voidaan tällaiseen vahingoittamiseen käyttää niin haluttaessa. Epäilemättä myös soihtu tällaiseen soveltuu.”

Se toimii myös astalona. Vuonna 2014 vappumarssilla poliisi otti kiinni anarkisteja ja vasemmistonuoria ja takavarikoi molemmilta ryhmiltä potentiaalisesti vaarallisina pitämiään lippukeppejä. Vasemmistonuorten koh­dalla poliisi pahoitteli tapahtunutta myöhemmin.

”SEKÄ YLIOPPILAIDEN soihtukulkue että nyt puheena oleva 612-soihtukulkue-mielenosoitus järjestettiin isänmaan suuremmaksi kunniaksi”, lukee poliisin vastineessa. Tämän ovat allekirjoittaneet poliisikomentaja Aapio ja rikostarkastaja Anneli Mattson.
Aapio kommentoi:
”Itsenäisyyspäivä on sen tyyppinen juhlatilaisuus, että meidän on vaikea ottaa kantaa siihen, onko joku semmoinen taho, jonka itsenäisyyden juhlimiseen pitäisi poliisin puuttua.”

Ylioppilaiden soihtukulkue ei herättänyt vastustusta, eikä Suojelupoliisi katsonut aiheelliseksi lausua siitä kommenttia. Poliisi pidätti 612-kulkueen vastamielenosoittajia mutta poisti myös soihtu­kulkueen osallistujia, jotka olivat vasta­mielenosoittajien ”hyökkäyksistä provosoituneita”.
Vastineessaan Helsingin poliisilaitos kuitenkin katsoo, ettei poliisilla olisi ollut mitään perusteita kieltää soihtujen käyttöä 612-mielenosoituksessa. Ei, vaikka Suojelupoliisin mukaan 612-marssin järjestäjinä toimivat ”ääri­oikeistolaiset toimijat”.

OIKEUSASIAMIEHEN kansliasta kerrotaan, että päätös on odotettavissa tämän vuoden puolella. Ei ole kuitenkaan varmaa, ehtiikö se valmistua ennen itsenäisyyspäivää ja 612-marssia.

Aapio kertoi lokakuun lopussa poliisin nyt pohtivan tämän vuoden marssia ja sen reunaehtoja.
”Tämän vuoden tapahtumia arvioi­daan tulevan kuukauden aikana. Arvoimme sitä, että miten me tähän reagoidaan ja minkälaisia tilanteita tapahtuu ja miten poliisin tulee reagoida eri tilanteissa. Joka vuosi tuntuu olevan erilainen.”
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: internetsi - 18.11.2016, 13:23:46
Feministi-kommunistinen voima on huolissaan soihduista, koska marssijat ovat katsoneet marssia seuranneita väärällä ilmeellä. On se kauheaa. Mitä vahinkoa soihdut sitten ovat aiheuttaneet tai mitä pahaa niillä on tehty itsenäisyyspäivän kulkueissa? Ei mitään.

Ja vaikka soihdut kiellettäisiin, niin sen jälkeen alkaisi nillitys jotakin muusta, vaikka vääristä kengistä.
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: hattiwatti - 18.11.2016, 13:28:59
Siitä, että marssijoita heitettiin soihduilla (500 celsius lämpö) ei ole mainitsemisen arvoinen juttu, jotta ei tulisi esille, että poliisiturvatoimenpiteet saattaisivat liittyä tähän.

Näitä nyt vituttaa se, että poliisi ylipäätään on läsnä vapaan ilmaisuvapauden piiriin kuuluvissa tapahtumissa, eivätkä vastapuolen hypermaskuliiniset anarkofeministit pääse repimään heitä esteettä kappaleiksi.
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: hattiwatti - 18.11.2016, 13:48:11
Tää keikka loppuu puol kuudelta eli vain tunnin päästä alkaa
612-soihtukulkue.

https://www.facebook.com/events/187913434949132/
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: xor_rox - 18.11.2016, 14:34:30
Joku voisi tehdä tiedustelutyötä Soros-Stubb - itsenäisyyttä vastustavan linjan anarkovasemmistolaisten potentiaalisesta häiriköinti - yrityksistä. Itse en jaksa niiden sivustoja tutkia. Viime vuonna oli aika helppoa, kun oli kaupunki täynnä "ritsalla natsisikoja vastaan" julisteita.

Missä ne suunnittelevat vastaiskujaan? Takku.netistä en löytänyt nopeasti mitään.
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: internetsi - 18.11.2016, 14:36:22
Varmaan Vasemmistoliiton toimistolla, kuten suunniteltiin Tampereen Itsenäisyyspäivän mellakkakin.
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: UgriProPatria - 18.11.2016, 15:09:27
Varmaan Vasemmistoliiton toimistolla, kuten suunniteltiin Tampereen Itsenäisyyspäivän mellakkakin.

Käsittääkseni kiakkoterroristien pääpaikka sijaitsee jossain Tampereen Pispalanmäellä olevalla toimistolla. En tiedä onko SKP:n, vai Vasemmistoliiton jokin toimistotila.
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: hattiwatti - 18.11.2016, 15:15:10
^ SitVas googlen mukaan?

On otettava huomioon, että Soroslaisen vihavasemmiston toteuttama imperiumin vastaisku itsenäisyysmielisiä kohtaan on toki merkittävämpi asia kuin itse kulkue; paljastavat puolensa globaalin finanssi-oligarkian puolesta toimivina SA-joukkoina. Onneksi on MV tekemässä hyvää uutisdataa mitä kaikkea tapahtuukaan. Mutta muualtakin fokusta asialle tulisi olla.
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: internetsi - 18.11.2016, 18:16:27
Varmaan Vasemmistoliiton toimistolla, kuten suunniteltiin Tampereen Itsenäisyyspäivän mellakkakin.

Käsittääkseni kiakkoterroristien pääpaikka sijaitsee jossain Tampereen Pispalanmäellä olevalla toimistolla. En tiedä onko SKP:n, vai Vasemmistoliiton jokin toimistotila.
"Siinä näkijä missä tekijä".

Korjaan sen verran sanomisiani, että silloin mellakoiden suunnittelukokous pidettiin samassa osoitteessa kuin missä on Vasemmistoliiton piiritoimisto Tampereella.
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: MacGyver - 25.11.2016, 02:24:04
Joku voisi tehdä tiedustelutyötä Soros-Stubb - itsenäisyyttä vastustavan linjan anarkovasemmistolaisten potentiaalisesta häiriköinti - yrityksistä. Itse en jaksa niiden sivustoja tutkia. Viime vuonna oli aika helppoa, kun oli kaupunki täynnä "ritsalla natsisikoja vastaan" julisteita.

Helsinki ilman natseja
Lainaus
Tämän vuoden itsenäisyyspäivänä 6.12. järjestetään ennätysmäärä äärioikeiston tapahtumia. 15:30 oman marssinsa aikoo järjestää Pohjoismainen Vastarintaliike PVL, jonka Suomen haara SVL pahoinpiteli syyskuussa Jimi Karttusen Helsingin Asema-aukiolla kuolettavin seurauksin. Sama järjestö on aikaisemmin syyllistynyt useisiin muihin pahoinpitelyihin, esimerkiksi kaasuiskuun Pride-marssille 2010.

Edes kolmea kuukautta ei ole kulunut Jimi Karttusen kuolemasta, ja natsit haluavat tulla Helsinkiin levittämään fasistista sanomaansa ja uhkailemaan kaupunkilaisia. PVL kannattaa pohjoismaisen natsivaltion luomista ja Suomen liittämistä Ruotsiin. Itsenäisyyspäivänä järjestö aikoo tuoda myös ruotsalaisia natseja Helsingin kaduille uhoamaan ja marssimaan. Kyseessä on ensimmäinen kerta kun SVL marssii avoimesti omilla tunnuksillaan, kutsuen mukaan jäsenistönsä lisäksi myös yleisesti "kansallismielisiä" toimijoita marssimaan.

Oman marssinsa jälkeen PVL:n natsit liittyvät 612.fi -soihtukulkueeseen, jota järjestää sen oman määritelmän mukaan ”laaja rintama kansallismielisiä ihmisiä”, SVL:n lisäksi naisvihamielisistä kirjoituksistaan tunnettu kirjailija Timo Hännikäinen ja perussuomalaisten espoolainen kunnanvaltuutettu, Suomen Sisun entinen puheenjohtaja ja 90-luvun IKL-aktiivi Teemu Lahtinen. SVL:n entisen johtajan Esa Holapan mukaan soihtukulkue järjestettiin ensimmäistä kertaa vuonna 2014 nimenomaan SVL:n aloitteesta, ja he ovat aikaisempina vuosina olleet mukana järjestämässä mm. tapahtuman järjestyksenvalvontaa.

Liity joukkoomme 6.12. osoittamaan, ettei PVL, eikä mikään muukaan äärioikeiston järjestö tai yhteistyöhanke ole tervetullut Helsinkiin. Kokoonnumme Asema-aukiolla klo 14:30, siirtyen sieltä alustavasti kohti Senaatintoria selventämään natseille mitä mieltä olemme rasismista ja natsismista.

Mielenosoituksen tarkoitus ei ole synnyttää konfliktia poliisin kanssa, vaan vastustaa natseja väkivallattomalla mielenilmauksella.

Helsinki ilman natseja – nyt ja aina!
Huom! Kokoontumisen aika ja paikka saattavat vielä muuttua, joten seuraa tapahtuman tiedotusta muutosten varalta.
Mielenosoituksen järjestävät Varisverkosto, A-ryhmä ja Helsingin Vasemmistonuoret

https://www.facebook.com/events/1821151008131588/
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: Kyklooppi - 25.11.2016, 10:32:11
Kun nyt säilyisi rauha maassa mutta epäilen  :roll: Kyllähän sitä saa vastustaa asioita jotka tuntuvat vastenmielisiltä mutta väkivalta synnyttää  vain lisää väkivaltaa.
Ei oikein sovi suomalaiseen nykypäivään, historiasta sitä ei ole syytä esiin kaivella.
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: Opinionsfromthevoid - 27.11.2016, 18:44:22
KommuNISTInuoret marssivat siis Asema-aukiolta Töölöntorille ennen kuin kansallismieliset ehtivät sinne 612-kulkuetta varten?
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: Nationalisti - 27.11.2016, 19:12:51
KommuNISTInuoret marssivat siis Asema-aukiolta Töölöntorille ennen kuin kansallismieliset ehtivät sinne 612-kulkuetta varten?

Ei, vaan menevät aivan eri paikkaan eli Senaatintorille.
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: Khevonen - 27.11.2016, 20:10:59
Korjaan sen verran sanomisiani, että silloin mellakoiden suunnittelukokous pidettiin samassa osoitteessa kuin missä on Vasemmistoliiton piiritoimisto Tampereella.

Kyllä, itsenäisyyspäivän mellakat suunniteltiin keskustassa Vasemmistoliiton toimistolla. Tampereen anarkistinatseilla on taas pesäpaikka Pispalassa, jossa Tampereen kaupunki vuokraa heille lähes nollahintaan kahta arvokiinteistöä. Kaupunki myös tukee Musta Pispala ryyppäys- ja riehumisbileitä rahallisesti vuosittain.
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: ämpee - 27.11.2016, 20:39:38
Lainaus käyttäjältä: tiedelehti Uusi Voima
VIIME VUODEN marssista ja siihen liittyneestä poliisin toiminnasta – tai toimimattomuudesta – on tehty ainakin yksi kantelu eduskunnan oikeusasiamiehelle. Sen on tehnyt soihtu­kulkuetta sivusta seurannut keski-­ikäinen naishenkilö.

...

Kantelun tehnyt henkilö ei heitellyt kiviä eikä huudellut soihtukulkueelle. Hän oli kymmenien metrien päässä niin vastamielenosoittajista kuin soihtukulkueestakin.

Mielenkiintoista, hän mitä ilmeisimmin on levitoinnut.
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: Pullervo - 28.11.2016, 11:05:22
Nyt on Varisverkostolla ja muilla A-ryhmillä ongelma: marttyyri Jimi kun on kuollut (mahdollisesti) väkivaltaisesti (mahdollisesti) vastustajien toimesta, joten itsenäisyyspäivänä heidän pitäisi nyt sitten itse käyttäytyä mallikelpoisesti ja pidättäytyä käyttäytymästä kuten vihaamansa natsit ja "natsit", jotta voivat jatkossakin syyttää niitä yksipuolisesti väkivallan käytöstä ja toimittajat uskovat. Hesari on kysynyt asiasta "antifasistien" mielenosoituksen järjestäjiltä. Järjestäjien mukaan tarkoitus ei ole synnyttää konfliktia poliisin kanssa, vaan vastustaa äärioikeistoa väkivallattomalla mielenilmauksella. Aika paksua on nyt syötetty toimittajalle. Ai niin, onhan mukana järjestämässä myös Vasemmistonuoret. Tuo joukko haluaaa vain mennä"selventämään natseille mitä mieltä olemme rasismista ja natsismista.

Helsingin Sanomissa pitkä juttu itsenäisyyspäivän tapahtumista otsikolla
Helsingissä ennätysmäärä äärioikeistolaisia mielenosoituksia – HS listasi itsenäisyyspäivän mahdolliset ruutitynnyrit.

koko juttu: www.hs.fi/kaupunki/a1480219150066
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: JJohannes - 28.11.2016, 11:53:55
Lainaus käyttäjältä: tiedelehti Uusi Voima
VIIME VUODEN marssista ja siihen liittyneestä poliisin toiminnasta – tai toimimattomuudesta – on tehty ainakin yksi kantelu eduskunnan oikeusasiamiehelle. Sen on tehnyt soihtu­kulkuetta sivusta seurannut keski-­ikäinen naishenkilö.

...

Kantelun tehnyt henkilö ei heitellyt kiviä eikä huudellut soihtukulkueelle. Hän oli kymmenien metrien päässä niin vastamielenosoittajista kuin soihtukulkueestakin.

Mielenkiintoista, hän mitä ilmeisimmin on levitoinnut.

Veikkaisin, että kyseessä oli se "Mannerheimkin oli monikulttuurinen" tms. kyltin kanssa seisoskellut henkilö. Hänhän oli käsittääkseni kulkueen puolella poliisirivistöä mutta ei tietenkään ottanut osaa itse kulkueeseen vaan seisoi kadun laitamilla. Hän ei myöskään teknisesti ottaen "heitellyt kiviä eikä huudellut soihtukulkueelle" vaan näytti sille mielenosoituskylttiä. Mahdollisesti joku kulkueen osaanottaja on päättänyt sanoa oman mielipiteensä kyltistä (vastoin kulkueeseen osallistujille annettuja ohjeita) ja hänen ottaessa ensimmäisen askeleensa kohti kylttityttöä tämä on alkanut suureen ääneen kirkumaan "apua, murha, raiskaus, pahoinpitely, apua, rasisti hyökkää, en saa henkeä, apua, kuolen". Nyt sitten syytetään poliisia, että se suojeli rasisteja asialliselta sanalliselta kritiikiltä käyttämällä väkivaltaa (mm. ampuma-aseita) viattomia, sattumalta paikalla olleita kommandopipoihin ja mustiin huppareihin sonnustautuneita "ohikulkijoita" kohtaan samaan aikaan kun se ei estänyt raiskausta, viharikosta ja tapon yritystä, johon kulkueen osaanottaja syyllistyi lähestyessään erästä toista "ohikulkijaa" soihtu kädessään.
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: Fidel Von Infidel - 28.11.2016, 12:01:35
Hajotkaa tähän anttifantit ja vassarinuoret: mä laitan livelähetyksenä koko kulkueen kulun ja linkkaan sen urlin tänne sekä Yilaudalle. Vassarinuoret, Antifa ja Supon seurannassa oleva terroristiryhmä Varisverkosto on kutsunut ulkomailta VÄKIVALTAISIA JA PAHOINPITELYIHIN SYYLLISTYNEITÄ "aktivisteja". Aikovat kostaa selkeästi oman Horst Wesselinsä kuoleman tavalla tai toisella.
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: Roope - 28.11.2016, 13:54:10
Lainaus
”Uskomatonta jos poliisi sallii" – Vasemmistonuoret vaatii uusnatsien marssin estämistä

Vain muutama viikko sitten järjestön mielenosoituksessa pahoinpidelty mies kuoli.

Vasemmistonuoret on huolissaan itsenäisyyspäivälle Helsinkiin suunnitellusta uusnatsijärjestöjen marssista. Ruotsista johdettu pohjoismainen ”vastarintaliike” ja sen Suomen-haara aikovat marssia kaupungissa vain muutama kuukausi sen jälkeen, kun nuori henkilö kuoli tultuaan pahoinpidellyksi järjestön mielenosoituksessa. Myös viime vuonna Jyväskylässä uusnatsijärjestön kulkue muuttui pahoinpitelyiksi ja mellakoinniksi.

– On uskomatonta, jos poliisi sallii väkivallalla politiikkaa tekevän ja Suomen valtion lakkauttamista ajavan natsijärjestön marssia Helsingissä itsenäisyyspäivänä. Poliisin on käytettävä mahdollisuuksiaan mielenosoituksen estämiseksi ja kaupunkilaisten turvallisuuden takaamiseksi, vaatii Vasemmistonuorten puheenjohtaja Anni Ahlakorpi.

Uusnatsien mielenosoitus ja muut päivän rasistiset tapahtumat ovat saaneet ihmiset ja järjestöt liikkeelle järjestämään vastamielenosoituksia ja -tapahtumia. Vasemmistonuoret toivoo, että väkivallaton toiminta kasvattaa fasismia ja rasismia vastustavaa rintamaa.

– Sitoudumme toiminnassamme väkivallattomuuteen ja haluamme, että kuka tahansa voi osallistua fasismin ja rasismin vastustamiseen ilman pelkoa väkivallan uhriksi joutumisesta, Ahlakorpi toteaa.
Kansan Uutiset (http://www.kansanuutiset.fi/artikkeli/3636276-uskomatonta-jos-poliisi-sallii-vasemmistonuoret-vaatii-uusnatsien-marssin-estamista) 28.11.2016
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: Ant.v2 - 28.11.2016, 14:22:41
Väkivallattomuus jäänee pelkän julistamisen taholle jos järjestäjinä on sellaisia tahoja kuin Varisverkosto.

Eli eiköhän perinteiset kivienheittämiset ja vastaavat nähdä. Ja miksi ei nähtäisi kun kiviä saa viskoa poliisin ja ennen kaikkea median suojeluksessa.
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: UgriProPatria - 28.11.2016, 15:53:43
Edelleenkin muistutan, että ottakaa itsellenne ensiaputarvikkeita laukkuun, tai taskuun.

Jos tulee turpaan, niin puhdistusainetta / vettä ja paprunenäliinoja (joilla putsata haava) ja sidoksia, tai isoja laastareita. Varalta myös nk. ideaaliside (jos rauhankommari esim. vääntää sulta jalan solmuun).

Näillä pärjää ensialkuun.  :)
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: internetsi - 28.11.2016, 16:58:19
Lainaus
– Sitoudumme toiminnassamme väkivallattomuuteen ja haluamme, että kuka tahansa voi osallistua fasismin ja rasismin vastustamiseen ilman pelkoa väkivallan uhriksi joutumisesta, Ahlakorpi toteaa.
Hahahahahahaaa! Kun tuon lukee ajatuksella, niin siinä on mielenkiintoinen tarkoitus. Eli kommarinuorten politbyroon puhis haluaa että kuka tahansa realismin vastaiseen mellakkaan osallistujista ei kohtaa väkivaltaa. Eihän tässä puhuta lainkaan siitä, että väkivaltaiseen mellakkaan osallistujat eivät itse käyttäisi väkivaltaa muihin.
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: hattiwatti - 28.11.2016, 17:02:14
Edelleenkin muistutan, että ottakaa itsellenne ensiaputarvikkeita laukkuun, tai taskuun.

Jos tulee turpaan, niin puhdistusainetta / vettä ja paprunenäliinoja (joilla putsata haava) ja sidoksia, tai isoja laastareita. Varalta myös nk. ideaaliside (jos rauhankommari esim. vääntää sulta jalan solmuun).

Näillä pärjää ensialkuun.  :)

Näitä tärkeämpää on kaikki kamerat ja mikrofonit MV-lehti aineistoa varten. Dataa tulee ja paljon. Paras data tuottaa myös tuomioita vihavasemmistolle.
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: ämpee - 28.11.2016, 17:09:56
Lainaus käyttäjältä: vasemmistoliitto
– Sitoudumme toiminnassamme väkivallattomuuteen ja...

...ja sitten saamme kuulla miten joku ei ollutkaan oikea vasemmistoliittolainen. :roll:
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: UgriProPatria - 28.11.2016, 17:11:06
Ensiaputarvikkeiden arvon tajuaa hetkellä kun niitä tarvitsee.
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: anatall - 28.11.2016, 17:23:40
Kyllä siitä taas pahat natsit ja ilkeät fasistit saavat ansionsa mukaan kun vasemmiston hipit kivittävät liikkeiden ikkunat ja kadunvarsiin pysäköidyt autot paskaksi.  :facepalm:
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: internetsi - 28.11.2016, 17:55:42
Ensiaputarvikkeiden lisäksi kannattaa ottaa myös nippusiteitä. Kun jossakin vaiheessa joku anarkisti, pirinisti tai kommunisti hyökkää päälle, niin hyökkääjä maahan, kädet selän taakse ja nippusiteillä kiinni. Myös jeesusteippi käy. Sitten vaan jätätte päällekarkaajan siihen maahan, jolloin poliisi hoitaa sitten ongelmajätteen loppusijoituksen Pasilaan tai Kisahallille. Jos joku saa hyökkäyksen videolle, niin silloin hyökkääjä kannattaa merkata vaikka tussilla otsaan, niin poliisi tietää sitten yksilöidä kyseisen liimanhaistajan. Hyökkääjä maahan, kädet kiinni selän taakse ja odottamaan kuljetusta. Muita temppuja ei tarvita. Näin poliisikin toimii, mutta se ei välttämättä ehdi kaikkialle.
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: Elemosina - 28.11.2016, 18:30:53
Hyysärin tämän päivän paperilehdessä luki kuvan alla tekstinä jotain että Äärioikeistolainen 612-marssi tms.
Hienoa Hyysäri, hienoa.
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: ArtturiE - 28.11.2016, 18:33:59
Hyysärin tämän päivän paperilehdessä luki kuvan alla tekstinä jotain että Äärioikeistolainen 612-marssi tms.
Hienoa Hyysäri, hienoa.

Äärioikeisto on aina parempi kuin äärivasemmisto, jolla ei ole perinteisen vasemmiston kanssa oikeastaan mitään yhteistä, nykyiset äärivasemmistolaiset ovat punavihreitä terroristeja ja yhteiskunnan loisia, huumeenkäyttäjiä ja rikollisia.
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: Timo Rainela - 28.11.2016, 19:15:14
Rypäs vakaita ja vakaumuksellisia on lähdössä kulkueeseen. Narinkkatori 15.30 jälkeen.

Pelkääjille, vinkujille, alustan sekakäyttäjille ja muuten vaan kiinokeille toivotan khod poo khod mää myng, jet kii.

Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: Tabula Rasa - 28.11.2016, 19:18:12
Hyysärin tämän päivän paperilehdessä luki kuvan alla tekstinä jotain että Äärioikeistolainen 612-marssi tms.
Hienoa Hyysäri, hienoa.

Äärioikeisto on aina parempi kuin äärivasemmisto, jolla ei ole perinteisen vasemmiston kanssa oikeastaan mitään yhteistä, nykyiset äärivasemmistolaiset ovat punavihreitä terroristeja ja yhteiskunnan loisia, huumeenkäyttäjiä ja rikollisia.

Meinaat ettei äärioikeistossa ole rikollisia, huumeidenkäyttäjiä ja yhteiskunnan loisia? Ei ole noin mustavalkoista.
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: Shemeikka - 28.11.2016, 19:23:37
Majapaikka varattu ja lippu Helsingradiin ostettu. Toivottavasti tulee muitakin etten yksin hillu soihtuni kanssa Tsadin kaduilla.
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: hattiwatti - 28.11.2016, 19:29:03
Hyysärin tämän päivän paperilehdessä luki kuvan alla tekstinä jotain että Äärioikeistolainen 612-marssi tms.
Hienoa Hyysäri, hienoa.

Koska "äärivaikeistolainen" on trigger word äärivasemmistolle, että nyt saa heitellä kiviä kun kohteena ei ole ihmisiä, vaan sortavia rakenteita joihin saa vapaasti kohdistaa "parempaa väkivaltaa" ei hesarin määritelmä ole kovinkaan mitätön. Koskaan trigger wordien käyttö ei ole, jos on keskustelunseuraajina on "paremman väkivallan" käsitteen puoltajia.

Paperihesarin lainaus aukeaman kokoisesta jutusta menee tarkalleen näin:

"kolmatta kertaa järjestettävää kulkuetta markkinoidaan poliittisesti sitoutumattomaksi ja kaikille avoimeksi, mutta se on profiloitunut aikaisempien vuosien perusteella äärioikeistolaiseksi".

Alempana jutussa kuitenkin mainitaan, että nimenomaisesti häiriköimään pyrkineet anarkistit ovat tapelleet poliisin kanssa kulkueen liepeillä. Kulkue ei ole tapellut kenenkään kanssa eikä hesari sitä sanokaan - kunhan on äärioikeistolainen muuten vain. Suomen Sisua sentään onneksi sanotaan salonkikelpoisimmaksi ryhmäksi jonka kaikki ovatkin huomanneet. http://jarmonevalainen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/225641-sisu-jatkaa-hajuttomana-ja-mauttomana-elakoon-selkarangattomuus

Miten by the way joku kulkue voi olla "äärioikeistolainen"? Mun mielestä vain letka ihmisiä jotka kulkevat paikasta toiseen, sytyttävät jossain haudalla jonkun kynttilän jota muuten hallituksenkin edustajat tekevät mutkattomasti. Aiempina vuosina on joku Hännikäinen puhunut itsenäisyysvisiotaan, että hyvä kun on sentään tämä kulttuuri-autonomia joka on ihan Stubbin ajatusmallia, ettei enempää pidä vaatiakaan. Toivottavasti tänä vuonna saadaan kuulla jotain muuta tai ei mitään.
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: JJohannes - 29.11.2016, 11:26:58
Lainaus
– Sitoudumme toiminnassamme väkivallattomuuteen ja haluamme, että kuka tahansa voi osallistua fasismin ja rasismin vastustamiseen ilman pelkoa väkivallan uhriksi joutumisesta, Ahlakorpi toteaa.
Hahahahahahaaa! Kun tuon lukee ajatuksella, niin siinä on mielenkiintoinen tarkoitus. Eli kommarinuorten politbyroon puhis haluaa että kuka tahansa realismin vastaiseen mellakkaan osallistujista ei kohtaa väkivaltaa. Eihän tässä puhuta lainkaan siitä, että väkivaltaiseen mellakkaan osallistujat eivät itse käyttäisi väkivaltaa muihin.

Äärivasemmiston diskurssi on se, että heidän harjoittamansa väkivalta on "itsepuolustusta" väkivaltaisia natseja kohtaan. Tästä näkökulmasta tuo on aivan johdonmukaista. Pelkästään jo "natsien" olemassaolo ja oleskelu Helsingin keskustassa nähdään "väkivaltana", johon on oikeus vastata hätävarjeluna tehdyillä väkivallanteoilla. Tähän liittyyy myös "turvallinen tila" -vouhotus. Esimerkiksi Yhdysvaltain vaalikampanjan aikaan oli Emory-yliopiston kampuksella joku kirjoittanut seiniin, sähkökaappeihin yms. liidulla yksinkertaisesti "Trump 2016" (WP) (https://www.washingtonpost.com/news/grade-point/wp/2016/03/24/someone-wrote-trump-2016-on-emorys-campus-in-chalk-some-students-said-they-no-longer-feel-safe/). Jotkut opiskelijat järkyttyivät tästä niin kovin, että kertoivat tunteneensa henkensä olleen vaarassa. Samalla tavoin jo pelkkä Timo Hännikäisen läsnäolo on käytännössä anarkisteihin/maahanmuuttajiin/naisiin/trans-henkilöihin kohdistuva kansanmurhan yritys ja aivan pätevä syy heitellä kiviä.
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: no future - 29.11.2016, 11:34:30
Kun natsit nyt päättivät kokoontua Hakaniemen torilla, niin olisi "todella yllättävää" jos jo siellä tulisi jotain kärhämää. Näköjään liki 1000 ilmoittautunutta viralliseen natsien vastaiseen miekkariin ja 2,5k kiinnostunutta. Siis facebookissa tämä.
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: MacGyver - 29.11.2016, 11:39:21
Kun natsit nyt päättivät kokoontua Hakaniemen torilla, niin olisi "todella yllättävää" jos jo siellä tulisi jotain kärhämää. Näköjään liki 1000 ilmoittautunutta viralliseen natsien vastaiseen miekkariin ja 2,5k kiinnostunutta. Siis facebookissa tämä.

Joko ministerit ja YLE Areena mukana?

Tähän SVL:n marssiin pyritään sitten kytkemään nämä kaikki itsenäisyyspäivän eri tapahtumat. Osallistujat pyritään pelottelemaan pois.
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: no future - 29.11.2016, 12:10:04
Svl tuskin pääsee pitkänsillan yli, että sikäli muut marssit saavat kyllä olla rauhassa.
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: Tabula Rasa - 29.11.2016, 12:23:41
Svl tuskin pääsee pitkänsillan yli, että sikäli muut marssit saavat kyllä olla rauhassa.

Vähän epäilen etteivät anarkistit saa taaskaan estettyä laillista mielenilmausta. Mutta tukkikaa toki. Eiköhän poliisit taas hoida.
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: JJohannes - 29.11.2016, 12:47:39
Svl tuskin pääsee pitkänsillan yli, että sikäli muut marssit saavat kyllä olla rauhassa.

Ironista kai sinänsä, että vasemmiston tavoitteena on estää ihmisiä ylittämästä Pitkääsiltaa. Kruunuhaan puolelta.
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: no future - 29.11.2016, 13:29:57
Svl tuskin pääsee pitkänsillan yli, että sikäli muut marssit saavat kyllä olla rauhassa.

Ironista kai sinänsä, että vasemmiston tavoitteena on estää ihmisiä ylittämästä Pitkääsiltaa. Kruunuhaan puolelta.
Tällaiseksi ovat maailman tehneet. En kyllä löisi vetoa sen puolesta että tuo helsinki ilman natseja-porukkakaan missään rautatientorilla kokoontuisi.
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: MacGyver - 29.11.2016, 13:57:41
En kyllä löisi vetoa sen puolesta että tuo helsinki ilman natseja-porukkakaan missään rautatientorilla kokoontuisi.
SVL suuntaa Snelmannin patsaalle. Sittemmin anarkistit ilmoittivat marssivansa Senaatintorille, siellähän sitä ovat tarpeeksi lähellä sitten.
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: Roope - 29.11.2016, 16:09:02
Lainaus
– Näin se ikävä kyllä on, että poliisi ei määrittele, mikä mielipide on oikein ja mikä väärin. Lähtökohta on, että poliisi turvaa mielipiteen ilmaisunvapautta lain mukaan. Jos tapahtumassa käytetään väkivaltaa, puutumme siihen, mutta ennakolta sitä ei voi tehdä, sanoo ylikomisario Seppo Kujala Helsingin poliisista.
Yle: Poliisi turvaa myös uusnatsien marssin – "Poliisi ei määrittele mikä mielipide on oikein ja mikä väärin"  (http://yle.fi/uutiset/3-9321145)29.11.2016

Ikävä kyllä?

Lainaus käyttäjältä: Yle 29.11.2016
Ilmoituksen mukaan vastamielenosoituksen tarkoitus "ei ole synnyttää konfliktia poliisin kanssa, vaan vastustaa natseja väkivallattomalla mielenilmauksella". Tämä tarkoittaa myös sitä, että uusnatsien marssia pyritään vähintäänkin hidastamaan fyysisesti.

– Riippuen siitä, miten hyvin päästään lähietäisyydelle, yritetään rauhanomaisella kadunvaltauksella estää marssin kulku joksikin aikaa. Tai peittää natsien puheet huutamisella, sanoo Alexa Salmi A-ryhmästä.
...
Vastamielenosoituksesta ei vielä maanantaihin mennessä ollut ilmoitettu poliisille. Ilmoitus tullaan tekemään, ja siinä mainitaan avoimesti mahdollinen kadunvaltaus uusnatseilta, Salmi sanoo.

– Ei sitä kannata peitelläkään.
...
Vastamielenosoittajat tietävät, että väkivallan riski on nytkin olemassa.

– Onhan siinä se mahdollisuus. Me ollaan lähtökohtaisesti väkivallattomia, mutta kai sitä täytyy jotenkin puolustautua, jos natsit käy päälle. Meillä on järjestyksenvalvojia, jotka pitänee huolen siitä, Salmi sanoo.
...
Miten poliisi toimii, jos uusnatsien mielenosoitus pyritään estämään esimerkiksi tukkimalla katu?

– Katsotaan sitten paikan päällä, miten asia etenee. Mutta laillista kokoontumista ei saisi häiritä blokkaamalla tai muillakaan keinoilla. Sellainen on lainsäädäntö.

Vastamielenosoittajat ilmoittavat etukäteen aikovansa lainvastaisesti estää kulkueen etenemisen, ja tätä varmistamassa mukana on omat "järjestyksenvalvojat". Ei varmaan epäselvyyttä kenellekään, miten tapahtumat tulevat etenemään.
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: UgriProPatria - 29.11.2016, 16:40:33
Vastamielenosoittajat tietävät varsin hyvin, että me emme ole natseja. Tuo "natsi"-selitys annetaan medioille, jotka levittävät perättömän väittämän ja mielikuvan sitten eteenpäin.

Vasemmistokommunistit eivät suvaitse toisinajattelua ja rikoksensa vastustusta, ovat osallisia rikollisessa maanryöstössä ja etnisen ja kulttuurisen suomalaisen alkuperäiskansan hävitystyössä, antavat tukensa tähän tarkoitukseen hankkimalleen väkivaltaiselle murha-, pedofilia- ja raiskauskultille joka käyttää itsestään nimitystä "islam" = alistuminen, alistaminen.

Tämä on totuus anarkisteista. He ovat pettäneet oman maansa ja kansansa, he eivät enää, jos ovat koskaan olleetkaan, aidosti suomalaisia. Osalla heistä on Venäjän vallankumouksessa jään yli lätkimään lähteneiden nk. Kronstadtin matruusien ja paikallisten, suomalaisten kommunistihuorien samanlajin, muutaman sukupolven jälkikasvua. Jo Talvi- ja Jatkosodan aikana heidän maanpetturi-isovanhempiaan oli tekemässä omaa myyräntyötään NL:n puolesta, suomalaisia vastaan.

Kun ne ei puhu venäjää, vaan Tampereen murretta, heitä ei heti ryssiksi tajua. Tässä kohdin sanon ryssä. Ryssä on ryssä silloin, kun se ryssäksi heittäytyy.

Ei muuten.
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: MacGyver - 29.11.2016, 17:14:02
Lainaus
– Näin se ikävä kyllä on, että poliisi ei määrittele, mikä mielipide on oikein ja mikä väärin. Lähtökohta on, että poliisi turvaa mielipiteen ilmaisunvapautta lain mukaan. Jos tapahtumassa käytetään väkivaltaa, puutumme siihen, mutta ennakolta sitä ei voi tehdä, sanoo ylikomisario Seppo Kujala Helsingin poliisista.

Oho! Poliisi ei juurikaan peittele enää asennettaan. Tämä Seppo Kujala on tuttu aiemmin nihkeilystään Suomi Ensin -mielenosoituksille.
Seppo on tietysti saanut ylempää ohjeistuksen jota noudattaa ja yrittää etsiä keinoja.
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: no future - 29.11.2016, 17:17:11
Vastamielenosoittajat tietävät varsin hyvin, että me emme ole natseja. Tuo "natsi"-selitys annetaan medioille, jotka levittävät perättömän väittämän ja mielikuvan sitten eteenpäin.

Ei tuossa uutisessa ollut puhe mistään pro-putinistien marssin vastustamisesta,  vaan ihan niistä natseista.
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: UgriProPatria - 29.11.2016, 18:19:39
Vastamielenosoittajat tietävät varsin hyvin, että me emme ole natseja. Tuo "natsi"-selitys annetaan medioille, jotka levittävät perättömän väittämän ja mielikuvan sitten eteenpäin.

Ei tuossa uutisessa ollut puhe mistään pro-putinistien marssin vastustamisesta,  vaan ihan niistä natseista.

Tjaa? Että tarkoittavat sitä SVL:n marssia, ei Töölöntorilta lähtevää Hietsun marssia? Nämäkö sitten marssivat Putinin puolesta Hietsun hautausmaalle? Ja sitä eivät anarkot vastusta?

Kaikkea täällä Hommalla oppiikin. Ajatella.  ???
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: J. Lannan haamu - 29.11.2016, 18:36:13
Taktsiset kävelyyn soveltuvat housut, check. Lämmin fleece ja lampaannahkahattu, check. Selvistä päin, check. Pieni ensiapukitti on luonnostaan mukana kuten tämänkaltaisissa häppeningeissä saattaa. Paljon puolituttuja ympäri ämpäri Suomen maata.
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: Pöllämystynyt - 29.11.2016, 18:58:46
SVL:n tulo mielenosoitukseemme kyllä häiritsee ja syö ehkä pahastikin tapahtuman ja asian mainetta, mutta jos osaavat olla ihmisiksi, niin ei kai niitä voi estääkään. Vaikka haluttaisiin, olisi SVL:n jäsenten tunnistaminen varmaan täysin mahdotonta.

SVL varmaan pitää jäsenensä kurissa, mutta sen sijaan joku elitistien false flaggaaja tai muu hörhö saattaa tunkeutua miekkariin esittämään käsimerkkejä massavalemedian kameroiden edessä. Onko tällaista varten suunnitelmat kunnossa? Se olisi sellainen imagouhka ja loukkaus muita mielenosoittajia, ja yhteistä asiaa kohtaan, että siihen ei riitä pelkkä paheksunta. Sellainen tyyppi pitää taluttaa poliisien käsiin trollaamasta ja loukkaamasta muiden ja isänmaan kunniaa niiden samojen kameroiden vielä räpsyessä.
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: Khevonen - 29.11.2016, 19:11:47
Lähden.
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: xor_rox - 29.11.2016, 19:15:33
SVL:n tulo mielenosoitukseemme kyllä häiritsee ja syö ehkä pahastikin tapahtuman ja asian mainetta, mutta jos osaavat olla ihmisiksi, niin ei kai niitä voi estääkään....

Miten minulla on sellainen kuva, että SVL:llä olisi ollut rooli jopa tapahtuman perustamisessa. Voi olla, että hourin omiani, mutta jos näin on, niin muuthan ovat siellä silloin heidän vieraanaan.
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: hattiwatti - 29.11.2016, 19:24:39
Vastamielenosoittajat ilmoittavat etukäteen aikovansa lainvastaisesti estää kulkueen etenemisen, ja tätä varmistamassa mukana on omat "järjestyksenvalvojat". Ei varmaan epäselvyyttä kenellekään, miten tapahtumat tulevat etenemään.

Tämän jälkeen mediassa itketään poliisin pahuutta kun tappelee hyvien ihmisten kanssa suojellakseen pahoja natseja. Sitä varten tää on.

Uusimmassa Voima-lehdessä on oikein artikkeli missä kysytään ketä poliisi suojelee 612-mielenosoituksessa, taisin linkittää sen ketjuun. No perkele ihmisiä! Viime vuonna ihmisiä kohtaan heiteltiin kiviä jotka tappavat päähän osuessaan ja soihtuja jotka tekevät kunnon palovamman osuessaan. Koko kaupunki oli täynnä angrybirds-inspiroituneita julisteita "natsisikoja vastaan" ja angrybirds-pelissä käytetään linkoa aseena, jos joku saa päähänsä tuon perusteella testata samaa niin kyllä sille kevyesti hengen pois saa, kuten raamatun Daavid vs. Goljat - tarina kertoo osuvasti.

Tottakai poliisi joutuu suojelemaan tämän takia. Tämän jälkeen poliisi sitten ikäänkuin lavastetaan syylliseksi.
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: Pöllämystynyt - 29.11.2016, 20:09:02
SVL:n tulo mielenosoitukseemme kyllä häiritsee ja syö ehkä pahastikin tapahtuman ja asian mainetta, mutta jos osaavat olla ihmisiksi, niin ei kai niitä voi estääkään....

Miten minulla on sellainen kuva, että SVL:llä olisi ollut rooli jopa tapahtuman perustamisessa. Voi olla, että hourin omiani, mutta jos näin on, niin muuthan ovat siellä silloin heidän vieraanaan.
Näin on väitetty. En tiedä miten on, mutta alun perinkään se ei ollut mikään natsiesiintyminen, vaan poliittisesti neutraali itsenäisyyden juhla, ja tämän ansiosta tänä vuonna sitä järjestää ja siihen osallistuu monenkirjava joukko.
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: Pullervo - 29.11.2016, 21:07:10
Yltiömaahanmuuttomyönteisillä on ollut vuosittain loppukesästä tai alkusyksystä jo perinteeksi muodostunut "Olli Immonen kirjoitti Facebookiin ja me emme pidä siitä"-mielenosoituksensa, jossa purkavat pettymystään viimeisten eduskuntavaalien tulokseen. Tänä vuonna teema meni hieman aiheen ohi ja keskittyi ratsastamaan nuoren miehen kuolemalla. Tämä perinne on vasta kahden vuoden pituinen, koska Perussuomalaiset eivät menneet hallitukseen 2011, jolloin tänä syksynä olisi järjestetty jo kuudes "Emme pidä persuista"-kansanjuhla.

Me kansallismieliset emme pysty kokoamaan toistakymmentätuhatta ihmistä yhteen paikkaan kerralla, mutta nyt kolmatta kertaa järjestettävä 612-kulkue on paras mahdollinen paikka näyttäytyä ja näyttää, että meitä on enemmän, kuin vain jonkin pienen paikkakunnan Rajat kiinni -tapahtuman kymmenkunta henkeä. Eikä meitä väkivaltavasemmisto saanut vuosi sittenkään pysymään kotona, joten emme me niistä kadunvaltaajista tänäkään vuonna välitä. Juhla on meidän, sitä eivät punikit pilaa. Jokaiselle on varmasti jotain omaan makuun sopivaa tapahtumaa ja juhlaa aikaisemmin päivällä ja sitten toivottavasti Tööläntorille viimeistään kokoontuu merkittävä, nelinumeroinen määrä isänmaallisiä ihmisiä viettämään maamme itsenäisyyspäivän iltaa ja yhdessä kulkien viemään tervehdystä sankarihaudoille Hietaniemeen. Viime vuonna sää suosi pirteällä vaakasuoralla vesisateella, eikä se menoa haitannut sen enempää kuin anarkistitkaan. Eivätkä haittaa tänäkään vuonna. Nähdään siis viikon päästä!
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: VilleJ - 29.11.2016, 21:40:16

Tämän jälkeen mediassa itketään poliisin pahuutta kun tappelee hyvien ihmisten kanssa suojellakseen pahoja natseja. Sitä varten tää on.

Ei siellä noin itketä. Mediassa tullaan kertomaan isosti kuinka poliisi joutui nujakoimaan 612-kulkueen kanssa ja kuinka kulkueen jäsenet pahoinpitelivät viattomia ohikulkijoita. Nuo otsikot ja jutut on kirjoitettu jo valmiiksi, joten ei ole mitään väliä mitä siellä tulee oikeasti tapahtumaan.
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: Kyklooppi - 29.11.2016, 23:31:05
Lähden.

Olehan sitten varovainen siellä ettei käy kuin käläviällä..
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: Pöllämystynyt - 29.11.2016, 23:48:03
Tämänhetkisen tiedon mukaan kulkueeseen tulee näiden perustason työväenhenkisten ja antikapitalistien valtaosan lisäksi myös ihan tunnustuksellisesti punavihreitä, sekä tietenkin ja valitettavasti myös tarrasosialisteja, joten minkäälaista perustetta ei Turkkilallakaan ole joojotella kenellekään, joka selittää jotain "oikeiston" marssista. Jos mukaan tuleekin joku riistokapitalismin (tai omasta näkökulmastaan "vapaan markkinatalouden") kannattaja tai jotain sinne päin, jotka hekin toki ovat tervetulleita, niin se ei mitenkään riitä määrittämään koko kulkuetta "oikeistolaiseksi". Ei se ole vasemmistonkaan marssi, koska se ei ole talouspoliittinen marssi.
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: Beenari - 30.11.2016, 02:51:18
Nähdään siis viikon päästä!

Missäs sitten tavataan kulkueen jälkeen? Aika moni foorumilainen on varmasti valmis kaivamaan kuvetta sen verran, että saadaan sulle järjetettyä elämäsi krapula keskiviikoksi.
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: Kameleontti - 30.11.2016, 05:15:47
Lupautunut mukaan jo. :) Viime vuonna oli eka kerta eikä tarvinu yksin jäädä ni tänä vuonna kenties jo parempaa :) Ja vuoden sisällä on tuttuja ja kavereita siunaantunut... Viikon verran ja taas :)
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: Tabula Rasa - 30.11.2016, 05:39:50
Missäs kohti homman porukka tapais? Olis hauska nähdä taas vanhoja ja uusia tuttavuuksia.
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: Khevonen - 30.11.2016, 08:16:07
Lähden.

Olehan sitten varovainen siellä ettei käy kuin käläviällä..

Minulle mitään enää käy. 500 euroa on normaali korvaus käräjäoikeudessa, siis se minkä minä sain. Kyllä sen verran aina kustantaa, jos joku alkaa silmille hyppimään.
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: Fiftari - 30.11.2016, 08:23:41
Toivottavasti poliisilla on uusi lempilelu mukanaan millä hillitä itkeviä anamarkoja. Tarkoitan sitä paineilma-asetta. Muistaakseni anarkistit itkivät siitä enemmän kuin mistään "rasisti"marsseista.
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: Pullervo - 30.11.2016, 11:51:55
Missäs sitten tavataan kulkueen jälkeen?

Voisiko joku näitä traditioita paremmin tunteva vinkata meille muillekin tiistai-iltaisen jälkiviisastelukapakan? Ymmärrän, jos sitä ei voi vielä antaa julki, emmehän me sinne naamioituneita kattilanpaukuttajia kaipaa riesaksi. Toisaalta jonkun paikan varaaminen nyt etukäteen edellyttäisi kaiketi jonkinlaista tietoa osanottajamäärästä ja mahdollisesti vaatisi muutakin valmistelua?

Eli koordinaatteja jakoon, kun on sen aika. Kiitos jo etukäteen!
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: Tabula Rasa - 30.11.2016, 11:58:24

Ehkä noita voisi jaella yksäreillä kerjussa ilmoittautuneille, apus yksi.
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: hattiwatti - 30.11.2016, 13:59:45
Yltiömaahanmuuttomyönteisillä on ollut vuosittain loppukesästä tai alkusyksystä jo perinteeksi muodostunut "Olli Immonen kirjoitti Facebookiin ja me emme pidä siitä"-mielenosoituksensa, jossa purkavat pettymystään viimeisten eduskuntavaalien tulokseen. Tänä vuonna teema meni hieman aiheen ohi ja keskittyi ratsastamaan nuoren miehen kuolemalla. Tämä perinne on vasta kahden vuoden pituinen, koska Perussuomalaiset eivät menneet hallitukseen 2011, jolloin tänä syksynä olisi järjestetty jo kuudes "Emme pidä persuista"-kansanjuhla.

Kyllä Jytky I jälkeen oli mielenosoitus perussuomalaisia arvoja vastaan jonkinlaisena dry runina näille uudemille. Aiheesta on joku ketjukin. Lalli Isotalon valokuvamateriaalin mukaan Svenska klubbenin heikosti naamioitu kädenjälki näkyi järjestelijöiden joukossa.
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: Lalli IsoTalo - 30.11.2016, 14:04:49
Video edelliseen:

Perussuomalaisten vastainen mielenosoitus, Helsinki 28.4.2011 (2:10)
https://www.youtube.com/watch?v=zvWdsov-WU4
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: Pullervo - 30.11.2016, 17:12:45
Kiitos muistin virkistämisestä tuon mielenosoituksen suhteen. Se ei ollut ihan samaa luokkaa, kuin mitä itse tarkoitin, koska tuo oli pikainen paniikkireaktio vaalitulokseen. Nämä kaksi viimeisintä ovat olleet tarkoin suunniteltuja jo hyvissä ajoin ennen "laukaisevaa tekijää" ja koreografiat on hiottu eri oppositiopuolueita lähellä olevissa nk. viestintätoimistoissa (tai jopa strategisissa viestintätoimistoissa) ja muissa harmaiden eminenssien lymypaikoissa. Verkosto moniin myöhempiin PS-vastaisiin toimiin luotiin viimeistään Pekka Haaviston presidentinvaalikampanjan yhteydessä. Silloin voittoa ei tullut, mutta heti kansalaisaloitteella homoliittoja koskien tuo verkosto näytti kyntensä menestyksekkäästi. Verkostoon kuuluu poliitikkoja, toimittajia ja taiteilijoita nyt ainakin ja iso joukko nopeasti palvelukseen kutsuttavia aina valmiita vapaaehtoisia. Media on lähes suvereenisti verkoston hallussa. Myös somekanavat on valmiina monistamaan viestiä, kun se lasketaan liikkeelle. Toimittajia on olemassa kokonaisuudessaan kuitenkin aika vähän ja he ovat hyvin verkostoituneita ihan jo työn luonteenkin vuoksi, mutta isoa osaa yhdistää myös yhteinen maailmankuva ja yhteiset viholliset.

Koko kesän 2015 oli selvä, että oppositio suunnittelee suurta mielenilmausta kevään vaalien häviön vuoksi, mutta sille haluttiin antaa imagosyistä joku jalompi syy, kuin pelkkä itkuinen oppositioon pudonneen vaalihäviäjän protesti. Kun muuta ei tapahtunut eikä löytynyt, niin se syy tehtiin sitten yhden riviedustajan Fb-postauksesta. Ja nimenomaan tekemällä tehtiin. Koko organisaatio oli jo valmiina, enää oli odotettu kesän kulumista, koska mökeillä ihmiset eivät ole kiinnostuneita puoluepolitikoinnista eduskunnankin ollessa lomalla.

Sitten loppukesästä, kesälomien lähestyessä loppuaan, sai Immosen lyriikka sitten toimia laukaisijana. Lava, tekniikka, lentolehtiset, logot, esiintyjät, sometiedotus, median ohjaus ja kaikki muukin oli valmiina. Immonen kirjoitti lyhyen statuksen Facebookiin lauantaina ja Meillä on unelma -ilmaiskonsertti potkaistiin liikkeelle ydinryhmän toimesta sunnuntaina, jolloin asiasta alettiin propagoimaan joka tuutista, ja se toteutettiin sitten koko porukalla jo heti tiistaina. Tuo oli kaukana spontaanista toiminnasta. Aurinko paistoi ja heinäkuun lopussa lomaansa vielä viettäneet, esimerkiksi kaikki opiskelijat, pääsivät halutessaan paikalle. Helsingin lisäksi uutta brändiä ja konseptia hyödynnettiin lukuisilla muillakin paikkakunnilla ympäri Suomea.

Etukäteen, siis jo loppukeväästä, oli selvää kaksi asiaa tulevasta joukkomielenilmauksesta: se on suunnattu Perussuomalaisia vastaan ja siihen kytketään, vaikka väkisin, rasismi keppihevoseksi. Kieltämättä operaatio oli kohtalainen menestys ja varsinkin, koska Perussuomalaiset puolueena ei heti (eikä oikeastaan koskaan) viheltänyt hommaa poikki ja laittanut tuota Immosen kirjoitusta oikeisiin mittasuhteisiin ja tukeneet aivan ehdoitta puoluetoveriaan. Soini oli tavoittamattomissa ja muut lähtivät myötäilemään ja antoivat vaikutelman, että jotain rasismia/rasistista olisi ollut episodissa, vaikkei tietysti ollutkaan. Tuon operaation jälkeen oli myös yhtä selvää, että toimiva temppu tullaan toistamaan vuotta myöhemmin, kun koneisto siihen on olemassa. Nytkin laukaisevaan tekijään onnistuttiin kytkemään taas Immonen, vaikka vain mutkan kautta: se yhteisvalokuva hautausmaalla. Tämä temppu tulee onnistumaan niin kauan, kunnes hyökkäyksen kohde (tänäkin vuonna persut, vaikka SVL:n kautta koukaten, koska ”rasistista äärioikeistoa molemmat”) kertoo, ettei rasismia pidä nähdä siellä, missä sitä ei ole. Monet pienryhmät ja aktivistit ovat nyt turvapaikanhakijoiden puolesta taistelemassa ja saavat sanomaansa hyvin julki, koska tuo apparaatti on luotu ja nämä ihmiset verkostoituivat jo aikaisemmin. Syy toimia voi vaihtua: homoista rasismiin ja pakolaisuuteen, mutta samat tekijät hääräävät taustalla. Lisäksi tuolla porukalla on keinonsa kerätä rahoitusta toimilleen yhteyksiensä kautta. Ja tuo koneisto toimii meitä vastaan.
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: hattiwatti - 30.11.2016, 19:54:25
^ Itseäniä tämä #unelma - miekkari on alkanut kiinnostaa kun niin sama metodi kuin näissä Soros-rahotteisissa ns. värivallankumouksissa. Uusinhan lähti pyörimään jenkeissä heti Trumpin tultua valtaan monissa kaupungeissa ihan samalla tavoin koordinoituna, ihan samalla tavoin juuri vaalien jälkeen kuin täälläkin. Mene ja tiedä, mutta mielenkiintoinen kuvio.

Itsenäisyyspäivästäkin taitaa tulla ylikansallinen. Lappalaisilahan on paljon nostalgisia muistoja tuon maan polttopullo-porukoista:

http://www.nykysuomi.com/index.php/2016/11/29/supo-vahvistaa-itsenaisyyspaivan-mellakoihin-saksalais-vahvistus/
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: Khevonen - 30.11.2016, 19:57:10
Eivät huolineet minua Tampereen vasureiden järjestämään keikkiabussiin. On tultava Sisun kyydillä. Harmi.
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: Vasarahammer - 01.12.2016, 15:58:51
Tämmöistä löytyi Twitteristä:

https://twitter.com/keronen/status/804002850489647108

Siinä Keronen vaatii, että 612-marssin järjestäjät ilmoittaisivat, että SVL ei ole tervetullut soihtukulkueeseen.

Käytännössä tuota voi olla vaikea valvoa, joten aika periaatteelliseksi kannanotoksi se jäisi.
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: MacGyver - 01.12.2016, 16:30:51
^ Samalla tulisi vaatia että väkivaltaiset anarkistijärjestöt (Varisverkosto, a-ryhmä) pitää potkia pois tuosta vasemmistolaisen mielenosoituksesta.
Nyt on tulossa väkivaltainen itsenäisyyspäivä.
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: Totuus EPT - 01.12.2016, 16:40:06
^ Samalla tulisi vaatia että väkivaltaiset anarkistijärjestöt (Varisverkosto, a-ryhmä) pitää potkia pois tuosta vasemmistolaisen mielenosoituksesta.
Nyt on tulossa väkivaltainen itsenäisyyspäivä.

Ja kaikki tämä väkivalta alkaa itsenäisyyspäivänä anarkistien rähinällä. Niin se vaan on.
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: Nationalisti - 01.12.2016, 16:57:28
^ Samalla tulisi vaatia että väkivaltaiset anarkistijärjestöt (Varisverkosto, a-ryhmä) pitää potkia pois tuosta vasemmistolaisen mielenosoituksesta.
Nyt on tulossa väkivaltainen itsenäisyyspäivä.

Taitaa olla niin, että poliisit ja punikit ottavat erää ja muut saavat olla melko rauhassa.
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: UgriProPatria - 01.12.2016, 16:57:54
Mutta muistetaan, ettei itse aloiteta mitään provosointia. Nenä suoraan eteenpäin ja marssiksi.

Itse en koskaan katso anarkisteja kohti. Saavat ulvoa poliisivartion takana, käännän heille selkäni. Heitä ei minulle ole. En vietä yhteistä mielenosoitusta heidän kanssaan. He ovat minulle yhdentekeviä, ilmaa.

Ei kannata reagoida ollenkaan heihin, sillä sitähän he haluaisivat, että heidät huomataan ja he onnistuisivat häirinnässään.

Otetaanko sinne Kansalaistorille ja Narinkkatorille (hauta-) kynttilät mukaan, käsissä palamaan?
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: Roope - 01.12.2016, 17:17:55
Siinä Keronen vaatii, että 612-marssin järjestäjät ilmoittaisivat, että SVL ei ole tervetullut soihtukulkueeseen.

Käytännössä tuota voi olla vaikea valvoa, joten aika periaatteelliseksi kannanotoksi se jäisi.

Ketkä raakattaisiin seuraavaksi ja millä perusteella?

Minusta on fiksu linjaus, että kaikki ovat taustaan katsomatta tervetulleita yksityishenkilöinä, mutta kukaan ei tunnuksien kanssa jonkin järjestön tai aatteen edustajana.

^ Samalla tulisi vaatia että väkivaltaiset anarkistijärjestöt (Varisverkosto, a-ryhmä) pitää potkia pois tuosta vasemmistolaisen mielenosoituksesta.

Ketään ei tarvitse potkia pois ainakaan puhtoisen maineen varjelemiseksi, sillä mielenosoituksen järjestäjät (noiden lisäksi Vasemmistonuoret) ovat jo ennakolta ilmoittaneet aikovansa rikkoa lakia.
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: Lalli IsoTalo - 01.12.2016, 17:20:38
"Ketkä raakattaisiin seuraavaksi ja millä perusteella?"

Ensin ne tulivat hakemaan natseja ...
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: UgriProPatria - 01.12.2016, 17:30:07
Mielestäni ketään ei saisi poistaa, vaan yksityishenkilöinä kuka vaan isänmaanmielinen voi tulla, kun muistaa itse käyttäytyä asiallisesti eikä tehdä elettäkään, josta vassarit ja velhemediat saisivat negatiivista uutisoinninaihetta, siis sen lisäksi, mitä ovat jo valmiiksi uutisensa valehdelleet ja puhtaaksikirjoittaneet.
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: Ulvokki - 01.12.2016, 17:36:27
Ääh, ensin fb:n puolella vassariitkua ketkä ei kuulu joukkoon ja sitten täällä sama homma. Koko homma lähtee lapasesta kun aletaan raakkaamaan niitä jotka ei sovi. Ensin se on SVL ja sitten kun ne on poistettu niin se on seuraava ryhmä. Sen jälkeen aletaan kyttäämään toinen  toisiaan kuka on aidoilla ja puhtailla ajatuksilla mukana. Ja sitten voikin laittaa lapun luukulle.
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: MacGyver - 01.12.2016, 18:19:02
Otetaanko sinne Kansalaistorille ja Narinkkatorille (hauta-) kynttilät mukaan, käsissä palamaan?
Kynttilä hyvä ottaa mukaan jätettäväksi sankarihaudoille 612-kulkueen päätteeksi.

Kansalaistorilta Linnake Suomi osallistujat siirtyvät kulkueena poliisin turvaamana Töölöntorille.
Käsittääkseni tällä tapahtumalla on omat soihdut, joita käytetään tapahtumassa tai siirtymisessä Töölöön.
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: Ant.v2 - 01.12.2016, 18:47:46
Irtisanoutumiset ovat turhia. Marssilla on tarkoitus muistaa itsenäisyyttä eikä edustaa yksittäisiä marssijoita tai heidän ideologioitaan.

Taktiikka on toki hyvä. Samoin kontrolloimatonta maahanmuuttoa kannattavien marsseista ja mielenosoituksista kannattaisi yrittää bongata yksittäisiä henkilöitä, joilla on rikollinen tausta tai muuta epäilyttävää kontolla. Sitten tämä yksittäinen henkilö tai pieni porukka nostettaisiin tikunnokaan ja vaadittaisiin marssia tai mielenosoitusta irtisanoutumaan tästä, tai se edustaisi juuri tätä aatetta (esimerkiksi myymälävarkautta tai kommunismia). Ja kun yhdestä irtisanouduttaisiin, löydettäisiin pian seuraava asia mistä irtisanoutua.

Toki tähän taktiikkaan tarvittaisiin maahanmuuttokriittistä mediaa. Tällä hetkellä laitavasemmiston marssin kärjessä voi marssia vaikka Jammu Siltavuori ja silti media kertoo marssin edustavan hyvää ja koostuvan kunnon kansalaisista.
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: Tabula Rasa - 01.12.2016, 19:11:40
Jos savosta tai matkalta muita lähdössä niin meikäläisen kyytiin mahtuu neljä. Paluu samana iltana.

Yksärillä pääsee kyytiin.
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: pateulkomaat - 01.12.2016, 19:29:20
Minusta olisi oikein hyvä, jos järjestäjät käskisivät painua SVL:n vttuun.
Miten täälläkin jaksetaan ymmärtää tyyppejä, jotka kannattavat jotain yhteispohjoismaista valtiota? Mitä isänmaallista sellaisessa on? Kasa väkivaltaisia lumppuja.
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: Vasarahammer - 01.12.2016, 19:44:32
Ketkä raakattaisiin seuraavaksi ja millä perusteella?

Minusta on fiksu linjaus, että kaikki ovat taustaan katsomatta tervetulleita yksityishenkilöinä, mutta kukaan ei tunnuksien kanssa jonkin järjestön tai aatteen edustajana.

Lähinnä Keronen toivoi järjestäjiltä symbolista elettä. Ei kukaan voi valvoa, osallistuvatko SVL:n edustajat kulkueeseen vai eivät.

Itse en vastustaisi tällaista ilmoitusta.
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: kgb - 01.12.2016, 19:52:36
Eipä sellaisella eleellä mitään merkitystä olisi, kukaan ei voisi valvoa onko siellä mukana ei-toivottuja vai eikö ole, huuto olisi kauhia MV/Magneettiosastolta eleen johdosta etukäteen ja suvakki/sekopääosastolta etukäteen ja jälkikäteen kun natsit olisivat eleestä huolimatta soluttautuneet mukaan. Ei voi kuin hävitä, pulushakiksi menee kuitenkin.
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: Vredesbyrd - 01.12.2016, 19:58:12
Miten täälläkin jaksetaan ymmärtää tyyppejä, jotka kannattavat jotain yhteispohjoismaista valtiota? Mitä isänmaallista sellaisessa on?

Osa täällä kannattaa Natoa, EU:ta, euroa ja takuulla löytyy joku niinkin äärimmäinen, että kannattaa Suomen liittämistä Putinlandiaan, ainiin ja onhan täällä yksi tunnustava muslimi, jolle todennäköisesti kelpaisi kalifaatti. Väyrysläinen pohjolan liitto tai SVL:n Pohjolan liittovaltio ovat suorastaan laimean pieniä malleja kaikista mahdollisista valittavista.

Lisäys: Parilta suvakkifoorumilta olen nähnyt, että kulkueeseen on joillakin äärivasemmistolaisilla antifanteilla tarkoitus soluttautua. Sellaistakin siis ajatellaan, kun "kaikki" on kutsuttu kulkueeseen.
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: UgriProPatria - 01.12.2016, 20:01:59
Minusta olisi oikein hyvä, jos järjestäjät käskisivät painua SVL:n vttuun.
Miten täälläkin jaksetaan ymmärtää tyyppejä, jotka kannattavat jotain yhteispohjoismaista valtiota? Mitä isänmaallista sellaisessa on? Kasa väkivaltaisia lumppuja.

Yritetään suvaita.  :)  Päivän sana on "suvaitsevaisuus".
"Jotka ovat meidän puolellamme, eivät ole meitä vastaan."

Vaikken itse kuulu SVL:n nimenomaisiin kannattajiin, ajattelen, että yhteinen asiamme on suomalainen Isänmaa: Suomi

Tässä asiassa emme saa on ronkeleita. Emmekä me "muut" voida kiistää, etteikö heillekin Suomi olisi nk. sydämenasia!

Yksi heistä on nyt tuomiolla siitä syystä, että muutamat oman maansa- ja kansansapetturivassarit kävivät ensin vuorollaan aukomassa hänelle ja mitä rauhallisimmille kavereilleen päätään ja viimeinen kun tuli ja räkäisi päin pläsiä, sai herrasmieheltä kerralla tuntuvan vastauksen.

Me olemme nyt ikäänkuin kaikki samassa juoksuhaudassa.
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: Roope - 01.12.2016, 20:03:41
Lähinnä Keronen toivoi järjestäjiltä symbolista elettä. Ei kukaan voi valvoa, osallistuvatko SVL:n edustajat kulkueeseen vai eivät.

Itse en vastustaisi tällaista ilmoitusta.

Tämän jälkeen vaadittaisiin taas seuraavaa elettä. Keronen vielä perusteli tuota marssille aiheutetulla mainehaitalla, vaikka siinä muiden määräämässä pelissä myönnytysten tekemisellä ei voi kuin hävitä.
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: Vasarahammer - 01.12.2016, 21:39:44
Tämän jälkeen vaadittaisiin taas seuraavaa elettä. Keronen vielä perusteli tuota marssille aiheutetulla mainehaitalla, vaikka siinä muiden määräämässä pelissä myönnytysten tekemisellä ei voi kuin hävitä.

Sillä, että Vastarintaliike hyväksyy väkivallan ja on myös käyttänyt sitä tilaisuuksissaan, on kyllä merkitystä.

Vastarintaliikkeen tapauksessa mainehaitta on todellinen, koska nämä väkivaltaiset jantterit ovat julkisesti ilmoittaneet osallistuvansa kulkueeseen, eli he ovat järjestönä mukana, vaikka eivät tunnuksia käytäkään.

On eri asia irtisanoutua kuvitteellisesta rasismista ja natsismista, joita ei kannata eikä ole koskaan kannattanut, kuin pyrkiä pitämään etäisyyttä tunnetusti väkivaltaiseen ryhmittymään.
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: Tabula Rasa - 01.12.2016, 21:49:52
Lisäys: Parilta suvakkifoorumilta olen nähnyt, että kulkueeseen on joillakin äärivasemmistolaisilla antifanteilla tarkoitus soluttautua. Sellaistakin siis ajatellaan, kun "kaikki" on kutsuttu kulkueeseen.

Siinähän marssivat, kunhan kestävät rivissä. Eivätkä huutele. Tuolla on selkeät säännöt ja kaiketi niiden rikkojat heitetään kulkueesta?
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: MacGyver - 01.12.2016, 21:56:28
Mainehaitta. Hommassa hiotaan aina asioita niin loppuun asti ettei sillä järjestettäisi ikinä mitään.
Maine on jo mennyt tarpeeksi monesti ja menee mediassa joka päivä siihen päälle lisää.
Luulenpa että nämä jotka ovat huolissaan maineesta eivät ole osallistuneet eivätkä osallistu.
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: VilleJ - 01.12.2016, 22:01:52
Suomeen tulee muslimimiehiä rajan yli juuri siksi koska jotkut jaksaa vinkua joistain vastarintaliikkeistä ja heilaajista.
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: Vasarahammer - 01.12.2016, 22:07:44
Suomeen tulee muslimimiehiä rajan yli juuri siksi koska jotkut jaksaa vinkua joistain vastarintaliikkeistä ja heilaajista.

Heilaajien järjestö tuskin on mikään merkittävä poliittinen vaikuttaja. Sen merkitys onkin paskan tartuttamisessa eli se on hyödyllinen vastapuolelle.

Kuvittele hypoteettinen tilanne, jossa pari anarkoa pääsee poliisiketjun läpi ja SVL:n porukat alkavat harjoittamaan "itsepuolustusta". Haluatko olla sellaisessa mukana?

Vaikka ylihygieeninen ei kannata olla, ehdoin tahdoin ei kannata kättään työntää maassa olevaan vielä lämpimään läjään.
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: MW - 01.12.2016, 22:18:09
"No, WE are the peoples front of Judea." Karikoita näköpiirissä.
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: Pöllämystynyt - 01.12.2016, 22:21:19
Näyttää siltä, että tärkeitä (ja vähemmän tärkeitä) osallistujia jää pois ja porukka pienenee, koska SVL tulee mukaan. Taas on käymässä kuten yleensä, eli natsien tuleminen mukaan mihin tahansa käytännössä vähentää porukan kokoa ja monimuotoisuutta. Alan itsekin olla sitä mieltä, vaikka lieneekin jo liian myöhäistä urputtaa, että SVL:n mukanaolo pitäisi näkyvästi kieltää, vaikkei se käytännössä onnistukaan. Natsien poissa pitäminen ei ole mitään loputonta viilaamista, joka tuhoaisi toiminnan, vaan se on edellytys onnistuneelle toiminnalle.
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: Vasarahammer - 01.12.2016, 22:25:07
"No, WE are the peoples front of Judea." Karikoita näköpiirissä.

Tämä jako on jo tapahtunut, koska itsenäisyyspäivänä on kaksi tilaisuutta samaan aikaan kuten oli viime vuonnakin. Itse asiassa tilaisuuksia on kolme, jos lasketaan PVL:n tilaisuus mukaan.

PVL:n poliittiset tavoitteet ovat sellaiset, että en itse voi niitä allekirjoittaa enkä katso, että liikkeen tavoitteet ja toimintatavat voivat olla yhteisiä ns. kansallismielisten kanssa. Tämä on vain oma mielipiteeni eikä minkään järjestön.
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: MW - 01.12.2016, 22:31:04
Näyttää siltä, että tärkeitä (ja vähemmän tärkeitä) osallistujia jää pois ja porukka ***

Mikään taustaisuus ei ole minulle ongelma, mutta pitäisi olla 20 vuotta nuorempi ja vähintään 10 vuotta paremmassa kunnossa, että viitsisi aivottomien teinien kivitettäväksi huvikseen lähteä.

Kun tilanne menee siihen, että puolustautuakin saa, katsotaan sitten. Mutta sairaalakeikka tai rikosrekisterimerkintä ei ole optio, just nyt, niin kuin poltteleekin.
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: MacGyver - 01.12.2016, 22:39:19
Kuvittele hypoteettinen tilanne, jossa pari anarkoa pääsee poliisiketjun läpi ja SVL:n porukat alkavat harjoittamaan "itsepuolustusta". Haluatko olla sellaisessa mukana?
Suositteletko karkuun juoksemista tuollaisessa tilanteessa vai mikä on pointti?

Henkilökohtaisesti en halua että anarkistit tulevat väkivalloin päälle, mutta onko tältä varalta SVL:n typpien osallistuminen kiellettävä sitten.
Marssilla on paljon väkeä eikä sieltä osaa sanoa kuka on mistäkin.
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: J. Lannan haamu - 01.12.2016, 22:44:00
Kaiken svl-osallistujien panettelu on täysin turhaa. Tuo on oikeasti iso tapahtuma, viimeeksi en nähnyt pientä osaa enempää ihmisiä vaikka katselin ympärilleni ja marssin. Sinne mahtuu ihan varmasti ja ketä tahansa, kunhan jokainen huolehtii että oma tontti on puhdas ja puolustaa sitä selkä suorana. Rauhan marssi kuitenkin on kyseessä, niin kyllä sen tietää varmasti ketkä aloittaa ja ketkä touhuaa mitäkin jos on negatiivista.
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: Vasarahammer - 01.12.2016, 22:45:55
Mikään taustaisuus ei ole minulle ongelma, mutta pitäisi olla 20 vuotta nuorempi ja vähintään 10 vuotta paremmassa kunnossa, että viitsisi aivottomien teinien kivitettäväksi huvikseen lähteä.

Kun tilanne menee siihen, että puolustautuakin saa, katsotaan sitten. Mutta sairaalakeikka tai rikosrekisterimerkintä ei ole optio, just nyt, niin kuin poltteleekin.

Mitään ei tapahdu, jos poliisi hoitaa hommansa hyvin. Aina sekään ei välttämättä riitä. Viime vuonna yksi kulkueessa olija sai kivestä päähän.

Vaikka soihtukulkueessa marssiva itse olisi liikkeellä rauhaomaisin aikein, anarkot eivät ole. Eivätkä PVL:n porukat hyökkää kenenkään kimppuun, mikäli poliisi pitää anarkot kurissa.

Elämme siinä mielessä ikävää aikaa, että rauhanomainen soihtukulkue itsenäisyyspäivänä ei ole enää mahdollinen ilman valtavaa poliisioperaatiota.

Minusta on aivan oikein osallistua kulkueeseen ja luultavasti osallistun itsekin, vaikka olenkin MW:n tavoin "liian vanha". Tämä SVL-asia on kuitenkin parempi käsitellä nyt kuin 7.12.
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: VilleJ - 01.12.2016, 22:46:43
Kuvittele hypoteettinen tilanne, jossa pari anarkoa pääsee poliisiketjun läpi ja SVL:n porukat alkavat harjoittamaan "itsepuolustusta". Haluatko olla sellaisessa mukana?

Vaikka ylihygieeninen ei kannata olla, ehdoin tahdoin ei kannata kättään työntää maassa olevaan vielä lämpimään läjään.

Tuo riski on ilman vastarintaliikettäkin. Se on aivan sama mitä media kirjoittaa, kunhan itse pidetään huoli että kaikki mahdolliset tilanteet tulee videoitua.
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: koli - 01.12.2016, 22:49:18
Lisäys: Parilta suvakkifoorumilta olen nähnyt, että kulkueeseen on joillakin äärivasemmistolaisilla antifanteilla tarkoitus soluttautua. Sellaistakin siis ajatellaan, kun "kaikki" on kutsuttu kulkueeseen.

Siinähän marssivat, kunhan kestävät rivissä. Eivätkä huutele. Tuolla on selkeät säännöt ja kaiketi niiden rikkojat heitetään kulkueesta?

Menen siitä takuuseen, että yksikään Vastarintaliikkeen jäsen ei lähde huutelemaan anarkomarkoille. Vastarintaliikkeen periaate on päihteettömyys kaikissa katutapahtumissa ja muussa toiminnassa. Liikkeeseen ei oteta päihdeongelmaisia  tai mielenterveysongelmaisia. Olen kuullut, että joitakin päihdeongelmaisia on käynyt yrittämässä, mutta ovat bumerangina lentäneet pihalle.

Vastarintaliike ei ole mikään kaljanjuontikerho toisinkuin moni muu järjestö. Vastarintaliikkeessä kannustetaan terveisiin elämäntapoihin ja valintoihin.

Olen käynyt tapaamassa Pirkanmaan osaston sakkia ja vaikuttivat ihan täyspäisiltä ja fiksuilta suomalaisilta. Aion myös osallistua molempiin itsenäisyyspäivän marsseihin.
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: Sheo - 01.12.2016, 22:58:05

Kuvittele hypoteettinen tilanne, jossa pari anarkoa pääsee poliisiketjun läpi ja SVL:n porukat alkavat harjoittamaan "itsepuolustusta". Haluatko olla sellaisessa mukana?
 
Tuskin kukaan haluaa. Mutta en ymmärrä miten ne SVL:n tyypit tähän liittyy. Anarko joka haluaa hakata natsin, tuskin välittää onko kohteena SVL:n, SS:n vaiko persujen heppu - tai sitten ihan siviili.

Toivotaan, että poliisi hoittaa hommansa ja marssi sujuu rauhallisesti ja kunnioittavasti.
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: Roope - 01.12.2016, 23:38:17
Sillä, että Vastarintaliike hyväksyy väkivallan ja on myös käyttänyt sitä tilaisuuksissaan, on kyllä merkitystä.

Vastarintaliikkeen tapauksessa mainehaitta on todellinen, koska nämä väkivaltaiset jantterit ovat julkisesti ilmoittaneet osallistuvansa kulkueeseen, eli he ovat järjestönä mukana, vaikka eivät tunnuksia käytäkään.

Epäilemättä, mutta keitä tällaisella kiellolla oikein pyrittäisiin vakuuttamaan ja mistä, ja kuinka pitkälle mainehaittojen putsauksessa mentäisiin?

Ainakin toimittajille, joiden vastustuksen kohde on ennen kaikkea perussuomalaiset/maahanmuuttokriittiset ja jotka luovat nämä mainitut mainehaitat, moisilla kielloilla ei ole merkitystä. Väkivaltaisille vastamielenosoittajille taas kaikki kansallismieliset ovat joka tapauksessa erottelematta natseja ja fasisteja ja siten legitiimejä ennaltaehkäisevän itsepuolustuksen kohteita aivan kuten viime vuonnakin.

