UmmaGumma

Kirjoittaja Aihe: 2016-08-03 YLE: maahanmuuttajien ja pakolaisten tuottavuus heikko,eivät työllist  (Luettu 14168 kertaa)

writer

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 5 257
  • Liked: 12053
Lainaus
Politiikka 3.8.2016 klo 6:12
Taloustutkijoiden toiveet hallitukselle: Varainsiirtovero pois, muutos työttömyysturvaan ja maahanmuuttajille työharjoittelua
Kilpailukykysopimuksen pontimeksi luvatut veronalennukset sekä pitkän aikavälin säästöpäätökset syövät mahdollisuuksia elvytykseen, sanovat ekonomistit.

Tietyö -liikennemerkkejä.
Kuva: Pekka Sipola / AOP

Hallitus on vielä kaukana tavoitteistaan luoda 110 000 uutta työpaikkaa ja nostaa työllisyysaste 72 prosenttiin. Valtion ensi vuoden tuloja ja menoja sorvataan syksyn budjettiriihessä elokuun lopulla. Taloustutkijat odottavat riihestä päätöksiä, joilla voitaisiin helpottaa muuttamista työn perässä ja kannustaa vastaanottamaan tarjottuja töitä. Ekonomistien mukaan työllisyyden parantaminen elvyttämällä ei tällä haavaa onnistu.

(...)

Työn tarjontaa lisääväksi ehdotukseksi Etlan Vihriälä nostaa lisäksi maahanmuuttajien saamisen työn syrjään kiinni.

– Meille on tullut aika paljon maahanmuuttajia tai pakolaisia ja heidän tuottavuutensa on varsin heikko. Siksi on vaikea kuvitella, että he työllistyisivät normaaleilla työehdoilla. Pohtisin sitä mahdollisuutta, että voitaisiinko heille luoda jonkinlainen harjoittelumekanismi, jossa työvoimakustannukset jäisivät pienemmäksi kuin työehtosopimusten mukaiset palkat. Tämä olisi tietysti tilapäinen, mutta niin kauan kuin heidän tuottavuutensa on selvästi heikompi kuin muun työvoiman, niin heille voitaisiin maksaa pienempää korvausta.

Investointivaraus pohdintaan

Päähallituspuolue keskusta kaavailee niin kutsutun investointivarauksen palauttamista. Sillä tarkoitetaan mallia, jossa yritys voisi tehdä verotettavasta voitostaan varauksen, josta ei maksettaisi veroja. Jos yritys käyttää varauksen tietyn ajan kuluessa investointiin, sen ei tarvitse maksaa varaukseen liittyvää yhteisöveroa edes jälkeenpäin. Taloustutkijat ottaisivat investointivarauksen kanssa aikalisän.

– Periaatteen tasolla investointivaraus sotii sitä periaatetta vastaan, että yritysverotus tulisi olla mahdollisimman yksinkertaista, Jukka Pirttilä näkee.

– Jos investointivaraus on perinteisessä mielessä harkittu asia, niin silloin sen vaikutusta on hyvin vaikea arvioida, mutta tuskin se on kovin suuri, ellei ole niin, että yrityksillä on isoja vaikeuksia saada rahoitusta, mistä ei mielestäni ole vahvaa näyttöä. Tätä täytyisi pohtia huolellisesti. Mielelläni odottaisin selvitysten ja tutkimusten tuloksia, ennen kuin löisin lukkoon yritysverotukseen tehtäviä muutoksia, Vesa Vihriälä sanoo.

http://yle.fi/uutiset/taloustutkijoiden_toiveet_hallitukselle_varainsiirtovero_pois_muutos_tyottomyysturvaan_ja_maahanmuuttajille_tyoharjoittelua/9067898

« Viimeksi muokattu: 03.08.2016, 19:05:58 kirjoittanut Kemolitor »
Jos jätät äänestämättä niin autat silloin muita puolueita ja eniten sinun äänestämättä jättämisestäsi hyötyy vaalit voittava puolue.

Ne persujen kannattajat jotka jättivät äänestämättä 2015 tukivat käytännössä äänestämättä jättämisellään Keskustaa ja ne jotka jättävät äänestämättä 2019 tukevat Demareita ja Kokoomusta.

Eisernes Kreuz

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 7 377
  • Liked: 27550
  • Paalutetaan sananvapaus!
Nyt on taas kovin ristiriitaista.

Kehitysmaalaisten maahanmuuton piti olla Suomelle valtava lottovoitto. Eikö se nyt sitä ole ollutkaan? Onko meitä johdettu harhaan? Eikö yhteiskuntamme oikeasti tarvitsekaan satoja tuhansia arabeja ja afrikkalaisia pitämässä bussit kulkemassa, vessat puhtaina, avaruusohjelmat käynnissä ja leikkaussalit tehokkaassa käytössä?