On varmasti paikallaan edellyttää osallistujilta väkivallattomuutta ja painottaa asiallista käytöstä, mutta tunnuksettomuutta noudattavien ihmisten tai ryhmien osallistumisen kieltäminen vie väistämättä kaltevalle pinnalle. Etenkin kun loppupeleissä tällaisen kiellon toimeenpanoon ei ole mielekkäitä keinoja. Tai ehkä Dan lainaisi laitonta henkilörekisteriään sen selvittämiseksi, ketkä saavat ottaa osaa 612-kulkueeseen.
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: Lalli IsoTalo - 02.12.2016, 00:11:03
En edusta 612.fi-yhdistystä, mutta mainostan silti.

https://m.facebook.com/events/1260828117272579/

612.fi-yhdistyksen Facebook-sivu (https://www.facebook.com/elakoonsuomi612/?hc_ref=NEWSFEED)
612.fi-yhdistyksen kotisivu (http://612.fi)

En löytänyt noista linkeistä enkä patentti- ja rekisterihallituksesta tietoa keitä yhdistykseen kuuluu. Kysymykseni kuuluu: kuuluuko yhdistykseen eli siis 612-kulkueen järjestäjiin Suomen Vastarintaliikkeen jäseniä?
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: Beenari - 02.12.2016, 00:19:49
Näyttää siltä, että tärkeitä (ja vähemmän tärkeitä) osallistujia jää pois ja porukka pienenee, koska SVL tulee mukaan. Taas on käymässä kuten yleensä, eli natsien tuleminen mukaan mihin tahansa käytännössä vähentää porukan kokoa ja monimuotoisuutta. Alan itsekin olla sitä mieltä, vaikka lieneekin jo liian myöhäistä urputtaa, että SVL:n mukanaolo pitäisi näkyvästi kieltää, vaikkei se käytännössä onnistukaan. Natsien poissa pitäminen ei ole mitään loputonta viilaamista, joka tuhoaisi toiminnan, vaan se on edellytys onnistuneelle toiminnalle.

Tämä on juuri se mitä vihervasemmisto ajaakin. Jos tämmöinen on ajattelutapa on yleistymässä, niin vihervasemmisto on jo voittanut pelin.
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: Nationalisti - 02.12.2016, 01:05:57
Jos kulkueessa on viime vuoden tapaan 700 ihmistä joista 20 svl-jäsentä, niin mitä sitten?
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: Vredesbyrd - 02.12.2016, 09:56:32
Matutulvan, Brexitin ja Trumpin takia kulkue on varmaan suurin tähänastisista. Tuukka Kuru puhui Cuckservative-illassa Monokulttuurissa melko hyvin tästä jatkuvaan irtisanoutumiseen ja itsehäpeään lähtemisestä. Sillä tiellä ei voi kuin hävitä. Li Andersson ei sanoudu irti takkufanteista eikä nuorvasemmistoon kuuluvien väkivallasta. Nyt on kyse soihtukulkueessa marssimisesta, jossa poliittiset tunnukset on kielletty.
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: kgb - 02.12.2016, 10:54:18
SVL/PVL/yms-keskustelulle on oma paikkansa ja älykkäille delfiineille ei ole paikkaa ollenkaan. Pysykääs asiassa.
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: Khevonen - 02.12.2016, 11:10:36
Odotan mielenkiinnolla vastausta, ketkä muut ovat natseja SVL:n lisäksi. Juho Antikainen on asiantuntija natsiasioissa (http://jiihooantikainen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/227192-helsinki-ilman-natseja-mielenosoitus-sitoutuu-vakivallattomuuteen#comment-3426649).
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: Khevonen - 02.12.2016, 12:44:38
Kuten odotettua, Antikaisen mukaan Sisu on täynnä natseja. Näiden mielestä siis on aivan sama onko SVL mukana vai ei, 612-marssilla on joka tapauksessa natseja. Turha alkaa meidän leikkimään mitään rotupuhtautta tällä kohtaa.

Ja jos joku syöksyy poliisimuurin läpi eteen ja alkaa ojentelemaan käsiään. No, siinähän ojentelee. Onhan siellä järkkäreitä ja poliiseja vaikka natsipässille syöttäisi.
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: Lalli IsoTalo - 02.12.2016, 12:54:50
Kerron täällä mielipiteení pohjoismaisesta kansallissosialistiliikkeestä ja sen suhteesta 612:een:

Ketju SVL - Sosialismia, Suur-Ruotsia vai mitä?
Lainaus käyttäjältä: http://hommaforum.org/index.php/topic,117749.msg2480701.html#msg2480701
Mielestäni liikkeen jäsenet voivat liittyä 612-kulkueeseen, mutta eivät voi olla 612-yhdistyksen jäseniä, koska Pohjoisen Vastarintaliikkeen tavoite on lopettaa Suomen itsenäisyys.
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: MacGyver - 02.12.2016, 13:17:29
Kerron täällä mielipiteení pohjoismaisesta kansallissosialistiliikkeestä ja sen suhteesta 612:een:

Ketju SVL - Sosialismia, Suur-Ruotsia vai mitä?
Lainaus käyttäjältä: http://hommaforum.org/index.php/topic,117749.msg2480701.html#msg2480701
Mielestäni liikkeen jäsenet voivat liittyä 612-kulkueeseen, mutta eivät voi olla 612-yhdistyksen jäseniä, koska Pohjoisen Vastarintaliikkeen tavoite on lopettaa Suomen itsenäisyys.

612.fi -sivulla sanotaan;
Lainaus
Nyt on kokoontumisen, ei jakautumisen, aika. Huoli Suomen tulevaisuudesta on käsin kosketeltavissa, ja me toivotamme näistä huolestuneet kanssakansalaiset mukaan osoittamaan hiljaisesti mieltään isänmaan puolesta. Entisestään kiristyneen ilmapiirin keskellä haluamme omalta osaltamme muistuttaa, että positiivisuus, kunnioitus ja yhteen hiileen puhaltaminen ovat suomalaisia arvoja, joista on syytä pitää kiinni jatkossakin.

Tältä pohjalta toivotamme kaikki isänmaalliset suomalaiset mukaan kunnioittamaan edellisten sukupolvien työtä ja uhrauksia 6.12.2016.

Joten siinä ovat soihtukulkueen järjestäjien arvot. Jos jollakin järjestäjistä tai osallistujasta on henkilökohtaisesti ihan toisenlaiset arvot, niin itseppähän niitä vastaan siinä sotii.
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: hattiwatti - 02.12.2016, 13:26:45
http://www.kansanuutiset.fi/artikkeli/3637362-helsingin-natsimarssien-vastustajat-sitoutuvat-vakivallattomuuteen
Lainaus
– Uusnatsin aiheuttamasta kuolemantuottamuksesta ei ole kulunut kolmeakaan kuukautta kun hallituspuolueen jäsenet ovat jo marssimassa samassa mielenosoituksessa SVL:n aktiivien kanssa, A-ryhmän Alexa Salmi toteaa.

Mistä tässä nyt on kysymys? Kenestä hallituspuolueen jäsenestä? 612-marssistako? Tuleeko siihen hallitussuomalaisia? Onko natsi, jos sattumalta on samalla kadulla jonkun kanssa.

Lainaus
Helsinki ilman natseja -mielenosoituksesta on ilmoitettu poliisille. Järjestäjät ovat sitoutuneet mielenosoituksen väkivallattomuuteen ja ilkivallattomuuteen sekä edellyttävät sitä myös mielenosoitukseen osallistuvilta. Järjestäjät toimivat mielenosoituksen turvallisuuden ja sujuvuuden edistämiseksi. Mielenosoitus tulee käyttämään monipuolisesti ääntä protestin muotona sekä pyrkii valtaamaan katuja fasismilta näiden periaatteiden pohjalta.

Mielenkiintoiselta kuulostaa.
Lainaus
Vasemmistoliiton puheenjohtaja Li Andersson jätti viime viikolla hallitukselle kirjallisen kysymyksen, jossa hän tiedustelee, miten hallitus aikoo varmistaa, että väkivaltaisen historian omaava Pohjoismainen Vastarintaliike ei syyllisty uusiin väkivallan tekoihin.

Typerä kysymys, sillä sitä vartenhan poliisit tulevat eristämään PVL:n ja sitä väkivaltaan provosoivat tahot. Mutta sitten kun näin käy, niin voimassahan oli jo itkua "ketä poliisi oikein suojelee" jolloin Andersson koittaa ottaa tämän esille Karttusen raatoa hyväksikäyttäen. Jos poliisi ei olisi estämässä riitelijöitä tappelemasta keskenään, sitten käytettäisiin toista keinoa. Selkeä valmis käsikirjoitus.

Tuntuisi olevan joku synkroniseetti, kaippa Anderssonin kaaderit pyrkivät luomaan jonkun provokaation jossa SVL koitetaan saada tappelemaan, tai 612-marssi, jossa 700 marssijan seassa ehkä joitain SVL-tyyppejä, ja sitten jälkeenpäin tätä tullaan hyödyntämään poliittisesti ennalta sovitun kaavan mukaan.
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: JJohannes - 02.12.2016, 13:46:11
Lainaus
– Uusnatsin aiheuttamasta kuolemantuottamuksesta ei ole kulunut kolmeakaan kuukautta kun hallituspuolueen jäsenet ovat jo marssimassa samassa mielenosoituksessa SVL:n aktiivien kanssa, A-ryhmän Alexa Salmi toteaa.

Mistä tässä nyt on kysymys? Kenestä hallituspuolueen jäsenestä? 612-marssistako? Tuleeko siihen hallitussuomalaisia? Onko natsi, jos sattumalta on samalla kadulla jonkun kanssa.

Perussuomalaisiin kuului vuonna 2014 n. 10 000 ihmistä joten ei välttämättä ole kovin epätodennäköistäkään, että ainakin yksi heistä on 612-marssilla. Viime vuonna kaikkiin eduskuntapuolueisiin kuului yhteensä 263 000 suomalaista joten en pidä täysin mahdottomana sitäkään, että 612-marssilla saattaisi olla myös yksi Vasemmistoliitonkin jäsen.
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: Khevonen - 02.12.2016, 14:24:50
Viime vuonna kaikkiin eduskuntapuolueisiin kuului yhteensä 263 000 suomalaista joten en pidä täysin mahdottomana sitäkään, että 612-marssilla saattaisi olla myös yksi Vasemmistoliitonkin jäsen.

No sitten minä jään kotiin!
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: Tabula Rasa - 02.12.2016, 14:29:08
Viime vuonna kaikkiin eduskuntapuolueisiin kuului yhteensä 263 000 suomalaista joten en pidä täysin mahdottomana sitäkään, että 612-marssilla saattaisi olla myös yksi Vasemmistoliitonkin jäsen.

No sitten minä jään kotiin!

Miksi?
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: MacGyver - 02.12.2016, 15:04:33
Lainaus
Helsinki ilman natseja -mielenosoituksesta on ilmoitettu poliisille. Järjestäjät ovat sitoutuneet mielenosoituksen väkivallattomuuteen ja ilkivallattomuuteen sekä edellyttävät sitä myös mielenosoitukseen osallistuvilta. Järjestäjät toimivat mielenosoituksen turvallisuuden ja sujuvuuden edistämiseksi. Mielenosoitus tulee käyttämään monipuolisesti ääntä protestin muotona sekä pyrkii valtaamaan katuja fasismilta näiden periaatteiden pohjalta.

Mielenkiintoiselta kuulostaa.

Kadun valtaamisella ilmeisesti pyritään häiritsemään muita marsseja, ja selvästikin tuota SVL:n kulkuetta.
Nämä Kansalaistorin ja Narinkkatorin tapahtumat saanevat viettää itsenäisyyspäivää rauhassa, mutta 612 kohtaa varmasti häirintää.

Iltasanomista liitteenä kartta.
Niin, ja saavatko anarkistit suunnata Senaatintorille, koska siellä markkinat (mökkikylä). Todennäköisesti saavat.
"Poliisille taas uusi ilmoitus itsenäisyyspäivästä – yksi kartta paljastaa missä lukuisat mielenosoitukset kulkevat"
http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-2000004891149.html
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: Tabula Rasa - 02.12.2016, 15:25:20
Monipuolista meteliä siis tiedossa. Korvatulppia ja kuulosuojaimia kannattanee varata mukaan.
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: Kni - 02.12.2016, 15:56:34
IS:n anarkistitoimittaja ihmettelee miksi hänen ja anarkistikavereidensa kokoontumista ei kielletä.
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: Kni - 02.12.2016, 16:43:04
Muistaako joku sen tamperelaisen (?) anarkistin nimen, joka oli jossakin mellakassa organisoimassa hommia ja sen jälkeen jopa telkussa keskustelemassa asiasta. Sellainen viileän rauhallinen heppu ja siksi pelottava, samalla tavalla kuin natsielokuvissa ne kaikkein julmimmat. Yritti esiintyä anonyymina, mutta nimi selvitettiin Hommalla. Oli ollut kuntavaaleissa kommarien ehdokkaana ja poseerannut esitteessä rynkyn kanssa. Onko joku seurannut tyypin edesottamuksia sen jälkeen? Onkohan taas organisoimassa jotakin jekkua itsenäisyyspäiväksi.
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: J. Lannan haamu - 02.12.2016, 17:50:56
Tämä menee tältäkin osilta ketuiksi tämä keskustelu, kun siinä keskitytään politiikkaan sen sijaan että keskityttäisiin yhteiskunnalliseen tavoitteeseen ja lähtökohtaan. Suomen itsenäisyyden ja vapauden puolesta marssiminen tulee olla kaikkien juhla. Sen jälkeen siitä voi tulla politiikkaa, mutta nämä asiat ovat ensisijaisesti yhteiskunnallisia. Me annamme tässä jälleen keskusteluun ja siihen liittyvän vallan 'vasemmistolle'. Emme tarvitse mitään selvityksiä taustoista tai mistään, koska säännöt ja funktio on selvä. Meidän tulee viestiä muille, että siinähän keskitytte mihin haluatte, mutta kun olette sen tehneet, niin keskittykää teemaan ja muodostakaa mielipiteenne siitä. Sen mekin haluamme kuulla.
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: Pöllämystynyt - 02.12.2016, 22:37:56
Kuten odotettua, Antikaisen mukaan Sisu on täynnä natseja. Näiden mielestä siis on aivan sama onko SVL mukana vai ei, 612-marssilla on joka tapauksessa natseja. Turha alkaa meidän leikkimään mitään rotupuhtautta tällä kohtaa.
Kukaan maahanmuuttomaltillinen, kansallismielinen, isänmaallinen tai itsenäisyyttä kunnioittava, tai muu potentiaalinen osallistuja, ei pidä Suomen Sisua natsijärjestönä - tai vaihtoehtoisesti ei tiedä Suomen Sisusta tarpeeksi ollakseen mitään mieltä. Massavalemedian valeet eivät vaikuta potentiaalisiin osallistujiin. Kaikki taas pitävät natsijärjestöksi itseään kutsuvaa SVL:ää natsijärjestönä. Osaa tämä häiritsee niin pahasti, että eivät voi tulla mukaan.
Lainaus
Ja jos joku syöksyy poliisimuurin läpi eteen ja alkaa ojentelemaan käsiään. No, siinähän ojentelee. Onhan siellä järkkäreitä ja poliiseja vaikka natsipässille syöttäisi.
Soluttautuminen tapahtuu siten, että joku tulee tapahtumaan kuten tavanomainen mielenosoittaja, ja sitten "mielenosoittajana" käyttäytyy häpeällisesti kameroiden edessä, tai antaa luokattoman öyhötys-haastattelun valemedialle. Asiasta sovitaan ehkä valmiiksi valemedian kanssa.
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: Taikakaulin - 02.12.2016, 23:31:25
Muistaako joku sen tamperelaisen (?) anarkistin nimen, joka oli jossakin mellakassa organisoimassa hommia ja sen jälkeen jopa telkussa keskustelemassa asiasta. Sellainen viileän rauhallinen heppu ja siksi pelottava, samalla tavalla kuin natsielokuvissa ne kaikkein julmimmat. Yritti esiintyä anonyymina, mutta nimi selvitettiin Hommalla. Oli ollut kuntavaaleissa kommarien ehdokkaana ja poseerannut esitteessä rynkyn kanssa.

Ruben Mikkonen ainakin on yksi anarkistipelle Tampereelta. Kommarien ehdokkaana viime kuntavaaleissa.
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: Timo Rainela - 03.12.2016, 00:08:41
Ei ole yllä oleva tyyppi.

Ohjelma löytyy:
Kiakkovieraat - mielenosoitusta vai vandalismia?
Julkaistu: 12.12.2013

Ohjelmasta: A-studio: Talk

Ohjelman tekijät: Toimitussihteeri: Susanne Päivärinta,Toimittaja: Susanne Päivärinta,Juontaja: Susanne Päivärinta,Toimittaja: Joonas Fritze,Toimittaja: Rosa Kettumäki,Toimittaja: Tulikukka de Fresnes,Graafikko: Laura Merikalla,Lavastussuunnittelija: Leena Tiihonen,Lavastussuunnittelija: Heini Kervinen,Graafinen suunnittelija: Tommi Anttila,Ohjaaja: Mirkka Tuominen,Tuotantokoordinaattori: Kati Väliaho

Kuva: Kiakkovieraat A-talkissa (2013). / Yle kuvanauha / neljäs tarina ylhäältä
http://yle.fi/aihe/artikkeli/2014/02/21/kuokkavieraat-ja-kiakkovieraat-retteloitsijoita-vai-yhteiskunnan-herattelijoita
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: Taikakaulin - 03.12.2016, 01:04:05
^ Nii joo se oli tämä tyyppi. Tämä onkin enemmä sitä voimaosastoa habituksesta päätellen. Tua Ruubeni on enemmän semmonen menninkäinen. Tosin osaa se huutaa fasistia helvetin kovaa. No, jos jätetään nämä yksittäisten pellejen kommentoinnit tähän, ennenkun modet puuttuu peliin.  :)
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: Tykkimies Pönni - 03.12.2016, 12:47:58
... Kaikki taas pitävät natsijärjestöksi itseään kutsuvaa SVL:ää natsijärjestönä. Osaa tämä häiritsee niin pahasti, että eivät voi tulla mukaan.

Jos ihan rehellisiä ollaan, niin ilman kansallissosialistisen Saksan ase- ja muuta tarvikeapua, sekä ilman heidän sotaponnistelujaan, ei itsenäisyyspäivää edes vietettäisi. Kuhlmeyn jätkät hikoilivat ja menettivät henkiään kesäkuussa 1944. Norvajärvelläkin on aika monta kansallissosialistia mullan alla, kun olivat hoitaneet Lapissa satojen kilometrien rintamavastuuta. Mutta sillähän ei tietenkään ole mitään merkitystä.

Merkitystä on vain sillä, että ikuisissa pelkotiloissaan elävät dokaajat ja pullamössöt, jotka ovat ammentaneet maailmankuvansa voittajavaltioiden propagandaa ansiokkaasti levittäneen Hollywoodin elokuvista, eivät uskalla katsoa totuutta silmiin, ja pelkäävät 50-kiloisten elämässään eksyneiden liimanhaistelijoiden ja Ruben Stillerin paheksumista, sekä oman todellisuuskuplansa puhkeamista.
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: ämpee - 03.12.2016, 13:00:44

Jos ihan rehellisiä ollaan, niin ilman kansallissosialistisen Saksan ase- ja muuta tarvikeapua, sekä ilman heidän sotaponnistelujaan, ei itsenäisyyspäivää edes vietettäisi.

Läheltä piti ettei heidän etupiirijakonsa takia sitä itsenäisyyttä menetetty jo aiemmin.
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: hattiwatti - 03.12.2016, 13:09:02
Tämä menee tältäkin osilta ketuiksi tämä keskustelu, kun siinä keskitytään politiikkaan sen sijaan että keskityttäisiin yhteiskunnalliseen tavoitteeseen ja lähtökohtaan. Suomen itsenäisyyden ja vapauden puolesta marssiminen tulee olla kaikkien juhla. Sen jälkeen siitä voi tulla politiikkaa, mutta nämä asiat ovat ensisijaisesti yhteiskunnallisia. Me annamme tässä jälleen keskusteluun ja siihen liittyvän vallan 'vasemmistolle'. Emme tarvitse mitään selvityksiä taustoista tai mistään, koska säännöt ja funktio on selvä. Meidän tulee viestiä muille, että siinähän keskitytte mihin haluatte, mutta kun olette sen tehneet, niin keskittykää teemaan ja muodostakaa mielipiteenne siitä. Sen mekin haluamme kuulla.

Mun mielestä olisi tärkeää, että kaikki vastamielenosoittajia kohtaavat itsenäisyysmieliset opiskelisivat peilaamaan juuri sitä miten vasemmisto on itsenäisyyttä vastaan eli ylikansallisen militarisoidun rahaeliitin puolella, vaikka oli aiemmin globalisaatiota vastaan. Nyt tämä asetelmä on kääntynyt ylösalaisin.

Ehkä 612-marssin paras funktio on tässä.
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: Pullervo - 03.12.2016, 14:35:17
Tämä asia on varmasti sanomatta ja kirjoittamattakin selvä, mutta poiketen monista muista, sinänsä ansiokkaista isänmaallisista ja kansallismielisistä mielenosoitusteemoista (kuten esimerkiksi Rajat kiinni eli haittamaahamuuttoa vastaan), niin tässä soihtukulkueessa ollaan liikkeellä jonkin, oikeastaan vain yhden, asian puolesta: Suomen itsenäisyyden. Eli ollaan liikkeellä mahdollisimman positiivisen asian PUOLESTA, eikä jotain VASTAAN. Vastaan olemisella on jo luonteensa puolesta osin negatiivinen sisältö ja sellaiseksi asia on helposti mediassa leimattukin, jos järjestäjänä ja osallistujina ovat olleet km-tahot.

On se soihtukulkue sitten ylioppilaiden tai 612-tahon järjestämä, niin näiden iloisten isänmaan syntymäpäivän viettoon liittyvien juhlien vastustaminen ei ainakaan ole positiivista ja isänmaallista toimintaa, vaikka media 612-kulkueen vastaista mielenosoitusta aina yrittääkin jalustalle nostaa omien ambitioidensa ja antipatioidensa vuoksi. Psykologisesti olisikin parempi jatkossa otsikoida omat tekemiset aina jonkin hyvän asian puolesta, vaikka siihen sisältyisikin automaattisesti se huonojen asioiden vastustaminen samalla.
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: hattiwatti - 03.12.2016, 15:07:38
^ Juuri, ja olennaisintahan on, että kun vastamielenosoittajat ovat paikalla, on selvä miten ovat maan itsenäisyyttä vastaan = ylikansallisen rahaeliitin puolella.

Tosin nyt ne 20 PVL jäsentä 700 marssijan seassa kiinnittävät huomion itseensä, mutta ne on paras unohtaa. Mutta kun kaikenlaisia aktiota ja muita mielenosoituksia on, aina ideana tulisi olla hoitaa niin että vastamielenosoittajat pelaavat itsensä vaikeaan asemaan.

Suomi Ensin juttuja ei saisi olla lainkaan itiksessä, vaan Kokoomuksen, Keskustan,  Puolustusministeriön, EK:n, UPI:n jne. edessä osoittamassa mieltään niitä todellisia maanmyyjiä ja kansanvaihtajia vastaan. Olisi hauskaa jos vastamielenosoittajat tulisivat sitten olemaan näiden puolella. Lisäksi aktiot tulevat varmasti huomattua päättäjien taholta.

Samoin voi tehdä niin, että tekee eri positiivisten asioiden kannattamismielenosoituksia muitakin kuin 612 marssin, kansallismielisestä näkökulmasta. Näin sen voi tuoda esiin, mutta vastustajat profiloituvat heti hyvän asian vastustajiksi.
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: Kni - 03.12.2016, 16:52:50
Ei ole yllä oleva tyyppi.

Ohjelma löytyy:
Kiakkovieraat - mielenosoitusta vai vandalismia?
Julkaistu: 12.12.2013

Kiitos, vinkkisi ansiosta löysin sen mitä tarkoitin.

Täällä (http://hommaforum.org/index.php/topic,90262.msg1507193.html#msg1507193) selvitettiin tuon kiakkovieraan nimi. Esiintyi ohjelmassa hyvin ja vaikutti älykkäältä. Mahtaako vielä olla mukana noissa touhuissa.
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: Kni - 03.12.2016, 17:13:11
Anarkistit kehottavat toimintaan:

Lainaus
MIKSI KANSALAISYHTEISKUNTA EI VOI SEURATA SIVUSTA ITSENÄISYYSPÄIVÄN TAPAHTUMIA?

Itsenäisyyspäivän äärioikeistotapahtumissa on kolme erityisen tärkeää huomioitavaa seikkaa, joita ei ole nostettu riittävästi esiin julkisessa keskustelussa:

I Valtiolliset toimijat eivät suostu osapuoleksi asiassa

On tullut selväksi, että kansalaiset eivät voi luottaa siihen, että hallitus tai poliisi hoitaisi fasismin vastustamisen kenenkään puolesta. Hallitus on vaiennut uusnatseista Asema-aukion tapahtumien jälkeen ja poliisi sallii useita rasistisia tapahtumia Helsingissä samana päivänä. Siksi on selvää, että kansalaisaktivismin on otettava se rooli, jota valtio ei yhteiskunnassa ota: osoittaa että rasismi, fasismi ja natsi-ideologia eivät kuulu keskuuteemme. Itsenäisyyspäivänä on useita eri mahdollisuuksia toimia turvallisesti yhteiskunnan äärioikeistotendenssejä vastaan. Näihin mahdollisuuksiin tarttuminen on 6.12.2016 tärkeämpää kuin aikoihin.

II 612-marssi on vähintään yhtä merkittävä kuin PVL:n kulkue

Vastarintaliikkeen marssin myötä 612-marssi on jäänyt selvästi vähemmälle huomiolle tänä vuonna. Se on ongelmallista, sillä vastarintaliikkeen yhteydet 612-marssiin ovat laajasti dokumentoidut, ja myös tänä vuonna vastarintaliike on ilmoittanut siirtyvänsä oman marssinsa jälkeen osaksi 612-marssia.

Eräällä tavalla 612-marssia voi pitää jopa merkittävämpänä kuin uusnatsien omaa marssia, sillä 612-marssi luo yhteyksiä uusnatsien ja muiden fasistien välille siinä missä uusnatsien omaa kokoontumista vieroksutaan. Marssia mainostavat äärioikeistotoimijat laajana rintamana, ja se on vaarassa saada aseman “sinä hyväksyttävämpänä” ja “itsenäisyyspäivän henkeä kunnioittavana” tapahtumana, vaikka ideologisesti se on aivan yhtä vaarallinen kuin uusnatsien oma kokoontuminen.  Siksi 612-marssille olisi tärkeää luoda vastavoimaa ja interventioita.
http://kaivuri.info/miksi-kansalaisyhteiskunta-ei-voi-seurata-sivusta-itsenaisyyspaivan-tapahtumia/
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: Vredesbyrd - 03.12.2016, 17:25:09
Oliko Takku.netin lainaama kirjoitus jo täällä?

https://takku.net/article.php/20161202185645767 (https://takku.net/article.php/20161202185645767)

Lainaus
Antifasismin alkeet: viisi helppoa tapaa vastustaa fasismia

MIELIPIDE | 02.12.2016 @ 20:56 | Katselukertoja: 149
[Ilonpilaaja]
Alla on helppoa viisi tapaa puuttua äärioikeiston liikehdintään itsenäisyyspäivänä.

1. Osallistu vastamielenosoitukseen

6. joulukuuta 2016 vastamielenosoitus vie tilaa Pohjoismaisen vastarintaliikkeen marssilta ja äärioikeiston 612-soihtukulkueelta pitämällä ääntä ja ottamalla haltuun Helsingin kadut. Päivään kannattaa varustautua lämpimillä vaatteilla ja juomapullolla. Mukaan voit ottaa lisäksi eväitä, kuumaa juotavaa, kameran, kylttejä, banderollin pillin tai soittopelin. Mielenosoitus kokoontuu Asema-aukiolla klo 14:30. Kulkueen jälkeen ehtii hyvin Esplanadin puistoon Tanssit jakamattoman ihmisarvon puolesta -tapahtumaan. Mielenosoitukseen järjestetään bussikuljetus ainakin Tampereelta.

2. Kutsu naapurisi mukaan.

Naapurisi lisäksi voit kutsua äitisi, naapurisi äidin, naapurisi kissan äidin ja isän sekä kummit, kaimat ja kaverit. Haasta mukaan yhdistyksesi, osuuskuntasi, bändisi ja ompelukerhosi. Yhdessä olemme vahvoja.

3. Kaveria kädestä kiinni.

Päiväkodissa se jo opittiin. Muista käydä lähtiessä pissalla, käytä heijastinta pimeässä, pidä kaveria kädestä. Helppoa!
Joukossa on myös turvaa: pitämällä mielenosoituskulkueen yhtenäisenä pidät samalla itsestäsi ja kaverista huolta. Ystävien kanssa kanssa voi muodostaa pareja tai pieniä ryhmiä, jotta kenenkään ei tarvitse poistua mielenosoituksesta yksin, varsinkaan päivinä kun kadulla liikkuu uusnatsijoukkoja.

Jos poliisi käskee siirtymään, vaikka mielenosoitus on selkeästi kesken, voi miettiä kannattaako ja onko pakko siirtyä, vai voisiko jäädä paikalleen. Totella voi itselle sopivaan, verkkaiseenkin tahtiin. Jos päätät jäädä paikallesi tai vaikka istua maahan voit kertoa tämän. Voit sanoa ettet ole kenellekään vaaraksi tai häiriöksi ja että sinulla on täysi oikeus osoittaa mieltä. Voit kysyä skyybeliltä huolestuttaako äärioikeiston nousu ja lisääntyvä rasismi. Skyybeli ei ehkä vastaa tähän mitään, tai että tekee vain työtään, eikä sinunkaan oikeasti tarvitse puhua.

Ambulanssit ja paloautot kannattaa luonnollisesti kulkemaan mielenosoituksen läpi tai ohi ripeästi, sen jälkeen homma jatkuu. Jos poliisi jostain syystä alkaa törttöillä tai näet muun vaaratilanteen, toimi ripeästi mutta rauhallisesti: mene väliin, hanki apua, dokumentoi. Kerro näkemästäsi muille. Monissa mielenosoituksissa on lakiturkiryhmä: tilanteen mentyä ota ole sellaiseen yhteyttä.

4. Vie tila pois äärioikeistolta

Fasismi on rikos ihmisyyttä vastaan, eikä se ole koskaan oikeutettua. Alla olevia tahoja kuumottelemalla voi tehdä päättäjille selväksi, että äärioikeistolaiselle sorron ja ihmisvihan politiikalle ei ole yhteiskunnassa sijaa. Ei tuumaakaan periksi rasismille tai fasismille!

I. Valtioneuvoston oikeuskansleri ja eduskunnan oikeusasiamies

Suomessa on kaksi virkamiesten toimintaa valvolaa itsenäistä elintä: valtioneuvoston oikeuskansleri ja eduskunnan oikeusasiamies.

Eduskunnan oikeusasiamies valvoo, että tuomioistuimet ja muut viranomaiset ja virkamiehet noudattavat lakia ja täyttävät velvollisuutensa. Lisäksi hänen valvontaansa kuuluvat muutkin, jotka hoitavat julkista tehtävää. Oikeusasiamies seuraa erityisesti, että hyvä hallinto sekä perus- ja ihmisoikeudet toteutuvat. Eduskunnan oikeusasiamies vuonna 2016 on Petri Jääskeläinen.

Oikeusasiamiehen kanslia on avoinna asiakkaille ma–pe klo 9–16 osoitteessa Arkadiankatu 3, Helsinki (henkilöllisyystodistus vaaditaan).
   Yhteystiedot
   Puhelin: 09*4321, eduskunnan vaihde
   Sähköposti: oikeusasiamies@eduskunta.fi tai ruotsiksi ombudsman@riksdagen.fi

Oikeusasiamiehen tavoin Valtioneuvoston oikeuskansleri valvoo viranomaisia käsittelemällä niitä koskevia kirjallisia kanteluita. Oikeuskanslerille voi kannella, jos katsoo viranomaisen, virkamiehen tai muun julkista tehtävää hoitavan menetelleen virheellisesti tai jättäneen velvollisuutensa täyttämättä. Oikeuskansleri voi myös oma-aloitteisesti ottaa esimerkiksi tiedotusvälineissä esiin tulleita asioita tutkittavaksi.

Oikeuskanslerille voi laittaa sähköpostia osoitteeseen kirjaamo@okv.fi tai ruotsiksi registratur@okv.fi.
Toimittajat voivat olla yhteydessä puhelimitse numeroon 0295 162 526 ja sähköpostitse osoitteeseen tiedotus@okv.fi
Oikeusasiamieheltä ja oikeuskanslerilta voi esimerkiksi tiedustella, missä mennään SVL:n ja sen kattojärjestö PVL:n rikosten tutkinnassa. Mikä maksaa, kunsama järjestö järjestää jo uutta mielenosoitusta Helsingin keskustaan kolme kuukautta edellisen tempauksensa ja Jimi Karttusen kuolemaan johtaneen pahoinpitelyn jälkeen.

Molemmille voi myös laatia vapaamuotoisen kantelun poliisin toiminnasta. Poliisin voidaan katsoa laiminlyöneen virkatehtäväänsä, kun se antoi väkivaltarikoksistaan ja fasistisista motiiveistaan tunnetun ryhmän edustaa Helsingin vilkkaimmalla paikalla ilman minkäänlaista valvontaa, vaikka SVL on syyllistynyt lukuisiin viharikoksiin 2010-luvulla ja mielenosoituksen ilmoittanut Jesse Eppu Torniainen oli tuomittu pahoinpitelyistä ja törkeästä pahoinpitelystä, virkamiehen vastustamisesta, salakuljetuksesta, vaarallisen esineen hallussapidosta ja törkeästä vahingonteosta.
Oikeuskansleri tutkii alle kaksi vuotta vanhoja juttuja, joten myös väkijoukkoon ampumisesta paineilma-aseella edellisen vuoden itsenäisyyspäivänä – ja poliisin ylimitoitetusta aseiden ja voimankäytöstä – voi edelleen laatia kantelun.

II. Sisäministeriö

Sisäministeriölle voi ilmaista huolensa maan sisäisistä turvallisuusuhista (äärioikeiston nousu) ja antaa palautetta siitä, miten ”hyvin” poliisi on onnistunut uhan torjumisessa. Palautettava voi antaa sisäministeriön verkkosivun lomakkeella osoitteessa www.intermin.fi/palaute tai suoraan sisäministeri Paula Risikolle sähköpostiin paula.risikko@intermin.fi.

III. Yhdenvertaisuusvaltuutetun toimisto

Yhdenvertaisuusvaltuutetun toimiston facebook-sivulla ja twitterissä voi herätellä keskustelua siitä, mitä äärioikeiston nousu ja kansallissosialistinen liikehdintä tekee Suomen yhdenvertaisuustyölle.

5. Älä usko höpöjournalismia.

Lähetä äärioikeistoa ja itsenäisyyspäivän uutisointia käsittelevistä jutuista lukijapalautetta. Vaadi paremaa luettavaa: vaadi, että asioista puhutaan niiden oikeilla nimillä. 612 ei ole isänmaallinen soihtukulkue vaan äärioikeistolainen mielenosoitus. Natsi ei ole äärikansallismielinen, vaan natsi.

Älä hyväksy tuulesta temmattuja arvioita tai poliisin (niin se talo missä Jari Aarnio oli töissä) pressitiedotteesta saksittuja virsiä totuuksina. Kun media uutisoi, että äärioikeiston mielenosoitukset ovat aiemmin sujuneet rauhallisesti, vaadi korjausta.

Höpöjournalismi maalailee kuvia kultaisen keskitien paremmuudesta, oikeutetusta hiljaisuudesta, jolla taataan yhteskuntaan rauha ja turvallisuus. Höpöuutisten piiloviesti on, että jos sinä puutut, paljastat, puolustat tai protestoit – vaadit pahiksia vastuuseen – niin sinä olet totinen, tylsä, epäilyttävä, epämiellyttävä, pelottava, vähän liikaa. Että sinusta ei tykätä ja sinä olet ilonpilaaja.

Tämä on ihan hirveää kukkua. Maailma on täynnä ihmisiä, jotka arvostavat rohkeutta, lujuutta, liittolaisuutta ja oikeudenmukaisuutta. Heille sinä olet paras itsesi silloin, kun oikeudentuntosi palaa täydellä liekillä. Pelokkailla skeptikoilla ja ikävystyttäjillä on aina enemmän facebook-kavereitaja vähemmän todellista merkitystä.

Höpöjournalismi antaa ymmärtää, että äärioikeiston puhe ihmisten eriarvoisuudesta ja jalkautuminen Helsingin kaduille olisi jotenkin normaalia. Höpötoimittajien höpöjutuista opimme, että ihmisarvon tai perusoikeuksien puolustamisessa olisi jotakin erityisen radikaalia, että hiljaisuus on hyvä lähtökohta oikeudenmukaisuudelle.

Se, että joku edustaa keskitietä, ei tee asiasta hyvää tai oikeaa. Keskimmäinen ei tarkoita eettisesti, poliittisesti tai sisällöllisesti yhtikäs mitään. Keskimmäinen on vain keskellä. Mitä taas hiljaisuuteen tulee, niin lastenhuoneessa on yleensä hiljaista silloinkin kun pienin nielee legoautoa, kuopuksesta seuraava tasapainoilee ikkunalaudalla ja isoimman nyrkki heilahtaa. Hiljaisuus on vaarallista.

Fasismin vaaroista vaikeneminen on uhka koko yhteiskunnalle. Fasismi on ihmisten identiteettejä, taustaa, mielipiteitä ja elämäntapoja läpäisevää äärimmäisen yhdenmukaisuuden politiikkaa. Poikkeavuuden vihaaminen ja erilaisten sorsiminen on itseään ruokkiva ilmiö, ja kohtalokas sellainen.

Kun keskitietä tallaavat tolkun ihmiset viimein huomaavat, että kaista on käynyt liian kapeaksi, voi jo olla liaan myöhäistä. Siksi äärioikeiston nousu on pysäytettävä alkuunsa. Rohkeutta, lujuutta, oikeudenmukaisuutta ja liittolaisuuksia tarvitaan heti paikalla. Siksi on toimittava jo tänään.
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: Pöllämystynyt - 03.12.2016, 19:06:31
Oliko Takku.netin lainaama kirjoitus jo täällä?

https://takku.net/article.php/20161202185645767 (https://takku.net/article.php/20161202185645767)

Lainaus
Antifasismin alkeet: viisi helppoa tapaa vastustaa fasismia

MIELIPIDE | 02.12.2016 @ 20:56 | Katselukertoja: 149
[Ilonpilaaja]
Alla on helppoa viisi tapaa puuttua äärioikeiston liikehdintään itsenäisyyspäivänä.
(...)
Minäkin haluaisin puuttua äärioikeiston liikehdintään, mutta sellaista ei taida itsenäisyyspäivänä olla kuin linnanjuhlissa. Sen sijaan ulkona marssivat monenlaiset vasemmistolaiset, näiden kanssa valitettavasti myös tarrasosialistit, kuten myös moni sellainen, joka ei luokitu vasemmistoon eikä oikeistoon.

Ihmetellessänne, miten joku voi olla noin harhainen, vihan sokaisema ja suorastaan vajaaälyinen, että näkee nyky-Suomessa tavallisten maahanmuuttomaltillistenkin joukossa jotain Mussolinin kannattajia, huomatkaa eräs seikka: yleensä ne eivät usko noita vihakirjoituksiaan täysin itsekään. Jopa noissa piireissä vain yksinkertaisemmat tapaukset uskovat kaikki nämä usein toistetut kauhukuvitelmat "äärioikeistosta" tai "fasismista", ja näiden käsittämättömästä laajuudesta ja uhasta. Suurempi osa on lähinnä uskovinaan, jotta lietsoisivat muihin pelkoa, paniikkia ja vainoharhoja, ja saisivat siten nämä mukaan toimintaan tai pysymään mukana. Varsinkin fasismi-sana on jopa noiden vale-"antifasistien" kielessä ja mielessä menettänyt suuren osan merkitystään ja muuttunut jopa hieman huvittavaksi, tosin niin arvokasta propaganda-asetta kohdellaan yleensä kuin oltaisiin vakavassa hädässä ja siitä riippuvaisia.

Kyllähän ylä-asteen läpi päässeet ihmiset oikeasti jollain tasolla ymmärtävät, että juuri kukaan suomalainen ei käytä aikaansa haaveillessaan muinaisen Rooman suuruuden, loiston ja monikansallisen imperiumin palauttamisesta Italiaan Il Ducen rautaisessa komennossa. Vaan kun asia-argumentit ovat todella vähissä, niin ontoiksi tiedettyjä leimatermejäkin käytetään niiden sijasta asiaankuuluvalla vakavuudella ja fanaattisuudella.

Henkilökohtaisen uskomisen ja muille valehtelun raja tosin on noissa piireissä hyvin hatara. Jollain jakomielisellä tavalla monikin tuollainen väite voi olla yhtä lailla sekä itse uskottu että muille valehdeltu.
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: Saturnalia - 03.12.2016, 20:05:41
Ihmetellessänne, miten joku voi olla noin harhainen, vihan sokaisema ja suorastaan vajaaälyinen, että näkee nyky-Suomessa tavallisten maahanmuuttomaltillistenkin joukossa jotain Mussolinin kannattajia,

Ei tuossa ole sen kummempaa kuin se, että he ovat nuoria ihmisiä joilla ei ole mitään omakohtaista kokemusta esimerkiksi arvokonservatismista luonnollisena osana yhteiskuntaa. Kaikki siihen viittava näyttäytyy heille ääri-ilmiönä koska he eivät ymmärrä asiasta yhtään mitään, ja sitten vielä jotkut tarkoitushakuiset vanhemmat ovat puhuneet heidän korvansa täyteen paskaa menneistä ajoista. Siihen vielä kun lopuksi tulee jostain vasemmistolaiskodista, on nuori, ja kuunnellut ikänsä suvakkien vanhempien hevonpaskaa, niin mitä mahdollisuuksia on ymmärtää mitään?

Heille Kekkosen aika on suunnilleen yhtä etäällä kuin minulle 30-luku Lapuan liikkeineen. Kyllä minä siitä olen lukenut jonkin verran, mutta mitä minä oikeasti ymmärrän Suomen 30-luvusta, sen ajan hengestä, moraalista, siitä miten puhuttiin, mikä paino sanoilla oli ja mitä sanoja käytettiin, jne?
En juuri hittojakaan. Lukemalla siitä enemmän ymmärtäisin jonkin verran enemmän, mutta kun oma kokemus jostain ajasta ja sen ajan ilmiöistä puuttuu, niin aika hataraa fiilistelyä se on. Minulle on helppo uskotella vakuuttavalla äänellä vaikka mitä 30-luvusta, jos puhuja on vanha vaikka hän puhuisi tarkoitushakuisesti täyttä paskaa poliittinen motiivi mielessään.

Nykynuorille kaikki konservatismiin ja kansallismielisyyteen vivahtavakin on vain yksinkertaisesti fasismia, ilman hyperbolaa, mitään aluetta liberalismin ja äärioikeistolaisuuden välille ei jää. Olet heille joko liberaali, tai natsi, koska nämä kaksi vaihtoehtoa ovat ainoat jotka he tunnistavat. Kekkosen aikaan taistolaiskodinkin nuori törmäsi väkisinkin arjessa jatkuvasti konservatiivisiin ihmisiin, koska he olivat valtavirtaa. Poliittinen suvaitsevaisuus kasvoi väkisinkin, kun näki arjessa että ihmisiä ne ovat nuokin tai päinvastoin, minä porvarikodista tulevana leikin kommunistien lapsien kanssa. Nykyään liberaalin vasemmistokodin kersa ei helposti törmää enää muihin kuin toisiin liberaaleihin. Kaikki liberalismin ulkopuolinen alkaa näyttää anomalialta, joiltain synkiltä hahmoilta soihtujen kansa itsenäisyyspäivänä, muualla heidän kaltaisiinsa ei törmää.

Kekkosen ajan poliittinen diversiteetti kasvatti ihmisestä väkisinkin poliittisesti suvaitsevan tietyssä mielessä, koska molemmat blokit olivat suunnilleen yhtä vahvoja, suuria. Nyt liberaaleja on 90%(Helsingissä), ja sitten niitä. Sama on tapahtunut suhteessa kouluttamattomat/koulutetut. Kekkosen aikaan kouluttamattomat olivat valtavirtaa, enemmistö. Nyt matalasti koulutetut alkavat olla niitä. Nuori ei saa kokemusta konservatismista, mutta myöskin matalasti koulutetut poistuvat sosiaalisen kokemuksen piiristä yhä enemmän. Kaiken lopputulos on, että syntyy kupla.
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: Pärmi - 04.12.2016, 02:22:18
Alunperin arvokonservatiivisuutta ja patrioottisuutta edustavan 612-soihtukulkueen arvoa mädättää suunnattomasti natsismin paskaa arvostavien osallistuminen siihen, suomalaisena kristittynä patrioottina häpeän sitä. Natsipaska vain vetää anarkistiripuloijat toiseen haisevaan läjään lähistölle se itsensä heittämiseen.
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: Vaniljaihminen - 04.12.2016, 03:00:15
Lainaus
Tämä on ihan hirveää kukkua.

No tuosta olen kyllä samaa mieltä, koko kirjoitus julistaa kaiken muun paitsi kollektiivisen raivohulluuden fasismiksi. Yhdenvertaisuus ja yhdenmukaisuus ovat pitkälti samaa asiantilaa tarkoittavia kuvauksia, ensimmäinen omistetaan anarkistien ominaisuudeksi ja jälkimmäinen fasistien. Ei liene sattumaa että aivan kuin artikkelin pueriiliin ulosantiin yhteen sopivasti käyden, siinä mainitaan usein lastenhuone ja päiväkoti. Tämä tuskin silti on tietoinen viittaus vaan kirjoittajansa freudilainen taipumus.

Fasisti on sellainen henkilö, jonka kanssa on oltava kaikesta samaa mieltä. Väkivalta on väkivaltaa, teki sitä sitten natsi tai kloonaamalla muodostettu anarkisti. Minä en yhtäkään ihmisoikeutta löydä, jonka puolustajaksi tarvittaisiin raivohullu klooni.
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: MacGyver - 04.12.2016, 03:02:27
Jokaisen osallistujan on Töölöntorilla annettava vala, jossa sanoutuu irti natsismista, rasismista ja syrjinnästä.
Jotain tuohon tyyliin tämä voisi olla vuoden päästä jos nyt väki alkaa järkyttymään tai nihkeäksi.
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: hattiwatti - 04.12.2016, 14:45:36
http://oulalintula.puheenvuoro.uusisuomi.fi/227312-ei-pida-suostua-pelkaamaan

Lainaus
Ei pidä suostua pelkäämään

Aivan ensin ilmaisen valitteluni siitä, että aikataulullisista, taloudellisista ja perheeseen liittyvistä syistä en itse ehdi Helsinkiin itsenäisyyspäivänä. Seurailen kuitenkin tapahtumia sosiaalisen median kautta ja otan kantaa sitä mukaa kuin kannanottamista on.

Viime vuoden tapaan on arveltu, että itsenäisyyspäivänä on tulossa mahdollisesti väkivaltaisia mielenosoituksia.

Paljon huomiota keskittyy kansallismieliseen soihtukulkueeseen, jonka kimppuun hyökättiin väkivaltaisesti jo viime vuonna. Väkivaltainen äärijärjestö Antifa, anarkistinen Varisverkosto ja Vasemmistoliiton paikallinen järjestö (joka tosin teknisesti on puolueesta erillinen organisaatio) ovat organisoimassa mielenosoitusta, joka pyrkii häiritsemään soihtukulkuetta.

Nimellisesti nämä järjestöt käyttävät natsismin vastustusta keppihevosena; aiemmin päivällä on Pohjoismaisen Vastarintaliikkeen tapahtuma, jota vastaan mielenosoituksen on tarkoitus alkaa, mutta sen jälkeen on tarkoitus siirtyä vastustamaan myös soihtukulkuetta, mitenkään ottamatta kantaa sen osallistujien poliittiseen kantaan.

Propaganda on kaksivaiheista: 1) natseilla ei ole ihmisoikeuksia ja 2) natseja ovat ne, jotka vasemmistolaiset päättävät natseiksi nimetä. Kun nämä kaksi yhdistetään, saavat mielenosoittajat riistettyä ihmisoikeudet mielivaltaisesti ihan keneltä tahansa. On valitettavaa, että 2-kohdan natsitteluun tai lievemmillään äärioikeistohaukkumiseen ovat lähteneet mukaan monet vakavastikin itsensä ottavat tiedotusvälineet.

On etukäteen ilmaistu pyrkimys siihen, että mielenosoitus olisi väkivallaton, mutta väkivaltaisten ääriliikkeiden historia valitettavasti osoittaa muuta. On jossain määrin huolestuttavaa, että jopa eduskuntapuolueen läheisjärjestö on aivan avoimesti järjestämässä tätä tapahtumaa yhdessä tällaisen porukan kanssa.

Tarkoitus on hyvin luultavasti saada rauhanomaiset kansallismieliset pelkäämään ja jäämään sen takia kotiin. Juuri tätä vastaan pitäisi nyt tolkun helsinkiläisten ja mahdollisuuksien mukaan kaukaisempienkin kansalaisten nousta. Pelolle ei pidä antaa valtaa, vaan olisi toivottavaa, että itsenäisyyttä arvostavat ihmiset osoittavat arvokkaalla käyttäymisellä, että ääriliikkeet eivät tässä maassa määrää, mihin tapahtumiin saa osallistua ja mihin ei.

Poliisi oletettavasti on paikalla suojelemassa kulkueen osallistujien ihmisoikeuksia. Epäilemättä monet vasemmistolaiset tulevat jälleen esittämään poliisille syytöksensä tästä. Se on kuitenkin vapaan yhteiskunnan hinta. Itsenäisyys on yhteinen asia, eikä sitä pidä jättää häiriköiden temmellyskentäksi.

Kaikesta huolimatta toivotan Suomelle arvokasta ja rauhallista 99-vuotispäivää.
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: Elina P. - 04.12.2016, 22:55:20
Li Andersson facebookissa:

Tässä hieno tapa osallistua rasismin ja fasismin vastaiseen työhön! Sitoudu lahjoittamaan tietty summa per marssiva natsi tasa-arvoa ja yhdenvertaisuutta edistävää työtä tekeville järjestöille! Minä olen mukana, ole sinäkin!

Kampanjan sivu http://pernatsi.fi/

Sori en osaa ottaa tuosta päivityksestä kuvakaappausta tähän.
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: Lalli IsoTalo - 04.12.2016, 23:03:12
Li Andersson facebookissa:

Tässä hieno tapa osallistua rasismin ja fasismin vastaiseen työhön! Sitoudu lahjoittamaan tietty summa per marssiva natsi tasa-arvoa ja yhdenvertaisuutta edistävää työtä tekeville järjestöille! Minä olen mukana, ole sinäkin!

Kampanjan sivu http://pernatsi.fi/

Sori en osaa ottaa tuosta päivityksestä kuvakaappausta tähän.

Lainaus
Ohjaa natsit marssimaan tasa-arvoisen, demokraattisen ja monimuotoisen Suomen puolesta. Tällä hetkellä on luvattu lahjoittaa:  641,41€ per natsi
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: Micke90 - 04.12.2016, 23:08:22
Li Andersson facebookissa:

Tässä hieno tapa osallistua rasismin ja fasismin vastaiseen työhön! Sitoudu lahjoittamaan tietty summa per marssiva natsi tasa-arvoa ja yhdenvertaisuutta edistävää työtä tekeville järjestöille! Minä olen mukana, ole sinäkin!

Kampanjan sivu http://pernatsi.fi/

Sori en osaa ottaa tuosta päivityksestä kuvakaappausta tähän.

Entä, jos lahjoittaisimme jokaisesta räyhäävästä vasurista euron MV-lehdelle?
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: Shemeikka - 04.12.2016, 23:32:20
Li Andersson facebookissa:

Tässä hieno tapa osallistua rasismin ja fasismin vastaiseen työhön! Sitoudu lahjoittamaan tietty summa per marssiva natsi tasa-arvoa ja yhdenvertaisuutta edistävää työtä tekeville järjestöille! Minä olen mukana, ole sinäkin!

Kampanjan sivu http://pernatsi.fi/

Sori en osaa ottaa tuosta päivityksestä kuvakaappausta tähän.

Kaikki mukaan marssillle Hyvän Asian puolesta. Joka mies ylös, ja nainenkin!

Eipä ole Bruce-Li Andersson tyytyväinen jos marssille osallistuisi jättimäärä ihmisiä, vaikka se sataisikin taaloina hyvisten taskuun.
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: aféni Watson - 04.12.2016, 23:39:03
Hei! Ottakaa huomioon, että tuo Li Anderssonin kampanja koskee vastarintaliikkeen marssia Hakaniemen torilta, eikä siis tätä meidän 612-marssia töölön torilta  :-X
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: Beenari - 05.12.2016, 01:11:14
Ei muuta kuin porukalla täyttelemään tuota lomaketta höpöhöpö osoitteilla ja nostetaan porukalla tuo pernatsi summa jonnekkin kymppitonnin luokkaan. Kymmenen natsia ja kokonaispotti nousisi jo sataan tonniin. Varmasti määrätyissä piireissä poksauteltaisiin skumppapulloja auki ilosta.

Ja mikäli tajuavat sabotoinnin niin muumituskäyrä saattaa Aleksi Pahkalalla nousta aika kattoon....
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: Pullervo - 05.12.2016, 01:30:35
^ Kävin tuon #pernatsi-projektin sivun lukaisemassa. Mainosta siitä levitetään tietynmielisissä someryhmissä kovastikin.

He eivät itse kerää yhtään rahaa. He keräävät ainoastaan ihmisten omia lupauksia jälkikäteen tehtävästä lahjoituksesta ja yhteydenpitoa varten sähköpostiosoitteen sekä summan, jonka lahjoittaja maksaa jokaista SVL:n tapahtumaan osallistunutta kohden ja tuon summan voi määritellä viiden sentin portain välillä 0,05 € - 1 €. Kun tapahtuma on ohi ja poliisi on ilmoittanut, montako osallitujaa tapahtumassa oli, lähtee jokaiselle tähän kampanjaan osallistuneelle siitä ilmoitus sähköpostiin ja sitten kukin tekee itse sen lahjoituksen parhaaksi katsoomaansa hyväntekeväisyyskohteeseen. Lopputulosta ei siis kukaan pysty varmistamaan eli montako euroa koskaan mihinkään hyväntekeväisyyteen lahjoitetaan, mutta noita ihmisiä ja heidän ajatusmaaiolmaansa sekä toimintatapojaan jotenkin tuntien, valtaosa kyllä hoitaa lupaamansa lahjoituksen ja sitä helpottaa sekin, että kohteen voi tosiaan itse valita.

Eli pelkkä lomakkeen täyttäminen ei kustanna kenellekään mitään lisää. Jos haluaa tehdä tämän noille lahjoittajille kalliimmaksi, on ainoa tapa siis osallistua SVL:n tapahtumaan ja tulla lasketuksi osallistujaksi, kun poliisi väkimäärää arvioi.
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: koli - 05.12.2016, 02:11:34
Sen verran vilpostalta näyttää ennuste, että sitähän saa pistää tykit ja villasukat jalkaan:
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: Beenari - 05.12.2016, 02:42:08
Minäkin kävin sen läpi ja laitoin koemielessä yhden kertakäyttöosoitteen. Kyseinen palvelu ei laita minkäänlaista varmistusviestiä sähköpostiin. Joten 7.12.2016 tuon palvelun ylläpitäjä syyllistyy roskapostitukseen.

Ei taida poliisi ehtiä enää asiaa juurikaan tutkia vaikka nettivinkin heille laittaisi. Ja aika harmaalla alueella mennään rahankeräyksenkin kanssa.

Ja juu ei kustanna kennellekään enempää vaikka kuinka laittelisi osoitteita, mutta se fiilis kun tajuavat että tuhansista ilmoittautujista ainoastaan kourallinen onkin oikeita ilmoittautuneita ja loput feikkejä. Ja kun eivät mistään voi tietää onko kai puolamaki at effi piste org oikeasti laihjoittamassa vaiko eikö, ennalta.
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: UgriProPatria - 05.12.2016, 08:29:44
Li Andersson facebookissa:

Tässä hieno tapa osallistua rasismin ja fasismin vastaiseen työhön! Sitoudu lahjoittamaan tietty summa per marssiva natsi tasa-arvoa ja yhdenvertaisuutta edistävää työtä tekeville järjestöille! Minä olen mukana, ole sinäkin!

Kampanjan sivu http://pernatsi.fi/

Sori en osaa ottaa tuosta päivityksestä kuvakaappausta tähän.

Ei kommunistit anna rahaa, heidän "hyväntekeväisyytensä" ei ole koskaan yltänyt heidän omiin lompakoihinsa. Kommari ottaa, ei anna.

Montako kommunistien hyväntekeväisyysjärjestöä tiedätte? Minen tiedä yhden yhtäkään. Koska kaikkia ei voi auttaa, ei saa auttaa ketään, kuulemma, ettei näistä autetuista tulisi ikäänkuin... mikä se niiden sanonta nyt oli? No?.... siis semmoisia, jotka kiilaavat muiden tarvitsevien ohi, parempiosaisia.

Kommarihan on viimesen päälle hyveellinen ja humaani yksilö.

Totuus: perustelevat kateutensa, muista piittaamattomuutensa, auttamattomuutensa ja ahneutensa kommunismihumanismilla: "Kaikille, tai ei kellekään." Ja kun kaikille ei voi antaa, ei tarvi antaa kellekään. Siis rahaa.

Kyllä ihmettelen, jos Li saa kerätyksi yhteensä ja enintään edes 50 euroa pottiinsa, kun joka kommari pitkin hampain lahjoittaa siihen peräti 50 centtiään. Tietenkin he voivat aina valehdella.
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: Micke90 - 05.12.2016, 09:01:23
Hei! Ottakaa huomioon, että tuo Li Anderssonin kampanja koskee vastarintaliikkeen marssia Hakaniemen torilta, eikä siis tätä meidän 612-marssia töölön torilta  :-X

Oletko varma, että Vasurien äly riittää noiden erottamiseen toisistaan?
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: Rouge - 05.12.2016, 09:07:51
Anderssonin kampanja koskee vastarintaliikkeen marssia Hakaniemen torilta, eikä siis tätä meidän 612-marssia töölön torilta  :-X

Oletko varma, että Vasurien äly riittää noiden erottamiseen toisistaan?

Aleksin sivulta lainaus: "PVL järjestää marssin Hakaniemestä Kruununhakaan J. V. Snellmanin patsaalle, josta marssijat liittyvät myöhemmin illalla järjestettävään 612-soihtukulkueeseen." eli Kiakkovieraita odotettavissa myös jälkimmäiseen.
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: Pietari - 05.12.2016, 10:25:40
Miten olisi keräys poliisille per putkaan joutunut punikki?
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: junakohtaus - 05.12.2016, 10:29:31
Poistin jotain, missä kerrottiin kuka on pernatsi-kampanjan takana. Sanktioita ei ole tulossa. Ei kuitenkaan levitellä sellaisia asioita täällä. Kiitoksia.
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: Pullervo - 05.12.2016, 14:11:49
Saattavat #pernatsi-projektissa laskea 612-kulkueenkin koko porukkana natseiksi, mikä ei sinänsä yllätä, koska hehän ovat aina ennenkin määritelleet nämä termit ihan itse ja omaan agendaansa sopivasti ja laveasti. Nyt olisi ilmeisesti tilausta sille, että natseja onkin ihan hirveän paljon, jotta olisi enemmän kiellettävää ja vastustettavaa. Onhan se järjestäytyneen rasismin kieltäminenkin vielä kesken.

Kun siellä on kerran päätetty, kuka on natsi, niin ei auta, vaikka tulisi soihtukulkueeseen Loldiers-pelleksi puketuneena keppihevonen toisessa ja sateenkaarilippu toisessa kädessä "Alerta alerta antifascistaa" huutaen. Eli annetaan noiden "antifasistien" pelata pelejään ja keskitytään juhlimaan isänmaamme syntymäpäivää huomenna.
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: Vredesbyrd - 05.12.2016, 14:16:12
Toivotan joka tapauksessa onnea ja hyvää itsenäisyyspäivää jo ennakkoon Homman 612-marssiin osallistujille: Älkää suostuko pelkäämään!
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: Titus - 05.12.2016, 15:22:57

lolpellet näyttivät kasaavan joukkojaan ja hakivat kaljaa Kallion kaupoista (bongasin kolmesta kaupasta/edustalta).

ilmeisen iso porukka liikenteessä.

Let's be careful out there
https://www.youtube.com/watch?v=FkbBfqA6-4Y
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: Pöllämystynyt - 05.12.2016, 17:11:19
Saattavat #pernatsi-projektissa laskea 612-kulkueenkin koko porukkana natseiksi, mikä ei sinänsä yllätä, koska hehän ovat aina ennenkin määritelleet nämä termit ihan itse ja omaan agendaansa sopivasti ja laveasti.
Sinänsä ihan sama näiden äärilaidan homoetnofoobikkojen ja viharyhmien kanssa, että mitä leimoja ne maahanmuuttomaltillisista keksivät. Natsismi ei kuitenkaan leimaa vain ääriryhmien silmissä, vaan melko ison osan koko väestöstä ja myös maahanmuuttomaltillisista silmissä, ja tämä on se ongelma kaikessa, missä natsit ovat jollain tavalla samalla asialla tai vaikkapa nyt fyysisesti samassa kulkueessa.

Itse päätin jo kauan sitten lähteä tuohon kulkueeseen, mutta vieläkään en ole aivan varma. Ilman natseja kulkueessa saisi olla ilmiselvästi hyvien puolella ja osoittaa pää pystyssä omaa moraalisesti ja älyllisesti kestävää ja johdonmukaista asemaa laillisuuden, demokratian ja itsenäisyyden maltillisena puolustajana. Voisi luonnostaan asettua räikeäksi vastakohdaksi vastamielenosoittajien, globalistien, EU:n ja kapitalistien rasismille, natsismille, kolonismille ja agressiivisuudelle. Miten tämä onnistuu, kun omassa kulkueessa on vastaavia tyyppejä, jotka piilonatsistisista vastamielenosoittajista poiketen suorastaan pitävät itseään natseina? Toivottavasti joku ymmärtää, mitä yritän sanoa. Ei ole helppo kuvata tätä.
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: Tohtori Sykerö - 05.12.2016, 17:39:38

Ymmärrän täysin mitä sanot. Viime vuonna pohdin pitkään että lähdenkö mukaan 612-marssille, juurikin sen takia että sinne oli etukäteistietojen mukaan tulossa SVL:n porukkaa, ja lisäksi oli epäselvää ketkä marssia olivat järjestämässä (no en kyllä edelleenkään tiedä tähän jälkimmäiseen vastausta).

Lopullisen päätöksen tein vasta marssia edeltävän Itsenäinen Suomi tapahtuman aikana. Tapahtuman loppupuolella juttelin yhden tyypin kanssa, joka oli myös epävarma että lähteekö mukaan. Lisäksi juteltiin parin muun tyypin kanssa, jotka aikoivat mennä marssille. Kaikki heistä olivat ihan tavallista porukkaa, joka oli huolissaan hallitsemattomasta maahanmuutosta, mutta olivat ehdottomasti natseja vastaan, kuten itsekin olen.

Lopulta sitten päätimme kaikki osallistua marssille. Ainakin marssia ennen ja sen aikana siinä porukassa missä itse liikuin, oli täysin tavallista porukkaa. Voi olla että SVL:n tyyppejä oli sitten jossain muussa kohtaa kulkuetta, tai sitten he olivat vaan jättäneet kaikki tunnukset piiloon jolloin heitä ei huomannut joukosta. Joka tapauksessa ylivoimainen enemmistöhän tuolla on taviksia.

Itse marssista jäi ihan helvetin hyvä fiilis. Olen osallistunut muutamaan Rajat Kiinni ja vastaaviin mielenosoituksiin joissa toistetaan iskulauseita, mutta tässä hiljaisessa 612-marssissa oli silti paljon enemmän tunnelmaa. Asiaan toki auttoi että porukkaa oli huomattavasti enemmän kuin noissa mielenosoituksissa. Vastapuolen riehuminenkin lähinnä huvitti, tosin yhdessä kohtaa piti varoa ettei hätäsoihtu osu kohdalle :)

Marssin aikana ja sen jälkeen tiesin, että tänne pitää tulla uudestaan vuoden päästä, ja niin olen huomenna tulossakin paikan päälle. Itseasiassa olen odottanut tätä jo aika monta viikkoa. Eli ehdottomasti mukaan vaan!

Edit: Ei jumalauta, jo tätä viestiä kirjoittaessa endorfiinit nousivat pelkästä ajatuksesta, ja hyvistä muistoista viime vuodelta.
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: daggis - 05.12.2016, 17:52:59

lolpellet näyttivät kasaavan joukkojaan ja hakivat kaljaa Kallion kaupoista (bongasin kolmesta kaupasta/edustalta).

ilmeisen iso porukka liikenteessä.

Let's be careful out there
https://www.youtube.com/watch?v=FkbBfqA6-4Y
Tai sitten toinen taktiikka. https://youtu.be/mvQmhMkXLBg?t=45s (https://youtu.be/mvQmhMkXLBg?t=45s)
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: SatuSetä - 05.12.2016, 18:32:32
Itsekkin aion raahautua paikanpäälle. Jos jotain Homman jälkikokoontumisia on, saa laittaa privassa tietoa. En kuitenkaan voi pitkään olla, koska keskiviikkona pitää töihin ajella joka tapauksessa.
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: MacGyver - 05.12.2016, 18:47:39
Toivoisin että tähän kulkueeseen osallistuisivat kaikki, natsit ja anarkistitkin, mutta kaikille ei vain sovi olla kunnioittamassa itsenäisyyttä ja sotavuosina Suomea puolustaneiden muistoa.
Anarkistit ja media haluavat tehdä tästä äärivastakkaisen poliittisen tapahtuman.

Tohtori Sykerö kuvasi edellä hienosti millainen tunnelma kulkueessa on.
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: MacGyver - 05.12.2016, 20:52:18
Kaisaniemen puistoon suuntaa PVL sekä anarkistit. YLE uutisissa oli tuo kohtaaminen äsken esillä ja anarkistit kirjoittaa näin;

"Olemme olleet yhteydessä poliisin mielenosoituksestamme ja päätyneet nyt yhteisymmärryksessä lopulliseen reittiin. Mielenosoitus kokoontuu kello 14:30 Asema-aukiolla. Siitä lähdemme kulkemaan seuraavaa reittiä pitkin: Postikatu - Mannerheimintie - Aleksanterinkatu - Mikonkatu - Kaisaniemenkatu ja Varsapuistikon liikenneympyrän kohdalta kaarramme Kaisaniemen puistoon. Poliisi on kertonut ohjaavansa Hakaniemestä lähtevän natsistisen Pohjoismaisen vastarintaliikkeen (PVL) mielenosoituksen toiseen kohtaan Kaisaniemen puistoa ja kertonut päästävänsä meidät "huutoetäisyydelle". Poliisi tulee seisomaan mielenosoitusten välissä."
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: anatall - 05.12.2016, 21:32:36
Minä voin kertoa jo etukäteen mitä tuleman pitää.

Pähkinänkuoressa:

Vasemmistoreppanat rääkyvät blogeissaan ja twitterissä kuinka pahat ja väkivaltaiset natsit marssivat kaduilla >>> "natsit" marssivat rauhassa, anarkomarkot ja muut vasemmistoressukat heittelevät kiviä ja pulloja, särkevät paikkoja >>> poliisi puuttuu markojen perseilyyn >>> joku läski plösö vinkuu kuinka poliisi on ollut taas väkivaltainen ja suojellut pahoja natseja >>> vasemmistoreppanat rääkyvät blogeissaan ja twitterissä kuinka pahat ja väkivaltaiset natsit saivat marssia kaduilla ja heitä ei saanut edes kivittää polisin puuttumatta asiaan >>> Suomi on paska maa >>> katteettomia uhkauksia ja lupauksia muuttaa pois fasistisesta ja natsistisesta maasta.

Anteeksi jos spoilasin joltain huomisen liveseurannan, mutta näin se on mennyt ja tulee menemään tänäkin vuonna.
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: Lalli IsoTalo - 05.12.2016, 21:42:44
Minulle voi laittaa yksärillä (tai tutut tekstarilla) tiedot jatkopaikasta. Ehkä pääsen tulemaan. Kiitos!
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: MacGyver - 05.12.2016, 21:47:47
Minä voin kertoa jo etukäteen mitä tuleman pitää.

Siinä se on paketissa hyvin kirjoitettu.
anatall, mites media esittää tapahtuneet kansalle?
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: koli - 05.12.2016, 21:55:51
Suunnittelen tässä juuri eväitä. Proteiinipatukoita, cashewpähkinöitä, banaaneja ja vettä. Kai sitä syömässäkin voisi kävästä jossain kunnon sapuskaa marssien välissä, ellei joku Pekka Sauri tai muu aisankannattaja ole siellä estämässä syömistä: "tänne ette tule rasistisissa aikeissa syömään".

Junes Lokka ilmoitti youtuben lähetysten alustavan aikataulun:
Invalid Tweet ID
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: anatall - 05.12.2016, 22:05:09
Minä voin kertoa jo etukäteen mitä tuleman pitää.

Siinä se on paketissa hyvin kirjoitettu.
anatall, mites media esittää tapahtuneet kansalle?

Kahakointina, joukkotappeluina, huligointina jne. Ja tietenkin erittelemättä kuka on moiseen syyllistynyt. Esim. "Natsien marssilla pahoinpitelyitä"
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: Lalli IsoTalo - 05.12.2016, 22:26:20
Kuva juhlan kunniaksi.
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: Tabula Rasa - 06.12.2016, 06:10:11
Kamerat latingissa ja eikun menoksi.
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: VilleJ - 06.12.2016, 12:20:55
Saattavat #pernatsi-projektissa laskea 612-kulkueenkin koko porukkana natseiksi, mikä ei sinänsä yllätä, koska hehän ovat aina ennenkin määritelleet nämä termit ihan itse ja omaan agendaansa sopivasti ja laveasti.
Itse päätin jo kauan sitten lähteä tuohon kulkueeseen, mutta vieläkään en ole aivan varma. Ilman natseja kulkueessa saisi olla ilmiselvästi hyvien puolella ja osoittaa pää pystyssä omaa moraalisesti ja älyllisesti kestävää ja johdonmukaista asemaa laillisuuden, demokratian ja itsenäisyyden maltillisena puolustajana. Voisi luonnostaan asettua räikeäksi vastakohdaksi vastamielenosoittajien, globalistien, EU:n ja kapitalistien rasismille, natsismille, kolonismille ja agressiivisuudelle. Miten tämä onnistuu, kun omassa kulkueessa on vastaavia tyyppejä, jotka piilonatsistisista vastamielenosoittajista poiketen suorastaan pitävät itseään natseina? Toivottavasti joku ymmärtää, mitä yritän sanoa. Ei ole helppo kuvata tätä.

Minä voin tehdä tämän sinulle helpoksi. Älä tule. Jos se on noin vaikeaa, niin kannattaa jättää tulematta.
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: Vesa Heimo - 06.12.2016, 12:30:07
Kamerat latingissa ja eikun menoksi.

Minusta olisi huikeaa jos nuo kaikki eri 612 kulkueet ohjattaisiin samaan karsinaan, vaikka jäähalliin ja avattaisiin kossuhana. Siinä voisi popcorn-kulhon äärellä katsella livestreamia kun "maahanmuuttokriittiset" yrittävät keskustella "maahanmuuttokriittisyyden" asteesta ja siitä kuka käytti mitäkin nimeä. Noin https://www.youtube.com/watch?v=WboggjN_G-4 tällä meiningillä.
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: MacGyver - 06.12.2016, 12:51:29
Minusta olisi huikeaa jos nuo kaikki eri 612 kulkueet ohjattaisiin samaan karsinaan ....

Erikoisia ovat kieltämättä nämä jotkut ehdotukset. Helsinki ilman natseja -tapahtumasivulla anarkistivasemmistolaiset ovat pohtineet viettävänsä itsenäisyyspäivää, no liitteessä. Tuosta ei tohdi esimerkkivideoita lisätä.

Hienolta näyttää sää tälle päivälle itsenäisyyspäivän tapahtumiin. Tehköön jokainen mitä tekeekään.
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: Titus - 06.12.2016, 12:56:21
Helsingin poliisi löysi teräaseita laivamatkustajilta

Ohimenevän hetken ajattelin otsikon perusteella, että tulijoilta ( tai kotimaiselta vähemmistöltämme )
olisi vihdoin ruvettu keräämään mukana kulkevia aseita pois, mutta:

Tarkastukset kohdistuivat sellaisiin tulijoihin, joiden arvioitiin voivan
liittyvän itsenäisyyspäivän mielenosoituksiin.

http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-2000004896127.html

btw En ole täällä huudeillani pörrätessä huomannut, että poliisi olisi ratsannut
aseita naamioituneilta ja uhoavan asenteen omaavilta henkilöiltä

kopteri taisi juuri pörräillä tuosta yli... ilmeisesti se natsien mielenosoitus on alkamassa....

 :roll:
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: Nationalisti - 06.12.2016, 12:57:08
Minusta olisi huikeaa jos nuo kaikki eri 612 kulkueet ohjattaisiin samaan karsinaan ....

Erikoisia ovat kieltämättä nämä jotkut ehdotukset. Helsinki ilman natseja -tapahtumasivulla anarkistivasemmistolaiset ovat pohtineet viettävänsä itsenäisyyspäivää, no liitteessä. Tuosta ei tohdi esimerkkivideoita lisätä.

Hienolta näyttää sää tälle päivälle itsenäisyyspäivän tapahtumiin. Tehköön jokainen mitä tekeekään.

Haha hyvä provo! Tekisivät itsensä naurunalaisiksi koko kansan silmissä eivätkä edes tajuaisi sitä.
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: Elemosina - 06.12.2016, 13:30:28
Vinkiksi tämäkin twiitti. Huomioikaa erityisesti kommentti.
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: anatall - 06.12.2016, 13:35:29
Minä voin kertoa jo etukäteen mitä tuleman pitää.

Pähkinänkuoressa:

Vasemmistoreppanat rääkyvät blogeissaan ja twitterissä kuinka pahat ja väkivaltaiset natsit marssivat kaduilla >>> "natsit" marssivat rauhassa, anarkomarkot ja muut vasemmistoressukat heittelevät kiviä ja pulloja, särkevät paikkoja >>> poliisi puuttuu markojen perseilyyn >>> joku läski plösö vinkuu kuinka poliisi on ollut taas väkivaltainen ja suojellut pahoja natseja >>> vasemmistoreppanat rääkyvät blogeissaan ja twitterissä kuinka pahat ja väkivaltaiset natsit saivat marssia kaduilla ja heitä ei saanut edes kivittää polisin puuttumatta asiaan >>> Suomi on paska maa >>> katteettomia uhkauksia ja lupauksia muuttaa pois fasistisesta ja natsistisesta maasta.

Anteeksi jos spoilasin joltain huomisen liveseurannan, mutta näin se on mennyt ja tulee menemään tänäkin vuonna.

Vasemmistoreppanat rääkyvät blogeissaan ja twitterissä kuinka pahat ja väkivaltaiset natsit marssivat kaduilla

CHECK!!!

http://blogit.image.fi/uuninpankkopoikasakutimonen/2016/12/06/leijonan-alennustila/

Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: Uretaanipusla - 06.12.2016, 13:44:38
Entäs jos vassareita harmittaakin "natsimarsseissa" se että näyteikkunat ja pysäkkikatokset jäävät ehjiksi. :D
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: Saturnalia - 06.12.2016, 13:46:44
Ai ristus jessus minä nauttisin poliisikuulustelussa, kun en ihan sovi siihen mielikuvaan perinteisestä kuulapäästä. Mikään minussa ei sovi siihen.
Vasurit hakkaa vain luomaansa olkiukkoa, karikatyyriä. Iskias on pahana, mutta yritystä on lähteä. Ihan naurettaviahan nuo vasurien jutut ovat.
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: Alaric - 06.12.2016, 14:08:06
Tällainen kuva tuli toisaalla vastaan. Ilmeisesti kyseessä on Loldiers-pellejen jakama flaijeri, jossa soihtukulkueen reitillä asuvia ihmisiä kehotetaan soittamaan Palefacen "Emme suostu pelkäämään" -kappaletta, kun marssijat kulkevat ohi.
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: svobo - 06.12.2016, 14:09:24
https://www.youtube.com/watch?v=JKR09TjMd-k (https://www.youtube.com/watch?v=JKR09TjMd-k)
Hyvin se Junes vetää.
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: Kni - 06.12.2016, 14:09:57
http://blogit.image.fi/uuninpankkopoikasakutimonen/2016/12/06/leijonan-alennustila/

Y.o. blogista bongattu kuva kertoo paljon viiteryhmästään.

Hyvää itsenäisyyspäivää kaikille!
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: Elemosina - 06.12.2016, 14:11:38
^näyttää väkivaltaiselta anarkistilta polttopullo kädessään, huumepäissään.
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: Tabula Rasa - 06.12.2016, 14:14:02
Onkos muita jo jossain odottelemassa? Juuri saavuin kaupunkiin.
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: vihapuhegeneraattori - 06.12.2016, 14:22:09
Narinkkatorilla alkaa olla jo tapahtumaa. Kansalaistorillakin aloittavat 10min kuluttua. Tunnin kuluttua alkaa Narinkan tilaisuus ja samaan aikaan Hakaniemessä SVL:n tilaisuus.

Nyt ois niinku ylitarjontaa tapahtumista :)

Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: Porcius - 06.12.2016, 14:24:35
Sepikin paikalla näköjään heilailemassa.
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: Titus - 06.12.2016, 14:24:42
http://blogit.image.fi/uuninpankkopoikasakutimonen/2016/12/06/leijonan-alennustila/

Y.o. blogista bongattu kuva kertoo paljon viiteryhmästään.

Hyvää itsenäisyyspäivää kaikille!

Tästä kuvasta tulee enemmänkin mieleen (tai itseasiassa aika täsmälleen)
Kampissa Lastenlehdon puistossa yksikseen hirveässä jurrissa mesoava
ja puskaan kuseva Mikael J (sdp).

 8)
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: Titus - 06.12.2016, 14:25:37
Nyt ois niinku ylitarjontaa tapahtumista :)

jossakin koottuna streamit ?
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: Impi Waara - 06.12.2016, 14:26:35
Tällainen kuva tuli toisaalla vastaan. Ilmeisesti kyseessä on Loldiers-pellejen jakama flaijeri, jossa soihtukulkueen reitillä asuvia ihmisiä kehotetaan soittamaan Palefacen "Emme suostu pelkäämään" -kappaletta, kun marssijat kulkevat ohi.

Viesti tulevaisuudesta vuodesta 20016  :o
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: Kni - 06.12.2016, 14:28:12
Seppo Lehto heilailee Juneksen lähetyksessä. De Wit taisi vihjata porttikiellosta. Oikein.
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: anatall - 06.12.2016, 14:29:29
Seppo Lehto heilailee Juneksen lähetyksessä. De Wit taisi vihjata porttikiellosta. Oikein.

Tuskin tuota Lehtoa kukaan tosissaan ottaa?
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: Kni - 06.12.2016, 14:34:03
Seppo Lehto heilailee Juneksen lähetyksessä. De Wit taisi vihjata porttikiellosta. Oikein.

Tuskin tuota Lehtoa kukaan tosissaan ottaa?

Tuskin, mutta ei se silti kovin hyvältä uutiskuvissa näytä. Eikä ole itsenäisyyspäivän arvolle sopivaa moinen pelleily.

Tässä Olli Heikkilän lähetys: https://www.youtube.com/watch?v=7K6Ts3sOPtE
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: b_kansalainen - 06.12.2016, 14:43:47
Tuskin tuota Lehtoa kukaan tosissaan ottaa?
Vasemmiston toimittajat ottavat "tosissaan", koska heilaavaa talonmiestä voi käyttää natsikirveenä nationalisteja vastaan.
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: Vesa Heimo - 06.12.2016, 14:49:02
 ;D Jumis valitsi sitten tajunnanvirtataktiikan ja täydellisen jäätymisen lavalla  :facepalm:
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: b_kansalainen - 06.12.2016, 14:52:52
"Natsit ja ei-natsit" nationionalistit näyttäkää unionisteille närhet munat. Kannustan ruudun ääreltä kun meikäläisestä ole lähtijäksi enää yhtään minnekään lähikauppaa kauemmaksi.
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: anatall - 06.12.2016, 14:56:12
Tuskin tuota Lehtoa kukaan tosissaan ottaa?
Vasemmiston toimittajat ottavat "tosissaan", koska heilaavaa talonmiestä voi käyttää natsikirveenä nationalisteja vastaan.

Natsikirveenä käytetään sitten jotain muuta, jos Lehtoa ei bongata. Ne on eteviä keksimään noita kuunatseja.
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: Vredesbyrd - 06.12.2016, 14:56:48
Jos Seppo Lehto ei hailaisi, jokin olisi vialla.
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: td - 06.12.2016, 15:02:49
Hieno puhe Tiinalta.
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: Lalli IsoTalo - 06.12.2016, 15:04:15
Suomi ensin valmistautuu.
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: td - 06.12.2016, 15:09:55
;D Jumis valitsi sitten tajunnanvirtataktiikan ja täydellisen jäätymisen lavalla  :facepalm:

Ihan hyvin puhui Junekseksi, jäi ihmisillä aikaa miettiäkin. Parempi näin kun sai tunteet pidettyä aisoissa..  ;)
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: internetsi - 06.12.2016, 15:15:56
Oliko liimanhaistajia paikalla vai saiko realistit pitää tilaisuutensa rauhassa?
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: P - 06.12.2016, 15:18:36
Tällainen kuva tuli toisaalla vastaan. Ilmeisesti kyseessä on Loldiers-pellejen jakama flaijeri, jossa soihtukulkueen reitillä asuvia ihmisiä kehotetaan soittamaan Palefacen "Emme suostu pelkäämään" -kappaletta, kun marssijat kulkevat ohi.

Onko tuo rikoslain vastainen uhkaus? Viitataanko tuolla puukottamisen uhkaan? Eikös se yksi pelle siltä videolta puukottanut 83-vuotiaan vanhuksen?
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: td - 06.12.2016, 15:19:39
Olipas hieno puhe Mialta. Tyttö parka, mitä lie joutunut kokemaan.

Presidenttimme Niinistön pitäisi saada jotenkin suostua kuuntelemaan tämä puhe.
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: Porcius - 06.12.2016, 15:22:05
Kaikki puheet olivat taas huonoja, mikä oli kyllä odotettavissakin. Vain le ranskalaismies osaa puhua.
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: P - 06.12.2016, 15:24:09
http://blogit.image.fi/uuninpankkopoikasakutimonen/2016/12/06/leijonan-alennustila/

Y.o. blogista bongattu kuva kertoo paljon viiteryhmästään.

Hyvää itsenäisyyspäivää kaikille!

Ovatko tosiaan lähes kaikki Rannan piirokset noin kehnon stereotyyppisiä? Oivaltavuus mitä se on Rannan töissä? Aika tylsää ja yksinkertaista pakolla väännettyä tuubaa, kuten palkkapropaganda usein on. Näistä tulee vaan Rannan puolestavaivaantunut olo.
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: Emo - 06.12.2016, 15:27:38
;D Jumis valitsi sitten tajunnanvirtataktiikan ja täydellisen jäätymisen lavalla  :facepalm:

Ihan hyvin puhui Junekseksi, jäi ihmisillä aikaa miettiäkin. Parempi näin kun sai tunteet pidettyä aisoissa..  ;)

En ole puhetta ehtinyt vielä kuulla, enkä ehkä tänään edes yritä ehtiä keskittyä puheisiin, mutta jokainen puhuu niillä puhelahjoilla mitä hänellä on. Rispektiä Junekselle, mies tekee asioita ja puhuu meille kielellä, joka EI ole hänen äidinkielensä. Ihmekö siis, jos joutuu sanoja miettimään stressitilanteessa, mitä julkinen esiintyminen aina kaikille on.
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: VilleJ - 06.12.2016, 15:27:53
Oliko liimanhaistajia paikalla vai saiko realistit pitää tilaisuutensa rauhassa?
Ei ole narkkeja vielä kansalais- eikä narinkkatorilla. Vissiin hakaniemessä saattaa olla.
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: Uimakoulutettava - 06.12.2016, 15:28:33
Jos Seppo Lehto ei hailaisi, jokin olisi vialla.

On ihmisiä, jotka oppivat virheistään. Sitten on esim. Seppo Lehto ja monikultillista rikkautta tavoitteleva Merkelin-Sipilän hallitusoppositio.

Suomessa ei ole mitään vikaa, vikaa, vikaa:

"Kaikki saavat osoittaa mielenosoituksessamme haluamaansa mieltä!", koska ihmisoikeudet kuuluvat kaikille.

"Ihmissalakuljettajien mainos: Suomalaista sosiaaliturvaa papereilla tai ilman!", koska ihmisoikeudet kuuluvat kaikille.

"Raiskaus/murha elinikäisellä ylöspidolla!", koska ihmisoikeudet kuuluvat kaikille.
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: nollatoleranssi - 06.12.2016, 15:30:09
Li Andersson facebookissa:

Tässä hieno tapa osallistua rasismin ja fasismin vastaiseen työhön! Sitoudu lahjoittamaan tietty summa per marssiva natsi tasa-arvoa ja yhdenvertaisuutta edistävää työtä tekeville järjestöille! Minä olen mukana, ole sinäkin!

Kampanjan sivu http://pernatsi.fi/

Sori en osaa ottaa tuosta päivityksestä kuvakaappausta tähän.

Kuulemma rahoilla ostetaan Kaarnalaivoja.
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: nollatoleranssi - 06.12.2016, 15:33:19
Tällainen kuva tuli toisaalla vastaan. Ilmeisesti kyseessä on Loldiers-pellejen jakama flaijeri, jossa soihtukulkueen reitillä asuvia ihmisiä kehotetaan soittamaan Palefacen "Emme suostu pelkäämään" -kappaletta, kun marssijat kulkevat ohi.

Se tästä vielä puuttuisi, jos huudettaisiin "Lahtaria!" kaiken kansan kuullen ja samalla soitettaisiin tappajan tahdissa tehtyä ja tanssittua musiikkia.
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: nollatoleranssi - 06.12.2016, 15:35:27
Jos Seppo Lehto ei hailaisi, jokin olisi vialla.

Seppo Lehdon kaltaiset performanssitaiteilijat ovat semmoisia, joita ei kansa kuitenkaan tajua. Ei myöskään Pohjoismaista yhteisvaltiota, vaikka tämä SVL:n ajatus taisi olla lähtöisin Paavo Lipposelta.
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: td - 06.12.2016, 15:35:50
;D Jumis valitsi sitten tajunnanvirtataktiikan ja täydellisen jäätymisen lavalla  :facepalm:

Ihan hyvin puhui Junekseksi, jäi ihmisillä aikaa miettiäkin. Parempi näin kun sai tunteet pidettyä aisoissa..  ;)

En ole puhetta ehtinyt vielä kuulla, enkä ehkä tänään edes yritä ehtiä keskittyä puheisiin, mutta jokainen puhuu niillä puhelahjoilla mitä hänellä on. Rispektiä Junekselle, mies tekee asioita ja puhuu meille kielellä, joka EI ole hänen äidinkielensä. Ihmekö siis, jos joutuu sanoja miettimään stressitilanteessa, mitä julkinen esiintyminen aina kaikille on.
Puheet ovat olleet loistavia. Juneksen puhe myös. Janssonin kirjoittama puhe antoi myös hieman uusia näkökulmia.
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: ämpee - 06.12.2016, 15:39:27
Sepikin paikalla näköjään heilailemassa.

Suttu-Sepi todellakin heilahti kuvissa.
Ehtivä mies mutta tietääkseni enimmäkseen harmiton.
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: Porcius - 06.12.2016, 15:50:38
Junes lähtee katsomaan natseja Hakaniemeen.
https://www.youtube.com/watch?v=JKR09TjMd-k
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: b_kansalainen - 06.12.2016, 15:53:08
IS odottaa vesi kielellä "natsit ja ei-natsit" -ottelun alkua.
Suora lähetys juuri nyt: Kaksi mielenosoitusta kohtaa Kaisaniemen puistossa (http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-2000004896369.html?ref=rss)
Koomista.
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: svobo - 06.12.2016, 16:00:19
https://www.youtube.com/watch?v=5RjmM7-exxc (https://www.youtube.com/watch?v=5RjmM7-exxc)

Tuolla on joku suvaitsevainen live-lähetys.

Edit: Ovat näköjään siellä SVL:n pelipaikoilla.
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: dothefake - 06.12.2016, 16:01:50
Kiitos natseille, Suomi säilyi itsenäisenä. Historiallinen totuus, jolle emme voi mitään.

Nykyisillä roskajoukoilla ei ole mitään tekemistä natsien kanssa. Natsiaatetta en ihaile millään muotoa, mutta he nyt sattuivat olemaan natseja, jotka Suomen pelastivat.
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: Titus - 06.12.2016, 16:11:10
https://www.youtube.com/watch?v=5RjmM7-exxc (https://www.youtube.com/watch?v=5RjmM7-exxc)

Tuolla on joku suvaitsevainen live-lähetys.

Edit: Ovat näköjään siellä SVL:n pelipaikoilla.

Jos taustalla ovat ovat niitä nazeja, niin noitahan on paljon, helposti parisataa.
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: svobo - 06.12.2016, 16:17:13
No ainakin ne huutaa, että eläköön kansallissosialismi. On tosiaan aika iso porukka.

Edit: Lähetys vaan on aika paska. Jokohan Junes ois kohta paikalla?
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: anatall - 06.12.2016, 16:21:16
Ensimmäinen antifantti raudoissa.
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: Titus - 06.12.2016, 16:22:56

kannattaisi striimaajankin pikkuisen tutustua tekniseen puoleen...

kaksi hyökkäsi kulkueeseen, poliisi raudoitti
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: Gunnar Hymén - 06.12.2016, 16:24:41

semmosta.
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: Porcius - 06.12.2016, 16:31:13
Natsit saapuvat.

IS:n streami
http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-2000004896369.html
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: Titus - 06.12.2016, 16:32:09
hs streami:

http://www.hs.fi/kaupunki/art-2000004894788.html

nazipuolen seuraus streami, muttei kulkueessa:

https://www.youtube.com/watch?v=5RjmM7-exxc

"ollaan katvealueella..." LAITAPELLESEHDPOISPÄÄLTÄKUNSTRIIMAATJUMALAUTANYT
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: b_kansalainen - 06.12.2016, 16:34:57
Montako striimiä saa laitettua päälle ennen kuin kone nytkähtää? :)
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: Titus - 06.12.2016, 16:35:20
hs uutisoi kiinniotosta "nazien kulkueessa", kiinniotettu oli kuvien perusteella kulkueeseen hyökännyt henkilö (tai kaksi)...

Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: b_kansalainen - 06.12.2016, 16:39:09
Kuvat rajusta välikohtauksesta: Vastarintaliikkeen mielenosoittajaa lyötiin – poliisi taltutti hyökkääjän (http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-2000004896462.html)
Twitterissä vasemmistoanarkistit väittävät päinvastaista. Kuinkas muutenkaan.
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: Riukulehto - 06.12.2016, 16:41:10
Lainaus
#Poliisi otti hetki sitten kiinni 2 henkilöä Kaisaniemessä. He häiriköivät Hakaniemestä lähtenyttä kulkuetta. Muuten rauhallista
https://twitter.com/HelsinkiPoliisi/status/806144094603005952?lang=fi
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: nollatoleranssi - 06.12.2016, 16:43:02
Kuvat rajusta välikohtauksesta: Vastarintaliikkeen mielenosoittajaa lyötiin – poliisi taltutti hyökkääjän (http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-2000004896462.html)
Twitterissä vasemmistoanarkistit väittävät päinvastaista. Kuinkas muutenkaan.

Tuo ei ole mitenkään yllättävää. Nähty aiemmistakin mielenosoituksista. Väkivaltaisuus on näillä porukoilla herkässä ja pyrkivät lyömään aina tilanteen sattuessa kohdalle.
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: Titus - 06.12.2016, 16:43:22
nyt tulisi mielenkiintoinen tilanne kaisaniemen puistossa jos jossain muualla
menisi tilanne päälle niin, että siellä tarvittaisiin lukuisia poliiseja...

 8)
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: Kni - 06.12.2016, 16:46:14
Kuvat rajusta välikohtauksesta: Vastarintaliikkeen mielenosoittajaa lyötiin – poliisi taltutti hyökkääjän (http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-2000004896462.html)

Saikohan se henkeä?  :o
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: Impi Waara - 06.12.2016, 16:46:48
Taitaa Suomea pyyhkiä ennen näkemätön rikosaalto, kun kaikki polliisit ovat Helsingissä  :o
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: b_kansalainen - 06.12.2016, 16:47:58
Vaikuttaa siltä, että koko Helsingin keskusta on poliiseilla miehitetty. Jos anarkistien joukko päättäisi lähteä samanaikaisesti ryntäämään, niin en usko, että poliisilla olisi oikeasti saumaa estää yhteenottoa uusnatsien kanssa.

Mikä siinä on, että kaikki toimittajat/kuvaavat ei vieläkään ymmärrä varustua pressiliiveilllä erottautuakseen selvästi mielenosoittajista?
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: mikkoR - 06.12.2016, 16:48:33
Jännä että MTV3 sortuu uutisissaan klikkihuoraukseen otsikoimalla jutun niin että lukijalle tulee käsitys että uusnatsit häröilee.
"poliisi käyttäneet voimatoimia uusnatsien mielenosoituksessa"
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: Alaric - 06.12.2016, 16:50:28
https://www.facebook.com/JaakkoKesoVlog/videos/vb.1602199170008556/1911556392406164/?type=3&theater

Viime itsenäisyyspäivänä oivallista Periscope-lähetystä kuvanneen Jaakko Keson livestriimi. Ilmeisesti joku ruotsinsuomalainen Vastarintaliikkeen jäsen nyt haastattelussa.
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: Finis Finlandiae - 06.12.2016, 16:50:44
Taitaa Suomea pyyhkiä ennen näkemätön rikosaalto, kun kaikki polliisit ovat Helsingissä  :o

Jokainen vähänkin isänmaallisuutta henkivä on nyky-Suomessa rikollinen, joten kyllä poliisit ovat ihan oikeassa paikassa.  :roll:
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: Kni - 06.12.2016, 16:56:47
Anarkisteilla on kylmä.  :)
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: Lalli IsoTalo - 06.12.2016, 16:57:06
Mikä siinä on, että kaikki toimittajat/kuvaavat ei vieläkään ymmärrä varustua pressiliiveilllä erottautuakseen selvästi mielenosoittajista?

Tapasin yhden kuvaajan, jolla oli Press -laatta selvästi näkyvissä. Oli ostanut eBaystä 8 eurolla. Sanoi, että Saksassa lehdistöllä oli kypärät ja luotiliivit, ja ne press -liivit.
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: Kulttuurirealisti - 06.12.2016, 16:57:49
Mikä siinä on, että kaikki toimittajat/kuvaavat ei vieläkään ymmärrä varustua pressiliiveilllä erottautuakseen selvästi mielenosoittajista?

Ehkä he pelkäävät että pressiliivi herättää väkivaltaisia impulsseja kansan keskuudessa.
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: Riukulehto - 06.12.2016, 16:58:01
Lainaus
Väliaikatietoa: Toinen kiinniotetuista kuljetetaan Pasilaan pahoinpitelystä epäiltynä ja toinen sairaalaan tarkastettavaksi.
https://twitter.com/HelsinkiPoliisi/status/806150206446338048?lang=fi
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: b_kansalainen - 06.12.2016, 17:00:21
Kaisaniemessä poliisi pitää mielenosoittaryhmät noin 200 metrin päässä toisistaan. Uusnatsit ovat HS/IS-striimin ulottumattomissa. Anarkisti ovat ilmeisesti roudanneet paikalle lavan ja äänentoiston. Taitaa jäädä kunnarit, palot ja kuolleet väliin.
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: Gunnar Hymén - 06.12.2016, 17:00:39
Mikä siinä on, että kaikki toimittajat/kuvaavat ei vieläkään ymmärrä varustua pressiliiveilllä erottautuakseen selvästi mielenosoittajista?

Ehkä he pelkäävät että pressiliivi herättää väkivaltaisia impulsseja kansan keskuudessa.

tuskinpa. hehän ovat vassarien ja suvakkien tiimejä kuvaamassa, eli raajat auki ja refugees welcome ja sitä rataa. nehän on rauhan porukkaa
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: Titus - 06.12.2016, 17:02:11
Uusnatsit ovat HS/IS-striimin ulottumattomissa.

tässä enempi nazien puolelta ulkopuolisen kuvaajan haastattelemana:
https://www.youtube.com/watch?v=5RjmM7-exxc

Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: b_kansalainen - 06.12.2016, 17:02:59
Uusnatsit ilmoittavat Twitterissä tilaisuutensa päättyneeksi. Huomaakohan anarkistit etäisyyden takia edes heidän poistumistaan?
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: Kni - 06.12.2016, 17:06:38
Uusnatsit ilmoittavat Twitterissä tilaisuutensa päättyneeksi. Huomaakohan anarkistit etäisyyden takia edes heidän poistumistaan?

Tai oman mölynsä takia.
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: nimierkki - 06.12.2016, 17:07:31
https://www.facebook.com/JaakkoKesoVlog/videos/vb.1602199170008556/1911556392406164/?type=3&theater

Viime itsenäisyyspäivänä oivallista Periscope-lähetystä kuvanneen Jaakko Keson livestriimi. Ilmeisesti joku ruotsinsuomalainen Vastarintaliikkeen jäsen nyt haastattelussa.

Kyllä ne ihan ihka aitoja natseja oli.
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: mikkoR - 06.12.2016, 17:08:13
Uusnatsit ilmoittavat Twitterissä tilaisuutensa päättyneeksi. Huomaakohan anarkistit etäisyyden takia edes heidän poistumistaan?

Minusta uusnatsit ei ole kuin tekosyy paskasakille riehumiseen, kyllä ne jotain vielä keksii että pääsee paikkoja rikkomaan.
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: Kni - 06.12.2016, 17:13:27
Kuvat rajusta välikohtauksesta: Vastarintaliikkeen mielenosoittajaa lyötiin – poliisi taltutti hyökkääjän (http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-2000004896462.html)
Twitterissä vasemmistoanarkistit väittävät päinvastaista. Kuinkas muutenkaan.

Tässä tuo Varisverkoston väite. Ei tosin löydy varisverkostosta enää, kun selvisi kuka oli aloitteellinen väkivallan käytössä.
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: M.K - 06.12.2016, 17:14:58
Anarkisteilla on kylmä.  :)

Auvisella p****i jäätyy  ;)
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: b_kansalainen - 06.12.2016, 17:18:42
Auvisella p****i jäätyy  ;)
Joko anarkistia leikkivä demarikapinallinen on toipunut Take That -poikabändin hajoamisesta? :)
http://mvlehti.net/2016/11/27/oliko-anarkisti-suvi-auvinen-poikabandi-take-that-fani-joka-kiroili-bandin-eroamista-talla-videolla/
Suvi lienee eturivissä kun Robbie Williams esiintyy ensi kesänä Tampesterin Ratinassa.
Party Like A Russian Troll.
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: Titus - 06.12.2016, 17:19:04

-7° ja porukka itkee kun on niin kylmää...

laittakaa soihtukulkueen streameja jos löytyy kummaltakaan puolen
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: markusm - 06.12.2016, 17:23:08
http://www.iltalehti.fi/kotimaa/?ref=kn   onko tuo kuvissa esiintyvä jätkä sama simmuun sattui läski mikä viimme vuonnakin,.

tässä tarkenpi kuva http://static.iltalehti.fi/uutiset/poliisitiinaetu3_uu.jpg
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: Titus - 06.12.2016, 17:24:05
http://www.iltalehti.fi/kotimaa/?ref=kn   onko tuo kuvissa esiintyvä jätkä sama simmuun sattui läski mikä viimme vuonnakin,.

tässä tarkenpi kuva http://static.iltalehti.fi/uutiset/poliisitiinaetu3_uu.jpg

kyllä on
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: Gunnar Hymén - 06.12.2016, 17:24:24
http://www.iltalehti.fi/kotimaa/?ref=kn   onko tuo kuvissa esiintyvä jätkä sama simmuun sattui läski mikä viimme vuonnakin,.

tässä tarkenpi kuva http://static.iltalehti.fi/uutiset/poliisitiinaetu3_uu.jpg

ouch

2015 - silmään
2016 - nenään
2017 - to be continued...
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: b_kansalainen - 06.12.2016, 17:25:56
tässä tarkenpi kuva http://static.iltalehti.fi/uutiset/poliisitiinaetu3_uu.jpg
Voi, voi. Nyt on Jarilla nenä pipi. Hänhän uhosi jo etukäteen somessa vetävänsä "natseja turpaan". Noh, yrittänyttä ei laiteta, muuta kuin rautoihin :)
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: Finis Finlandiae - 06.12.2016, 17:26:34
"Kumisilmä on jo kiinni."  ;D ;D
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: Kni - 06.12.2016, 17:27:37
Suvia harmittaa poliisin kohtelu tiedotusvälineitä kohtaan, kun vain liivilliset tunnistetut toimittajat saivat jäädä. Mikähän suunnitelma nyt meni pieleen? Joku jäi nyt soluttamatta ja kliimaksi saavuttamatta.
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: Titus - 06.12.2016, 17:29:31

MTV jatkaa puolueetonta ja muutenkin asiallista linjaansa:

Kuvat: Poliisi tarvitsi voimakeinoja uusnatsien mielenosoituksessa – uusnatsit hyökkäsivät oman kulkueensa kimppuun

http://www.mtv.fi/uutiset/kotimaa/artikkeli/kuvat-poliisi-tarvitsi-voimakeinoja-uusnatsien-mielenosoituksessa-paikalla-myos-asema-aukion-kuolemantuottamuksesta-epailty/6200776

Natsien vastainen mielenosoitus rauhallinen.

ööö.. TÄH
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: b_kansalainen - 06.12.2016, 17:30:20
2015 - silmään
2016 - nenään
2017 - to be continued...
Laskeva trendi. Jarin asemassa ottaisin ensi vuonna hammassuojat suuhun.
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: jmm - 06.12.2016, 17:30:53
Jari haastaa jo Suvin Suomen kovimpana anarkistina.
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: Aivopesemätön - 06.12.2016, 17:31:05
http://www.iltalehti.fi/kotimaa/?ref=kn   onko tuo kuvissa esiintyvä jätkä sama simmuun sattui läski mikä viimme vuonnakin,.

tässä tarkenpi kuva http://static.iltalehti.fi/uutiset/poliisitiinaetu3_uu.jpg

"Helsingin ammutuimman Jarin" riehumiset taisivat jäädä tänä vuonna jo alkutekijöihinsä, kun kunniasaatossa talutetaan muille maille.
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: b_kansalainen - 06.12.2016, 17:34:08
Huomenna saamme nähdä, kuinka Jari esittelee kuvissa "luteen" puremiaan vietettyään yön Kisahallin putkassa. Onko se enää käytössä? Kansallissosialismin vastainen taistelu on kovaa.
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: Titus - 06.12.2016, 17:35:26
Toinen hyökkääjistä vietiin sairaalaan tarkistettavaksi.

Oliko pääteltävissä, että kolesteroli oli vaarallisen korkealla ?

http://im.mtv.fi/image/6200808/landscape16_9/1024/576/489cb741bd893995aa4e9519fb67244c/ld/natsi-maassa.jpg
http://static.iltalehti.fi/uutiset/poliisitiinaetu3_uu.jpg

 8)
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: Kuli - 06.12.2016, 17:35:37
http://www.iltalehti.fi/kotimaa/?ref=kn   onko tuo kuvissa esiintyvä jätkä sama simmuun sattui läski mikä viimme vuonnakin,.

tässä tarkenpi kuva http://static.iltalehti.fi/uutiset/poliisitiinaetu3_uu.jpg

Painoa on tullut lisää about 10kg mutta sama tyyppi.

Onhan se se...Ei **TTU mikä pelle

 ;D ;D ;D

Tässä vielä video viime vuoden saavutuksista kyseiseltä Jari Leinolta Laineelta.

https://www.youtube.com/watch?v=tON6Usmn8dw&t=2s
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: Finis Finlandiae - 06.12.2016, 17:36:38
Suomessa poliisi vartioi kansalaisia, jotka kantavat julkisesti maan lippua!  :facepalm:

Kaikki siteet tähän persvakovaltioon on katkaistava ennen kuin järki lähtee...  :facepalm: :facepalm: :facepalm:

Yksinkertaisesta en enää halua olla tämän vitun perkeleen paskan maan kansalainen!

Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: Kni - 06.12.2016, 17:38:47

MTV jatkaa puolueetonta ja muutenkin asiallista linjaansa:

Kuvat: Poliisi tarvitsi voimakeinoja uusnatsien mielenosoituksessa – uusnatsit hyökkäsivät oman kulkueensa kimppuun

http://www.mtv.fi/uutiset/kotimaa/artikkeli/kuvat-poliisi-tarvitsi-voimakeinoja-uusnatsien-mielenosoituksessa-paikalla-myos-asema-aukion-kuolemantuottamuksesta-epailty/6200776

Natsien vastainen mielenosoitus rauhallinen.

ööö.. TÄH

Piti oikein ottaa otsikko ja kellonaika talteen. Nyt on niin uskomatonta hölmöilyä että pitää jäädä todiste jälkipolville.
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: b_kansalainen - 06.12.2016, 17:41:50
Tässä vielä video viime vuoden saavutuksista kyseiseltä Jari Leinolta.
Jari Laine. Sama freudilainen lipsahdus on kyllä itsellekin tuttu :) Vaikea sanoa kummalla on enemmän massaa.
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: b_kansalainen - 06.12.2016, 17:45:53
Tosi-TV:tä nationalistille: https://www.youtube.com/watch?v=JKR09TjMd-k
Juneksen ja Tiinan yhteinen taival herkistää kyynisen keski-ikäisen miehenkin :)
Löytääkö Junes vessan ennen kuin on liian myöhäistä?
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: Kni - 06.12.2016, 17:46:10
Toinen paikalla ollut MTV:n toimittaja (ja ilmeisesti rikoskirjailija) twiittaa että anarkistit odottivat natseja. Minulle tulee tuosta mieleen että tarkoitus oli järjestää verilöyly ylivoiman turvin. Paljastiko Sipilä vahingossa anarkistien suunitelman natsiongelman lopullisesta ratkaisusta?
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: Billy Hill - 06.12.2016, 17:46:45

ouch

2015 - silmään
2016 - nenään
2017 - to be continued...
Ihan piti ääneen nauraa kun tuon kuvan näki.  Anarkismi etenee jättiharppauksin, vaikka vähän nenuun sattuukin.
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: td - 06.12.2016, 17:50:38
Uusnatsit ilmoittavat Twitterissä tilaisuutensa päättyneeksi. Huomaakohan anarkistit etäisyyden takia edes heidän poistumistaan?

Minusta uusnatsit ei ole kuin tekosyy paskasakille riehumiseen, kyllä ne jotain vielä keksii että pääsee paikkoja rikkomaan.

Juu, "rasistit", natsit ja jalkapallo. Evoluution päätepiste.
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: jmk - 06.12.2016, 17:51:20
Mikä siinä on, että kaikki toimittajat/kuvaavat ei vieläkään ymmärrä varustua pressiliiveilllä erottautuakseen selvästi mielenosoittajista?

"Toimittajat" haluavat olla mukana larppaamassa mellakointia ja antamassa taustatukea mellakoijille. Sitten, kun joutuvat larpatessaan pahaan paikkaan, rupeavat huutamaan, että "hei pressiin ei kosketa".
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: Koekaniini - 06.12.2016, 17:51:37
 :'( :'( :'(
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: Gunnar Hymén - 06.12.2016, 17:51:58

hyysäri ei hyysää anarkoja vaan kertoo mitä kävi ja näyttää videoo. voi voi Jari minkä menit tekemään
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: Kuli - 06.12.2016, 17:54:56
Tässä vielä video viime vuoden saavutuksista kyseiseltä Jari Leinolta.
Jari Laine. Sama freudilainen lipsahdus on kyllä itsellekin tuttu :) Vaikea sanoa kummalla on enemmän massaa.

Ohoh no nyt kyllä nolottaa hieman, mutta samalla naurattaa kömmähdys.  ;D
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: Billy Hill - 06.12.2016, 17:55:23
Jarilla lienee voittajafiilis kun niskassa on poliisin polvi ja vieressä hurrataan kansallissosialismia :D
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: td - 06.12.2016, 17:56:06

MTV jatkaa puolueetonta ja muutenkin asiallista linjaansa:

Kuvat: Poliisi tarvitsi voimakeinoja uusnatsien mielenosoituksessa – uusnatsit hyökkäsivät oman kulkueensa kimppuun

http://www.mtv.fi/uutiset/kotimaa/artikkeli/kuvat-poliisi-tarvitsi-voimakeinoja-uusnatsien-mielenosoituksessa-paikalla-myos-asema-aukion-kuolemantuottamuksesta-epailty/6200776

Natsien vastainen mielenosoitus rauhallinen.

ööö.. TÄH

Piti oikein ottaa otsikko ja kellonaika talteen. Nyt on niin uskomatonta hölmöilyä että pitää jäädä todiste jälkipolville.

Luulin todellakin tätä vain huumoriksi, mutta totta se näyttää olevan.

Nyt olisi hyvä tulostaa faktoja A4:lle ja laittaa huomenna kauppojen IS/IL lehtien telineisiin "NÄIN KAIKKI TAPAHTUI"- täydennysuutisia.
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: Finis Finlandiae - 06.12.2016, 17:57:51
Miten kukaan isänmaallinen poliisi voi edes mennä tuonne töihin!!  :facepalm:
Aamulla soitto pomolle, "sori flunssa, en pääse".
Häpeisivät saatana!
 
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: b_kansalainen - 06.12.2016, 17:58:15
Jari Laine on suuren fasismin vastaisen sodan taistelun sankari ja veteraani. Omiensa mielestä. Kai.

MTV Uutiset ylitti alitti itsensä tänään kaikilla tasoilla. Kuohujuomat lienee korkattu liian aikaisin toimituksessa.
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: Kuli - 06.12.2016, 18:02:01
Jarilla lienee voittajafiilis kun niskassa on poliisin polvi ja vieressä hurrataan kansallissosialismia :D

Voin sanoa ihan rehellisesti, että käy vähän sääliksi tuota Jaria. Kyllähän tuo jotain apua tarvitsisi selvästi. Raukka on niin pohjalla, että ainut tapa saada huomiota on tuollainen sekoilu.
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: Nuiva kansalainen - 06.12.2016, 18:03:24
Vaatii kyllä todellista taiteilua medialta olla mainitsematta sanallakaan äärivasemmistolaisesta väkivallasta tai sen uhasta uutisoidessaan näistä itsenäisyyspäivän mielenosoituksista mellakoista.
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: Titus - 06.12.2016, 18:03:58
miksei tuohon youtube kanavaan voi kommentoida mitään, noi juntit on eksyksissä
Töölössä kun yrittävät löytää soihtukulkueen alkupaikkaa Töölöntoria :facepalm:
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: pekkasuomalainen - 06.12.2016, 18:04:56

http://im.mtv.fi/image/6200808/landscape16_9/1024/576/489cb741bd893995aa4e9519fb67244c/ld/natsi-maassa.jpg

Myös MTV:n mukaan Jari & co. ovat niitä natseja tässä yhtälössä.
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: jmk - 06.12.2016, 18:07:49
Muistakaapa ottaa kuvakaappauksia.

Jos toimittajalle tulee hätä, että tulipas kirjoitettua palturia, niin viimeinen asia, mitä se tekee on myöntää virhettään (kuten Journalistin ohjeet käskevät tekemään). Ehei, vastuullinen media tekee silloin stealth-päivityksen.
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: Elemosina - 06.12.2016, 18:09:06
Suvia harmittaa poliisin kohtelu tiedotusvälineitä kohtaan, kun vain liivilliset tunnistetut toimittajat saivat jäädä. Mikähän suunnitelma nyt meni pieleen? Joku jäi nyt soluttamatta ja kliimaksi saavuttamatta.

Valituskuoroon on liittynyt muitakin.
Kolmessa pätkässä ihmettelyitä.
Mikä virallinen toimittaja Suvi Auvinen on muuten?Vihreän Langan?Jonkun anarkistilehden?
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: td - 06.12.2016, 18:10:00
Jarilla lienee voittajafiilis kun niskassa on poliisin polvi ja vieressä hurrataan kansallissosialismia :D

Voin sanoa ihan rehellisesti, että käy vähän sääliksi tuota Jaria. Kyllähän tuo jotain apua tarvitsisi selvästi. Raukka on niin pohjalla, että ainut tapa saada huomiota on tuollainen sekoilu.
Härskisti vassarit käyttävät hyväksi tätä "ei niin fiksua Jaria". Jari saa hieman huomiota ja silloin tällöin varmaan piparia jotta agendat pysyvät lööpeissä.
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: Kni - 06.12.2016, 18:10:32

MTV jatkaa puolueetonta ja muutenkin asiallista linjaansa:

Kuvat: Poliisi tarvitsi voimakeinoja uusnatsien mielenosoituksessa – uusnatsit hyökkäsivät oman kulkueensa kimppuun

http://www.mtv.fi/uutiset/kotimaa/artikkeli/kuvat-poliisi-tarvitsi-voimakeinoja-uusnatsien-mielenosoituksessa-paikalla-myos-asema-aukion-kuolemantuottamuksesta-epailty/6200776

Natsien vastainen mielenosoitus rauhallinen.

ööö.. TÄH

Otsikkoa on muutettu. Toimittaja syyttää poliisia väärän tiedon antamisesta.
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: Eisernes Kreuz - 06.12.2016, 18:16:08
Eli vastuullisen median mukaan anarkisteja ei siis ole lainkaan paikalla? Kaikki ovat uusnatseja, Jari ja Suvi & kumppanit myös?

Ja taas tuo sama plösö otti osumaa.  ;D
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: Uuno Nuivanen - 06.12.2016, 18:16:57
No jaa, tuo punikki-Jari muistuttaa erehdyttävästi Hermann Göringiä, joten vahinko on ymmärrettävä.  :P
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: Elemosina - 06.12.2016, 18:19:01
Antifantti-anarkistilta pääsee itku kun vastuullinen media uusnatsiksi nimittelee.
Voi jopa kunnianloukkauksena tulkita ja oikeuteen viedä.

Onko siis ihan varmasti tunnistettu että se oli sama hemmo kuin viimevuoden silmäänsä satuttanut?
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: internetsi - 06.12.2016, 18:19:45
Eli siis ymmärsinkö oikein, että Jari "projektiilisilmä" Laine ja joku muu liimanhaistajasosialisti hyökkäsi kilpailevaa sosialismia edustaneen kulkueen kimppuun, ja Maikkari uutisoi siis näiden hyökkäyksen tulleen kulkueen sisältä? Eli siis Maikkarin mukaan Jari "sattu simmuun" Laine on siis nykyään natsisosialisti ja hyökkäsi oman kulkueensa kimppuun?
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: Kuli - 06.12.2016, 18:22:03
^^Kyllä on...ulkonäöstä ei voi erehtyä.
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: Uuno Nuivanen - 06.12.2016, 18:22:24
"Pitkien puukkojen yö"   :D
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: td - 06.12.2016, 18:22:59
No jaa, tuo punikki-Jari muistuttaa erehdyttävästi Hermann Göringiä, joten vahinko on ymmärrettävä.  :P
Göring oli sentään ansioitunut taistelulentäjä.

Toisaalta Jari saattaa olla samanlainen helposti "aivopestävä" tyyppi kuten monet sakutkin aikanaan.
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: Alaric - 06.12.2016, 18:24:12
Antifantti-anarkistilta pääsee itku kun vastuullinen media uusnatsiksi nimittelee.
Voi jopa kunnianloukkauksena tulkita ja oikeuteen viedä.

Onko siis ihan varmasti tunnistettu että se oli sama hemmo kuin viimevuoden silmäänsä satuttanut?

Sama tyyppi se on. Piffiläisetkin ovat tunnistaneet ja näistä osa kuitenkin tuntee kyseisen pellen.
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: b_kansalainen - 06.12.2016, 18:24:57
Jos kuulin oikein niin, Junes kertoi äsken bonganeensa Jiri "piraatti" Kerosen "ei-natsien" kulkueesta.
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: Kni - 06.12.2016, 18:26:26
Uusnatsit hyökkäsivät oman kulkueensa kimppuun -toimittaja osoittaa ammattitaitonsa ja neutraaliutensa kirjoittamalla "Uusnatsit lähtivät liikkeelle Hakaniemestä, osallistujia jo enemmän kuin 200. Iskulauseita en tässä toista. "

En minäkään kannata sen enempää uus- kuin vanhanatseja, mutta jos olisin toimittaja toistaisin ainakin yhden iskulauseen, koska se liittyy mielenosoituksen tarkoitukseen ja on siksi olennainen tieto.

Päivi haluaisi kovin uutisoida vain omasta henkilökohtaisesta näkökulmastaan, sieltä Hyvien Ihmisten ja Oikeaa Mieltä Olevien puolelta.
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: b_kansalainen - 06.12.2016, 18:26:45
Otsikkoa on muutettu. Toimittaja syyttää poliisia väärän tiedon antamisesta.
Korjattukin otsikko on ihan yhtä nolo "luotettavalle" ja "vastuulliselle" medialle.
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: Alaric - 06.12.2016, 18:29:16
Ilmeisesti projektiilisilmä-Jari on soluttautunut kulkueeseen ja hyökännyt jossain vaiheessa Vastarintaliikkeen jäsenen kimppuun.

http://www.mtv.fi/uutiset/kotimaa/artikkeli/mtv-seuraa-helsinki-ilman-natseja-mielenosoitus-kerasi-asema-aukion-tayteen/6200694

Lainaus
17.55: MTV Uutiset sai lisätietoja uusnatsimarssissa tapahtuneesta välikohtauksesta.

– Poliisin viestintäpäällikkö Juha Hakola on kertonut, että molemmat kiinniotetut olivat Pohjoismaisen Vastarintaliikkeen kulkueessa mukana. Tämä perustuu paikalla olleiden partioiden havaintoihin. On kuitenkin mahdollista, että kulkueeseen osallistui muitakin kuin pvl-jäseniä, kertoo MTV Uutisten toimittaja Päivi Hannula.

Sosiaalisessa mediassa on esitetty väitteitä, että kulkueeseen olisi soluttautunut uusnatseja vastustanut henkilö, joka olisi aiheuttanut välikohtauksen kulkueessa. Paikalla olleen STT:n toimittajan mukaan toinen henkilöistä huusi "natsit vittuun!", minkä jälkeen alkoi tappelu. Sen jälkeen maassa kiinni otettuna oli huutaja sekä ruotsia puhunut mies, joka huusi "sieg heil".
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: guest12632 - 06.12.2016, 18:29:52
Tosi-TV:tä nationalistille: https://www.youtube.com/watch?v=JKR09TjMd-k
Juneksen ja Tiinan yhteinen taival herkistää kyynisen keski-ikäisen miehenkin :)
Löytääkö Junes vessan ennen kuin on liian myöhäistä?

Nosto. Mukava katsella tätä livelähetystä, vaikka tällä hetkellä ei tapahdukkaan juuri mitään :)
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: Vredesbyrd - 06.12.2016, 18:30:17
Tämä oli se soluttautuja, josta puhuin aiemmin. Oli tiedossa.

Samaan aikaan toisaalla liittyen Asema-aukion tapahtumiin syyskuussa: http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-2000004896533.html (http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-2000004896533.html)
Lainaus
Suomalaisnaisen isä Yrjö Timonen vahvistaa Ilta-Sanomille, että tulipalossa menehtynyt suomalainen on hänen tyttärensä Hanna. Monilahjakas Ruax toimi joogaopettajana ja joogayrittäjänä sekä korusuunnittelijana ja stailistina.

Ilta-Sanomat haastatteli Ruaxia syyskuussa, kun nainen perusti Helsingin Asema-aukiolle muistopaikan samaisella aukiolla syyskuussa pahoinpitelyn uhriksi joutuneelle ja myöhemmin vammoihinsa menehtyneelle Jimi Karttuselle.
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: Asra - 06.12.2016, 18:30:49
Se, että vastustaa punavihreää mädätystä ja on vielä isänmaallinenkin, ei tee vielä kenestäkään natsia ja tämä tuntuu tiedostavan median toimittelijoilta nyt järjestäin unohtuvan.
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: RP - 06.12.2016, 18:32:43
Eli tässä on valtakunnan virallinen nasse(?)
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: internetsi - 06.12.2016, 18:33:50
Antifantti-anarkistilta pääsee itku kun vastuullinen media uusnatsiksi nimittelee.
Voi jopa kunnianloukkauksena tulkita ja oikeuteen viedä.

Onko siis ihan varmasti tunnistettu että se oli sama hemmo kuin viimevuoden silmäänsä satuttanut?

Sama tyyppi se on. Piffiläisetkin ovat tunnistaneet ja näistä osa kuitenkin tuntee kyseisen pellen.
Samaan kuvaan Maikkarin otsikko: Uusnatsit hyökkäsivät oman kulkueensa kimppuun, kaksi otettu kiinni, kuvassa Jari Laine, toinen kiinniotetuista uusnatseista jotka hyökkäsivät oman kulkueensa kimppuun.
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: b_kansalainen - 06.12.2016, 18:35:08
Nyt pärähti käyntiin varsinainen 612-tilaisuus.
Junes-striimi: https://www.youtube.com/watch?v=JKR09TjMd-k
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: Dredex - 06.12.2016, 18:35:14
Suomessa poliisi vartioi kansalaisia, jotka kantavat julkisesti maan lippua!  :facepalm:

Kaikki siteet tähän persvakovaltioon on katkaistava ennen kuin järki lähtee...  :facepalm: :facepalm: :facepalm:

Yksinkertaisesta en enää halua olla tämän vitun perkeleen paskan maan kansalainen!

Siis eiväthän kansalaiset ole valtiota varten muutenkaan, vaan valtio kansalaisia varten. Eli esim. kaikki ne 612-soihtumarssijat ovat kansalaisia, ja poliisit vain koneistona paikalla valvomassa. Lisäksi jos poliiseja ei olisi paikalla, laumoittain liberaaleja, anarkisteja, ym. olisi kimpussa.
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: Eisernes Kreuz - 06.12.2016, 18:35:45
Irvokas näytelmä kyllä taas. No, onneksi eivät kai tällä kertaa ole onnistuneet paikkoja särkemään. Tietysti ilta on vielä nuori.
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: Alaric - 06.12.2016, 18:36:41
Se, että vastustaa punavihreää mädätystä ja on vielä isänmaallinenkin, ei tee vielä kenestäkään natsia ja tämä tuntuu tiedostavan median toimittelijoilta nyt järjestäin unohtuvan.

Jos joku toimittelija on Vastarintaliikkeen jäseniä kutsunut natseiksi, niin eihän se mitenkään väärin ole. "Eläköön kansallissosialismi" ja niin edelleen.
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: dothefake - 06.12.2016, 18:38:48
Että minua kyrsii tuon roskasakin nimittäminen natseiksi. Oikeat natsit eivät olisi tuollaista katselleet edes ulb-yksikköä. Leirille olisi kiikutettu ja nopeasti.
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: Titus - 06.12.2016, 18:40:13
Irvokas näytelmä kyllä taas. No, onneksi eivät kai tällä kertaa ole onnistuneet paikkoja särkemään. Tietysti ilta on vielä nuori.

Luulenpa, että antifanttien pääkohde on soihtukulkue (mikä olisi näyttävämpää kuin sen hajoaminen) 
ja todnäk väijytyspaikka voisi olla Hesperianpuiston/Runebergin kadun risteys tai Caloniuksen kadun
Mechelininkadun pää.

Harmi, ettei antifanteilta näy mitään streamia, nyt kaikki on Töölöntorilla 612 tapahtumassa.

Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: UgriProPatria - 06.12.2016, 18:42:38
Eli tässä on valtakunnan virallinen nasse(?)

Heil Jari! (kops)
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: b_kansalainen - 06.12.2016, 18:43:43
Että minua kyrsii tuon roskasakin nimittäminen natseiksi. Oikeat natsit eivät olisi tuollaista katselleet edes ulb-yksikköä. Leirille olisi kiikutettu ja nopeasti.
"Oikea" natsi on tietysti puhdasrotuinen arjalainen saksalainen. Meille mongolien jälkeläisille oli varattu se rikastuttavan uuden veren tarjoaminen suomalaisten naisten muodossa. Tämä natsiuden pyhyyden asteen pohtiminen on kyllä aika väsynyt ja loppuun kaluttu aihe. Suomen itsenäisyydessä lienee mielekkäämpiäkin näkökulmia pohdittavaksi.
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: Asra - 06.12.2016, 18:44:53
Eiköhän natsi ollut alunperin lähinnä pilkkanimitys, vähän kuin persu.
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: b_kansalainen - 06.12.2016, 18:45:00
Heil Jari! (kops)
Meil Leino :)
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: Titus - 06.12.2016, 18:46:15
oikeassa nazilandiassa poliisi pitäisi kulkuetta ja muut HEILaisivat.

vastamielenosoittajat olisi leiritetty pois silmistä

Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: internetsi - 06.12.2016, 18:48:47
Missä ne rintamalinjat kulkee tänä vuonna?

Viimeksi siis 612 kulkue lähti Töölöntorilta siinä jossain Hesperian kohdilla oli sitten puistossa liimanhaistajat. Missä ne nyt on imppaamassa ennen kuin yrittävät hyökätä?
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: td - 06.12.2016, 18:50:23
Oli hieno puhe Tuukka Kurulta. Nämä sanat olisin halunnut kuulla Suomen presidentiltä.
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: anatall - 06.12.2016, 18:53:29
Kuvat rajusta yhteenotosta mielenosoituksessa - uusnatsit rettelöivät keskenään
http://www.iltalehti.fi/uutiset/201612062200036813_uu.shtml

Vastuullinen media :facepalm:

Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: b_kansalainen - 06.12.2016, 18:54:52
Finlandia - Paula Vesala & Jori Sjöroos
http://open.spotify.com/track/1XcNiBBAQlSUpxgzfXpeVv
spotify:track:1XcNiBBAQlSUpxgzfXpeVv
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: pekka2409 - 06.12.2016, 18:58:08
Nyt uskon että osa toimittajista (suurin)on täysiä idiootteja tai
sitten on tosi pahoja ihmisiä.
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: Huppupelikaani - 06.12.2016, 18:59:51
Näin valistetaan Pohjolan Sanomien lukijoita 612-kulkueesta.
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: internetsi - 06.12.2016, 19:01:16
Eikös se Jari "projektiilisilmä" Laine ollut viimekin vuonna kalju, kun esitteli sitä silmäänsä millä meni projektiilin eteen? Toimittaja on saattanut ajatella, että jasså, joku mustiin pukeutunut kalju ja ruma plösö viedään koppiin, sosialistit tapelleet keskenään. Legenda jää elämään, että kulkueen sisällä olisi tapeltu.
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: td - 06.12.2016, 19:05:36
Hiljaiseksi vetää kun katsoo tuota marssiin valmistautuvaa joukkoa. Häpeän tunne tulee itselle kun en järjestänyt mahdollisuutta osallistua.

Syvä kumarrus osallistujille!
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: Mr.Reese - 06.12.2016, 19:05:56
tässä tarkenpi kuva http://static.iltalehti.fi/uutiset/poliisitiinaetu3_uu.jpg
Voi, voi. Nyt on Jarilla nenä pipi. Hänhän uhosi jo etukäteen somessa vetävänsä "natseja turpaan". Noh, yrittänyttä ei laiteta, muuta kuin rautoihin :)
Huomenna taas somen täydeltä valituista, kuinka on kohdeltu kaltoin.
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: XXLowEnd - 06.12.2016, 19:09:13
 ;D
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: internetsi - 06.12.2016, 19:11:00
Kulkue on näemmä valmiina lähtemään. Missä kohtaa ne liimatilhet nyt sitten aikoo sen kulkueen pysäyttää?
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: Asra - 06.12.2016, 19:11:52
Hiljaiseksi vetää kun katsoo tuota marssiin valmistautuvaa joukkoa. Häpeän tunne tulee itselle kun en järjestänyt mahdollisuutta osallistua.

Syvä kumarrus osallistujille!

Samoin. Ensi vuonna yritän olla mukana.
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: Riukulehto - 06.12.2016, 19:12:30
Heikkilän striimillä pistettiin hetki sitten kaksi naista maijan kyytiin.
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: Marko L. - 06.12.2016, 19:14:11
Näin valistetaan Pohjolan Sanomien lukijoita 612-kulkueesta.
Joo, todellista ääriliikehdintää.
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: Riukulehto - 06.12.2016, 19:14:28
Lainaus
Joukkotappelu #612-kulkueen lähtöpaikalla Töölönkadulla. Poliisi paikalla ja tilanne hallinnassa
https://twitter.com/HelsinkiPoliisi/status/806184610468077568?lang=fi
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: Vasarahammer - 06.12.2016, 19:15:02
Vuosaaressa huomasin, että anarkot ovat muuttaneet taktiikkaa. Nykyisin he soluttautuvat mielenosoittajien sekaan ja iskevät sieltä. Saa nähdä, käykö näin tänä vuonna.
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: b_kansalainen - 06.12.2016, 19:19:23
Vaikka olen Junes Lokkaa arvostellut, niin tällä hetkellä arvostan kovasti hänen striimiään. Ilman kritiikkiä ei voi kehittyä. Eiks nih?
https://www.youtube.com/watch?v=JKR09TjMd-k
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: Aeon - 06.12.2016, 19:19:35
Suomessa poliisi vartioi kansalaisia, jotka kantavat julkisesti maan lippua!  :facepalm:

Kaikki siteet tähän persvakovaltioon on katkaistava ennen kuin järki lähtee...  :facepalm: :facepalm: :facepalm:

Yksinkertaisesta en enää halua olla tämän vitun perkeleen paskan maan kansalainen!
Minulla on viimeisen parin vuoden aikana tullut samoja ajatuksia. Vaikeata se on näin itsenäisyyspäivänä sanoa, että nykyään Suomessa on erittäin paljon asioita, jotka eivät edusta sitä Suomea, jossa kasvoin, enkä halua tätä kotimaani sisältäpäin tuhoavaa idiotismia tukea verorahoillani.
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: Titus - 06.12.2016, 19:19:59
paljonko porukkaa soihtukulkueessa ? yli tuhat helposti ?

Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: Marko L. - 06.12.2016, 19:20:14
Vaikka olen Junes Lokkaa arvostellut, niin tällä hetkellä arvostan kovasti hänen striimiään. Ilman kritiikkiä ei voi kehittyä. Eiks nih?
https://www.youtube.com/watch?v=JKR09TjMd-k
Sama täällä. Nyt on kuvanlaatukin kohdallaan.
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: b_kansalainen - 06.12.2016, 19:21:23
Vuosaaressa huomasin, että anarkot ovat muuttaneet taktiikkaa. Nykyisin he soluttautuvat mielenosoittajien sekaan ja iskevät sieltä. Saa nähdä, käykö näin tänä vuonna.
Saattoi jo käydä niin, ellei perinteisen valhemedian journalistit ole patologisia valehtelijoita. 612-kulkueesta ei vielä tiedä, hyökkääkö itsensä kimppuun.
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: Aivopesemätön - 06.12.2016, 19:22:49
Komealta näyttää soihtukulkue Juneksen streamissa. Iso respect kaikille osallistujille!
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: Huppupelikaani - 06.12.2016, 19:23:07
Hiljaiseksi vetää kun katsoo tuota marssiin valmistautuvaa joukkoa. Häpeän tunne tulee itselle kun en järjestänyt mahdollisuutta osallistua.

Syvä kumarrus osallistujille!

Samoin. Mutta vielä hiljaisemmaksi veti, kun Mannerheim-ristin ritarit Jaakko Valtasen johdolla astelivat valtiosaliin.
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: räsänen - 06.12.2016, 19:23:23
paljonko porukkaa soihtukulkueessa ? yli tuhat helposti ?

poliisi arvioi twitterissä että kolme tuhatta, ois pitänyt mennä mukaan. 
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: Toni R Jyväskylästä - 06.12.2016, 19:24:04
"Helsingin poliisin mukaan arviolta 3000 ihmistä paikalla", pitääköhän paikkansa? :flowerhat:
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: Rantasalmen Sulttaani - 06.12.2016, 19:25:06
Vuan jopa on kommee tuo kulkue, joka soihtuja kanteloo.
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: Marko L. - 06.12.2016, 19:25:35
"Helsingin poliisin mukaan arviolta 3000 ihmistä paikalla", pitääköhän paikkansa? :flowerhat:
Juneksen streamistä arvioituna kyllä pitää.
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: Kulttuurirealisti - 06.12.2016, 19:26:25
Vaikka olen Junes Lokkaa arvostellut, niin tällä hetkellä arvostan kovasti hänen striimiään. Ilman kritiikkiä ei voi kehittyä. Eiks nih?
https://www.youtube.com/watch?v=JKR09TjMd-k
Sama täällä. Nyt on kuvanlaatukin kohdallaan.

Ei sitä tiedä vaikka Lokasta tulee vielä Suomen Virallinen Oikeistolainen Dzurnalisti.
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: duc - 06.12.2016, 19:26:33
Vuosaaressa huomasin, että anarkot ovat muuttaneet taktiikkaa. Nykyisin he soluttautuvat mielenosoittajien sekaan ja iskevät sieltä. Saa nähdä, käykö näin tänä vuonna.
Näin on, kuten maikkarin jutun otsikko kertoo: Kuvat: Poliisi tarvitsi voimakeinoja uusnatsien mielenosoituksessa – uusnatsien kulkueesta hyökättiin oman kulkueen kimppuun (http://m.mtv.fi/uutiset/kotimaa/artikkeli/kuvat-poliisi-tarvitsi-voimakeinoja-uusnatsien-mielenosoituksessa-paikalla-myos-asema-aukion-kuolemantuottamuksesta-epailty/6200776)

Edit. Jäsen Titus ehti ensin. Jokatapauksessa kova on anarkisteilla ja toimittajilla yritys saada ns. musta näyttämään valkoiselta eli väkivaltaiset anarkistit näyttämään väkivaltaisilta natseilta.
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: Ulvokki - 06.12.2016, 19:26:50
Kyllähän tässä saa jo vedet silmiin. Hienolta näyttää ja seuraavalla kerralla olen kyllä paikalla. Se on nämä välimatkat, 500 km oli tällä kertaa liikaa. Kaikille marssijoille täydestä sydämestä Itsenäisyyspäivän toivotukset!
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: UgriProPatria - 06.12.2016, 19:27:05
;D

Natsi soluttautuneena antifasistien mielenosoitukseen!? Ny Pispalassa kiroillaan ja vaaditaan päitä vadeille!
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: Titus - 06.12.2016, 19:27:44
Komeata on. En muista, että tallaista olisi aiemmin ollut näin isona juttuna.

Hattu päästä tekijöille ja osallistujille.

eri striimeissä random hörhöjä joita poliisi poimii matkalta talteen
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: Vasarahammer - 06.12.2016, 19:28:26
Juneksen striimissä kulkue näyttää melko pitkältä. Kauppiksen edessä menevät nyt.
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: UgriProPatria - 06.12.2016, 19:29:17
Vaikka olen Junes Lokkaa arvostellut, niin tällä hetkellä arvostan kovasti hänen striimiään. Ilman kritiikkiä ei voi kehittyä. Eiks nih?
https://www.youtube.com/watch?v=JKR09TjMd-k
Sama täällä. Nyt on kuvanlaatukin kohdallaan.

Ei sitä tiedä vaikka Lokasta tulee vielä Suomen Virallinen Oikeistolainen Dzurnalisti.

Eikun siit tulee ulkoministeri.
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: RP - 06.12.2016, 19:29:52
Samoin. Mutta vielä hiljaisemmaksi veti, kun Mannerheim-ristin ritarit Jaakko Valtasen johdolla astelivat valtiosaliin.

Eihän heitä siellä enää ollut. Yksi hengissä ja henkään ei enää käsittääkseni jaksanut osallistua.
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: räsänen - 06.12.2016, 19:30:50
Komea on kulkue. Kertoo siitä että tässä maassa on paljon isänmaallisia ja maansa kohtalosta huolissaan olevia kansalaisia.

Valtaosa meistä tosin notkuu täällä netissä mutta ensivuonna tulen paikalle.
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: Titus - 06.12.2016, 19:31:01
Juneksen striimissä kulkue näyttää melko pitkältä. Kauppiksen edessä menevät nyt.

Laulumiehiltä Vastarannen kiisken kohdalle noin suurin piirtein kulkueen pituus.
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: Nuiva kansalainen - 06.12.2016, 19:31:24
Paljon on kyllä "natseja" kulkueessa soihdut kädessä :flowerhat: :flowerhat:
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: Riukulehto - 06.12.2016, 19:32:25
Vaikka olen Junes Lokkaa arvostellut, niin tällä hetkellä arvostan kovasti hänen striimiään. Ilman kritiikkiä ei voi kehittyä. Eiks nih?
https://www.youtube.com/watch?v=JKR09TjMd-k
Sama täällä. Nyt on kuvanlaatukin kohdallaan.
Heikkilän striimissä parempi laatu. https://www.youtube.com/watch?v=7K6Ts3sOPtE&spfreload=10
Itse katson molempia striimejä.
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: Kulttuurirealisti - 06.12.2016, 19:32:57
Kumma juttu miten kaikki ne kulkueen natsit ovat niin rauhallisen oloisia.
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: Gunnar Hymén - 06.12.2016, 19:34:09
3000+ aika hyvä veto, suurin tähän astisista rasistien ja natsien yhteisajoista. ei riittäis varmaan paskamedialle edes 3000000 vaan silti olis kaikki rasisteja, äärioikeistolaisia ja natseja.

niin se vaan on hyysärimedia valjastettu kaatamaan ja aivopesemään tämä maa
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: Eisernes Kreuz - 06.12.2016, 19:34:33
Kumma juttu miten kaikki ne kulkueen natsit ovat niin rauhallisen oloisia.

Samaa mietin. Kovin ovat asiallisen ja rauhallisen oloisia nämä nykyajan natsit ja rasistit. Varmaan ne kuitenkin kolisuttelevat uuninluukkuja ainakin ajatuksissaan!
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: Titus - 06.12.2016, 19:34:37

https://www.youtube.com/watch?v=5RjmM7-exxc
http://www.hs.fi/kaupunki/art-2000004894788.html
https://www.youtube.com/watch?v=JKR09TjMd-k
https://www.youtube.com/watch?v=JKR09TjMd-k
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: jmk - 06.12.2016, 19:35:47
MTV jatkaa puolueetonta ja muutenkin asiallista linjaansa:
Kuvat: Poliisi tarvitsi voimakeinoja uusnatsien mielenosoituksessa – uusnatsit hyökkäsivät oman kulkueensa kimppuun

Hehe. Näin se tarina elää:
http://www.iltalehti.fi/uutiset/201612062200036813_uu.shtml
Lainaus
Viestintäjohtaja, ylikomisario Juha Hakola oikaisee Iltalehdelle, että toinen mies olikin tullut Pohjoismaisen Vastarintaliikkeen kulkueeseen ulkopuolelta. Hän ja kulkueessa ollut mies alkoivat tapella keskenään.
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: b_kansalainen - 06.12.2016, 19:37:15
Eikun siit tulee ulkoministeri.
Nykyisten näyttöjen perusteella Junes olisi joko kulttuuri-/opetusministeri tai nationalisessa Suomessa sisäministeri. Hetken harkittuani sanoisin silti Tiina Wiikin olevan parempaa ministeriainesta.
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: Huppupelikaani - 06.12.2016, 19:38:45
Samoin. Mutta vielä hiljaisemmaksi veti, kun Mannerheim-ristin ritarit Jaakko Valtasen johdolla astelivat valtiosaliin.

Eihän heitä siellä enää ollut. Yksi hengissä ja henkään ei enää käsittääkseni jaksanut osallistua.

Aivan, ajatuskatko. Sotaveteraanit. Tuomas Gerdt enää hengissä ritareista.
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: Taikaseinä - 06.12.2016, 19:39:25
http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-2000004896718.html?ref=rss

Älkää klikatko linkkiä, tässä copypaste:

Lainaus
612-soihtukulkueen lähtöpaikalla Töölöntorilla syntyi joukkotappelu.
Tilanne kärjistyi Töölöntorilla juuri ennen kuin kulkueen oli tarkoitus lähteä liikkeelle.

Muodostumassa olleen kulkueen lähtöpaikalla syntyi joukkotappelu, twiittaa Helsingin poliisi.

Poliisiautot lähtivät sireenit ulvoen kohti kulkueen häntäpäätä ja poliisi rauhoitti tilanteen nopeasti. Poliisin mukaan tilanne on nyt hallinnassa.
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: b_kansalainen - 06.12.2016, 19:39:32
Lainaus
Viestintäjohtaja, ylikomisario Juha Hakola oikaisee Iltalehdelle, että toinen mies olikin tullut Pohjoismaisen Vastarintaliikkeen kulkueeseen ulkopuolelta. Hän ja kulkueessa ollut mies alkoivat tapella keskenään.
Jos olisin kuvankäsittelyn mestari, niin rakentaisin tästä uuden taistelevat metsot -kuvaelman. No, ehkä mielikuva riittää.
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: Vasarahammer - 06.12.2016, 19:40:38
Junes saa paljon kannustusta ohikulkijoilta ja syystä.
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: Kni - 06.12.2016, 19:41:03
Anarkisteja ketuttaa, mikä näkyy myös tiedotuksessa.
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: Mr.Reese - 06.12.2016, 19:42:30
Maikkari Seiskan uutisissa vähätteli, että soihtukuljueessa vain muutama sata. Annettiin ymmärtää, että anarkojen tapahtuma oli suosituin kaikista. Lokan striimistä paljastuu muutama sata kenties muutamaksi tuhanneksi. Hyvä maiggari, keep up the shit work.
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: N. O. Hääppönen - 06.12.2016, 19:43:15
MTV jatkaa puolueetonta ja muutenkin asiallista linjaansa:
Kuvat: Poliisi tarvitsi voimakeinoja uusnatsien mielenosoituksessa – uusnatsit hyökkäsivät oman kulkueensa kimppuun

Hehe. Näin se tarina elää:
http://www.iltalehti.fi/uutiset/201612062200036813_uu.shtml
Lainaus
Viestintäjohtaja, ylikomisario Juha Hakola oikaisee Iltalehdelle, että toinen mies olikin tullut Pohjoismaisen Vastarintaliikkeen kulkueeseen ulkopuolelta. Hän ja kulkueessa ollut mies alkoivat tapella keskenään.
Jari sai viime vuonna öögaan ja nyt tuli klyyvariin.

Onko surkeempaa (jätkää) otusta  :facepalm:
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: Kuli - 06.12.2016, 19:43:28
Mahtaakohan sitä Jaria huomenna ottaa päähän, kun sille selviää, että se on Suomen puhutuin uusnatsi?
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: UgriProPatria - 06.12.2016, 19:45:07
Valheuutisten muukin uutisanti menee nyt samassa nipussa. Siis Maikkarikin levittää suoraa valhetta. Oletettavasti kaikessa muussakin.
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: b_kansalainen - 06.12.2016, 19:45:51
Linnan juhlat on niin "last season". Joko ensi vuonna nämä merkittävämmät (ja viihdyttävämmät) tapahtumat nähdään perinteisestä televisiosta? Onko vuoden päästä enää edes televisiota? Joko 10 vuoden päästä kommentoidaan, keitä oli 612-kulkueessa ja mitä heillä oli päällään? Maailma muuttuu.
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: Toni R Jyväskylästä - 06.12.2016, 19:46:21
Jari sai viime vuonna öögaan ja nyt tuli klyyvariin.

Onko surkeempaa (jätkää) otusta  :facepalm:

Ja tuli vieläpä leimatuksi uusnatsiksi iltapäivälehdissä. ;D
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: Eisernes Kreuz - 06.12.2016, 19:46:33
Valheuutisten muukin uutisanti menee nyt samassa nipussa. Siis Maikkarikin levittää suoraa valhetta. Oletettavasti kaikessa muussakin.

Ja sitten suureen ääneen ihmettelevät, miksi ihmiset yhä useammin kääntyvät vaihtoehtoisten tietolähteiden puoleen.
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: Huppupelikaani - 06.12.2016, 19:47:12
Anarkisteja ketuttaa, mikä näkyy myös tiedotuksessa.

Päivystävä on edelleen sitä mieltä, että väärin laskettu tai arvioitu.
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: Kulttuurirealisti - 06.12.2016, 19:47:25
Valheuutisten muukin uutisanti menee nyt samassa nipussa. Siis Maikkarikin levittää suoraa valhetta. Oletettavasti kaikessa muussakin.

Maikkarihan on Bonnierin omistama. En odota siltä muuta kuin vääristelyä.
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: Titus - 06.12.2016, 19:48:55

mtv levittää silkkaa paskaa ja sekoittaa tahallaan useita tapahtumia vääristellen kokonaiskuvaa

http://www.mtv.fi/uutiset/kotimaa/artikkeli/jopa-3000-marssii-612-mielenosoituksessa-lahtopaikalla-joukkotappelu/6200992

oikein mieltä lämmittää miten koville tuntuu ottavan
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: Marko L. - 06.12.2016, 19:49:01
Ja sitten suureen ääneen ihmettelevät, miksi ihmiset yhä useammin kääntyvät vaihtoehtoisten tietolähteiden puoleen.
Hätä on kova. Taistelevat olemassaolostaan. Eivät vaan näytä tajuavan, että jos keskittyisivät puolueettomaan tiedonvälitykseen ja monipuoliseen analysointiin, niin jatkossakin löytyisi todennäköisesti maksavia asiakkaita.
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: Mr.Reese - 06.12.2016, 19:51:50

mtv levittää silkkaa paskaa ja sekoittaa tahallaan useita tapahtumia vääristellen kokonaiskuvaa

http://www.mtv.fi/uutiset/kotimaa/artikkeli/jopa-3000-marssii-612-mielenosoituksessa-lahtopaikalla-joukkotappelu/6200992

oikein mieltä lämmittää miten koville tuntuu ottavan
Vielä pahempaa kuin töllöpuolen uutisointi puoli tuntia aiemmin. Mitä paskaa vielä suoltavat loppuiltaan?
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: Kni - 06.12.2016, 19:52:04
Anarkisteja ketuttaa, mikä näkyy myös tiedotuksessa.

Päivystävä on edelleen sitä mieltä, että väärin laskettu tai arvioitu.

Onhan siellä jo pelkästään uusnatseja tuo 300, kun kerran lupasivat osallistua. Sitten kaikki muut porukat ja hommalaisiakin varmaan tosi paljon.
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: fennikko - 06.12.2016, 19:53:10
On kyllä mahtavaa katseltavaa tämä soihtukulkue. Ensi vuonna matkaan sen puoli Suomea etelään vaikka mikä olisi.

Kumma juttu miten kaikki ne kulkueen natsit ovat niin rauhallisen oloisia.

Samaa mietin. Kovin ovat asiallisen ja rauhallisen oloisia nämä nykyajan natsit ja rasistit. Varmaan ne kuitenkin kolisuttelevat uuninluukkuja ainakin ajatuksissaan!

Kurkatkaapas tätä striimiä. Striimissä esiintyvä 17-vuotias Somalimaasta Suomeen muuttanut tummaihoinen nuori kertoo monta kertaa ettei häneen ole kohdistettu muuta kuin ihmetteleviä katseita. Ko tyypit pyörivät myös SVL:n mielenosoituksen KESKELLÄ, eikä häntä haukuttu kertakaan saati sitten hakattu. Striimin kommentit sitten osaltaan omivat eri tasoisia.

https://www.youtube.com/watch?v=5RjmM7-exxc
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: b_kansalainen - 06.12.2016, 19:54:26
Madventures-Tunna: Matkoilta palatessa Suomi tuntuu kahdeksannelta ihmeeltä (http://www.satakunnankansa.fi/kotimaa/madventures-tunna-matkoilta-palatessa-suomi-tuntuu-kahdeksannelta-ihmeelta-14000614/)
Jos kehitys jatkuu samanlaisena, niin miten nämä suvakit voivat enää huomata palanneensa Suomeen? Ja suomalaisten ei tarvitse enää poistua synnyinmaastaan kokeakseen saman kuin Riku ja Tunna.

Madventuresin Rantala mietti, pukeutuako paljastavaan heimopukuun (http://www.satakunnankansa.fi/kotimaa/madventuresin-rantala-mietti-pukeutuako-paljastavaan-heimopukuun-14000615/)
Kai siellä suvakkien Linnan juhlissa saa vaikka heiluttaa munaa ja syödä sikiöitä, jos se kuuluu "oikeaan" kulttuuriin.
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: Riukulehto - 06.12.2016, 19:56:19

mtv levittää silkkaa paskaa ja sekoittaa tahallaan useita tapahtumia vääristellen kokonaiskuvaa

http://www.mtv.fi/uutiset/kotimaa/artikkeli/jopa-3000-marssii-612-mielenosoituksessa-lahtopaikalla-joukkotappelu/6200992

oikein mieltä lämmittää miten koville tuntuu ottavan
Ei tässä sekoiteta, tämä "joukkotappelu" näkyi Olli Heikkilän striimillä ja poliisi tästä ensin uutisoi. Sinä nyt sekoitat.
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: internetsi - 06.12.2016, 19:57:01
Ilmeisesti johtohahmot Suvi Auvinen ja Jari Laine ei ole paikalla, eli eivät siis aio edes yrittää pysäyttää realistien suihtukulkuetta. Suvi on jossain anarkistisessa muurahaisenluutornissa twiittaamassa ja Jari taitaa hieroa klyyvariaan putkassa itseään viisaampien luteiden kanssa. Ei tule mitään kun führerit on poissa rivistä.

Hyvä ja ennaltaehkäisevä toimenpide oli tuo viimevuotinen ampuminen Lainetta silmään. Hillitsee näemmä isoimpia haluja rettelöidä.
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: Kuli - 06.12.2016, 19:59:42
Siis oikeasti mitä vit*** Tiina Wiik kertoi just, että sitä oli yritetty heittää käytetyllä vaipalla...

Antifasistit on sairasta porukkaa.
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: Acres - 06.12.2016, 20:00:34
Jariko myllytti ruotsalaista natsia poliisiautossa?
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: Titus - 06.12.2016, 20:00:47

Sinä nyt sekoitat.

Tarkoitin koko uutista johon oli kerätty hakanimen kulkueen jutut yhteen ikäänkuin jatkumoksi 612 kulkueelle
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: paukuttaja - 06.12.2016, 20:02:19
Siis oikeasti mitä vit*** Tiina Wiik kertoi just, että sitä oli yritetty heittää käytetyllä vaipalla...

Ja uutisissa luetaan että 612-kulkue roskasi reitin..
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: b_kansalainen - 06.12.2016, 20:03:45
Poliisi epäilee: suomalainen anarkisti kävi ruotsalaisen uusnatsin kimppuun poliisiautossa (http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-2000004896834.html?ref=rss)
Vaikeaksi menee kun poliisikaan ei enää kykene erottamaan ääriliikeiden 50 sävyä, vaan laittaa kaikki "natseilta" näyttävät samaan maijaan.
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: internetsi - 06.12.2016, 20:04:45
Siis oikeasti mitä vit*** Tiina Wiik kertoi just, että sitä oli yritetty heittää käytetyllä vaipalla...

Ja uutisissa luetaan että 612-kulkue roskasi reitin..
Jättivätkö myös jalanjälkiä lumeen ja kuluttivatko katua ainakin kaksi milliä?
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: Marko L. - 06.12.2016, 20:05:40
Siis oikeasti mitä vit*** Tiina Wiik kertoi just, että sitä oli yritetty heittää käytetyllä vaipalla...