Hämmentävää tämä tällainen uutisointi. Ehkä jopa rasistista?

There is freedom of speech, but I cannot guarantee freedom after speech.
- Idi Amin, diktaattori

Blanc73

  • Kannatusjäsen
  • Jäsen^^^
  • ****
  • Viestejä: 11 907
  • Liked: 18072
  • Geenivirhe paholainen, Oulun osasto
Ei tarvitse kuin vilkaista kaupunkiemme kaduilla notkuvia lähi-idän ja afrikan jalopeuroja, niin jo sekunnissa ymmärtää ettei heistä ole mihinkään muuhun kuin notkumiseen ja siipeilyyn. Aivan hyödytöntä joutosakkia.
"Somaleissa on korkeasti koulutettuja runsaasti mm. koneinsinöörejä, Soile Syrjäläinen on huomannut. Heidän todistuksensa on vain jäänyt Somaliaan, hän toteaa."

Erikoislääkäri ja terapeutti Pirkko Brusila: "Muslimeilla seksuaalisuuden käsite on kantasuomalaisia laajempi."

guest8096

  • Vieras
Eikö tuo Etlan ehdotus täytä jo järjestäytyneen rasismin tunnusmerkit?

Arkipiispa

  • Kannatusjäsen
  • Jäsen^^^
  • ****
  • Viestejä: 1 126
  • Liked: 1637
  • Rapefugees not welcome !
Lainaus
– Meille on tullut aika paljon maahanmuuttajia tai pakolaisia ja heidän tuottavuutensa on varsin heikko. Siksi on vaikea kuvitella, että he työllistyisivät normaaleilla työehdoilla.

Onko sinun sitä nyt yllättäen vaikea kuvitella ? Kas, kun jokainen jolla on tervettä järkeä on ymmärtänyt tämän jo vuosia sitten. Voin vielä jatkaa ja todeta että tervejärkisen on vaikea kuvitella että he työllistyisivät hyvin yhtään millään ehdoilla.

Mutta on hauskaa havaita, että nyt aletaan tuoda julkisesti esiin sitä ainoaa syytä mikä noiden elättien tuomiseen on aina ollutkin - eli sitä että saadaan palkkataso alas.
"Kelle täällä pitää maksaa ettei kaikki olis niin paskaa" - Ellinoora/Carrie
Polpo:lle tiedoksi: kirjoitukseni arvionnissa on sovellettava Poen lakia.

Elemosina

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 10 593
  • Liked: 12203
  • I hate autocorrect
Kaikki jotain tiettyä ihmisryhmää varten rakennettavat tilapäiset harjoittelumekanismit syrjivät samalla toisia ihmisryhmiä, joille moista mahdollisuutta ei ole tarjolla vaikka työtä ei olekaan löytynyt.
Lisäksi nämä tilapäiset mekanismit pahimmillaan muuttuvat tilapäisestä vakituiseksi.

Oikeasti ne maahanmuuttajat tai pakolaiset, jotka haluavat työllistyä rehellisesti ovat valmiita tekemään töitä sen eteen ihan ilman tilapäisiä harjoittelumekanismeja. He tietävät että he joutuvat tekemään kaksinverroin enemmän hommia ja ovat valmiita tekemään sen.
Illman uikutuksia ja itkuvinkupotkuparkuja mediassa tai tällaisia yhtä ryhmää suosivia ja samalla uutta aiempaakin alempaa työväenluokkaa rakentavaa tilapäistä harjoittelumekanismia.

Vastuuta nyt niille pakolaisille ja maahanmuuttajille itselleen!

(Ja kaikkihan tajuavat että näissä jutuissa ei ole koskaan kyse länsimaisista tai kunnon koulutetuista maahanmuuttajista)

Lainaus
– Meille on tullut aika paljon maahanmuuttajia tai pakolaisia ja heidän tuottavuutensa on varsin heikko. Siksi on vaikea kuvitella, että he työllistyisivät normaaleilla työehdoilla. Pohtisin sitä mahdollisuutta, että voitaisiinko heille luoda jonkinlainen harjoittelumekanismi, jossa työvoimakustannukset jäisivät pienemmäksi kuin työehtosopimusten mukaiset palkat. Tämä olisi tietysti tilapäinen, mutta niin kauan kuin heidän tuottavuutensa on selvästi heikompi kuin muun työvoiman, niin heille voitaisiin maksaa pienempää korvausta.
Avoimilla rajoilla tuhottiin avoin yhteiskunta
EU-turistien CV http://hommaforum.org/index.php/topic,6906.msg1324730.html#msg1324730

pw

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 1 869
  • Liked: 610
Lainaus
– Meille on tullut aika paljon maahanmuuttajia tai pakolaisia ja heidän tuottavuutensa on varsin heikko. Siksi on vaikea kuvitella, että he työllistyisivät normaaleilla työehdoilla. Pohtisin sitä mahdollisuutta, että voitaisiinko heille luoda jonkinlainen harjoittelumekanismi, jossa työvoimakustannukset jäisivät pienemmäksi kuin työehtosopimusten mukaiset palkat. Tämä olisi tietysti tilapäinen, mutta niin kauan kuin heidän tuottavuutensa on selvästi heikompi kuin muun työvoiman, niin heille voitaisiin maksaa pienempää korvausta.

Sipolan Pekitsulle tiedoksi että tuollainen mekanismi on jo olemassa. Sitä kutsutaan pimeäksi työksi.

orientexpressen

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 2 118
  • Liked: 1423
Suomi alkaa olla täynnä kaikenlaisia harjoittelumekanismeja, joilla käytännössä ylläpidetään "matalapalkkatyömarkkinaa". Tiedän yhdenkin firman, missä viiden palkatun työntekijän ohella on koko ajan vähintään kaksi harjoittelijaa, joiden työpanos käytännössä pitää yrityksen talouden juuri ja juuri pinnalla. Välillä kyseessä ovat työkkärin yhdeksäneurolaiset, välillä opiskelijat harjoittelujaksolla, välillä ulkomaalaiset kielikurssilaiset yms.

Harva "harjoittelukierteeseen" päätynyt myöskään saa ylennystä normaaliksi palkatuksi työntekijäksi. Miksi turhaan maksaa työntekijästä sivukuluineen useampi tonni kuussa, kun tämän voi myös saada töihin ilmaiseksi?
Kotoutumisprosessi epäonnistui.

foobar

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 18 911
  • Liked: 35023
Lainaus
– Meille on tullut aika paljon maahanmuuttajia tai pakolaisia ja heidän tuottavuutensa on varsin heikko. Siksi on vaikea kuvitella, että he työllistyisivät normaaleilla työehdoilla. Pohtisin sitä mahdollisuutta, että voitaisiinko heille luoda jonkinlainen harjoittelumekanismi, jossa työvoimakustannukset jäisivät pienemmäksi kuin työehtosopimusten mukaiset palkat. Tämä olisi tietysti tilapäinen, mutta niin kauan kuin heidän tuottavuutensa on selvästi heikompi kuin muun työvoiman, niin heille voitaisiin maksaa pienempää korvausta.

Sipolan Pekitsulle tiedoksi että tuollainen mekanismi on jo olemassa. Sitä kutsutaan pimeäksi työksi.

Pimeän työn ongelma katoaa muuttamalla käytänne lailliseksi (varsinkin jos sitä vielä erikseen tuetaan verovaroista!), vähän niinkuin huumausainerikollisuudesta päästään eroon laillistamalla huumeet. Tosin kaikki huumeet on laillistettava jotta tässä voidaan onnistua, sama taistelu jalon asian edestä lienee vasemmistolla edessä myös pimeän työn osalta. Kaikki maailman paskat jutut, yhtykää!

Se ei haittaa, että edut menevät suurpääoman taskuun. Kunhan homma vaikuttaa tarpeeksi veden kaivoon kantamiselta turhien ulkkarien nimissä ja aiheuttaa julkisia kustannuksia, vasemmisto on kohta mukana kelkassa.
« Viimeksi muokattu: 03.08.2016, 14:49:29 kirjoittanut foobar »
"Avaruudessa kukaan ei voi kuulla moku-ulinaasi" - Rändöm

Pakkanen

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 1 443
  • Liked: 6139
Lainaus
Pohtisin sitä mahdollisuutta, että voitaisiinko heille luoda jonkinlainen harjoittelumekanismi, jossa työvoimakustannukset jäisivät pienemmäksi kuin työehtosopimusten mukaiset palkat. Tämä olisi tietysti tilapäinen

Halpatyövoimamekanismi, jossa työvoimakustannukset jäisivät pienemmäksi kuin työehtosopimusten mukaiset palkat. Tämä olisi tietysti yhtä tilapäinen kuin autovero

Varsin kokoomuslainen haave.

Toiset mokuttaa tyhmyyttään, toiset ahneuttaan.