Antifasistit on sairasta porukkaa.
Kaikenlainen skatalogiahan kuuluu tämän postmodernin porukan toimintaan. Taiteesta lähtien. Ei hämmästyttäisi kyllä yhtään.
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: Vesa Heimo - 06.12.2016, 20:06:26
Poliisi epäilee: suomalainen anarkisti kävi ruotsalaisen uusnatsin kimppuun poliisiautossa (http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-2000004896834.html?ref=rss)
Vaikeaksi menee kun poliisikaan ei enää kykene erottamaan ääriliikeiden 50 sävyä, vaan laittaa kaikki "natseilta" näyttävät samaan maijaan.

Eikös tuossa suomalainen siis pistänyt pataan maahantunkeutunutta ulkomaalaista?
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: JoKaGO - 06.12.2016, 20:06:36
Samoin. Mutta vielä hiljaisemmaksi veti, kun Mannerheim-ristin ritarit Jaakko Valtasen johdolla astelivat valtiosaliin.

Eihän heitä siellä enää ollut. Yksi hengissä ja henkään ei enää käsittääkseni jaksanut osallistua.

Aivan, ajatuskatko. Sotaveteraanit. Tuomas Gerdt enää hengissä ritareista.

Kissa nostaa häntäänsä, isäni oli tuolla, veljeni työnsi pyörätuolia. Konjakkia ja sikari!
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: b_kansalainen - 06.12.2016, 20:08:57
Onhan tää hilpeän koominen päivä kun poliisi ja media eivät enää kykene erottamaan uusnatseja ja anarkisteja toisistaan. Ehdotan, että ko. hörhöt järjestävät ensi vuonna yhteisen itsenäisyyspäivä-ottelun median idioottien työn helpottamiseksi.
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: internetsi - 06.12.2016, 20:09:53
Poliisi epäilee: suomalainen anarkisti kävi ruotsalaisen uusnatsin kimppuun poliisiautossa (http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-2000004896834.html?ref=rss)
Vaikeaksi menee kun poliisikaan ei enää kykene erottamaan ääriliikeiden 50 sävyä, vaan laittaa kaikki "natseilta" näyttävät samaan maijaan.

Eikös tuossa suomalainen siis pistänyt pataan maahantunkeutunutta ulkomaalaista?
Aina vaan paranee otsikot:

"Kansallissosialistien riveissä tapellut uusnatsi hakkasi myös ulkomaalaisen miehen poliisiautossa!"
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: Kuli - 06.12.2016, 20:10:37
Poliisi epäilee: suomalainen anarkisti kävi ruotsalaisen uusnatsin kimppuun poliisiautossa (http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-2000004896834.html?ref=rss)
Vaikeaksi menee kun poliisikaan ei enää kykene erottamaan ääriliikeiden 50 sävyä, vaan laittaa kaikki "natseilta" näyttävät samaan maijaan.

Jari on pistänyt ranttaliksi sitten oikein kunnolla ja pääsi jo poliisivankilaan putkan sijaan rauhoittumaan.
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: Kni - 06.12.2016, 20:11:16
Poliisi epäilee: suomalainen anarkisti kävi ruotsalaisen uusnatsin kimppuun poliisiautossa (http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-2000004896834.html?ref=rss)
Vaikeaksi menee kun poliisikaan ei enää kykene erottamaan ääriliikeiden 50 sävyä, vaan laittaa kaikki "natseilta" näyttävät samaan maijaan.

Lainaus
Tapahtumat saivat alkunsa, kun Helsingin Kaisaniemenrannassa oli häiriöitä ja poliisi otti sieltä kiinni kaksi ihmistä. Poliisi laittoi heidät mustan maijan takatilaan. Toinen oli suomalainen anarkisti ja toinen ruotsalainen Vastarintaliikkeen kannattaja.

Poliisi epäilee, että autossa suomalainen kävi yllättäen ruotsalaisen kimppuun. Ruotsalainen piti viedä ambulanssilla Töölön sairaalaan hoidettavaksi. Hänen vammoistaan ei poliisilla ole tietoa.

Mikä huuto jos ruotsalainen natsi olisi pahoinpidellyt suomalaisen anarkistin!
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: b_kansalainen - 06.12.2016, 20:12:43
Poliisi: Epäilty pahoinpitelijä sai viime vuonna osuman poliisin paineilma-aseesta  (http://www.ksml.fi/kotimaa/Poliisi-Ep%C3%A4ilty-pahoinpitelij%C3%A4-sai-viime-vuonna-osuman-poliisin-paineilma-aseesta/888381?pwbi=eca64172641e74a4413638d7da12211b)
Lainaus
Asian vahvistaa STT:lle tutkinnanjohtaja Petri Juvonen.
Kaikki "journalistit" eivät ole vielä ihan soosissa.
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: RP - 06.12.2016, 20:14:26
Oliko tämä ihan aito ruotslainen nasse ("sieg heil" huudosta oli jossakin kohtaa puhetta, ei mitään mahdollisuutta tietää mikä totta ja ei), joka göring-larppaavan "anarkistin" jyräämäksi?
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: Titus - 06.12.2016, 20:15:01
ilmeisesti ruotsalaismies ei ollut se joka huusi "natsit vittuun" ?

huomisen otsikot kirkuvat kuinka äärivasemmistoanarkisti hakkasi ulkomaalaisen mielenosoittajan ? ai ei

Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: b_kansalainen - 06.12.2016, 20:17:02
Jari "pipisilmänenu" Laine pani "natsia turpaan" vielä mustan maijan ("miekkataksi") pankolla. Toivottavasti saa yksityishuoneen juoppoputkasta.
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: Kuli - 06.12.2016, 20:17:45
Jari "pipisilmänenu" Laine pani "natsia turpaan" vielä mustan maijan ("miekkataksi") pankolla. Toivottavasti saa yksityishuoneen juoppoputkasta.

Uutisen mukaan se on viety poliisivankilaan.
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: Aeon - 06.12.2016, 20:18:00
Isoja otsikkoja repivät nyt tuosta anarkistista. En olisi uskonut. Taitaa ruveta isot laivat hiljalleen kääntymään uutisoinnin osalta.
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: internetsi - 06.12.2016, 20:20:21
Jari "projektiilisilmä" Laineen ei tarvi seuraavassa vastamiekkarissa tehdä kuin yksi väärä hönkäisy jonnekin niin poliisit vievät hänet putkaan "ennnakoivana toimenpiteenä". Miten muuten käsiraudoissa pystyy hakkaamaan jonkun? Varmaan Laineen tapauksessa hyppäämällä päälle niin varmaan joku luu murtuu siitä painosta.
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: Kuli - 06.12.2016, 20:22:36
^Eiköhän tuo poisteta heti tavattaessa alueelta poistumiskäskyn säestämänä. Mikäli ei poistu, niin poistuu putkaan niskoittelusta.
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: UgriProPatria - 06.12.2016, 20:24:26
Poliisi epäilee: suomalainen anarkisti kävi ruotsalaisen uusnatsin kimppuun poliisiautossa (http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-2000004896834.html?ref=rss)
Vaikeaksi menee kun poliisikaan ei enää kykene erottamaan ääriliikeiden 50 sävyä, vaan laittaa kaikki "natseilta" näyttävät samaan maijaan.

Jari on pistänyt ranttaliksi sitten oikein kunnolla ja pääsi jo poliisivankilaan putkan sijaan rauhoittumaan.

Eli anarkistinen uus-uusnatsi Jari - sieg heil! - saa rikossyytteen. Ruotsalaisen kävi sitten aika huonosti. Hyvä vai paha? Kas tässä pulma.
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: Riukulehto - 06.12.2016, 20:24:41
Lainaus
Joukkotappelu #612-kulkueen lähtöpaikalla Töölönkadulla. Poliisi paikalla ja tilanne hallinnassa
https://twitter.com/HelsinkiPoliisi/status/806184610468077568?lang=fi
Tässä tuosta tapahtumasta  https://youtu.be/7K6Ts3sOPtE?t=2h53m4s
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: Uuno Nuivanen - 06.12.2016, 20:25:04
Ilmeisen hyvin pysynyt poliisilla hanskassa nämä tilaisuudet. Jotain opittu kiakkovieraista? Liekö muutama tunnettu agitaattori viety jo etukäteen pahnoille.
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: Aeon - 06.12.2016, 20:25:12
^Eiköhän tuo poisteta heti tavattaessa alueelta poistumiskäskyn säestämänä. Mikäli ei poistu, niin poistuu putkaan niskoittelusta.
Ja tästähän seuraisi Afriikkaan asti kuuluva anarkistiulina, koska poliisi kopittaa rauhallisen anarkistin ilman syytä. :D
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: Vaniljaihminen - 06.12.2016, 20:25:25
Siis oikeasti mitä vit*** Tiina Wiik kertoi just, että sitä oli yritetty heittää käytetyllä vaipalla...

Antifasistit on sairasta porukkaa.

Siis taasko jotain lastenkammarijuttuja anarkisteilla? Olipa yllätys.
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: anatall - 06.12.2016, 20:25:49
Miten muuten käsiraudoissa pystyy hakkaamaan jonkun?

Olisikohan tuo paskonut miekkataksissa housuihinsa ja ruotsinatsi saanut siitä hengenahdistusta?
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: b_kansalainen - 06.12.2016, 20:27:47
Pitäisikö nyt olla sitä mieltä, että Dan "taktinen väkivalta" Koivulaakson mielestä paras strategia on ottaa turpaan uusnatseilta ja joutua kiinni otetuksi? Tänä vuonna poliisi sai ilmeisesti otettua pahimmat "taktiset" voimat kiinni ennen kuin mitään pahempaa ehti tapahtua. Kiitos siitä.
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: UgriProPatria - 06.12.2016, 20:31:32
Siis oikeasti mitä vit*** Tiina Wiik kertoi just, että sitä oli yritetty heittää käytetyllä vaipalla...

Antifasistit on sairasta porukkaa.

Siis taasko jotain lastenkammarijuttuja anarkisteilla? Olipa yllätys.

Kommunisti antaa siitä mitä hänellä on!  Ei saa nauraa, niiltä on jo ruokatarvikkeet loppu. Ei ole yhteiskunnan väärinkohtelemilla enää heittää munaakaan...
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: Aeon - 06.12.2016, 20:31:54
Epic lol vaan itsellesi :D
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: jahve - 06.12.2016, 20:32:01
Poliisi epäilee: suomalainen anarkisti kävi ruotsalaisen uusnatsin kimppuun poliisiautossa (http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-2000004896834.html?ref=rss)
Vaikeaksi menee kun poliisikaan ei enää kykene erottamaan ääriliikeiden 50 sävyä, vaan laittaa kaikki "natseilta" näyttävät samaan maijaan.

Jari on pistänyt ranttaliksi sitten oikein kunnolla ja pääsi jo poliisivankilaan putkan sijaan rauhoittumaan.

Eli anarkistinen uus-uusnatsi Jari - sieg heil! - saa rikossyytteen. Ruotsalaisen kävi sitten aika huonosti. Hyvä vai paha? Kas tässä pulma.

Ja MTV kertoo taas "Uusnatsimarsissa rettelöineen epäillään pahoinpidelleen ruotsalaismiehen poliisiautossa"
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: Aeon - 06.12.2016, 20:35:32
Jaha. Ylen toimittaja kertoo välikohtauksesta ja sanoo, että tulee varmaan jälkipyykkiä siitä, että onko se oikein, kun poliisi suojelee "natsien" mielenosoitusta.  :facepalm:
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: räsänen - 06.12.2016, 20:37:19
Yle-pääuutisissa juuri valistettiin kansaa ja kysyttiin että onko oikein että poliisi suojelee natsien kulkuetta?  :o

Pitäisikö kansallismieliset olla Ylen mielestä "vapaa riistaa"? Tuohan on melko suora kehoitus väkivaltaan.
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: UgriProPatria - 06.12.2016, 20:37:34
Yle 1 Valeet juuri väitti miekkareiden menneen ilman välikohtauksia vaikka omansa istuu juuri Pasilan poliisivankilassa ja uhri sairaalassa (Töölö?).
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: MrOldSchool - 06.12.2016, 20:37:51
Muutenkin oli ihme takeltelua koko Mäntymaan raportti. Oli varmaan niin täpinöissään, kun pääsi haukkumaan "natseja" suorassa lähetyksessä.
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: Lahti-Saloranta - 06.12.2016, 20:37:57
Mitenkäs se menikään. Risikkohan se eilen taisi tokaista että vihapuheesta ei ole pitkä matka väkivallan tekoihi. Tämä Jari Lainehan se taisi uhota somessa ja on jo ehtinyt tehdä kaksi väkivallan tekoa. Jos se vasureiden harjoittama väkivalta ei olisi sitä parempaa väkivaltaa niin Jari olisi viety ennakoivasti pahnoille. Nyt hän on syyllistynyt kahteen pahoinpitelyyn ja kokoontumisvapauden rikkomiseen. Lisäksi noissa pahoinpitelyissä on rasistinen motiivi joka kohdistuu poliittisiin vastustajiin. Jesse Tornainen saa syytteen törkeästä pahoinpitelystä ja törkeästä kuolemantuottamuksesta kurmauttaessaan miniLainetta. Saakohan Jari Laine syytteet kahdesta törkeästä pahoinpitelystä.
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: Gunnar Hymén - 06.12.2016, 20:38:58
YLE perus paskaa, kuka sitä viittii ees kuunnella. jotainhan tuolle valehtelulle pitäis tehdä.

Koivulaakso on taas tapansa mukaan sulkenut silmät kaikelta muulta uutisoinnilta, mikä nyt ei vaan yksinkertaisesti sovi hänen pieneen tulehtuneeseen aivolohkoonsa.

faktat ei maistu, ei vaan maistu sitten millään. sitten tuommonen määrä retwiittejä ja liketyksiä niin johan on koko perkeleen klaani sekasin. vaikka sinänsä ei tuossa mitään uutta
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: törö - 06.12.2016, 20:39:30
Miten muuten käsiraudoissa pystyy hakkaamaan jonkun?

Olisikohan tuo paskonut miekkataksissa housuihinsa ja ruotsinatsi saanut siitä hengenahdistusta?

Svenssoni on varmaan provosoinut, koska ei tule mieleen, että tuollaista olisi saatu aikaiseksi omin voimin ja varmemman vakuudeksi ne erehdyttiin panemaan samaan maijaan.
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: Elemosina - 06.12.2016, 20:39:45
Natsienvastustajat tanssii Espalla. Silti naamat peitossa, kummallista ettei voi naamaansa näyttää hyvän asian puolesta.
Viimeisessä kuvassa suurennos edeltävän twiitin kuvasta.

Ylen uutisista; on mitä ilmeisimmin liian vaikea pala vastuulliselle medialle ymmärtää, että myös "väärää mieltä" olevilla on laillinen oikeus osoittaa mieltään tai järjestää kulkueita.
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: XXLowEnd - 06.12.2016, 20:41:34
Paljonkos oli väkeä viimevuoden kulkuessa?
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: Pölhökustaa - 06.12.2016, 20:42:09
Toimittaja Eero Mäntymaa Yleisradiolta taisi juuri tv-uutisissa ujuttaa panoksensa  "The Älyllinen Epärehellisyys of 2016" -kilpailuun:

"Äärioikeistolainen 612 -kulkue Hietaniemeen....onko asianmukaista että poliisi suojaa kansallissosialistien marsseja"

Nyt tiedetään mikä on valemedia. Tiedetään myös mikä on sananvapautta puolustava media (vrt. case Sipilä ja pressiklubi).

Omasta puolestani natsit painukoot v.....n täältä, mutta samalla ovenavauksella myös tietoisesti valehtelevat toimittajat.
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: svobo - 06.12.2016, 20:42:35
Siis oikeasti mitä vit*** Tiina Wiik kertoi just, että sitä oli yritetty heittää käytetyllä vaipalla...

Antifasistit on sairasta porukkaa.

Siis taasko jotain lastenkammarijuttuja anarkisteilla? Olipa yllätys.

Kommunisti antaa siitä mitä hänellä on!  Ei saa nauraa, niiltä on jo ruokatarvikkeet loppu. Ei ole yhteiskunnan väärinkohtelemilla enää heittää munaakaan...

Niinno. Millä paskasäkki heittää ihmistä?
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: Aeon - 06.12.2016, 20:42:46
Natsienvastustajat tanssii Espalla. Silti naamat peitossa, kummallista ettei voi naamaansa näyttää hyvän asian puolesta.
Viimeisessä kuvassa suurennos edeltävän twiitin kuvasta.

Ylen uutisista; on mitä ilmeisimmin liian vaikea pala vastuulliselle medialle ymmärtää, että myös "väärää mieltä" olevilla on laillinen oikeus osoittaa mieltään tai järjestää kulkueita.
On se vaikeaa ymmärtää. Koska Auvisen Suvi kitisee näin :D

edit.
Suvin twiitti tästä:
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: Lahti-Saloranta - 06.12.2016, 20:44:54
Jaha. Ylen toimittaja kertoo välikohtauksesta ja sanoo, että tulee varmaan jälkipyykkiä siitä, että onko se oikein, kun poliisi suojelee "natsien" mielenosoitusta.  :facepalm:
Ehkä se on noiden anarkojen kannalta parempi että poliisi suojelee natsien mielenosoitusta kuin se että natsi järjestäisivät itse sen suojelun. Kyllä niillä natseillakin on oikeus raukalliseen kulkueeseen ilman että heihin kohdistetaan väkivaltaa. Ei anargot ole sen parempia kuin natsit.
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: Huppupelikaani - 06.12.2016, 20:45:21
Muutenkin oli ihme takeltelua koko Mäntymaan raportti. Oli varmaan niin täpinöissään, kun pääsi haukkumaan "natseja" suorassa lähetyksessä.

Ja tuskin tarkoitti pelkästään Hakaniemestä lähteneen kulkueen suojelua...
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: anatall - 06.12.2016, 20:46:17
Minä voin kertoa jo etukäteen mitä tuleman pitää.

Pähkinänkuoressa:

Vasemmistoreppanat rääkyvät blogeissaan ja twitterissä kuinka pahat ja väkivaltaiset natsit marssivat kaduilla CHECK!>>> "natsit" marssivat rauhassa, anarkomarkot ja muut vasemmistoressukat heittelevät kiviä ja pulloja, särkevät paikkoja CHECK! >>> poliisi puuttuu markojen perseilyyn CHECK! >>> joku läski plösö vinkuu kuinka poliisi on ollut taas väkivaltainen ja suojellut pahoja natseja >>> vasemmistoreppanat rääkyvät blogeissaan ja twitterissä kuinka pahat ja väkivaltaiset natsit saivat marssia kaduilla ja heitä ei saanut edes kivittää polisin puuttumatta asiaan CHECK!>>> Suomi on paska maa >>> katteettomia uhkauksia ja lupauksia muuttaa pois fasistisesta ja natsistisesta maasta.

Anteeksi jos spoilasin joltain huomisen liveseurannan, mutta näin se on mennyt ja tulee menemään tänäkin vuonna.

Kohta, "joku läski plösö vinkuu kuinka poliisi on ollut taas väkivaltainen ja suojellut pahoja natseja", voidaan ruksia yli pian sen jälkeen kun Jari Laine on päässyt pois poliisivankilasta.

Jatkamme tilanteen kehittymistä, kohta alkanee vasemmistoreppanoiden muuttoilmoitusten julkistus.
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: käpyQaarti - 06.12.2016, 20:46:46
Muutenkin oli ihme takeltelua koko Mäntymaan raportti. Oli varmaan niin täpinöissään, kun pääsi haukkumaan "natseja" suorassa lähetyksessä.

Hyvä että toimittelijalla henki kulki, pulssi varmaan parisataa.

Olisi halunnut uutisoida, miten natsit ovat heitelleet polttopulloja kohti kaikkea mahdollista ihanaa ja rakasta. Nyt ei raivo ole (vielä) saanut luonnollisesti purkautua, joten kiihtymys paistaa läpi änkytyksenä ja suoranaisena sekoiluna. Eikö ne natsit osaa tehd mitään oikein?!1+!!

Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: jmm - 06.12.2016, 20:46:55
Saakohan Jari myös syytteen poliittisten toimintavapauksien loukkaamisesta kuten vastarintaliikkeen miehet saivat pride-iskusta?
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: internetsi - 06.12.2016, 20:47:21
Saahan Suomessa olla naamioituneena jos haluaa. Sellaiseen tilaisuuteen, missä ilmeisenä tarkoituksena on käyttää henkilöihin ja omaisuuteen kohdistuvaa väkivaltaa, naamioituminen on kiellettyä. 612 ei ollut sellainen. Sitä on minun lempparianarkistini vaikea ymmärtää.
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: zache - 06.12.2016, 20:47:55
Oliko tämä ihan aito ruotslainen nasse ("sieg heil" huudosta oli jossakin kohtaa puhetta, ei mitään mahdollisuutta tietää mikä totta ja ei), joka göring-larppaavan "anarkistin" jyräämäksi?

Tässä videota kun poliisi pistää tyypit pakettiin ja jengi huutaa "Eläköön kansallissosialismi" ja "sieg heil!". Siitä mistä tilanne lähti ei videosta näy, mutta piffin mukaan Laine olis huutanut marssilla ainakin, että "Natsit vittuun stadista!" tms.
* http://www.ruutu.fi/video/2835637
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: ämpee - 06.12.2016, 20:48:50
Jaha. Ylen toimittaja kertoo välikohtauksesta ja sanoo, että tulee varmaan jälkipyykkiä siitä, että onko se oikein, kun poliisi suojelee "natsien" mielenosoitusta.  :facepalm:

Anarkistit ne sitä suojelua tarvitsee, omalta tyhmyydeltään.
Veikkaan SVL:n porukan kunto & kokemuspohjan olevan hivenen parempi.
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: Kulttuurirealisti - 06.12.2016, 20:49:40
Toimittaja Eero Mäntymaa Yleisradiolta taisi juuri tv-uutisissa ujuttaa panoksensa  "The Älyllinen Epärehellisyys of 2016" -kilpailuun:

"Äärioikeistolainen 612 -kulkue Hietaniemeen....onko asianmukaista että poliisi suojaa kansallissosialistien marsseja"

Nyt tiedetään mikä on valemedia. Tiedetään myös mikä on sananvapautta puolustava media (vrt. case Sipilä ja pressiklubi).

Omasta puolestani natsit painukoot v.....n täältä, mutta samalla ovenavauksella myös tietoisesti valehtelevat toimittajat.

Tuo on kyllä erittäin paksua jöötiä. 3000 ihmistä, joista ehkä muutamalla on jotain tekemistä kansallissosialistien kanssa. Mäntymaan pitäisi saada kenkää tuollaisesta uutisoinnista.
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: Elemosina - 06.12.2016, 20:49:41
Sitäkään ei nyt uskota kun poliisi arvioi 612-kulkueessa olleen noin 3000 osallistujaa.
Ja ^ totta, saahan ne anarkistitkin espan puistossa naamioituneita tanssia hautakynttilöiden valossa.
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: xor_rox - 06.12.2016, 20:50:58
Onko oikein, että poliisi suojelee poliittista agendaansa satojen miljoonien budjetilla ajavia vassaritoimittelijoita? Mielestäni se on hyvä kysymys, jota olisi syytä pohtia laajemminkin.
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: Titus - 06.12.2016, 20:52:35
Lienee ensimmäinen kerta kun "puolesta" mielenilmaisussa (jos 612 sellaiseksi voidaan laskea) on enemmän porukkaa kuin "vastaan" puolella ?

Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: Aeon - 06.12.2016, 20:53:40
Lienee ensimmäinen kerta kun "puolesta" mielenilmaisussa (jos 612 sellaiseksi voidaan laskea) on enemmän porukkaa kuin "vastaan" puolella ?
Näin taitaa olla. Eihän toi vassaripuoli muuten itkisi, että osallistujien määrä uutisoidaan yläkanttiin.
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: Tosiasiallinen Nuiva - 06.12.2016, 20:54:31
Pääsin juuri himaan 612 marssilta ja täytyy sanoa, että se loputtoman pitkältä näyttänyt soihtujono oli kyllä mykistävä näky.
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: Kokoliha - 06.12.2016, 20:54:39
Epic lol vaan itsellesi :D

Kyllä katutaistelija-vasuri Dan varmastikin tietää oikein hyvin mistä todellisuudessa on kyse. Valehtelu etenkin mediassa on Danilla vaan niin verissä ja tärkeää on levittää pikaisesti valheellista ensivaikutelmaa. Ks. klassikko:
Dan Koivulaakso valehtelee  (https://www.youtube.com/watch?v=2Z17r9jUTEc)
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: Vredesbyrd - 06.12.2016, 20:56:22
Ylilaudalta bongattu:
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: anatall - 06.12.2016, 20:56:29
Saakohan Jari myös syytteen poliittisten toimintavapauksien loukkaamisesta kuten vastarintaliikkeen miehet saivat pride-iskusta?

Jarin touhuja nyt parina itsenäisyyspäivänä seuranneena voi todeta, että kyllä Jari taisi saada sen ankarimman rangaistuksensa jo siemennesteessä, onhan tuo sen verran säälittävää perseilyä että ei tuollaista voi seurata tuntematta hieman sääliä.  :facepalm:
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: Huppupelikaani - 06.12.2016, 20:56:37
Poliisi epäilee: suomalainen anarkisti kävi ruotsalaisen uusnatsin kimppuun poliisiautossa (http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-2000004896834.html?ref=rss)
Vaikeaksi menee kun poliisikaan ei enää kykene erottamaan ääriliikeiden 50 sävyä, vaan laittaa kaikki "natseilta" näyttävät samaan maijaan.

Jari on pistänyt ranttaliksi sitten oikein kunnolla ja pääsi jo poliisivankilaan putkan sijaan rauhoittumaan.

Eli anarkistinen uus-uusnatsi Jari - sieg heil! - saa rikossyytteen. Ruotsalaisen kävi sitten aika huonosti. Hyvä vai paha? Kas tässä pulma.

Ja MTV kertoo taas "Uusnatsimarsissa rettelöineen epäillään pahoinpidelleen ruotsalaismiehen poliisiautossa"

Nauratti tämä twiitti samasta aiheesta. Olin kuulevinani muutaman anarkistin otsasuonen puhkeavan, kun ruotsalaismiesnatsi toi oman (dialogi?)poliisin mukanaan.
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: Nyymi - 06.12.2016, 20:57:02
Toimittaja Eero Mäntymaa Yleisradiolta taisi juuri tv-uutisissa ujuttaa panoksensa  "The Älyllinen Epärehellisyys of 2016" -kilpailuun:

"Äärioikeistolainen 612 -kulkue Hietaniemeen....onko asianmukaista että poliisi suojaa kansallissosialistien marsseja"

Nyt tiedetään mikä on valemedia. Tiedetään myös mikä on sananvapautta puolustava media (vrt. case Sipilä ja pressiklubi).

Omasta puolestani natsit painukoot v.....n täältä, mutta samalla ovenavauksella myös tietoisesti valehtelevat toimittajat.

Tuo on kyllä erittäin paksua jöötiä. 3000 ihmistä, joista ehkä muutamalla on jotain tekemistä kansallissosialistien kanssa. Mäntymaan pitäisi saada kenkää tuollaisesta uutisoinnista.

Vrt. Tutteli Tiivola ja "Vietnamin sota päättyi demokratian voittoon".
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: Saturnalia - 06.12.2016, 20:57:35
Hieno tapahtuma, hyvin järjestetty. Oli komean näköistä kun Runeberginkatu oli täynnä soihtuja.
Poliisi hoiti hommansa hienosti. Meitä oli kuulemma jotain 3000?
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: Vasarahammer - 06.12.2016, 20:58:00
[Mäntymaan pitäisi saada kenkää tuollaisesta uutisoinnista.

Yle on valtion laitos eikä vastuuta tekemisistä tunneta.
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: Kokoliha - 06.12.2016, 20:58:36
Pääsin juuri himaan 612 marssilta ja täytyy sanoa, että se loputtoman pitkältä näyttänyt soihtujono oli kyllä mykistävä näky.
Näkikö kulkueesta ja sen massiivisuudesta yhtään missään TV-uustipätkässä edes pientä otosta? Nähdäkseni uutisissa näkyi pätkä Hietaniemestä  - tarkoitushakuisesti - vasta jälkikäteen, kun porukka oli jo poistunut. Nyt on Ylellä ja Maikkarilla kriisipalaverit päällä ja millään tavoin ei saa missään nimessä uutisoida pihaustakaan siitä, että 612 -kulkueessa oli valtava osallistujamäärä.

Edit: Ei tuolloin ollut porukka vielä ilmeisesti poistunut, mutta TV-kameroihin onnistuttiin ottamaan kuvaa tyhjästä Hietaniemestä. Luovat kuvakulmat ja leikkaus ovat kaiken TV-propagandan kulmakiviä.
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: duc - 06.12.2016, 21:00:08
Valheellinen uutisointi, mitä valtamedia kritiikittömästi tekee, on häpeällistä ja epäonnistuu tarkoituksessaan. Lukijat ovat järkevämpiä kuin toimittajat kuvttelevat, koska nykyään faktat on helppo tarkistaa mm. somen kautta. Hieno oli 612-marssi. Toimittajat, tehkää työnne yhteiskuntamme hyväksi! Nyt vain sähläätte.
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: Skeptikko - 06.12.2016, 21:00:21
Sitäkään ei nyt uskota kun poliisi arvioi 612-kulkueessa olleen noin 3000 osallistujaa.
Ja ^ totta, saahan ne anarkistitkin espan puistossa naamioituneita tanssia hautakynttilöiden valossa.

Åitäisiköhän meidän muidenkin osallistua ensi vuonna. Sen verran kutkuttavaa tämä punikkien raivo määrästä...
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: Fiftari - 06.12.2016, 21:00:28
Toivottavasti Jari poika muistaa sitten kuulusteluissakin esitellä itsensä natsina ;)
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: Chew Bacca - 06.12.2016, 21:01:18
Torniainen vilahti kuvassa. Mitenkäs nyt murhamies, köh, vapaalla.
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: Saturnalia - 06.12.2016, 21:03:02
Siis siellä oli ihan vitusti jengiä. Todella hämmästyin ensikertalaisena. Koko Runeberg Töölöntorilta Kamppiin yhtä soihtujonoa.
Tästä on hyvä jatkaa. Meininki oli todella rauhallista, mutta jämäkkää. Ten points.
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: Fiftari - 06.12.2016, 21:06:45
Lienee ensimmäinen kerta kun "puolesta" mielenilmaisussa (jos 612 sellaiseksi voidaan laskea) on enemmän porukkaa kuin "vastaan" puolella ?
Näin taitaa olla. Eihän toi vassaripuoli muuten itkisi, että osallistujien määrä uutisoidaan yläkanttiin.

Vielä kun tuo alkaisi näkymään äänestyksessä(ja tietäisi mitä/ketä äänestää). Mutta ilmeisesti ihmiset alkavat heräilemään.
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: MW - 06.12.2016, 21:07:38
Mahtaakohan sitä Jaria huomenna ottaa päähän, kun sille selviää, että se on Suomen puhutuin uusnatsi?

Tämä "kumiluoti" Laine edustaa sitä, johon vastuullinen media haluaa samaistua?

Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: jmk - 06.12.2016, 21:08:29
Siis siellä oli ihan vitusti jengiä. Todella hämmästyin ensikertalaisena. Koko Runeberg Töölöntorilta Kamppiin yhtä soihtujonoa.

Eli ainakin kilometrin verran. Jos jengiä on jonossa kilometrin verran metrin välein, niin niitä on jo tuhat. Jos ne ovat kolmirivissä, niin niitä on kolmetuhatta.

Anarkistit uskovat että 300 ihmistä kolmirivissä riittää kilometrille?
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: Asra - 06.12.2016, 21:09:15
Yle-pääuutisissa juuri valistettiin kansaa ja kysyttiin että onko oikein että poliisi suojelee natsien kulkuetta?  :o

Pitäisikö kansallismieliset olla Ylen mielestä "vapaa riistaa"? Tuohan on melko suora kehoitus väkivaltaan.

Eivät he kansallissosialismin puolesta marssi vaan Suomen itsenäisyyden, joten pitää turvata. Absurdia että edes pitää nostaa esille tuollaista kysymystä median taholta.
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: Mr.Reese - 06.12.2016, 21:09:43
Jaha. Ylen toimittaja kertoo välikohtauksesta ja sanoo, että tulee varmaan jälkipyykkiä siitä, että onko se oikein, kun poliisi suojelee "natsien" mielenosoitusta.  :facepalm:

Anarkistit ne sitä suojelua tarvitsee, omalta tyhmyydeltään.
Veikkaan SVL:n porukan kunto & kokemuspohjan olevan hivenen parempi.
Nenärenkaisia nuoria naisia, liukenee 95% paikalta, kun oikea kahakka syntyisi.
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: MW - 06.12.2016, 21:09:55
Pääsin juuri himaan 612 marssilta ja täytyy sanoa, että se loputtoman pitkältä näyttänyt soihtujono oli kyllä mykistävä näky.
Näkikö kulkueesta ja sen massiivisuudesta yhtään missään TV-uustipätkässä edes pientä otosta? Nähdäkseni uutisissa näkyi pätkä Hietaniemestä  - tarkoitushakuisesti - vasta jälkikäteen, kun porukka oli jo poistunut. Nyt on Ylellä ja Maikkarilla kriisipalaverit päällä ja millään tavoin ei saa missään nimessä uutisoida pihaustakaan siitä, että 612 -kulkueessa oli valtava osallistujamäärä.

Vaikea sanoa, seurasin kahta streamia yhtä aikaa. Välillä tuli äänetkin stereona, kun Junes ja Olli olivat saman jännän äärellä.
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: Kyklooppi - 06.12.2016, 21:10:48
[Mäntymaan pitäisi saada kenkää tuollaisesta uutisoinnista.

Yle on valtion laitos eikä vastuuta tekemisistä tunneta.

Kummallista sönkötystä, änkytystä ja märinää vielä uutislähetyksessä, ihmeellinen kannanotto
poliisi suojelun tarpeellisuudesta.
Pitäisikö jonkun ryhmittymän jäädä vaille yhteiskunnan suojaa mielipiteensä vuoksi?
Onko tämä YLEN virallinen kanta?
Huh huh.
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: b_kansalainen - 06.12.2016, 21:11:46
Päivä on toistaiksi mennyt hyvin. Vasemmistoanarkistit saivat purkaa energiansa marginaalinatseille huutamiseen. Helsingin keskustan liikkeenharjoittajat voivat kohta huokaista helpotuksesta. Näyteikkunat ovat vielä ehjiä. Ehkä "natseille" on sittenkin "sosiaalinen" tilaus? Parikymmentä tarranatsia marssimassa saa rauhoitettua koko Helsingin muun keskustan.
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: Aeon - 06.12.2016, 21:11:46
Taitaa olla Tynkkynen muitten natsien kanssa marssilla:

edit. Lähde Iltalehden video (http://www.iltalehti.fi/iltvuutiset/201612060204334_v0.shtml)
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: Uuno Nuivanen - 06.12.2016, 21:12:10
Muutenkin oli ihme takeltelua koko Mäntymaan raportti. Oli varmaan niin täpinöissään, kun pääsi haukkumaan "natseja" suorassa lähetyksessä.

Hyvä että toimittelijalla henki kulki, pulssi varmaan parisataa.

Olisi halunnut uutisoida, miten natsit ovat heitelleet polttopulloja kohti kaikkea mahdollista ihanaa ja rakasta. Nyt ei raivo ole (vielä) saanut luonnollisesti purkautua, joten kiihtymys paistaa läpi änkytyksenä ja suoranaisena sekoiluna. Eikö ne natsit osaa tehd mitään oikein?!1+!!

Toisaalta häntä varmaan pelotti, että jossain sittenkin piileskelee joku natsi, vaikka tarkisti niiden lähteneen. Koska niitä on kaikkialla!   :o
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: b_kansalainen - 06.12.2016, 21:13:43
Taitaa olla Tynkkynen muitten natsien kanssa marssilla:
Mitä Tynestä. Kuvassa on ilmiselvä neekeri valkoisten soihtumarssilla. Olen järkyttynyt. Sillai leikisti.

EDIT
Vuoden lehtikuva. Neekeri ja BB-paskoja samalla rasifistisella soihtumarssilla.

EDIT 2
Kuva liitteeksi. Toivottavasti nähdään huomenna ko. kuva suomalaisten lehtien etusivulla todisteena siitä, kuinka natsit kävivät natsien kimpuun (takaa päin) :)
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: Ajattelija2008 - 06.12.2016, 21:14:44
Eero Mäntymaa saisi heti potkut oikeasta tiedotusvälineestä. Mutta Yle on valemedia ja maksaa palkkaa valehtelusta.
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: Aeon - 06.12.2016, 21:18:30
Taitaa olla Tynkkynen muitten natsien kanssa marssilla:
Mitä Tynestä. Kuvassa on ilmiselvä neekeri valkoisten soihtumarssilla. Olen järkyttynyt. Sillai leikisti.

EDIT
Vuoden lehtikuva. Neekeri ja BB-paskoja samalla rasifistisella soihtumarssilla.
Unohtamatta sitä, että Tynkkynen on homo. Suvaitsemattomuuden huipentuma tuo marssi.
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: AjatusRikollinen - 06.12.2016, 21:18:35
SVL:n sivuilta:

Lainaus
Helsingissä ennennäkemätöntä poliisin mielivaltaa. Kun Jari Laine oli hyökännyt marssin kimppuun, hänet ja marssia puolustanut aktivisti laitettiin samaan maijaan – aktivistimme oli raudoitettu mutta Laine ei. Laine käytti tilannetta pelkurimaisesti hyväksi ja hyökkäsi raudoitetun aktivistin kimppuun.
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: Pöllämystynyt - 06.12.2016, 21:21:21
Mahtava kulkue!
 
Nyt on sitten MTV:n todistus siitä, että mokuttaja-anarkisti on natsi. Näinhän olemme tienneet ja sanoneet jo pitkään. Yleensä en pane paljon arvoa valemedian uutisoinnille, mutta nyt sieltä pullahti sellainen totuuden siemen, että siihen kannattaa tarttua.
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: Aeon - 06.12.2016, 21:24:56
Missä on muuten ilmakuvat tuosta kulkueesta? Oliko dronet kielletty?
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: Skeptikko - 06.12.2016, 21:26:00
Eero Mäntymaa saisi heti potkut oikeasta tiedotusvälineestä. Mutta Yle on valemedia ja maksaa palkkaa valehtelusta.

Millä meriiteillä tämä on edes työnsä YLEstä saanut? Se entinen pornotähtihän sentään on TV:ssä testannut seksileluja.
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: MW - 06.12.2016, 21:28:25
Hienosti osanottajia. Nyt ei kyennyt, vaikka halutti. Ehkä ensi vuonna.
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: Tohtori Sykerö - 06.12.2016, 21:30:15
Missä on muuten ilmakuvat tuosta kulkueesta? Oliko dronet kielletty?

Ainakin hautausmaalla huomattiin että siellä oli yksi drone ilmassa.
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: Huppupelikaani - 06.12.2016, 21:30:22
Eero Mäntymaa saisi heti potkut oikeasta tiedotusvälineestä. Mutta Yle on valemedia ja maksaa palkkaa valehtelusta.

Millä meriiteillä tämä on edes työnsä YLEstä saanut? Se entinen pornotähtihän sentään on TV:ssä testannut seksileluja.

Itse tuskin muistaa miten Yleen päätyi. Ainakin lähimuisti pätkii pahemman kerran.
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: pjentti - 06.12.2016, 21:30:52
Toivottavasti tuo kuva pidätetystä kumiluotinatsista leviää ulkomaiseen mediaan.
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: Vredesbyrd - 06.12.2016, 21:31:56
Ylen uutisissa kesken linnan juhlia kerrottiin 612-kulkueesta niin, että toimittaja Helsingin keskustasta sönkötti ja sanoi ensi, että kansallismieliset marssivat, sitten korjasi sen marssineiksi uusnatseiksi.
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: Aeon - 06.12.2016, 21:32:55
Missä on muuten ilmakuvat tuosta kulkueesta? Oliko dronet kielletty?

Ainakin hautausmaalla huomattiin että siellä oli yksi drone ilmassa.
Jos oli jonkun yksityisen toimijan drone, niin toivottavasti pistää videon mahdollisimman nopeasti tiedotusvälineille, niin näkyy konkreettisesti, että oliko kulkueessa 300 henkilöä vai ehkäpä enemmän. :)
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: Fiftari - 06.12.2016, 21:33:53
Missä on muuten ilmakuvat tuosta kulkueesta? Oliko dronet kielletty?

Ainakin hautausmaalla huomattiin että siellä oli yksi drone ilmassa.

Oliko poliisien vai osanottajien?
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: anatall - 06.12.2016, 21:43:18
Poliisi on ottanut kolme ihmistä kiinni soihtukulkueen häiritsemisestä

Poliisi on tähän mennessä ottanut kaikkiaan seitsemän ihmistä kiinni itsenäisyyspäivän mielenosoituksista.

612-liikkeen soihtukulkueen yhteydessä poliisi on ottanut kiinni kolme ihmistä.

- Häiriökäyttäytyminen oli syy, he pyrkivät häiritsemään kulkuetta eri kohdissa. Heidän lisäkseen kaksi muuta oli hetken kiinni otettuina, mutta heidät päästettiin jatkamaan matkaansa, kertoo Helsingin poliisin viestintäjohtaja, ylikomisario Juha Hakola.

Mielenosoituksen aluksi Töölössä käytiin joukkotappelu, mutta poliisin mukaan erilaiset ryhmittymät pyrkivät häiritsemään kulkueen aikana.

Hietaniemen hautausmaalla on poliisin arvion mukaan paikalla edelleen noin 2500 ihmistä.

Hakola kertoo, että itsenäisyyspäivän mielenosoituksissa poliisi on ottanut kiinni kaikkiaan seitsemän ihmistä kello 20.30 mennessä.

Tällä hetkellä tilanne on poliisin mukaan rauhallinen.

http://www.iltalehti.fi/uutiset/201612062200036896_uu.shtml
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: Lahti-Saloranta - 06.12.2016, 21:44:09
Lainaus MV-lehti
"Helsingissä ennennäkemätöntä poliisin mielivaltaa.
Kun Jari Laine oli hyökännyt marssin kimppuun, hänet ja marssia puolustanut aktivisti laitettiin samaan maijaan – aktivisti oli raudoitettu mutta Laine ei."
Jos tuo pitää paikkansa niin poliisi on syyllistynyt vakavaan virkavirheeseen.
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: Aeon - 06.12.2016, 21:45:35
Hieno kuva "kolmestasadasta" marssijasta ;)
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: Vredesbyrd - 06.12.2016, 21:50:42
Ensi vuonna 5000 "fasisti-rasisti-natsia"?
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: MW - 06.12.2016, 21:53:00
Hieno kuva "kolmestasadasta" marssijasta ;)

On se jännä, miten "vastuullisen median" mielestä valhetta kannattaa aina koettaa, vaikka tietää jäävänsä kiinni lähes samalla sekunnilla?
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: Aeon - 06.12.2016, 21:53:27
Poliisi: Äärijärjestöjen 612-mielenosoitus sujui rauhallisesti (http://www.pohjolansanomat.fi/kotimaa/poliisi-aarijarjestojen-612-mielenosoitus-sujui-rauhallisesti-15806346/)

Nappasin kuvan Iltalehden videopätkästä (http://www.iltalehti.fi/iltvuutiset/201612060204334_v0.shtml). Ettei vaan tule syytöksiä varastamisesta.
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: UgriProPatria - 06.12.2016, 21:54:19
Saakohan Jari myös syytteen poliittisten toimintavapauksien loukkaamisesta kuten vastarintaliikkeen miehet saivat pride-iskusta?

Ei. Ei saa.
Ai, miksi ei?  :o
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: Eisernes Kreuz - 06.12.2016, 21:54:33
Eero Mäntymaa saisi heti potkut oikeasta tiedotusvälineestä. Mutta Yle on valemedia ja maksaa palkkaa valehtelusta.

Mäntymaa on oikea suomalaisen "zuurnalismin" ruumiillistuma.

Sokea täytyy olla, jos ei pysty näkemään tuollaisen toimittelun valheellisuutta. Mutta ikävä kyllä Suomen eduskunnan Yleisradiossa se on osa normaalia journalistista linjaa.
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: b_kansalainen - 06.12.2016, 21:55:48
Jari saa rangaistuksesi tunnin yhteiskuntapalvelusta natsina esiintymisestä.
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: jmk - 06.12.2016, 21:56:16
Hieno kuva "kolmestasadasta" marssijasta ;)

Pelkästään ton kuvassa oikealla olevan talon pituus on about sata metriä, joten jo sen eteen mahtuu se kolmisensataa.

Toimittelijoilla ja anarkisteilla on ollut opinnoissa lyhyt matikka mutta pitkä nordenstreng.
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: Finis Finlandiae - 06.12.2016, 21:56:31
Eero Mäntymaa saisi heti potkut oikeasta tiedotusvälineestä. Mutta Yle on valemedia ja maksaa palkkaa valehtelusta.

Millä meriiteillä tämä on edes työnsä YLEstä saanut? Se entinen pornotähtihän sentään on TV:ssä testannut seksileluja.

YLE testaa kykeneekö nollasta seuraava toimimaan uskottavasti toimittelijana. Toimimaan pystyy, muttei uskottavasti. YLEn mukaan sillä ei ole kuitenkaan väliä, pääasia että propagandatorvi pärisee 24/7.
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: ämpee - 06.12.2016, 21:56:36
Jos vihavasemmisto pysyisi kotonaan itsenäisyyspäivänä, niin mitään poliisivartiota ei tarvittaisi Helsingissä millekään mielenilmaisulle.
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: Aeon - 06.12.2016, 21:56:45
On se jännä, miten "vastuullisen median" mielestä valhetta kannattaa aina koettaa, vaikka tietää jäävänsä kiinni lähes samalla sekunnilla?
Media on uutisoinut mielestäni hyvin tuosta määrästä. Vasuriaktiivit ovat yrittäneet tuputtaa kolmeasataa sosiaalisessa mediassa
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: ikuturso - 06.12.2016, 21:59:55
Joko tämä oli täällä. Uusiosana: "äärikansallismielinen". Mistä näitä sikiää??  :facepalm:

http://www.pohjolansanomat.fi/kotimaa/mielenosoitukset-paattyivat-helsingissa-rauhassa-poliisi-paasimme-hyvin-neuvottelemaan-15806350 (http://www.pohjolansanomat.fi/kotimaa/mielenosoitukset-paattyivat-helsingissa-rauhassa-poliisi-paasimme-hyvin-neuvottelemaan-15806350)

-i-
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: RP - 06.12.2016, 22:00:19
EDIT 2
Kuva liitteeksi.

En ole ihan varma, mutta tuntuisi siltä, että rajasit toisen taustaisen ääri-ihmisen toisesta laidasta pois
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: Shemeikka - 06.12.2016, 22:00:27
612-kulkue oli upea ja en havainnut häiriöitä. Kulkue eteni kadun levyisenä ja parin kilometrin pituisenä hyvässä järjestyksessä Hietaniemeen. 3000 osallistujaa hyvinkin oli mukana. Viime vuonna 700, tänä vuonna 3000, ensi vuonna 10.000?

Istun nyt hotellin baarissa. Takana oli muutama toimittaja pitämässä pressiklubia töitten jälkeen. Puhuivat koko ajan natseista; natsit sitä natsit tätä mutta neutraaliin äänensävyyn. Eivät erotelleet 612 tai Narinkkatorin osallistujia Vastarintaliikkeen väestä; heille kaikki ovat vain natseja niin nimeltään kuin aatteeltaan.

Kiitokset järjestäjille, teitte ison ja hyvän työn.
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: b_kansalainen - 06.12.2016, 22:01:17
Vastuullinen blaa blaa media ihmetteli että mikä on poliisin kiinnostus Kaisaniemen ympärillä lentävään "droneen". Ja kas, kyseessä olikin poliisin oma lennokki.

Poliisi tiedusteli 612-mielenosoitusta lennokilla ja varautui rajuihin yhteenottoihin (http://www.aamulehti.fi/kotimaa/poliisi-tiedusteli-612-mielenosoitusta-lennokilla-ja-varautui-rajuihin-yhteenottoihin-24121187/)
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: ikuturso - 06.12.2016, 22:03:47
612-kulkue oli upea ja en havainnut häiriöitä. Kulkue eteni kadun levyisenä ja parin kilometrin pituisenä hyvässä järjestyksessä Hietaniemeen. 3000 osallistujaa hyvinkin oli mukana. Viime vuonna 700, tänä vuonna 3000, ensi vuonna 10.000?

Istun nyt hotellin baarissa. Takana oli muutama toimittaja pitämässä pressiklubia töitten jälkeen. Puhuivat koko ajan natseista; natsit sitä natsit tätä mutta neutraaliin äänensävyyn. Eivät erotelleet 612 tai Narinkkatorin osallistujia Vastarintaliikkeen väestä; heille kaikki ovat vain natseja niin nimeltään kuin aatteeltaan.

Kiitokset järjestäjille, teitte ison ja hyvän työn.

Olisit mennyt opastamaan toimittajia. Olisit ehkä päässyt haastatteluun, jossa sanomisiasi olisi vääristelty  :roll:

-i-
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: JulmaJuha - 06.12.2016, 22:13:28
Teki kovin mieli osallistua.

Ostin viikolla vedenpitävän talvitakin ja tankkasin auton. Tänään vielä tsekkasin kameroiden akut ja auton öljyt, mutta lopulta kuitenkin meni sisu kaulaan. Yksi syy oli, että yksin ilman kaveria tuntui vähän typerältä idealta lähteä ajamaan kauas. Tosin itse itsenäisyysasian kannalta sellaisella ei olisi väliä, mutta...

Toisaalta arvelutti polvivikaisena tuo pitkä marssi.

seliseli... :/

Jos ensivuonna henki vielä pihisee, niin yritän uudelleen.
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: orientexpressen - 06.12.2016, 22:15:04
Yleisradion toimittaja on onnistuneesti löytänyt 612-kulkueesta pilottitakkeja, maihareita, kaljuja päälakia ja harmaasävyisiä maastopuvunhousuja: https://svenska.yle.fi/artikel/2016/12/06/ytterhogern-marscherade-genom-helsingfors-svenska-yle-foljde-demonstrationerna
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: Huppupelikaani - 06.12.2016, 22:16:53
Joko tämä oli täällä. Uusiosana: "äärikansallismielinen". Mistä näitä sikiää??  :facepalm:

http://www.pohjolansanomat.fi/kotimaa/mielenosoitukset-paattyivat-helsingissa-rauhassa-poliisi-paasimme-hyvin-neuvottelemaan-15806350 (http://www.pohjolansanomat.fi/kotimaa/mielenosoitukset-paattyivat-helsingissa-rauhassa-poliisi-paasimme-hyvin-neuvottelemaan-15806350)

-i-

Nehän on menossa positiiviseen suuntaan. Seitsemän maissa linkkasin tähän ketjuun saman läpyskän uutisen, jonka tekstissä puhuttiin "äärioikeistolaisesta 612-kulkueesta". Ehkä jo Suomen 150-vuotismuisteloissa puhutaan jo asioista oikeilla nimillä.
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: Aeon - 06.12.2016, 22:17:26
Taitaa olla Tynkkynen muitten natsien kanssa marssilla:

edit. Lähde Iltalehden video (http://www.iltalehti.fi/iltvuutiset/201612060204334_v0.shtml)

Nyt on Tynkkynen (http://static.iltalehti.fi/uutiset/DSC01102_uu.jpg) päässyt Iltalehden kuvakavalkadiin (http://www.iltalehti.fi/uutiset/201612062200036908_uu.shtml), mukana myös muita natseja.

Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: Huppupelikaani - 06.12.2016, 22:20:10
Yleisradion toimittaja on onnistuneesti löytänyt 612-kulkueesta pilottitakkeja, maihareita, kaljuja päälakia ja harmaasävyisiä maastopuvunhousuja: https://svenska.yle.fi/artikel/2016/12/06/ytterhogern-marscherade-genom-helsingfors-svenska-yle-foljde-demonstrationerna

Harmi, kun en ehtinyt ottaa printscreeniä livelähetyksestä silloin, kun kuvissa oli kulkueen äärioikeistomummoja. Jaksaiskohan kaivaa Youtubesta...
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: ämpee - 06.12.2016, 22:21:01
Lainaus MV-lehti
"Helsingissä ennennäkemätöntä poliisin mielivaltaa.
Kun Jari Laine oli hyökännyt marssin kimppuun, hänet ja marssia puolustanut aktivisti laitettiin samaan maijaan – aktivisti oli raudoitettu mutta Laine ei."
Jos tuo pitää paikkansa niin poliisi on syyllistynyt vakavaan virkavirheeseen.

Ja Laine törkeään pahoinpitelyyn.
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: RP - 06.12.2016, 22:21:16
Nyt on Tynkkynen (http://static.iltalehti.fi/uutiset/DSC01102_uu.jpg) päässyt Iltalehden kuvakavalkadiin (http://www.iltalehti.fi/uutiset/201612062200036908_uu.shtml), mukana myös muita natseja.

Kuvateksteistä suosikkini:
Lainaus
Monet osallistujista olivat pukeutuneet mustiin.
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: Pöllämystynyt - 06.12.2016, 22:21:22
Lainaus MV-lehti
"Helsingissä ennennäkemätöntä poliisin mielivaltaa.
Kun Jari Laine oli hyökännyt marssin kimppuun, hänet ja marssia puolustanut aktivisti laitettiin samaan maijaan – aktivisti oli raudoitettu mutta Laine ei."
Jos tuo pitää paikkansa niin poliisi on syyllistynyt vakavaan virkavirheeseen.
Jep. Tästä poliisin virheestä tulee vielä iso kohu ja oikeusjuttuja siitäkin huolimatta, että uhri oli SVL:n jäsen. Tätä ne eivät voi vääristellä pikkujutuksi, vaikka valemediat toki ovat jo aloittaneet.

Ilmankin tätä poliisin käsittämätöntä tekoa asia olisi jo erittäin vakava siksi, että ennen sitä Jari-Natsi Laine teki sen pitkään suunnittelemansa poliittisesti motivoituneen, väkivaltaisen hyökkäyksen toisten ilmaisunvapautta vastaan.
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: Impi Waara - 06.12.2016, 22:23:14
Teki kovin mieli osallistua.

Ostin viikolla vedenpitävän talvitakin ja tankkasin auton. Tänään vielä tsekkasin kameroiden akut ja auton öljyt, mutta lopulta kuitenkin meni sisu kaulaan. Yksi syy oli, että yksin ilman kaveria tuntui vähän typerältä idealta lähteä ajamaan kauas. Tosin itse itsenäisyysasian kannalta sellaisella ei olisi väliä, mutta...

Toisaalta arvelutti polvivikaisena tuo pitkä marssi.

seliseli... :/

Jos ensivuonna henki vielä pihisee, niin yritän uudelleen.

Kuinka kaukana on silloin, kun on matkattava kauas Helsinkiin? Mietin, että olenkohan lähellä vai kaukana  :o No, ensi vuonna on meidän vaivaisten vuoro, eiks niin?
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: SatuSetä - 06.12.2016, 22:23:22
Oli todella hieno kulkue ja osallistujamäärä oli yli odotuksieni. Ensi vuonna uudestaan! Ja isommalla porukalla!
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: Vaniljaihminen - 06.12.2016, 22:25:54

Ilmankin tätä poliisin käsittämätöntä tekoa asia olisi jo erittäin vakava siksi, että ennen sitä Jari-Natsi Laine teki sen pitkään suunnittelemansa poliittisesti motivoituneen, väkivaltaisen hyökkäyksen toisten ilmaisunvapautta vastaan.

Jari Laine ja Jimi Karttunen - siinäpä anarkistien tarjonta ihmiskuntamme valioiksi.
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: Kuli - 06.12.2016, 22:27:45
Lainaus MV-lehti
"Helsingissä ennennäkemätöntä poliisin mielivaltaa.
Kun Jari Laine oli hyökännyt marssin kimppuun, hänet ja marssia puolustanut aktivisti laitettiin samaan maijaan – aktivisti oli raudoitettu mutta Laine ei."
Jos tuo pitää paikkansa niin poliisi on syyllistynyt vakavaan virkavirheeseen.
Jep. Tästä poliisin virheestä tulee vielä iso kohu ja oikeusjuttuja siitäkin huolimatta, että uhri oli SVL:n jäsen. Tätä ne eivät voi vääristellä pikkujutuksi, vaikka valemediat toki ovat jo aloittaneet.

Ilmankin tätä poliisin käsittämätöntä tekoa asia olisi jo erittäin vakava siksi, että ennen sitä Jari-Natsi Laine teki sen pitkään suunnittelemansa poliittisesti motivoituneen, väkivaltaisen hyökkäyksen toisten ilmaisunvapautta vastaan.

Niin kyllähän sen suunnitelmallisuuden on oltava raskauttava asianhaara. Ja nyt tuo vielä, että hakkaa sairaalahoitoon raudoitetun tyypin, niin luultavasti on törkeä pahoinpitely kyseessä.

Jarin tämän vuoden sekoilu asettaa hänen viime vuoden "Huusin vain, että Immonen on natsi ja sitten ammuttiin..." lausunnon kokonaan uuteen valoon.
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: Lennart - 06.12.2016, 22:31:01
Kiitos järjestäjille ja osallistujille!

Olin vaimoni kanssa perinteisesti tietyillä haudoilla Hietsussa ja masennuksen vallassa päätin vielä tsekata "natsikulkueen".

Aivan mykistävää!
Yritimme laskea ja arvioida määrää toisillemme kommentoimatta.
Vaimoni arvio oli yli kolme tuhatta, itse innoissani pääsin lähelle neljää tuhatta.
Takuulla kuitenkin reilusti yli kolme tuhatta.

Kotiin ajellessamme päivä tuntui sittenkin itsenäisyyspäivältä.

Kiitos äijät!

Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: Abdul Reis - 06.12.2016, 22:40:39
Terveisiä vuoden siisteimmästä tapahtumasta! Osallistujamäärä 612-kulkueessa on yli kaksinkertaistunut joka vuosi: 1. vuosi ~300, 2. vuosi ~700 ja nyt ~2500 osallistujaa. Ensi vuonna yli 5000? Silloin toimittajat kyllä sekoavat kokonaan, hah.

Tänä vuonna kaikki sujui hyvin rauhallisesti, en havainnut mitään häiriköintiä missään vaiheessa. Jälkeenpäin uutisista luin että tapahtuman alussa oli joukkotappelu, mutta en kyllä itse paikanpäällä olleena nähnyt mitään siihen viittaavaa. Poliiseita oli paikalla tietysti paljon, mikä oli hyvä asia.
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: Pullervo - 06.12.2016, 22:44:27
Olipa upea kulkue! Ja meitä oli paljon, todella paljon. Kun toivoin nelinumeroista osanottajamäärää, niin se toive ainakin toteutui. Tunnelma oli lämmin ja toverihenkeä ilmassa. Ja meitä oli sekä nuoria että vanhoja, miehiä että naisia eli normikansalaisia isänmaansa syntymäpäiväjuhlassa, maltillisesti ja hyväntuulisesti. Huhu Jarin kohtalosta kiersi joukossamme Töölöntorilla ja nauratti kaikkia. Punikit yrittivät koukata takaa ennen liikkeelle lähtöä, mutta poliisi hoiti. Ja hautausmaalla olin vain kiitollinen kaikesta: laitoin yhden kynttilän Sankariristille ja toisen isoisäni haudalle. Kiitos järjestäjille ja kiitos kanssakulkijat!
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: kenelek - 06.12.2016, 22:46:16
Kun toivoin nelinumeroista osanottajamäärää
Ensi vuodelle tavoitteeksi viisinumeroinen! ;)
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: Lahti-Saloranta - 06.12.2016, 22:49:49
Jep. Tästä poliisin virheestä tulee vielä iso kohu ja oikeusjuttuja siitäkin huolimatta, että uhri oli SVL:n jäsen. Tätä ne eivät voi vääristellä pikkujutuksi, vaikka valemediat toki ovat jo aloittaneet.

Ilmankin tätä poliisin käsittämätöntä tekoa asia olisi jo erittäin vakava siksi, että ennen sitä Jari-Natsi Laine teki sen pitkään suunnittelemansa poliittisesti motivoituneen, väkivaltaisen hyökkäyksen toisten ilmaisunvapautta vastaan.
Minusta poliisi syyllistyi avunantoon törkeään pahoinpitelyyn. Panna nyt SVL:n aktivisti rautoihin ja anarkisti raudoittamattomana samaan maijaan. Matias Turkkila voisi haastatella tapauksen johdosta sisäministeri Risikkoa kun se tykkää niin kovasti antaa niitä lausuntoja. Voisi kysäistä että tarkoittiko ministeri sillä nettipahoinpitelyllä tätä Laineen uhoa netissä. Lainehan muuten taisi syyllistyä laittomaan uhkaukseen.
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: arktik - 06.12.2016, 22:51:49
Yritimme laskea ja arvioida määrää toisillemme kommentoimatta.
Vaimoni arvio oli yli kolme tuhatta, itse innoissani pääsin lähelle neljää tuhatta.
Takuulla kuitenkin reilusti yli kolme tuhatta.

Jostain luin että soihtuja olisi ollut jaossa 3000, ja osa jäi ilman.
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: internetsi - 06.12.2016, 22:52:30
Siis siellä oli ihan vitusti jengiä. Todella hämmästyin ensikertalaisena. Koko Runeberg Töölöntorilta Kamppiin yhtä soihtujonoa.

Eli ainakin kilometrin verran. Jos jengiä on jonossa kilometrin verran metrin välein, niin niitä on jo tuhat. Jos ne ovat kolmirivissä, niin niitä on kolmetuhatta.

Anarkistit uskovat että 300 ihmistä kolmirivissä riittää kilometrille?
Vajakeilla on syy siihen, että haluavat osallistujamäärästä liikkuvat tiedot mahdollisimman alas. Käsittääkseni vajakit ja muut pedofilian puolella olevat ovat hehkuttaneet sosialistisessa mediassa "pernatsi" juttua, jossa lupautuvat lahjoittamaan X summan jokaista osallistunutta "natsia" kohti.

Tuolla sivustolla oli keskimääräinen lahjoitus viisi senttiä per "natsi". Siksi heidän mielestä osallistujia pitää olla se 300, koska siitä tulee silloin 15 euroa lahjoitetteuroa, joka on pikkusumma kenelle vaan. Mutta, koska osallistujia olikin 3000, niin ei enää käykään, että kaivaisivat kuvettaan 150 euron edestä. Siinä saattaa jäädä kuukauden haisteltavat liimat ostamatta.

Tällä hetkellä ovat luvanneet lahjoittaa 1197 euroa per "natsi". Eli siis tuolla osallistujamäärällä se tekee yhteensä 3,6 miljoonaa euroa. Sen verran vajakkien ja pedofiilien pitäisi nyt maksaa mokuiluun.

Ei muuten ole tapahtumassa.

http://pernatsi.fi/

Edit: Vertailun vuoksi mainittakoon, että Aasian tsunamikeräys tuotti 27 miljoonaa euroa joka oli jonkun sortin ennätys. Klyyvaripäivä tuotti 2,2 miljoonaa, joka on parempi vertailukohta.
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: Uuno Nuivanen - 06.12.2016, 22:54:28
Lainaus MV-lehti
"Helsingissä ennennäkemätöntä poliisin mielivaltaa.
Kun Jari Laine oli hyökännyt marssin kimppuun, hänet ja marssia puolustanut aktivisti laitettiin samaan maijaan – aktivisti oli raudoitettu mutta Laine ei."
Jos tuo pitää paikkansa niin poliisi on syyllistynyt vakavaan virkavirheeseen.
Jep. Tästä poliisin virheestä tulee vielä iso kohu ja oikeusjuttuja siitäkin huolimatta, että uhri oli SVL:n jäsen. Tätä ne eivät voi vääristellä pikkujutuksi, vaikka valemediat toki ovat jo aloittaneet.

Ilmankin tätä poliisin käsittämätöntä tekoa asia olisi jo erittäin vakava siksi, että ennen sitä Jari-Natsi Laine teki sen pitkään suunnittelemansa poliittisesti motivoituneen, väkivaltaisen hyökkäyksen toisten ilmaisunvapautta vastaan.

Veikkaan tuon olleen silkka vahinko poliisin taholta. Tuskin sentään oli tarkoitus järjestää hullulle punikille tilaisuus hakata natsia.
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: Parzival - 06.12.2016, 22:57:02
Surullista lukea valtamedian kuvauksia mielenosoituksista. 612 on ilman epäilystäkään "rasistinen" ja "äärioikeistolainen". Sen sijaan Hesarilla ja iltapäivälehdillä ei ole mitään ongelmaa kuvailla anarkisteja ja antifan kaltaista rikollisroskajoukkoa rauhallisina ja demokraattisina vastavoimina. Ja YLE ei taida sanoa juuri mitään suuresta isänmaallisesta mielenosoituksesta mutta monikulttuuriselle itsenäisyyspäiväjuhlalle riittää ohjelma-aikaa. Millähän rahalla tuo mokukarkelo kustannetaan?

SVL:n sinänsä absurdi ideologia ja toiminta palvelee valtamediaa ja suvakkeja todella hyvin. Ja muuta vaikutusta tuolla pöllöporukalla ei sitten taida ollakaan.
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: koli - 06.12.2016, 22:57:40
Hienot marssit oli. Molempien osallistujamäärä yllätti positiivisesti ja meininki oli hyvä. Ainoa miinus oli 612:ssa muutama humalainen perseilijä.

En nyt jaksa sen suurempia anal yysejä laatia, kun on niin naatti olo.

Invalid Tweet ID
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: Aeon - 06.12.2016, 22:58:57
Tällä hetkellä ovat luvanneet lahjoittaa 1197 euroa per "natsi". Eli siis tuolla osallistujamäärällä se tekee yhteensä 3,6 miljoonaa euroa. Sen verran vajakkien ja pedofiilien pitäisi nyt maksaa mokuiluun.

Ei muuten ole tapahtumassa.

http://pernatsi.fi/
Vaikka käyttäisivät omaa, "liberaalia" laskutapaa, eli 200 natsia, niin silti tuosta tulee yli 200 000 euroa. Ei tule tapahtumaan tuokaan. Eivätkä varmaan uskalla julkaista keräyksen tulosta.
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: JaaKoo - 06.12.2016, 23:02:57
Siis siellä oli ihan vitusti jengiä. Todella hämmästyin ensikertalaisena. Koko Runeberg Töölöntorilta Kamppiin yhtä soihtujonoa.

Eli ainakin kilometrin verran. Jos jengiä on jonossa kilometrin verran metrin välein, niin niitä on jo tuhat. Jos ne ovat kolmirivissä, niin niitä on kolmetuhatta.

Anarkistit uskovat että 300 ihmistä kolmirivissä riittää kilometrille?
Vajakeilla on syy siihen, että haluavat osallistujamäärästä liikkuvat tiedot mahdollisimman alas. Käsittääkseni vajakit ja muut pedofilian puolella olevat ovat hehkuttaneet sosialistisessa mediassa "pernatsi" juttua, jossa lupautuvat lahjoittamaan X summan jokaista osallistunutta "natsia" kohti.

Tuolla sivustolla oli keskimääräinen lahjoitus viisi senttiä per "natsi". Siksi heidän mielestä osallistujia pitää olla se 300, koska siitä tulee silloin 15 euroa lahjoitettavaa, joka on pikkusumma kenelle vaan. Mutta, koska osallistujia olikin 3000, niin ei enää käykään, että kaivaisivat kuvettaan 150 euron edestä. Siinä saattaa jäädä kuukauden haisteltavat liimat ostamatta.

Tällä hetkellä ovat luvanneet lahjoittaa 1197 euroa per "natsi". Eli siis tuolla osallistujamäärällä se tekee yhteensä 3,6 miljoonaa euroa. Sen verran vajakkien ja pedofiilien pitäisi nyt maksaa mokuiluun.

Ei muuten ole tapahtumassa.

http://pernatsi.fi/

se oli taas normaali vihervassari propagandaa..  ja kun maksunaika koittaa. niin juoksu pitsat. .. :-\
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: Matti Kukkarossa - 06.12.2016, 23:04:30
Yleisradion toimittaja on onnistuneesti löytänyt 612-kulkueesta pilottitakkeja, maihareita, kaljuja päälakia ja harmaasävyisiä maastopuvunhousuja.

Natsithan ilmoittivat marssivansa yhdessä koossa Töölöön. Neuvoivat silti että halukkaiden voivan siirtyä julkisella liikenteellä. Tiettävästi ainakin yksi natsi valitsi tsirran.
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: Aeon - 06.12.2016, 23:06:06
Ei saakeli! Vasureitten kansalaistarkkailu on twiitannut kuvia tolkuttoman pitkästä jonosta useampaan otteeseen ja silti itkevät, että 3000 marssijaa on yliarvioitu.  :facepalm:

Mutta, parasta on pieni rajausmoka Tynkkysestä otetussa kuvassa :D
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: pjentti - 06.12.2016, 23:09:14
Keksiikö kukaan mitään muuta motiivia Jari "natsi" Laineen väkivallalle, kuin viha? Epäilen silti ettei missään vaiheessa puhuta vihaväkivallasta. Sisäministeriä pitäisi nyt tosiaan hiillostaa siitä, kuinka vihapuheet muuttuivat poliittiseksi väkivallaksi.
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: Vredesbyrd - 06.12.2016, 23:09:56
Olkoon Sebastian Tynkkysestä mitä mieltä tahansa, sillä on selkärankaa olla paikalla vaikka kuinka tulee natsikirveellä otsaan mediassa.
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: Aeon - 06.12.2016, 23:12:10
Kansalaistarkkailulla on nyt paha mieli :D

edit. Niitä nyt selkeästi vituttaa, että otsikoissa pyörii enemmän natsien 3000 marssijaa kuin anarkojen muka vastaava määrä. Twitterissä useampikin tästä itkee.
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: Lasse - 06.12.2016, 23:12:49
Tästä poliisin virheestä tulee vielä iso kohu

Tarkoitatko virheellä sitä, että PoliittisenPoliisin pikku kepponen ei ollutkaan tahallinen, vai että Jari-Natsi Laine päästettiin tarkoituksellisesti leikkimään käsirautaleikkejä poliittisen uudelleenkoulutuksen nimissä?
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: kenelek - 06.12.2016, 23:20:15
Ei tämä nyt näytä vassarianarkistien kannalta oikein hyvältä siltikään...

Lainaus
Poliisin tarkennettu arvio 612-kulkueen osallistujamäärästä on noin parituhatta. Poliisi arvioi määrän aiemmin noin kolmeksituhanneksi.

http://www.poliisi.fi/helsinki/prime101_fi.aspx/1/0/itsenaisyyspaiva_sujunut_rauhallisesti_helsingissa_54358

Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: Kyklooppi - 06.12.2016, 23:24:17
Yleisradion toimittaja on onnistuneesti löytänyt 612-kulkueesta pilottitakkeja, maihareita, kaljuja päälakia ja harmaasävyisiä maastopuvunhousuja: https://svenska.yle.fi/artikel/2016/12/06/ytterhogern-marscherade-genom-helsingfors-svenska-yle-foljde-demonstrationerna

Marssijoina kiinnittäisin todella huomiota pukeutumiseen, tosin ulkoilma ja kylmä ajankohta asettaa rajoituksia pukeutumisen suhteen mutta eiköhän nyt puku ja siihen yhdistetty pitkä palttoo takaa lämpimän marssin.

Asuun sopiva päähine tietty, knalli, silinteri ja huopahattu, naisille löytyy myös vaikka mitä juhlavaa.

Ensi vuonna siis pukeutuminen kuntoon!
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: Aeon - 06.12.2016, 23:25:34
IS: (http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-2000004897484.html)
Lainaus
Uusnatsimielenosoituksessa tapahtunut epäilty pahoinpitely tapahtui poliisiautossa, minne ruotsalainen uusnatsi ja suomalainen vastamielenosoittaja oli laitettu poliisin mukaan erehdyksessä.

Tutkinnanjohtaja Petri Juvosen mukaan tilanteessa ei tiedetty, että kyseiset miehet eivät ole "samalla puolella". Juvosen mukaan tilanne oli ollut epäselvä ja edennyt nopeasti.

Suomalaismiestä epäillään ruotsalaisen pahoinpitelystä. Poliisilla ei ole tietoa tämän vammoista. Epäilty on Juvosen mukaansa sama mies, joka vuosi sitten sai itsenäisyyspäivänä poliisin paineilma-aseesta osuman.
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: MacGyver - 06.12.2016, 23:25:59
Jostain luin että soihtuja olisi ollut jaossa 3000, ja osa jäi ilman.

Ei ole tottunut arviomaan tällaisia väkimääriä ollenkaan, silmä tottunut arviomaan oliko paikalla sata vai kaksi.
Soihdut tosiaan loppui kesken ja loppu olivat kun menin kyselemään, niiden määrästä saisi aika hyvän arvion.
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: Huppupelikaani - 06.12.2016, 23:26:50
Yle twiittaa uutisoi heti anarkistien voiton 3000-2000. Ison pajan muokkaustoimittajat elää näköjään Mogadishun aikaa.
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: P - 06.12.2016, 23:41:29
Tällä hetkellä ovat luvanneet lahjoittaa 1197 euroa per "natsi". Eli siis tuolla osallistujamäärällä se tekee yhteensä 3,6 miljoonaa euroa. Sen verran vajakkien ja pedofiilien pitäisi nyt maksaa mokuiluun.

Ei muuten ole tapahtumassa.

http://pernatsi.fi/
Vaikka käyttäisivät omaa, "liberaalia" laskutapaa, eli 200 natsia, niin silti tuosta tulee yli 200 000 euroa. Ei tule tapahtumaan tuokaan. Eivätkä varmaan uskalla julkaista keräyksen tulosta.

Silti tuosta kannattaisi tehdä tutkintapyyntö mahdollisesti luvattomasta keräyksestä. Tai siis päivystävän foban, joka lukee tämän TULEE se tehdä virkavastuulla.
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: P - 06.12.2016, 23:44:46
Keksiikö kukaan mitään muuta motiivia Jari "natsi" Laineen väkivallalle, kuin viha? Epäilen silti ettei missään vaiheessa puhuta vihaväkivallasta. Sisäministeriä pitäisi nyt tosiaan hiillostaa siitä, kuinka vihapuheet muuttuivat poliittiseksi väkivallaksi.

45_vuotias lihava mies.. Taitaa kummuta vihasta?
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: pjentti - 06.12.2016, 23:45:44
IS: (http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-2000004897484.html)
Lainaus
Tutkinnanjohtaja Petri Juvosen mukaan tilanteessa ei tiedetty, että kyseiset miehet eivät ole "samalla puolella". Juvosen mukaan tilanne oli ollut epäselvä ja edennyt nopeasti.
Siis poliisi meni tappelun väliin ja luuli keskenään tappelevien junkkarien olevan samalla puolella. Spock sanoisi tuohon "fascinating".
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: internetsi - 06.12.2016, 23:48:31
Tällä hetkellä ovat luvanneet lahjoittaa 1197 euroa per "natsi". Eli siis tuolla osallistujamäärällä se tekee yhteensä 3,6 miljoonaa euroa. Sen verran vajakkien ja pedofiilien pitäisi nyt maksaa mokuiluun.

Ei muuten ole tapahtumassa.

http://pernatsi.fi/
Vaikka käyttäisivät omaa, "liberaalia" laskutapaa, eli 200 natsia, niin silti tuosta tulee yli 200 000 euroa. Ei tule tapahtumaan tuokaan. Eivätkä varmaan uskalla julkaista keräyksen tulosta.

Silti tuosta kannattaisi tehdä tutkintapyyntö mahdollisesti luvattomasta keräyksestä. Tai siis päivystävän foban, joka lukee tämän TULEE se tehdä virkavastuulla.
Ei. Siis minun käsittääkseni tässä on kyse siitä, että tuon verran lahjoittavat sitten mokuiluun ihan mille tahansa järjestölle. Tuohan on parasta kommaripaskaa mitä olla ja voi. Ensin uhotaan kuinka he ovat valmiina maksamaan mokuilusta, näytetään suuria summia sivuilla, mutta sitten mistään ei voi tarkastaa, ovatko sitten tehneet kuten ovat luvanneet. Sivusto käsittääkseni ei itse kerää rahaa.