Jokaisessa projektissa jota maahanmuuttajien nimissä viritellään on lopulta sama lopputulema: maltillisten veronmaksajien rahat menevät jonkin opportunistin taskuun ilman mitään mielekästä vastiketta. Joillakin on tavoitteena pistää ne rahat omaan taskuunsa, toisille taas muiden rahalla ei ole arvoa siinä mielessä että sen käytön tehokkuudella olisi mitään väliä. Pahinta on kun nämä intressiryhmät löytävät symbioottisen tilan...
"Avaruudessa kukaan ei voi kuulla moku-ulinaasi" - Rändöm

Gunnar Hymén

  • Asiantuntija
  • Jäsen^^^
  • *****
  • Viestejä: 9 320
  • Liked: 6346
  • Gunnar Hymen - the new porn standard for women
on nää kyllä vittu röyhkeitä ukkoja mokutuksen tolpassa, herranjumala sentään. ensiksi oltiin uusi Nokia, tuli kirurgia ja poliisia ja vaikka mitä moniosaajaa. tämä "tuottavuusloikkahan" oli kaikille muille selkee, paitsi noille hyysäreille. persnettoa tulee + "lieveilmiöt" ja "sivuoireet". heittäkää tuottavuuskuffarit helvettiin suomen maasta kun tänne ovat laittomasti tulleet
09.11.2016
Winnipeg Jets, Patrik Laine - 3+1
POTUS, Donald Trump - 100-0 vs Hillary

MacGyver

  • Kannatusjäsen
  • Jäsen^^^
  • ****
  • Viestejä: 2 458
  • Liked: 2471
Suomellahan on käsissään ne rusinat pullasta turvapaikanhakijoiden osalta.

Taksiliikenne tullaan tärveltämään täysin näillä läpsyttelijöillä, se on ihan varma.
Sipilän suunnitelmissa on vapauttaa taksiliikenne ja se tullaan tekemään. Soini taitaa harata vastaan ja joku pieni teatteri menossa siltä osin, mutta eiköhän jo keväällä viimeistään shandaalit ole kaasupolkimella.

foobar

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 18 911
  • Liked: 35023
Suomellahan on käsissään ne rusinat pullasta turvapaikanhakijoiden osalta.

Taksiliikenne tullaan tärveltämään täysin näillä läpsyttelijöillä, se on ihan varma.

Vinkki: jos saavutte esim. Länsisatamaan paatilla ja tarvitsette taksin, älkää missään nimessä ottako sitä taksijonon kärjessä olevaa tummaihoista. Minulla on pelkästään toistuvia kokemuksia laaduttomasta palvelusta näiden osalta. Taksitarkastaja kyllä valittelee ja kertoo että tilauksia ei välitetä näille, mutta jostain kumman syystä varsinaista taksilupaa ei saa moisilta millään pois.

Vähitellen tämä tullee johtamaan siihen, että taksi pitää tilata suoraan hyväksi tuntemaltaan firmalta. Joka kerta.
"Avaruudessa kukaan ei voi kuulla moku-ulinaasi" - Rändöm

orientexpressen

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 2 118
  • Liked: 1423
Lainaus käyttäjältä: Yle
– Meille on tullut aika paljon maahanmuuttajia tai pakolaisia ja heidän tuottavuutensa on varsin heikko. Siksi on vaikea kuvitella, että he työllistyisivät normaaleilla työehdoilla. Pohtisin sitä mahdollisuutta, että voitaisiinko heille luoda jonkinlainen harjoittelumekanismi, jossa työvoimakustannukset jäisivät pienemmäksi kuin työehtosopimusten mukaiset palkat. Tämä olisi tietysti tilapäinen, mutta niin kauan kuin heidän tuottavuutensa on selvästi heikompi kuin muun työvoiman, niin heille voitaisiin maksaa pienempää korvausta.

Ihan turha puhua tilapäisestä järjestelystä, kun monen erittäin mamun tuottavuus ei de facto nouse normaalin palkkatason edellyttämälle tasolle edes vuosikymmenten kuluessa ja toisaalta siksi, ettei työnantajan eduissa ole palkata ihmistä normaalipalkalla, kun mamun voi saada samoihin työtehtäviin myös pienemmällä palkalla.

Toisaalta ongelmaksi tulevat lukutaidottomat ja vastaavat, joiden kohdalla pitkäkään kotoutus ei oikein riitä siihen, että heidät haluaisi kukaan palkata edes esim. 700-1000 eurolla per kuukausi täysipäiväistä työtä. Isoja palkkatukia taas julkinen talous ei pidemmän päälle kestä, koska kustannusvaikutus on samaa luokkaa työttömyystuen kanssa.
Kotoutumisprosessi epäonnistui.

Micke90

  • Kannatusjäsen
  • Jäsen^^^
  • ****
  • Viestejä: 19 606
  • Liked: 14712
Ei tarvitse kuin vilkaista kaupunkiemme kaduilla notkuvia lähi-idän ja afrikan jalopeuroja, niin jo sekunnissa ymmärtää ettei heistä ole mihinkään muuhun kuin notkumiseen ja siipeilyyn. Aivan hyödytöntä joutosakkia.

Äläs nyt. Ilmaiseksi he pitelevät seiniä ja estävät niitä romahtamasta.  :'(

Paawo

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 2 261
  • Liked: 5088
  • Huonompi ihminen
Vs: 2016-08-03 YLE:maahanmuuttajien ja pakolaisten tuottavuus
« Vastaus #16 : 03.08.2016, 16:00:05 »
Isoja palkkatukia taas julkinen talous ei pidemmän päälle kestä, koska kustannusvaikutus on samaa luokkaa työttömyystuen kanssa.

Tätä ei se maahanmuuttoinnokkaiden pöljemmän pään porukka ei vielä ole tiedostanut.
Luulevat edelleen, aivan vakavissaan, että se tarvittava raha saadaan aina pois kapitalistilta.  :D Etelärannan väki hieroo käsiään yhteen, silmät ja liituraiturien silmät kiiluvat kuin susihukkasilla.

Kustannusvaikutus on selkeästi kalliimpi verrattuna siihen helpompaan vaihtoehtoon. Työttömyystuet maksetaan tässäkin vaihtoehdossa, palkkatuki ja tarvittava koneisto siihen päälle. Jälleen on meillä ikiliikkuja.  :facepalm:

Ylläoleva teksti on kiihtymystilassa kirjoitettua uhoamista. KKO:2017:52

”On naiivia ajatella, että pelkkä olosuhteiden muuttaminen lopettaisi terroristiset rikokset." - Pekka Haavisto

"Vihapuheesta on lyhyt matka vihatekoon. On tärkeää, että me päättäjinä osoitamme suunnan, johon edetä." - Veronika Honkasalo

orientexpressen

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 2 118
  • Liked: 1423
Tarkemmin ajateltuna jos maahanmuutto otetaan ns. otettuna tosiasiana niin voitaisiin kerralla mennä siihen, että ei lainkaan koulutusta vaativista tai muuten vähän tuottavista töistä aletaan maksaa reilusti pienempää palkkaa kuin nykyään. Esim. puolitetaan kaikenlaisten avustavien työntekijöiden tai vaikkapa siivoojien palkat. Työttömyys pienenisi kerralla ja samalla saataisiin selkeä järjestelmä ilman kaikenlaisten eri ryhmille tarkoitettujen harjoitteluiden tai palkkatukien viidakkoa.

Toki reaalimaailmassa tuollainen ei onnistu vaan se johtaisi valtaviin protesteihin ja maahanmuuttokriittisyyden kasvuun. Siksi järjestelmä epäilemättä ujutetaankin käyttöön vähä vähältä takaoven kautta, kunnes matalapalkkayhteiskunta käytännössä on totta ja pakko hyväksyä.
Kotoutumisprosessi epäonnistui.

toumasho

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 1 780
  • Liked: 3272
  • ..and when the machine breaks down, we break down
Vinkki: jos saavutte esim. Länsisatamaan paatilla ja tarvitsette taksin, älkää missään nimessä ottako sitä taksijonon kärjessä olevaa tummaihoista. Minulla on pelkästään toistuvia kokemuksia laaduttomasta palvelusta näiden osalta. Taksitarkastaja kyllä valittelee ja kertoo että tilauksia ei välitetä näille, mutta jostain kumman syystä varsinaista taksilupaa ei saa moisilta millään pois.

Vähitellen tämä tullee johtamaan siihen, että taksi pitää tilata suoraan hyväksi tuntemaltaan firmalta. Joka kerta.

Heh mitä ihmettä, itselle taisi osua tuo sama tummaihoinen (somali). Jos Volvossa ei olisi ollut automaattijarruja niin peräänajo olisi tapahtunut juuri ennen länsisatamasta poistumista. Tyyppi räpläsi kännykkää sylissään ja auton navigaattoria, ei seurannut liikennettä. Sen jälkeen eksyttiin Pohjois-Helsinkiin ja piti neuvoa kuljettaja kohti kotia.

Mitäs luulette, jos taksiliikenne vapautuu ja über kuskit alkavat kuskata ihmisiä niin luuletteko että mohammed,mehmed,mahumed,<insert generic mohammed> saavat asiakkaita? Yyberissä kun nähkääs voi laittaa kuskeille palautteen ja valkata kuljettajansa. En usko että tuosta kovinkaan leveä leipä urkenee kun ihmisille avataan mahdollisuus äänestää lompakoillaan monikulttuuria, sekä yleisesti ottaen paskaa palvelua, vastaan. Nythän takseissa ei voi valita kuljettajaa tilatessa. Joskus arpaonni ei suosi ja saa sen mamu kuskin joka ei osaa mitään.