Tämä nyt pitäisi sitten vaan näkyä parin miljoonan lahjoituspiikkinä järjestöille. Kukaan Suomen kommaripaskamediasta ei tule kyselemään miltään järjestöltä, että tuliko piikkiä.

P.S.: Paljonko se feminatsien puoluekeräys oikein tuotti?
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: Aeon - 06.12.2016, 23:50:35
IS: (http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-2000004897484.html)
Lainaus
Tutkinnanjohtaja Petri Juvosen mukaan tilanteessa ei tiedetty, että kyseiset miehet eivät ole "samalla puolella". Juvosen mukaan tilanne oli ollut epäselvä ja edennyt nopeasti.
Siis poliisi meni tappelun väliin ja luuli keskenään tappelevien junkkarien olevan samalla puolella. Spock sanoisi tuohon "fascinating".
Ne poliisit, jotka nappasivat riitapukarit kiinni eivät välttämättä ole niitä, jotka veivät tyypi maijaan. Tuossa hässäkässä voi olla hyvinkin mahdollista, että kommunikaatio ei pelaa. Plus anarkomarko on ulkoiselta olemukseltaan varmaan näyttänyt kiljuskiniltä. Oli miten oli, poliisi varmasti selvittää asian ja tekee tarvittavat toimenpiteet. Ovathan jo tunnustaneet virheen.
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: Impi Waara - 06.12.2016, 23:52:53
612.fi twiittasi, että alustavien arvioiden mukaan osallistujia oli YLI 3000  :flowerhat:
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: Kulttuurirealisti - 06.12.2016, 23:53:27
Keksiikö kukaan mitään muuta motiivia Jari "natsi" Laineen väkivallalle, kuin viha? Epäilen silti ettei missään vaiheessa puhuta vihaväkivallasta. Sisäministeriä pitäisi nyt tosiaan hiillostaa siitä, kuinka vihapuheet muuttuivat poliittiseksi väkivallaksi.
45_vuotias lihava mies.. Taitaa kummuta vihasta?

Keski-ikäinen, valkoinen, ei-Marco Bjurströmin näköinen mies. Kyllä tässä saatetaan vihamotiivia vilauttaa. Mutta ehkä varmin YLE-ratkaisu on vaieta juttu nopeasti.
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: P - 06.12.2016, 23:57:08
IS: (http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-2000004897484.html)
Lainaus
Tutkinnanjohtaja Petri Juvosen mukaan tilanteessa ei tiedetty, että kyseiset miehet eivät ole "samalla puolella". Juvosen mukaan tilanne oli ollut epäselvä ja edennyt nopeasti.
Siis poliisi meni tappelun väliin ja luuli keskenään tappelevien junkkarien olevan samalla puolella. Spock sanoisi tuohon "fascinating".
Ne poliisit, jotka nappasivat riitapukarit kiinni eivät välttämättä ole niitä, jotka veivät tyypi maijaan. Tuossa hässäkässä voi olla hyvinkin mahdollista, että kommunikaatio ei pelaa. Plus anarkomarko on ulkoiselta olemukseltaan varmaan näyttänyt kiljuskiniltä. Oli miten oli, poliisi varmasti selvittää asian ja tekee tarvittavat toimenpiteet. Ovathan jo tunnustaneet virheen.

Tarvittavat toimenpiteet? Saat minut pelkäämään hihamerkkien paluuta? Kiinniottaneet poliisit merkkaavat kiinniotetut sopivin hihamerkein. Kommunistille punainen nauha. Ruotsalaisnatsille..
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: MacGyver - 06.12.2016, 23:58:23
Koitin ketjusta penkoa nopeasti arvioita anarkistien määrästä mutta ei tullut löydettyä.
Onko arvioita paljon niitä oikeasti oli?
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: P - 07.12.2016, 00:00:16
Keksiikö kukaan mitään muuta motiivia Jari "natsi" Laineen väkivallalle, kuin viha? Epäilen silti ettei missään vaiheessa puhuta vihaväkivallasta. Sisäministeriä pitäisi nyt tosiaan hiillostaa siitä, kuinka vihapuheet muuttuivat poliittiseksi väkivallaksi.
45_vuotias lihava mies.. Taitaa kummuta vihasta?

Keski-ikäinen, valkoinen, ei-Marco Bjurströmin näköinen mies. Kyllä tässä saatetaan vihamotiivia vilauttaa. Mutta ehkä varmin YLE-ratkaisu on vaieta juttu nopeasti.

Siitä pötsistä uutisvideossa tunnistin maassamakaavan natsin
 Jari projektiili Laineeksi. ;)

Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: Lennart - 07.12.2016, 00:00:59
Pernatsi.fi-sivusto tosiaan kerää vain yhteen lupauksia, joita voi postittaa sivustolle ja valita sitten itse minne natsi-senttinsä muka lähettää sosiaalituet saatuaan.

Sinne voi vaikka Timo Soinina lähettää lupauksiaan.

Lainaus
Kampanjan järjestäjät ovat päättäneet toimia anonyymisti, sillä kokevat kampanjan olevan mahdollinen riski turvallisuuttaan kohtaan.

Niin, anonyymi Aleksi Pahkala pyörittelee anonyymisti sivuja, kuten kaikki osaamme Viestintäviraston sivuilta todeta.  ;D

https://www.viestintavirasto.fi/fiverkkotunnus/fi-verkkotunnuksenhankkiminen/fi-verkkotunnushaku.html#pernatsi
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: P - 07.12.2016, 00:02:01
Koitin ketjusta penkoa nopeasti arvioita anarkistien määrästä mutta ei tullut löydettyä.
Onko arvioita paljon niitä oikeasti oli?

Paikalla ollut kaverini arvioi, että karvan päälle 1000 maksimissaan..
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: Aeon - 07.12.2016, 00:02:16
Mitä mä taas luen... Tarvittavat toimenpiteet, eli selvittää miksi tyypit laitettiin samaan autoon, katsoo onko tapahtunut virkavirhettä tai muuta vastaavaa, jonka perusteella ojennetaan, tai ei ojenneta osallisena olevia poliiseja ja jatkossa tarkentavat miten tulee toimia eli miten varmistetaan ettei samaan autoon mene vahingossakaan eri puolilla olevia tyyppejä -> miten parannetaan kommunikaatiota sekavassa tilanteessa.

Sitäpaitsi, mitäs vikaa hihamerkeissä on? Johan nuo SVL:n pellet kantavat omia tunnuksiaan rinta rottingilla.
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: Aeon - 07.12.2016, 00:04:51
Koitin ketjusta penkoa nopeasti arvioita anarkistien määrästä mutta ei tullut löydettyä.
Onko arvioita paljon niitä oikeasti oli?

Paikalla ollut kaverini arvioi, että karvan päälle 1000 maksimissaan..
Anarkistien mukaan 3000, jota on myös mediassa näkynyt. Pitäisikö lähettää oikaisupyyntö Helsingin poliisille ja medialle, kuten vasureitten stasi kansalaistarkkailu lähetti? :D
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: MacGyver - 07.12.2016, 00:11:40
Koitin ketjusta penkoa nopeasti arvioita anarkistien määrästä mutta ei tullut löydettyä.
Onko arvioita paljon niitä oikeasti oli?

Paikalla ollut kaverini arvioi, että karvan päälle 1000 maksimissaan..
Sitä luokkaa kuitenkin että jos eivät ole saanut purettua vihaansa päivällä, tuosta riittää vielä paikkojen töhrijöiksi ja autojen polttelijoiksi yön aikana.
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: kgb - 07.12.2016, 00:12:10
Hauskat kuvat-ketju on muualla. Ei tehdä tästä mitään meemikokoelmaa vaikka päivystävästä anarkistista sellaisia paljon onkin näkynyt.
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: Beenari - 07.12.2016, 00:12:45
Tämähän taitaa olla se suurin syy anarkistien peppukipuilulle 612 kulkueen osallistujamäärästä. Eihän se nyt vaan voi olla niin että "natsimiekkarissa" onkin enemmän väkeä kuin "liimanhaistelijoiden karnevaalissa".

Jokohan nyt olisi saavutettu se kriittinen massa? Pari-kometuhatta ihmistä haistatti pitkät natsikotin viskomiselle ja päätti lähteä näyttämään vassareille että nyt riittää se leimakirveen viskely sinne-tänne.
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: Skeptikko - 07.12.2016, 00:14:30
Keksiikö kukaan mitään muuta motiivia Jari "natsi" Laineen väkivallalle, kuin viha? Epäilen silti ettei missään vaiheessa puhuta vihaväkivallasta. Sisäministeriä pitäisi nyt tosiaan hiillostaa siitä, kuinka vihapuheet muuttuivat poliittiseksi väkivallaksi.

Jospa se on hänen ammattinsa. Koko vuoden sitten treenaa ja valmistautuu yhtä iltaa varten. Vai onko hänellä joku muu ammatti?
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: Koekaniini - 07.12.2016, 00:17:25
Järjestäjän luulisi olevan helppoa ilmoittaa(twiitata) Ylelle että yli 3000 osallistujaa koska soihtuja sen verran ja loppuivat kesken?
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: Elcric12 - 07.12.2016, 00:20:11
Koitin ketjusta penkoa nopeasti arvioita anarkistien määrästä mutta ei tullut löydettyä.
Onko arvioita paljon niitä oikeasti oli?

Paikalla ollut kaverini arvioi, että karvan päälle 1000 maksimissaan..
Anarkistien mukaan 3000, jota on myös mediassa näkynyt. Pitäisikö lähettää oikaisupyyntö Helsingin poliisille ja medialle, kuten vasureitten stasi kansalaistarkkailu lähetti? :D

Keitä oli ja missä oli? Marsseja/vastamarsseja oli monia.
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: J. Lannan haamu - 07.12.2016, 00:22:32
Jäsen Kolia, tuota mylyvivää Impiwaaran härkää yritin katsella jos oisin nähnyt. Tosin en paljoa katsellut enkä paljoa nähnytkään. Kiitoksia kaikille loistavista keskusteluista ja lyhyestä illanvietosta. Sää oli parempi kuin viime vuonna, joskin hieman viluisa. Narikkatorin ja Kansalaistorin miekkarit olivat ikävä kyllä turhaa kahtena eri miekkarina. Yksi olisi riittänyt.

Aluksi torilla näytti, että ihmisiä on jopa vähemmän kuin viimeeksi. Mutta sitten kun asetuimme kävelemään niin huomasi että onhan niitä. Mutta vasta kadulla kun katsoi eteen ja taakse niin ei nähnyt loppua eikä alkua. Itse keskustan humuihin saavuttaessa kaukaa edestä kuului mölyä ja huutoa, se äänikantauma jonon edestä osoitti myös letkan laajuuden. Ja leveäkin se oli.

Kyllä sitä vaan saa kerta toisensa jälkeen toivotella, että ihmiset muistaisivat pitää ns. oman mentaalisen ja fyysisen paikkansa, että ei provosoiduta trollien ja wannabe-hippien toimesta.
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: Kokoliha - 07.12.2016, 00:26:38
Tämähän taitaa olla se suurin syy anarkistien peppukipuilulle 612 kulkueen osallistujamäärästä. Eihän se nyt vaan voi olla niin että "natsimiekkarissa" onkin enemmän väkeä kuin "liimanhaistelijoiden karnevaalissa".

Keitä oli ja missä oli? Marsseja/vastamarsseja oli monia.
Kappas, Elcricci aktivoitui.
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: Antti Salminen - 07.12.2016, 00:28:08
Olipa hyvä päivä! Soihtukulkue on erinomainen tapa juhlistaa ja kunnioittaa itsenäisyyttä ja erityisesti sitä mistä se on tehty. Tämä resepti, jossa päivällä kukin voi valita mitä tekee ja kaikki kokoontuvat illalla hiljaiseen soihtukulkueeseen on lyömätön. Kulkue täyttää 100% tehtävänsä siinä, että se antaa jokaiselle mahdollisuuden osallistua ja olla aidosti yksi pieni, mutta tärkeä palanen yhdessä itsenäisyyspäivän arvokkaimmassa ja sykähdyttävimmässä tapahtumassa.

Bonuksena vielä, että jos haluaa tavata eri logojen alla tutuiksi tulleita henkilöitä, niin koko kattaus on tarjolla eri tapahtumissa ja viimeistään soihtukulkueen yhteydessä. Sisulaiset, persut, persunuoret, hommalaiset, ex muutoslaiset, SE-porukat, Monokulttuuri-poppoo ja muut aktivistit... koko setti oli tänäänkin tarjolla. Terveissi vaan!

Eikä tässä vielä kaikki. Kulkueeseen osallistumisella väistää Linnan juhlat käytännössä kokonaan :P Kiitos!

Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: Aeon - 07.12.2016, 00:31:40
Keitä oli ja missä oli? Marsseja/vastamarsseja oli monia.
Asema-aukion anarkisteista kyse. Suvi ja kumppanit näin ovat ilmoittaneet.
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: Elcric12 - 07.12.2016, 00:32:52
Tämähän taitaa olla se suurin syy anarkistien peppukipuilulle 612 kulkueen osallistujamäärästä. Eihän se nyt vaan voi olla niin että "natsimiekkarissa" onkin enemmän väkeä kuin "liimanhaistelijoiden karnevaalissa".

Keitä oli ja missä oli? Marsseja/vastamarsseja oli monia.
Kappas, Elcricci aktivoitui.

PVL:n marssin vastamarssilla, eli Helsinki ilman natseja -marssilla oli arviolta hieman alle 3000 osallistujaa. PVL:n marssilla 300. Mitä siis höpäjätte?

https://mobile.twitter.com/HelsinkiPoliisi/status/806173905874468864?ref_src=twsrc%5Etfw
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: b_kansalainen - 07.12.2016, 00:37:56
Numerot. Ikävä sosiaalinen konstruktio. Montako higginsin bosonia tänään raudoitettiin?
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: Aeon - 07.12.2016, 00:39:27
PVL:n marssin vastamarssilla, eli Helsinki ilman natseja -marssilla oli arviolta hieman alle 3000 osallistujaa. PVL:n marssilla 300. Mitä siis höpäjätte?

https://mobile.twitter.com/HelsinkiPoliisi/status/806173905874468864?ref_src=twsrc%5Etfw
Mehän puhutaan anarkojen miekkarista ja 612 marssista, joka vasureitten mukaan on äärioikeiston marssi.
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: Beenari - 07.12.2016, 00:44:42

PVL:n marssin vastamarssilla, eli Helsinki ilman natseja -marssilla oli arviolta hieman alle 3000 osallistujaa. PVL:n marssilla 300. Mitä siis höpäjätte?

https://mobile.twitter.com/HelsinkiPoliisi/status/806173905874468864?ref_src=twsrc%5Etfw

No juurikin tuota. Jos Helsinki ilman natseja keräsi alle kolmetuhatta osallistujaa ja samaan aikaan poliisin ensiarvio 612 kulkueesta on kolmetuhatta, niin onhan se nyt kova imagotappio anarkisteille. Siitä peppukipu.

Ja jos tuo 3000 soihdun kesken loppuminen pitää paikkansa....

Ja tärkeintä koko jutussa on se että tälläkään kertaa 612 kulkue ei itse aiheuttanut häiriöitä. Joten ensi vuonnakin poliisi varmasti mielellään noudattaa lain mukaista velvoitettaan huolehtia julkisen kokontumisen rauhallisesta sujumisesta.

Jos samaan aikaan samalla kadulla pyritään järjestämään julkinen kokoontuminen, niin yleisen järjestyksen nimissä poliisin on pakko puuttua jomman kumman reittisuunnitelmaan jo ennakolta. Mitäs arvelette kumpi se on; anarkomarkot vaiko 612??
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: Luka - 07.12.2016, 00:48:34
Näyttää olevan tasan 3000 antifanttia marssimassa

https://www.youtube.com/watch?v=KyB75MeW13M (https://www.youtube.com/watch?v=KyB75MeW13M)
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: internetsi - 07.12.2016, 00:48:57
Osallistujien määrää on aika vaikea arvioida jos ei siihen ole tottunut. Poliisi on tottunut, kun tekee sitä työksensä. Itse viimeksi en osannut arvioida kuin sen alueen mitat, jolla porukkaa oli paljonkin. Vielä vaikeampaa tämä on sitten kulkueen kanssa. 3 kiloa on varmaan aika hyvä, mitä itse Juneksen streamista katsoin. Joka tapauksessa enemmän kuin liimanhaistajia.

Hakaristisosialistien plutoonaa vastaan oli kuulemma eniten vastamielenosoittajia, mutta paljonko niitä sitten oli 612 kulkuetta vastaan ja missä ne oli? Latasivat siis kaikki paukut kaasukammioimperialisteja vastaan, joten ei sitten jäänyt enää energiaa vastustaa sitä itse päätapahtumaa eli 612 marssia.

Sinänsä on hyvä, että jos sosialistit alkaa tapella keskenään siitä, laitetaanko punikkilippuun risti hakojen kera vai sirppi&vasara, niin ovat poissa pahanteosta sitten kunnollisten ihmisten tilaisuuksista.
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: b_kansalainen - 07.12.2016, 00:50:12
IL on löytänyt kiellettyjä tunnuksia hautuumaan after partyista.

http://www.iltalehti.fi/uutiset/201612062200036908_uu.shtml
Lainaus
Vaikka mielenosoituksessa oli etukäteen kielletty tunnukset, joillakin paikalla olleilla oli päällään Pohjoismaisen Vastarintaliikkeen tunnuksia. Hietaniemen hautausmaalla oli vielä kahdeksan jälkeen illalla 2 500 henkeä.
Sinänsä aika perverssi paikka viritellä nuotiota ja istua iltaa.
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: nollatoleranssi - 07.12.2016, 00:53:15
Kulkueen symbolinen arvo on huomattava, koska aiemmin ei ollut mitään vastaavia tapahtumia. Viime vuosina on kuitenkin yleistynyt ilmapiiri, jossa suomalaisuus pitäisi nähdä negatiivisessa ja vihamielisessä valossa. Samaan ilmiöön on liittynyt halu lopettaa symboleiden käyttö. Leijonakorut ja -paidat olisi pitänyt laittaa banniin ja kansalaisajattelu unohtaa. Kaarnaveneillä ajateltiin laittaa Suomi nousuun.

Valtaeliitti ei ole kuitenkaan ollut tuosta kovinkaan huolissaan, koska on kokenut hyötyvänsä ja hallitsevansa ilmiötä ja sen on koettu palvelevan samaa eliittiä. Osittain kait tähän on syynä sekin, että toimittajat ja ykköspoliitikot ovat tanssineet samoissa tapahtumissa ja antaneet hyväksyntänsä ilmiölle.
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: MacGyver - 07.12.2016, 00:57:30
Jotenkin tunne että anarkistien puolesta ei mennyt nyt niin kuin piti. Häiriötä, kaaosta ja väkivaltaa ei saatu aikaiseksi. En tiedä kuinka hyvin onnistuivat PVL:n vastaisessa performanssissaan, mutta 612-marssi sai kunnioittaa itsenäisyyttä täysin rauhassa.

Kovimmille anarkisteille vastaava ei varmasti sovi jatkossa. Poliisille ilmoittaminen, väkivallattomaksi julistautuminen jne.
Tuskin tietää jatkossa vastaavanlaista yhteistyötä vasurinuorten kanssa, matuista saavat paljon parempaa seuraa toimintaansa.

Paha tappio anarkisteille, ehkä media koittaa auttaa tässä vielä lähi päivät.
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: kenelek - 07.12.2016, 01:09:50
Jotenkin tunne että anarkistien puolesta ei mennyt nyt niin kuin piti. Häiriötä, kaaosta ja väkivaltaa ei saatu aikaiseksi. En tiedä kuinka hyvin onnistuivat PVL:n vastaisessa performanssissaan, mutta 612-marssi sai kunnioittaa itsenäisyyttä täysin rauhassa.
Vassarianarkisteilla taisi mennä PVL:n kulkue ja 612 soihtukulkue autuaasti sekaisin sekavissa mielissään. ??? Jolla en tarkoita etteikö noiden osallistujissa olisi ollut pieni leikkausjoukko myös. Mutta paino sanalla pieni. Itse olisin voinut hyvinkin osallistua 612-kulkueeseen mutta en missään tapauksessa PVL:n marssahteluun muuten kuin korkeintaan dokumentoijana kuten Junes nyt teki.
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: Asra - 07.12.2016, 01:17:10
Tuli vaan siitä pahoinpitelystä mieleen, että miten ihmeessä on pvl:n tyyppi jouduttu laittamaan läskin kanssa samaan maijaan, jos uutisten mukaan jotain 40 maijaa kuitenkin ollut poliisin käytössä.
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: b_kansalainen - 07.12.2016, 01:19:17
Kahden kuulapään painista ei tiedä, onko kyseessä tappelu vai keskinäinen hellyyden osoitus?
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: Beenari - 07.12.2016, 01:23:01
Tuli vaan siitä pahoinpitelystä mieleen, että miten ihmeessä on pvl:n tyyppi jouduttu laittamaan läskin kanssa samaan maijaan, jos uutisten mukaan jotain 40 maijaa kuitenkin ollut poliisin käytössä.

Poliisin selitysten mukaan luulivat alunperin että ovat samaa porukkaa. Siis että molemmat ovat kiljuskinejä.
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: Taikakaulin - 07.12.2016, 01:23:23
Tuli vaan siitä pahoinpitelystä mieleen, että miten ihmeessä on pvl:n tyyppi jouduttu laittamaan läskin kanssa samaan maijaan, jos uutisten mukaan jotain 40 maijaa kuitenkin ollut poliisin käytössä.

Logistiikan kannalta tuo on parempi, että putkaan menijät ovat samassa vaunussa. Enemmän ihmetytttää se, miksi läski ei ollut raudoitettuna.
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: internetsi - 07.12.2016, 01:28:17
Sekin huomio pitää tehdä, että kun nyt liimanhaistajat olivat suht' rauhassa (verrattuna viimevuoteen), niin ehkä ei pidä vielä keskustella siitä, pitääkö Vasemmistonuoret kieltää (elleivät olleet järjestönä mukana viimevuonna siellä Hesperian puistossa).

Ruotsalainen sosialisti otettiin kuulemma kiinni, mutta todennäköisesti asiassa on käynyt niin, että hänet olisi vain siirretty lähisiirrolla jonnekin. Poliisin mukaan he ovat kirjanneet vain yhden rikosilmoituksen ja se on todennäköisesti tämän Jari Laineen tekemä pahoinpitely. Ja ehkä se toinen pahoinpitely on sitten vielä kirjaamatta. Juttuhan ei ole asianomistajarikos, joten käräjille siitäkin mennään. Sinnehän voi käräjille tulla katsomaan käsittelyä kuka tahansa. Vastarintaliikkeen muut jäsenet, Junes Lokka sekä muita "ääripahoja". Syytettyjen penkillä vastaajana siis saattaa istua vain Jari Laine. Kaiken kukkuraksi, ruotsalainen kaasutusaatetta kannattava todennäköisesti puhuu ruotsia eli siis sitä toista kotimaista kieltä. Asiahan käsitellään kaksikielisessä kunnassa eli Helsingissä. Lisäksi on aivan selvää, että kyseinen Laine sitten joutuu sitten maksamaan joitakin korvauksia ruotsalaiselle kaasukammion kannattajalle, muiden sosialistien nauraessa hihamerkkeihinsä.

Sinänsä en tunne myötätuntoa kaasutusaatetta kohtaan, mutta minua hymyilyttää, kun Laine joutuu leivättömän pöydän ääreen ja maksamaan natsille rahaa. Ensin poliisi ampuu projektiilillä silmään, sitten laittaa maahan kun sosialismia huudetaan ympärillä ja kaiken kliimaksina joutuu maksamaan vielä riihikuivaa eli rahoittamaan natsia (tai ulosottomies kantaa telkkarin pois kotoa), että natsi saa rahansa.

Mahtaa sitä nyt siellä poliisivankilassa vituttaa.
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: Hornsmith - 07.12.2016, 01:28:21
Tuli vaan siitä pahoinpitelystä mieleen, että miten ihmeessä on pvl:n tyyppi jouduttu laittamaan läskin kanssa samaan maijaan, jos uutisten mukaan jotain 40 maijaa kuitenkin ollut poliisin käytössä.

Vasemmistosankari Jari oli ujuttautunut musta huppari päällä vastapuolen keskelle ja aloitti siellä mesomisensa. Poliisi ynnäili ilmeisesti pukeutumisen perusteella että läski kuuluu skeneen. Pukarit samaan autoon ja loppu on historiaa. Nyt tuo mätäsakki kerää kolehtia Jarin sakkoihin ja mahdollisiin oikeuskuluihin sankariaan juhlien. Toivottavasti verottaja seuraa rahaliikennettä.

e: ^ Tulikin nopeampia vastauksia.
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: Luka - 07.12.2016, 01:29:01
Tuli vaan siitä pahoinpitelystä mieleen, että miten ihmeessä on pvl:n tyyppi jouduttu laittamaan läskin kanssa samaan maijaan, jos uutisten mukaan jotain 40 maijaa kuitenkin ollut poliisin käytössä.

Logistiikan kannalta tuo on parempi, että putkaan menijät ovat samassa vaunussa. Enemmän ihmetytttää se, miksi läski ei ollut raudoitettuna.

Fasisti poliisin syrjivää käytöstä ulkomaalaisia kohtaan.
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: Taikakaulin - 07.12.2016, 01:32:30
Tänä vuonna kaikki sujui hyvin rauhallisesti, en havainnut mitään häiriköintiä missään vaiheessa. Jälkeenpäin uutisista luin että tapahtuman alussa oli joukkotappelu, mutta en kyllä itse paikanpäällä olleena nähnyt mitään siihen viittaavaa.

Joukkotappelu on medialta puhdasta fuulaa. Nimittäin se oli pelkkää suunsoittoa siellä peräpäässä. Jostain oli pääsyt pari vätystä huutelemaan, joka provoisoi tyyppejä lähtemään näiden perään. Ei heilunut kenenkään nyrkit eikä mitkään muutkaan ja häiriköt pantiin maijaan. Tosin mitä katsoin Olli Heikkilän videolta jälkeenpäin, niin siinä joku rouva kertoo poliiseille anarkotyttösen potkineen jotain osallistujaa. Eli jos väkivaltaa oli vähääkään, niin se oli täysin yksipuolista anarkojen tekemänä.
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: b_kansalainen - 07.12.2016, 01:36:03
Sinänsä en tunne myötätuntoa kaasutusaatetta kohtaan, mutta minua hymyilyttää, kun Laine joutuu leivättömän pöydän ääreen ja maksamaan natsille rahaa.
Ja #pernatsi pölhöt maksaa Jari Laineestakin sen viisisenttisensä. Ihkua.

Hänen "kunniakseen" luettakoon se, että hän on perseilyllään vahingoittanut kansan silmissä vasemmiston ja anarkistien mainetta enemmän kuin mihin yksikään uusnatsi olisi kyennyt.

Ja tuskin maltan odottaa, miten päin Uuninpankko-propagandisti vatkaa faktat huomenna.
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: b_kansalainen - 07.12.2016, 02:20:54
Poliisi: Itsenäisyyspäivän mielenosoituksiin osallistui 5 000–6 000 ihmistä (http://www.ksml.fi/kotimaa/Poliisi-Itsen%C3%A4isyysp%C3%A4iv%C3%A4n-mielenosoituksiin-osallistui-5-000%E2%80%936-000-ihmist%C3%A4/888497?pwbi=8bb8ec65d8546fbb6f9cceef569c15e0)

Se on jokseenkin yhtä kuin promille suomalaisista. Kansan nousua odottavan aika käynee pitkäksi.
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: Impi Waara - 07.12.2016, 02:28:57
Lukemat pienenee kuin pyy maailmanlopun edellä...

Iltalehti:
"Hietaniemen hautausmaalla oli vielä kahdeksan jälkeen illalla 2 500 henkeä."
http://www.iltalehti.fi/uutiset/201612062200036908_uu.shtml

"Helsingin poliisin viestintäpäällikkö Juha Hakola myöntää, ettei 612-soihtukulkueen nujakka ollut joukkotappelu.

"Pohjoismaisen vastarintaliikkeen mielenosoitus keräsi alle 200 henkilö, sen vastamielenosoitus vajaat 3 000 henkilöä ja 612-soihtukulkue vajaat 2 000 henkilöä.
Poliisi otti useita henkilöitä kiinni mielenosoituksissa."
http://www.iltalehti.fi/uutiset/201612062200036994_uu.shtml

"IL seurasi hetki hetkeltä: Joukkotappelu 612-soihtukulkueen lähtöpaikalla - kulkueessa kolmisentuhatta osallistujaa"
http://www.iltalehti.fi/uutiset/201612062200036781_uu.shtml

Aamun mennessä "uutisoidaan" varmaankin osallistujia olleen 20-30  >:(
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: internetsi - 07.12.2016, 02:45:20
Kävin lukemassa takkua ja lempparianarkisti Suvi Auvisen Twitteriä. Takussa pahoitellaan sitä, kuinka porukka ei hajottanut paikkoja ja sotkenut spraymaalilla mitään. Tämä kommentti on siis kirjoitettu 5.12:
Lainaus
Mites toi katutoiminta noin muuten itsenäisyyspäivänä?

Meinaan että kun ennen esim. Lähiöst linnaan demossa vielä pääs tägäämään paikkoja ja aiheuttaa porvareille laskua, niin esim. viime vuonna tämä puoli toiminnasta jäi hyvin vaisuksi. Vain muutama seinä tägättiin, muttei läheskään mitään niin isoa vahinkoa syntynyt kuin vuonna 2014.

Tottakai natseja vastaan täytyy marssia, mutta mun mielestä se ei sais nyt vaan jäädä siihen että kaikki tulee osoittaa mieltään natseja vastaan ja sitten ei tehdä mitään muuta.

Mun mielestä itsenäisyyspäivänä pitäis kuulua kaikkien unohdettujen ihmisten äänet myös kaikkien kapitalistien yritysten ja pankkien laseja helistelemällä sekä bommaamalla vähän iskulauseita pitkin katuja jotta saadaan paskasysteemille kunnon muistutus siitä ettei meidän kyykyttäminen tule täysin ilmaiseksi.

Jos näistä itsenäisyyspäivistä tulee jatkossa vain tällasia että mennään natseja vastaan demottamaan ja keskitytään vaan siihen, niin se mun mielestä vähän laimenee koko anarkistinen toiminta. Eikö voitais joskus vaikka sen natsien vastustamisen jälkeen mennä porukalla pistään paikkoja remonttiin samalla kun siellä kerta ollaan?

Sitten lempianarko Suvin Twitteristä:
Lainaus
6 t6
Julius Jääskeläinen ‏@JuliusJaask
@MVMerilainen oli hyvä, kunnes marssitettiin puistoon, vastassa sadoittain poliiseja, natseista ei mitään havaintoa. Näin käy kun tottelee.
Sitten Jääskeläinen vastaa siihen, että mitä olisi tullut eteen jos olisivat yrittäneet mennä lähemmäksi kaasuttajia.
Lainaus
Julius Jääskeläinen ‏@JuliusJaask
@MVMerilainen nujakointia epäilemättä, mahdollisesti voittoisaa. Ei mielenosoitus natseja vastaan voi ollakaan mikään eväsretki.
Kukas on Jussi Marttila? Onko joku punikkitoimittaja? Punikki on varmasti, mutta onko toimittaja?
Lainaus
6 t6
Jussi Marttila ‏@JussiMarttila
@MVMerilainen Osa ongelmaa lienee sitä että me sallitaan sellainen ympäristö missä natseja kohtaan voi osoittaa sympatiaa @JuliusJaask
Lainaus
Julius Jääskeläinen ‏@JuliusJaask
@MVMerilainen @JussiMarttila uskon että 3000 ihmistä olisi voinut murtaa poliisimuurin väkivallattomastikin. Tämä potentiaali haaskattiin.
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: Beenari - 07.12.2016, 02:52:44
Kävin lukemassa takkua ja lempparianarkisti Suvi Auvisen Twitteriä.

Otithan kuvakaappaukset talteen? Vaikka niille ei välttämättä ole koskaan käyttöä. Mutta sitten kun niitä tarvittaisiin...
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: b_kansalainen - 07.12.2016, 02:54:41
Lukemat pienenee kuin pyy maailmanlopun edellä...

Aamun mennessä "uutisoidaan" varmaankin osallistujia olleen 20-30  >:(
Siinä #pernatsi-porukalle pähkinää purtavaksi.
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: internetsi - 07.12.2016, 03:26:59
Kävin lukemassa takkua ja lempparianarkisti Suvi Auvisen Twitteriä.

Otithan kuvakaappaukset talteen? Vaikka niille ei välttämättä ole koskaan käyttöä. Mutta sitten kun niitä tarvittaisiin...
En ottanut kun läppärin laturi hajosi ja olen Putlerlandiassa vaan puhelimen päässä.

Tässä linkki: https://mobile.twitter.com/suviauvi/status/806217758480486400
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: vihapuhegeneraattori - 07.12.2016, 03:32:09
Siis siellä oli ihan vitusti jengiä. Todella hämmästyin ensikertalaisena. Koko Runeberg Töölöntorilta Kamppiin yhtä soihtujonoa.

Eli ainakin kilometrin verran. Jos jengiä on jonossa kilometrin verran metrin välein, niin niitä on jo tuhat. Jos ne ovat kolmirivissä, niin niitä on kolmetuhatta.

Anarkistit uskovat että 300 ihmistä kolmirivissä riittää kilometrille?

Eteneminen tapahtu viisirivissä. Väkeä oli kuin pipoa. Kerron lisää kun olen selvä
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: Elcric12 - 07.12.2016, 07:01:01
Erikoinen määritelmä valehtelulle. "Jos tämä vahvistuu", ja sitten siteerataan uutista.
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: koodari-inssi - 07.12.2016, 07:58:35
Erikoinen määritelmä valehtelulle. "Jos tämä vahvistuu", ja sitten siteerataan uutista.
Tarkoitatko, että Dan ei varmastikaan tiennyt uutisointia vääristeleväksi? :roll:
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: mannym - 07.12.2016, 08:31:39
Jari "simmuun sattuu" Laine, saa ilmeisesti joitain mukavia syytteitä. Pahoinpitely, yleinen rauhanhäirintä, törkeä pahoinpitely(maijassa raudoitetun) josta vielä tulee rasistinen pahoinpitely jos pahoinpidelty on Ruotsalainen. Kenties poliittisten oikeuksien polkeminen mitä lie tai siihen suuntaan.

Ajatella itsenäisyyspäivän rasistisesta pahoinpitelystä saa luultavasti syytteen rasmuslainen vasemmistosanarkisti.

 ;D
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: Elcric12 - 07.12.2016, 08:35:23
Erikoinen määritelmä valehtelulle. "Jos tämä vahvistuu", ja sitten siteerataan uutista.
Tarkoitatko, että Dan ei varmastikaan tiennyt uutisointia vääristeleväksi? :roll:

Tarkoitan. Uutisointi ei myöskään ollut "vääristelevä", vaan perustui poliisin jo myöntämään väärinkäsitykseen.
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: Ajattelija2008 - 07.12.2016, 08:37:39
Onnittelut hyvin onnistuneesta soihtukulkueesta! Pelkäsin, että äärivasemmistolaiset demokratian vastustajat saattavat hyökätä, mutta ilmeisesti selvittiin ilman merkittäviä rähinöitä.

Äärivasemmisto ei tällä kertaa hyökännyt Linnan juhlien kimppuun, kun heidän energiansa kului demokratian vastustamiseen muualla.
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: Fiftari - 07.12.2016, 08:48:40
Onnittelut hyvin onnistuneesta soihtukulkueesta! Pelkäsin, että äärivasemmistolaiset demokratian vastustajat saattavat hyökätä, mutta ilmeisesti selvittiin ilman merkittäviä rähinöitä.

Äärivasemmisto ei tällä kertaa hyökännyt Linnan juhlien kimppuun, kun heidän energiansa kului demokratian vastustamiseen muualla.

anarkistiannit ja anssit ovat kuin tuuliviirejä laiskiaisen energiatasolla. Pystyvät näkemään ja keskittymään korkeintaan yhteen asiaan jonka jälkeen homma alkaa kuivua kasaan. Vaikka mekkala on kova ja uhoa riittää niin tuskin olisivat käyneet valtion väkivaltakoneistoa vastaan vaikka kuinka sitä uhosivat. Poliisilla oli luultavasti piilossa vähän järeämpää kalustoa mikäli käskyt eivät olisi tehonneet. Onneksi naurettavat hyökkäykset tänä vuonna jäivät vähiin niin linnanjuhlissa kuin kulkueessa.
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: N. A. Saramo - 07.12.2016, 08:55:38
Saa kyllä kuulla siitä kommenteissa, mm.:

Onnittelut hyvin onnistuneesta soihtukulkueesta! Pelkäsin, että äärivasemmistolaiset demokratian vastustajat saattavat hyökätä, mutta ilmeisesti selvittiin ilman merkittäviä rähinöitä.

Äärivasemmisto ei tällä kertaa hyökännyt Linnan juhlien kimppuun, kun heidän energiansa kului demokratian vastustamiseen muualla.

Kun 612-kulkue lähti Töölöntorilta, eräällä jalkakäytävällä seisovalla sivustakatsojalla oli kädessään kyltti, jossa luki vain "demokratia". Ajatuksia herättävää.

Tänä vuonna kaikki sujui hyvin rauhallisesti, en havainnut mitään häiriköintiä missään vaiheessa. Jälkeenpäin uutisista luin että tapahtuman alussa oli joukkotappelu, mutta en kyllä itse paikanpäällä olleena nähnyt mitään siihen viittaavaa.

Joukkotappelu on medialta puhdasta fuulaa. Nimittäin se oli pelkkää suunsoittoa siellä peräpäässä. Jostain oli pääsyt pari vätystä huutelemaan, joka provoisoi tyyppejä lähtemään näiden perään. Ei heilunut kenenkään nyrkit eikä mitkään muutkaan ja häiriköt pantiin maijaan. Tosin mitä katsoin Olli Heikkilän videolta jälkeenpäin, niin siinä joku rouva kertoo poliiseille anarkotyttösen potkineen jotain osallistujaa. Eli jos väkivaltaa oli vähääkään, niin se oli täysin yksipuolista anarkojen tekemänä.

Tein saman havainnon tuosta peräpään suunsoitosta. Ja samaa tuo rouva sanoi, kun olin hänen kohdallaan, joskaan en nyt tiedä että mikä tapaus tuossa oli kyseessä.

Siis siellä oli ihan vitusti jengiä. Todella hämmästyin ensikertalaisena. Koko Runeberg Töölöntorilta Kamppiin yhtä soihtujonoa.

Eli ainakin kilometrin verran. Jos jengiä on jonossa kilometrin verran metrin välein, niin niitä on jo tuhat. Jos ne ovat kolmirivissä, niin niitä on kolmetuhatta.

Anarkistit uskovat että 300 ihmistä kolmirivissä riittää kilometrille?

Eteneminen tapahtu viisirivissä. Väkeä oli kuin pipoa. Kerron lisää kun olen selvä

No ehkä kulkueen alkupäässä, mutta täytyy myöntää, että loppupäässä se alkoi liukua vähän epämääräisemmäksi. Paririviä se lähinnä oli siinä kohdassa, jossa minä marssin. Arviointi on vaikeaa ja eri arviot heittävät aina, mutta ainakin 2000 osallistujaa, hyvin mahdollista että selvästi enemmän. Kuvaajat laskekoot!

Kaiken kaikkiaan hieno tapahtuma. Eikä yhtään pelottava tai vaarallinen, oli rauhallista. Kulkueen vastustajat olivat ehkä kuluttaneet paukkujaan aiemmin tai sitten eivät vain onnistuneet kokoamaan järjestäytynyttä mekkalaa. Heidän menonsa vaikutti lannistuneelta ja tuli vahva tunne, että vihdoinkin me saimme tuohon porukkaan massaylivoiman. Toivottavasti tämä murtaa jäätä ja paikalle tulee ensi vuonna vielä enemmän väkeä!
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: VilleJ - 07.12.2016, 09:37:36
IL on löytänyt kiellettyjä tunnuksia hautuumaan after partyista.

http://www.iltalehti.fi/uutiset/201612062200036908_uu.shtml
Lainaus
Vaikka mielenosoituksessa oli etukäteen kielletty tunnukset, joillakin paikalla olleilla oli päällään Pohjoismaisen Vastarintaliikkeen tunnuksia. Hietaniemen hautausmaalla oli vielä kahdeksan jälkeen illalla 2 500 henkeä.
Sinänsä aika perverssi paikka viritellä nuotiota ja istua iltaa.

Siellä sankarihaudoilla on tulisija. Sinne nakattiin soihtujen jämät.
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: Lalli IsoTalo - 07.12.2016, 09:47:06
Saakohan Jari myös syytteen poliittisten toimintavapauksien loukkaamisesta kuten vastarintaliikkeen miehet saivat pride-iskusta?

Jarin touhuja nyt parina itsenäisyyspäivänä seuranneena voi todeta, että kyllä Jari taisi saada sen ankarimman rangaistuksensa jo siemennesteessä, onhan tuo sen verran säälittävää perseilyä että ei tuollaista voi seurata tuntematta hieman sääliä.  :facepalm:

Tämä haiskahtaa myös vähän vaalikampanjalta. Jonkinlaista kannatusta tai sankaruutta hän etsii.
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: Nuivinator - 07.12.2016, 10:05:37
Pohdiskelimpas muuten sitä, että onko tuolla Pernatsi-kampanjan AP:llä rahankeräyslupa? Emmä toki tiedä tarvitaanko sitä tuollaisessa ollenkaan, mutta pohdiskelimpa vaan.
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: Lalli IsoTalo - 07.12.2016, 10:06:29
Missä on muuten ilmakuvat tuosta kulkueesta? Oliko dronet kielletty?

Näin yhden tunnistamattoman lentävän objektin punaisen valon liikkuvan Hietaniemen hautausmaalla.
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: koli - 07.12.2016, 10:08:30
Saakohan Jari myös syytteen poliittisten toimintavapauksien loukkaamisesta kuten vastarintaliikkeen miehet saivat pride-iskusta?

Jarin touhuja nyt parina itsenäisyyspäivänä seuranneena voi todeta, että kyllä Jari taisi saada sen ankarimman rangaistuksensa jo siemennesteessä, onhan tuo sen verran säälittävää perseilyä että ei tuollaista voi seurata tuntematta hieman sääliä.  :facepalm:

Tämä haiskahtaa myös vähän vaalikampanjalta. Jonkinlaista kannatusta tai sankaruutta hän etsii.

Varmsan lähtee Piraattipuolueen listoilta ehdokkaaksi. Eikös sinne nuo kaikki vähän erikoisemmat marxistit ole lähteneet. Eräänlainen omituisten otusten kerho.
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: Fiftari - 07.12.2016, 10:19:48
Dan koivuhalko uudelleentwiittaa muiden twiittejä ja osallistujamäärän arvellaan olevan alle 1000.  :facepalm:
Lainaus
2 meistä arvioi, 2 laski 612-kulkueen osallistujat: Arviot 1 ja 2: alle 1000; 1000 tai yli. Laskut 1 ja 2: 700; 750. #kansalaistarkkailu

En hallitse tuota twitter-kaappausta vielä  ;D

Joka tapauksessa hyvin kyllä laskee. Poliisi arvioi olevan 3000, jonka mukaan siirtää sitten voimaakin paikalle, vaikka olisi yläkanttiin niin ainakin olisi 2500.
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: Tulituki - 07.12.2016, 10:44:12
MTV3:n aamun uutisissa kerrottiin, että Vastarintalintaliikkeen mielenosoituksessa oli tapahtunut pahoinpitely. Uusnatsi ja vastamielenosoittaja oli suljettu poliisin ajattelemattomuuden johdosta samaan koppiautoon, jonka seurauksena pahoinpitely tapahtui.

"Luotettava media" jätti ovelasti avoimeksi, kumpi olikaan pahoinpitelijä. Onhan Karttusen tapaus taottu taustatiedoksi tapahtumien todennäköisestä kulusta.

Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: Eisernes Kreuz - 07.12.2016, 10:44:33
Olen tässä työpaikallani ja taustalla on Ylen radiokanava äänessä. Itsenäisyyspäivän mielenosoituksista puhuivat ohjelmassa huolestuneeseen sävyyn, koska paikalla oli niin valtavasti natseja ja muita äärioikeistolaisia. Anarkisteista en kuullut puhuttavan sanaakaan.

Siis tietäkää kaikki 612-kulkueeseen osallistuneet: te olette natseja, tai vähintäänkin jonkinlaisia epäilyttäviä fasisteja. Sen täytyy olla totta, ei kai sitä muuten radiossa kuulutettaisi.  ;D
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: Vredesbyrd - 07.12.2016, 10:45:50
Soihtukulkueeseen oli varattu 3000 soihtua ja kaikki menivät, marssilla oli myös soihduttomia ihmisiä. Väkimäärä on siis ollut hurja. Vasemmistolaiset antifasistit sekoittavat SVL:n oman kulkueen 612-kulkueeseen. SVL:n omassa, jota vastaan hyökättiin soluttautuneena, ei ollut järin mittavasti väkeä, muutamia satoja korkeintaan.
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: oinas - 07.12.2016, 10:53:12
Soihtukulkueeseen oli varattu 3000 soihtua ja kaikki menivät, marssilla oli myös soihduttomia ihmisiä. Väkimäärä on siis ollut hurja. Vasemmistolaiset antifasistit sekoittavat SVL:n oman kulkueen 612-kulkueeseen. SVL:n omassa, jota vastaan hyökättiin soluttautuneena, ei ollut järin mittavasti väkeä, muutamia satoja korkeintaan.
Kiinnostaa, kuka järjesti ja maksoi nuo soihdut? Jos asuisin lähempänä, varmasti olisin osallistunut. Hienoa, että ihmiset alkavat näyttää konkreettisesti, että näin ei voi jatkua.
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: Fiftari - 07.12.2016, 10:54:56
Kuuluu kai aiheeseen:
Lainaus
Riku Rantala: Väkivalta mielenosoituksissa ei johda mihinkään - katso video

Tänä itsenäisyyspäivänä Helsingissä oli jo kymmenkunta mielenosoitusta. Docventures-ohjelmien tekijät Riku Rantala ja Tuomas "Tunna" Milonoff pitävät mielenosoitusten lisääntymistä hyvänä asiana.

– Viisi vuotta sitten mielenosoitukseen lähteminen olisi ollut yksi noloimmista jutuista, mutta tällä hetkellä mielenosoituksissa on välillä mukana kymmeniä tuhansia ihmisiä mukana. Se on aivan loistava asia, Milonoff sanoo Linnan juhlien jatkoilla hotelli Kämpissä tiistan ja keskiviikon välisenä yönä.

Olen tosi ylpeä niistä ihmisistä, jotka pystyvät samaan aikaan osoittamaan mieltään, keräämään ihmisiä ja kertomaan, mikä asia on väärin, mutta pitämään huolta, ettei siinä käytetä väkivaltaa. Väkivalta näissä tilanteissa ei johda mihinkään, hän kertoo.
SavonSanomat (http://www.savonsanomat.fi/kotimaa/Riku-Rantala-V%C3%A4kivalta-mielenosoituksissa-ei-johda-mihink%C3%A4%C3%A4n-katso-video/888769?pwbi=35bcf1893e379ea6e49e74c347040015)
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: Lalli IsoTalo - 07.12.2016, 11:00:45
Koitin ketjusta penkoa nopeasti arvioita anarkistien määrästä mutta ei tullut löydettyä.
Onko arvioita paljon niitä oikeasti oli?

612-kuvaajana näin katujen varsilla olleita siviilin näköisiä ihmisiä. En muita. Video- ja valokuvaajia oli sen sijaan haitaksi asti. Olimme koko ajan toistemme tiellä.
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: MacGyver - 07.12.2016, 11:18:45
Jarin touhuja nyt parina itsenäisyyspäivänä seuranneena voi todeta, että kyllä Jari taisi saada sen ankarimman rangaistuksensa jo siemennesteessä, onhan tuo sen verran säälittävää perseilyä että ei tuollaista voi seurata tuntematta hieman sääliä.  :facepalm:

Tämä haiskahtaa myös vähän vaalikampanjalta. Jonkinlaista kannatusta tai sankaruutta hän etsii.
Sankaruutta ja taistelijan nimeä anarkistien piireissä. Ei Jari lopeta enää tuota kaduilla riehumista kerran ei tuohon ikään mennessä ole järki päähän löytänyt.
Anarkisteilla on oma arvoasteikkonsa näiden suhteen, tänään Jari saa tukikampanjat ja ilmaset kaljat Kallion kantapubissaan.

Kiinnostaa, kuka järjesti ja maksoi nuo soihdut? Jos asuisin lähempänä, varmasti olisin osallistunut. Hienoa, että ihmiset alkavat näyttää konkreettisesti, että näin ei voi jatkua.

Varmasti lahjoittaja(t) tietää pitää nimensä visusti salassa. Saisi vahvat häiriköinnit anarkisteilta ja medialta jos esim. joku yritys kyseessä.
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: Lalli IsoTalo - 07.12.2016, 11:25:18

Siitä pötsistä uutisvideossa tunnistin maassamakaavan natsin
 Jari projektiili Laineeksi. ;)

Heh. Tämä tuntuu nyt vähän oudolta kommentilta, mutta  Projektiili meni yksin keskelle vihollisjoukkoja, joiden yhtä jäsentä epäillään vaikka mistä, alkaen kuolemantuottamuksesta.

Heh. Ei jätkältä ainakaan pokkaa puutu!

Mutta kyse ei ole pokasta.  Soroksen rahoittama liike tarvitsee marttyyreja, ja tässä on vapaaehtoinen.   Kun  projekti vituixmän, itketään netissä tai puretaan kiukkua menetelmillä, joilla ei pääse marttyyriksi.

Jos tässä jotain salaliittoteoriaa etsittäisiin, paras mielestäni olisi se, että poliisi antoi sosialistianarkistille mahdolllisuuden vetää Mustan Pekan.
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: Penan kaveri Eki - 07.12.2016, 11:38:28
Mitä?

Marko Parkkolan asiallinen blogi Usarissa vassarien mellakointiyrityksistä hävisi. Tuliko sen päälle vielä baanaania?

No mutta, Heikiki Porkalla hyvää tekstiä FB:ssä:

https://www.facebook.com/heikki.porkka.9/posts/1343060782423405 (https://www.facebook.com/heikki.porkka.9/posts/1343060782423405)

Lainaus
Kuten eilisillan päivityksessä kerroin, toimittaja Mäntymaa vihjaili kyseessä olleen äärioikeiston soihtukulkue. Äärioikeisto tarkoittaa yleläisessä fraseologiassa lähes samaa kuin natsit ja fasistit...
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: Fidel Von Infidel - 07.12.2016, 11:46:50
Erikoinen määritelmä valehtelulle. "Jos tämä vahvistuu", ja sitten siteerataan uutista.
Tarkoitatko, että Dan ei varmastikaan tiennyt uutisointia vääristeleväksi? :roll:

Tarkoitan. Uutisointi ei myöskään ollut "vääristelevä", vaan perustui poliisin jo myöntämään väärinkäsitykseen.

Aika kuplassa on elänyt jos ei mukamas tunnista Stadin ammutuinta Jaria viimevuoden kuvien ja meemien perusteella. Uutisissa plösö makoili kaljamaha paljaana ja seuraavassa näkyi ihan naamakin.

https://www.youtube.com/watch?v=ulnUCE1VQv0
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: vihapuhegeneraattori - 07.12.2016, 11:49:25

Eteneminen tapahtu viisirivissä. Väkeä oli kuin pipoa. Kerron lisää kun olen selvä

No ehkä kulkueen alkupäässä, mutta täytyy myöntää, että loppupäässä se alkoi liukua vähän epämääräisemmäksi. Paririviä se lähinnä oli siinä kohdassa, jossa minä marssin. Arviointi on vaikeaa ja eri arviot heittävät aina, mutta ainakin 2000 osallistujaa, hyvin mahdollista että selvästi enemmän. Kuvaajat laskekoot!

Oltiin kaverin kanssa ihan marssin loppupäässä. Taisin jopa nähdä sua jos profiilikuvas vastaa ulkonäköä. Kyllä siellä koko kadun leveydeltä meni väkeä. Voi olla että jossain kohti hetkellisesti hajanaisempaa, mutta kulkueen pysähtely välillä (mistä muuten johtui?) levensi sitä kyllä tasaisin väliajoin.

Otin kuvaa töölöntorilla. Noin 4 minuuttia marssii väki ohitse. Ja sieltä kun lähdettiin Runebergin katua alaspäin, sain hyvia kuvia kiiltomadosta joka meni kaukana edellä. Väkeä oli. Oliko 2k vai 3k, en osaa sanoa. Mutta 300, mitä lehdet väittää, on paskapuhetta.

Kovimmat anarkot lieni pikkupojat joka huusivat "Fuck Finland!", kääntyivät ja juoksivat karkuun minkä ehtivät. Saatiin hyvät naurut :)

Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: Lalli IsoTalo - 07.12.2016, 11:54:38
"Jotenkin tunne että anarkistien puolesta ei mennyt nyt niin kuin piti."

ZERO TOLERANSSI 2015

Viime vuonna poliisi näytti, että 612-perseilyä ei suvaita. Tänä vuonna anarkistit eivät 612-perseilleet.

Yhtälö on hämmästyttävän yksinkertainen. Kunpa viranomaiset uskaltaisivat olla viranomaisia muissakin asioissa.
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: Laskentanuiva - 07.12.2016, 11:56:02
Rispektit kaikille mukana olleille!

Huvittavaa tuo suvakkien hiljaisuus terroristimaisesta soluttautumisesta ja sen jälkeen lyödä yllättäen ruotsikaveria päähän.
Ei ihme jos kaveri kävi vähän kuumana.(tosin tuo raukkamainen teko ilmeiseti tapahtui siinä toisessa mielenosoituksessa mutta anyway)
Kuvitelkaapa mikä olisi lehtien ykkösuutinen jos tilanne olisi mennyt toisinpäin....illan a-studioon olisi jo päivystävät dosentit ja poliisijohtajat kutsuttu keskustelemaan tästä vaarallisesta ilmiöstä ja tottakai sis.ministeriö vaatiimassa lisää rahaa äärioikeiston tutkintaan jne.

Danille(eritoten) ja kumppaneille näyttää olevan tärkeintä tällä hetkellä kinastella ja vähätellä osallistujamäärää soihtukulkueessa.
Pelko ensi vuoden osallistujamäärästä taitaa olla kova.
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: Fiftari - 07.12.2016, 12:01:58
Danille(eritoten) ja kumppaneille näyttää olevan tärkeintä tällä hetkellä kinastella ja vähätellä osallistujamäärää soihtukulkueessa.
Pelko ensi vuoden osallistujamäärästä taitaa olla kova.

Jos nykyinen ilmapiiri pysyy samana niin luultavasti osallistujamäärä kasvaa.
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: Leijona78 - 07.12.2016, 12:03:36
Mitä?

Marko Parkkolan asiallinen blogi Usarissa vassarien mellakointiyrityksistä hävisi. Tuliko sen päälle vielä baanaania?

Mikä on alkuperäinen, suora linkki? Jos Googlen välimuistista löytäisi?
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: UgriProPatria - 07.12.2016, 12:05:51
Ilta Sanomat jatkaa valehteluaan, lukekaas tämä:

http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-2000004920769.html

Lainaus
Poliisi: Maijassa pahoinpidelty ruotsalainen uusnatsi oli raudoissa ja nippusiteissä

Vastarintaliikkeen mielenosoittajien kimppuun käytiin Helsingissä

00:02 / 00:34

Julkaistu: 7.12. 11:31

Poliisimaijassa itsenäisyyspäivänä pahoinpidelty ruotsalaismies oli pantu aggressiivisuuden vuoksi rautoihin, kertoo Helsingin poliisin viestintäjohtaja Juha Hakola.

Viestintäjohtaja Juha Hakolan mukaan suomalainen mies kävi maijassa ruotsalaismiehen kimppuun.

Lukekaa koko valhe:

Lainaus
Ruotsalaismies oli ollut mukana uusnatsistisen Pohjoismaisen Vastarintaliikkeen kulkueessa. Suomalainen puolestaan oli saanut jo viime vuoden itsenäisyyspäivän väkivaltaisuuksissa osuman poliisin paineilma-aseesta.

Poliisi luuli Juha Hakolan mukaan, että miehet olivat samaa joukkoa. Poliisi myös tviittasi tilanteen jälkeen, että kiinniotetut olisivat häiriköineet kulkuetta.

– Kulkue tuli Hakaniemen torin suunnalta. Poliisi meni väliin, koska kumpikin kävi aika kuumana. Ensitieto oli, että nämä jätkät ovat samaa ryhmittymää. Toinen oli laitettu rauhoittumaan käsirautoihin ja nippusiteisiin, kunnes konflikti jatkuikin maijassa. Tilanne jatkui vain hetken aikaa, koska poliisi pääsi siihen heti väliin.

Hakolan mukaan poliiseille ei ole tulossa seuraamuksia siitä, että he laittoivat vastapuolet samaan maijaan. Poliisi oli pannut ruotsalaisen rautoihin, koska tämä oli poliisin mukaan alkujaan konfliktissa aggressiivisempi. Poliisi piti tilannetta jo rauhoittuneena kunnes tilanne kärjistyi maijassa.

– Eihän kukaan voi olla ennustaja tai selvännäkijä. Jos tilanteessa on kiinniottopartiolla yksi poliisiauto, niin aika vähän on paikkoja, mihin tyyppejä voi laittaa, Hakola sanoo.

Ilta-Sanomien paikalla olleen toimittajan mukaan suomalaismies kävi täysin yllättäen kulkueessa olleen kimppuun ja löi tätä. Lyönnin jälkeen kulkueessa olleet painoivat hyökkääjän maahan ja syntyi yleinen kärhämä, jonka poliisi rauhoitti.

STT:n toimittajan kuuleman perusteella kärhämää edelsi huuto ”natsit vittuun”.

Ennen poliisiautoon viemistä uusnatsi huusi omilleen natsitervehdyksen, johon nämä vastasivat natsitervehdyksellä.

Viime vuotta rauhallisempaa

Kaikkiaan itsenäisyyspäivä sujui huomattavasti rauhallisemmin kuin edellisvuonna. Poliisi otti kiinni seitsemän ihmistä koko päivän aikana.

– Yleisesti ottaen viime yö oli Helsingissä merkittävän rauhallinen. Normaaliin tiistai-keskiviikkoyöhön verrattuna rikoisilmoituksia oli puolet vähemmän, rikoskomisario Petri Juvonen Helsingin poliisista sanoo.

Yhden poliisi otti kiinni pahoinpitelyn takia, ja kaksi kiinniotettua se päästi pois jo tapahtumapaikalla. Poliisi otti yhteensä neljä henkilöä kiinni rikokselta ja häiriöltä suojaamiseksi.

Poliisin mukaan mielenosoittajat sopivat reiteistä etukäteen, mikä suojasi kärhämiltä.

Hakolan mukaan 612-kulkue keräsi kokonaisuudessaan noin 1 300–2 000 ihmistä. Aiemman tiedon mukaan marssijoita olisi ollut enemmänkin.

Viime vuonna vastamielenosoittajilla syntyi kärhämää poliisien kanssa, koska vastamielenosoittajat pyrkivät 612-kulkueen kimppuun. Poliisi kertoi tällöin, että se oli ottanut kiinni noin 130 ihmistä. Kiinniotetut olivat pääosin vastamielenosoittajia.

STT
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: Elcric12 - 07.12.2016, 12:17:21
No mikä se valhe oli?
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: RP - 07.12.2016, 12:20:13
Lainaus MV-lehti
"Helsingissä ennennäkemätöntä poliisin mielivaltaa.
Kun Jari Laine oli hyökännyt marssin kimppuun, hänet ja marssia puolustanut aktivisti laitettiin samaan maijaan – aktivisti oli raudoitettu mutta Laine ei."
Jos tuo pitää paikkansa niin poliisi on syyllistynyt vakavaan virkavirheeseen.

Perusväite tuossa on siis vahvistettu (tai siis ruotsalainen oli raudoissa ja nippusiteissä).
http://www.mtv.fi/uutiset/rikos/artikkeli/maijassa-pahoinpidelty-ruotsalainen-oli-raudoissa-ja-nippusiteissa-aika-vahan-paikkoja-mihin-tyyppeja-voi-laittaa/6201938
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: Kyklooppi - 07.12.2016, 12:25:22
Kertoo kyllä erittäin paljon ja ihan kaiken herrasta joka alkaa mättämään niputettua jamppaa.
Mutta ehkä samistensa sankari, aikansa legenda .
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: Penan kaveri Eki - 07.12.2016, 12:33:52
Marko Parkkolan asiallinen blogi Usarissa vassarien mellakointiyrityksistä hävisi. Tuliko sen päälle vielä baanaania?
Mikä on alkuperäinen, suora linkki? Jos Googlen välimuistista löytäisi?

Löytää:

http://webcache.googleusercontent.com/search?q=cache:Kiq96cFydIEJ:markomjlnirparkkola.puheenvuoro.uusisuomi.fi/227474-vihavasemmisto-iski-taas+&cd=1&hl=en&ct=clnk&gl=fi

Edit: 24 kommenttia siellä ainakin oli. Välimuistissa kaksi Parkkolan omaa.
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: MacGyver - 07.12.2016, 12:34:50
Noin 1200e oli eilen illalla luvattu lahjottaa jokaisesta natsista jotka lähtevät mukaan. Aika hyvin kampanja innostikin lähtemään, mutta mistä tuo loppu summa sitte kaivettukaan

"#pernatsi -kampanja keräsi: 220309,20"

220309,20 / 1200e = 183,6 natsia

edit: jahas tuolla pernatsi.fi sanotaankin "Poliisin arvion mukaan Pohjoismaisen Vastarintaliikkeen (PVL) itsenäisyyspäivän marssille osallistui 180 natsia, joten jokainen marssilla ollut keräsi 1223,94 euroa hyvään tarkoitukseen."
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: Archaeopteryx - 07.12.2016, 12:39:58
Niin se vain vastuullisen median uutisointi menee kuin häkä päähän. Radio Aallon aamun dynastia sattui olemaan auki autossa, ja siellä Kimmo Vehviläinen ja Anna Perho naureskelivat poloisille uusnatseille, että ovat ilmeisesti pimeässä erehtyneet ja käyneet toistensa kimppuun. Tässä vaiheessa vaihdoinkin jo kanavaa.

Tällainen käsitys ammattilaisilla, miten laput silmillä elävät ne ihmiset, jotka saavat "tietonsa" seuraamalla Ammattilaisten luotsaamaa Vastuullista Valtamediaa?
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: JulmaJuha - 07.12.2016, 12:41:06
Mädätysmedia on tosiaan hyvässä vauhdissa taivuttamassa todellisuutta haluamaansa muotoon. Tänään iltaan mennessä eiliset 3000 asiallisesti käyttäytynyttä rauhanmarssijaa on varmaankin jo onnistuttu supistamaan parin väliportaan kautta muutaman kymmenen syrjäytyneen äärioikeistolaisen räyhääväksi ja riidanhaluiseksi joukoksi.

Kansa katseli eilen telkkarista silmä kovana avaria kaula-aukkoja ja pitkiä laahuksia. Tänään, kun heillä olisi ehkä aikaa ja tilaa muullekkin informaatiolle, niin heille tarjotaan eilisestä täysin manipuloitu ja inhottava kuva.

Ainoa tehokas vastalääke tälläiseen tarkoitushakuiseen mielikuvien muokkaukseen olisi saada jotenkin laajemmin julkaistua sellainen video marssista, josta tyhmempikin tajuaa miten asiat oikeasti menivät. Suuri kansa ei omaaloitteisesti ala totuutta juutuubista etsimään. Se, että jotkin tyypit täällä tai muutamalla muulla verkkosivustolla tietävät totuuden, niin se ei kyllä kansan mieliin syövytettyä inhaa mielikuvaa muuta.
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: Punaniska - 07.12.2016, 12:43:55
Noin 1200e oli eilen illalla luvattu lahjottaa jokaisesta natsista jotka lähtevät mukaan. Aika hyvin kampanja innostikin lähtemään, mutta mistä tuo loppu summa sitte kaivettukaan

"#pernatsi -kampanja keräsi: 220309,20"

220309,20 / 1200e = 183,6 natsia

edit: jahas tuolla pernatsi.fi sanotaankin "Poliisin arvion mukaan Pohjoismaisen Vastarintaliikkeen (PVL) itsenäisyyspäivän marssille osallistui 180 natsia, joten jokainen marssilla ollut keräsi 1223,94 euroa hyvään tarkoitukseen."

"Kiitämme kaikkia lahjoituslupauksen tehneitä! Te saatte pian lahjoitusohjeet toimittamaanne sähköpostiosoitteeseen. Olemme keränneet sähköpostiin valmiiksi ehdotuksia tärkeää työtä tekevistä järjestöistä, joilla on voimassa oleva rahankeräyslupa."

Paljonkohan loppujen lopuksi saadaan? Tuossa ei ole mitään tunnistautumista, vaan nimet ja osoitteet on voitu vetää täysin hatusta. Periaatteessa kymmenen antinatsia on voinut vetää koko projektin alusta loppuun.
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: Elcric12 - 07.12.2016, 12:44:57
Niin se vain vastuullisen median uutisointi menee kuin häkä päähän. Radio Aallon aamun dynastia sattui olemaan auki autossa, ja siellä Kimmo Vehviläinen ja Anna Perho naureskelivat poloisille uusnatseille, että ovat ilmeisesti pimeässä erehtyneet ja käyneet toistensa kimppuun. Tässä vaiheessa vaihdoinkin jo kanavaa.

Tällainen käsitys ammattilaisilla, miten laput silmillä elävät ne ihmiset, jotka saavat "tietonsa" seuraamalla Ammattilaisten luotsaamaa Vastuullista Valtamediaa?

Kyllä tuo on jokaisessa isommassa aviisissa ja mediassa uutisoitu oikein.
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: Archaeopteryx - 07.12.2016, 12:50:26
Kyllä tuo on jokaisessa isommassa aviisissa ja mediassa uutisoitu oikein.
Toimittajat olivat aikaisen aamutyönsä takia menneet suhteellisen aikaisin nukkumaan, joten heillä oli tämä käsitys eilisen uutisoinnin perusteella. Nykyiset versiot uutisista ovat rankasti muokattuja, ja yleensä ottaen uutisen ensimmäinen versio on aina luetuin. Harva menee jälkikäteen tarkistamaan, miten se nyt oikein olikaan.
maikkarin uutista korjattiin hyvin vaivihkaa selvästi oletuksen silti olleen, että uusnatsikulkueessa rähinöitiin ja pahoinpideltiin toisia.
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: UgriProPatria - 07.12.2016, 12:50:45
No mikä se valhe oli?

Lainaus
Poliisimaijassa itsenäisyyspäivänä pahoinpidelty ruotsalaismies oli pantu aggressiivisuuden vuoksi rautoihin, kertoo Helsingin poliisin viestintäjohtaja Juha Hakola.

Viestintäjohtaja Juha Hakolan mukaan suomalainen mies kävi maijassa ruotsalaismiehen kimppuun.

Hitaasti: Käsittääkseni - median varjelema poliittinen tieto: - "suomalaismies", eli tunnettu vasemmistoanarkisti Jari Laine, hyökkäsi SVL:n kulkueen ulkopuolelta SVL:n marssijoita päin ja kadulla pahoinpiteli marssilla olleen "ruotsalaisen uusnatsin" ja tästä syystä vietiin putkan kautta poliisivankilaan, samassa autossa kuin pahoinpidelty ruotsalaisnatsi ilm. sairaalan polille.

Kuka oli nippusiteissä ja raudoissa? Pahoinpitelyn uhri? Vai Laine, sen jälkeen kun oli ilm. uudestaan, maijassa käynyt uhrinsa kimppuun? Ellei maijassa ollut ruotsalainen sitten yrittänyt kostaa pahoinpitelyään Laineelle, käynyt päälle ja tästä syystä, loppumatkan, viety nippusiteissä sairaalan polille?

Ota tuosta uutisesta selvä. Kun poliisikaan ei muka tuntenut Lainetta, "eikä voinut ennustaa" tulevia maijan tapahtumia, kun laittavat pahoinpitelijän ja uhrin saman auton tavaratilaan.

Tuossa IS:n kirjoituksessa sekoillaan niin, että ilm. totuus löytyykin jostain tuolta, ulkopuolelta.

Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: Perttu Ahonen - 07.12.2016, 12:51:14
Tuli semmoinen mieleen, että ensivuonna, kun itsenäinen Suomi, tai no, ainakin Suomi täyttää 100-vuotta ja arvaten 612 kulkueeseen tulee tuplasti osallistujia, niin miten olisi. Olisiko mahdollista, että soihtukulkue lopulta järjestäytyisi Hietaniemen sankarihautausmaalle ja laulaisi yhteislauluna Finlandia hymnin?  Mukana voisi olla ns. esilaulaja/laulajat ja soihtujen kanssa jaettaisiin Finlandia hymnin sanat - toki kaikki osallistujat olisivat jo harjoitelleet kotona, mutta kuitenkin.

Olisi varmasti kansallismielistä tunnetta ja mielentilaa kohottava tapahtuma, jos tämä voisi toteutua ja jos ei näin niin sitten niin, että saataisiin järjestettyä kuoro laulamaan Finlandia hymni tapahtuman huipentumaksi.

Sitä paitsi siinä olisi unelmaporukalla itkun ja hampaiden kiristelyn aika, sillä onhan unelmaporukka unelmoinut 100-vuotta siitä, että hietaniemessä raikuisi kansainvälinen.

Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: internetsi - 07.12.2016, 12:56:04
Noin 1200e oli eilen illalla luvattu lahjottaa jokaisesta natsista jotka lähtevät mukaan. Aika hyvin kampanja innostikin lähtemään, mutta mistä tuo loppu summa sitte kaivettukaan

"#pernatsi -kampanja keräsi: 220309,20"

220309,20 / 1200e = 183,6 natsia

edit: jahas tuolla pernatsi.fi sanotaankin "Poliisin arvion mukaan Pohjoismaisen Vastarintaliikkeen (PVL) itsenäisyyspäivän marssille osallistui 180 natsia, joten jokainen marssilla ollut keräsi 1223,94 euroa hyvään tarkoitukseen."

"Kiitämme kaikkia lahjoituslupauksen tehneitä! Te saatte pian lahjoitusohjeet toimittamaanne sähköpostiosoitteeseen. Olemme keränneet sähköpostiin valmiiksi ehdotuksia tärkeää työtä tekevistä järjestöistä, joilla on voimassa oleva rahankeräyslupa."

Paljonkohan loppujen lopuksi saadaan? Tuossa ei ole mitään tunnistautumista, vaan nimet ja osoitteet on voitu vetää täysin hatusta. Periaatteessa kymmenen antinatsia on voinut vetää koko projektin alusta loppuun.
No ei tätä pysty mitenkään selvittämään. Kukaan komutoimittelija ei ole soittelemassa komujärjestöihin, että onko he nyt saaneet terrorismin ja pedofilian edistämiseen pari miljoonaa lisää.

En edes tiedä, onko tarkoitus kerätä koppalakkikaasuttajien kulkueen osallistujamäärän mukaan ne lahjoitukset järjestöille (ja lasketaanko Jari Laine mukaan kaasuttajien marssijoihin) vai tarkoittiko ne tätä 612 kulkuetta.

En ehtinyt katsoa uutisista, että onko täällä puhuttu Helsingissä olleen vääriä sosialisteja marssimassa. Täällä kun nähdään natsismia ja fasismia joka nurkan takana.
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: Roope - 07.12.2016, 12:56:50
Lainaus
Li Andersson: ”Häpeällistä, että poliisi sallii uusnatsien mielenosoitukset itsenäisyyspäivänä”
...
Andersson näkisi mieluummin enemmän kaikille avoimia kansanjuhlia itsenäisyyspäivänä. Monilla paikkakunnilla järjestetään esimerkiksi työttömien tai pienituloisten itsenäisyysjuhlia.

– Etenkin nyt, kun rasismi lisääntyy ja yhä useammat äärioikeistolaiset ryhmät koettavat omia itsenäisyyden, on tärkeää tuoda esiin, että itsenäisyyspäivä on kaikille kuuluva juhlapäivä, sanoo Andersson.

Anderssonin mielestä on häpeällistä, että uusnatsististen ryhmien sallitaan järjestää mielenosoituksia itsenäisyyspäivänä.

Poliisilla on mahdollisuus estää sellaiset mielenosoitukset, jotka häiritsevät yleistä järjestystä, mutta mitään ei silti tehdä, hän sanoo.
Aamulehti (http://www.aamulehti.fi/kotimaa/li-andersson-hapeallista-etta-poliisi-sallii-uusnatsien-mielenosoitukset-itsenaisyyspaivana-24117492/) 6.12.2016

Yleisen järjestyksen häiritsemisen perusteella poliisi olisi estänyt ensimmäisenä Antifa-lippuja heiluttaneiden Vasemmistonuorten ja anarkistien mielenosoituksen, jossa järjestäjien omankin ilmoituksen mukaan aiottiin rikkoa lakia estämällä toisen mielenosoituksen kulku. Poliisi ei kuitenkaan estänyt ainuttakaan mielenosoitusta, vaan piti vain osapuolet erillään.

Väkivaltaisuuksien vähäisyyteen ja poliisin tehokkaaseen toimintaan silminnähden kypsynyt Kansan Uutisten toimittaja Pontus Purokuru yllyttää tänään (http://blogit.kansanuutiset.fi/toimittaja-testaa/itsenaisyyspaivan-opetus-natsit-pitaa-torjua-itse-poliisi-ei-sita-tee/) ihmisiä "natsien torjumiseen", koska "mikään määrä väkivallantekoja ja natsipropagandaa ei saa poliisia puuttumaan natsien toimintaan Suomessa". Vasemmiston mielenosoituksessa puheen pitänyt Veikka Lahtinen uhosi, että mielenosoittajat "rajaavat" niin natsit kuin 612-kulkueenkin "julkisen tilan ulkopuolelle". Millähän valtuuksilla?
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: Kni - 07.12.2016, 12:59:22
Rasmuksessa ollaan vähän pihalla oliko Jari anarkisti vai ei ja onko väkivalta hyväksyttävää vai ei.

Lainaus
Onneksi natsi oli se, joka joutui sairaalaan.
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: UgriProPatria - 07.12.2016, 13:00:34
Ainoat väkivallan tekijät ja joiden teoista poliisi ja mediat yhteistuumin vaikenevat ja vääristelevät uutisensa, ovat vasemmistoanarkistit itse.
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: Kni - 07.12.2016, 13:02:24
Noin 1200e oli eilen illalla luvattu lahjottaa jokaisesta natsista jotka lähtevät mukaan. Aika hyvin kampanja innostikin lähtemään, mutta mistä tuo loppu summa sitte kaivettukaan

"#pernatsi -kampanja keräsi: 220309,20"

220309,20 / 1200e = 183,6 natsia

edit: jahas tuolla pernatsi.fi sanotaankin "Poliisin arvion mukaan Pohjoismaisen Vastarintaliikkeen (PVL) itsenäisyyspäivän marssille osallistui 180 natsia, joten jokainen marssilla ollut keräsi 1223,94 euroa hyvään tarkoitukseen."

"Kiitämme kaikkia lahjoituslupauksen tehneitä! Te saatte pian lahjoitusohjeet toimittamaanne sähköpostiosoitteeseen. Olemme keränneet sähköpostiin valmiiksi ehdotuksia tärkeää työtä tekevistä järjestöistä, joilla on voimassa oleva rahankeräyslupa."

Paljonkohan loppujen lopuksi saadaan? Tuossa ei ole mitään tunnistautumista, vaan nimet ja osoitteet on voitu vetää täysin hatusta. Periaatteessa kymmenen antinatsia on voinut vetää koko projektin alusta loppuun.