Toivon että robottiautot tulevat pian. Sitten voidaan luoda systeemi jossa palveluun rekisteröityessä ilmoitetaan tuloluokka, joka tarkistetaan, ja pirssit ovat sen mukaisia. Ei tuloja - ei kyytiä vaikka rahaa olisi. Näin varmistetaan se että laattaus ja vandalisointitapauksissa löytyy aina maksukykyinen asiakas joka korvaa autolle syntyneet vahingot.
Rasistinen Logiikka Oy, Toimitusjohtaja

Niobium

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 1 587
  • Liked: 3848
Yhden asian mies täällä taas, tervehdys.

Media-alan ammattilaiset, toimittelijat. Kertokaapa miksi keväällä meillä oli erityisen korkeasti koulutettuja ammattilaisia, jotka pyyhkivät vasemmalla kädellä lattiiaa suomalaisilla osaajilla samaan aikaan, kun oikealla kädellä koodaavat maailmaamullistavia sovelluksia? Nyt sama ryhmän tuottavuus on heikko, eivät työllisty.

Missä mättää, kun viesti vaihtuu viikoittain? Osaatteko tehdä työnne, so. välittää tietoa puolueettomasti ja todenmukaisesti?
Oman elämänsä valitettava yksittäistapaus. Anteeksi.

foobar

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 18 911
  • Liked: 35023
Vinkki: jos saavutte esim. Länsisatamaan paatilla ja tarvitsette taksin, älkää missään nimessä ottako sitä taksijonon kärjessä olevaa tummaihoista. Minulla on pelkästään toistuvia kokemuksia laaduttomasta palvelusta näiden osalta. Taksitarkastaja kyllä valittelee ja kertoo että tilauksia ei välitetä näille, mutta jostain kumman syystä varsinaista taksilupaa ei saa moisilta millään pois.

Vähitellen tämä tullee johtamaan siihen, että taksi pitää tilata suoraan hyväksi tuntemaltaan firmalta. Joka kerta.

Heh mitä ihmettä, itselle taisi osua tuo sama tummaihoinen (somali). Jos Volvossa ei olisi ollut automaattijarruja niin peräänajo olisi tapahtunut juuri ennen länsisatamasta poistumista. Tyyppi räpläsi kännykkää sylissään ja auton navigaattoria, ei seurannut liikennettä. Sen jälkeen eksyttiin Pohjois-Helsinkiin ja piti neuvoa kuljettaja kohti kotia.

[...]

Jokainen tuolta tolpalta saatu tummaihoinen kuski on ollut kauneimmin kerrottuna "eksentrinen." En tiedä sitten ovatko olleet samoja kuin sinulla. Yksi ei osannut lukea (tai pikemminkin kirjoittaa - kun osoite ei tietenkään sanonut hänelle mitään), toinen kaasutteli kuin teini joka oli saanut auton ensimmäistä kertaa kokeiltavaksi, ja kolmas ei vienyt minua sinne minne halusin, vaan päätti puolestani että haluan jäädä 150 metrin päähän kohteestani.

Olen oppinut että tuollaisessa paikassa olevalta tolpalta tumman miehen saamalla päätyy täysin ennakoimattomiin tilanteisiin. Ja silti olen toistanut tämän virheen useampaan kertaan.
« Viimeksi muokattu: 03.08.2016, 16:45:41 kirjoittanut foobar »
"Avaruudessa kukaan ei voi kuulla moku-ulinaasi" - Rändöm

foobar

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 18 911
  • Liked: 35023
Toivon että robottiautot tulevat pian. Sitten voidaan luoda systeemi jossa palveluun rekisteröityessä ilmoitetaan tuloluokka, joka tarkistetaan, ja pirssit ovat sen mukaisia. Ei tuloja - ei kyytiä vaikka rahaa olisi. Näin varmistetaan se että laattaus ja vandalisointitapauksissa löytyy aina maksukykyinen asiakas joka korvaa autolle syntyneet vahingot.

Maltan tuskin odottaa tiedostavampien piirien reaktiota jonka mukaan robottitaksit ovat todennäköisesti rasismia.
"Avaruudessa kukaan ei voi kuulla moku-ulinaasi" - Rändöm

MacGyver

  • Kannatusjäsen
  • Jäsen^^^
  • ****
  • Viestejä: 2 458
  • Liked: 2471
Mitäs luulette, jos taksiliikenne vapautuu ja über kuskit alkavat kuskata ihmisiä niin luuletteko että mohammed,mehmed,mahumed,<insert generic mohammed> saavat asiakkaita? Yyberissä kun nähkääs voi laittaa kuskeille palautteen ja valkata kuljettajansa. En usko että tuosta kovinkaan leveä leipä urkenee kun ihmisille avataan mahdollisuus äänestää lompakoillaan monikulttuuria, sekä yleisesti ottaen paskaa palvelua, vastaan. Nythän takseissa ei voi valita kuljettajaa tilatessa. Joskus arpaonni ei suosi ja saa sen mamu kuskin joka ei osaa mitään.
Taksiliikenteen vapautuminen tulee tarkoittamaan että siellä ratin takana on se turvapaikanhakijana maahan läpsytellyt. Ihan niissä normaali takseissa joiden määrää ei enää säännöstellä lupakäytäntöjen kautta. Samalla kun helpotetaan kuskien vaatimuksia mm. kielitaidon suhteen niin irakilaiset valtaavat tuon alan.

Tämä taksiala tulee olemaan se näyteikkuna jolla näytetään kuinka hyvin turvikset työllistyivät. Ajokorttihan siihen ensin tarvitaan, mutta eiköhän ne veronmaksajat vai mitä ne on, maksa ne.

writer

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 5 257
  • Liked: 12053
Naps
Jokainen tuolta tolpalta saatu tummaihoinen kuski on ollut kauneimmin kerrottuna "eksentrinen." En tiedä sitten ovatko olleet samoja kuin sinulla. Yksi ei osannut lukea (tai pikemminkin kirjoittaa - kun osoite ei tietenkään sanonut hänelle mitään), toinen kaasutteli kuin teini joka oli saanut auton ensimmäistä kertaa kokeiltavaksi, ja kolmas ei vienyt minua sinne minne halusin, vaan päätti puolestani että haluan jäädä 150 metrin päähän kohteestani.

Olen oppinut että tuollaisessa paikassa olevalta tolpalta tumman miehen saamalla päätyy täysin ennakoimattomiin tilanteisiin. Ja silti olen toistanut tämän virheen useampaan kertaan.

Vakiojuttuhan on että joutuu kuskin puolesta naputtelemaan osoitteen navigaattoriin kun kuskilta ei onnistu eikä kuskilla ole mitään tietoa missäpäin osoite on.
Tämä siis usean somalitaustaisen taksikuskin kyydissä olleena.

« Viimeksi muokattu: 03.08.2016, 19:05:14 kirjoittanut Kemolitor »
Jos jätät äänestämättä niin autat silloin muita puolueita ja eniten sinun äänestämättä jättämisestäsi hyötyy vaalit voittava puolue.

Ne persujen kannattajat jotka jättivät äänestämättä 2015 tukivat käytännössä äänestämättä jättämisellään Keskustaa ja ne jotka jättävät äänestämättä 2019 tukevat Demareita ja Kokoomusta.

foobar

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 18 911
  • Liked: 35023
Vakiojuttuhan on että joutuu kuskin puolesta naputtelemaan osoitteen navigaattoriin kun kuskilta ei onnistu eikä kuskilla ole mitään tietoa missäpäin osoite on.
Tämä siis usean somalitaustaisen taksikuskin kyydissä olleena.

Muistan saaneeni useita kertoja ihan asiallisia ja ammattitaitoisia somalikuskeja taksikeskuksesta ja hiukan hiljaisemmilta taksitolpilta. Kaikilla tolpilla tätä ei näemmä kannata tosiaankaan odottaa tapahtuvan.
"Avaruudessa kukaan ei voi kuulla moku-ulinaasi" - Rändöm

Kim Evil-666

  • Kannatusjäsen
  • Jäsen^^^
  • ****
  • Viestejä: 12 030
  • Liked: 55375
  • Saatanalliset Säkeet Tervetuloa!
Vai tuottavuus heikko. Se ei ole heikko, se on negatiivinen kaikilla mahdollisilla mittareilla.

Näitä Afrikan, sekä Lähi-idän läpsyttelijöitä vaivaa täydellinen kyvyttömyys elää länsimaisissa yhteiskunnissa niiden vaatimuksilla, sekä säännöillä. Heidän tuottavuutensa ei koskaan tule nousemaan tuon negatiivisen tason yläpuolelle. He ovat siis kirjaimellisesti haittaväkeä. Tyhmempikin on tajunnut sen jo aikaa sitten, kaikesta syötetystä valhepropagandasta huolimatta. Jokainen yhteiskunta, joka kasvavissa määrin tuhlaa resursseja näihin lontijoihin, tulee laskemaan jyrkkää alamäkeä aina pohjalle asti.
Sävytteisviritteinen ja erittäin Nuiva!
Pohjoinen Perkele! Arktisen alueen Eko-Mörökölli!
Ethnos Nation!

"islam on kallon ajettelukeskukset tyhjentävä lobotomia." - Veikko

Arvoton

  • Kannatusjäsen
  • Jäsen^^^
  • ****
  • Viestejä: 6 274
  • Liked: 2581
Silti vasurit ja riistokapitalistit kilpailevat siitä, kummat saavat tänne enemmän kehitysmaiden lahjakkuuksia. Eiks niitä 10 000:tta Arabian vientimyyjää nyt tänne tullutkaan?