Saakohan anarkisti harkinnanvaraista toimeentulotukea "sitoumuksensa" täyttämiseen?
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: Lalli IsoTalo - 07.12.2016, 13:02:39
Raportti

Kun katselin viime vuonna sitä anarkistiriehuntaa tiedostusvälinen kautta, mietin kannattaako sinne mennä tänä vuonna mennä saamaan kivestä päähän tai anarkistisoihdusta iholle.

Päätin kuvata kulkuetta vähän kauempaa.

Useimmiten kuvatessa huomio keskittyy kuvauksen teknisiin yksityiskohtiin, jolloin on vaikeaa keskittyä "tässä ja nyt" -fiilikseen. Tällä kertaa kuitenkin ilmassa leijui omalla tavallaan maaginen fiilis, koska vittupääanarkisteja ei ollut mailla eikä halmeilla. Ja tällaista tuhansien soihtujen armadaa ei oltu aiemmin Runeberginkadulla saati Suomessa koskaan nähty!

Fiilis oli koko kaikkialla ajan rauhallinen ja arvokas kuten asiaan kuului, ei riehakas. Kulkueen pyhä luonne syventyi, kun siirryttiin Töölön valaistuilta kaduilta hautausmaalle, jossa suurin osa valosta tuli soihduista.

Lopuksi perspektiivihavainto: kun kävin Töölöntorilla kyselemässä eri ryhmiltä "onko täällä Hommalaisia", niin suurin osa jengistä oli ihan että
- Mikä homma?
- "Maahanmuuttokriittinen keskusteluforum."
- "Maahanmuuttokriittinen? Hienoa! Mikä sen nettiosoite on?"
- "www.hommaforum.org".

Laitan valokuvia kulkueesta tänään tähän ketjuun.
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: Aeon - 07.12.2016, 13:03:26
Kuka oli nippusiteissä ja raudoissa? Pahoinpitelyn uhri? Vai Laine, sen jälkeen kun oli ilm. uudestaan, maijassa käynyt uhrinsa kimppuun? Ellei maijassa ollut ruotsalainen sitten yrittänyt kostaa pahoinpitelyään Laineelle, käynyt päälle ja tästä syystä, loppumatkan, viety nippusiteissä sairaalan polille?
Tässä kolmen aviisin tuoreet otsikot aiheesta:
Lainaus käyttäjältä: HS
Anarkistin epäillään pahoinpidelleen uusnatsia poliisiautossa – ”Poliisilla ei ollut mitään tietoa miesten eroavista aatemaailmoista”
Lainaus käyttäjältä: IL
Poliisi: Maijassa pahoinpidelty ruotsalainen uusnatsi oli raudoissa ja nippusiteissä
Lainaus käyttäjältä: IS
Poliisi: Maijassa pahoinpidelty ruotsalainen uusnatsi oli raudoissa ja nippusiteissä
Yksiselitteisesti on uutisoitu, että natsi oli niputettu ja oli uhri.
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: Kyklooppi - 07.12.2016, 13:04:06
On kyllä erikoinen koalitio tämä vihavasemmisto/vallasväki/media, muuta kansaa eli nasseja vastaan.
Kaikki muuthan ovat sitten nasseja, eikö niin?
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: JJohannes - 07.12.2016, 13:05:34
Niin se vain vastuullisen median uutisointi menee kuin häkä päähän. Radio Aallon aamun dynastia sattui olemaan auki autossa, ja siellä Kimmo Vehviläinen ja Anna Perho naureskelivat poloisille uusnatseille, että ovat ilmeisesti pimeässä erehtyneet ja käyneet toistensa kimppuun. Tässä vaiheessa vaihdoinkin jo kanavaa.

Tällainen käsitys ammattilaisilla, miten laput silmillä elävät ne ihmiset, jotka saavat "tietonsa" seuraamalla Ammattilaisten luotsaamaa Vastuullista Valtamediaa?

Tämähän on näissä aina huolestuttavaa. Vaikka uutiset lopulta korjattaisiin, moni kursorisesti tapahtumia seuraava rivikansalainen ei tule koskaan lukemaan noita korjauksia. Esimerkiksi Keskisuomalaisessa on edelleen tälläinen juttu: http://www.ksml.fi/kotimaa/Poliisi-%C3%84%C3%A4rij%C3%A4rjest%C3%B6jen-612-mielenosoitus-sujui-rauhallisesti/888168

- "Äärijärjestöjen 612-mielenosoitus sujui rauhallisesti"
- "Paikalla on poliisin mukaan alle kaksisataa mielenosoittajaa. Poliisi on ottanut kiinni kaksi ihmistä."
- [Kuva 612-soihtukulkueesta]
- "Äärijärjestöjen 612-mielenosoitus sujui rauhallisesti, sanoo poliisi. Osallistujia Hietaniemeen suunnanneessa kulkueessa oli Helsingin poliisin viestintäjohtajan Juha Hakolan mukaan noin 2 000."

Mikäli oikein muistan niin illalla 612-"mielenosoitus" oli vielä suuntaamassa Kaisaniemeen.

Eiköhän monella Keskisuomalaisen tilaajalla ole nyt siis sellainen kuva, että joukko väkivaltaisia natseja osoitti mieltään ja marssi soihtuineen läpi Helsingin, mutta poliisi sai suurimman osan väkivaltaisuuksista estettyä ja joutui ottamaan kiinni vain kaksi natsia. Ja sitten riippuen siitä, että missä yhteydessä tapahtumista työpaikan kahvihuoneessa puhutaan niin voi muistaa kaksi lukua: 200 osallistujaa (olipa natsiraukkoja vähän, marginaalista hölmöilyä) tai 2000 osallistujaa (kamalaa kun fasismi nousee, pitäisköhän munkin lähteä Unelma-mielenosoitukseen).
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: Fiftari - 07.12.2016, 13:13:27
Vasemmiston mielenosoituksessa puheen pitänyt Veikka Lahtinen uhosi, että mielenosoittajat "rajaavat" niin natsit kuin 612-kulkueenkin "julkisen tilan ulkopuolelle". Millähän valtuuksilla?

No jos osallistujamäärä kasvaa kuten on nyt kasvanut niin anarkistit jäävät aika ahtaalle tuon rajaamisen kanssa. kuvien perusteella 612 käyttäytyi itsenäisyyden arvolle sopivan kunnioittavasti. Tuolla henkilömäärällä pelkkä osallistujien massa riittää näyttämään että vähitellen alkaa riittää. Antifantit ja möhköfantit tietävät tämän ja pelkäävät oman tilansa rajaamista. Siksi heidän onkin tärkeää yrittää vähätellä tuota tapahtumaa ja osallistujamäärää, mikä on moneen kertaan tässäkin ketjussa todettu. Varikset ynnä muut harakat ampuvat itseään jalkaan selvällä valehtelulla mikä tulee taas aina välillä herättelemään ihmisiä. Jos ihmistä kiinnostaa jokin asia niin etsii hän tietoa monesta paikasta ja normaalilla järjellä varustettu kyllä löytää ristiriidan väitetyistä alle tuhannen henkilön kulkueista ja kuvista joissa ihmisiä näyttäisi olevan reilusti yli parituhatta.
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: Aeon - 07.12.2016, 13:16:16
Useimmiten kuvatessa huomio keskittyy kuvauksen teknisiin yksityiskohtiin, jolloin on vaikeaa keskittyä "tässä ja nyt" -fiilikseen. Tällä kertaa kuitenkin ilmassa leijui omalla tavallaan maaginen fiilis, koska vittupääanarkisteja ei ollut mailla eikä halmeilla. Ja tällaista tuhansien soihtujen armadaa ei oltu aiemmin Runeberginkadulla saati Suomessa koskaan nähty!

Fiilis oli koko kaikkialla ajan rauhallinen ja arvokas kuten asiaan kuului, ei riehakas. Kulkueen pyhä luonne syventyi, kun siirryttiin Töölön valaistuilta kaduilta hautausmaalle, jossa suurin osa valosta tuli soihduista.
Tuollainen fiilis tuli pelkästään seuraamalla mediasta videopätkiä kulkueesta. Sopii erittäin hyvin päivän arvolle. Toisin kuin anarkistien riekunta asemalla. Pellepuvuissa hyppiviä vassareita huutelemassa natsit vittuun ja muuta yhtä järkevää. Kumpi porukka saa kansalaisten enemmistön puolelleen? Ei ole vaikea arvata. :)

Ja tämähän se anarkoja pännii vielä tänäänkin. Mediassa puhutaan lähinnä 612 kulkueesta ja siitä uutisia lukevat näkevät mistä oli kyse: rauhallinen marssi ilman riekuntaa. Tässä syy myös siihen, miksi anarkojen "demo" asemalla saa niin vähän palstatilaa, vaikka osallistujia oli olevinaan merkittävästi enemmän kuin natsimarssilla. Mahtaa Dan ja kumppanit olla käärmeissään, kun "hyvä asia" ei kiinnostakaan kansaa, vaikka niin alkuun varmasti odottivat. Tämä purkautuu myös kiukkuna poliisiin, joka anarkojen mukaan sympatiseeraa natseja mm. arvioimalla marssille osallistuneiden määrän yläkanttiin. Niin se pitää! Vassarit ajaa itseään entistä kapeampaan marginaaliin.
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: Archaeopteryx - 07.12.2016, 13:18:37
Tämähän on näissä aina huolestuttavaa. Vaikka uutiset lopulta korjattaisiin, moni kursorisesti tapahtumia seuraava rivikansalainen ei tule koskaan lukemaan noita korjauksia. Esimerkiksi Keskisuomalaisessa on edelleen tälläinen juttu: http://www.ksml.fi/kotimaa/Poliisi-%C3%84%C3%A4rij%C3%A4rjest%C3%B6jen-612-mielenosoitus-sujui-rauhallisesti/888168

Juuri tämä. Suurimmat tiedotusvälineet ovat vähintään viimeisen vuoden puhkuneet "valhemedian" tietojen tarkistamattomuutta, journalististen ohjeiden noudattamuutta ja vastuuttomuutta. Silti ne itse mainostulo- ja klikkihuorauskiimoissaan päästävät näppäimistö kuumana ilmoille tarkistamattomia uutisia (tästäkin Arja Laine -rähinästä olisi ollut tieto saatavilla jo eilen illalla, jos toimittaja olisi tehnyt työtään).

Vastentahtoisesti ja vähitellen korjataan jälkikäteen, kun paha ja vastenmielinen sosiaalinen media huomauttelee virheistä. Mutta eipä korjaukset enää siinä vaiheessa kiinnosta kuin niitä, jotka asiaa aktiivisesti seuraavat. Maito on jo kaatunut, median agendaan toki sopiikin että maito ei kaadu omalle puolelle pöytää. Eli virhe menee vihervasemmistolaisesta tomittajasta katsottuna oikein päin, kun ihmisten mieliin jää kuva riehuvista uusnatseista.
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: Mr.Reese - 07.12.2016, 13:20:33
Jos vanhat merkit pitää paikkansa, niin mr.projektiili on haastateltavana erinäköisissä ohjelmissa piakkoin.
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: Fiftari - 07.12.2016, 13:20:48
Lainaus
612-kulkue jätti sotkun Hietaniemen hautausmaalle – nuotio paloi rauhanturvaajien maljassa

Hautausmaan työntekijät ovat joutuneet siivoamaan kulkueen jättämiä jälkiä.
Kappelityönjohtaja Kalervo Mattila kertoo Ilta-Sanomille, että itsenäisyyspäivänä järjestetty 612-kulkue jätti jälkeensä sotkua Hietaniemen hautausmaalle Helsinkiin.

Hautausmaalle jäi runsaasti soihtuja. Lisäksi useampia palavia soihtuja oli jätetty kahteen paikkaan niin, että Mattila arvioi kasojen muistuttaneen jo nuotioita.

Rauhanturvaajien muistomerkin maljassa on ollut nuotio. Samoin sankariristille vievien portaiden alaosassa, missä soihduista jääneitä pätkiä oli tusinan verran.
IS (http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-2000004971891.html?ref=rss)

Hiutaleet perkele.
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: Aeon - 07.12.2016, 13:24:13

Osuva sisäpiirin vitsi. :)

Tuossa määrässä on tietenkin aina mukana sottapyttyjä, valitettavasti. Olisi kuitenkin mukavaa, että käyttäisivät järkeä, eikä muistomerkkejä tärveltäisi. Minulla on vahva tunne siitä ketkä ruudinkeksijät ovat olleet asialla.
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: Fiftari - 07.12.2016, 13:25:59
Osuva sisäpiirin vitsi. :)

Tuossa määrässä on tietenkin aina mukana sottapyttyjä, valitettavasti. Olisi kuitenkin mukavaa, että käyttäisivät järkeä, eikä muistomerkkejä tärveltäisi. Minulla on vahva tunne siitä ketkä ruudinkeksijät ovat olleet asialla.

Rauhanturvaajien yhteisössä mietitään pitääkö ensi vuodelle asettaa sinibaretteja pykälään valvomaan.
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: Aeon - 07.12.2016, 13:27:55
Osuva sisäpiirin vitsi. :)

Tuossa määrässä on tietenkin aina mukana sottapyttyjä, valitettavasti. Olisi kuitenkin mukavaa, että käyttäisivät järkeä, eikä muistomerkkejä tärveltäisi. Minulla on vahva tunne siitä ketkä ruudinkeksijät ovat olleet asialla.

Rauhanturvaajien yhteisössä mietitään pitääkö ensi vuodelle asettaa sinibaretteja pykälään valvomaan.
Olisi paikallaan ja luulen, että vapaaehtoisia löytyy. Tai sitten järjestät hoitavat sinne valvojia, jotka katsovat ei niin tahdikkaiden marssijoiden perään.
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: ämpee - 07.12.2016, 13:31:30
Tai sitten järjestät hoitavat sinne valvojia, jotka katsovat ei niin tahdikkaiden marssijoiden perään.

Pohdiskelinkin jo nettilähetystä katsellessani mitä noille soihtujen jämille tehdään.
Tässä lienee järjestäjillä hivenen parantamisen varaa.
Muovilaatikko, jossa vettä sammuttamiseen, ja alkuperäiset pahvilaatikot jämien pois kuljettamiseen, se tuon vaikeampaa ole.
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: Fiftari - 07.12.2016, 13:31:59
Tietenkin voisi 612 organisaattoritaho seuraavana vuonna ottaa muutamia ukkoja ja käydä siivoamassa jälkiä, tai ainakin tarkistamassa reitin. Se on kuitenkin aina kaikki kotiinpäin. Viilaillaan niitä särmiä.
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: JJohannes - 07.12.2016, 13:40:58
Tietenkin voisi 612 organisaattoritaho seuraavana vuonna ottaa muutamia ukkoja ja käydä siivoamassa jälkiä, tai ainakin tarkistamassa reitin. Se on kuitenkin aina kaikki kotiinpäin. Viilaillaan niitä särmiä.

Niin, ja soihtuja varten kait voisi hautausmaalle tuoda jonkun vanhan tynnyrin/padan johon ne voisi tiputtaa?
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: MacGyver - 07.12.2016, 13:41:16
Pohdiskelinkin jo nettilähetystä katsellessani mitä noille soihtujen jämille tehdään.
Tässä lienee järjestäjillä hivenen parantamisen varaa.
Muovilaatikko, jossa vettä sammuttamiseen, ja alkuperäiset pahvilaatikot jämien pois kuljettamiseen, se tuon vaikeampaa ole.
Sankarihaudoilla moni harhaili palavan soihdun loppunsa kanssa että minnehän tämän laittaisi. Soihtu oli selvästi viime vuotista laadukkaampi, ei sammunut tuulessa mutta lopussa oli selvästi ongelma monella että mites tämän sammuttaisi ja minne jättäisi. Jos kolme tuhatta soihtua jaettu ja kaikki jätetty hautausmaalle niin varmasti on siivottavaa. Järjestäjät ottavat varmasti huomioon jatkossa.

IS tosin jutussaan haluaa esittää että sankarihaudoilla nazit kävivät sikailemassa.
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: svobo - 07.12.2016, 13:42:24
No nyt on pernatsi-keräys saanut jättipotin. 220 000 per joka ainoa natsi.  :o
http://pernatsi.fi/ (http://pernatsi.fi/)
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: JulmaJuha - 07.12.2016, 13:45:38
Nyt kyllä kannattaisi muutamien sellaisten joilla on mahdollisuus, niin mennä näyttävästi siivoamaan noita soihtuja. Todennäköisesti ne ovat jo poissa, mutta tuollainen juttu mediassa pitää katkaista heti.

Samalla on hyvä ottaa siistityistä nurkista pari kuvaa.

PS: samalla kun mietitte ensivuoden järjestelyjä, niin olisiko hyvä antaa ohjeet, että soihtua kannattaisi kuljettaa vähän korkeammalla. Nyt moni piti soihtua suunsa edessä ja veti savut suoraan keuhkoihinsa. Soihtu olisi myös näyttävämpi ollessaan ylempänä. Eikö?
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: internetsi - 07.12.2016, 13:45:52
Arvasinkin, että kyllä komukkamedia löytää tästä aina jotakin negatiivista. Kun kukaan ei mätkäissyt ketään vajakkia, niin eivät pääse uutisoimaan väkivallasta. Silloin pitää uutisoida sitten, että 3000 ihmisen joukosta jäi roskia. Jos seuraavana vuonna paikat on siistejä, niin komukat alkaa mittaamaan paljonko marssijoiden kengät kuluttivat kadun pintaa äärioikeistolaisilla marssisaappailla. Tai jotain. Kyllä ne aina löytää jotain negatiivista.

Jos ei löydä, niin ainahan voi haastatella Kontulassa asuvaa somalia, joka ei uskalla mennä ulos kun Töölössä kävellään kadulla. Tai jotain.
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: kgb - 07.12.2016, 13:46:35
No nyt on pernatsi-keräys saanut jättipotin. 220 000 per joka ainoa natsi.  :o
http://pernatsi.fi/ (http://pernatsi.fi/)

Tuo on kokonaissumma, pernatsi on sen jotain rapiat 1200€.
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: Roope - 07.12.2016, 13:48:11
Vasemmiston mielenosoituksessa puheen pitänyt Veikka Lahtinen uhosi, että mielenosoittajat "rajaavat" niin natsit kuin 612-kulkueenkin "julkisen tilan ulkopuolelle". Millähän valtuuksilla?

No jos osallistujamäärä kasvaa kuten on nyt kasvanut niin anarkistit jäävät aika ahtaalle tuon rajaamisen kanssa.

Kadun sulkeminen ja konfliktien provosointi onnistuu osallistujamäärän kasvaessa ja kulkueen venyessä helpommin, koska poliisin resurssit ihmisten suojelemisessa tulevat vastaan. Näiden veikkalahtisten tavoite ei ole vain "rajaaminen" vaan ennen kaikkea väkivaltaisuudet, joista valtamedia ja viranomaiset voivat rakentaa haluamiaan tarinoita. Tämähän on toiminut muun muassa Ruotsissa niin, että viranomaiset ovat estäneet ja rajoittaneet mielenosoituksia ja poliittisia tilaisuuksia äärivasemmiston uusien väkivaltaisten vastamielenosoitusten aiheuttaman uhan perusteella.

On huvittavaa, että juuri nämä väkivallalla uhoavat ja siihen eilen jälleen kerran sortuneet jarilaineet itkevät siitä, että poliisi ei ole rajoittanut muiden kokoontumisvapautta. Itsenäisyyspäivän alla Vasemmistonuoret vaati (http://vasemmistonuoret.fi/blog/lakimuutos-jarjestaytyneen-rasismin-kitkemiseksi-tehtava-valittomasti/) perustuslain vastaista lakia, joka kieltäisi Suomessa ensimmäisenä maana maailmassa "järjestäytyneen rasismin". Kampanjan vetäjät ovat kieltäytyneet täsmentämästä, keitä tällainen "järjestäytynyt rasismi" nyky-Suomessa tarkoittaisi.
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: svobo - 07.12.2016, 13:49:15
^^Aa. Niinpäs olikin. Vielä aamupäivällä siellä oli summa natsia kohden. Luulin jonkun menneen pilailemaan. No olisipa mielenkiintoista vielä kuulla, että kuinka suuri summa realisoituu ihan oikeasti.
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: jahve - 07.12.2016, 13:53:23
Pohdiskelinkin jo nettilähetystä katsellessani mitä noille soihtujen jämille tehdään.
Tässä lienee järjestäjillä hivenen parantamisen varaa.
Muovilaatikko, jossa vettä sammuttamiseen, ja alkuperäiset pahvilaatikot jämien pois kuljettamiseen, se tuon vaikeampaa ole.
Sankarihaudoilla moni harhaili palavan soihdun loppunsa kanssa että minnehän tämän laittaisi. Soihtu oli selvästi viime vuotista laadukkaampi, ei sammunut tuulessa mutta lopussa oli selvästi ongelma monella että mites tämän sammuttaisi ja minne jättäisi. Jos kolme tuhatta soihtua jaettu ja kaikki jätetty hautausmaalle niin varmasti on siivottavaa. Järjestäjät ottavat varmasti huomioon jatkossa.

IS tosin jutussaan haluaa esittää että sankarihaudoilla nazit kävivät sikailemassa.

612-kulkue jätti sotkun Hietaniemen hautausmaalle – nuotio paloi rauhanturvaajien maljassa

http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-2000004971891.html
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: JJohannes - 07.12.2016, 13:53:56
^^Aa. Niinpäs olikin. Vielä aamupäivällä siellä oli summa natsia kohden. Luulin jonkun menneen pilailemaan. No olisipa mielenkiintoista vielä kuulla, että kuinka suuri summa realisoituu ihan oikeasti.

Koska lahjoituslupauksen tehneet hoitavat lahjoittamisen aivan itse ja vielä ihan mille tahansa järjestölle haluavatkin niin mitään tälläistä yhteenvetoa on mahdotonta tehdä. Se on näiden lahjoituslupauskampanjoiden idea. Voi olla, ettei kukaan lahjoita todellisuudessa senttiäkään. Varmana voi pitää sitä, että alle 50% lupauksen tehneistä lopulta lahjoittaa jotain. Ihmisten on helppo luvata tälläisiä asioita netin kautta.
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: Beenari - 07.12.2016, 13:54:58
Niitä soihtujahan jaettiin pakettiautosta? Ei olisi iso vaiva ottaa muutama vapaa ehtoinen sitten marssin jälkijunaan roskapartioksi. Jätetään tori siistiksi lähtiessä ja pakettiautolla seurataan kulkueen perässä, johon roskapartio kerää joka ikisen roskan matkan varrelta.

Lisäksi hautuumaalle matkan päätepisteeseen muutama vedellä täytetty peltitynnyri tai vastaava soihtujen sammuttamiseksi ja viereen roskien keräyspiste. Kun tilaisuus on kokonaan ohi, niin roskapartio siivoaa kaikki kävijöiden jäljet pois. Muistomerkki ja sen ympäristö jätetään siihen kuntoon ettei siellä ketään olisi koskaan käynytkään, poislukien kynttilät ja seppeleet.

Ihan pientä fiksausta järjestäjien taholta, niin aika vähän jää kenellekkään mitään nokankoputamista julkisuudessa.
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: Khevonen - 07.12.2016, 13:55:42
Napsahti sitten kirjoituskielto usariin tästä blogauksesta.

https://omegawhite.com/2016/12/06/vihavasemmisto-iski-taas/

Sama juttu vuosi sitten, kun anarkistit hakkasivat minut. Kirjoitin asiasta usariin ja tuli bannia suu ja korvat täyteen.
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: Timo Rainela - 07.12.2016, 13:59:18
612.fi tiedottaa:

Lainaus
Saimme tiedon, että osa kulkueeseemme osallistujista oli aiheuttanut sotkua. Olemme pahoillamme tästäaiheuttamasta sotkusta ja vaivasta. Meillä oli edellisten vuosien tapaan iltapäivällä liikeellä siivouspartio, mutta asiaan oli jo ehditty regoida arkipäivän vuoksi aikaisemmin..

Ohjeistimme kulkueen alussa ensimmäisen kerran ja toisen kerran sankarihaudoilla ihmisiä siitä, että soihdut pitää palauttaa uuden siunauskappelin portin vierässä ja hautausmaan ulkopuolella olevaan sammutus pisteeseen. Kuten olemme tehneet kahtena aikaisempanakin kertana.

Suurin osa ihmisistä toikin soihtunsa sinne, mutta osa näköjään on toiminut ohjeiden vastaisesti. Tarkennamme ensi vuonna ohjeistusta jo etukäteen.

Terveisin ja pahoitellen

612.fi-yhdistys

EDIT linkki:
https://www.facebook.com/elakoonsuomi612/?hc_ref=NEWSFEED&fref=nf
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: Ritva Puolakka - 07.12.2016, 14:02:37
Tosi hieno oli soihtukulkue ja hyvin käyttäytyvää porukkaa. Tunnelma oli ylevä ja rauhallinen. Ei voi kuin kiittää poliisia, että turvasi kulkueen niin hyvin. Järjestäjille myös suuret kiitokset, mutta itsekin sankarihaudalla etsimme paikkaa mihin voi kynttilät jättää. Nuori herrasmies sanoi, että laitetaan tuohon portaan sivulle samaan paikkaan, niin on sitten helppo kerätä. Tuossa voi tosiaan ensi kerralla petrata.

Linnan juhlien kekkaloiva pukuloisto menettää täysin merkityksensä, kun aidosti isänmaastaan ja äidinkielestään välittävät ihmiset säässä kuin säässä marssivat kunnioittamaan sotiemme veteraaneja. Olen todella ylpeä kaikista, jotka pääsivät mukaan. Ensi vuonna sitten kaksin joukoin.
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: internetsi - 07.12.2016, 14:10:48
Vasemmiston mielenosoituksessa puheen pitänyt Veikka Lahtinen uhosi, että mielenosoittajat "rajaavat" niin natsit kuin 612-kulkueenkin "julkisen tilan ulkopuolelle". Millähän valtuuksilla?

No jos osallistujamäärä kasvaa kuten on nyt kasvanut niin anarkistit jäävät aika ahtaalle tuon rajaamisen kanssa.

Kadun sulkeminen ja konfliktien provosointi onnistuu osallistujamäärän kasvaessa ja kulkueen venyessä helpommin, koska poliisin resurssit ihmisten suojelemisessa tulevat vastaan. Näiden veikkalahtisten tavoite ei ole vain "rajaaminen" vaan ennen kaikkea väkivaltaisuudet, joista valtamedia ja viranomaiset voivat rakentaa haluamiaan tarinoita. Tämähän on toiminut muun muassa Ruotsissa niin, että viranomaiset ovat estäneet ja rajoittaneet mielenosoituksia ja poliittisia tilaisuuksia äärivasemmiston uusien väkivaltaisten vastamielenosoitusten aiheuttaman uhan perusteella.

On huvittavaa, että juuri nämä väkivallalla uhoavat ja siihen eilen jälleen kerran sortuneet jarilaineet itkevät siitä, että poliisi ei ole rajoittanut muiden kokoontumisvapautta. Itsenäisyyspäivän alla Vasemmistonuoret vaati (http://vasemmistonuoret.fi/blog/lakimuutos-jarjestaytyneen-rasismin-kitkemiseksi-tehtava-valittomasti/) perustuslain vastaista lakia, joka kieltäisi Suomessa ensimmäisenä maana maailmassa "järjestäytyneen rasismin". Kampanjan vetäjät ovat kieltäytyneet täsmentämästä, keitä tällainen "järjestäytynyt rasismi" nyky-Suomessa tarkoittaisi.
Joku jo pohdiskelikin sitä, että koska tänä vuonna ei Jari Lainetta lukuunottamatta ollut häiriöitä, niin seuraavana vuonna saattaa komukkaliimanhaistajaosasto sitten koota voimansa ja koittaa blokata 612 kulkuetta. Käsittääkseni nyt ne onnistuivat blokkaamaan kaasukammiososialistien reitin, joiden oli tarkoitus marssia Rautatientorille mutta nyt plutoona jäi Kaisaniemeen.

Jos njo seuraavana vuonna sitten 100 v. juhlien kunniaksi ilmoittaa yrittävänsä blokata 612 kulkueen jossain sen reitin varrella, niin kumman porukan poliisi siirtää? Pienemmän riehuvan anarkojoukon vai väkivallattoman jsean tuhannen henkilön marssin? Poliisi osoittaa liimanhaistajille uuden paikan (minun puolestani vaikka Tattarisuolta) ja jos eivät pysy siellä imppaamassa, niin ehkä Jari Laine saa taas maistaa projektiilia. Tietenkin joku alkaa poraamaan siitä, että 612 kulkue sotkee paikkoja. No, jos roskaa jää, niin siitä selvitään sillä että ne kerätään pois. Jos liimanhaistajat päästetään vauhtiin, niin siinä ei pelkästään kerätä roskia pois vaan silloin joudutaan siivoamaan ilmastoa tuhoavia spraymaalitöherryksiä ja porvariliikkeiden ikkunoita sekä paljon muuta. Tässä mielessä 612 on nyt paremmassa asemassa.

Tuo mitä Roope sanoi, on totta. Jos liimanhaistajat ei ole yhtenäisenä joukkona, niin silloin poliisin on vaikea valvoa tilannetta, varsinkin kun kulkue venyy. Mutta tähän ei auta se, että kulkuetta siirretään, vaan jouhajoukkojen on kuljettava/ajettava vierellä tai sitten annettava kumipuunoksaa jos jotkut alkaa heittelemään esim. jotain kulkueeseen. Johonkin rajaan asti tuo onnistuu. Mutta tähän asti liimanhaistajat ovat halunneet mölistä porukassa ja hyvä niin.
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: Khevonen - 07.12.2016, 14:23:14
Kulkuetta voi myös leventää, jolloin se ei veny. Onhan nuo anarkaistatkin sulkeneet katuja, joten luulisi rauhallisen soihtukulkueenkin saavan kävellä hieman leveämmin.
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: Kerkko - 07.12.2016, 14:36:52
Nyt on Nordfrontin sivuille tullut kertomus tapahtuneesta:

"FINLAND. Polisen placerade en bakbunden Emil Hagberg i samma polisbuss som en 130 kilos anarkist som tidigare gått till attack mot Motståndsrörelsens demonstrationståg. Polisen hade ”glömt ” att sätta buntband på anarkisten.

Det var under Nordiska motståndsrörelsens vällyckade demonstration i Helsingfors igår som händelsen utspelade sig. Två anarkister gick till angrepp mot demonstrationståget, varpå Emil Hagberg med flera gick till motangrepp.
Hagberg och minst en av de svartklädda anarkisterna blev nedlagda på marken av polisen.

Efter gripandet fick Hagberg händerna bakbundna med buntband bakom ryggen och placerades i en polisbuss tillsammans med en person som han först antog var nationalist.
— Han var kortklippt och svartklädd så jag utgick nästan från att han var en av våra egna, säger Hagberg.
Vidare berättar Hagberg att han efter att polisen hade stängt dörrarna till polisbussen såg att annan person befann sig i samma bil, men som hade händerna fria.
— Han mumlade först något på finska och försökte därefter att lyfta på min mössa, antagligen för att se vem jag var. Efter det gick han till attack och fick in mellan 15 till 20 slag i mitt ansikte innan jag på något mirakulöst sätt klarade av att slita av mig buntbanden och gå till motattack.
Hagberg säger att han fick in mellan ett till två slag på anarkisten innan polisen öppnade dörren och slet ut anarkisten ur bilen. Två polismän ställde sig framför Hagberg med dragna batonger, redo att gå till angrepp eftersom han gett sig på anarkisten.
— Bilen var ta mig fan full av blod, säger Hagberg.
Hagberg säger vidare att han inledningsvis var misstänkt för grov misshandel men att polisen sa att han var ”free to go” efter att de såg hur han såg ut.
— De uppmande mig att uppsöka sjukhus då de misstänkte att jag hade en bruten näsa. På sjukhuset kunde de dock inte göra någon bedömning då mitt ansikte var så pass svullet.
Efter detta tog sig Hagberg till samlingsplatsen för 612-demonstrationen som skulle utspela sig efter Motståndsrörelsens frihetsmarsch och deltog i denna. Han säger till Nordfront att han allt som allt är vid gott mod.
— Ja, jag är extremt glad över vår vällyckade demonstration i Helsingfors igår!
Vi tackar Hagberg för intervjun och vi kommer att återkomma med mer information och en längre intervju med honom inom en snar framtid."

Aika hurjaa tekstiä, eli Pullukka-Jari olisi lyönyt 15-20 kertaa PVL miestä kasvoihin ennen kuin tämä sai repäistyä itsensä vapaaksi nippusiteestä ja kävi vastahyökkäykseen.

EDIT: Tämä Emil Hagberg kuluu näköjään PVL:n johtohenkilöihin.Joten voi olla että Pullukka-Jari voi joutua varomaan liikkumista pimeässä :)
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: Aeon - 07.12.2016, 14:46:22
Joo-o, poliisi laittoi anarkon ihan tarkoituksella samaan maijaan natsin kanssa:
— Han var kortklippt och svartklädd så jag utgick nästan från att han var en av våra egna, säger Hagberg.

Se siitä salaliitosta.
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: Lalli IsoTalo - 07.12.2016, 14:48:12
Lopuksi perspektiivihavainto: kun kävin Töölöntorilla kyselemässä eri ryhmiltä "onko täällä Hommalaisia" ...

Ensi vuonna hommalaiset hengailevat kokoontumispaikalla sen snagarin luona, joka on Töötöntorin länsi-etelä-kulmassa klo 18:00-18:30.

Notta ei tartte tuhansia ihmisiä kuulustella, notta oletko Hommasta.
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: Kni - 07.12.2016, 14:52:04
Lainaus
Två anarkister gick till angrepp

Tuon mukaan kaksi anarkistia hyökkäsi natsien kimppuun. Toinen pääsi ilmeisesti karkuun syntyneessä hässäkässä.
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: Taikakaulin - 07.12.2016, 14:52:17
Samoin sankariristille vievien portaiden alaosassa, missä soihduista jääneitä pätkiä oli tusinan verran.

Katsoinkin, että ei hitto mitä uuvatteja siellä tekemässä nuotiota portaille! Saisivat mennä siivoamaan itse ne nokijäljet sieltä pois.
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: Lalli IsoTalo - 07.12.2016, 14:56:13
... kuvien perusteella 612 käyttäytyi itsenäisyyden arvolle sopivan kunnioittavasti.

Jeps.

Mutta kuten Koli sanoi, 2-3 idioottia löytyi. Eivät kuitenkaan aiheuttaneet ongelmia ollenkaan.

Mutta voisiko wiunan juonnin aloittaa vasta kun asialliset hommat on hoidettu?
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: Lalli IsoTalo - 07.12.2016, 14:58:41
Tietenkin voisi 612 organisaattoritaho seuraavana vuonna ottaa muutamia ukkoja ja käydä siivoamassa jälkiä...

Nimenómaan juuri näin.
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: MacGyver - 07.12.2016, 15:02:14
Mutta voisiko wiunan juonnin aloittaa vasta kun asialliset hommat on hoidettu?
Näin toivoisi. Osaa paljon paremmin arvostaa koko tapahtumaa selvin päin, ei tulisi mielenkään mennä humalassa tuonne heilumaa.
Voi olla että jotkut ovat saaneet koko idean lähteä kulkueeseen nousu päällä. Yhden ainoan känniläisen tosin itse näin. Jos ollut muutamia lisää niin suomalaiseksi yli kolmen tuhannan osallistujan tapahtumaksi mennyt tosi hyvin.
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: Taikakaulin - 07.12.2016, 15:04:36
Kovimmat anarkot lieni pikkupojat joka huusivat "Fuck Finland!", kääntyivät ja juoksivat karkuun minkä ehtivät. Saatiin hyvät naurut :)

Kuulin kevyesti tuon huudon ja naurunremakan siihen päälle :D

On kyllä osallistujamäärä kasvanut huimasti sitten ensimmäisen vuoden. Mikäli osallistujamäärä kasvaa vielä paljonkin, niin varmaan parempi etsiä muita kohteita kuin Hietaniemen hautausmaa, nimittäin se käy pian ahtaaksi. Tulevaisuudessa Mannerheimintietä pitkin Kansalaistorille Puolan malliin: https://www.youtube.com/watch?v=a7xqwm_c1_k (https://www.youtube.com/watch?v=a7xqwm_c1_k)  :)
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: Sepeteus Hiihtäjä - 07.12.2016, 15:08:10
Tietenkin voisi 612 organisaattoritaho seuraavana vuonna ottaa muutamia ukkoja ja käydä siivoamassa jälkiä...

Nimenómaan juuri näin.

No eikös 612 porukka juuri toimi näin ja oli toimimassa näin normaalisti seuraavana aamuna, mutta koska arkipäivä, niin hautausmaan duunarit oli jo aamulla siivoamassa ja kohu oli valmis.
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: Skeptikko - 07.12.2016, 15:08:34
Aika hurjaa tekstiä, eli Pullukka-Jari olisi lyönyt 15-20 kertaa PVL miestä kasvoihin ennen kuin tämä sai repäistyä itsensä vapaaksi nippusiteestä ja kävi vastahyökkäykseen.

Tässähän on voinut lähestulkoon puolustuskyvytön uhri olla todellisessa hengenvaarassa. Tällaisessa tilanteessa olisi mielestäni kahlehditulta uhrilla oikeus käyttää kaikkia mahdollisia keinoja tämän hyökkääjän neutraloimiseksi, koska kyse on oman hengen puolustamisesta oikeudettomalta hyökkäykseltä.

Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: JJohannes - 07.12.2016, 15:17:58
Mutta voisiko wiunan juonnin aloittaa vasta kun asialliset hommat on hoidettu?
Näin toivoisi. Osaa paljon paremmin arvostaa koko tapahtumaa selvin päin, ei tulisi mielenkään mennä humalassa tuonne heilumaa.
Voi olla että jotkut ovat saaneet koko idean lähteä kulkueeseen nousu päällä. Yhden ainoan känniläisen tosin itse näin. Jos ollut muutamia lisää niin suomalaiseksi yli kolmen tuhannan osallistujan tapahtumaksi mennyt tosi hyvin.

En erinäisistä syistä osallistunut itse kulkueeseen mutta kävelin Töölöntorin liepeiltä kuuden aikoihin. Töölönkadun ja Runeberginkadun risteyksessä kohtasin seurueen, joka tiedusteli että olisiko lähellä jotain "halpaa kuppilaa tai pubia". Etu-Töölö ei ole kieltämättä mikään Kallion veroinen baarialue joten minulle ei tullut lähistöltä mieleen moista paikkaa. Joka tapauksessa, tuo keski-ikäisistä miehistä ja naisista koostuva seurue oli keskivahvassa humalassa, heillä oli käsissään (sytyttämättömiä) soihtuja ja Suomen lippuja ja päällään pilottitakkeja, metrohousuja/reisitaskuhousuja ja muuta vastaavaa. Naamassa oli parilla jonkinlaiset "sotamaalaukset" eli mustalla värillä vedetty silmien alle pari viivaa. Päättelin, että he olivat matkalla 612-kulkueeseen, valittelin, etten kyennyt auttamaan ja toivotin hyvää itsenäisyyspäivää.

Eli kyllä siellä ilmeisesti näitäkin oli joukossa. Vaikuttivat vähän sellaiselta Suomi Ensin/Rajat Kiinni -poppoolta eli varmaan tulossa jostain edeltävästä keskustan mielenilmauksesta. Ylettömän viinanjuonnin lisäksi (pari tuoppia nyt toki voi ottaa kohottamaan juhlahenkeä) en aivan käsitä, että miksei tuollaiseen neutraaliin tilaisuuteen voi pukeutua yleissiististi (farkut/chinot, kauluspaita, villapaita, lämmin talvitakki, ulkoilukengät, lakki, hanskat, kaulahuivi) vaan pitää vetää maastohousuissa, mummonpotkimismaihareissa ja rähjäisissä piloteissa.
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: Taikakaulin - 07.12.2016, 15:21:27
Tässähän on voinut lähestulkoon puolustuskyvytön uhri olla todellisessa hengenvaarassa. Tällaisessa tilanteessa olisi mielestäni kahlehditulta uhrilla oikeus käyttää kaikkia mahdollisia keinoja tämän hyökkääjän neutraloimiseksi, koska kyse on oman hengen puolustamisesta oikeudettomalta hyökkäykseltä.

Totta kai pitää! Voi vain olla vittumainen tilanne, jos tuollainen ihrakasa tulee vaikka päälle istumaan eikä itsellä ole käsiä käytössä. Kuvittelkaa Jari Laine istumassa teidän päällänne ja vetelemässä teitä turpaan...  :(
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: Ritva Puolakka - 07.12.2016, 15:22:48
Tuossa soihtujen palautuksessa on luultavasti ollut vaan informaation kulussa ongelmia. Sinne voisi vaikka laittaa isot kyltit nuolineen, minne käytetyt soihdut voi palauttaa. Siivoushommakin kannattaa tehdä heti aikaisin seuraavana aamuna. Voin jo ilmoittautua vapaaehtoiseksi tähän.

Sitten tuosta viinan juonnista. Muutama oli juonut liikaa, yksi toikkaroi soihdun kanssa aika vaarallisen näköisesti. Semmoisilta soihtu pois ja pois jonosta. Samoin eräs isänmaan toivo hädän yllättäessä meni tienkaiteen päälle päästelemään paineitaan. Mutta tosiaan, jos 3000:n ihmisen joukossa muutama käyttäytyy tilaisuuden arvolle sopimattomalla tavalla, niin loput 2995 on käyttäytynyt erittäin hyvin.

Järjestäjille vielä tosi isot kiitokset!
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: Hämeenlinnan Oraakkeli - 07.12.2016, 15:23:44
... kuvien perusteella 612 käyttäytyi itsenäisyyden arvolle sopivan kunnioittavasti.

Jeps.

Mutta kuten Koli sanoi, 2-3 idioottia löytyi. Eivät kuitenkaan aiheuttaneet ongelmia ollenkaan.

Mutta voisiko wiunan juonnin aloittaa vasta kun asialliset hommat on hoidettu?

No ei. Viinan juonti on kiva harrastus, ja selvinpäin kaikki vaan on tylsempää.
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: Sepeteus Hiihtäjä - 07.12.2016, 15:31:37
Joo-o, poliisi laittoi anarkon ihan tarkoituksella samaan maijaan natsin kanssa:
— Han var kortklippt och svartklädd så jag utgick nästan från att han var en av våra egna, säger Hagberg.

Se siitä salaliitosta.

Kommentoin tähän tuota kuulemaani huhua, josta kerroin toisessa ketjussa, eli siitä, että poliisi yritti järjestää SVL porukan huonoon asemaan kertoen Jimi Runopojan jutusta juuri itsenäisyyspäivän alla.
Tämän lisäksi poliisi levitti itse huhuja, että ruotsista on tulossa natseja riehumaan ja vielä aseistettuna.
Poliisi itse myönsi, että ohjaa natsit ja antinatsit samaan paikkaan, mutta toki huutelun päähän.
Poliisin väki, varsinkin helsingissä tietää ja tuntee Jari Laineen jo pelkästään viimevuoden takia, koska ampuminen ja haaste.
Poliisi tiesi, että hakaniemestä tulee natsit ja heitä vastaan on antinatsit. Poliisi myös tietää, että miltä näyttää natsien merkit ja liput, koska ovat niitä jopa kieltämässä.
Poliisi tiesi, että Jari Laine on anarkisti ja natseja vastaan, kun Kumi-Jari huusi "natsit vittuun" ja poliisi tiesi, että natsitunnuksissa sieg heiliä huutava mies on natsi.
Näistä kaikista syistä johtuen on täyttä pashaa poliisin ruikuttaa, että niputti natsin raudoilla ja nippusiteillä ja laittoi pienikokoisen natsin 130 kiloisen väkivaltaisen, raudoittamattoman anarkistin kanssa samaan autoon.
Tämä oli yllätyksekseni kuulemani huhujen jälkeen ainakin toistaiseksi ainoa tilanne, missä poliisi halusi vahingoittaa vihaamiaan uusnatseja.
On käsittämätöntä, että poliisi heti ilmoitti, että virheisiin ja rikoksiin syyllistyneet poliisit ei saa sanktioita, koska tilanne oli muka sekava, kukaan ei tuntenut natsien tunnuksia ja huutoja, eikä anarkistia, joka oli tunnettu ja hänen huutoja. Tämän lisäksi poliisi väitti, että nämä kaksi oli pakko laittaa samaan autoon, koska poliisilla ei ollut paikalla, kuin yksi maija. Videoista ja kuvista päätellen juuri siinä kohdin tai alle 50 metrin sisällä poliisilla oli ainakin 10 maijaa ja muita autoja, mutta kuitenkin kaksi eri puolen edustajaa laitettiin samaan autoon, koska oli muka pakko ja sitä ja sun tätä.
Toivottavasti se ruotsalainen natsi nostaa syytteet Jari "Ampu silmää, natsi kyttä" Laineen lisäksi myös niitä poliiseja vastaan.
Tämä äksidentti on myös senkin takia ikävä, että tämä tulee lisäämään SVL porukan ja PVL porukan agressiivisuutta niin vastustajia, kuin viranomaisia vastaan. Tämä juttu tulee lisäämään väkivaltaa vastustajia ja viranomaisia kohtaan, koska jos ei edes ennen tätä SVL ja muut natsit luottanut poliisin, niin mitä se on tämän jälkeen.
Seuraavan kerran, kun joku menee haastamaan näitten natsien miekkaria tai ihmisiä, niin voi olla varma, että siinä ei natsit säästele väkivaltaa hyökkääjiä, eikä poliisia vastaan. Siinä tulee ikävää jälkeä, kun jos SVL tyypit joutuu hyökkäyksen kohteeksi ja poliisi tulee väliin, niin poliisi tulee saamaan samaa kohtelua, kuin hyökkääjät, koska poliisit on jatkuvasti natseja vastaan ja jopa järjestää natsien pahoinpitelyitä.
Siinä onkin sitten poliisilla kovapaikka, kun menee väliin tappeluun, missä anarkomaani saa todella kovaa kohtelua, niin poliisin on pakko ottaa aseita käyttöön, koska tulee saamaan kyytiä natseilta.
Minkä perkeleen takia poliisin pitää olla noin tyhmä ja vielä selitellä tyhmyyttään.

Sanottakoon tähän, ettei tule vääriä käsityksiä, että minä en ole natsi, minä en ole SVL tai PVL tyyppi. Minä en ole kansallissosialisti, enkä kannata SVL porukan touhuja tai aatteita. Minä en edes tunne ainoatakaan SVL tyyppiä, en suomalaisia, enkä muunmaalaisia. En ole edes nähnyt livenä SVL porukoita, koska en käy heidän miekkareissaan, eikä heitä taida täällä kotikylässä edes olla. Ihan vaan sen takia sanoin nämä, kun joku muuten heti alkaa vinkumaan, että jaa sää oot natsi tai joku semmone.
En myöskään vihaa poliisia, ehkä poliisin valehtelevaa johtoa ja tiedottajia vähän, mutta en rivi jaakkoja, lukuunottamatta väkivaltaa, eli rikoksia tekeviä poliiseja. Onpa kaksi jo lapsuudesta asti tuttua kaveria, mies ja nainen poliiseja.

Joo olen puhunut ja nyt juon kahvia.
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: Billy Hill - 07.12.2016, 15:33:22
15-20 vapaalyöntiä niputettun ja raudoitetun kaverin päähän eikä mitään vakavampia vammoja? Siinä saa ruotsinasu kiittää onneaan ettei koppiin laitettu lyöjäksi vaikkapa ihan tavallista keskivertomiestä.
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: Oto Hascak - 07.12.2016, 15:35:41
Tässähän on voinut lähestulkoon puolustuskyvytön uhri olla todellisessa hengenvaarassa. Tällaisessa tilanteessa olisi mielestäni kahlehditulta uhrilla oikeus käyttää kaikkia mahdollisia keinoja tämän hyökkääjän neutraloimiseksi, koska kyse on oman hengen puolustamisesta oikeudettomalta hyökkäykseltä.

Kumpi on hyväksyttävämpää? Lyödä parikymmentä kertaa sidottua miestä nyrkillä päähän vai potkaista kerran toista kadulla rintaan?

En tiedä. Kai se oikeamielisyydestä ja puoluetaustasta riippuu, mutta jos tuo ei ole poliittista väkivaltaa, niin mikä sitten on?
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: Finis Finlandiae - 07.12.2016, 15:36:34
Arvostukseni Suomen Posliinia kohtaan on tämän tapauksen johdosta tasan nollassa.  :facepalm:

No, mitäpä sitä voi odottaa, kun sinihaalariroskakuskipellet eivät saatana erota edes kahden henkilön tappelua joukkotappelusta!
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: MacGyver - 07.12.2016, 15:38:34
Jos edellä pitävät jutut poliisin toimista pitäävät todella paikkansa, on loputon kostonkierre järjestetty anarkistien ja SVL:n välille.
Näistä pääsevat nauttimaan sitten muutkin, koska anarkistit eivät ole kovin tarkkoja keitä natseiksi määritteleevät.
--
Iltalehti valppaana kirjoittamassa natseista "Uusnatsiaktiiville syytteet Helsingin Asema-aukion henkirikosjutussa"
http://www.iltalehti.fi/uutiset/201612072200037305_uu.shtml
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: Pullervo - 07.12.2016, 15:42:00
Ja tällaistakin palautetta... Pääasia kokoontumiselle oli kuitenkin juuri niiden veteraanien ja sodissa kaatuneiden muistaminen, joiden ansiosta itsenäisyys säilyi.

Lainaus käyttäjältä: YLE
Perussuomalaisten kansanedustaja vaatii tutkintaa 612-kulkueen toimista

Äärinationalistisen 612-kulkueen osanottajat ovat sotkeneet muistomerkkejä Hietaniemen hautausmaalla.

...

Tuo pitäisi tutkia, tuhopolttoon ja hautarauhan rikkomiseen syyllistyneet on saatettava vastuuseen, Jalonen sanoo.

Porilaiskansanedustaja Jalonen täsmentää Ylelle pitävänsä häpeällisenä, että itsenäisyyspäivänä häiritään hautarauhaa ja häpäistään veteraaneja.

http://yle.fi/uutiset/3-9338917

Edit+Lisäys: Sotku on tietysti valitettavaa ja 612-yhdistys on siihen jo ottanut kantaa. Ensi vuonna paremmin ja siistimmin, mutta tuo näyttää nyt olevan ainoa keino mustamaalata soihtukulkuetta ja kerätä irtopisteitä.
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: Gunnar Hymén - 07.12.2016, 15:45:56
onkohan Jalosella venähtänyt itsenäisyyspäivän vietto ja korkki on edelleen auki.

tuhopoltto?
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: Vredesbyrd - 07.12.2016, 15:52:13
Suvakeille on käsittämätöntä myöntää, että 612-marssilla oli kolmetuhatta ihmistä ja yli. He sekoittavat kulkueet kaikki yhdeksi ja samaksi aikaisemmin iltapäivällä pidetyn SVL-marssin kanssa, milloin antifantti soluttautui ja hyökkäsi. 612-marssi oli illalla aiempien tapahtumien jälkeen.
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: Pöllämystynyt - 07.12.2016, 15:58:12
Ja tällaistakin palautetta...

Lainaus käyttäjältä: YLE
Perussuomalaisten kansanedustaja vaatii tutkintaa 612-kulkueen toimista

Äärinationalistisen 612-kulkueen osanottajat ovat sotkeneet muistomerkkejä Hietaniemen hautausmaalla.

...

Tuo pitäisi tutkia, tuhopolttoon ja hautarauhan rikkomiseen syyllistyneet on saatettava vastuuseen, Jalonen sanoo.

Porilaiskansanedustaja Jalonen täsmentää Ylelle pitävänsä häpeällisenä, että itsenäisyyspäivänä häiritään hautarauhaa ja häpäistään veteraaneja.

http://yle.fi/uutiset/3-9338917
Kuka idiootti on mennyt polttamaan nuotiota muistomerkin päällä? Miten joku voi olla noin tyhmä? Luuliko joku, että se on grillipaikka? Se oli hautausmaa, ja me olimme siellä kunnioittamassa ja muistelemassa! Tässähän häpäistyy koko kulkue, ja kaikki siihen osallistuneet. Siihen en usko, että hautarauhaa häpäistiin missään moraalisessa tai juridisessa mielessä, mutta todella häpeällistä toimintaa joka tapauksessa.

Tuhopoltto tämä ei sentään missään tapauksessa ollut. Saisi Jalonen vähän rajoittaa tuota ratsastamistaan.

Itse lähdin paikalta heti "virallisen" tapahtuman jälkeen, ja olin siivosti, kuten kaikki muutkin silloin ympärilläni. Olisiko pitänyt jäädä vahtiin ääliöiden varalta? Mikseivät kulkueen järjestäjät vahtineet, mitä tapahtuu itse tapahtuman jälkeen? Eikö muka löytynyt ketään, joka olisi tapahtuman jälkeen huomannut nuotion väärässä paikassa, ja puuttunut siihen? Tai kerännyt roskat saman tien?

Saisivat sotkijat mennä välittömästi sinne siivoamaan. Menisin itse, jos pystyisin.
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: UgriProPatria - 07.12.2016, 15:59:05
"Antifasistit" kenties käyneet sotkemassa Hietsun hautausmaata jälkeenpäin. Hehän eivät Neuvostoliittoa vastaan sotineita Suomen sotilaita kunnioita, onhan osa antifasisteista ryssiä itsekin: Kronstadtin matruusien jälkituotosta, ynnä muuta Venäjän emigranttiväkeä ja jo vuosikymmeniä toimineet sisällä Suomessa, Suomea vastaan.

Kronstadt ei petä tänäkään päivänä: viha Suomen itsenäisyyttä vastaan on kova. Toki naamioituna "antifasismiksi". Suomen lakeja nuo ylimieliset ryssät ja heitä tukeva suomalainen, oman Suomen kansansa pettänyt roskaväki eivät kunnioita.
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: Taikakaulin - 07.12.2016, 15:59:32
On tuossa omat pointtinsa mitä Jalonen sanoo, mutta silti 10 x   :facepalm: toimittajan vedätykseen mukaan menemisestä ja pisteiden keräilystä.

Kuten aiemminkin sanoin, niin porukkaa on jo liikaa yhdelle sanakarihautausmaalle ja se ei ole enää kunnoitettavaa toimintaa kun siellä kävellään epähuomiossa hautojen päälle ja kasataan nuotioita ties minne. Kyseessä oli tietenkin vain marginaaliosa koko porukasta, mutta kyllä noista muutamastakin alkaa vitutuskäyrä nousemaan. Jäisivät kotiin saatana.
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: Aeon - 07.12.2016, 16:02:00
Jahas, poliisin pitäisi sitten tunnistaa viime vuotisen perusteella huppu silmillä oleva anarkisti ja tehtävä asialle jotain. Joo. Tämä suomen tunnetuin anarkisti onnistui ongelmitta "soluttautumaan" SVL:n porukkaan, eikä SVL:n jannut huomanneet mitään. Eikös siellä paikalla ollut järjestön omia "järjestysmiehiä" valvomassa? Eikä kukaan SVL:n aktiivi huomannut, kun tunnetuin anarkisti pukataan samaan maijaan pahoinpidellyn anarkistin kanssa, vaikka kuvista päätellen anarkistilla ei ollut huppua silmillä siinä vaiheessa, kun häntä vietiin autoon.

Kyllä, poliisille sattui virhe. Niitä sattuu, kun useamman henkilön myllystä kaivetaan osapuolia ja niitä heitetään koppiin. Kiinnostaisi tietää miten videoilla näkyvän hässäkän ja niputuksen aikana joku poliiseista ehtisi koordinoimaan, noot "laitetaan toi toinen nippusiteillä kiinni ja heitetään se sitten samaan autoon tuon toisen kanssa, kun toi toinen on selkeästi anarkisti". Samalla, kun tarkkasilmäiset SVL-aktiivit seuraavat vieressä, eivätkä älyä, että poliisi raahaa Lainetta, tuota kaikkien tuntemaa anarkistia. :D

Sitten olisi kiva nähdä miltä näyttää 15-20 iskua päähän ottanut ruotsalainen. Vapareitahan nuo on ollu, kun vastapuolella on ollut kädet sidottuna eli vammojen pitäisi olla sellaisia, ettei pelkällä laastarilla selviä.
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: hattiwatti - 07.12.2016, 16:06:17
Siis oikeasti mitä vit*** Tiina Wiik kertoi just, että sitä oli yritetty heittää käytetyllä vaipalla...

Antifasistit on sairasta porukkaa.
Kaikenlainen skatalogiahan kuuluu tämän postmodernin porukan toimintaan. Taiteesta lähtien. Ei hämmästyttäisi kyllä yhtään.

Jumalan teatteri oli vasta genren esilämmittelyä, kun taistolaisuus oli jo last season akateeminen edistyneistö keksi uusia keinoja dekonstruoida autoritäärisiä valtarakenteita Freudilaisessa hengessä http://ylioppilaslehti.fi/2013/02/yl-raportti-paskoimme-housuun-bussissa-turkuun/
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: Vredesbyrd - 07.12.2016, 16:07:21
Tässä näkee erinomaisesti nyt jakolinjat: persut ovat jakaantuneet raadollisesti kahtia koko soihtukulkueen suhteen. Hyvä painaa kansallismielisiä alas ja mennä kalastelemaan - persuna - suvakkivesille.
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: Cate - 07.12.2016, 16:11:42
Ensi vuonna ohjeet pitää antaa myös ruotsinkielellä, ja kansallissosialistit voisivat pyytää ruotsinvieraita olemaan häpäisemättä suomalaisten hautoja.
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: koli - 07.12.2016, 16:15:18
Kuulin, että Jari Laineen pahoinpitelemä ruotsalainen oli myöhemmin mukana jo 612-kulkueessa eli ei laardi-Laineen taikinakädet saaneet aikaan kovin pahoja vammoja.

Ruotsalaiset olivat todella kiinnostuneita Suomen puolesta taistelleiden ruotsalaisten vapaaehtoisten muistomerkistä. Mukavaa sakkia olivat. Harmi, että ei tuo toinen kotimainen taivu, niin joutui rallienglannilla pärjäämään.
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: Finis Finlandiae - 07.12.2016, 16:16:32
Sitten olisi kiva nähdä miltä näyttää 15-20 iskua päähän ottanut ruotsalainen. Vapareitahan nuo on ollu, kun vastapuolella on ollut kädet sidottuna eli vammojen pitäisi olla sellaisia, ettei pelkällä laastarilla selviä.

Posliinin mukaan pieniä nirhaumia, vaikka olisi puoli päätä auki ja aivolohko näkyvissä.
Eiväthän roskakuskit erota edes parin hengen ottelua joukkotappelusta.
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: Vredesbyrd - 07.12.2016, 16:19:51
Laitetaanpa itsenäisyyspäivän kulkueiden aikataulut, jotta varmasti nyt muistavat kaikki, missä takku rettelöi ja kummassa oli se kolmetuhatta osallistujaa:

612 - soihtukulkue
Klo. 18:30
Töölöntori

Kansallinen vastarinta
Kohti vapautta
Klo. 15:30
Hakaniemen tori

Anarkistin pidätyskuvissa näkyy vielä aurinkoa repaleisesti pilvien takaa. Soihtukulkueen aikana on pilkkopimeää mitä nyt soihdut itse tuikkivat ja toivat valoa. SVL:n kulkueessa oli korkeintaan muutama sata osanottajaa, mukana soluttautuja, ja sitten kansallismielisessä iltakulkueessa oli se ihmismeri.
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: koli - 07.12.2016, 16:21:10
Mikrofoni oli niin hiljaisella, että suurin osa torilla olleista ei kuullut sanaakaan, mitä siellä sanottiin ja näin ollen ohjeistus meni ohi monilta. Itse en ainakaan kuullut pihaustakaan, oli niin vaimealla ääni. Tästä syystä varmaan monet eivät tienneet, että miten mm soihtujen kanssa toimitaan.
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: rölli2 - 07.12.2016, 16:28:46
onko tuo kumiluoti- jartsa poliisin käsityksen mukaan kehitysvammainen ja siksi syyntakeeton? jos joku natsi olsisi edellispäivänä uhonnut vetävänsä takkulaisia huolella pataan itsenäisyyspäivänä olisi heppu haettu putkaan jo aamulla
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: Taikakaulin - 07.12.2016, 16:28:56
Juu ei kuulunut Tuukan puheita eikä niitä ohjeitakaan kuin vasta jostain kymmenen metrin säteeltä puhujasta. Tähän parannusta ensi vuonna.
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: Nuivanlinna - 07.12.2016, 16:41:53
Jari Laineen pahoinpitelemä ruotsalainen

Saakohan tää ulkomaalaisvihaaja Laine kovennettua kun oli rasistinen motiivi hakata ruotsalainen?
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: Taikakaulin - 07.12.2016, 16:48:57
Tänä vuonna jaossa oli myös pinssejä.
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: MustaLeski - 07.12.2016, 16:59:01
Tästä syystä varmaan monet eivät tienneet, että miten mm soihtujen kanssa toimitaan.

Voi olla näin, mutta ei erityisen hyvä syy heittäytyä typeräksi ja jättää jälkeensä epäkunnioittavaa sotkua. Ei soihtujen hävittäminen ole rakettitiedettä, ja jos on, niin sitten käyttää vaikka sitä kaikkien omistamaa älypuhelinta ja antaa Googlen laulaa. Ellei osaa kysyä muilta ihmisiltä samalla hoodilla.
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: P - 07.12.2016, 17:02:47
onko tuo kumiluoti- jartsa poliisin käsityksen mukaan kehitysvammainen ja siksi syyntakeeton? jos joku natsi olsisi edellispäivänä uhonnut vetävänsä takkulaisia huolella pataan itsenäisyyspäivänä olisi heppu haettu putkaan jo aamulla

Kannattaisi hakea talteen joka itsenäisyyspäivä, niin jäisi iso prosentti pois järjestyshäiriöitä? Näin siis ihan toteutuneen historian valossa?
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: hattiwatti - 07.12.2016, 17:07:19
Napsahti sitten kirjoituskielto usariin tästä blogauksesta.

https://omegawhite.com/2016/12/06/vihavasemmisto-iski-taas/

Sama juttu vuosi sitten, kun anarkistit hakkasivat minut. Kirjoitin asiasta usariin ja tuli bannia suu ja korvat täyteen.

Tietääpähän tehneensä jotain oikein. Isku on kohdistunut sukukalleuksiin ja reagointi sen mukainen.

Edit: jottei jää epäselväksi, viittaan rahaeliitti-suku Herlinien yhteistyökumppaneihin, jotka Parkkolan kirjoitus saattaa väärään valoon. Bannit ovat tärkeitä, jotta paljastuu mikä on moderoinnissa varjeltava asia josta ei destruktiivista kielenkäyttöä sallita.
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: Beenari - 07.12.2016, 17:10:31
Jari "arja" Laine taitaa olla poliisin virallinen koekaniini jouha-välineistön osalta:
http://www.kaleva.fi/uutiset/kotimaa/poliisi-itsenaisyyspaivasta-maijassa-kaytettiin-etalamautinta-vastamielenosoittajaan/745692/

Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: ämpee - 07.12.2016, 17:14:15
Tässä näkee erinomaisesti nyt jakolinjat: persut ovat jakaantuneet raadollisesti kahtia koko soihtukulkueen suhteen. Hyvä painaa kansallismielisiä alas ja mennä kalastelemaan - persuna - suvakkivesille.

Kalastelijat pääsevät varsin kätevästi eroon äänestäjistään, ja suvakeille he aina tulevat olemaan persuja vaikka olisivat miten hyväuskoisia hölmöjä.
Tässäkin nähdään miten varsinaiselle nuivapuolueelle on tilausta, sekametelisoppa vaan ei toimi.
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: Mr.Reese - 07.12.2016, 17:17:24
Jari "arja" Laine taitaa olla poliisin virallinen koekaniini jouha-välineistön osalta:
http://www.kaleva.fi/uutiset/kotimaa/poliisi-itsenaisyyspaivasta-maijassa-kaytettiin-etalamautinta-vastamielenosoittajaan/745692/
Kumi-Jari saanut taserista, sen someavautumiset tulee olemaan eeppisiä, jahka se tietokoneensa ääreen pääsee.  ;D
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: Pöllämystynyt - 07.12.2016, 17:17:40
Ensi vuonna ohjeet pitää antaa myös ruotsinkielellä, ja kansallissosialistit voisivat pyytää ruotsinvieraita olemaan häpäisemättä suomalaisten hautoja.
Kuulin jutun, että nuotion polttajat tai ainakin nuotion ympärille kokoontuneet olisivat olleet PVL:n jäseniä sekä toimittajia. Pyydän juoruiluani anteeksi, jos tämä ei pidä paikkaansa.

Nyt hävettää niin, että oksettaa. On vieläkin vaikea uskoa, että joku saattoi olla niin tyhmä! Siinä oli jo ihan tarpeeksi sietämistä ja häpeämistä, että mukana oli natseiksi itseään kutsuvia ääliöitä, mutta lohdutin itseäni sillä, että ainakin nämä kurinalaisina käyttäytyvät hyvin, kun taas vastamielenosoittajat keräävät kaiken saatavissa olevan häpeän ja paheksunnan riehumisellaan. Kuka sen nuotion polttikaan, tuhosi tämänkin edun ja riemun, ja loukkasi törkeästi meitä kaikkia muita, jotka olimme mukana siististi ja arvokkaasti. Eikä tässä ole kyseessä vain meidän kulkueen osallistujien, vaan kaikkien EU:n suomalaisvähemmistön asiaa, oikeuksia, ihmisarvoa ja yhteiskuntaa vielä puolustavien maine, jota on helppo liata tällaisilla jutuilla.
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: MacGyver - 07.12.2016, 17:19:03
Voi olla näin, mutta ei erityisen hyvä syy heittäytyä typeräksi ja jättää jälkeensä epäkunnioittavaa sotkua. Ei soihtujen hävittäminen ole rakettitiedettä, ja jos on, niin sitten käyttää vaikka sitä kaikkien omistamaa älypuhelinta ja antaa Googlen laulaa. Ellei osaa kysyä muilta ihmisiltä samalla hoodilla.
Marssille osallistuneista moni oli ollut ulkona eri tapahtumissa useita tunteja. Siinä ei välttämättä enää puhelinta kaiveta taskusta ja aleta miettimään sopivia hakusanoja, kiire jo lämpimään, jonne on tuolta hietsusta kävelemistä edessä. Palavalle steariinia valuvalle soihdulle on keksittävä sitten jotain.
Jospa tuon soihtujen siivouksen paisuttelu jäisi ihan median huoleksi, ehkä pääuutisissa näemme tästä.

Järjestäjä on tiedottanut jo asiasta asiallisesti.
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: arktik - 07.12.2016, 17:24:23
Kuulin jutun, että nuotion polttajat tai ainakin nuotion ympärille kokoontuneet olisivat olleet PVL:n jäseniä sekä toimittajia.

Jep: http://static.iltalehti.fi/uutiset/DSC01196_uu.jpg (http://static.iltalehti.fi/uutiset/DSC01196_uu.jpg)

Kannattaa kiinnittää huomiota Torniaisen hanskoihin tuossa kuvassa.

Näin myös yhden idiootin kusevan sankarihautojen keskellä olevan puun juurelle.
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: Taikakaulin - 07.12.2016, 17:30:39
Mäenpää selittää hyvin mistä kiikastaa.
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: unikeko - 07.12.2016, 17:31:07
Media repii tästä nyt kaiken irti. Eiköhän joku keksi ehdottaa, että kulkue pitää kieltää ensi vuonna.

http://www.mtv.fi/uutiset/kotimaa/artikkeli/612-soihtukulkue-poltti-nuotiota-rauhanturvaajien-muistomerkilla-mahdollisesti-jopa-hautausmaan-hapaisy/6202384

(Tuo uutinen on ensimmäisenä MTV3:n sivuilla, jopa ennen linnanjuhlien uutisointia!)

http://www.mtv.fi/
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: koli - 07.12.2016, 17:34:41
Tästä syystä varmaan monet eivät tienneet, että miten mm soihtujen kanssa toimitaan.

Voi olla näin, mutta ei erityisen hyvä syy heittäytyä typeräksi ja jättää jälkeensä epäkunnioittavaa sotkua. Ei soihtujen hävittäminen ole rakettitiedettä, ja jos on, niin sitten käyttää vaikka sitä kaikkien omistamaa älypuhelinta ja antaa Googlen laulaa. Ellei osaa kysyä muilta ihmisiltä samalla hoodilla.

Itsekin siinä pitkän tovin pyörin sammunut soihtu kädessä ja mietin, että mihin sen laitan. Kun sitten tuli eteen jonkinlainen keko noita palaneita tikkuja ja näin muidenkin heittävän siihen niitä, niin laitoin samaan kasaan.
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: Pöllämystynyt - 07.12.2016, 17:35:23
Kuulin jutun, että nuotion polttajat tai ainakin nuotion ympärille kokoontuneet olisivat olleet PVL:n jäseniä sekä toimittajia.

Jep: http://static.iltalehti.fi/uutiset/DSC01196_uu.jpg (http://static.iltalehti.fi/uutiset/DSC01196_uu.jpg)

Siinähän se on toimittajakin lämmittely-etäisyydellä. Natsisaastat tosiaan pilasivat koko tapahtuman. Tämä oli hyökkäys kulkuettamme ja sen asiaa, selvästi annettuja käytösohjeita, sekä hautausmaan arvokkuutta vastaan. PVL:lle täytyy antaa ikuinen porttikielto näihin tapahtumiin. Ei se niitä pidättele, mutta pitää saattaa yleiseen tietoon, että emme halua heitä mukaan.
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: Saturnalia - 07.12.2016, 17:37:17
Marssille osallistuneista moni oli ollut ulkona eri tapahtumissa useita tunteja. Siinä ei välttämättä enää puhelinta kaiveta taskusta ja aleta miettimään sopivia hakusanoja, kiire jo lämpimään, jonne on tuolta hietsusta kävelemistä edessä. Palavalle steariinia valuvalle soihdulle on keksittävä sitten jotain.
Jospa tuon soihtujen siivouksen paisuttelu jäisi ihan median huoleksi, ehkä pääuutisissa näemme tästä.

Kyllähän siellä jo vähän raikas olo alkoi tulla, itselläkin tuli kolme tuntia about 10 asteen pakkasessa yhteensä. Päällä oli kauluspaita ja ohut takki. :D
Soihtu sammui hyvin puhaltamalla siihen lujaa. Itse toin lyhenneen soihdun kotiin muistoksi.
Sen ajan mitä minä hautuumaalla olin niin meininki oli tosi siistiä. Onhan se nyt selvää kun monta tuhatta ihmistä pyörii pimeässä pienellä alueella, niin kyllä siitä jotain jälkiä jää. Siisteyden jälkivarmistus on ihan hyvä idea vastaisuudessa.
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: Toni R Jyväskylästä - 07.12.2016, 17:39:30
Murha.infolla kirjoitellaan:

Lainaus
Nyt on pakko vastata, kun jotkut ovat väärässä ja levittävät valheita, eli Jari "Kumi-Jari" Laine siis odotteli piilossa pusikossa ja juoksi PVL-kulkueen etummaisen kulkijan kimppuun, lyöden epäonnistuneen sucker punchin ja sen jälkeen oli saada todella kovaa kyytiä, tosin sai vain pari iskua nokkaansa ja naamansa auki. Sitten tuli poliisi ja runnutti Jari "Nokkaveri" Laineen ja vei maijaan, ilman rautoja, koska naamansa oli auki ja oli yksin ja siinä kohtaa rauhallinen, kun iskun natseilta ja poliisilta oli lamauttanut.
Tämän jälkeen poliisi fiksuna laittoi samaan maijaan Jari "Maha-Jari" Laineen Jari puolta pienemmän ruotsalainen natsin, jolla oli käsiraudat, kädet selän takana.
Jari "Ampusilmää" Laine tajusi tilanteensa tulleen ja pahoinpiteli puolta pienempää, ulkomaalaista, raudoitettua miestä.

Jari "Paskamaha" Laine on poliisivankilassa, niin kuin surkea ulkomaalaisia hakkaavan paskanatsin kuuluukin.
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: Matti Kukkarossa - 07.12.2016, 17:42:43
Ja näin. Isänmaallisten marssi natsien kanssa päättyi muistomerkin raiskaamiseen. Vahvaa suorittamista.  :facepalm:
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: maltti on valttia - 07.12.2016, 17:43:58
Arvostukseni Suomen Posliinia kohtaan on tämän tapauksen johdosta tasan nollassa.  :facepalm:

No, mitäpä sitä voi odottaa, kun sinihaalariroskakuskipellet eivät saatana erota edes kahden henkilön tappelua joukkotappelusta!

 Tässähän nyt poliisi laittoi tappelupukarit samaan suljettuun tilaan.  ... Siis ihan normaali ihminen ymmärtää mitä siitä seuraa. 

Onko todella niin että jos kimppuuni hyökätään kadulla ja poliisi tulee paikalle, niin minut ja se hyökkääjä suljetaan samaan tilaan?

Tämä on eduskuntakyselyn paikka.  Sisäministeri tilille.
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: Tabula Rasa - 07.12.2016, 17:46:41
Tuo polttoepisodi oli jonkun jättämästä soihdusta alkanut ja siihen alkoivat sitten useammat viskoa soihtuja. Siinä ympärillä oli enimmäkseen noita ruotsista tulleita svl:n tyyppejä, puhuivat ruotsia. Ei fiksua toimintaa. Seuraavalla kerralla vaikka pari tyhjää parinsadanlitran öljytynnyriä mihin heittää soihtu siinä vaiheessa kun pahvinen suojalappukin palaa ja näpeissä huono pitää. Sammutus ja ulosmennessä roskiin toki vaihtoehtona.
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: Luka - 07.12.2016, 17:47:09
Ja näin. Isänmaallisten marssi natsien kanssa päättyi muistomerkin raiskaamiseen. Vahvaa suorittamista.  :facepalm:

Ei kannata ihan kaikkea zuurnalistien juttuja uskoa.
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: vihapuhegeneraattori - 07.12.2016, 17:48:40
Ja tällaistakin palautetta... Pääasia kokoontumiselle oli kuitenkin juuri niiden veteraanien ja sodissa kaatuneiden muistaminen, joiden ansiosta itsenäisyys säilyi.

Lainaus käyttäjältä: YLE
Perussuomalaisten kansanedustaja vaatii tutkintaa 612-kulkueen toimista

Äärinationalistisen 612-kulkueen osanottajat ovat sotkeneet muistomerkkejä Hietaniemen hautausmaalla.

...

Tuo pitäisi tutkia, tuhopolttoon ja hautarauhan rikkomiseen syyllistyneet on saatettava vastuuseen, Jalonen sanoo.

Porilaiskansanedustaja Jalonen täsmentää Ylelle pitävänsä häpeällisenä, että itsenäisyyspäivänä häiritään hautarauhaa ja häpäistään veteraaneja.

http://yle.fi/uutiset/3-9338917

Edit+Lisäys: Sotku on tietysti valitettavaa ja 612-yhdistys on siihen jo ottanut kantaa. Ensi vuonna paremmin ja siistimmin, mutta tuo näyttää nyt olevan ainoa keino mustamaalata soihtukulkuetta ja kerätä irtopisteitä.

Ja minkä puolueen edustaja kunnostautui tässä asiassa? PS käy sotaa kansallismielisiä vastaan. Vain muutama PS aktiivi tappelee niitä tuulimyllyjä vastaan.

Kaikki tällaiset ulostulot vaan työntävät PS:ää syvemmälle suohon. Kortisto uhkaa vaaleissa.
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: hattiwatti - 07.12.2016, 17:49:04
Arvostukseni Suomen Posliinia kohtaan on tämän tapauksen johdosta tasan nollassa.  :facepalm:

No, mitäpä sitä voi odottaa, kun sinihaalariroskakuskipellet eivät saatana erota edes kahden henkilön tappelua joukkotappelusta!

 Tässähän nyt poliisi laittoi tappelupukarit samaan suljettuun tilaan.  ... Siis ihan normaali ihminen ymmärtää mitä siitä seuraa. 

Onko todella niin että jos kimppuuni hyökätään kadulla ja poliisi tulee paikalle, niin minut ja se hyökkääjä suljetaan samaan tilaan?

Tämä on eduskuntakyselyn paikka.  Sisäministeri tilille.

Koska jonkun sortin intellektuaalinen hahmo Antti Rautiainen on pitkään asunut Moskovassa ja verkottunut paikallisiin anarkisteihin, on heillä täällä kaikkea itäänpäin suuntautuvaa solidaarisuustoimintaa. Varsinkin kaikkia mielenosoittajia kohtaan joista vallanpitäjät paikallisine iskujoukkoineen eivät tykkää. Venäjällähän vielä harrastetaan vielä tuommoista, että vankiloissa voi olla heppuja samassa sellissä joilla vihamielinen suhtautuminen.
http://www.kansanuutiset.fi/artikkeli/3639321-antti-rautiainen-neuvostoliitto-ei-kadonnut-mihinkaan

..... mutta miten tämä oikeastaan eroaa anarkistien omasta toiminnasta missä ovat käytännössä liittoutuneet täällä median propagandakoneiston ja vallanpitäjien kanssa (kuten Sipilä syksyllä) valtaeliitin vastaisia mielenilmaisuja vastaan? Kovin loogista....
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: Beenari - 07.12.2016, 17:49:19
Humalaiset örveltäjät pitää poistaa järjestyksenvalvojien toimesta kulkueesta. Mietin jo itse yhdessä vaiheessa, että kehotan paria kännisankaria poistumaan, mutta en tietenkään sitä voinut tehdä, kun en ollut järjestyksenvalvoja. Tuli vaan suunnaton myötähäpeä niiden örvellyksestä ja puheesta, kun siihen korvanjuureen tulivat mölisemään.

Tässä kohtaa pitäisi löytyä sen verran yhteenkuuluvuutta ja joukkovoimaa, että asiaan puututaan kohteliaasti mutta päättäväisesti. Ja jos huomataan että vierustoveri puuttuu asiaan, niin rohkeasti vaan komppaamaan kaveria. Yritetään ensi vuonna ihan oikeasti pitää tilaisuus siistinä kaikin puolin.
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: Pöllämystynyt - 07.12.2016, 17:49:40
Toimittajat tosiaan osallistuivat nuotion polttoon ainakin oleskelemalla sen ympärillä. Eräs henkilö olisi mennyt siihen kysymään, että mitä tämä oikein on, mutta ei uskaltanut, koska paikalla oli sekä natseja, että toimittajia, eli pahin mahdollinen yhdistelmä. Kuka nyt olisi halunnut mennä kiihoittuneen massamedian kameran eteen natsien kanssa?
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: ämpee - 07.12.2016, 17:50:01
Ehkä siellä hautausmaalla olisi pitänyt olla vastaanottajat jotka olisivat neuvoneet ?
Ensi kerralla sitten.
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: hattiwatti - 07.12.2016, 17:51:56
http://www.nykysuomi.com/index.php/2016/12/06/tulemme-nakemaan-mita-aarimmaisimman-suvaitsemattomuuden-nousevan-puolustamaan-suvaitsevaisuutta/

Lainaus
Viimeistaan medialellikki Suvi Auvisen bloggaus ”Älkää jättäkö natsien vastustamista anarkisteille” kertoo, että ennakoitu swuvaitsemattomuus on jo täällä. Auvinen anastaa itselleen oikeuden määritellä kanssaihmisiään ”natseiksi”, ja vaatii meitä kaikkia mukaan harhaiselle ristiretkelleen. Natsi-automaatti toimii näin:

Määritellään ”natsismi” keräämällä mieleentulevat pahuuden tunnisteet.
Tiivistetään edellinen lyhyeksi luetteloksi mitä simppeleimpiä detaljeja, jotta tulevat opetuslapset eivät joudu vaivaamaan aivojaan.
Julistetaan ”natseiksi” kaikki, joihin lyhennetty tunnistekaava voidaan jotenkin sovittaa.
Laaditaan pidempi lista asioista, joita tunnistetut leimaajan mielestä edustavat. Leimattavien kantaa ei kysytä.
Aloitetaan silmitön leimakirveen heiluttelu, ja vaaditaan kaikkia olemaan keskustelematta leimattavien kanssa tai lukematta mitä he ovat kirjoittaneet.
Edellinen kohta onkin tarpeen, sillä muuten lukija huomaa etteivät ole väitettyä mieltä.
Yllytetään väkivaltaan leimattuja kohtaan.
Sitten käyttäydytään itse samalla tavalla, kuin juuri ehdittiin väittää ”natsien” käyttäytyvän.
Kuvatun kaavan mukaan toim,ivat ovat ”anti”fasisteja: Sanan etuliite on heille veruke sautoritääriseen käyttäytymiseen ja suivaitsemattomuuteen kaikkea toisenlaista ajattelua kohtaan. Ymmärtäisimme paremmin heitä, jos etuliite puuttuisi. Auvinen:

Itsenäisyyspäivänä Helsingissä marssivien uusnatsien tavoite on viedä ihmis- ja perusoikeudet suurimmalta osalta meistä. Me emme voi vapaassa yhteiskunnassa hyväksyä näin perustavanlaatuisia loukkauksia meitä ja kanssaihmisiämme kohtaan.

Saattaa olla, että tänään (06.12.) Helsingissä marssii poliittisten perusoikeuksien riistäjiä. Ehkä Auvinen löytää heidät, ehkä ei. Tai sitten heidät löytää sieltä, missä marssii Auvinen itse.

http://blogit.image.fi/paivystavaanarkisti/
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: MustaLeski - 07.12.2016, 18:10:43
Marssille osallistuneista moni oli ollut ulkona eri tapahtumissa useita tunteja. Siinä ei välttämättä enää puhelinta kaiveta taskusta ja aleta miettimään sopivia hakusanoja, kiire jo lämpimään, jonne on tuolta hietsusta kävelemistä edessä. Palavalle steariinia valuvalle soihdulle on keksittävä sitten jotain.
Jospa tuon soihtujen siivouksen paisuttelu jäisi ihan median huoleksi, ehkä pääuutisissa näemme tästä.

Järjestäjä on tiedottanut jo asiasta asiallisesti.

Pitää muistaa tämä perustelu vastaisuudessa kun tekee mieli heittäytyä avuttomaksi pullamössöksi, jolle järkevin ratkaisu on roskata (oletettavasti) kunnioittamansa tahon muistomerkit sen sijaan, että käyttäisi edes sitä yhtä jäätynyttä jäljellä olevaa aivosoluaan. Siitä on jo jonkin verran aikaa kun olen lukenut näin typerän perustelun teolle, minkä ei pitäisi saada puolustelua ja hyväksi selittelyä yhdeltäkään itseään isänmaalliseksi kutsuvalta taholta.
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: Luka - 07.12.2016, 18:12:37
Arvostukseni Suomen Posliinia kohtaan on tämän tapauksen johdosta tasan nollassa.  :facepalm:

No, mitäpä sitä voi odottaa, kun sinihaalariroskakuskipellet eivät saatana erota edes kahden henkilön tappelua joukkotappelusta!

 Tässähän nyt poliisi laittoi tappelupukarit samaan suljettuun tilaan.  ... Siis ihan normaali ihminen ymmärtää mitä siitä seuraa. 

Onko todella niin että jos kimppuuni hyökätään kadulla ja poliisi tulee paikalle, niin minut ja se hyökkääjä suljetaan samaan tilaan?

Tämä on eduskuntakyselyn paikka.  Sisäministeri tilille.

Poliisi on halunnut antaa natsille kovennettua. Amerikkalaisista elokuvista tuttua toimintaa, pidätetty pistetään samaan selliin karvaisten pervojen raiskattavaksi.
Vai luuleeko joku tosissaan että Suomen poliisin resurssit riittävät vain yhden henkilön niputtamiseen, ja taluttamiseen paikkakunnan ainoaan poliisiautoon.
Sen vielä ymmärtää että laitetaan samaan autoon, mutta se että maahan painettua ja selvästi tunnistettavaa läskiLainetta ei laiteta rautoihin, kertoo paljon poliisin arvoista.

Kyllä poliisi paljasti, miltä suunnalta tuulee. Tämä tulee muuttamaan äärioikeiston suhtautumista poliisin toimintaan.
Ja toivottavasti avaisi myös täällä hieman silmiä. Meillä on selvästi vasemmistolainen henki poliisin piirissä, tämä kannattaa ottaa huomioon.

Punainen Valpo on palannut takaisin.

Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: James Hirvisaari - 07.12.2016, 18:15:50
Mikähän oli Ari Jalosen perimmäinen motiivi pöyristymiseen ja syyttämiseen?

Luulen, ettei hän itsekään tiedä eikä tajua.
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: Jack - 07.12.2016, 18:23:51
Varmsan lähtee Piraattipuolueen listoilta ehdokkaaksi. Eikös sinne nuo kaikki vähän erikoisemmat marxistit ole lähteneet. Eräänlainen omituisten otusten kerho.

Sivullaan puolue kertoo, että se...

- haluaa vähentää byrokratiaa ja viranomaiskontrollia ja lisätä ihmisten vapautta päättää omista asioistaan
- puolustaa sananvapautta, yksityisyyden suojaa, viestintäsalaisuutta ja oikeusturvan toteutumista
- vaatii laajempaa avoimuutta ja kansalaisille enemmän osallistumismahdollisuuksia lainvalmisteluun ja muuhun viranomaistoimintaan

Puolueen sivulla kerrotaan, että...

"Piraattipuolueen mielestä politiikan lähtökohtana tulee olla yksilönvapaus. Jokaisella on oltava vapaus toimia haluamallaan tavalla, kunhan ei rajoita muiden vapauksia. Piraattipuolue vastustaa holhousyhteiskuntaa, jossa valtio puuttuu yksityiskohtaisesti jokaiseen elämän osa-alueeseen."

Ei tuo nyt oikein Neuvostoliiton ihailulta vaikuta. Ai niin, mutta edellähän kirjoitettiinkin "vähän erikoisemmista marxisteista". Vähän tavallisemmille marxisteille sopivampi vaihtoehto voisi olla esimerkiksi veneveropuolue Perussuomalaiset. Sen ohjelmassahan ei yksilönvapauksien puolustaminen taida olla etusijalla. Eikä myöskään holhousyhteiskunnan vastustaminen vaan kurin ja komennon ja rangaistusten koventaminen. Neuvostoliiton malliin.
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: Toni R Jyväskylästä - 07.12.2016, 18:43:54
Monokulttuuri FM 7.12.2016: 612-jälkitunnelmat

https://www.youtube.com/watch?v=TDFIdgT4zc8&feature=youtu.be (https://www.youtube.com/watch?v=TDFIdgT4zc8&feature=youtu.be)
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: Uuno Nuivanen - 07.12.2016, 18:49:26
Lainaus
Näin myös yhden idiootin kusevan sankarihautojen keskellä olevan puun juurelle.

Oikein pohjanoteeraus natseilta. Pahempaan isänmaan loukkaamiseen ei kykene edes anarkot.
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: hattiwatti - 07.12.2016, 18:51:57
Ensi marsseille pitää saada jotain virtsauspisteitä, joissa suihkun houkuttimina mm. Stubbin näköispatsas. Näin osuu oikeaan kohteeseen.
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: koli - 07.12.2016, 18:56:33
Tässä ilmeisesti se 612:n "joukkotappelu": https://www.youtube.com/watch?v=-3j8JK9XEfE

Antifan narkkarit huutelee subutex-päissään.
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: Finis Finlandiae - 07.12.2016, 19:06:42
Arvostukseni Suomen Posliinia kohtaan on tämän tapauksen johdosta tasan nollassa.  :facepalm:

No, mitäpä sitä voi odottaa, kun sinihaalariroskakuskipellet eivät saatana erota edes kahden henkilön tappelua joukkotappelusta!

 Tässähän nyt poliisi laittoi tappelupukarit samaan suljettuun tilaan.  ... Siis ihan normaali ihminen ymmärtää mitä siitä seuraa. 

Onko todella niin että jos kimppuuni hyökätään kadulla ja poliisi tulee paikalle, niin minut ja se hyökkääjä suljetaan samaan tilaan?

Tämä on eduskuntakyselyn paikka.  Sisäministeri tilille.
Poliisi on halunnut antaa natsille kovennettua. Amerikkalaisista elokuvista tuttua toimintaa, pidätetty pistetään samaan selliin karvaisten pervojen raiskattavaksi.

Kohta varmaan raiskauksen uhrikin laitetaan samaan selliin raiskaajan kanssa.
Ai niin, mut ei se onnistu, koska raiskaaja saa tuomion ehdonalaisen!
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: Lalli IsoTalo - 07.12.2016, 19:20:15
Kuulin, että Jari Laineen pahoinpitelemä ruotsalainen oli myöhemmin mukana jo 612-kulkueessa eli ei laardi-Laineen taikinakädet saaneet aikaan kovin pahoja vammoja.

Ruotsalaiset olivat todella kiinnostuneita Suomen puolesta taistelleiden ruotsalaisten vapaaehtoisten muistomerkistä. Mukavaa sakkia olivat. Harmi, että ei tuo toinen kotimainen taivu, niin joutui rallienglannilla pärjäämään.

Koli, kävin zekkaamassa ne uudet vastarintasivut, ja niissä EI sanottu, notta Suomi saisi pitää ns. "itsenäisyytensä".

EI jatkoon, ei missään nimessä jatkoon!
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: Vesa Heimo - 07.12.2016, 19:29:56
Onhan tämä positiivista että Hommallakin muistetaan että äbläwäblää pitävä, suomen kansan itsemääräämisoikeutta vastustava ulkomaalainen taparikollinen on silti ihminen.  :o
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: Lalli IsoTalo - 07.12.2016, 19:32:03
Ookkei.

Ajatus oli pistää nämä kuvat aikajärjestykseen. Ei onnistunut, koska monta kameraa eri aikakoodilla.
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: Lalli IsoTalo - 07.12.2016, 19:33:11
Tuukka puhuu.
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: Lalli IsoTalo - 07.12.2016, 19:36:01
Joku maksaa soihdut omasta lompakosta. Iltarukoukseen laitan hänet.
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: Lalli IsoTalo - 07.12.2016, 19:39:09
Heh,

Lumixin digipokkari LX7 yllättävän hyvä-
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: Lalli IsoTalo - 07.12.2016, 19:40:41
Toinen digipokkarikuva samasta paikasta.
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: MW - 07.12.2016, 19:41:08
Heh,

Lumixin digipokkari LX7 yllättävän hyvä-

Juoksumarssia, mitä ihmettä?
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: Lalli IsoTalo - 07.12.2016, 19:42:13
Hietaniemen hautausmaalla.
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: Lalli IsoTalo - 07.12.2016, 19:45:24
Heh,

Lumixin digipokkari LX7 yllättävän hyvä-

Juoksumarssia, mitä ihmettä?

Normikävelyä, MW.
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: Lalli IsoTalo - 07.12.2016, 19:46:36
Heh. Pedin tähtiä esiin-
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: Lalli IsoTalo - 07.12.2016, 19:47:39
Runeberginkadulla.
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: Vredesbyrd - 07.12.2016, 19:48:48
Kauniita kuvia ja hieno tunnelma välittyy.
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: Elemosina - 07.12.2016, 19:50:05
@Lalli IsoTalo Upeita kuvia!!
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: MW - 07.12.2016, 19:50:16
Heh,

Lumixin digipokkari LX7 yllättävän hyvä-

Juoksumarssia, mitä ihmettä?

Normikävelyä, MW.

Vetävän näköinen askel sitten, vaan. Mielipahakseni en voinut olla mukana, vaikka kutitteli.
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: Lalli IsoTalo - 07.12.2016, 19:52:09
Satoja kuvia, tämä yksi niistä.
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: Lalli IsoTalo - 07.12.2016, 19:53:57
Poliisi on ystävä.
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: Lalli IsoTalo - 07.12.2016, 19:55:49
Naama,
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: Lalli IsoTalo - 07.12.2016, 19:57:35
Runeberginkatua alas.
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: MW - 07.12.2016, 19:57:59
Naama,

Pelvoittavan näköisiä sakilaisia, nämä "äärikansallismieliset".
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: Kameleontti - 07.12.2016, 19:58:14
Eero Tillasen kuvaama video. Maamme-laulu ja Tuukka Kurun puhe Töölöntorilla ja sit itse kulkuetta.

https://www.youtube.com/watch?v=1qauhqYFXg8
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: Fiftari - 07.12.2016, 19:59:18
Poliisi on ystävä.

Kentällä olleet poliisit varmasti tykkäsivät että kaikki sujui pääosin rauhallisesti.
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: Lalli IsoTalo - 07.12.2016, 20:02:02
Media oli paikalla.
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: Lalli IsoTalo - 07.12.2016, 20:03:11
Epäskarppi kuva, menköön.
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: Lalli IsoTalo - 07.12.2016, 20:04:56
200 mm on croppikennossa 300 nmm.
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: Lalli IsoTalo - 07.12.2016, 20:07:19
Otin satoja kuvia, tämä jäi poistattamatta.
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: Lalli IsoTalo - 07.12.2016, 20:10:54
Lisää kuvia myöhemmin. Jos tarpeen.
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: Fiftari - 07.12.2016, 20:17:34
Noita kuvia kun katselee niin toivoisi että olisi varaa lennokkiin joka pystyisi lennättämään GoPro-kameraa. Olisi saanut varmasti todella hienoa materiaalia. Nyt ainoa lennokki taisi olla poliisin tiedustelulelu.
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: Lalli IsoTalo - 07.12.2016, 20:20:08
Nyt on kuvat postattu, toistaiseksi.
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: Ritva Puolakka - 07.12.2016, 20:22:09
Lisää kuvia myöhemmin. Jos tarpeen.

Upeita kuvia! Kiitos Lalli, laita vaan lisää, jos jaksat. 8)

Laitan näitä omille sivuillenikin muistoksi. Kumma juttu, ettei tämmöisiä kuvia valtamediasta löydy, vaikka kuvaajia oli kymmenittäin. Sopii vaan miettiä, mistä se kertoo..

Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: Lalli IsoTalo - 07.12.2016, 20:22:44
Heh. Pedin tähtiä esiin-
Vedin.
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: Ritva Puolakka - 07.12.2016, 20:25:28
Noita kuvia kun katselee niin toivoisi että olisi varaa lennokkiin joka pystyisi lennättämään GoPro-kameraa. Olisi saanut varmasti todella hienoa materiaalia. Nyt ainoa lennokki taisi olla poliisin tiedustelulelu.

Tästä muuten kaverin kanssa puhuttiin, että kulkue olisi varmasti upean näköinen ylhäältä kuvattuna.
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: Lalli IsoTalo - 07.12.2016, 20:26:30
Lisää kuvia myöhemmin. Jos tarpeen.

Upeita kuvia! Kiitos Lalli, laita vaan lisää, jos jaksat. 8)

Laitan näitä omille sivuillenikin muistoksi. Kumma juttu, ettei tämmöisiä kuvia valtamediasta löydy, vaikka kuvaajia oli kymmenittäin. Sopii vaan miettiä, mistä se kertoo..

Laitoin kaikki täydellä resoluutiolla, tehkää niillä mitä haluatte.

Kynttiläkuvia saattaa olla vielä jemmassa.
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: Lalli IsoTalo - 07.12.2016, 20:27:27
Noita kuvia kun katselee niin toivoisi että olisi varaa lennokkiin joka pystyisi lennättämään GoPro-kameraa. Olisi saanut varmasti todella hienoa materiaalia. Nyt ainoa lennokki taisi olla poliisin tiedustelulelu.

Tästä muuten kaverin kanssa puhuttiin, että kulkue olisi varmasti upean näköinen ylhäältä kuvattuna.

Jeps.
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: Lalli IsoTalo - 07.12.2016, 20:36:20
Noita kuvia kun katselee niin toivoisi että olisi varaa lennokkiin joka pystyisi lennättämään GoPro-kameraa. Olisi saanut varmasti todella hienoa materiaalia. Nyt ainoa lennokki taisi olla poliisin tiedustelulelu.

Lennokkirahoille on varmastri parempaa käyttöä The Säätiössä.
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: MW - 07.12.2016, 20:38:48
Nyt on kuvat postattu, toistaiseksi.

Kiitos niistä. Osoittaa, että still-kuva ei todellakaan ole kuollut. Vangitsee hetken aivan eri tavalla, kuin resoluutiohaasteinen käsivarainen video.

Toki video sitten kertoo pidemmän tarinan paremmin, jos kerrottavaa on.
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: Fiftari - 07.12.2016, 20:46:50
Lainaus
Itsenäisyyspäivän opetus: natsit pitää torjua itse, poliisi ei sitä tee
Pontus Purokuru

Olin seuraamassa itsenäisyyspäivänä sekä Pohjoismaisen vastarintaliikkeen (PVL) natsien marssia että erilaisten äärioikeistoryhmien 612-mielenosoitusta.

Samaan aikaan poliisimuurin toisella puolella järjestettiin noin 2900 ihmisen Helsinki ilman natseja -mielenosoitus PVL:ää vastaan.

Osallistujien mukaan vastamielenosoitus oli värikäs, energinen ja hyväntuulinen. Se onnistui paremmin kuin viime vuoden vastamielenosoitus, jota poliisi ampui paineilma-aseilla ja joka päättyi 130 ihmisen kiinniottoon.

Neuvotteleva ja rauhanomainen linja teki mielenosoituksesta suuren. Siinä muodostui jonkinlainen vasemmistonuorten, vihreiden nuorten ja opiskelijoiden, antifasistien, anarkistien ja tavallisten ihmisten kansanrintama, joka esti natseja pääsemästä päämääräänsä Kruununhaassa.

Ylen kello kuuden uutisissa toimittaja Minna Rinta-tassi antoi esimerkin median tavasta kehystää tapahtumat: ”Muutama tunti sitten Hakaniemen torilta lähti Pohjoismaisen vastarintaliikkeen mielenosoitus kohti Kaisaniemeä, ja sitä vastaan lähti anarkistien mielenosoitus.”

Vastarintaliike tunnetaan jatkuvasta väkivallasta ja hyökkäyksistä muun muassa Pride-kulkueeseen, Jyväskylän kirjastoon ja poliitikkoja vastaan sekä Jimi Karttusen kuolemaan johtaneesta pahoinpitelystä. Toimittaja kuitenkin kuvaa liikettä neutraalisti sen itse ilmoittamalla nimellä ja nimeää kolme tuhatta vastamielenosoittajaa anarkisteiksi.
Loppu tuosta tuubasta linkin takana. Kansan uutiset. (http://blogit.kansanuutiset.fi/toimittaja-testaa/itsenaisyyspaivan-opetus-natsit-pitaa-torjua-itse-poliisi-ei-sita-tee/)
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: svobo - 07.12.2016, 20:50:18
https://www.youtube.com/watch?v=O1jS_H3x7DY (https://www.youtube.com/watch?v=O1jS_H3x7DY)
Linnake Suomen jälkilöylyt.
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: SatuSetä - 07.12.2016, 21:01:43
@Lalli IsoTalo

Olipa komeita kuvia, itse jätin tavoistani poiketen kuvaamisen vähemmälle ja keskityin marssimaan. Pari hämyistä kuvaa otin Hietaniemessä, toinen alla, laatu johtuu lähinnä automaattivalotuksen pituudesta.

En tiedä lukeeko Töölöntorilla kuusen juurella tapaamani henkilö hommaa, jos luet ota toki yhteyttä, hävisit/hävisin Hietaniemessä.

Lisäksi on vahva tunne, että ohikiitäen "törmäsin" hommalaisiin. Tuntomerkkeinä itsestäni mainittakoon melko nopea askel, silmiinpistävä huivi ja semmoinen paria astetta löysempi pipo.

Tunnistajat tunnistaa
-E
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: Ritva Puolakka - 07.12.2016, 21:14:01
Lisää kuvia myöhemmin. Jos tarpeen.

Upeita kuvia! Kiitos Lalli, laita vaan lisää, jos jaksat. 8)

Laitan näitä omille sivuillenikin muistoksi. Kumma juttu, ettei tämmöisiä kuvia valtamediasta löydy, vaikka kuvaajia oli kymmenittäin. Sopii vaan miettiä, mistä se kertoo..

Laitoin kaikki täydellä resoluutiolla, tehkää niillä mitä haluatte.

Kynttiläkuvia saattaa olla vielä jemmassa.

Ok. Olisiko sieltä sankarihaudalta vaakatasossa olevia valokuvia?
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: Uretaanipusla - 07.12.2016, 21:15:17
Aika diippiä oksennusta. http://jpuusa.blogspot.fi/2016/12/fasistimarssi-juhlat.html
Tuohon kustannuspuoleen sen verran että sehän olisikin ollut ilmaista jos vassarit olisi päästetty vapaasti käymään marssijoitten kimppuun. Tai jos kielletty kokonaan niin eiköhän siellä takkutukat olisi silti järjestäneet jotain ikkunoitten särkemistä.
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: J. Lannan haamu - 07.12.2016, 21:21:13
Upeita kuvia Lallilta, ja tuo yksi hämyinen tai epäselväksikö niitä kutsutaan, oli jotenkin seesteinen ja juhlallinen. Aivan kuten nuo muutkin. Hännikäisen naama on niin mairea ja iloinen. Poliiseja oli paljon, kuten viimeeksikin, itse asiassa aivan helvetin paljon jos ajatellaan. Samoin journalisteja, niitä oli väittäisin jopa että enemmän kuin vuosi sitten. Niitä sopuleita oli joka kadulla pilvin pimein.

Tuukan puhe ei valitettavasti kuulunut oikeastaan paria metriä pidemmälle. Mutta puolestaan puhuttakoon, että mies on esiintynyt vakuuttavasti Monokulttuuri FM:ssä, taitaa nippelitiedot ja osaa peilata isojakin teorioita ajankohtaisesti. Varmasti oli hyvä itsenäisyyspuhe.

Ensi vuotta varten jotain noiden soihtujen varalle. Niitä oli hieman hankala saada sammumaan ja ei kuitenkaan ole kiva jättää hautuumaalle tai kaduille.

Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: Tulituki - 07.12.2016, 21:26:20

Tuukan puhe kuuluu Homman etusivun videossa tosi hyvin ja puheen sisältö ja huolelliset sanavalinnat saivat kuuntelemaan sen toiseenkin kertaan.  :)
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: MW - 07.12.2016, 21:32:14
***
Ensi vuotta varten jotain noiden soihtujen varalle. Niitä oli hieman hankala saada sammumaan ja ei kuitenkaan ole kiva jättää hautuumaalle tai kaduille.

Talven pimeydessä ovat vaan niin oleellinen osa spektaakkelia, että ei niitä voi poiskaan jättää.

Tietoa hävittämisestä jakoon hyvissä ajoin. Hyvien tapojen ja yleisen siisteyden pitäisi olla itsestäänselvyys, mutta ymmärrän, että jonkun ei-niin-arkipäiväisen kapineen hävittäminen voi aiheuttaa hämmennystä ja helppoja ratkaisuja, varsinkin jos on tuntikausia värjötellyt pakkasessa.
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: VilleJ - 07.12.2016, 22:08:22
Aika diippiä oksennusta. http://jpuusa.blogspot.fi/2016/12/fasistimarssi-juhlat.html
Tuohon kustannuspuoleen sen verran että sehän olisikin ollut ilmaista jos vassarit olisi päästetty vapaasti käymään marssijoitten kimppuun. Tai jos kielletty kokonaan niin eiköhän siellä takkutukat olisi silti järjestäneet jotain ikkunoitten särkemistä.

Ei noista kustannuksista voi syyttää millään tavalla kansallismielisiä. Poliisit on siellä vain ja ainoastaan vasemmistoliimanhaistelijoiden takia. Ilman suvakkinarkkeja tuollainen kulkue sujuisi parilla poliisipartiolla joka ohjaisi liikennettä.
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: Kameleontti - 07.12.2016, 22:18:07
***
Ensi vuotta varten jotain noiden soihtujen varalle. Niitä oli hieman hankala saada sammumaan ja ei kuitenkaan ole kiva jättää hautuumaalle tai kaduille.

Talven pimeydessä ovat vaan niin oleellinen osa spektaakkelia, että ei niitä voi poiskaan jättää.

Tietoa hävittämisestä jakoon hyvissä ajoin. Hyvien tapojen ja yleisen siisteyden pitäisi olla itsestäänselvyys, mutta ymmärrän, että jonkun ei-niin-arkipäiväisen kapineen hävittäminen voi aiheuttaa hämmennystä ja helppoja ratkaisuja, varsinkin jos on tuntikausia värjötellyt pakkasessa.

Sitäpä siellä joukolla ihmeteltiin, kun ei ole kiva jättää ei-keräyspisteeseen mutta joku viisas voi kertoa vaihtoehdon, et mihin sen näpeille palavan kekäleen pistää, jos ei ole mitään virallista paikkaa ja käsiään ei halua polttaa enempää, ku mitä steariini valu näpeille. Ei niitä huvikseen sinne kukaan ole maahan laittanu roskaamismielessä vaan jos vaihtoehdot on polttaa kädet tai laittaa se maahan ja koittaa polkea sammuksiin niin primitiivisempi tekee jälkimmäisen. Viime vuonnahan nuo sammu melkee itekseen jo matkalla kun satoi sen verran.

Mutta kaikille, joilla kanttia riittää niin jakakaa noita kuvia ja videoita tapahtumasta omalla nimellä ja naamalla, ees jossain. Hyvin rauhallinen marssi ja olen tota jakanu ulkomaalaisillekin ja ne ihmettelee oikeesti, et miten voi media kirjottaa, että tässä on äärioikeistolainen radikaalien marssi jne.

Oli hieno päivä taas ja jäi näkemättä monia, keitä piti. Mutta vuodessa on tosiaan paljon muuttunut, kun viime vuonna en mennessäni tiennyt kuin yhden tutun olevan paikalla ja tänä vuonna niitä olikin jo helkkarin paljon enemmän.
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: Vesa Heimo - 07.12.2016, 22:23:07

Sitäpä siellä joukolla ihmeteltiin, kun ei ole kiva jättää ei-keräyspisteeseen mutta joku viisas voi kertoa vaihtoehdon, et mihin sen näpeille palavan kekäleen pistää, jos ei ole mitään virallista paikkaa ja käsiään ei halua polttaa enempää, ku mitä steariini valu näpeille.

Öö, polkee sammuksiin, yrittää edes siivota jäljet ja vie jäähtyneet jäännökset roskiin? Ei kai tuo raketti-insiööriä vaadi.
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: Kameleontti - 07.12.2016, 22:55:45

Sitäpä siellä joukolla ihmeteltiin, kun ei ole kiva jättää ei-keräyspisteeseen mutta joku viisas voi kertoa vaihtoehdon, et mihin sen näpeille palavan kekäleen pistää, jos ei ole mitään virallista paikkaa ja käsiään ei halua polttaa enempää, ku mitä steariini valu näpeille.

Öö, polkee sammuksiin, yrittää edes siivota jäljet ja vie jäähtyneet jäännökset roskiin? Ei kai tuo raketti-insiööriä vaadi.

No ei vaadi ja näin tehtiin, miten kyettiin mut jeesukset tykkää neuvoa, vaikkei ole ite vaivautunu edes paikalle palelemaan. Kaikki ei ole täydellistä mutta sivusta on aina kivempi vittuilla.
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: ämpee - 07.12.2016, 23:25:54
Yhden soihdun tallaaminen vielä jotenkin menettelee mutta ei sentään 3.000:n.
Nuo taitavat olla parafiinivetoisia laitteita, ja se sulana sekä roiskuu että sotkee, ja siitä sitä vasta moitetta tulee.
Vedellä sammuttaminenkin on vähän siinä ja siinä, parasta olisi tynnyri jossa ne voivat joko palaa vähemmälle, tai jossa ne voidaan hallitusti tukahduttaa ja jäähdyttää, ja kuljettaa myöhemmin pois.

Toisaalta hyvä, että tämäkin asia tuli tässä vaiheessa esille, sillä seuraavalla kerralla näitä taitaa olla tuhansia enemmän.
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: Beenari - 07.12.2016, 23:55:38
Jaahas. Kuka tunnustaa?
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: Tabula Rasa - 07.12.2016, 23:57:19
Jaahas. Kuka tunnustaa?

Miksi kukaan rupeaisi tuollaiseen typeryyteen?
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: Impi Waara - 08.12.2016, 00:07:10
En se minä ollut, se oli Pirkka  :-[
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: sivullinen. - 08.12.2016, 00:24:45
612-kulkue näyttää onnistuneen erittäin hyvin. En olisi koskaan uskonut sen voivan onnistua näin hyvin. Sääkin sattui sinä päivänä olemaan varsin kylmä -- jos esimerkiksi vertaa tähän päivään --, joten muutaman osallistujan sekin karsi. Itse en laiskuuttani jaksanut raivata tielleni sattunutta estettä pois, enkä ollut paikalla, mutta loppu illan ehdin seuraamaan tapahtumaa internetin välityksellä. Se ei ole minulle kunniaksi. Silti se on huomioitava yleisenä ilmiönä: Marssimisen lisäksi tapahtumaan osallistui etäisesti suorista Youtube-lähetyksistä jatkuvasti noin 1000 henkeä lähetystä kohden -- joita oli noin viisi -- ja sen lisäksi vielä useat seurasivat tilannetta ilman suoraa katselua. Se on paljon.

Varsinaisessa kulkueessa oli oman arvioni mukaan jopa 5 000 henkeä, ja voin sanoa sen olevan aika lähellä oikeaa, sillä olen tehnyt tarkkoja laskelmia muutamista mielenosoituksista, kuten Syyrian sodan rauhanmarssista (http://hommaforum.org/index.php/topic,117333.0.html), joten minulla on arvovaltaa esittää heittoja määristä toisin kuin pelkillä huutelijoilla. Sen lisäksi sitä seurasi hetki hetkeltä mainitsemani noin 10 000 henkeä internetin välityksellä. Yhteensä siihen osallistui siis 15 000 henkeä. Se oli siten historiamme ehkä suurin mielenosoitus; Vihtori Kosolan ja Lapuan Liikkeen järjestämä Talonpoikaismarssi keräsi aikoinaan 12 000 marssijaa -- eikä yhtään internetin avulla hengessä mukana ollutta --. Vihtori Kosolan aikoihin Suomessa vallitsi demokratia ja näin suuri kansan mielenilmaus uhkasi jo hajottaa koko hallituksen. Nyt ei tietenkään sellaisesta ole merkkiäkään; nyt sosialistieliitti juhlii linnassaan ja kansa se ei sitä kiinnosta lainkaan.

612-kulkue päihitti osallistujamäärässä vasemmistolaisen Helsinki ilman natseja-kulkueen selvästi; siihen kulkueeseen osallistui vain asiantuntijamaisen arvioini mukaan hieman yli 1 000 henkeä ja jäsen P todisti jo tämän arvion oikeaksi. Vasemmiston miekkarihuiput tältä vuosituhannelta löytyvätkin jo vuosien takaa. Euromayday kulkue Helsingissä vuonna 2006 jäi arhiksen kultakauden suurimmaksi saavutukseksi 1 500 hengen voimalla; sen jälkeen vasemmisto masennistunut. Vaikutukset Euromaydaylla olivat kuitenkin määräänsä suuremmat, sillä he onnistuivat polttamaan makasiinit. Ääriliikkeet ja väkivalta keräävät aina määräänsä enemmän huomiota. Tämän olemme nähneet jo Vastarintaliikkeen Jyväskylän kulkueesta, jossa pari sataa marssijaa sai kaikkien sosialistien lehtien etusivut täyteen ja itku kuului aina lähiavaruuteen asti.

Euromaydayn kaltaisessa huomion keräämisessä Vastarintaliike on Suomessa onnistunut jo useaan otteeseen tänä vuonna: Jo mainitsemani tapauksen lisäksi Jimin tapaus, jolla on myös itsenäisyyspäivällinen ulottuvuus (http://hommaforum.org/index.php/topic,118128.0.html). Kiistämättä se vei jälleen suurimman huomion, kun kuuluisa ruotsalaisten maahanmuuttoa vastustanut Laku onnistuttui ensin lannistamaan muutaman ruotsalaismielisen kansallissosialistin ja myöhemmin jopa käymään dialogia heidän johtajansa kanssa dialogi-poliisin tarjotessa keskustelun puitteet; hän halusi pitää Helsingin helsinkiläisenä. Harvoin olen nähnyt niin rohkeaa vastarintaa vihamielisten ruotsalaisten maahantunkeutumisyrityksiä vastaan: Laku kävi yksin sataa ruotsalaista maahantunkeutujaa vastaan. Ruotsalaisten maahantunkeutujien, jotka tulivat tänne marssimaan meille suomalaisille tärkeänä kansallisvaltiotamme kunniottavana päivänä, ja jotka myöhemmin myös häpäisivät sankarihautojamme, karkoittamiseen olisi myös muiden pitänyt osallistua. Ruotsi on maailman ainoa maa, jossa yhä on vallassa "vanha natsistinen puolue" eli natsihallinnon asettama nukkehallitus eli Ruotsin sosiaalidemokraattinen puolue. Ruotsin natsit eivät kuulu Suomeen. Rajat kiinni Ruotsin natseilta, sanoi Laku, ja minä olen samaa mieltä. Laku on aikamme Sven Tuuva; päästään vähän yksinkertainen, mutta sydämeltään kiihkeän kansallismielinen. Hän oli kuin Lalli; hän muilutti petollista ruotsalaista johtajaa, joka oli tullut häneltä varastmaan. Hänestä pitäisi säveltää hyvä punk-laulu. Je Suis Laku.

Suomen sosialistiseen lehdistöön ja sen valheisiin erittäin kriittisesti suhtautuvana päätin lukea tänään oikein paperisesta hesarista, mitä oikein tapahtui sosialistien valheiden mukaan. Tarinassa ylistettiin Helsinki ilman natseja-miekkaria, ja valehdeltiin sen osallistujamääräksi 3 000 henkeä. Siitä oli isoja kuvia ja ylistäviä puheita. Kyllä sosialisti sosialistin tuntee. Sivulauseessa kuitenkin mainittiin myös 612-kulkue. Sen osallistujamääräksi ilmoitettiin 2 000 - 3 000 -- "jos mukaan lasketaan myös tien vierustoilla ja kaduilla olleet muut kulkijat" --. Näin vähättelyllä lukumäärä saadaan tuntumaan pieneltä. Sellaista valhetta odotinkin sosialisteilta. Myös Lakun teko oli huomioitu; tosin häntä ei hesarissa nimitetty natsiksi, kuten monissa illan uutisissa. Suomen sosialistista lehdistöä taisi pelottaa tämän urhean kiihkokansallismielisen atleetin solvaaminen; natsiksi nimittelystä saattaa Suomessa saada vihapuhelakien johdosta jopa parin vuoden vankeustuomion. Muutenkin hesarin juttu oli valheita valheiden perään ja loppuun vielä isompia valheita. On oltava kuin Laku ja uskallettava taistella satapäistä valehtelevaa matulohikäärmettä vastaan dialogin keinoin; on lyötävä sosialistien valheet kumoon. Ylös Laku. Alas matu. Nouse ja kukoista itsenäinen Suomi. Ensi vuonna 612-kulkue saa juhlia itsenäisyyden satavuotisjuhlaa. Silloin minä olen siellä -- toivottavasti --. Silloin Laku on siellä -- toivoakseni --. Olethan myös sinäkin silloin siellä -- niin toivomme kaikki --. Merkkaa jo nyt päivä kalenteriin.
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: koli - 08.12.2016, 00:52:50
Kyllähän ruotsalaisten apu itsenäisyytemme säilyttämisessä oli talvisodassa korvaamatonta. Ruotsalaiset ja muut pohjoiset veljeskansamme ovat tervetulleita tulemaan kunnioittamaan ja muistelemaan Suomen puolesta kaatuneita maanmiehiään.

Tulevissa taisteluissa suomalaisvastaisen- ja valkoistenvastaisen sorron lopettamiseksi tulemme varmasti jälleen saamaan apua veljeskansoiltamme ja otamme sen vastaan kiitollisina.
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: MacGyver - 08.12.2016, 01:05:03
Kyllähän ruotsalaisten apu itsenäisyytemme säilyttämisessä oli talvisodassa korvaamatonta. Ruotsalaiset ja muut pohjoiset veljeskansamme ovat tervetulleita tulemaan kunnioittamaan ja muistelemaan Suomen puolesta kaatuneita maanmiehiään.
Puolestani olivat myös tuossa määrin, varmasti on myös sykähdyttävä elämys ruotsalaisille juhlistaa näin kovaa historiaa kun itsellä ei ole mitä ylistää.
Nykyään Ruotsi on ennemmin suuri uhka kuin apu tarvittaessa.

No, menee ohi aiheen. Kyllä jäi hyvä fiilis eilisestä, näyttää sittenkin aika hyvälle ettei tätä kansaa ole saatu mädätettyä kaikesta yrityksestä huolimatta. Sivullisen arviot 5000 osallistujat ovat varmasti lähempänä kuin arviot 2000 osallistujasta. Tällaiset tapahtumat luulisi saavan huomiota mediassa, mutta eipä saanut. Suurin huomio oli että sankarihaudat on käyty häpäisemässä.
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: Beenari - 08.12.2016, 01:13:49
Edelleen ihmetyttää miksi 612 järjestäjä ei tule julkisuuteen twitterillä, shitbookilla tai edes nettisivuillaan kertomaan montako soihtua oli jaossa. Huhupuheiden mukaan niitä oli kolmetuhatta ja ne loppuivat kesken. Kohta ollaan tilanteessa ettei ketään enää kiinnosta paljonko väkeä oli ja se vasemmiston sanelema mahdolisesti väärä tieto jää "faktaksi". Onkohan järjestäjä sitenkin kommunisti eikä aito kansallismielinen?
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: nollatoleranssi - 08.12.2016, 01:16:06
Roskakaustin suuruutta ei sovi vähätellä, jos olet siivousintoilija. Näkyihän siellä palavan paljon lyhtyjä rivissä, mutta nyt meni pari väärään paikkaan.

612 kulkue saattoi silti säästää kansalaiset paljon pahemmilta tuhoilta. Vuonna 2014 tapahtui yli 100.000 euron edestä tuhotöitä mm. laitettiin ikkunoita lukuisittain säpäleiksi. Silloin ei puhuttu roskista, vaan eriarvoisuudesta. Jos trendi olisi jatkunut muinakin vuosina, niin tuhotöiden mittavuus olisi voinut olla aivan toista tasoa. 2015 piti yrittää hyökätä väkivaltaisesti kulkueen kimppuun, joten tihutyöt jäivät vähemmälle. 2016 hyökkäysinto selkeästi väheni, mutta yksi hyökkäys sentään tapahtui. Huomioi siirtyi sentään tuhotöistä muualle.

Ajatellaampa jos 2014 vuoden trendi olisi jatkunut seuraavina vuosina? Eriarvoisuutta olisi ollut yhä enemmän vuonna 2015, niin olisi täytynyt laittaa ainakin 200.000 euron edestä ikkunoita hajalle ja seuraavana vuonna taas tuplat jne. Monet alkaisivatkin satsaamaan lasibisnekseen, kun eriarvoisuutta olisi jatkuvasti enemmän ja enemmän.
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: Impi Waara - 08.12.2016, 01:17:21
Kauhea nillitys poliisien palkkakuluista. Onko siis normaalisti niin ettei poliiseille makseta lainkaan palkkaa, jos he työskentelevät Itsenäisyyspäivänä vaikka Turussa tai Savossa? #säästämistalkoot
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: nollatoleranssi - 08.12.2016, 01:20:37
Kauhea nillitys poliisien palkkakuluista. Onko siis normaalisti niin ettei poliiseille makseta lainkaan palkkaa, jos he työskentelevät Itsenäisyyspäivänä vaikka Turussa tai Savossa? #säästämistalkoot

Jos vasemmistoanarkistit eivät olisi kunnostautuneet väkivalta- ja tuhotyöhyökkäyksillä, niin poliisejakin tarvittaisiin merkittävästi vähemmän. Eihän siihen ollut kuin yksi syy, miksi poliiseja oli haalittu paikalle muualtakin Suomesta.
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: Kameleontti - 08.12.2016, 01:25:31
Kyllähän ruotsalaisten apu itsenäisyytemme säilyttämisessä oli talvisodassa korvaamatonta. Ruotsalaiset ja muut pohjoiset veljeskansamme ovat tervetulleita tulemaan kunnioittamaan ja muistelemaan Suomen puolesta kaatuneita maanmiehiään.

Tulevissa taisteluissa suomalaisvastaisen- ja valkoistenvastaisen sorron lopettamiseksi tulemme varmasti jälleen saamaan apua veljeskansoiltamme ja otamme sen vastaan kiitollisina.

Ja koli tietänee, että ruotsinkieliset suomalaiset ja tavan ruotsalaiset on eriporukkaa kuin tämä meidän ruotsinkielinen herrasmafia. En tarkenna enempiä kun menee taas forumin kielletylle aihealueelle, mutta ne on about 90% jotain muita heimolaisia.

Mutta itekin jaoin materiaalia Ruotsiin tyypille, joka on ns altright-porukkaa. Eivät vihaa suomalaisia vaan innolla katselee ja seuraa, miten suomalaiset ns taistelee vastaan.
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: sivullinen. - 08.12.2016, 01:48:34
Kyllähän ruotsalaisten apu itsenäisyytemme säilyttämisessä oli talvisodassa korvaamatonta.

Kyllähän ei ollut. Talvisodassa ei mitään apua saatu mistään. Silloin jopa itse natsi-Saksa oli auttamatta. Amerikasta tuli sentään villasukkia ja myötätuntoa. Jatkosodassa sitten saatiin apua -- mutta ei Ruotsista, vaan aidoilta natseilta Saksasta --. Ruotsalaisilla ei pitäisi olla mitään perustetta tulla häpäisemään Suomen itsenäisyyspäivää omilla kulkueillaan. Kuljeskelkoon Tukholman matulähiöissä -- jos uskaltavat --. Tänne tulevat ruotsalaiset pistää Meidän Laku kumoon; hän on oikea kiihkoisänmaallinen karpaasi ja malli-ihminen. Siinä ei tarvita dialogi-poliisia kun Laku tekee ruotsalaisista natseista ketsuppia. Niin pitääkin tehdä. Vastarintaliike haluaa alistaa Suomen takaisin Ruotsin vallan aikaseen alamaisvaltion asemaan. Niitä aikoja en kaipaa. Minulle Volgan mutkassa asuvat ja lähes suomen sukuista kieltä monkertavat ugjurtit ja mongolitkin ovat lähempää sukua kuin ruotsalaiset, jotka eivät minulle ole mitään sukua.

Ja toisin kuin Suomen sosialistisen lehdistön uutiskuvista linnan prinsessajuhlista saa käsityksen, ei Suomen itsenäisyyspäivää vietetä Jatkosodan tappion kunniaksi. Itseasiassa koko itsenäisyyspäivällä ei ole mitään tekemistä Toisen Maailmansodan tapahtumien kanssa. Ne sinne pyörätuolein raahatut veteraanit ovat siellä pelkästään propagandatarkoituksessa. Eivät ne liity Suomen itsenäistymiseen mitenkään. Suomi itsenäistyi vuonna 1917. Jatkosota loppui vuonna 1944, ja Suomi oli silloin jo teini. Nykyisistä veteraaneista vain harva oli Suomen itsenäistyessä edes syntynyt -- ja sekin harva paskansi kehtoonsa tietämättä maailmanmenosta vielä mitään --. Suomen itsenäisyyspäivänä pitäisi kunnioittaa nimenomaan itsenäisyyden hankkineita ihmisiä eli niitä Vapaussodassa taistelleita jääkäreitä ja kansallissuusmiehiä. Mainitaan heistä tähän väliin vielä yksi: Leo Mechelin.

Sosialisteille itsenäistymisen aikojen muistelu on kuitenkin mutkikasta, koska sosialistit olivat itsenäistymistä vastaan, ja jopa äänestivät Eduskunnassa 6.12. hallituksen tekemää itsenäistymisesitystä vastaan. Sitten kun itsenäistymisesitys sosialistien vastustuksesta huolimatta hyväksyttiin, sosialistit aloittivat kapinan, jonka tarkoituksena oli kumota Suomen laillinen hallinto ja liittää Suomi Neuvostoliittoon. Näissä merkeissähän itsenäisyyttä juhlittiinkin aina Jatkosodan häviöön asti, jolloin Neuvostoliitosta tuli uudet nuotit itsenäisyyden juhlimiseen; Neuvostoliiton nuottien mukaan piti unohtaa punaisten ikävä historia ja muistaa vain sodassa ansioituneita sotureita -- jopa Stalin antoi itse luvan ylistää heitä --. Presidentti Niinistö on itsekin valitellut, että aikoinaan joutui jatkuvasti mainitsemaan Leninin antaneen Suomelle itsenäisyyden Neuvostoliitosta tulleiden ohjeiden mukaan. Silti hän itse järjestää tällaisen juhlan, jossa juhlitaan Neuvostoliiton nuottien mukaan itsenäisyyttä. Presidentti Niinistö onkin enemmän puheiden mies kuin tekojen mies; teoissa hän on täysin munaton mies.

Jos vielä lopuksi muistellaan, mikä osa näillä ruotsalaisilla oli Suomen itsenäistymisessä? Tietääkö kukaan? Itse olen aika paljon niistä ajoista lukenut. Kiitosta ruotsalaisille on annettava siitä, että he päästivät jääkäreitä kulkemaan Saksaan sotaoppiin oman maansa kautta; pyllistystä siitä, etteivät itse suostuneet sotilaskoulutusta jääkäreille järjestämään -- vaikka heiltä sitä anottiin ja pyydettiin --, koska halusivat olla puolueettomia Ensimmäisessä Maailmansodassa. Saksa halusi Ruotsin mukaan Ensimmäiseen Maailmansotaan hyökkäämään Venäjälle, ja Saksa lupasi Suomen Ruotsille, jos Ruotsi ryhtyy sotaan. Ruotsi ei ryhtynyt. Sodan jälkeen Ruotsi olisi tietenkin ollut valmis Suomen ottamaan, ja Ahvenanmaata moni ruotsalainen tavoitteli uhmakkaastikin. Mutta jo puheitakin pelkääville ruotsalaisille laitettiin suomalaisten toimesta jauhot kurkkuun ja sanottiin iso ei. Suomalaiset eivät halunneet jälleen ruotsalaisiksi, eivätkä he halunneet tulla venäläisiksi, vaan he halusivat alkaa olemaan suomalaisia. Se on itsenäisyyden koko sanoma. Sen vuoksi itsenäisyyttä juhlitaan. Vaikka Tuukka Kurun juhlapuhe oli hieno ja loistava, olisi hän siinä voinut sanoa kovempiakin sanoja ja esimerkiksi hetkeksi kääntyä yleisöön päin, laskea housujaan alas, pyllistää ja puhua muutaman äännähdyksen verran ruotsalaisten rakastamaa kieltä. Näin olisi tullut historiakin huomioiduksi. Ruotsalaisista ei täällä -- "itämaassa" -- ole sitten 1600-luvun lopun jälkeen ollut kuin harmia ja haittaa. Lakukin sen tietää. Lakulla on aivojenkin paikalla suuri sydän. Pidetään Helsinki helsinkiläisenä.
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: Beenari - 08.12.2016, 02:00:43
Suomihan ei ole Ruotsille ollut kuin hyvä sotavoiman tuottolähde. Kun Ruotsin kunkku soti siellä-täällä, niin suomalaisethan siellä oli tappelemassa. Näin romantisoituna.

Ja vielä tänäkin päivänä Suomi on Ruotsin puolustuksen lukko Venäjää vastaan. Jos Suomi olisi osa Venäjää, niin Ruotsillakin olisi ihan oikea armeija.

Jos ette usko niin kannattaa katsastaa Suomen väestön määrän kehitystä. Ruotsin heiluttaessa tahtipuikkoa väkimäärä täällä pysyi pauttiarallaa miljoonassa. Väestön määrä alkoi kasvamaan vasta Venäjän heilutellessa tahtipuikkoa
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: Impi Waara - 08.12.2016, 02:03:06

Hei hei, eipä nyt unohdeta niitä veroja, joita Suomesta selät väärinä kannettiin Ruotsiin. Itämaahan oli vain verorahojen ja sotilaiden tuontantoalue. Meitä on kuulkaa kupattu jo kauan ja paljon.
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: guest12632 - 08.12.2016, 02:04:22
Hieno kommentti takussa (https://takku.net/article.php/20161127111728316):

Lainaus
Tottakai natseja vastaan täytyy marssia, mutta mun mielestä se ei sais nyt vaan jäädä siihen että kaikki tulee osoittaa mieltään natseja vastaan ja sitten ei tehdä mitään muuta.
...
Jos näistä itsenäisyyspäivistä tulee jatkossa vain tällasia että mennään natseja vastaan demottamaan ja keskitytään vaan siihen, niin se mun mielestä vähän laimenee koko anarkistinen toiminta. Eikö voitais joskus vaikka sen natsien vastustamisen jälkeen mennä porukalla pistään paikkoja remonttiin samalla kun siellä kerta ollaan?

 Kun kerran paikalle tullaan niin laitetaan edes jotain paskaksi.. :roll:
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: Nationalisti - 08.12.2016, 02:05:49
Suomihan ei ole Ruotsille ollut kuin hyvä sotavoiman tuottolähde. Kun Ruotsin kunkku soti siellä-täällä, niin suomalaisethan siellä oli tappelemassa. Näin romantisoituna.
Oli siellä ruotsalaisetkin. Suomalaisten yliedustus on myytti. Suurin syy, miksi Suomi kärsi enemmän Ruotsin-ajan sodankäynnistä on se, että Suomi oli useammin sotatoimialueena.
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: Impi Waara - 08.12.2016, 02:19:10
^Ruotsi kävi loputtomia sotiaan niin etelässä kuin idässä. Sotilaiden tarve on suuri ja jatkuva.
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: Finis Finlandiae - 08.12.2016, 03:51:26
Hieno kommentti takussa (https://takku.net/article.php/20161127111728316):

Kun kerran paikalle tullaan niin laitetaan edes jotain paskaksi.. :roll:

Eikö ne voisi mennä vaikka ihailemiinsa Haitiin, P-Koreaan, Kuubaan, Venezuelaan etc. laittamaan paikkoja paskaksi. Siellä on iso osa infraa jo muutenkin paskana, vain viimeistelyä vailla. Sitten voisivat taas keskittyä pössyyn ja djemben pärinään, palmun alla. Länsimaissa ne tekevät turhaa työtä, koska natsit kuitenkin laittavat paikat taas kuntoon ja poistavat graffitit. Paratiiseissa ei ole sitä ongelmaa. Tee työtä, jolla on tarkoitus! :facepalm:

Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: valkobandiitti - 08.12.2016, 04:47:30
Edelleen ihmetyttää miksi 612 järjestäjä ei tule julkisuuteen twitterillä, shitbookilla tai edes nettisivuillaan kertomaan montako soihtua oli jaossa. Huhupuheiden mukaan niitä oli kolmetuhatta ja ne loppuivat kesken. Kohta ollaan tilanteessa ettei ketään enää kiinnosta paljonko väkeä oli ja se vasemmiston sanelema mahdolisesti väärä tieto jää "faktaksi". Onkohan järjestäjä sitenkin kommunisti eikä aito kansallismielinen?
Minäkin ihmettelen  miksei järjestäjä ilmoita omaa arviotaan osanottajien määrästä. Kuulin myös että soihtuja oli 3000. Kulkueessa kaikilla ei ollut soihtuja joten eiköhän 5000 ole ainakin lähempänä kuin poliittisen poliisin virallinen arvio.
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: jarno Alander - 08.12.2016, 04:48:12
Näyttää siltä, että roskakaustissa ei olekaan (yllätys yllätys) kyse aivan siitä mitä media haluaisi meidän uskovan. Eiköhän tämänkin keissin oikea laita paljastu lähipäivinä.
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: l'uomo normale - 08.12.2016, 05:03:59
Yhden soihdun tallaaminen vielä jotenkin menettelee mutta ei sentään 3.000:n.
Nuo taitavat olla parafiinivetoisia laitteita, ja se sulana sekä roiskuu että sotkee, ja siitä sitä vasta moitetta tulee.
Vedellä sammuttaminenkin on vähän siinä ja siinä, parasta olisi tynnyri jossa ne voivat joko palaa vähemmälle, tai jossa ne voidaan hallitusti tukahduttaa ja jäähdyttää, ja kuljettaa myöhemmin pois...

Ylioppilaiden soihtukulkueessa aikanaan keräsivät johonkin tynnyriin muistaakseni. Suurin osa oli silloin jo sammunut. Ehkä ylioppilaitten taholta voisi saada neuvoa. En ylioppilaitten soihtukulkueesta nyt muutoin edes huomannut raportointia. Ollaan murroksessa kun vuosikymmeniä vanhat juhlistavat alkavat muuttua ja uudet perinteet ovat muotoutumassa julkisvallan järjestämän vakiintuneen ohjelman rinnalle.
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: RP - 08.12.2016, 06:16:56
Jari Laine näköjään jatkaa käyttökokemusten keräämistä poliisin asiakaspalveluvälineistä. Tänä vuonna oli vuorossa etälamautin.
http://www.mtv.fi/uutiset/rikos/artikkeli/poliisi-vastamielenosoittaja-loi-maijassa-ruotsalaista-uusnatsia-poliisi-rauhoitti-etalamauttimella/6202818
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: VilleJ - 08.12.2016, 06:30:42
Näyttää siltä, että roskakaustissa ei olekaan (yllätys yllätys) kyse aivan siitä mitä media haluaisi meidän uskovan. Eiköhän tämänkin keissin oikea laita paljastu lähipäivinä.

Mitä media haluaa meidän uskovan? Tämä juttu ainakin vastaa minun näkemääni. http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-2000004971891.html
Muuta, jos joku olisi ehtinyt käydä hakemassa soihtujen jämät pois muutamasta paikasta johon ihmiset niitä kasaan jätti, niin ei (maljaa lukuunottamatta) kukaan olisi mitään sotkua siellä huomannut.
Joku neropatti on laittanut soihdun tuohon maljaan, niin sen jälkeen loput ei ole pimeässä tajunnut että kyseessä on muistomerkki. http://www.mattipeltokangas.fi/uploads/pics/7768.jpg
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: Fiftari - 08.12.2016, 06:46:30
Jari Laine näköjään jatkaa käyttökokemusten keräämistä poliisin asiakaspalveluvälineistä. Tänä vuonna oli vuorossa etälamautin.
http://www.mtv.fi/uutiset/rikos/artikkeli/poliisi-vastamielenosoittaja-loi-maijassa-ruotsalaista-uusnatsia-poliisi-rauhoitti-etalamauttimella/6202818

Kohta alkaa eeppinen ininä siitä kuinka sydän meinasi pettää ja YK:kin on sähkölamautinta vastaan. Kauankohan pitävät tutkinnassa  ;D
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: koli - 08.12.2016, 07:15:41
Kuulin, että Jari Laineen pahoinpitelemä ruotsalainen oli myöhemmin mukana jo 612-kulkueessa eli ei laardi-Laineen taikinakädet saaneet aikaan kovin pahoja vammoja.

Ruotsalaiset olivat todella kiinnostuneita Suomen puolesta taistelleiden ruotsalaisten vapaaehtoisten muistomerkistä. Mukavaa sakkia olivat. Harmi, että ei tuo toinen kotimainen taivu, niin joutui rallienglannilla pärjäämään.

Koli, kävin zekkaamassa ne uudet vastarintasivut, ja niissä EI sanottu, notta Suomi saisi pitää ns. "itsenäisyytensä".

EI jatkoon, ei missään nimessä jatkoon!

Mjoo, ei siellä puhuta mitään siitä, että Suomi olisi Eurostoliiton jäsen jatkossa. Läheistä yhteistyötä tehtäisiin toki pöyristyttävästi kulttuurisesti lähimpien kansojen kanssa.
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: zache - 08.12.2016, 07:58:30
Jari Laine näköjään jatkaa käyttökokemusten keräämistä poliisin asiakaspalveluvälineistä. Tänä vuonna oli vuorossa etälamautin.
http://www.mtv.fi/uutiset/rikos/artikkeli/poliisi-vastamielenosoittaja-loi-maijassa-ruotsalaista-uusnatsia-poliisi-rauhoitti-etalamauttimella/6202818

Aika kieli keskellä suuta näemmä tapauksesta kirjoitetaan. Paketiin ja maijaan pistetty ruotsalaismies oli näemmä Emil Hagberg, joka kuuluu Pohjoismaista vastarintaliikettä johtavaan valtuustoon ja on ilmeisesti järjestön defacto kakkosmies.
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: Sakari - 08.12.2016, 09:45:04

Ja poliisi ei tiennyt tätä ennalta? Luulisi tälläisten poliisi operaatioiden ennen käytävän palaveria ketkä on eri osapuolten johtohahmot (tiedustelu tiedot), sekä mielenosoituksen aikana tiedottavan radiosta missä liikkuu nämä ennalta silmällä pidettävät tyypit (tilannekuvan ylläpito). No enpä tiedä miten poliisi hoitaa näitä juttuja oikeasti, ehkä vaan tulevat paikalle ilman ennakko valmisteluja ja pitävät tapahtuman ajan täydellisen viestintä hiljaisuuden.
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: Abdul Reis - 08.12.2016, 09:55:24

Koli, kävin zekkaamassa ne uudet vastarintasivut, ja niissä EI sanottu, notta Suomi saisi pitää ns. "itsenäisyytensä".

EI jatkoon, ei missään nimessä jatkoon!

Mjoo, ei siellä puhuta mitään siitä, että Suomi olisi Eurostoliiton jäsen jatkossa. Läheistä yhteistyötä tehtäisiin toki pöyristyttävästi kulttuurisesti lähimpien kansojen kanssa.

Niin ei puhuta EU:sta vaan jostain pohjoismaisesta supervaltiosta. Käytännössä siis Vastarintaliikkeen tavoitteena on ruotsalaisten johtama maa johon muut pohjoismaat liitetään. Että sellaista isänmaallisuutta Vastarintaliikkeeltä...
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: Emo - 08.12.2016, 10:09:07
Niin ei puhuta EU:sta vaan jostain pohjoismaisesta supervaltiosta. Käytännössä siis Vastarintaliikkeen tavoitteena on ruotsalaisten johtama maa johon muut pohjoismaat liitetään. Että sellaista isänmaallisuutta Vastarintaliikkeeltä...

Tämä tällainen ei ainakaan mulle mitenkään käy.
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: Koekaniini - 08.12.2016, 10:19:28
Jari Laine näköjään jatkaa käyttökokemusten keräämistä poliisin asiakaspalveluvälineistä. Tänä vuonna oli vuorossa etälamautin.
http://www.mtv.fi/uutiset/rikos/artikkeli/poliisi-vastamielenosoittaja-loi-maijassa-ruotsalaista-uusnatsia-poliisi-rauhoitti-etalamauttimella/6202818

Aika kieli keskellä suuta näemmä tapauksesta kirjoitetaan. Paketiin ja maijaan pistetty ruotsalaismies oli näemmä Emil Hagberg, joka kuuluu Pohjoismaista vastarintaliikettä johtavaan valtuustoon ja on ilmeisesti järjestön defacto kakkosmies.
On siinä Jarilla ollut kova ilta. Ekaksi painia vit#n natsien kanssa, sitten kytät pistää tonttiin niin että nenä auki.
Sitten Jari käy sidotun Hagbergin kimppuun mutta tämä saakin siteet auki ja antaa Jarille pari mojovaa(?) iskua takaisin.
Aivan kuin tämä ei riittäisi, paikalle saapuva fasistikyttä ampuu sitten taistelijaparkaa lamauttimella(silmään?), ja toveri joutuu mielipidevangiksi!
Seuraavaksi vuorossa onkin pahoinpitelysyyte ja korvauksien maksaminen(hah!) natsille.
Lisäksi lautailijat spämmää Jarin niputuskuvaa natsiniputuksena.
6/5 itsenäisyyspäivä hällä.  :roll:
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: Lalli IsoTalo - 08.12.2016, 10:19:51
Tässä tulee vielä kuvia Hietaniemestä. Kuvat ovat ylivalotettuja. Ihmisen silmä näki taivaan mustana.

Kuvat ovat täydellä resoluutiolla ja suurella kompressiolla (3 mb rajoitus). Niitä - kuten aiempiakin kuvia - saa vapaasti käyttää nuiviin, ei-kaupallisiin tarkoituksiin. Voin lähettää tulostusta varten parempilaatuisia kuvia sähköpostilla.

Hifisteille tiedoksi: Kuvat otin Lumix LX7 digipokkarilla ja Nikon D7000 rungolla (ISO 3200), jossa oli kiinni Nikon 80-200 /F2.8 pumppuzoomi (hotinta hottia 1980-luvulta, kai, maksoin 250€). Käytin manuaalitarkennusta.
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: Lalli IsoTalo - 08.12.2016, 10:21:13
Sama kuin edellinen, panoraamana ylöspäin.
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: Lalli IsoTalo - 08.12.2016, 10:22:28
...
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: MustaLeski - 08.12.2016, 10:23:42
Kauniita valokuvia @Lalli IsoTalo  , kiitos hienosta työstä.

Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: Lalli IsoTalo - 08.12.2016, 10:23:50
...
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: Lalli IsoTalo - 08.12.2016, 10:26:29
...
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: Lalli IsoTalo - 08.12.2016, 10:27:33
...
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: Lalli IsoTalo - 08.12.2016, 10:28:44
...
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: Lalli IsoTalo - 08.12.2016, 10:29:43
...
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: Lalli IsoTalo - 08.12.2016, 10:45:32
Tässä toisesta hakemistosta löytyneet kuvat ovat nyt ketjussa. Eiköhän noilla pärjätä. Nähdään vuoden päästä!
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: Ritva Puolakka - 08.12.2016, 10:58:56
Tässä toisesta hakemistosta löytyneet kuvat ovat nyt ketjussa. Eiköhän noilla pärjätä. Nähdään vuoden päästä!

Pärjätään, kiitos paljon että ikuistit nämä hetket!
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: anatall - 08.12.2016, 11:14:32
Jari Laine näköjään jatkaa käyttökokemusten keräämistä poliisin asiakaspalveluvälineistä. Tänä vuonna oli vuorossa etälamautin.
http://www.mtv.fi/uutiset/rikos/artikkeli/poliisi-vastamielenosoittaja-loi-maijassa-ruotsalaista-uusnatsia-poliisi-rauhoitti-etalamauttimella/6202818

Ensi vuoden itsenäisyyspäivänä voitaisiin toimia niin että poliisi käy heti aamulla hakkaamassa Jarilta turhat luulot ja agressiot pois pampuilla ja vievät putkaan. Näin säästyy poliisilta aikaa ja Jarinkaan ei tarvitse hävetä mediassa leviteltyjä perseilyjään.

Eräänlainen nopea oikotie väistämättömään lopputulemaan.  :facepalm:
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: Jääpää - 08.12.2016, 11:21:34
Niin ei puhuta EU:sta vaan jostain pohjoismaisesta supervaltiosta. Käytännössä siis Vastarintaliikkeen tavoitteena on ruotsalaisten johtama maa johon muut pohjoismaat liitetään. Että sellaista isänmaallisuutta Vastarintaliikkeeltä...

Tämä tällainen ei ainakaan mulle mitenkään käy.
No ei tietenkään käy, mutta antaa niiden luulla, että käy..
( Erittäin Salainen Kaappaussunnitelma No:235 :
  Soluttaudutaan PVL:n ja rytinällä Norden Natsismus Sosialitzieist Reihc pystyyn ja kun ruåttalaiset luulee olevansa jotain pomoja, niin pistetäänkin f a k t a t pöytään;
 Islannilla on sillit, Tanskalla voileivät, Norjalla öljy, Ruåttalaisilla ...jåå-å, omaa onkin vaan mamut ja matut, Suomellakin on vain Venäjä naapurina;
 Kysymys: Kuka näistä on se haka, joka voi Norden jne. Liittokokouksessa hypätä pöydälle ja kertoa, mistä kana pissii!?
 Kaikilla muilla on jotain hyödyllistä, paitti ruåttalaisilla ja kun ne on vähän niinku koko sotkun alkuunpanijat, niin siivouspalvelu ja kipinävahti on kestonakkina ja äänivalta jotain vähän ja olemattoman väliltä.
 Tanskit ja islantilaiset hoitaa muonituksen ja kuka on hei kovin !!??
 Ylvästä vartiopalvelusta itäänpäin ( ja vielä tiukempaa länteen, mutta hys!) suorittavat
Urhoolliset Suomalaiset ! 
 Siis jos ei tuu leipää ja silliä, sekä öljyä(bentsiiniä) suomalaisten Ruotsissa tekemiin kiinalaisiin Volvoihin, niin a i n a voi vihjata, että meitin luonnonvaroihin voi sattua ikävä vuoto johonkin päin Norden jne., jos ei nyt toimita kiltisti ja yhteispohjoismaisessa henkessä.!
 ( Putin II:n tai jonkun vast. kanssa tietenkin nauretaan partaan, mutta sen parrasta pitää olla tukeva ote. Tai ainakin tulitikut niin lähellä, ettei ala keekoileen, Jaz Gripeniä sun muuta.)
 Suunnitelma täydellinen. Toimeenpanojärjestys sijalla 45, jos tarpeen.)

Miltä kuulostas? No kyllä mustakin aika paskalta, mutta kyllä tässä nyt kaikki kelpaa, jos ei täällä
 saada e d e s sen vertaa i t t e aikaseks, että  FIXIT! lappuihin ees nimiä!

  Susien on noustava lampaitten puolesta, muuten loppuu kaikkien ruoka!
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: Lasse - 08.12.2016, 11:27:30
Aika kieli keskellä suuta näemmä tapauksesta kirjoitetaan. Paketiin ja maijaan pistetty ruotsalaismies oli näemmä Emil Hagberg, joka kuuluu Pohjoismaista vastarintaliikettä johtavaan valtuustoon ja on ilmeisesti järjestön defacto kakkosmies.

Mitä nyt Marko Hietikolla pääsee vähän sylki roiskumaan:

Yle-toimittaja Marko Hietikko naureskeli raudoitetun mielenosoittajan pahoinpitelylle
http://magneettimedia.com/yle-toimittaja-marko-hietikko-naureskeli-raudoitetun-mielenosoittajan-pahoinpitelylle/ (http://magneettimedia.com/yle-toimittaja-marko-hietikko-naureskeli-raudoitetun-mielenosoittajan-pahoinpitelylle/)

Lainaus
Marko Hietikko
@MarkoHietikko
Investigative journalist (Spotlight/Svenska Yle) and martial artist.

Minkäköhän tien kulkija mahtaa Marko Hietikko olla?
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: Gunnar Hymén - 08.12.2016, 11:31:00
yllättäen näitä sekopäitä pyörii YLEn palkkalistoilla.
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: Fiftari - 08.12.2016, 11:41:38
Lainaus
Poliisi esti toimittajien työskentelyä – vaatimuksena sotareportterin varusteet

Helsingin poliisin ratkaisu asetti eri tiedotusvälineet ja journalistit eriarvoiseen asemaan.

Poliisi puuttui toimittajien työskentelyyn Helsingissä heidän pukeutumisensa perusteella. Esimerkiksi Aamulehti kertoi, että itsenäisyyspäivän mielenosoituksia seuranneiden toimittajien liikkumista oli rajoitettu ja heitä oli siirretty mielenosoittajien joukkoon.

Poliisin asettamasta pukukoodista oli tiedettävä etukäteen. Ellei pressiliiviä ollut, oli todennäköinen kohtalo joutua ennakkotiedon saaneita toimittajia epäedullisempaan asemaan. Näin poliisille tarjoutui mahdollisuus rajata, mitä kukakin pääsi näkemään. Tämä on merkityksellistä siksi, että yksi tärkeimmistä seurattavista asioista oli poliisin toiminta.

NATSIT, HEIDÄN VASTUSTAJANSA JA POLIISIVÄKIVALTA

Kaisaniemen puistoon oli kokoontunut itsenäisyyspäivänä suuri joukko mielenosoittajia. Puistossa oli sekä natsistisen Pohjoismaisen Vastarintaliikkeen kansainvälinen mielenosoittajajoukkio että huomattavasti suurempi joukko natseja vastustaneita mielenosoittajia. Paikalla oli runsaasti poliiseja, jotka pitivät joukot erillään.

Toimittajia estettiin havainnoimasta tapahtumia, elleivät he olleet pukeutuneet pressiliiveihin. Eri tietojen mukaan myös selkeästi tiedotusvälineen tunnuksilla merkityt työvälineet, kuten TV-kanavan logolla varustettu mikrofoni, olivat oikeuttaneet vapaampaan työskentelyyn. Niiden toimittajien työskentelyä oli haitattu, joilla ei pressiliiviä tai huomiotaherättäviä välineitä ollut.

Tapahtuma oli poikkeuksellinen. Helsinkiin oli saapunut ulkomaita myöten uusnatseja, joiden edustaman järjestön tavoitteena on koko Suomen valtion lakkauttaminen ja korvaaminen monikansallisella diktatuurilla. Heitä vastustamaan oli ennakkoon ilmoittautunut huomattavasti suurempi joukko ihmisiä. Yhteenoton mahdollisuus oli todellinen. Asialla oli yleisesti niin suurta merkitystä, että se kiinnosti monia sellaisiakin toimittajia ja tiedotusvälineitä, jotka muuten eivät Helsingin poliisin asioita niin tiiviisti seuraa.

Heidän mahdollisuuttaan työskentelyyn poliisi nyt haittasi ja suosi samalla niitä tahoja, jotka ovat muutenkin Helsingin poliisiin liittyvistä asioista kiinnostuneita. Käytännössä poliisi siis rajasi mahdollisuuden kattavaan raportointiin valikoidulle joukolle.

SOTATOIMIALUEILTA TUTUT LIIVIT TOIMITTAJAN VAKIOVARUSTEEKSI

Vapaan tiedonvälityksen ja lehdistönvapauden näkökulmasta poliisin ratkaisu rajoittaa toimittajien työskentelyä on arveluttava, mutta lainkaan välttämättä siinä ei mitään laitonta ole. Viime vuonna annetun Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen (EIT) ratkaisun voi tulkita niin, että poliisi voi harkintansa mukaan vaatia esimerkiksi sotatoimialueilta tuttuja pressiliivejä todisteeksi siitä, että journalisti on journalisti.

Vuoden 2006 Smash Asem -mielenosoituksen yhteydessä poliisi otti kiinni Suomen Kuvalehden valokuvaajan. EIT:n mukaan hänen oikeuksiaan ei ollut kuitenkin loukattu, vaikka hän oli esittänyt poliisille lehdistökortin.

Helsingin poliisin vaatimus pressiliivistä näyttäisi olevan linjassa EIT:n päätöksen kanssa. Aiemmin poliisi ei ole sen saamaa mahdollisuutta tiettävästi käyttänyt, joten itsenäisyyspäivän rajoitukset eivät olleet ennakoitavissa. Asiassa tapahtui nyt tapahtui muutos, ja pukeutumiseen liittyviin toimintarajoituksiin on oletettavasti syytä totutella. Poliisi voi nähtävästi koska hyvänsä estää toimittajien työskentelyä, elleivät he ole pukeutuneet poliisin edellyttämällä tavalla.

Se joka tapauksessa on ja pysyy arveluttavana, että muuttuneista vaatimuksista ei tiedotettu laajemmin. Näin toimiessaan poliisi asetti journalisteja eriarvoiseen asemaan. Tämä ei ole sanan- ja lehdistönvapauden näkökulmasta kestävä ratkaisu.

Suomen journalistiliitto valmistautuu postittamaan jäsenilleen uusia pressikortteja. Niiden lisäksi voisi olla tarpeellista toimittaa jäsenistölle myös liivit. Sellaiseksi on muuttunut Suomi, että nykytoimittajalla on oltava aina sotareportterin varustus takataskussa, mikäli aikoo töitä tehdä.

Ja mikäpä se estää ketään teettämästä itselleen pressiliiviä: joko ensi vuonna kaikki itsenäisyyspäivän mielenosoittajat ovat pukeutuneet sellaiseen?

Isän pikajuna pyysi Helsingin poliisilta nähtäväkseen tiedotteen, jossa pukeutumista koskevat vaatimukset oli esitetty. Myöhäiseen sunnuntai-iltaan mennessä tietoa ei ollut toimitettu.

SEURA (http://seura.fi/isanpikajuna/2016/12/07/poliisi-itsenaisyyspaiva-pressiliivi-sananvapaus/?shared=7198-b46f465f-999)

Kriisialueella olevia toimittajia ei näy kyllä pressi/huomioliiveissä. Luotiliiveissä kylläkin, näissä sitten lukee press tai visitor. Riippuu onko kaveri saatettavana vai palloileeko keskenään.
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: Lalli IsoTalo - 08.12.2016, 11:49:36

Julistan Jääpään serkukseni.
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: Leijona78 - 08.12.2016, 12:12:57
Lainaus
joiden edustaman järjestön tavoitteena on koko Suomen valtion lakkauttaminen ja korvaaminen monikansallisella diktatuurilla.

Jotenkin tämä kuulostaa enemmänkin EU:lta ja sitä johtavilta monikansallisilta byrokraateilta jotka eivät ole päässeet tehtäviinsä kansan mandaatilla. Kun liittovaltiokehitys, jota esimerkiksi Stubb on parhaansa mukaan edistänyt on edennyt siihen pisteeseen mitä EU toivoo, niin tilanne on juuri tuo.
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: Hämeenlinnan Oraakkeli - 08.12.2016, 12:34:38
Täällä hehkutetaan kovasti 3000 marssijaa, mutt pohtikaapas sitä että seuraavien eduskuntavaalien jälkeen vihervasemmistolla on lupa tehdä eduskunnassa ja hallituksessa mitä lystää. Vihervasemmisto nousee liki 100% varmuudella hallitukseen. Perussuomalaisista ei ole edes oppositiossa peloitteeksi. Tästä nuivat saavat kiittää ainoastaan itseään. Asiat on hoidettu luokattoman huonosti.
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: Luka - 08.12.2016, 12:50:04

Tämä olisi toivottavaa kehitystä. Nuivat ovat olleet vain haittana maahanmuuttovastaisten voimien kehitykselle.

Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: Hämeenlinnan Oraakkeli - 08.12.2016, 13:10:04
Täällä hehkutetaan kovasti 3000 marssijaa, mutt pohtikaapas sitä että seuraavien eduskuntavaalien jälkeen vihervasemmistolla on lupa tehdä eduskunnassa ja hallituksessa mitä lystää. Vihervasemmisto nousee liki 100% varmuudella hallitukseen. Perussuomalaisista ei ole edes oppositiossa peloitteeksi. Tästä nuivat saavat kiittää ainoastaan itseään. Asiat on hoidettu luokattoman huonosti.

Tämä olisi toivottavaa kehitystä. Nuivat ovat olleet vain haittana maahanmuuttovastaisten voimien kehitykselle.
Ei ole nuivien lisäksi mitään maahanmuuttovastaisia. Toivottavaa vain ja ainoastaan siksi että joku gaussin käyrän oikean laidan tallaaja tajuaisi että jottain tarttris tehrä.
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: Luka - 08.12.2016, 13:37:22

Eli nuivien hallittu oppositio on toiminut hyvin. PersKeKo hankki läjän sandaalinläpsyttelijöitä ja soihtukulkue kertoo operaation onnistumisesta.

Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: Hämeenlinnan Oraakkeli - 08.12.2016, 13:40:49

Meidän nuivat ovat mallia kuivanmaan kapteeni Olli Immonen ja lauma erilisia örkkejä ja hörhöjä.
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: Lalli IsoTalo - 08.12.2016, 13:44:49

Meidän nuivat ovat mallia ... örkkejä ja hörhöjä.

Älä ole noin ankara itsellesi.
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: ämpee - 08.12.2016, 13:56:32
Täällä hehkutetaan kovasti 3000 marssijaa, mutt pohtikaapas sitä että seuraavien eduskuntavaalien jälkeen vihervasemmistolla on lupa tehdä eduskunnassa ja hallituksessa mitä lystää. Vihervasemmisto nousee liki 100% varmuudella hallitukseen. Perussuomalaisista ei ole edes oppositiossa peloitteeksi. Tästä nuivat saavat kiittää ainoastaan itseään. Asiat on hoidettu luokattoman huonosti.

Jos joku saa "kiitellä" itseään niin se joku on Perussuomalaisten puolue, jota nuivat tukivat, ja jotka sitten petettiin.
Turha tulla uskottelemaan mitään pahempaa versiota jonka virhevas olisi saanut aikaan mikäli persut eivät olisi hirttäneet itseään, määräänsä enempää matuja ei voi tulla.
Pitämällä kiinni linjastaan olisi persut nyt reippaasti yli 30% kannatuksella pelote koko vajakkilaumalle, ja sekoilemalla se kannatus pelkästään kasvaisi.
Mutta ei ollut porukan pomosta valtiomieheksi, hillotolpan veto oli vastustamaton.
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: hattiwatti - 08.12.2016, 14:02:17

Poliisien toiminta mellakoissa on ollut kovin kilttiä. Smash Asemissa oli vähän yritystä mutta siltikin. Kyllä jos siitä rintamalinjasta yrittää yli kumpi puoli tahansa niin siinä ei poliisin puolelta säästellä kaasua, pamppua eikä paineilma-asetta. Loukkaantumisia varmasti tulee vähän puolelle jos toiselle mutta kyllä valtaosa niistä loukkaantujista on luultavasti niitä jotka eivät kuulu väkivaltakoneiston rattaisiin.

Smash Asemistä on 10 vuotta. Poliiseilta on paateroitu pallit pois. Jäljelle on jäänyt vasemmistolaisesti ajatteleva matujen koskemattomuutta valvova virasto.
Elämme punaisen valpon aikaa. Halosen tuhotyö alkaa pikkuhiljaa tulemaan esille.

Olet oikeilla jäljillä, mutta itse epäilen kokoomuslaisen entisen SUPOn pääjohtajan Ilkka Salmen aikana tapahtuneen vaivihkaa suurimmat rakennemuutokset. Hän nimittäin nousi erittäin korkeaan asemaan EU:ssa tämän jälkeen kuten myös Jyrki Katainen. Molempien EU-superaseman saamisen ehtona on tietenkin ollut maanmyymispolitiikka joka todistaa uskollisuuden EU:n agendalle. Kataisen kohdalla tämä on enemmän kuin julkista, Salmen kohdalla on toimittu salassa. Joku voinee By the way tarkistaa onko vieläkin kokoomusjohto SUPOssa.

Ei muuten, mutta mun käsittääkseni SUPO on kanava jota pitkin tulee yleisen poliisijohdon toimintaohjeet, miten EU-yhteensopivaa sen politiikan tulee olla. On selvää, että Soroslainen vasemmisto saa riehua rauhassa korkeimman suojeluksessa. Mitään ristiriitaa Halosen agendan kohdalla ei tietenkän ole.
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: kgb - 08.12.2016, 14:08:38
Oraakkeli ja muutkin voivat jatkaa persubashaustaan jossain muualla kuin tässä ketjussa.
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: hattiwatti - 08.12.2016, 14:21:55
Täällä hehkutetaan kovasti 3000 marssijaa, mutt pohtikaapas sitä että seuraavien eduskuntavaalien jälkeen vihervasemmistolla on lupa tehdä eduskunnassa ja hallituksessa mitä lystää. Vihervasemmisto nousee liki 100% varmuudella hallitukseen. Perussuomalaisista ei ole edes oppositiossa peloitteeksi. Tästä nuivat saavat kiittää ainoastaan itseään. Asiat on hoidettu luokattoman huonosti.

Asia on täysin totta. Siksi kannatan lämpimästi 612 - marssia, sillä siinä kukaan 'nuiva' ei kyennyt tekemään tästä oman poliittisen profiilinsa nostatustilaisuutta, vaan nosti esiin anonyymit 3000 marssijaa poliittisesti neutraalina itsenäisyys-kannanottona.

Mun mielestä nuivuus ja vihervasemmistolaisuus on huono vastakkainasettella, kysehän on itsenäisyydestä matupolitiikassa kuin muuallakin. Matut on tämän ongelman seuraus eikä alkusyy. Moni nuiva ajaa itsenäisyyttä kaventavaa liittoutumispolitiikkaa tai ylikansallisen lainsäädännön kauppasopimuksia huomattavasti kiivaammin kuin vihervasemmisto konsanaan. Siksi 612 puhtaana kannanottona itsenäisyyden puolesta vetää asioita oikeaan suuntaan. Kunhan vain jatkossa pidetään pois puhujat (joita ei tulisi olla lainkaan) jotka hehkuttavat jotain kulttuuri-autonomiaa hyvänä juttuna ikään kuin mitään muuta ei lähtökohtaisesti pidä ollakaan, sillä tämä on koko aatteen päälle kusemista kuten aiemmin kuin nyt on käynyt.
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: vihapuhegeneraattori - 08.12.2016, 14:32:46
Tätä Seuran vakioruikuttajaa saattoi häiritä myös se, että kun poliisit vaativat toimittajilta pressiliivejä, niin he eivät pystyneet haastattelemaan toisiaan ilman että ulkopuoliset sen huomasivat

Kuten mä huomasin siellä hautausmaalla. Ilta(sanomat/lehti) toimittaja ja HS toimittaja haastatteli toisiaan. Oli hauska näky. Nyt meitä ei enää tarvita, ne keksii lööpit itse.
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: Taikakaulin - 08.12.2016, 18:05:31
Semmoinen vinkki järjestäjille, että vastaisuudessa kun kulkue saavuttaa päätepisteensä, niin siellä olisi järjestysmiehet valmiina heti ottamaan soihdut kaikilta osallistujilta ja näin pitämässä huolen hautausmaan siisteydestä. Eli ei mitään ohjeita siitä mihin ne soihdut pitää laittaa, vaan ne kerätään kaikilta pois lopussa ilman sen kummempia ihmettelyitä

edit. vaihdoin sanaa.
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: Ritva Puolakka - 08.12.2016, 18:18:15
Semmoinen vinkki järjestäjille, että vastaisuudessa kun kulkue saavuttaa päätepisteensä, niin siellä olisi järjestysmiehet valmiina heti ottamaan soihdut kaikilta osallistujilta ja näin pitämässä huolen hautausmaan siisteydestä. Eli ei mitään ohjeita siitä mihin ne soihdut pitää laittaa, vaan ne otetaan kaikilta pois lopussa ilman sen kummempia ihmettelyitä.

Hyvä ehdotus! Lisäksi kannattaa olla seurakunnan kanssa yhteistyössä, jotta tämänvuotiset virheet vältettäisiin.

Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: georgeofstreet - 08.12.2016, 18:19:21
Vaarini lepää sankarihaudassa Hietaniemessä ja esikoiseni on paraikaa rauhanturvaajana. En odottanut ihan tällaista kunnianosoitusta, sanoihan jo Khomeini, että haudalle ei saa kusta paitsi häpäisytarkoituksessa. Jos poliisi vielä ensi vuonna päästää 612-kulkueen Sankariristin aukiolle, niin veikkaan että siellä on sinibaretit vastassa.
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: Vredesbyrd - 08.12.2016, 18:21:05
Aiemmin itsenäisyyspäivänä pidetty punavihreän blokin Helsinki ilman natseja -marssi ja näiden puheita:
https://www.youtube.com/watch?v=5gi511ikOkE (https://www.youtube.com/watch?v=5gi511ikOkE)
Lainaus
Noin 3000 marssi Helsingissä äärioikeistoa vastaan
Helsinki ilman natseja-tapahtumassa. Tämä mielenosoitus järjesttiin vastalauseeksi äärioikeiston tapahtumille samana päivänä. Yksi muista saman päivän marssioijoista oli Pohjoismainen Vastarintaliike PVL, jonka Suomen haara SVL pahoinpiteli syyskuussa Jimi Karttusen Helsingin Asema-aukiolla kuolettavin seurauksin.

Lisäys: Nämä "haudalle jääneet nuotion pitäjät" ovat ilmeisimmin olleet SVL:n ruotsalaista haaraa.
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: Fiftari - 08.12.2016, 18:26:53
Vaarini lepää sankarihaudassa Hietaniemessä ja esikoiseni on paraikaa rauhanturvaajana. En odottanut ihan tällaista kunnianosoitusta, sanoihan jo Khomeini, että haudalle ei saa kusta paitsi häpäisytarkoituksessa. Jos poliisi vielä ensi vuonna päästää 612-kulkueen Sankariristin aukiolle, niin veikkaan että siellä on sinibaretit vastassa.

Kulkuehan meni rauhallisesti ja mitä ilmeisemmin ainoa ongelma oli tiedotuksessa ja siivouskin oli mitä ilmeisemmin järjestetty. Vituiksi meni mutta jos siitä otettiin opiksi niin en ainakaan itse fassena tätä pahana näe. Kulkueella kuitenkin kunnioitettiin Suomea ja veteraaneja.
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: georgeofstreet - 08.12.2016, 18:30:38
Kulkueella kuitenkin kunnioitettiin Suomea ja veteraaneja.

Siltä totisesti näytti kun aurinko nousi.
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: mannym - 08.12.2016, 18:31:58
Vaarini lepää sankarihaudassa Hietaniemessä ja esikoiseni on paraikaa rauhanturvaajana. En odottanut ihan tällaista kunnianosoitusta, sanoihan jo Khomeini, että haudalle ei saa kusta paitsi häpäisytarkoituksessa. Jos poliisi vielä ensi vuonna päästää 612-kulkueen Sankariristin aukiolle, niin veikkaan että siellä on sinibaretit vastassa.

Sotilassoittokunta?  ???
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: Impi Waara - 08.12.2016, 18:33:10
Eipä ne vappujuhlien jäljetkään erityisesti esteettistä silmää hivele... Ymmärrän kyllä, että joidenkin on nyt vaan pakottava tarve päästä nillittämään edes jostain.
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: Khevonen - 08.12.2016, 18:34:07
Private Joker: Ari Jalonen, is that you?

Ei tarvitse vastata.
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: georgeofstreet - 08.12.2016, 18:34:26
Sotilassoittokunta?  ???

I rest my case.
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: Vredesbyrd - 08.12.2016, 18:38:32
Ehkä persujen tuella saadaan järjestäytynyt rasismi kuriin ja sitten on nämäkin soihtumarssit marssittu, eikä tule enää roskaa lopetuspaikoille kuten kaikissa massatapahtumissa.
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: koli - 08.12.2016, 18:43:43
Jäsen Kolia, tuota mylyvivää Impiwaaran härkää yritin katsella jos oisin nähnyt. Tosin en paljoa katsellut enkä paljoa nähnytkään. Kiitoksia kaikille loistavista keskusteluista ja lyhyestä illanvietosta. Sää oli parempi kuin viime vuonna, joskin hieman viluisa. Narikkatorin ja Kansalaistorin miekkarit olivat ikävä kyllä turhaa kahtena eri miekkarina. Yksi olisi riittänyt.

Aluksi torilla näytti, että ihmisiä on jopa vähemmän kuin viimeeksi. Mutta sitten kun asetuimme kävelemään niin huomasi että onhan niitä. Mutta vasta kadulla kun katsoi eteen ja taakse niin ei nähnyt loppua eikä alkua. Itse keskustan humuihin saavuttaessa kaukaa edestä kuului mölyä ja huutoa, se äänikantauma jonon edestä osoitti myös letkan laajuuden. Ja leveäkin se oli.

Kyllä sitä vaan saa kerta toisensa jälkeen toivotella, että ihmiset muistaisivat pitää ns. oman mentaalisen ja fyysisen paikkansa, että ei provosoiduta trollien ja wannabe-hippien toimesta.

Itsekin kiertelin vähän Töölön torilla ja etsin tuttuja. Muutamalle kävin käsipäivää sanomassa ja pari sanaa vaihtamassa. Muun muassa hallitussuomalaisten @Matias Turkkila sai fasistisen kädenpuristuksen minulta ja siinä hyvässä hengessä pari sanaa vaihdettiin mielipiteiden erilaisuuksista huolimatta ennen 612-kulkueen alkua. Olisi pitänyt joku tapaamispaikka sopia hompanssien kesken, missä oltaisiin voitu nähdä porukalla Töölön torilla ennen kulkueen alkua.

Vastarintaliikkeen marssilta ja 612:sta jäi mieleen yksi vanhempi herra, joka oli kauempaa matkustanut junalla yksin osallistuakseen molempiin tapahtumiin. Hänen kanssaan puhuimme molempien tapahtumien osallistujamääristä ja tulimme siihen tulokseen, että porukkaa oli erittäin hyvin median mustamaalauksesta ja eliitin levittämästä suomalaisvihasta huolimatta. Toivotaan, että herra pääsi kotiin asti turvallisesti, vaikka oli Vastarintaliikkeen huivi kaulassa. Sanoi kyllä pistävänsä sen piiloon ennen juna-asemalle menoa, ettei saa matuilta tai narkomaaneilta turpaansa. Hattua pitää nostaa varsinkin tuollaisille, jotka ovat yksin tulleet kauempaa paikalle.

Itse kävelin tänään Tampereen keskustassa PVL:n huivi kaulassa ja sain parilta vinkuheinähipiltä pahansuopia katseita, mutta eivät uskaltaneet mitään sanoa. Niin tyylikäs huivi, että pakkohan se on ottaa arkikäyttöönkin. :)
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: Sakari - 08.12.2016, 18:44:44
Kulkueessa varmaankin kulki useampikin sinibaretti, mutta ilman tunnuksia.
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: Shemeikka - 08.12.2016, 18:45:43
Pistin blogiini kuvauksen Itsenäisyyspäivästä 2016.

Lainaus
SUVAKISMIN MUSTA TIISTAI

Suomen Itsenäisyyspäivä 6.12.2016 oli synkkä ja musta päivä suvakisteille, liberaaleille ynnä muille äärivasemmistolaisille. Kansallismielinen 612- kulkue Suomen itsenäisyyden muistoksi keräsi jättiläismäisen osallistujamäärän; suuremman kuin vastustajien yritys sabotoida tilaisuus.

Narinkkatorilla Kampin edessä alkoi kello 15.30 Fortress Europe- tilaisuus. Kirpeään pakkasilmaan tuli noi 150 ihmistä juomaan glögiä, kuuntelemaan puhujia ja musiikkia. Tilaisuuden juonsivat Tiina "Tuonen Joutsen" Wiik sekä Kyuu Eturautti, molemmat kansallismielisten parissa tunnettuja. Musiikkina tapahtumassa oli mm. Maamme-laulu, Finlandia-hymni sekä Sabatonin Suomi-aiheisia hevikappaleita.

Puhujia Narinkkatorilla oli useita; kuten Perussuomalaisten Sebastian Tynkkynen ja kansanedustaja Mika Raatikainen, oululainen Junes Lokka ja monia muita yksityisiä sekä julkisia henkilöitä.

Kampin tilaisuuden osallistujat kävelivät yhdessä Töölöntorille osallistuakseen 612-kulkueeseen ja siellä pajatso laukesi kunnolla; tori edellisvuottakin täydempi ihmisistä. Kulkueen järjestäjiin kuuluva Tuukka Kuru piti isänmaallisen puheen ja osallistujille jaettiin soihdut. Osa marssijoista oli varautunut ottamalla mukaan omat soihdut ja 612-yhdistyksen jakamat 3000 soihtua menivät kaikki kuin kuumille kiville, ja osalle osallistujista soihtua ei riittänytkään.

Kulkueen lähtiessä kello 18.30 aikaan jossain peräpäässä oli kuuleman mukaan kaplakka, kulkueen vastustajien käydessä osallistujien kimppuun mutta poliisi sai häiriköt hallintaan.

612-kulkue eteni hyvässä järjestyksessä kohti Hietaniemen hautausmaata ja häiriöitä ei matkan varrella ollut havaittavissa. Matkan varrella näkyi pari tyttöä pahvilapun kanssa, johon oli kirjoitettu "EI RASISMIA" ikäänkuin Suomen itsenäisyyden muistaminen olisi rasistista. Tytöt eivät kuitenkaan häirinneet kulkuetta; heidän järkytyksensä tuhansien osallistujien määrän nähdessään näkyi kasvoilta. Tytöt saivat palella kadun varrella pitkään, jos aikoivat odottaa koko kulkueen marssivan ohitseen.

Koko kulkueella oli mittaa varmasti 1-2 kilometrin verran ja soihtumeri jatkui edessä sekä takana niin kauas kuin silmä kantoi.

Antifa oli tänäkin vuonna paikalla kyltteineen, mutta pysyi joukkovoiman edessä hiljaa. 612-kulkue tervehti heitä reippailla "HA HA ANTIFA"- huudoilla, joihin ei vastausta kuulunut.

Hietaniemen sankarihautausmaalle saavuttiin määrättyyn aikaan ja eräät virittelivät paikalla laulua. Tilaisuus oli kuitenkin melko lailla ohi. Erään toisen perussuomalaisen kanssa kävelimme pimeän hautausmaan halki takaisin keskustaan.

Vuoden 2016 itsenäisyyden 612-kulkue oli menestys. 3000 jaettua soihtua ja kun osalla oli omat, osan jäädessä ilman, mukana oli keveästi 3200-3300 ihmistä. Poliisi ja kulkueen joukkovoima sekä järjestyksenvalvojat pitivät tilaisuuden rauhallisena ja ensiapuhenkilöstö avusti pätevästi muutamaa kulkueeseen vammoistaan huolimatta osallistuvaa.

Vuonna 2015 kulkueeseen osallistui noin 700 ihmistä, 2016 yli 3000. Ensi vuonna Suomen itsenäistymisen 100-vuotisjuhlavuonna mennee 10000 osallistujan raja rikki.

Kiitän Tuukka Kurua ja muita järjestäjiä loistavasta tilaisuudesta. Ensi vuonna uudestaan.

http://asfalttikukka.blogspot.fi/ (http://asfalttikukka.blogspot.fi/)
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: mannym - 08.12.2016, 18:48:07
Sotilassoittokunta?  ???

I rest my case.

Vaihtoehtoja on soittajat, silakat ja tirpat. Näistä vain yksi saa kalusteensa sinne aukiolle. Tuo myös vaikutti uhkaukselta. Itsehän en marssilla ollut ja isoisäni lepää myös siellä. Nyt kuitenkin meinaat rankaista koko ryhmää marssijoita yhden puun juureen kuseksivan urpon vuoksi. Ei ei ja vielä kerran ei. Se kuseksiva urpo sietäisi saada lekasta kiveksille, marssi saakoot jatkossakin kulkea.
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: Ritva Puolakka - 08.12.2016, 18:50:37
Vaarini lepää sankarihaudassa Hietaniemessä ja esikoiseni on paraikaa rauhanturvaajana. En odottanut ihan tällaista kunnianosoitusta, sanoihan jo Khomeini, että haudalle ei saa kusta paitsi häpäisytarkoituksessa. Jos poliisi vielä ensi vuonna päästää 612-kulkueen Sankariristin aukiolle, niin veikkaan että siellä on sinibaretit vastassa.

Se ei varmasti vähennä meidän aidosti isänmaan ja äidinkielen ystävien kunnioitusta sotiemme veteraaneja kohtaan, jos jotkut ovat käyttäytyneet huonosti. Tuomitsemme jyrkästi tuommoisen käytöksen ja siksi onkin tärkeää, ettei tämmöistä pääse uudestaan tapahtumaan. Ei pidä kuitenkaan jäädä tuleen makaamaan, koska uskon, että kuolleet sielut näkevät sen suuren joukon, joka rakkaudella ja ylpeydellä tuli kunnioittamaan heidän muistoaan.

Olemmeko me niin suuri uhka vallassaoleville, että meiltä haluttaisiin viedä jopa sankareidemme kunnioituksen osoittaminen konkreettisesti? Olisi ainutlaatuisen typerää kieltää jonkun muutaman kahelin takia, toisten käynti sankarihaudalla.

Se olisikin hieno ele teiltä sinibareteilta, että olisitte ensi vuonna siellä vastassa ja pitäisitte huolen järjestyksestä.
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: Saturnalia - 08.12.2016, 19:43:21
Joo olis ollu mukava joku hommalainen nähdä siellä. Yksi kaveri jonka kanssa juttelin oli tullut Ristijärveltä. Kunnioitettava matka. Hämmästeli kun luettelin hänelle Kainuun kyliä ulkomuistista. Kainuun, P-Savon ja P-Karjalan tunnen aika hyvin, vaikka en ole niistä itse kotoisin. 
Junes taisi olla ainut kenet tunnistin, seisoi hetken ihan vieressä. Itse seisoskelin siellä torin pohjoisreunassa, kulkueessa kuljin aika kärjessä. Viereisten kerrostalojen ikkunoissa oli lähes jokaisessa tuijottava ihminen. Jonkun mustahattupäisen lyhyehkön herran kanssa vaihdoin kulkueessa muutaman sanan, ei ollut Hännikäinen kuitenkaan.
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: Lalli IsoTalo - 08.12.2016, 20:29:43
Kyllähän ruotsalaisten apu itsenäisyytemme säilyttämisessä oli talvisodassa korvaamatonta. Ruotsalaiset ja muut pohjoiset veljeskansamme ovat tervetulleita tulemaan kunnioittamaan ja muistelemaan Suomen puolesta kaatuneita maanmiehiään.

Tulevissa taisteluissa suomalaisvastaisen- ja valkoistenvastaisen sorron lopettamiseksi tulemme varmasti jälleen saamaan apua veljeskansoiltamme ja otamme sen vastaan kiitollisina.

Mitään apua ei ole aiemmin saatu kuin yksilöiltä. Eikä tulla tulevaisuudessakaan saamaan.
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: Olli_Johannes - 08.12.2016, 20:33:27
Lisäys: Nämä "haudalle jääneet nuotion pitäjät" ovat ilmeisimmin olleet SVL:n ruotsalaista haaraa.

Vai olisiko sittenkin Tynkkynen yönmustan tuhkaluukkuritarinsa kanssa?

Kun kysyin keltaliiviseltä järjestäjän oloiselta mieheltä minne poltetut soihdut laitetaan sanottiin että siivouspartio tulee perästä. (Kuten tulikin mutta vasta seuraavana päivänä.) Poistuessani muistomerkiltä sinne jäi yksi kasa palavia soihtuja ja porukkaa sen viereen. Lähdin viimeisten joukossa kulkueessa ollutta reittiä takaisin hautausmaan portille. Näin matkalla palavia soihtukasoja jotka sammutin ja laitoin roskisten päälle. En viitsinyt laittaa suoraa roskiksiin etteivät syttyisi palamaan. Hautuumaan käytävälle jäi minun jälkeeni yksi sadevesikaivon päällä palava soihtu joka oli keltaliivisten tyyppien (kaiketi järjestäjien) ja poliisin nenän edessä. Pollarit ja lehtimiehet olivat kulkeneet käytävän läpi ennen minua eikä palaneet soihdut tuntunut silloin häiritsevän.

En ollut kuullut tarkemmin sammutuspisteestä ja oletin siivouspartion tulevan pian jälkeeni. Oman soidun jämät laitoin taskuun kun en keksinyt muutakaan paikkaa. Toki järjestelyjä on syytä parantaa, mutta valtamedia kyllä liioittelee tapahtunutta reippaasti. Ensi kerralla siivouspartio heti tapahtuman päätyttyä toimintaan sekä paikkojen kuvaaminen tapahtuman ja siivouksen jälkeen jos tulee jälkipuintia.

Toisten osallistujien tai järjestäjien syyttely lienee juuri sitä mitä valtamedia toivoikin ja sitä kannattaa välttää. Sarastuksessa kerrottiin että:

Lainaus
Lisäksi netissä liikkuu vahvistamattomia huhuja, että poliisi olisi ottanut hautausmaalta kiinni kuusi ilkivaltaan syyllistynyttä henkilöä. Ilmeisesti he olivat sotkeneet tahallaan paikkoja marssijoiden asiallisesti sammuttamilla ja roska-astioihin asettamilla soihduilla, antaakseen vaikutelman että kulkue olisi käyttäytynyt siivottomasti.

https://sarastuslehti.com/2016/12/08/yhteenvetoa-itsenaisyyspaivasta/  (https://sarastuslehti.com/2016/12/08/yhteenvetoa-itsenaisyyspaivasta/)

Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: Aeon - 08.12.2016, 20:37:10
Mielestäni marssijoitten ei kannata ruoskia itseään marginaalin aiheuttaman sotkun takia. Marssi meni hyvin ja aina on parannettavaa. Lehdistö tietenkin repii otsikoita, osittain vasureitten painostamana, siitä ainoasta negatiivisesta asiasta, joka marssiin liittyi. Asiat on pirun hyvin, jos huonosta kommunikaatiosta ja jokusesta perseilijästä johtuva sotku on ainoa, mistä voidaan lööpeissä valittaa. Järjestäjät varmasti petraavat ensi vuonna. :)
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: Taikakaulin - 08.12.2016, 20:45:27
Hautuumaan käytävälle jäi minun jälkeeni yksi sadevesikaivon päällä palava soihtu joka oli keltaliivisten tyyppien (kaiketi järjestäjien) ja poliisin nenän edessä

Minä olin melko viimeisten joukossa ja näin myös tuon sadevesikaivon päällä olevan soihdun.

Lainaus
Lisäksi netissä liikkuu vahvistamattomia huhuja, että poliisi olisi ottanut hautausmaalta kiinni kuusi ilkivaltaan syyllistynyttä henkilöä. Ilmeisesti he olivat sotkeneet tahallaan paikkoja marssijoiden asiallisesti sammuttamilla ja roska-astioihin asettamilla soihduilla, antaakseen vaikutelman että kulkue olisi käyttäytynyt siivottomasti.

Kyllähän siellä jotain anarkoja vipelsi puskissa palestiinahuivinensa, enkä sikäli yhtään ihmettele vaikka nämä olisivat sen muistomerkkinuotionkin alunperin sytyttäneet.
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: koli - 08.12.2016, 20:48:42
Lisäys: Nämä "haudalle jääneet nuotion pitäjät" ovat ilmeisimmin olleet SVL:n ruotsalaista haaraa.

Vai olisiko sittenkin Tynkkynen yönmustan tuhkaluukkuritarinsa kanssa?

Kun kysyin keltaliiviseltä järjestäjän oloiselta mieheltä minne poltetut soihdut laitetaan sanottiin että siivouspartio tulee perästä. (Kuten tulikin mutta vasta seuraavana päivänä.) Poistuessani muistomerkiltä sinne jäi yksi kasa palavia soihtuja ja porukkaa sen viereen. Lähdin viimeisten joukossa kulkueessa ollutta reittiä takaisin hautausmaan portille. Näin matkalla palavia soihtukasoja jotka sammutin ja laitoin roskisten päälle. En viitsinyt laittaa suoraa roskiksiin etteivät syttyisi palamaan. Hautuumaan käytävälle jäi minun jälkeeni yksi sadevesikaivon päällä palava soihtu joka oli keltaliivisten tyyppien (kaiketi järjestäjien) ja poliisin nenän edessä. Pollarit ja lehtimiehet olivat kulkeneet käytävän läpi ennen minua eikä palaneet soihdut tuntunut silloin häiritsevän.

En ollut kuullut tarkemmin sammutuspisteestä ja oletin siivouspartion tulevan pian jälkeeni. Oman soidun jämät laitoin taskuun kun en keksinyt muutakaan paikkaa. Toki järjestelyjä on syytä parantaa, mutta valtamedia kyllä liioittelee tapahtunutta reippaasti. Ensi kerralla siivouspartio heti tapahtuman päätyttyä toimintaan sekä paikkojen kuvaaminen tapahtuman ja siivouksen jälkeen jos tulee jälkipuintia.

Toisten osallistujien tai järjestäjien syyttely lienee juuri sitä mitä valtamedia toivoikin ja sitä kannattaa välttää. Sarastuksessa kerrottiin että:

Lainaus
Lisäksi netissä liikkuu vahvistamattomia huhuja, että poliisi olisi ottanut hautausmaalta kiinni kuusi ilkivaltaan syyllistynyttä henkilöä. Ilmeisesti he olivat sotkeneet tahallaan paikkoja marssijoiden asiallisesti sammuttamilla ja roska-astioihin asettamilla soihduilla, antaakseen vaikutelman että kulkue olisi käyttäytynyt siivottomasti.

https://sarastuslehti.com/2016/12/08/yhteenvetoa-itsenaisyyspaivasta/  (https://sarastuslehti.com/2016/12/08/yhteenvetoa-itsenaisyyspaivasta/)

Totta. Kansallismielisten pitäisi säilyttää tämä tapahuma sellaisena, että kaikki erimielisyydet haudataan ja pyritään yhteistyössä luomaan mahdollisimman hyvä tapahtuma.

Ehkä vähän turhaan menin Tynkkyselle naljailemaan, pahoittelen.

Itsekin kävin Vastarintaliikkeen huivi kaulassa Töölön torilla kättelemässä Matias Turkkilaa ja puhuimme oikein hyvässä hengessä, vaikka Matias ei varmasti ajattele kovin lämpimästi Vastarintaliikkeestä, enkä minä perussuomalaisista.

Riitely, naljailu on todellakin sitä, mitä media haluaa, koska se estää luomasta hyvää yhteishenkeä 612:n ja estää 612:n kasvamista megaluokan tapahtumaksi.

Suomi Ensin- liikkeen henkilöiden kanssa vaihdoimme kokemuksia ja tietoja, miten omat samaan aikaan olleet tapahtumamme menivät. Siinä oli mukava yhteishenki.
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: internetsi - 08.12.2016, 20:59:29
Lainaus
Totta. Kansallismielisten pitäisi säilyttää tämä tapahuma sellaisena, että kaikki erimielisyydet haudataan ja pyritään yhteistyössä luomaan mahdollisimman hyvä tapahtuma.
Valitettavasti joudun nyt kolille sanomaan, että vatsarintaliikkeen ottaminen mukaan tuo ehkä 10 tyyppiä lisää, mutta samalla 1000 lähtee ja 5000 potentiaalista jättää varmasti tulematta. Parempi siis antaa vatsarintaliikkeiden huutaa punikkiaatettaan jossakin muualla ja jättää margianaaliryhmä pois. Näitä sosialismia huutavia voi käyttää erään tunnetun sosialistin kuvailemina "hyödyllisinä idiootteina". Esim. ensi vuonna voisivat järjestää sen marssinsa vaikka Tattarisuolta Tapanilan asemalle samaan aikaan 612 kulkueen kanssa. Vetäisivät kaikki toista punikkisuuntaa edustavat yhtä idiootit sinne. Silloin heistä olisi jotain hyötyä.
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: Dredex - 08.12.2016, 21:02:34
Kannattaisiko katkaista ne soihdut lyhyemmiksi? Eivät palaisi marssin jälkeen niin pitkään.
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: Lalli IsoTalo - 08.12.2016, 21:06:17
.
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: koli - 08.12.2016, 21:13:04
Lainaus
Totta. Kansallismielisten pitäisi säilyttää tämä tapahuma sellaisena, että kaikki erimielisyydet haudataan ja pyritään yhteistyössä luomaan mahdollisimman hyvä tapahtuma.
Valitettavasti joudun nyt kolille sanomaan, että vatsarintaliikkeen ottaminen mukaan tuo ehkä 10 tyyppiä lisää, mutta samalla 1000 lähtee ja 5000 potentiaalista jättää varmasti tulematta. Parempi siis antaa vatsarintaliikkeiden huutaa punikkiaatettaan jossakin muualla ja jättää margianaaliryhmä pois. Näitä sosialismia huutavia voi käyttää erään tunnetun sosialistin kuvailemina "hyödyllisinä idiootteina". Esim. ensi vuonna voisivat järjestää sen marssinsa vaikka Tattarisuolta Tapanilan asemalle samaan aikaan 612 kulkueen kanssa. Vetäisivät kaikki toista punikkisuuntaa edustavat yhtä idiootit sinne. Silloin heistä olisi jotain hyötyä.

Ei Vastarintaliikkeestä yksikään huudellut mitään huutoja kulkueen aikana, koska huudot olivat kiellettyjä. Se oli hiljainen soihtukulkue. Sen sijaan siellä oli muutama yksittäinen juoppo eripuolilla kulkuetta, jotka mölysivät täysin ruokottomasti ja apinamaisesti humalassa. PVL:n jäsenet käyttäytyivät kyllä arvokkaasti ja kävelimme siisteissä kolmen hengen riveissä.

Tuskin sieltä yksikään jäi Vastarintaliikkeen takia pois. Nuo, jotka väittää jääneensä pois PVL:n takia, on niitä internetaktivisteja, jotka on koko nuoren/vanhan ikänsä mölynneet pelkästään internetissä rehvakkaasti, mutta eivät koskaan ole lähteneet kadulle ilmaisemaan mielipidettään tai kansallismielisyyttään, koska ovat niin veteliä vellihousuja, etteivät jaksa kävellä saati kehtaa näyttää finnistä nörttiturpaansa ihmisten ilmoilla. Tekosyitä kyllä näillä nettiaktivisteilla piisaa, mutta fakta on, että suurin syy siihen etteivät osallistu 612:n, on se, että ne ovat paskahousuja.

Itsekin olin ennen pelkkä säälittävä paskahousunettiaktivisti, mutta olen aktivoitunut ja en aio enää perääntyä yhdenkään uhan edessä.

Edit. Niin ja meitä tosiaan oli jotain 160, en muista tarkkaa lukua, jonka joku laski. Erittäin hyvä määrä kuitenkin kaiken median kauhistelun, mustamaalauksen ja valehtelun jälkeen. Ruotsalaisia oli muutama, sekä naisia että miehiä. Mukavia ihmisiä ja hyvin käyttäytyviä.
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: Taikakaulin - 08.12.2016, 21:18:57
Kuka vain saa toki osallistua 612-kulkueeseen yksityishenkilönä aatetaustasta riippumatta, kunhan on tunnukset piilossa. Valitettavasti joku nuotiolla värjöttelevä sosialisti ei ollut tätä tajunnut. Liekö ollut näitä svedupettereitä?
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: Riukulehto - 08.12.2016, 21:32:10
Jos itsenäisyyspäivänä marssisi vain 612, ei poliisille olisi mitään tarvetta.
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: Sheo - 08.12.2016, 21:38:51
Lainaus
Totta. Kansallismielisten pitäisi säilyttää tämä tapahuma sellaisena, että kaikki erimielisyydet haudataan ja pyritään yhteistyössä luomaan mahdollisimman hyvä tapahtuma.
Valitettavasti joudun nyt kolille sanomaan, että vatsarintaliikkeen ottaminen mukaan tuo ehkä 10 tyyppiä lisää, mutta samalla 1000 lähtee ja 5000 potentiaalista jättää varmasti tulematta. Parempi siis antaa vatsarintaliikkeiden huutaa punikkiaatettaan jossakin muualla ja jättää margianaaliryhmä pois. Näitä sosialismia huutavia voi käyttää erään tunnetun sosialistin kuvailemina "hyödyllisinä idiootteina". Esim. ensi vuonna voisivat järjestää sen marssinsa vaikka Tattarisuolta Tapanilan asemalle samaan aikaan 612 kulkueen kanssa. Vetäisivät kaikki toista punikkisuuntaa edustavat yhtä idiootit sinne. Silloin heistä olisi jotain hyötyä.
En ole täysin perehtynyt 612 kuvioihin, mutta käsittääkseni vastarintaliikettä ei mitenkään otettu mukaan. Ihan itse taisivat päättää, että tuonne lähdetään marssimaan? Ei minua ainakaan haittaa ketkä siellä marssivat, oli vasemmistoa tai ei. Tärkeintä, että hoitavat sen marssimisen arvokkaasti ja ilman politikointia. Striimejä katsellessa vaikutti, että jokunen ei ollut täysin ymmärtänyt ettei humalassa hölöttäminen ja toikkaroiminen ole kovin arvokasta. En tiedä oliko minkä liikkeen edustajia vai ei.

Toivottavasti otetaan opiksi, ja tulevina vuosina parannetaan tiedotusta ja järjestelyjä ettei kenellekään joka aikoo osallistua jää epäselväksi kuinka toimitaan.
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: Abdul Reis - 08.12.2016, 22:02:22
Jos poliisi vielä ensi vuonna päästää 612-kulkueen Sankariristin aukiolle, niin veikkaan että siellä on sinibaretit vastassa.

Voivat he toki tulla kulkuetta vastaan, mutta jos he yrittävät estää laillista kulkuetta niin he syyllistyvät itse laittomuuteen. Silloin sinibarettien vastapuoli ei ole kulkue vaan poliisi.
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: Tabula Rasa - 08.12.2016, 22:14:48
Joo olis ollu mukava joku hommalainen nähdä siellä. Yksi kaveri jonka kanssa juttelin oli tullut Ristijärveltä. Kunnioitettava matka. Hämmästeli kun luettelin hänelle Kainuun kyliä ulkomuistista. Kainuun, P-Savon ja P-Karjalan tunnen aika hyvin, vaikka en ole niistä itse kotoisin. 
Junes taisi olla ainut kenet tunnistin, seisoi hetken ihan vieressä. Itse seisoskelin siellä torin pohjoisreunassa, kulkueessa kuljin aika kärjessä. Viereisten kerrostalojen ikkunoissa oli lähes jokaisessa tuijottava ihminen. Jonkun mustahattupäisen lyhyehkön herran kanssa vaihdoin kulkueessa muutaman sanan, ei ollut Hännikäinen kuitenkaan.

Hmm, itse tunnistelin vanhoja tuttuja nuivia ainakin toistakymmentä ja jututtelin sopivasti. Ongelma kun ei tiedä miltä kukin näyttää. Ehkä lähdet jotain talvimiittiä rakentamaan? Kohtaamista enemmän niin tutustuu ja siteet ryhmien välissä lujittuvat.
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: maltti on valttia - 08.12.2016, 22:17:24
" Valitettavasti joudun nyt kolille sanomaan, että vatsarintaliikkeen ottaminen mukaan tuo ehkä 10 tyyppiä lisää, mutta samalla 1000 lähtee ja 5000 potentiaalista jättää varmasti tulematta. "

Tähän on helppo yhtyä. Pelko päätyä tiedoitusvälineisiin samaan valoluvaan tai videoon vastarintaliikkeen edustajan kanssa on voima joka kannattaa huomioida.
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: JT - 08.12.2016, 22:56:27
" Valitettavasti joudun nyt kolille sanomaan, että vatsarintaliikkeen ottaminen mukaan tuo ehkä 10 tyyppiä lisää, mutta samalla 1000 lähtee ja 5000 potentiaalista jättää varmasti tulematta. "

Tähän on helppo yhtyä. Pelko päätyä tiedoitusvälineisiin samaan valoluvaan tai videoon vastarintaliikkeen edustajan kanssa on voima joka kannattaa huomioida.

Nasseja oli 612-kulkeessa ehkä 4%. Lidlin kassajonossakin heitä saattaa olla suurempi määrä prosentuaalisesti. 612 oli kerrassaan hieno tilaisuus, joka kerännee mukaan ensi kerralla vieläkin sankemman joukon tavallisia ihmisiä.
Nasset eivät häirinneet siellä ketään, eikä moni edes huomannut heidän läsnäoloaan.
Jos pelkää joutua samaan kuvaan nassen kanssa kannattaa hankkia burka tai pysyä visusti kotosalla verhojen takana.
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: Kokoliha - 08.12.2016, 23:40:09
Voitaisiin tosiaan perustaa jo nyt ketju jossa veikataan mihin ruumiinosaan Jaria napsahtaa ensi vuonna ja millä välineellä.

Mitä olisi itsenäisyyspäivä ilman Jaria?

Itsenäisyyspäivänä kaltaiseni wanhat conservatiivit kunnioitamme tietenkin perinteitä. Katsellaan TV:stä Tuntematon, käydään haudoilla sytyttämässä kynttilät ja samoin kaksi ikkunalle. Sitten katsellaan hiukan muorin kanssa Linnan juhlia kunnes päätapahtumana katsotaan livestreamia (TV-uutisistahan sitä ei näe) 612-kulkueesta, jossa marssii arvokkaasti yli 10 000 ihmistä. Kohokohtana jännitetään, millä välineellä ja mihin kulkuetta häiriköivää Jaria tänä vuonna napsahtaa: Kappas, leukaan osui tänä vuonna ja ohhoh, pampusta tuli; nippusiteisiin taisi mennä

Sitten seuraavana aamuna Ylellä toimittajat ja Koivuhalko hajoavat vitutukseensa kertoen miten 100 hengen 612 -kulkueessa natsit rähisivät. Toimittaja Andersson, tuo Kauniaisten Ben Affleck, summaa lopuksi kaiken kilisyttäen rekvisiitaksi tuotuja uuninluukkuja ja Zyklon-B -kanisteria. *Haukotus*
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: kgb - 09.12.2016, 00:03:57
A-studiokeskustelu siirretty tänne (http://hommaforum.org/index.php?topic=118155)
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: kgb - 09.12.2016, 00:09:40
SVL/PVL-jutut siirretty tänne (http://hommaforum.org/index.php/topic,117749.0.html).
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: Tabula Rasa - 09.12.2016, 10:50:41
Kannattaisiko katkaista ne soihdut lyhyemmiksi? Eivät palaisi marssin jälkeen niin pitkään.

Edellisenä vuonna olivat kuulemma sammuneet kesken/palaneet näppeihin asti joka ei sekään ole mukavaa. Ne metallitynnyrit hautuumaan portille ja suunnittelua miten väki levittäytyy. Nythän tuolla keskellä muistomerkkejä oli aivan liikaa porukkaa suhteessa siihen mitä sinne mahtuu. Vaikkapa osa pitkin kaikkia kulkureittejä ja sitä mukaa paikanvaihto kun saa hautakynttilän laskettua. Järjestäjät ohjaamaan miten liikutaan. Järkkäreitä joka polun risteykseen ja selkeä suunnitelma loppuun asti mitä seurataan.

Ja jos poliisit loppuvat kesken, niin eiköhän tästä 3000 porukastakin löydy riittävästi miehiä jotka kouluttaa järkkäreiksi. Jokunen tuhat järkkäriä poliisien lisäksi niin luulisi riittävän valvonta.
Otsikko: Vs: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: Fiftari - 09.12.2016, 10:55:21
Tuli vain mieleen että alkaa mennä vaikeaksi jos tuo tuosta vielä kasvaa koska sitten tuo voidaan jo luokitella yleistötilaisuudeksi:¨
Lainaus
Yleisötilaisuuden järjestämisessä huomioitavaa

Yleisötilaisuuksista ja yleisistä kokouksista säädetään kokoontumislaissa (530/1999). Yleisötilaisuudella tarkoitetaan yleisölle avoimia huvitilaisuuksia, kilpailuja, näytöksiä ja muita niihin rinnastettavia tilaisuuksia, jotka eivät ole yleisiä kokouksia eli ns. mielenosoituksia. Poliisi- ja pelastusviranomaiset edellyttävät yleisötapahtuman järjestäjältä turvallisuusasioiden suunnitelmallista huomioimista.
1. Yleisötilaisuusilmoitus
Yleisötilaisuudesta on ilmoitettava kirjallisesti järjestämispaikan poliisilaitokselle vähintään viisi vuorokautta ennen tapahtumaa, jos sen järjestäminen edellyttää toimenpiteitä järjestyksen ja turvallisuuden ylläpitämiseksi, sivullisille tai ympäristölle aiheutuvan haitan estämiseksi ja/tai erityisiä liikennejärjestelyjä. Ilmoitus on tehtävä aina, mikäli järjestäjä katsoo tapahtuman edellyttävän järjestyksenvalvojan tai yleisellä tiealueella toimivan liikenteenohjaajan läsnäoloa.

Ilmoitus poliisille tulisi tehdä lisäksi ainakin seuraavista tapahtumista:
· suuret tapahtumat (useita satoja osallistujia)
· yleisten paikkojen (varsinkin liikenneväylät) ulkotapahtumat
· erityisryhmille suunnatut tilaisuudet
· myöhäisiltaan tai yöhön kestävät tapahtumat (klo 22.00 jälkeen)

Ilmoituksen tai sen liitteiden tulisi sisältää seuraavat tiedot:
· järjestäjän/vastuuhenkilöiden sekä yhteyshenkilön kattavat yhteystiedot
· selvitys tapahtuman tarkoituksesta, ohjelmasta ja esiintyjistä
· järjestämispaikka sekä sen omistajan tai haltijan suostumus
· arvioitu yleisömäärä/päivä ja yleisömäärä kokonaisuudessaan
· tapahtuman alkamisaika ja arvioitu päättymisaika
· selvitys käytettävistä rakennelmista ja erityisistä välineistä
· turvallisuus- ja pelastussuunnitelma, joka sisältää järjestyksenvalvontasuunnitelman, järjestyksenvalvojat (nimi, henkilötunnus sekä järjestyksenvalvojakortin numero, jos henkilöllä on kortti)
· tiedot mahdollisesta vastuuvakuutuksesta
· tieto mahdollisesta alkoholin anniskelusta, avotulesta ja/tai musiikin esittämisestä
· suunnitelma liikennejärjestelyistä (liikenteen ohjaajien henkilötiedot: nimi ja henkilötunnus)
Loput poliisin (https://www.poliisi.fi/lounais-suomi/yleisotilaisuudet) linkin takaa.
Otsikko: Vs: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: Aeon - 09.12.2016, 12:33:22
Uskon, että järjestävän tahon puolelta löytyy tarpeeksi osaamista ja intoa hoitaa asiat kohdalleen, jos tapahtuma menee yleisötilaisuuden puolelle.
Otsikko: Vs: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: Emo - 09.12.2016, 12:41:56
Uskon, että järjestävän tahon puolelta löytyy tarpeeksi osaamista ja intoa hoitaa asiat kohdalleen, jos tapahtuma menee yleisötilaisuuden puolelle.

Paljon helpommallakin pääsee, eli jos nyt vaikka osallistujia olisi 5000, niin poliisi ja media vaan ilmoittavat/uutisoivat että osallistujia oli 500 ja Dan laskee ettei niitä ollut kuin 150. Mikään noin surkea ei ole yleisötilaisuus-otsakkeen arvoinen tapahtuma.
Otsikko: Vs: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: Lalli IsoTalo - 09.12.2016, 12:58:16
Googlailin vähän näitä soihtujen hintoja. Spekuloin, että 3000 soihtua maksaa vähintään 5000 euroa.

Kiitän lahjoittajaa.  :D

https://www.addnature.fi/235310.html?c=816&_cid=22_-1024_233472_233529_233567_87008_0_Hintaseuranta.fi
Otsikko: Vs: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: Puskistahuutelija - 09.12.2016, 14:10:58
Henki salpautui, kun katsoi video- ja kuvamateriaalia. Hienon näköistä ja ilmeisesti vieläpä erittäin rauhallista. Ensi vuonna pyrin pääsemään ensimmäistä kertaa paikalle ja yritän houkutella jonkun kaverin myös mukaan.

Aiemmilla sivuilla ehdotettu Finlandia-hymni olisi hyvä kulkueen päättäväksi osuudeksi. Joko yhteislauluna tai jonkun kuoron laulamana.
Otsikko: Vs: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: Leijona78 - 09.12.2016, 14:24:56
Laitan tämän faktantarkistuksen myös tähän. Se osoittaa kiistattomasti, miten menestyksekäs tämän kertainen kulkue oli. Onnittelut järjestäjille.

Jos tuon mukaan 612-kulkueessa oli tuo määrä, niin ei siinä vasurihässäkässäkään ollut tuon enempää. Poliisit (jotka ovat ulkopuolinen taho, toisin kuin vassarit omia "mielenosoittajamääriään" arvioidessaan) sanoivat että noiden kahden -vassarimielenosoituksen ja 612-kulkueen- osallistujamäärä oli suunnilleen sama.

Otsikko: Vs: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: Lalli IsoTalo - 09.12.2016, 14:27:30
Henki salpautui, kun katsoi video- ja kuvamateriaalia.

Valo- ja videokuvaajia oli paikalla ihan haitaksi asti, olimme koko ajan toistemme tiellä. Mutta tähän Homman ketjuun kuvia ei tullut kovinkaan monelta kuvaajalta. 2017 kamerat mukaan!
Otsikko: Vs: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: Pöllämystynyt - 09.12.2016, 14:39:07
Tilaisuus oli todella hieno ja vaikuttava lukuunottamatta sitä, että sen jälkeen lähinnä PVL:n väestä koostuneesta laumasta jotkut sotkivat ja polttivat täysin häpeämättömästi nuotiota muistomerkin päällä vieläpä toimittajien lämmitellessä samalla nuotiolla. PVL:n vaikutus kulkueen imagoon oli erittäin kielteinen varsinkin monen isänmaallisen suomalaisen silmissä, jotka eivät pidä sen enempää monikansallisista diktatuureista kuin sankarihautausmaan sotkemisestakaan. Homoetnofobithan joka tapauksessa leimaavat kaiken tällaisen "rasismiksi", "fasismiksi" ja "natsismiksi", joten näiden jo muutenkin äärimmäisen kielteisiin mielipiteisiin natsien läsnäololla on tuskin mitään vaikutusta.

Ehdotan edelleen julistettavaksi, että SVL ei ole tervetullut ensi vuonna, vaikuttaa se näihin tai ei. Ehdotan tätä nimenomaan isänmaallisen, demokratiaa ja itsenäisyyttä arvostavan suomalaisten enemmistön vakuuttamiseksi, en siksi, että pelkäisin homoetnofobisen valevasemmiston ja valemedian jo muutenkin äärimmäisiä yleistyksiä, niputuksia ja harhaluuloja.
Otsikko: Vs: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: Tabula Rasa - 09.12.2016, 14:42:56
Henki salpautui, kun katsoi video- ja kuvamateriaalia.

Valo- ja videokuvaajia oli paikalla ihan haitaksi asti, olimme koko ajan toistemme tiellä. Mutta tähän Homman ketjuun kuvia ei tullut kovinkaan monelta kuvaajalta. 2017 kamerat mukaan!

Muistikorttien kanssa ongelmia. Julkaisen kunhan saan siirrettyä koneelle.
Otsikko: Vs: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: Lalli IsoTalo - 09.12.2016, 14:45:22
Sitten tuosta viinan juonnista.

Jos juodaan kaljaa ennen tilaisuutta ja sitten tulee kusihätä haustausmaalia, niin mitä pakkoraossa tehdään?

Parempi aloittaa kaljanjuonti tilaisuuden jälkeen.
Otsikko: Vs: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: Augustus - 09.12.2016, 14:46:03
Minä en ollut mukana tänä vuonna, syynä laiskuuden lisäksi se, että en oikeastaan tunne ketään, joka olisi lähtenyt kanssani. Yksin on hieman orpoa. Siitä tuli mieleen sellainen ehdotus, että sellaisille jotka tulevat yksin olisi vaikka jonkinlainen kokoontuminen jossain josta sitten lähdetään matkaan jonkun opastamana. Ehkä näin on tehtykkin, mutta multa sellainen on mennyt sitten valitettavasti ohi.

Jäin kuitenkin suuresti kaipaamaan sitä tunnelmaa, josta monet tässä ketjussa ovat maininneet, tärkeän asian ohella. Mutta ensi  vuonna on kyllä pakko osallistua.

edit: kirjoitusvirheet..
Otsikko: Vs: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: Lalli IsoTalo - 09.12.2016, 14:46:31
... kuvien perusteella 612 käyttäytyi itsenäisyyden arvolle sopivan kunnioittavasti.

Jeps.

Mutta kuten Koli sanoi, 2-3 idioottia löytyi. Eivät kuitenkaan aiheuttaneet ongelmia ollenkaan.

Mutta voisiko wiunan juonnin aloittaa vasta kun asialliset hommat on hoidettu?

No ei. Viinan juonti on kiva harrastus, ja selvinpäin kaikki vaan on tylsempää.

Tuo selittääkin pari juttua.
Otsikko: Vs: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: Tabula Rasa - 09.12.2016, 14:47:53
Minä en ollut mukana tänä vuonna, syynä laiskuuden lisäksi se, että en oikeastaan tunne ketään, joka olisi lähtenyt kanssani. Yksin on hieman orpoa. Siitä tuli mieleen sellainen ehdotus, että sellaisille jotka tulevat yksin olisi vaikka jonkinlainen kokoontuminen jossain josta sitten lähdetään matkaan jonkun opastamana. Ehkä näin on tehtykkin, mutta multa sellainen on mennyt sitten valitettavasti ohi.

Jäin kuitenkin suuresti kaipaamaan sitä tunnelmaa, joista monet tässä ketjussa ovat maininneet, tärkeän asian ohella. Mutta ensi  vuonna on kyllä pakko osallistua, koska silloin

Njooh, itsekin tulin yksin. Toki tunsin nuivia ennestään joita morjenstelin. Ehkä pistät paikallistoimintaa, hommakerhoa tms pystyyn ja keräätte porukan millä tulette ensi vuonna?
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: Lalli IsoTalo - 09.12.2016, 15:06:05
Kuulin jutun, että nuotion polttajat tai ainakin nuotion ympärille kokoontuneet olisivat olleet PVL:n jäseniä sekä toimittajia.

Jos tämä pitää paikkansa, niin johtopäätöksiä pitää vetää.

Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: kgb - 09.12.2016, 15:12:20
SVL/PVL-jutut siirretty tänne (http://hommaforum.org/index.php/topic,117749.0.html).

Edelleenkin, jos keskustelette SVL:n marssista ja sen liepeillä tapahtuneista ilmiöistä, jutut tuonne SVL-ketjuun.
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: Ritva Puolakka - 09.12.2016, 15:29:40
Laitan tämän viestini tähän ketjuun, kun se kuitenkin liippaa asiaa. Jos ylläpito haluaa, niin voi tarvittaessa avata sille omansa.

Me Suomalaisuuden Liiton kieliosastossa olemme tehneet seuraavan kannanoton suomen kielen asemasta: "Suomen ja ruotsin kielten epäsuhta ei saa johtaa englannin kielen virallistamiseen". Tässä on siis pelkona, että jos englanti virallistettaisiin, suomen kieli tulisi pikkuhiljaa häviämään. http://www.suomalaisuudenliitto.fi/blogi/2016/12/09/208/
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: Lalli IsoTalo - 09.12.2016, 15:31:16
Lainaus
Näin myös yhden idiootin kusevan sankarihautojen keskellä olevan puun juurelle.

Oikein pohjanoteeraus natseilta. Pahempaan isänmaan loukkaamiseen ei kykene edes anarkot.

Vedetään kaljaa ennen kulkuetta, sitten kustaan mihin voidaan.
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: Lalli IsoTalo - 09.12.2016, 15:44:54
@Lalli IsoTalo

Olipa komeita kuvia...

Kiitos, itse ehdin lukea ketjun vasta pari päivää liian myöhään.
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: Lalli IsoTalo - 09.12.2016, 15:57:03
OT
Vesa Heimo, sinulla on ollut ihan hauskoja oivalluksia, joita olen likettänytkin. Pitävätkö lapsesi oivalluksiasi yhtä liketettävinä, se nähdään kohta.
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: Lalli IsoTalo - 09.12.2016, 18:53:11
Kyllähän ruotsalaisten apu itsenäisyytemme säilyttämisessä oli talvisodassa korvaamatonta.

Kyllähän ei ollut.

Ihan parasta argumentointia.
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: Lalli IsoTalo - 09.12.2016, 19:35:54
Joo olis ollu mukava joku hommalainen nähdä siellä.

Muutaman kerran kävelin torin läpi ja kyselin notta onko täällä hommalaisia? Ei ollut. Tunsin itseni tyhmäksi. Vanhat tutut onneksi vastisivat puheluihin.
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: Sheo - 09.12.2016, 19:40:56
Joo olis ollu mukava joku hommalainen nähdä siellä.

Muutaman kerran kävelin torin läpi ja kyselin notta onko täällä hommalaisia? Ei ollut. Tunsin itseni tyhmäksi. Vanhat tutut onneksi vastisivat puheluihin.
Älä nyt. Tulpahan ainakin mainosta homalle!
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: Shemeikka - 09.12.2016, 19:59:17
Joo olis ollu mukava joku hommalainen nähdä siellä.

Muutaman kerran kävelin torin läpi ja kyselin notta onko täällä hommalaisia? Ei ollut. Tunsin itseni tyhmäksi. Vanhat tutut onneksi vastisivat puheluihin.
Älä nyt. Tulpahan ainakin mainosta homalle!

Hihamerkki hommailijoille että tunnistamme aateveljen ja -sisaren (mikä ettei muunsukupuolisetkin)
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: Tabula Rasa - 09.12.2016, 20:03:00
Itse irrottelin hommakauluslaatat kun kulkue oli tunnukseton.
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: Alaric - 09.12.2016, 20:06:10
OT
Vesa Heimo, sinulla on ollut ihan hauskoja oivalluksia, joita olen likettänytkin. Pitävätkö lapsesi oivalluksiasi yhtä liketettävinä, se nähdään kohta.

Mitäs ihmettä tämä tarkoittaa?
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: Sepeteus Hiihtäjä - 09.12.2016, 20:37:00
Moi kaikki!

Joo ensi vuonna, eli 2017 joka on suomi 100v, niin minä aion osallistua 612-kulkueeseen ensimmäistä kertaa.
Samalla tietenkin aion osallistua ennen soihtumarssia helsingissä järjestettäviin muihin mielenilmauksiin ja itsenäisyyspäivän juhliin.
En ole aiemmin lähtenyt helsinkiin miekkareihin, enkä tähän 612-kulkueeseen, koska en ole kovin aktiivinen miekkareihin osallistuja, olen käynyt elämäni aikana vain kahdessa miekkarissa. Tosin olen osallistunut netin välityksellä livenä lähes kaikkiin SE miekkareihin ja esim. Junes Lokan ja muiden streameihin mielenosoituksista.
Olen päättänyt osallistua ensi vuoden 612-kulkueeseen ja miekkareihin, koska tunnen, että olen sen velkaa, kun niin moni tekee työtä suomen eteen ja itsenäisyyden säilyttämiseksi.

Ensi vuoden 612-kulkue ja muut tapahtumat ennen sitä tulevat olemaan ankarasti häirittyjä, jopa suunnitelmallisesti häirittyjä. Tämä vuoden 2016 kulkue ja muut tapahtumat osoitti sen, että kansallismieliset ovat lähteneet mukaan tapahtumiin aina kasvavin joukoin, koska asia koetaan tärkeäksi ja ihmisillä on huoli siitä, miten suomelle tulee käymään.
Kun ajatellaan aikaisempien vuosien vastamiekkareita ja vasemmistolaisten ja anarkistien riehumisia, niin ne ovat olleet selkeästi suunnattuja ja ennalta ilmoittamattomia. Tämän takia esim. tampereen kiekkojuhlat ja vuoden 2015 612-kulkue joutui hurjan häirinnän kohteeksi, mm. naisia ja lapsia kivitettiin ja heiteltiin lasipurkeilla ja pulloilla ja merkinantosoihduilla, eikä vammoitta selvitty.

Tämä vuoden 2016 612-kulkue selvisi lähes häiriöttä, koska anarkistit, antifasistit ja vasemmistolaiset yhdistivät voimansa yhteiseen "Helsinki ilman natseja" miekkariin, tarkoituksenaan aluksi estää natsien kulkue senaatintorille ja myöhemmin lähteä häiritsemään 612-kulkuetta, edellisen vuoden tapaan.
Näiden vasemmistoryhmien miekkari suunnitelmat menivät rankasti pieleen, koska vasemmistonuoret halusivat suuremman joukon miekkariinsa ja tekivät siitä ns. laillisen, eli ilmoittivat siitä etukäteen, koska vasemmistonuoret halusi toimia laillisesti. Tämä tietenkin kusi pahasti omille kengille, koska ne agressiivisimmat anarkistit ja antifantit olivat eri mieltä ja lähtivätkin ns. omille teille ja tietenkin heidän hommat meni pieleen, kun ei ollutkaan sitä kahtasataa antifanttia selustassa, ei ollut kuin Kumi-Jari ja pari narkkaria.
Koska poliisilla oli ilmoitus ja tieto tästä vasemmiston miekkarista, niin tietenkin poliisi varautui asiaan ja järjesti miekkarille päätepaikan, eristetyn puolen puistosta ja se oli myrkkyä vasemmiston suunnitelmille.
Kyseiseen päätepaikkaan, jonka piti olla vassareiden voimannäyttö natseja vastaan, olikin jotain aivan muuta. Paikalle ei edes tullut koko porukkaa sieltä asema-aukiolta, missä miekkari alkoi, eikä niitä natseja edes tullut sinne päätepaikan kentälle, koska poliisi oli siirtänyt natsit kauas sieltä paikasta.
Kun siis alkuperäisestä n. 2000 vasemmistolaisesta päätepaikkaan, eli sinne kaisaniemen puistoon tuli vain puolet ja heidän alue oli käytännössä saarrettu useilla kymmenillä poliisiautoilla ja miehityksellä, niin vasemmistolaisten "matsista" natseja vastaan tuli sönköttävää huutelua ja jonkun jumputi musiikin kuuntelu tuokio. Myös ne natsit, jotka ei siis päässyt lähellekkään puistoa, niin lähtivät omasta päätepisteestään lähes heti kohti töölöä ja 612-kulkuetta.
Voidaan siis sanoa, että "Helsinki ilman natseja" ja muut vasemmiston voimannäytöt kusi pahasti ja niistä ei jäänyt, kuin se kuuluista vinkuna vassareiden korviin.

Noh koska vasemmistolaisten miekkari ja heidän natsien vastainen kulkue ja riehuminen torpattiin poliisin toimesta etukäteissuunnitelmilla, niin se esti hyvin vasemmistolaisten riehumiset muita kohtaan. Kun jo asema-aukion alkumiekkarin jälkeen puolet jäi pois ja loput palloili siellä kaisaniemessä karsinassa ja poliisien valvonnassa, niin kansallismieliset saivat olla melkosen rauhassa, eikä oikestaan mitään tapahtunut missään.
Tästä kaikesta johtuen 612-kulkue sujui rauhallisesti ja osanottajia oli moninkertaisesti aikaisempiin vuosiin verraten, jopa 5000 on puhuttu, mutta kait se totuus on siinä 3000-4000 välissä.

Kun ajatellaan tätä kaikkea kokonaisuutena, eli natsien oma marssi, useat kansallismielisten miekkarit ja kruununa tunnukseton isänmaallinen 612-kulkue, niin kansallismielisten itsenäisyyspäivä oli todella onnistunut ja sitä kun vertaa vasemmiston touhuihin, niin ero on huima.
Tästä kansallismielisten tämän vuoden menestyksestä johtuen ja siitä, että ensi vuosi on suomen itsenäisyyden 100v juhlavuosi, niin vasemmistolaisten ensivuoden riehuminen on taattua kamaa.
Voisin kuvitella, että vasemmistolaiset, yhdessä anarkistien ja antifanttien kanssa keskittää kaiken toimensa taas 612-kulkuetta kohtaan, koska siitä tulee todennäköisesti tätäkin vuotta suurempi spektaakkeli, koska tämä vuosi oli menestys ja sujui rauhallisesti.
Tästä johtuen vasemmistoryhmät kokoaa voimansa ja keskittää kaiken riehumisen ja vastustuksen tähän itsenäisyyspäivän rauhallisimpaan mielenilmaukseen/kulkueeseen, koska se tulee olemaan päivän suurin ja siellä tulee olemaan aikaisempien vuosien tapaan kaikista kansallismielisistä ryhmistä osanottajia, tosin ilman tunnuksia.

Mitä tekee poliisi? Aikooko poliisi toimia samalla tavalla, kuin tänävuonna, eli selkeästi eristää ja estää vasemmistolaisten aikaisempien vuosien tapaiset mellakat ja riehumiset? Näin luulisin, koska poliisin duuni oli tänävuonna poikkeuksellisen iisiä, siis verrattaen iisiä, koska poliiseja oli riittävästi, jopa ylimiehitys ja poliisin suunnitelmat olivat hyviä.

Mutta sen sanon tähän pitkän vuodatuksen loppuun, että lähteminen ensi vuonna 612-kulkueeseen ei pelota, eikä se saa jäädä väliin, koska asia on tärkeä, se päivä on tärkeä  ja meidän tulee olla vahvemmin edustettuna, kaikki yhdessä juhlimassa itsenäisyyttä ja muistamassa heitä, jotka itsenäisyyden meille toi ja heitä, jotka sen meillä säilytti. Kulkue tulee kohtaamaan suurta vastustusta, monesta eri suunnasta, häirintä tulee olemaan massiivista, kaikkien naisten, miesten ja lasten tulee varautua kaikkeen ikävään, mitä voi tapahtua, mutta me voitamme sen vastustuksen yhdessä, ylpeinä ja pää pystyssä!

Olkaamme siis vuonna 2017 ylpeitä, isänmaallisia ja osallistukaamme suurin joukoin 612-soihtukulkueeseen ja näyttäkäämme, että me suomalaiset ollaan aikamoisia velikultia!

Kiitos ja anteeksi, koska tuu lonk ja tidint riid, mutta se siitä, se ommoro!
Otsikko: Vs: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: Kokoliha - 09.12.2016, 21:38:33
Aiemmilla sivuilla ehdotettu Finlandia-hymni olisi hyvä kulkueen päättäväksi osuudeksi. Joko yhteislauluna tai jonkun kuoron laulamana.
Muistoja Pohjolasta (https://www.youtube.com/watch?v=Ce3QMTGHrIw) on oma suosikkimarssini (myös laulettuna), mutta miten olisi Jääkärimarssi? Paitsi että se ärsyttää vasureita nykyäänkin suunnattomasti, soitetaan-han sitä Linnan juhlissakin. itse asiassa orkesteri muistaakseni aloittaa Linnan juhlat soittamalla Jääkärimarssin. Myös nykyään paljon puhuttu viha on jo alkusäkeessä mainittu; mahtaako Jääkärimarssin laulaminen olla nykyään peräti vihapuhetta?

Lainaus
Syvä iskumme on, viha voittamaton,
meill' armoa ei kotimaata.
Koko onnemme kalpamme kärjessä on,
ei rintamme heltyä saata.
Sotahuutomme hurmaten maalle soi,
mi katkovi kahleitansa.
Ei ennen uhmamme uupua voi,
kuin vapaa on Suomen kansa.
Ei ennen uhmamme uupua voi,
kuin vapaa on Suomen kansa.

Tämä pitänee paikkansa, ei tarvitse olla kovin suuri ennustaja:
Tästä kansallismielisten tämän vuoden menestyksestä johtuen ja siitä, että ensi vuosi on suomen itsenäisyyden 100v juhlavuosi, niin vasemmistolaisten ensivuoden riehuminen on taattua kamaa.
Voisin kuvitella, että vasemmistolaiset, yhdessä anarkistien ja antifanttien kanssa keskittää kaiken toimensa taas 612-kulkuetta kohtaan, koska siitä tulee todennäköisesti tätäkin vuotta suurempi spektaakkeli, koska tämä vuosi oli menestys ja sujui rauhallisesti.
Tästä johtuen vasemmistoryhmät kokoaa voimansa ja keskittää kaiken riehumisen ja vastustuksen tähän itsenäisyyspäivän rauhallisimpaan mielenilmaukseen/kulkueeseen, koska se tulee olemaan päivän suurin ja siellä tulee olemaan aikaisempien vuosien tapaan kaikista kansallismielisistä ryhmistä osanottajia, tosin ilman tunnuksia.
Ensi vuonna vasureille on äärimmäisen tärkeää saada tavalla tai toisella nimen omaan 612 -kulkue epäonnistumaan/häiriköityä. Ja mikäli se ei tärähtäneistöltä onnistu, vaatii vasurimedialta yli-inhimillisiä ponnistuksia vähätellä kulkuetta ja syyllistää se ties mistä.

Mutta sen sanon tähän pitkän vuodatuksen loppuun, että lähteminen ensi vuonna 612-kulkueeseen ei pelota, eikä se saa jäädä väliin, koska asia on tärkeä, se päivä on tärkeä  ja meidän tulee olla vahvemmin edustettuna, kaikki yhdessä juhlimassa itsenäisyyttä ja muistamassa heitä, jotka itsenäisyyden meille toi ja heitä, jotka sen meillä säilytti.
Kyllä. Pitäisi kaiketi itsekin - kotijoukkojen voimakkaasta vastustuksesta huolimatta - hypätä ensi vuonna iltapäivällä etelään menevään junaan. Enpä olekaan Kehä I sisäpuolella käynyt pariin-kolmeen vuoteen.

Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: MW - 09.12.2016, 22:02:11
Moi kaikki!
***
Kiitos ja anteeksi, koska tuu lonk ja tidint riid, mutta se siitä, se ommoro!

Tit riid, ja aika samat mietteet. Aika näyttää.
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: Heikki Luoto - 09.12.2016, 22:49:01
Daily Express uutisoi (http://www.express.co.uk/news/world/740984/Finnish-far-right-supporters-protest-arrest-Helsinki) 612-kulkueen marssijoista "äärioikeistolaisina protestoijina".

Lisäksi:
Lainaus
Earlier in the year, there were reports that Finland may outlaw neo-Nazi groups after a man was killed at a far-right protest.
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: UgriProPatria - 09.12.2016, 22:54:42
Suomen valhemediat ovat hyvin hoitaneet tiedotuksensa ulkomaille.

Mutta entä sitten, kun ulkomaisille medioille valkenee, että heille on suomalaisten päämedioiden ja uutistoimistojen kautta tarkoituksella joko manipuloitu vääriä käsityksiä, tai valehdeltu aivan suoraan?

Kiitos Suomen äärivasemmiston, meihin ei enää sen jälkeen usko kukaan.
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: kgb - 10.12.2016, 09:42:35
On se nyt perkele jos ne lainejutut ei löydä sinne oikeaan ketjuun. Seuraava sananjulistaja väärässä paikassa (eli tässä ketjussa) saa maksimimäärän pidätysselliä.
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: Lalli IsoTalo - 10.12.2016, 09:59:19
OT
Vesa Heimo, sinulla on ollut ihan hauskoja oivalluksia, joita olen likettänytkin. Pitävätkö lapsesi oivalluksiasi yhtä liketettävinä, se nähdään kohta.

Mitäs ihmettä tämä tarkoittaa?

Tämä tarkoittaa, että Vesan lapset tulevat valitettavasti kokemaan "suvaitsevaisen" politiikan - jota Vesa näyttäisi kannattavan - seuraukset.

Vesa vaikuttaa älykkäältä ihmiseltä. Siksi ihmetys.
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: alussaolisana - 10.12.2016, 11:10:25
On se nyt perkele jos ne lainejutut ei löydä sinne oikeaan ketjuun. Seuraava sananjulistaja väärässä paikassa (eli tässä ketjussa) saa maksimimäärän pidätysselliä.

Joutuuko sinne mennessä käsirautoihin ja samalle takapenkille sen mikässenniminytolikaan kanssa?  ;D
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: Pyhä Olavi - 10.12.2016, 11:22:31
Ennustan, että 6.12.2016 jää historiaan muutoksen päivänä, vähän kuin Vanhan valtaus joskus. Kriittinen massa kasvaa ja politiikan äänenpainot muuttuvat. Seuratkaapa politiikan kameleontin Sauli Niinistön kommentteja, "meidän pitää auttaa, mekin voimme tarvita apua" muutama vuosi sitten ja mitä hän puhuu nyt. Ensi vuonna isommalla joukolla mukaan, paremmat järjestelyt, virallinen puhemies/tiedottaja lehdistölle, hyvän käytösen ohjeet, soihduille tynnyrit tms. Jos jokainen meistä tulee itse ja tuo yhden kaverin, niin ollaan jo lähempänä 10 000:ta.
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: Ritva Puolakka - 10.12.2016, 12:03:59

Itse osallistuin nyt ensimmäistä kertaa ja se kannatti. Ilmeisesti edellisistä vuosista oli jo opittu, koska ne soihdut olivat hyviä ja niissä oli panta, ettei steariini päässyt valumaan käsille. Joka vuosi varmasti oppii uutta ja kaikki mitä nyt on tullut esille, kannattaa huomioida.

Se on hyvä, että oli myös omasta takaa valokuvaaja (Lalli), koska kulkuetta on leimattu äärioikeistolaiseksi, natsien jutuksi. Kun katselee noita kuvia, niin ne todistavat, että siellä marssii aivan tavallisia suomalaisia naisia ja miehiä, jotka ovat huolestuneita nykymenosta ja viemällä tervehdyksen sankareillemme, kunnioittavat heidän tekemäänsä työtä isänmaamme hyväksi.
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: georgeofstreet - 10.12.2016, 12:57:43
Vedetään kaljaa ennen kulkuetta, sitten kustaan mihin voidaan.

Onneksi ei ollut lunta maassa. Olisivat kunnianosoitukset oikein loistaneet.
Otsikko: Vs: Lähde Helsinkiin 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä ti 6.12.2016
Kirjoitti: Ritva Puolakka - 10.12.2016, 13:27:39