Aksiooma

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 6 296
  • Liked: 11576
  • Arvokonservatiivi ja 2000 luvun fennomaani
Vai tuottavuus heikko. Se ei ole heikko, se on negatiivinen kaikilla mahdollisilla mittareilla.

Näitä Afrikan, sekä Lähi-idän läpsyttelijöitä vaivaa täydellinen kyvyttömyys elää länsimaisissa yhteiskunnissa niiden vaatimuksilla, sekä säännöillä. Heidän tuottavuutensa ei koskaan tule nousemaan tuon negatiivisen tason yläpuolelle. He ovat siis kirjaimellisesti haittaväkeä. Tyhmempikin on tajunnut sen jo aikaa sitten, kaikesta syötetystä valhepropagandasta huolimatta. Jokainen yhteiskunta, joka kasvavissa määrin tuhlaa resursseja näihin lontijoihin, tulee laskemaan jyrkkää alamäkeä aina pohjalle asti.

Tulee nähtyä Auramon pihassa näitä moniosaajia. Kaikilla on sandaalit jalassa.

Vapaaehtoiset avustustyöntekijät ovat kyllä suurin ihmetyksen aihe. Kauanko heillä oikeasti kestää havahtua todellisuuteen, että heidän kaikki ponnistelunsa saada nämä luku- ja kirjoitustaidottomat discoläpsyttelijät puhumaan ja kirjoittamaan suomenkieltä, muuttamaan omiin asuntoihinsa ja siirtymään työelämään ovat olleet täysin turhia.

Meneekö siihen vuosi vai useampi vuosi?

Miten monta täydellistä epäonnistumista tarvitaan, että suomalaisella naisella alkaa hälytyskellot soida päässä, että ei tästä helvetti tule yhtään mitään ja miten noi jätkät ikinä selviää täällä, muuta kuin sossun rahoilla (elleivät sitten avioidu jonkun lähiövalaita kanssa).

Pahimmat vihollisemme ovat omassa keskuudessamme ne, jotka itsekkäistä syistä ovat valmiit uhraamaan kansakunnan elinedut ja ne, jotka jatkuvasti ja toistuvasti julistavat totuutena sitä, minkä tietävät valheeksi. -Risto Ryti

Jordan Peterson: Postmodernism - How and why it must be fought https://youtu.be/Cf2nqmQIf

Alaric

  • Administrator
  • Jäsen^^^
  • *****
  • Viestejä: 24 911
  • Liked: 64242
  • Ei maata ilman kansaa, ei kansaa ilman verilinjaa
Onpa julmaa ja kylmää tekstiä taloustutkijalta. Hädänalaiset epäinhimillistetään kuin joksikin koneiksi, joiden pitäisi tuottaa meille jotain. Miksei tässä yhtälössä ole huomioitu lainkaan katukuvan värikkyyden lisääntymistä, ruokakulttuurin rikastumista tai asioita, joita pakolaiset voivat meille opettaa kuten yhteisöllisyyttä, iloisuutta ja vanhuksista välittämistä? Ei kaikki ole suoraan rahalla mitattavissa!
Uusi kansallismielinen puolueprojekti Sinimusta Liike on aloittanut kannattajakorttikeräyksen 12.5.2021!

Käy tekemässä kannatusilmoitus näppärästi ja nopeasti netissä: https://puoluerekisteri.fi/puolue/26

hattiwatti

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 8 872
  • Liked: 6120
Juhana Vartiainen talousoppeineen tulisi haastaa tästä aiheesta. Hänhän on mamutuksen keskeisimpiä tausta-aivoja Ruotsista lainattuine talousoppeineen. Toki jotain muitakin motiiveja saattaa olla miksi on tilattu kokoomukseen; ilmeisesti selittelemään muista syistä tapahtuva prosessi kokkareiden rahoittajille ja äänestäjille parhain päin.

Vartiaisen talousopin heikko kohtahan on, ettei ota tähän asiaan lainkaan kantaa.

Maahanmuuttokriittisen  skenen suurin ongelma on, ettei elä tätä päivää vaan ikäänkuin se mitä scriptassa oli vuonna 2006 'punvihreät on tyhmiä' pätisi tähän päivään. Minkä tahansa kriittisen ryhmän kannattaisi tehdä kunnon talousanalyysi jolla Vartiaisen opit revittäisiin rikki, ja käyttää jotain nuivaa PS-edustajaa tuomaan se osaksi politiikkaa. Mutta ei voi, kun ei taso riitä ja harjaus.

Tagit: