HOMMAN KESKUSTELU => Tupa => Aiheen aloitti: Golimar - 09.08.2020, 15:28:41

Otsikko: Miisa Nuorgam on ensimmäinen etniseen vähemmistöön kuuluva Vuoden nainen
Kirjoitti: Golimar - 09.08.2020, 15:28:41
Lainaus
X

Tamperelainen Miisa Nuorgam on nimetty Vuoden naiseksi 2020. Valinnan on tehnyt Suomen liike- ja virkanaisten liitto eli Business and Professional Women Finland ry (BPW Finland). Valinta julkistettiin 3.6. järjestetyssä yhdistyksen etätapahtumassa.

Tunnustus on jaettu vuodesta 1955 lähtien. 28-vuotias Nuorgam on nuorin tunnustuksen koskaan saanut henkilö. Hän on saamelaisena myös ensimmäinen etniseen vähemmistöön kuuluva nainen, jolle tunnustus osoitetaan.

– Se tuntuu todella isolta nimitykseltä. On ihan mahtavaa, että se kaikki työ, mitä on yhdenvertaisuuden eteen tehnyt, saa jonkinlaista tunnustusta, iloitsee Nuorgam.

X

Sosiaalisessa mediassa aktiivinen Miisa Nuorgam työskentelee Yle Kioskin toimittajana Yle Kioski Gaming -kanavalla.

Hän toimii aktiivisesti e-urheilun parissa ja on kiertänyt ympäri Suomea kertomassa e-urheilusta. Nuorgam on tuomaroinut peliturnauksia, järjestänyt tamperelaista LanTrek-pelitapahtumaa ja istunut Suomen elektronisen urheilun liiton, SEUL:in hallituksessa.

– Hänen poikkeuksellinen urapolkunsa osoittaa olevan mahdollista luoda ammattilaisuutta ja työllistyä alalla, johon ei ole selkeää koulutuspolkua.

X

https://yle.fi/uutiset/3-11384650

https://www.instagram.com/miisanuorgam/?hl=fi

Otsikko: Vs: Miisa Nuorgam on ensimmäinen etniseen vähemmistöön kuuluva Vuoden nainen
Kirjoitti: Eino P. Keravalta - 09.08.2020, 15:37:35
Suomessa saa palkinnon, jos on sekaisin ja aiheuttaa vaaraa yhteiskunnalle.

Sen sijaan, jos on järkevä ja moraalinen, saa sakot jos uskaltaa avat suunsa.

Orwelliaaninen inversio.
Otsikko: Vs: Miisa Nuorgam on ensimmäinen etniseen vähemmistöön kuuluva Vuoden nainen
Kirjoitti: Beef Supreme - 09.08.2020, 15:43:27
Tulee mieleen se meemikuva jossa Tyrone saa palkkion "for being a black teen."

Mikä tuollaisen tittelin arvo sitten olikaan ennen, nyt se on entistä pienempi.
Otsikko: Vs: Miisa Nuorgam on ensimmäinen etniseen vähemmistöön kuuluva Vuoden nainen
Kirjoitti: Lalli IsoTalo - 09.08.2020, 15:47:10
"Miisa Nuorgam on ensimmäinen etniseen vähemmistöön kuuluva Vuoden nainen"

Wikipedia: "Miisa Nuorgam on saamelainen toimittaja ..."

Missä ovat ne saamelaisten piirteet?
Otsikko: Vs: Miisa Nuorgam on ensimmäinen etniseen vähemmistöön kuuluva Vuoden nainen
Kirjoitti: Fiftari - 09.08.2020, 15:53:29
Eli koska vuoden nainen ja edustaa vähemmistöä niin on nyt sitten pätevä kommentoimaan feminismiä ja syrjintää. Yle kutsuu puhuvaksi pääksi kun tarvetta tulee. Nuotit on selvillä.
Otsikko: Vs: Miisa Nuorgam on ensimmäinen etniseen vähemmistöön kuuluva Vuoden nainen
Kirjoitti: Eino P. Keravalta - 09.08.2020, 16:00:05
Koska mä saan palkinnon - mutsilla on geenitestin mukaan rahtunen eskimoverta.
Otsikko: Vs: Miisa Nuorgam on ensimmäinen etniseen vähemmistöön kuuluva Vuoden nainen
Kirjoitti: Dirre - 09.08.2020, 16:00:38
tuttu joka oli samalla luokalla tän miisan kanssa niin kerto että ei eukkoo paljo kiinnostanu juurensa ennen kuin tajus että sillä voi saada huomioo
Otsikko: Vs: Miisa Nuorgam on ensimmäinen etniseen vähemmistöön kuuluva Vuoden nainen
Kirjoitti: Fiftari - 09.08.2020, 16:04:07
tuttu joka oli samalla luokalla tän miisan kanssa niin kerto että ei eukkoo paljo kiinnostanu juurensa ennen kuin tajus että sillä voi saada huomioo

Pätee mihin tahansa. Oli se sitten ihonväri tai tausta. Jos sillä voi ratsastaa niin siitä välitetään. Jos kukaan ei osoittaisi huomiota siihen että mistä viiteryhmästä on lähtöisin niin ei sitä kukaan toisi millään tavalla esille.
Otsikko: Vs: Miisa Nuorgam on ensimmäinen etniseen vähemmistöön kuuluva Vuoden nainen
Kirjoitti: Larva - 09.08.2020, 16:11:30
Olen aina hämmästellyt noita Miisan kulmakarvoja. Ne ovat ihan käsittämättömät. Miksi kukaan nainen haluaa näyttää sarjakuvahahmolta?

Onkos Miisa on 100% saamelainen vai vain puoliksi, kun näyttää kovasti ihan perus persjalkaiselta suomalaiselta?
Otsikko: Vs: Miisa Nuorgam on ensimmäinen etniseen vähemmistöön kuuluva Vuoden nainen
Kirjoitti: Eino P. Keravalta - 09.08.2020, 16:17:40
Hienoa, Miisa!

Ensimmäinen askel rotutietoisena rasistina on nyt otettu!

Seuraavaksi sitten voit alkaa 'ruskeaksi tytöksi', siitä voi saada vielä lisää fyrkkaa.
Otsikko: Vs: Miisa Nuorgam on ensimmäinen etniseen vähemmistöön kuuluva Vuoden nainen
Kirjoitti: Lahti-Saloranta - 09.08.2020, 16:22:23
Lukaisin joskus jostakin että saamelaisilla on vallitsevana piirteenä ruskeat silät. Johtui kuulema evoluutiosta. Ruskeat silmät ei häikäisty läheskään yhtä herkästi kuin esim siniset.
Otsikko: Vs: Miisa Nuorgam on ensimmäinen etniseen vähemmistöön kuuluva Vuoden nainen
Kirjoitti: Hohtava Mamma - 09.08.2020, 16:22:54
Miksiköhän se taksikuski ei soittanut poliiseja paikalle kun nirppanokka kieltäytyi maksamasta siihen astista taksamittarin lukemaa? Kiukkupissisten kanssa ei pidä alkaa huutokilpailuun vaan pitää tyynesti kiinni omista oikeuksistaan ja mielipiteistään.

Todennäköisesti kuski valitsi pienemmän riesan tien ja olisiko seuraava poka ollut jo jonossa. Mutta jälleen kerran esimerkki siitä, miten vasemmistofeministit kuvittelevat, ettei sääntöjä tarvitse noudattaa jos omat tunteet niin määrittävät. Sinun oikeutesi loppuvat siinä, missä minun tunteeni alkavat.
Otsikko: Vs: Miisa Nuorgam on ensimmäinen etniseen vähemmistöön kuuluva Vuoden nainen
Kirjoitti: Tomatoface - 09.08.2020, 16:35:34
Kantasuomalaisten taksikuskien kannattaa laittaa tämä naama ylös ja ohjata tolpalla aina seuraavalle taksille. Vai olisko sittenkin parempi että joka taksiin tulee kyltti minkä taustainen kuski on ratissa? Miisat voi sitten ihan itse poimia oikean kuskin joukosta ettei tule vihattu VHM kuskiksi.

Tämähän olisi win-win kun rasistit voisivat sitten myös välttää mamu-kuskeja.
Otsikko: Vs: Miisa Nuorgam on ensimmäinen etniseen vähemmistöön kuuluva Vuoden nainen
Kirjoitti: sancai - 09.08.2020, 17:26:32
Nämä kaksoisstandardit on kyllä hyviä. Miisa Nuorgam saa esiintyä ja uhriutua "etnisenä vähemmistönä" vaikka on 100% valkoinen ja 100% kantaväestöön sulautuva, koska hän edustaa vihervasemmistolaisia mielipiteitä. Kukaan vihervasemmistolaisessa kuplassa ei kyseenalaista hänen etnisyyttään ja vähemmistöuhristatustaan.

Mutta kun etniseen vähemmistöön kuuluva henkilö esittää oikeistolaisia mielipiteitä, ryntää joukko vasemmistonuoria kiistämään hänen oikeutensa esiintyä vähemmistön edustajana, koska hän on "white passing". Jopa suomen-kurdi Seida Sohrabi, eli selkäesti tummapiirteinen henkilö joutui vasemmiston vihamyrskyn kohteeksi, koska hän on liian "valkoinen" ja siten etuoikeutettu esiintyäkseen vähemmistön edustajana.

Yhdysvalloissa tätä tapahtuu enemmänkin, jopa intialaisia, aasialaisia ja vaaleampia latinoita vastaan hyökätään jos he esittävät vääriä mielipiteitä, koska he eivät ole tarpeeksi mustia. Sen sijaan selkeästi valkoisten vasemmistolaisten julkimoiden ja poliitikoiden annetaan ylpeillä (usein keksityillä) etnisillä sukujuurillaan ja ajaa agendaa.
Otsikko: Vs: Miisa Nuorgam on ensimmäinen etniseen vähemmistöön kuuluva Vuoden nainen
Kirjoitti: Outo olio - 09.08.2020, 18:36:15
Koska mä saan palkinnon - mutsilla on geenitestin mukaan rahtunen eskimoverta.

Nyt Eino hys hys, heitän spekulaationa että joku äitisi kaukainen sukulainen on joskus geenikolonisoinut alkuperäisheimoa, ja populaation perimään jäänyt kontaminaatio on nyt virheellisesti määritelty populaatioon kuuluvaksi, vaikka on oikeasti alkuperältään valkoista, ja kyseinen perimä äidissäsi kuvitellaan eskimotaustaksi, vaikka asia on juuri päinvastoin.

(Jos joku kokee ylläolevan raflaavana ja aidosti rasistisena, niin niin minäkin, mutta juuri noin "anti"rasistit asian mieltäisivät, vaikka eivät sitä selvinpäin kehtaisi myöntääkään.)
Otsikko: Vs: Miisa Nuorgam on ensimmäinen etniseen vähemmistöön kuuluva Vuoden nainen
Kirjoitti: Vaniljaihminen - 09.08.2020, 19:15:41
Jos sanottais vaikka näin, että aitoja saamelaisia ovat ne, ketkä asuvat siellä pohjoisessa harjoittamassa perinteisiä saamelaisia elinkeinojaan. Siitä ryhmästä saa sulkea pois kaikki hipster-saamelaiset, jotka kammoksuvat yksinäistä vaimonpuutteessa elävää Aslakia ja keskittyvät kaikenlaiseen uusvasemmistolaiseen aktivismiin.
Otsikko: Vs: Miisa Nuorgam on ensimmäinen etniseen vähemmistöön kuuluva Vuoden nainen
Kirjoitti: Pyhä Olavi - 09.08.2020, 19:20:04
Tämä eskimoveritulos jenkkitesteissä johtuu siitä, että jossain vaiheessa sukuasi on rokottanut ahkera Venäjän soturi, jostain Siperian vähemmistöstä. Onhan niillä Amerikan jääkansan kanssa yhteiset geenit, mutta tänne ei inuitit ehtineet panopuuhiin kajakeillaan.
Otsikko: Vs: Miisa Nuorgam on ensimmäinen etniseen vähemmistöön kuuluva Vuoden nainen
Kirjoitti: n.n. - 09.08.2020, 19:20:48
Miksiköhän se taksikuski ei soittanut poliiseja paikalle kun nirppanokka kieltäytyi maksamasta siihen astista taksamittarin lukemaa? Kiukkupissisten kanssa ei pidä alkaa huutokilpailuun vaan pitää tyynesti kiinni omista oikeuksistaan ja mielipiteistään.

Todennäköisesti kuski valitsi pienemmän riesan tien ja olisiko seuraava poka ollut jo jonossa. Mutta jälleen kerran esimerkki siitä, miten vasemmistofeministit kuvittelevat, ettei sääntöjä tarvitse noudattaa jos omat tunteet niin määrittävät. Sinun oikeutesi loppuvat siinä, missä minun tunteeni alkavat.
Mitenkähän menisi, jos taksikuskin hehkutettua [lisää vapaavalintainen vasemmistolainen agenda] asiakas toteaisi, että perkele enhän minä tästä maksa. Miisa rientäisi puolustamaan henkistä loukkaamattomuutta?
Otsikko: Vs: Miisa Nuorgam on ensimmäinen etniseen vähemmistöön kuuluva Vuoden nainen
Kirjoitti: Beef Supreme - 09.08.2020, 19:37:10
Tulee mieleen se meemikuva jossa Tyrone saa palkkion "for being a black teen."

Mikä tuollaisen tittelin arvo sitten olikaan ennen, nyt se on entistä pienempi.

Onnittelemme Miisaa siitä että hän on etninen nainen.
Otsikko: Vs: Miisa Nuorgam on ensimmäinen etniseen vähemmistöön kuuluva Vuoden nainen
Kirjoitti: Jauho - 09.08.2020, 20:23:08
Tämä jos kävelevänä yrittäisi kyytiini ja tunnistaisin, en ottaisi kyytiin. Jos kyyti toteutuisi muuten, ja ei suostuisi, syystä tai toisesta, maksamaan, ajaisin petossyytteen läpi (se on aina hieman kuskin harkinnassa). Tampereellakin on tullut kyytejä ajettua.

Ei jumaliste Ylen toimittelija lähtisi ainakaan maksamatta, se on varma, vaikka sitten oma pärstäni somessa tai missä tahansa.
Otsikko: Vs: Miisa Nuorgam on ensimmäinen etniseen vähemmistöön kuuluva Vuoden nainen
Kirjoitti: TapsaT - 09.08.2020, 20:32:00
Nyt sitten vaan Miisalle joku kahden viikon kirjekurssi tähän päälle, niin YLE voi käyttää hänestä titteliä "tutkija". Sitten vaan eri YLEn ohjelmiin kommentoimaan ja haukkumaan valkoisia, hiljaisia ja tunnollisia veronmaksajia, tietenkin "tutkijan" vankalla arvovallalla.
Otsikko: Vs: Miisa Nuorgam on ensimmäinen etniseen vähemmistöön kuuluva Vuoden nainen
Kirjoitti: Totti - 09.08.2020, 20:57:13

Tuo eukko on niin täynnä paskaa että oksat pois.

Ei kukaan taksikuski ala kertomaan "rasistista paskaa" ellei itse ole aloitteellinen. Taksikuskit juttelee täsmälleen sitä mihin asiakas yllyttää ja johdattaa. Ei ne ala kertomaan jotain omia poliittisia mielipiteitä ellei vahvasti johdata keskustelua siihen suuntaan. Tiedän tämän runsaasta kokemuksesta.

Nuorgam siis valehtelee silmät kirkkaana tai puhui itse "rasistista paskaa" tai hänellä oli joku somalikuski, joka haukkui hänen kalkinvalkoisen naamansa pystyyn, veikkaan kahta ensimmäistä.

Tämä Nuorgam on kyllä turhakkeiden turhake. Vitivalkoinen ämmä yrittää tehdä itsestään jonkinlaisen marttyyrin ja esiintyy jonain saamelaisten maskottina. Nuorgamin tekopyhyys on niin oksettava, että tässä pitää kohta pistää sormet kurkkuun.
Otsikko: Vs: Miisa Nuorgam on ensimmäinen etniseen vähemmistöön kuuluva Vuoden nainen
Kirjoitti: Hohtava Mamma - 09.08.2020, 21:40:19
Olisi aika kova veto tältä Miisaa kuskanneelta taksikuskilta kysyä julkisesti twitterissä Miisalta, saako julkaista videotallenteen kyseisestä tapauksesta. Miisallahan ei pitäisi olla mitään estettä sille jos asiat ovat menneet hänen kuvailemallaan tavalla.

Otsikko: Vs: Miisa Nuorgam on ensimmäinen etniseen vähemmistöön kuuluva Vuoden nainen
Kirjoitti: n.n. - 09.08.2020, 22:08:28
Ei kukaan taksikuski ala kertomaan "rasistista paskaa" ellei itse ole aloitteellinen. Taksikuskit juttelee täsmälleen sitä mihin asiakas yllyttää ja johdattaa. Ei ne ala kertomaan jotain omia poliittisia mielipiteitä ellei vahvasti johdata keskustelua siihen suuntaan. Tiedän tämän runsaasta kokemuksesta.
Toki kannattaa muistaa, että maailmassa post-Sipilä/Berner taksikuskiksi pääsee henkilö, jotka uhoaa jättävänsä väärän mielipiteen omaavat humalaiset paleltumaan pakkaseen eli kaikki on mahdollista.

Tosin siitä mielikuvasta on vaikea päästä, että Miisalla on nyt sama tarinankerronta käynnissä kuin em. taksarillakin, tosin tilanne vain käännettynä.
Otsikko: Vs: Miisa Nuorgam on ensimmäinen etniseen vähemmistöön kuuluva Vuoden nainen
Kirjoitti: Vellamo - 09.08.2020, 22:28:03
Ennen vanhaan "hyvät ihmiset" tekivät työtä, auttoivat lähimmäisiään sekä ponnistelivat oppiakseen asioita, kehittääkseen taitojaan ja antaakseen panoksensa yhteiskunnalle ja kotimaalleen.

Nykyään "hyvät ihmiset" valittavat, loukkaantuvat, ilmiantavat ja kiusaavat. Ai niin, osa tyrkyttää myös tissejään ja persettään sosiaaliseen mediaan.
Otsikko: Vs: Miisa Nuorgam on ensimmäinen etniseen vähemmistöön kuuluva Vuoden nainen
Kirjoitti: Bellum - 09.08.2020, 22:30:34
En ole perehtynyt tämän henkilön tuotoksiin, mitä nyt ikinä tekeekään, enkä koskaan ole kuullutkaan hänestä...joten ennakkoasenteet on minimissä...silti kuulostaa hyvin vahvasti että on nyt rodullistetuksi tullessaann omaksunut sen vaatiman roolin, elikkäs Husauttelun ja hyötymisen.

Onnea silti nimityksestä, ihan vilpittömästi ja toivottavasti hän löytää jonkun muun mission ja tavan edetä kuin toteemiuden ja ratsastamisen, kun on kuitenkin  kait  selkeästi ihan omilla ansioillaan jotakin aikaan saanut.

Ymmärrän toki että tässä kieroon kasvaneessa kulttuurissa toteemieläimen rooli on houkutteleva, pahoin pelkään vain että on hyvin nopeasti se luu kaluttu kun  on noin tavallinen suomalainen...ei kannata...toki jos muuten on tavan viherkommunisti niin jtn etua varmaan tuostakin vähästä.
Otsikko: Vs: Miisa Nuorgam on ensimmäinen etniseen vähemmistöön kuuluva Vuoden nainen
Kirjoitti: Pentecost - 09.08.2020, 23:49:57
Odotan sitten sitä uutista, kun tämä nainen on kohdannut Toiseuden taksisuharina ja kieltäytynyt - mielellään pimeällä ja synkällä kujalla - maksamasta kuskille tämän vaivannäöstä.

Siitä voisi parhaimmillaan saada kutkuttavaa journalismia aikaiseksi, kun vuoden saamelaiseksi itseään tituleeraava on kohdannut voittajansa monikulttuurisessa taksikyydissä.

Olen muuten itse välttänyt sitä vähääkin taksilla kulkemista, jota satunnaisesti harrastin. Alle viiden kilsan kävelymatkat menevät jalkaisin. Kuntokin nousee enkä saata itseäni kiusaukseen puhella rasistisia taksikuskin kanssa.
Otsikko: Vs: Miisa Nuorgam on ensimmäinen etniseen vähemmistöön kuuluva Vuoden nainen
Kirjoitti: Nuiva kansalainen - 10.08.2020, 06:56:26
Vaikuttaa hyvin vahvasti taas uudelta tyrkkyjulkkikselta, joka tekee mitä tahansa saadakseen julkisuutta. Näitähän on Suomessa jo valmiiksi vaikka millä mitalla. Rasismiulina vaan sattui nyt olemaan hyvä naru, jota vetämällä sai tällä kertaa huomiota.
Otsikko: Vs: Miisa Nuorgam on ensimmäinen etniseen vähemmistöön kuuluva Vuoden nainen
Kirjoitti: P - 10.08.2020, 09:33:21
Jep. "Saamelaiseksi" oletettu uusi husuttaja ja husu 2.0?

Otsikko: Vs: Miisa Nuorgam on ensimmäinen etniseen vähemmistöön kuuluva Vuoden nainen
Kirjoitti: P - 10.08.2020, 09:41:11
Olisi aika kova veto tältä Miisaa kuskanneelta taksikuskilta kysyä julkisesti twitterissä Miisalta, saako julkaista videotallenteen kyseisestä tapauksesta. Miisallahan ei pitäisi olla mitään estettä sille jos asiat ovat menneet hänen kuvailemallaan tavalla.

Tosin Miisan twiittaama kyyti taitaa olla ihan yhtä todellinen, kuin Husunkin twiittaama kyyti? Ei löydy videota, kun koko juttua ei koskaan tapahtunutkaan...

En usko, että taksikuski antaisi ottaa juoksutaksin. Jos ei halua kuunnella kuskin juttuja, pitää pyytää olemaan hiljaa. Ei se siten toimi, että kyydistä perillä ei makseta.

Mutta ilmeisesti ihan samankaltainen voimaantumisfantasia kuin Husulla. Puree JSW-väkeen.
Otsikko: Vs: Miisa Nuorgam on ensimmäinen etniseen vähemmistöön kuuluva Vuoden nainen
Kirjoitti: ISO - 10.08.2020, 10:10:52
Miisa nuorgam näkee ja kokee rasismia sielläkin missä sitä ei ole, ja jos ei koe niin sitten sitä on keksittävä itse.

Mikäs sen parempaa mainosta miisan some-uralle kuin väsymätön taistelu rasistisia suomalaisia vastaan. Näin some-aikaan miisat keksivät kaikenlaisia juttuja saadakseen mainosta uralleen, joka ilmeisesti miisallakin on laskusuunnassa, tuskinpa sitä muuten tarvitsis keksiä näitä satuja.

Otsikko: Vs: Miisa Nuorgam on ensimmäinen etniseen vähemmistöön kuuluva Vuoden nainen
Kirjoitti: foobar - 10.08.2020, 10:15:00
Jos Nuorgam kuvittelee että häntä toistuvasti syrjitään kantasuomalaisten keskuudessa syntyperäisen ulkonäkönsä perusteella niin hänen on oltava kovasti harhainen. Jos hän saa ei-positiivista palautetta (kukapa ei joskus saisi), voisi fiksumpi ihminen liittää sen jotenkin siihen mitä on itse sanonut tai tehnyt. Nuorgam on kai kuitenkin aivan liian opportunisti ollakseen tuolla tapaa fiksu.

Tällaiset henkilöt tekevät karhunpalveluksen syrjinnän torjunnalle, mutta se taitaa ollakin heidän tavoitteensa; muutenhan sinne uhritoteemin päällimmäiseksi pääseminen voisi olla hankalaa ja joutuisi elämään kuin ihan normaali ihminen.
Otsikko: Vs: Miisa Nuorgam on ensimmäinen etniseen vähemmistöön kuuluva Vuoden nainen
Kirjoitti: pienivalkeapupu - 10.08.2020, 10:16:25
"Ne maahanmuuttajat ja partamiehet" viittaus on ihan aiheellinen. Eräässä Suomen Poliisit Helsingin jaksossa - 2019 vaiko 2020 - partio pysäytti yhden kulttuurinrikastajan joka meinas rysäyttää toisen autoilijan kanssa yhteen. Kauhee ulina pääsi mamulta, kun poliisi otti pois ajokortin - 12 kuukauden sisään ties kuinka monta liikennerikkomusta, en nyt muista tarkalleen kuinka monta konstaapeli sanoi niitä olevan.
Kauheeta rassismia tuollainen partamiehen kiusaaminen  :silakka:
Otsikko: Vs: Miisa Nuorgam on ensimmäinen etniseen vähemmistöön kuuluva Vuoden nainen
Kirjoitti: Lalli IsoTalo - 10.08.2020, 10:30:02

"Miisa Nuorgam:
Blokkaispa Twitter automaattisesti jokaisen, jolla on Suomen lippu nimimerkkinsä perässä."

Jos sä Miisa nyt lähtisit halveksimastasi Suomesta, moneltako olisit perillä?

Otsikko: Vs: Miisa Nuorgam on ensimmäinen etniseen vähemmistöön kuuluva Vuoden nainen
Kirjoitti: Bellerofon - 10.08.2020, 10:30:42
Miisa nuorgam näkee ja kokee rasismia sielläkin missä sitä ei ole, ja jos ei koe niin sitten sitä on keksittävä itse.

Mikäs sen parempaa mainosta miisan some-uralle kuin väsymätön taistelu rasistisia suomalaisia vastaan. Näin some-aikaan miisat keksivät kaikenlaisia juttuja saadakseen mainosta uralleen, joka ilmeisesti miisallakin on laskusuunnassa, tuskinpa sitä muuten tarvitsis keksiä näitä satuja.
Miisan ulkonäössä ei mikään viittaa etniseen vähemmistöön millään tavalla. Mikä pistääkin pohtimaan, että mitä oikeastaan tarkoittaa etninen vähemmistö. Ihmisen on vaikea vaikuttaa syntyperäänsä, mutta käytösmallit ovat opittuja. On jännä juttu, että Miisa tulisi millään tavalla syrjityksi ulkonäön kautta vaan korkeintaan tapojensa kautta. Jos minä keski-ikäisenä valkoisena heteromiehenä haluankin heittäytyä mustaksi tytöksi, niin olenko silloin rasistien silmätikkuna vai voisiko se johtua siitä, että pidetään hiukan outona, jos alan vetää itseruskettavaa voidetta naamaan ja mekkoa päälle sekä julistaa black lives matter aatetta "aivan homona". Jos en saakaan hakemaani johtotehtävää, niin voin aina sen heittää rasismin piikkiin tai vähintään jonkinlaisen syrjinnän on oltava asiassa takana. Onko etnisyys hiukan sama kuin sukupuoli, että kyseessä onkin vain sosiaalinen konstruktio. Mikseivät valtavan rasismin alla olevat henkilöt voikaan näin yhdessä tuumin aloittaa uuden vaiheen elämässä valkoisena heteromiehenä, jolloin kaikilla olisi mukava olla.

Vakavasti sanoen, en voi kyllä Miisan kommentteja rasismista ottaa mitenkään vakavasti ja se, että media ottaa sen vakavasti kertoo paljon enemmän mediasta kuin saamelaisten kokemasta syrjinnästä.
Otsikko: Vs: Miisa Nuorgam on ensimmäinen etniseen vähemmistöön kuuluva Vuoden nainen
Kirjoitti: Rasvari - 10.08.2020, 10:36:28
Tyypillinen nykyajan 3/5 tapaus eikä se jaksa säväyttää.

Miisa tietää hyvin itsekin mikä ratkaisi hänen voittonsa kisassa ja mitkä ovat seuraavat askeleet valitulla urapolulla, en ole varma onko uraa enää ihmeemmin edessä koska samalle apajalle riittää tulijoita ja YLE:n suojatyöpaikkakin on jo saavutettu. Toki hommaan kuuluu tuulettaa kuten olisi oikeasti se Suomessa merkittävimmät teot tehnyt nainen. Surullista toki olisi jos Miisa luulisi voittaneensa palkinnon muista syistä kuin uskontunnustuksistaan ja alleviivatusta taustastaan johon hän ei voi henkilökohtaisilla ansioillaan vaikuttaa.

"Vuoden nainen" on toki palkinnon nimenä yhtä harhaanjohtava nimi kuin "Miehet" yhdistyksen nimenä, molemmista saa kuvan että edustaisivat ylätasolla kaikki naisia tai miehiä vaikka kyse on pienen marginaaliporukan puuhasteluista.
Otsikko: Vs: Miisa Nuorgam on ensimmäinen etniseen vähemmistöön kuuluva Vuoden nainen
Kirjoitti: Rasvari - 10.08.2020, 11:05:44
Piti oikein katsoa mikä lafka BPW Finland oikein on, ei oikein irronnut helposti jäsenmääruiä ja taloustietoja mikä kertoo omaa kieltään. Toki onhan tällä alueyhdistyksiä ja kuuluu kansainväliseen verkostoon.

Tässä otteita palkituista business-naisista, koko lista täällä https://www.bpw-finland.fi/toiminta/vuoden-nainen/ .

2020 Miisa Nuorgam, yhteiskunnallinen vaikuttaja
2019 Heli Kurjanen, kuukuppiyrittäjä
2017 Katriina Honkanen, teatterinjohtaja
2015 Ritva-Liisa Pohjalainen, muotoilija-taiteilija
2014 Leena Ukkonen, professori   <- mielestäni ainoa 2000-luvulla oikeasti merkittävää aikaan saanut palkittu
2013 Kaija Saariaho, säveltäjä
2012 Liisa Keltikangas-Järvinen, psykologian professori
2011 Irja Askola, Helsingin piispa
2010 Seija Lukkala,Globe Hope Oy:n perustaja ja toimitusjohtaja
2009 Eva Biaudet, ETYJ:n virkamies
2007 Pauliine Koskelo, korkeimman oikeuden presidentti
2004 Tarja Cronberg, DI, TkT, KTT, kansanedustaja
2003 Elisabeth Rehn, dipl.ekonomi
1991 Johanna Suurpää, OTK
1979 Terttu Arajärvi, professori

Lisäksi paljon puolueiden mm. naispuheenjohtajia ynnä muita sekä 2000-luvulla voimakas painotus the kulttuuriosastolle.
Otsikko: Vs: Miisa Nuorgam on ensimmäinen etniseen vähemmistöön kuuluva Vuoden nainen
Kirjoitti: Mr.Reese - 10.08.2020, 13:20:34
Tämä tapaus oli Diilissä. Hyvin ärsyttävä oli, joten en yllättynyt, että tyrkyttää nyt itseään toisessa asiayhteydessä. Haistanut, että rasismibusineksessa pyörii nyt löysää rahaa. Miisa tulee kernaasti konsultoimaan.

Diilissä yritti päästä vuolemaan taaloja e-sportsissa vaikka hyvä jos on matopeliä kummempaa koskaan edes pelannut. Siellä ei tuonut taustojaan millään lailla esille. Aika ei ollut vielä oikea lyödä kortteja pöytään.
Otsikko: Vs: Miisa Nuorgam on ensimmäinen etniseen vähemmistöön kuuluva Vuoden nainen
Kirjoitti: Vaniljaihminen - 10.08.2020, 13:28:02
Meitä ei sorra patriarkaatti vaan matriarkaatti, jossa yksilön korkein arvo on sen sukupuoli. Tarja Halosen viimeisin älyttömyys 'naisjohtoisten maitten koronastrategia' on siitä mitä parhain esimerkki.

Sukupuoli ei ole logiikan käsite eikä sitä voi sisällyttää loogiseen päättelyketjuun. (A tai B? - no C, koska sukupuoli!!) Ei noin voi argumentoida.
Otsikko: Vs: Miisa Nuorgam on ensimmäinen etniseen vähemmistöön kuuluva Vuoden nainen
Kirjoitti: Antti-Ernesti - 10.08.2020, 16:37:57
Ei ristus, että ketuttaa erityisen paljon nämä Miisa Nuorgamit, Petra Laitit ynnä kaikki muut saamelaisaktivistit. Just näitten hörhöjen takia kaikkien saamelaisten maine on koko ajan huonompi ja sekös se näin saamelaisjuuret omaavana Lapin miehenä itseäni harmittaa. Jonkin verran saamelaisia tunnen eivätkä he tuollaisia uhriutujia ole.

Suomen "saamelaiset" eivät ole millään tavalla yhtenäinen porukka ajatuksiltaan, vaikka nämä vasemmistolaiset aktivistit pyrkivätkin esiintymään kaikkien saamelaisten puolestapuhujina. Tavallisia ja samanlaisia suomalaisia ne saamelaisetkin on, kuin kaikki muutkin. Suurin osa pohjoisen saamelaisista taitaa tuntea lähinnä myötähäpeää näiden etelän aktivistien ulostuloista.
Otsikko: Vs: Miisa Nuorgam on ensimmäinen etniseen vähemmistöön kuuluva Vuoden nainen
Kirjoitti: Charlie - 10.08.2020, 16:59:13
Selvennökseksi ketjun lukijoille, näitä Nuorgameja on kaksi. Isosisko Emmi on harjoittanut samaa jo vuosikaudet ja tullut mainituksi Hommalla lukemattomia kertoja. On vaikuttanut kokoomuksessa ja vihreissä, ja tullut tunnetuksi erityisesti feminismin ääritulkintojen puolestapuhujana ja vihapuhekokemusasiantuntijana. Tunnetuin tempauksensa lienee viime vaalien alla julkaistu YLE:n surkuhupaisa Vaalibotti - historian johdattelevin vaalikone. Tässä joitain poimintoja:

Ettäs tiedätte sitten, että urheilijan ura tai taloudellinen toimeentulo ei voi olla kiinni fyysisistä ominaisuuksista! Näin kertoo meille YLEn välityksellä "somevaikuttaja" Emmi Nuorgami.

Lainaus
Niin urheilussa kuin yhteiskunnassa tasa-arvon saavuttaminen on kiinni siitä, miten paljon se halutaan saavuttaa. Se vaatii kriittistä suhtautumista, oman etuoikeutetun aseman tunnistamista ja siitä luopumista. Tasa-arvon mallimaassa urheilijan ura tai taloudellinen toimeentulo ei nimittäin voi olla kiinni sukupuolesta, etnisyydestä, fyysisistä ominaisuuksista tai sosioekonomisesta asemasta.
https://yle.fi/aihe/artikkeli/2018/01/18/tuomaroi-kuin-tytto

Tytöille nukkeja ja pojille autoja kaupannut Anttilan mainos sai huomautuksen – perusteena kaavamaiset sukupuoliroolit

Mainonnan eettisen neuvoston mukaan mainostajan ei tule edistää sukupuoleen liittyviä rooliodotuksia. Anttilan lelumainoksen tekstit marraskuussa esiin nostanut bloggaaja Emmi Nuorgam on tyytyväinen päätökseen.

Anttila on saanut huomautuksen lelumainonnastaan, jossa markkinoitiin tytöille nukkeja ja pojille autoja ja helikoptereita. Verkkokaupassa julkaistut mainostekstit nosti marraskuussa julkisuuteen bloggaaja Emmi Nuorgam.

Huomautuksen antanut Mainonnan eettinen neuvosto perustelee, että mainostajan tulee toimia korostetun vastuullisesti lapsia koskevissa tasa-arvokysymyksissä. Mainostajan ei tule aktiivisesti, etenkään suorasanaisin kehotuksin, edistää sukupuolisidonnaisia rooliodotuksia varsinkaan lasten osalta.

Anttilan mainosteksteissä luki muun muassa: ”Nuket kuuluvat jokaisen tytön lempileikkeihin! Tyttöjen ja poikien leikit erottaa jo varhain, sillä nukkevauvat ja muut hoivattavat kulkevat pienoisen tyttösen kainalossa mukana jo taaperovaiheesta.”

Pojille mainos suositteli kauko-ohjattavaa autoa tai legoja. Kun oli esitelty muun muassa pikkuautot, parkkitalot ja leikkijunat, todettiin: ”Mikäli etsit lahjaa tytölle, tutustu nuket ja tarvikkeet -kategoriaamme tai hanki leikkikeittiö perheen pikkuleipurille.”

Mainonnan eettinen neuvosto muistuttaa perusteluissaan, että mainoksissa ei saa olla sukupuoleen perustuvaa syrjintää. Mainos on hyvän markkinointitavan vastainen, jos siinä ylläpidetään kaavamaista roolikäsitystä siitä, mikä on tyypillistä tai tunnusomaista naisille tai miehille tai heidän persoonallisuudelleen tai työskentelylleen.

Neuvoston mukaan mainostajaa ei voida nimenomaisesti velvoittaa rikkomaan yleisiä käsityksiä tytöille ja pojille mieluisista leikkikaluista. Silti mainostajan tulee ottaa huomioon, että mainonta muokkaa ja ylläpitää asenteita, jotka voivat hidastaa tasa-arvon toteutumista.

Emmi Nuorgam ei itse tehnyt mainoksesta kantelua, mutta on huomautuksesta iloinen. Häntä ilahduttaa, että huomautuksen perustelut ovat yksityiskohtaiset.

”Sukupuoliroolien edistämiseen otetaan tarkasti kantaa, eikä kirjoiteta jotain ympäripyöreää.”

Seuraavana edistysaskeleena Nuorgam pitää, että leluosastoilla lopetettaisiin tyttöjen ja poikien lelujen erotteleminen.

”Aina jos lelu on vaaleanpunainen, sen kerrotaan olevan tytöille.”

Nuorgamiin mielestä aikuisten tehtävä ei ole ohjata lasten kiinnostuksen kohteita tai opastaa, mikä on heille sukupuolen perusteella sopiva lelu.

”Olipa lapsi sitten tyttö tai poika, leikin tulee opettaa, kehittää ja antaa onnistumisen kokemuksia. Se on tärkeää eikä se, onko leluna nukke vai action man.”

Hesari (http://www.hs.fi/elama/a1457927241688)

Lainaus
Yle Kioskin johdatteleva vaalikone on läpimätä – vihreän aktiivin johdolla kyhättiin sakeinta puppua, mitä suomalaisten vaalikoneiden historiassa on koskaan nähty

Yle Kioski saa idean erityisesti nuorille suunnatusta vaalikoneesta. Se kokoaa tiimin, johon valitaan ilmastonmuutos-, ihmisoikeus-, vihapuhe- ja vähemmistöaktivisteja. Hankkeen johtoon nousee vihreissä vaikuttava poliittinen toimija Emmi Nuorgam. Hän on profiloitunut julkisuudessa sukupuoli- ja verkkovihakysymysten parissa.

Vaalikoneen rakentamistyö kestää jonkin aikaa. Vaalibotiksi nimetty sovellus julkaistaan. Lopputulos on häkellyttävä.

Yle Kioskin vaalikone ei esitä kysymyksiä tavanomaiseen tapaan. Sen sijaan vaalikone johdattelee ja tuputtaa poikkeuksellisen voimakkaasti valmista mielipidettä siitä, mikä on oikea vastaus.

Tällä tavalla:

ENSIMMÄINEN KYSYMYS: ILMASTONMUUTOS

Vaalikone valistaa: ”Ekaksi me puhutaan ilmastonmuutoksesta.”

”Tällä videolla näkyy ennuste maapallon lämpenemisestä.”

Katsojalle näytetään minuutin pituinen video, jonka lopussa 64 maapallon maata hehkuu tulipunaisella...................................

https://www.suomenuutiset.fi/yle-kioskin-johdatteleva-vaalikone-on-lapimata-vihrean-aktiivin-johdolla-kyhattiin-sakeinta-puppua-mita-suomalaisten-vaalikoneiden-historiassa-on-koskaan-nahty/

Miksi feministi vaikuttajat eivät julkaise saamiaan postauksia,,ehkä siksi, että niitä ei ole?

https://yle.fi/uutiset/3-11404994

Lainaus
aisviha voi Suomessa hyvin. Sen voi päätellä muun muassa siitä, että feministisen puolueen puheenjohtaja Katju Aro sekä kulttuurivaikuttaja ja toimittaja Emmi Nuorgam ovat saaneet jo vuosia erilaista vihapostia.

Nuorgam kertoo, että viestit ovat vaikuttaneet voimakkaasti hänen jaksamiseensa ja heikentäneet välillä työkykyä. Hän on käynyt terapiassa viestien takia.

Viime aikoina viesteihin on tullut uusi ulottuvuus: Aro ja Nuorgam saavat herjaavaa postia, joka perustuu keksittyihin tarinoihin.

Aro kertoo, että hiljattain nettifoorumilla levitettiin tietoa, että hän kannattaisi Mannerheimin patsaan kaatamista Helsingissä ja Nelson Mandelan patsaan sijoittamista sen tilalle.

– Minusta levitellään valheellista tietoa, ja saan sen johdosta hyvin aggressiivista palautetta, jossa huoritellaan, haukutaan idiootiksi ja kysytään, omistanko aivot.

Outoa, vai mitä? kysyi joskus William Shatner,,minä laittaisin jokaisen vihapostauksen esille.

Lainaus
Tasa-arvovaltuutettu selvittää Finlaysonin kampanjan laillisuuden: 17 prosentin alennus vain naisille

Finlayson julkaisi torstaina uuden alennuskampanjansa sosiaalisessa mediassa: syyskuun ajan Suomessa ja tänä viikonloppuna Tukholmassa naisasiakkaat maksavat yhtiön tuotteiden hinnasta jokaisesta eurosta vain 83 senttiä.

Toisin sanoen: naisasiakkaat saavat kuukauden ajan ostaa Finlaysonia 17 prosenttia halvemmalla kuin miesasiakkaat.

Finlaysonin mukaan kampanja juhlistaa 100-vuotiasta Suomea, ja samalla tasataan palkkaeroja.

- Meillä on monta syytä juhlaan, valitettavasti palkkatasa-arvo ei ole yksi niistä. Finlayson ja Moomin juhlivat viikonloppuna 100-vuotiasta Suomea Tukholmassa. Juhlan kunniaksi naiset maksavat Kungsträdgårdenin tapahtumassa jokaisesta eurosta vain 83 senttiä, yhtiö kirjoittaa Facebook-julkaisussaan.

Yhtiön kampanja on saanut ristiriitaisen vastaanoton. Erityisesti Twitterissä käydään vilkasta keskustelua kampanjasta. Suurin osa keskustelijoista pitää kampanjaa syrjivänä ja palkkaeroa ylläpitävänä.

Esimerkiksi Ylen A-studion toimittaja Marja Sannikka tviittaa, että kampanja on "järkyttävää sukupuolisyrjintää".

Moni keskustelija kysyy, kenet Finlayson määrittelee naiseksi ja kenet mieheksi. Esimerkiksi poliisi Keijo Kaarisade, joka tviittaa nimellä Vihapuhepoliisi, kirjoittaa, että kahteen sukupuoleen tehty jaottelu syrjii kymmeniä muita sukupuolia.

Moni on tuonut esille kampanjan mahdollisen laittomuuden.

Kampanjan puolustajiin lukeutuu esimerkiksi bloggaaja ja viestintäasiantuntija Emmi Nuorgam.

Tasa-arvovaltuutettu selvittää

Tasa-arvovaltuutettu Jukka Maarianvaara kertoo, että Finlaysonin kampanjasta on tullut useita yhteydenottoja tasa-arvovaltuutetulle. Maarianvaaran mukaan asiaa lähdetään nyt selvittämään yhdessä Finlaysonin kanssa.

- Kampanjan toteutustapaa joudutaan tasa-arvolain syrjintäkieltojen näkökulmasta selvittämään, Maarianvaara kertoo.

Maarianvaaran mukaan tasa-arvolakiin tehtiin vuonna 2009 lisäys, jonka mukaan arvoltaan vähäisissä ja tilapäisissä alennuksissa ei ole kyse syrjinnästä. Esimerkkinä Maarianvaara mainitsee alennukset isän- tai äitienpäivän yhteydessä. Finlaysonin tapaukseen hän ei kuitenkaan voi vielä ottaa kantaa.

Tasa-arvovaltuutetun selvityksen jälkeen asiasta voidaan tehdä lausunto. Lausunnot eivät ole sitovia, mutta viime kädessä asia voidaan viedä yhdenvertaisuus- ja tasa-arvolautakuntaan, joka voi kieltää syrjinnän jatkamisen. Yleensä kannanotto riittää Maarianvaaran mukaan oikaisemaan mahdollisesti syrjivän menettelyn.

http://www.iltalehti.fi/kotimaa/201708242200348175_u0.shtml

Tuntuuko siltä että lehdessä on aina samat vasemmistouutiset?

Eikä pelkästään tunnu.

Ehkä tämä sopii tähän ketjuun kun en parempaakaan löytänyt. Tere Sammallahti kritisoi videollaan (12min) Ylen kolumnisteissa tapahtunutta punasiirtymää. Kolumnien tuottaja Rakel Liekki on nostanut järjestelmällisesti kolumnisteiksi punavihreitä poliittisia aktivisteja:

Unohtiko Yle, mitä on neutraali tiedonvälitys? (https://www.youtube.com/watch?v=jnQgGnx8GtA)

Asiasta uutisoi myös Suomen Uutiset: (https://www.suomenuutiset.fi/rakel-liekin-rekrytoinnit-yle-kolumnisteiksi-feministipoliitikko-feministiaktiivi-vihrea-poliitikko-transaktivisti-vasemmistoaktiivi-feministiaktivisti-feministi-vasemmistoaktiivi/)

Lainaus käyttäjältä: SU
– Ensimmäinen Liekin rekrytoima uusi kolumnisti oli Feministisen puolueen perustajajäsen ja ex-varapuheenjohtaja Maryan Abdulkarim. Lokakuussa 2018 aloitti feministiaktivisti Emmi Nuorgam, joka on pitkäaikainen vihreän puolueen aktiivipoliitikko. Marraskuussa kirjailija ja transaktivisti Susi Nousiainen, joka kertoo olevansa sukupuolentutkimusta lukenut feministi. Taiteilija Aiju Salminen, joka vaikuttaa vasemmistolaisessa kulttuuriyhdistys Kiilassa ja on tuottanut feministiselle puolueelle vaalitaidetta. Tohtori Saara Särmä, feministisen ajatushautomo Hatun perustaja. Kirjailija Sisko Savonlahti, joka luonnehtii itseään punavihreäksi feministiksi. Sekä päätoimittaja Tuukka Tervonen, tuhokapitalistisista talousliberaaleista kirjoittava vasemmistoliiton entinen kuntavaaliehdokas.

– Jo aikaisemmin Ylen kolumnistikaartiin kuuluivat mm. degrowth-ideologiaa ja antikapitalismia kirjoituksissaan vaatineet Jani Kaaro, Janne Saarikivi ja Joona-Hermanni Mäkinen. Samoin sukupuolentutkimuksen tohtori Mona Mannevuo, joka luennoi vasemmistoliitolle feminismistä ja Suomen kommunistiselle puolueelle marxilaisesta tulevaisuudesta. Professori Heikki Hiilamo, joka on vihreiden entinen eduskuntavaaliehdokas ja vasemmistolaisen Voima-lehden osakas. Kirjailija Asta Leppä, joka kuvaa itseään ehdottomaksi feministiksi. Toimittaja ja feministi Reetta Räty. Toimittaja ja feministi Maria Pettersson. Sekä toimittaja ja pornoaktivisti Ina Mikkola, joka työssään käsittelee feministisen aatteen keskeisiä teemoja.
Otsikko: Vs: Miisa Nuorgam on ensimmäinen etniseen vähemmistöön kuuluva Vuoden nainen
Kirjoitti: DuPont - 11.08.2020, 22:45:36
Ehkä saamelaisten porukoissakin on huomattu, että rasismisyyttely toimii?
Kantsii yrittää, jos sillä saadaan etuja itselleen?
Mutta pitää myös muistaa, että ryhmän arvostus ei kasva tuota kautta. Se kasvaa tekojen kautta. >:(
Otsikko: Vs: Miisa Nuorgam on ensimmäinen etniseen vähemmistöön kuuluva Vuoden nainen
Kirjoitti: hamppari - 11.08.2020, 23:08:56
Joku kuukausi sitten jossain tv-ohjelmassa oli joku 'vuoden-nainen' ja kertoili, että kun feissaili pissahiestä, niin vastauksena tuli vain jotain 'nuolemisjuttuja'. Ajattelin, että mitä vattua sä odotat vastauksena tuollaiseen viestiin. Jaa, jos se noita kuukuppeja mainosti, niin sitten on eri juttu. Sori siintä.

PS Kuullut tällä palstalla juttuja kuukupeista. Nyt vasta selvisi mitä ne on.

edit: Siis tämä 2019 Heli Kurjanen, kuukuppiyrittäjä, jonka tästä ketjusta bongattuna googlasin. Eli ei ollutkaan Nuorgam. Eli OT.
Otsikko: Vs: Miisa Nuorgam on ensimmäinen etniseen vähemmistöön kuuluva Vuoden nainen
Kirjoitti: simppali - 11.08.2020, 23:33:32
Poroukot..kuten appi eivät juurikaan hymyile näille ns. saamelaisille.

Nuorgamin esimerkkiä seuraten voisin ilmoittautua vähemmistöön kuuluvaksi virkamieheksi ja ottaa paljastavia selffieitä jaloissani olevista sukista.
Kertoillen maskuliinisesta jalkahiestä ja sen vaikutuksesta lähellä oleviin.

Edellinen on yhtä tyhjänpäiväistä kun Nuorgamin nillitys femismistä.

Tässä toinen saamelais-aktivisti..aktivoitui jonkun mummelin kissojen tappamiseen..

https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/b69e7dfb-c588-40c3-b515-385e93ab7856

Lainaus
Lapin käräjäoikeuden tuomion mukaan Näkkäläjärvi (tuolloin 15) tunkeutui kolmen 15–17-vuotiaan kaverinsa kanssa inarilaisnaisen mökille kesäkuussa 2006. Viikonlopun aikana neljästä pojasta koostunut kaveriporukka tappoi inarilaisnaisen kissan ja tämän kahdeksan pentua julmalla ja raa’alla tavalla.

Käräjäoikeuden tuomion mukaan Näkkäläjärvi ei ollut paikalla torstaina ja perjantaina, kun hänen kolme kaveriaan tunkeutui inarilaisnaisen mökkiin ja tappoi yksissä tuumin naisen mökissä olleet kahdeksan kissanpentua lyömällä niitä useita kertoja mailoilla. Tekonsa jälkeen kolmikko poltti kissanpentujen ruumiit varmistamatta, ovatko ne kuolleet.

Lauantaina Näkkäläjärvi oli kuitenkin mukana, kun kaveriporukka tunkeutui inarilaisnaisen mökkiin uudestaan ja tappoi mökissä olleen aikuisen kissan, joka oli oletettavasti torstaina ja perjantaina tapettujen kissanpentujen emo.

Kukahan on keksinyt kutsumanimen "tunturiapassit"?
Otsikko: Vs: Miisa Nuorgam on ensimmäinen etniseen vähemmistöön kuuluva Vuoden nainen
Kirjoitti: Luka Mokonesi - 12.08.2020, 19:26:16
Ylilaudalta poimittu kuva. Miisa olikin/onkin tosiaan lähdössä Norjaan opiskelemaan saamen kieltä. Harmittelee vain ettei osaa norjaa eikä saamea ja info on vain näillä kahdella kielellä. Mikäs tässä nyt mättää, onhan Miisa suomalaisen peruskoulutuksen läpi käyneenä kykenevä kommunikoimaan ruotsiksi joka on portti kaikkiin maailman kieliin ja erityisesti vielä norjaan.

Bonuksena poimintaa saamelaisuuden määritelmästä:

Lainaus
2. Saamelaismääritelmän itseidentifikaatio tarkoittaa sitä, että henkilö pitää itseään saamelaisena ja antaa luvan merkitä itsensä etniseen luetteloon. Ketään ei toisen maailmansodan kokemusten vuoksi voida merkitä etniseen rekisteriin ilman hänen suostumustaan. Alun perin henkilön identifioitumisen perustana pidettiin hänen kuulumistaan saamelaisyhteisöön. Uutena on noussut esiin suomalaisten identifioituminen saamelaiseksi yhden, useiden sukupolvien takaisen lappalaiseksi merkityn esivanhemman takia (kt. kohta 4.).

3. Alun alkaen (vuodesta 1952 lähtien) saamelaismääritelmä oli kieliperusteinen, mutta vuonna 1995 siihen lisättiin niin kutsuttu lappalaispykälä. Norjan ja Ruotsin saamelaismääritelmät ovat edelleen kieliperusteisia eivätkä ne sisällä lappalaispykälää. Saamelaiskäräjät on alusta lähtien vastustanut nykyistä saamelaismääritelmää ja vaatinut saamen kielen palauttamista saamelaismääritelmän ainoaksi objektiiviseksi kriteeriksi. Saamelaisvähemmistön kieliperusta perustuu Suomen perustuslakiin ja saamelaismääritelmän perusta on henkilön saamenkielinen syntyperä (hallituksen esitys 1994).

4. Saamelaismääritelmän niin kutsuttu lappalaispykälä (eli nk. saamelaismääritelmän kakkoskohta) on lakiin vuonna 1995 jäänyt valuvika. Se on porsaanreikä, jonka kautta etnisesti suomalaisten on mahdollista päästä äänestämään ja asettumaan ehdolle alkuperäiskansa saamelaisten kulttuuri-itsehallintoelimen vaaleissa. Lappalainen ei ole sama asia kuin saamelainen.

5. Saamelaisuuttaan ei voi etsiä muinaisista vero-, maa- tai henkikirjoista, vaan se on nykypäivän saamelaiseen kulttuuriin kuulumista. Saamelaisuuteen kasvetaan, enkulturoidutaan, sosiaalistutaan. Saamelaisuutta ei mitata geeneistä. Saamelaisten adoptiolapsetkin ovat siis saamelaisia.

...

Bonus: Professori Veli-Pekka Lehtola kirjoittaa kirjassaan Saamelaiskiista, että Saamelaiskäräjien mielestä tuhatkin uutta ”ei-saamelaista jäsentä” tekisi tyhjäksi saamelaismääritelmän alkuperäisen tarkoituksen: suojata nykyisen saamenkielisen
väestön oikeuksia omaan kieleen ja omaleimaiseen kulttuuriperinteeseen, ja että väestön suurentuminen kymmenkertaiseksi suomenkielisellä ja suomalaistuneella väestöllä tarkoittaisi saamen kielen ja saamelaisen kulttuurin hukkumista enemmistökulttuuriin.

https://faktalavvu.net/2018/02/07/pieni-opas-saamelaismaaritelmaan/ (https://faktalavvu.net/2018/02/07/pieni-opas-saamelaismaaritelmaan/)
Otsikko: Vs: Miisa Nuorgam on ensimmäinen etniseen vähemmistöön kuuluva Vuoden nainen
Kirjoitti: pienivalkeapupu - 12.08.2020, 22:16:38
Miisa olikin/onkin tosiaan lähdössä Norjaan opiskelemaan saamen kieltä. Harmittelee vain ettei osaa norjaa eikä saamea ja info on vain näillä kahdella kielellä.

Hmmmm... kertoo aika lailla ihmisestä henkilönä, jos on aikeissa lähteä Norjaan (tässä tapauksessa) eikä osaa norjan kieltä, opiskelemaan saamen kieltä - jota ei myöskään osaa; ilmeisesti sitä kuitenkin jonkin verran pitäisi osata.
Vahvistaa omaa mielikuvaani hänestä.
Otsikko: Vs: Miisa Nuorgam on ensimmäinen etniseen vähemmistöön kuuluva Vuoden nainen
Kirjoitti: MannaSariini - 12.08.2020, 22:25:35
^^Ei Miisan saamelaisuutta ole varmaan kyseenalaistettu saamelaisten parissa. Siis Miisan tunnustaminen virallisesti saamelaiseksi ei perustu lappalaispykälään. Jos perustuisi, ei luultavasti hänen saamelaisuutta hehkutettaisi suvispiireissä.
Otsikko: Vs: Miisa Nuorgam on ensimmäinen etniseen vähemmistöön kuuluva Vuoden nainen
Kirjoitti: Augustus - 12.08.2020, 22:42:58
Miisa olikin/onkin tosiaan lähdössä Norjaan opiskelemaan saamen kieltä. Harmittelee vain ettei osaa norjaa eikä saamea ja info on vain näillä kahdella kielellä.

Hmmmm... kertoo aika lailla ihmisestä henkilönä, jos on aikeissa lähteä Norjaan (tässä tapauksessa) eikä osaa norjan kieltä, opiskelemaan saamen kieltä - jota ei myöskään osaa; ilmeisesti sitä kuitenkin jonkin verran pitäisi osata.
Vahvistaa omaa mielikuvaani hänestä.
Opiskelu tarkoitti joskus ennen ihan oikeaa opiskelua, nykyään voi tosiaankin "opiskella" vaikka ei osaisi oppilaitoksen opetuksen kieltäkään, esimerkkinä ne maahamme saapuneet tuhannet turvikset, joista monet "opiskelevat" ammattiin jossain ammattioppilaitoksessa. Tälläisen kuvan ainakin valtamediasta saa."Opiskelu" on siis ele+ rallienglannilla toteutettua joutavaa hömppää, mutta politiikot ja tilastot vaan tykkäävät tästä.  Mutta maamme saa lopulta paskan palkakseen tälläisistä opiskelijoista, heikon työtaidon ym. muodossa.
Otsikko: Vs: Miisa Nuorgam on ensimmäinen etniseen vähemmistöön kuuluva Vuoden nainen
Kirjoitti: Charlie - 12.08.2020, 23:21:19
^^Ei Miisan saamelaisuutta ole varmaan kyseenalaistettu saamelaisten parissa. Siis Miisan tunnustaminen virallisesti saamelaiseksi ei perustu lappalaispykälään. Jos perustuisi, ei luultavasti hänen saamelaisuutta hehkutettaisi suvispiireissä.
Nämä Nuorgamit ovat ymmärtääkseni syntyneet ja kasvaneet Tampereella. Ovat sulautuneet hienosti valtaväestön vasemmistolaiseen alakulttuuriin. Heitä ei erota kenestä tahansa surkeasta kommarista mikään muu kuin (osin?) saamelainen verenperimä. Jos saamelaisuus ei ole geneettistä vaan kulttuurillista kuten Miisa väittää, kumpikaan ei ole nähdäkseni saamelainen alkuunkaan.
Otsikko: Vs: Miisa Nuorgam on ensimmäinen etniseen vähemmistöön kuuluva Vuoden nainen
Kirjoitti: Kauko-Aatos - 13.08.2020, 00:23:59
Oudon hankalaa on ilmoittautua saamelaiseksi.
Ilmankos kaikki Husut ja Suldaan Muhaamedit ovatkin ilmoittautuneetkin suomalaisiksi saamelaisen sijaan.
Jotenkin haistan tässä nyt jotain rasismiin viittaavaa.
Otsikko: Vs: Miisa Nuorgam on ensimmäinen etniseen vähemmistöön kuuluva Vuoden nainen
Kirjoitti: Outo olio - 13.08.2020, 00:36:28
Mitähän rasismia Nuorgam on tosiaan kokenut, ulkonäkö jo mainittiin mutta jos puhuu suomea niin ei myöskään voi olla kokenut rasismia äidinkielensä vuoksi (paitsi tietty jos on erehtynyt puhumaan sitä Ahvenanmaalla :-X).

Nämä Nuorgamit ovat ymmärtääkseni syntyneet ja kasvaneet Tampereella. Ovat sulautuneet hienosti valtaväestön vasemmistolaiseen alakulttuuriin.

Eli vähän kuin Sofi Oksanen.
Otsikko: Vs: Miisa Nuorgam on ensimmäinen etniseen vähemmistöön kuuluva Vuoden nainen
Kirjoitti: Pentecost - 19.08.2020, 10:01:12
Ulina jatkuu. Jos kärsii alhaisesta verenpaineesta, niin tässä lääkitys siihen vaivaan. Laitan koko ulinan, koska kaikki maksamme tästä veroina.

Lainaus
Emmi Nuorgamin kolumni: Hei suomalaiset! Saamelaiset eivät ole teidän oma alkuperäiskansanne
Suomalaisten turistien lomakuvat Lapin luonnosta jouduttavat luonnon tuhoamista, kirjoittaa Emmi Nuorgam.

Matkustitko kesälomalla Lappiin vaikuttumaan pohjoisen koskemattomasta luonnosta? Julkaisitko somessa kuvan Suomen Lapin ainutlaatuisesta erämaasta? Entä toivotitko maailman alkuperäiskansojen päivänä onnea saamelaisille, meidän omalle alkuperäiskansallemme?

Hyvä, silloin tämä kirjoitus on sinulle.

Aion nimittäin kertoa salaisuuden. Ei ole olemassa “Lapin _koskematonta erämaata_” sen paremmin kuin “_omaa alkuperäiskansaakaan_”.

Saamelaiset eivät ole suomalaisten oma alkuperäiskansa siksi, että Saamenmaa ei sijaitse kokonaan Suomessa. Saamelaiset asuvat neljän eri valtion alueella, Suomessa, Norjassa, Ruotsissa ja Venäjällä. Suomen valtio ei myöskään omista saamelaisia, jolloin väite “_omasta alkuperäiskansasta_” on harhaanjohtava ja toiseuttava.

Voi olla, että tämä kuulostaa teistä herkkänahkaisuudelta, mutta antakaapa kun selitän.

Ajatus siitä, että Suomi omistaisi Saamenmaan tai saamelaiset on absurdi, mutta valitettavasti olemassa.

Kaikissa niissä valtiossa, joiden alueella saamelaiset asuvat, on vuosisatojen ajan harjoitettu assimilaatio- eli sulauttamispolitiikkaa. Sulauttaminen on tapahtunut muun muassa kristillisen käännytyksen, uudisasutuksen ja kielipolitiikan avulla.

Jaana Kannisen ja Kukka Rannan **Vastatuuleen-Saamen kansan pakkosuomalaistamisesta-tietokirjan mukaan Suomen sulauttamispolitiikkaa leimasi kulttuuriltaan ja kieleltään yhtenäisen kansallisvaltion rakentaminen. Samoilla linjoilla on Siirtolaisinstituutin vastaava tutkija, historioitsija **Miika Tervonen. Tervosen mukaan(siirryt toiseen palveluun) suomalainen historiakäsitys on valkopesty, eli suomalaisen yhteiskunnan kytkeytyminen rotuajatteluun ja kolonialismiin häivytetty.

Saamelaiskulttuuri ja -kielet leimattiin huonoiksi ja saamelaiset likaisiksi.

Virallisia saamelaisten alistamisen sääntöjä ei ollut, mutta kirjoittamattomia lakeja sitäkin enemmän. Vielä 1950- ja 60-luvuilla koulun aloittaminen tarkoitti saamelaislapsille arkea, jossa oman kielen käyttämisestä rangaistiin eikä kotia nähnyt kuukausiin. Saamelaiskulttuuri ja -kielet leimattiin huonoiksi ja saamelaiset likaisiksi.

Sulauttamisen myötä myös saamelaisten ikiaikaiset maat siirtyivät Suomen valtion haltuun ja saamelaisten yhteiskuntarakenteet korvattiin valtaväestön rakenteilla ja instituutioilla.

Ennen sulauttamista Saamenmaa kuului saamelaisten esi-isille ja -äideille. Saamelainen ohjaaja ja dokumentaristi Suvi Westjakoi heinäkuussa Facebookissa kuvia maasta, jota Suomessa kutsutaan erämaaksi. Westin mukaan jokaisella joella, purolla ja suolla on nimi. Puroissa ja joissa virtaavat sukujen muistot ja tieto, jota ei muualta löydy. “Saamenmaalla ei ole yhtään tunturia, vesistöä tai aluetta, jolla ei olisi nimeä ja sitä kautta ohjetta sen perimmäiseen käyttötarkoitukseen,” hän kirjoittaa.

Suomen perustuslain mukaan saamelaisilla on oikeus ylläpitää ja kehittää kieltä, kulttuuria ja perinteisiä elinkeinojaan.

Lapin romantisoiminen mystiseksi erämaaksi ja jonkinlaiseksi ei-kenenkään-maaksi edistää mm. turismia, kaivosteollisuutta ja ratahankkeita ja siten saamelaiskulttuurin katoamista.

Suomen perustuslain mukaan saamelaisilla on oikeus ylläpitää ja kehittää kieltä, kulttuuria ja perinteisiä elinkeinojaan. Käytännössä oikeus ei toteudu. Jos toteutuisi, eivät saamelaiset olisi jatkuvasti varpaillaan. Keväällä Sodankylässä käytiin jo ties monettako kertaa keskustelua Nuttion tuulivoimahankkeesta, joka toteutuessaan olisi tarkoittanut kuoliniskua Sattasniemen paliskunnalle.(siirryt toiseen palveluun)

Vain muutama kuukausi tämän jälkeen alkoi taistelu Käsivarren alueen kaivostoimintaa vastaan. Internetissä kiertää addressi, jossa vaaditaan, ettei Suomen ainoalle suurtunturialueelle sallita esimerkiksi malminetsintää tai kaivostoimintaa.

Alue on kulttuuriltaan rikas ja luonnoltaan sekä maisemaltaan täysin ainutlaatuinen. Ja uskokaa kun sanon, jo nyt käynnissä olevat työt eivät todellakaan ole mitään idyllistä vaskoolin huljuttelua yöttömässä yössä, vaan ympäristön, luonnon, eläinten ja ihmisten järjestelmällistä tuhoamista.

Muutaman vuoden sisään on kiistelty myös metsähakkuista(siirryt toiseen palveluun), Jäämerenradasta, kalastusoikeuksista ja vesistöjen hallinnasta. On vaikea nimetä toista ihmisryhmää, joka joutuisi jatkuvasti puolustautumaan, selvittämään, tutkimaan ja esittämään todisteita siitä, että meillä on oikeus olla olemassa.

Jokainen Saamenmaalle matkustava turisti ansaitsisi oppitunnin saamelaisuudesta, saamelaisesta luontosuhteesta ja kulttuurista.

Saamelaisia pidetään riitaisina mielensäpahoittajina, vaikka oikeasti haluaisimme vain kansalle ja luonnolle ne oikeudet, jotka niille jo paperilla kuuluvat. Oikeudet, jotka useimmilla suomalaisilla on ilman, että heidän täytyy koskaan edes ajatella asiaa.

En ajattele, että jokainen Lappiin matkustava suomalainen turisti olisi tollo. Ne ovat, jotka ryyppäävät ja rälläävät saamelaisten pyhillä paikoilla. Sen sijaan ajattelen, että jokainen Saamenmaalle matkustava turisti ansaitsisi oppitunnin saamelaisuudesta, saamelaisesta luontosuhteesta ja kulttuurista, joka katoaa, jos sitä ympäröivä luonto tuhotaan. Vähintä, mitä voi tehdä, on toimia sen puolesta, että luonto säilyy, eikä sitä investoida täyteen infrastruktuuria, joka ei sinne kuulu.

Tämä voi kuulostaa vallankumoukselliselta, mutta Saamenmaa on olemassa myös ilman rahaa, liikennettä ja monikansallisia kaivosyhtiöitä.

Emmi Nuorgam

Emmi Nuorgam on kaupunkisaamelainen toimittaja, jota viimeksi viime viikolla kutsuttiin Lapin juopoksi inkkariksi.

https://yle.fi/uutiset/3-11498036
Otsikko: Vs: Miisa Nuorgam on ensimmäinen etniseen vähemmistöön kuuluva Vuoden nainen
Kirjoitti: Uuno Nuivanen - 19.08.2020, 10:16:47
^ Siis kaikki pohjoisen elinkeinot on kiellettävä, ja tilalle vääräsäärien unnukanunnukalailaata.  ???
Otsikko: Vs: Miisa Nuorgam on ensimmäinen etniseen vähemmistöön kuuluva Vuoden nainen
Kirjoitti: Golimar - 19.08.2020, 10:23:59
 :facepalm:

Invalid Tweet ID
Otsikko: Vs: Miisa Nuorgam on ensimmäinen etniseen vähemmistöön kuuluva Vuoden nainen
Kirjoitti: Jack - 19.08.2020, 11:51:30
Vaikuttaa vähän siltä, että Tampereella syntyneelle Emmi Nuorgamille kelpaa mikä tahansa, millä vain voi päästä julkisuuteen. Isän puolelta "periytyvä" saamelaisuus on yksi asioista, joka tekee hänestä "erityisen", samoin kuin hänen sisaristaan, jotka myös ovat paljon esillä mediassa.

Eräs, joka on keksinyt etnisen vetonaulan, on Savossa syntynyt Susani Mahadura, jonka isä on Sri Lankasta. Hänkin on "erityinen" samasta syystä. Paljon esillä, osin "srilankalaisuutensa" ansiosta.

https://www.menaiset.fi/artikkeli/ajankohtaista/reportaasit/emmi-nuorgam-eli-opiskelijana-leveasti-luotolla-fine-diningia

Kun ihminen ratsastaa julkisuuteen rodulla, hänen kannattaa varautua siihen, että kaikki julkisuus ei ole pelkästään myönteistä. Media ehkä hymistelee, mutta tavalliset kansanmiehet mökeissään mutisevat, että mikä tuokin on olevinaan.

Tavallisella suomalaisella perusjuntilla ei ole hienoa etnistä sukujuurta, josta hän voisi ammentaa aineksia julkisuudelle ja kuuluisuudelle. Pieni kateuden poikanenkin voi siis olla taustalla nuivassa suhtautumisessa "erityisihmisiin".
Otsikko: Vs: Miisa Nuorgam on ensimmäinen etniseen vähemmistöön kuuluva Vuoden nainen
Kirjoitti: Luka Mokonesi - 19.08.2020, 12:56:29
Ulina jatkuu. Jos kärsii alhaisesta verenpaineesta, niin tässä lääkitys siihen vaivaan. Laitan koko ulinan, koska kaikki maksamme tästä veroina.

Ajattelin kanssa lainata tuota tarinointia tänne, mutta päätin jättää välistä perusteella, että ei Emmiä tarvitse huomioida. Emmin voi jättää omaan rauhaansa.

Saamelaiset ovat siis vain tupsahtaneet jostain Saamenmaalle, olleet siellä aina ja se erityinen luontosuhde, sekin heillä tottakai on - sekä kaupunkilaisilla Nuorgamin siskoksilla että joillakin (tarinan mukaan) ympäristöään kunnioittavilla saamelaisilla joilla kelkka ja mönkijä kulkee ja kaatopaikka on tuntematon käsite.

Kolumnin kommenteissakin mainittiin että eipä ole aikaisemmin kuultu käsitteestä "oma alkuperäiskansamme", no näitä käsitteitä on näppärä keksiä uhriutumisen toivossa.

Olen kuullut tätä saamelaisten maagista luontosuhdetta ylistettävän aiemminkin, suomalaisen lappalaisen toimesta, siinä samalla toki siis muistettiin painottaa että moista ei suomalaisilla kuulemma ole. Foorumiltakin löytyy syvempiä luontosuhteita kun näiltä siskoksilta tai monelta muultakaan alkuperäiskansan jäseneltä. Johon liittyen muistan Heikki Kangasperkon kirjassaan Luonto opettaa parhaiten, kirjoittaneen kuinka hyvin koulutettu sotilaskin on lähempänä luontoa kuin nykyaikainen luonnonsuojelija elokapinasoturi.

Twitterissä saamelaisten twiittejä vilkaistessani löytyi myös hakuhuutoa suomenkielen opettajalle Nuorgamiin. Koulut ovat jo kuulemma alkaneet, mutta moinen puuttuu. Tuntuvat pärjäävän tässä maassa monet ruotsinkielisetkin hyvin ilman, siitä sitä mallia.

Viimeisenä sanana huomio Flasbackin keskustelusta, jossa BLM Sweden -ryhmän mukaan Ruotsi kuuluu saamelaisille. Kommentoijien historian ja valkopesun opetus tuntuu olevan toista luokkaa kun tällä puolella lahtea kuin myös näkyy uljaan ruotsalaisen herrarodun ajattelutapa eikä tämä suomalainen nöyrtyminen ja alistuminen, keskutelussa vallitseva dogmi on että skandinaavit ovat olleet Ruotsissa kauan ennen saamelaisia ja rakentaneet maan ja valtion ja saamelaiset ovat olleet alempaa paimentolaiskansaa.
Otsikko: Vs: Miisa Nuorgam on ensimmäinen etniseen vähemmistöön kuuluva Vuoden nainen
Kirjoitti: MannaSariini - 19.08.2020, 13:16:45
Kommentoin tässä edellä mainitun Emmi Nuorgamin kolumnin sisältöä.

Lainaus
Emmi Nuorgamin kolumni: Hei suomalaiset! Saamelaiset eivät ole teidän oma alkuperäiskansanne

Lainaus
Kaikissa niissä valtiossa, joiden alueella saamelaiset asuvat, on vuosisatojen ajan harjoitettu assimilaatio- eli sulauttamispolitiikkaa. Sulauttaminen on tapahtunut muun muassa kristillisen käännytyksen, uudisasutuksen ja kielipolitiikan avulla.
Onko nykyisen Suomen alueella joskus tapahtunut jonkun muun valtion kuin Suomen ja / tai muihin kuin saamelaisiin ym. uhristatuksellisiin kohdistuvina näitä kolmea toimenpidettä: käännytys, uudisasutus ja kielipolitiikka? Vaatiiko sortamiseksi luokittelu, että ne on tehty nimenomaan assimilaatiotarkoituksessa?

Lainaus
Jaana Kannisen ja Kukka Rannan **Vastatuuleen-Saamen kansan pakkosuomalaistamisesta-tietokirjan mukaan Suomen sulauttamispolitiikkaa leimasi kulttuuriltaan ja kieleltään yhtenäisen kansallisvaltion rakentaminen. Samoilla linjoilla on Siirtolaisinstituutin vastaava tutkija, historioitsija **Miika Tervonen. Tervosen mukaan(siirryt toiseen palveluun) suomalainen historiakäsitys on valkopesty, eli suomalaisen yhteiskunnan kytkeytyminen rotuajatteluun ja kolonialismiin häivytetty.

Viittaas kai tässä ketjussa (https://hommaforum.org/index.php/topic,131069.0.html) käsitellyssä Hesarin jutussa propagandaansa julistaneeseen Miika Tervoseen. Tervonen, kuten Hesarin juttu kokonaisuudessaan, uhreuspesi niitä kytkeytymisiä rotuajatteluun ja kolonialismiin häivyttämällä kokonaan pois suomenruotsalaiset rotuopit ruotsinkielisen eliitin aseman perusteluna ja Ruotsin kolonialismin suomalaisia kohtaan jne.

Lainaus
Ennen sulauttamista Saamenmaa kuului saamelaisten esi-isille ja -äideille.

Jos sekä perustelee maan kuulumista esi-isillä ja -äideillä että ajaa Saamelaiskäräjien näkemyksen mukaista saamelaismääritelmää, ajaa silloin kaksilla rattailla. Saamelaisia esi-isiä ja -äitejä kyllä löytyy monilta sellaisilta, jotka ovat Saamelaiskäräjien näkemyksen mukaan suomalaisia eivätkä saamelaisia. Suuri osa saamelaistaustaisiksi tiedetyistä suomalaisista on kai nykyisen saamelaisalueen ulkopuolella. Heitä kuitenkin löytyy saamelaisalueeltakin. Inarissa monet suomalaiset polveutuvat inarinsaamelaisista. Inarissa nykyisin suurin saamelaisryhmä ovat pohjoissaamelaiset, mutta Inarissa olevat alkuperäiskansuusalueet ovat inarinsaamelaisten ja kolttasaamelaisten alkuperäiskansuusalueita. Vuotsoon pohjoissaamelaiset asettuivat 1800-luvulla. Vanha saamelaisasutus oli keminsaamelaista. Voi keminsaamelaisia esivanhempia löytyä myös pohjoissaamelaisilta. Keminsaamelaiset sulautuivat aikanaan joko suomalaisiin tai muihin saamelaisiin. Jos Vuotson alueen keminsaamelaisiin löytyy suora polveutumisen ja asuinalueen jatkuvuus, niin löytyykö se todennäköisemmin pohjoissaamelaisilta vai suomalaisilta?

Lainaus
On vaikea nimetä toista ihmisryhmää, joka joutuisi jatkuvasti puolustautumaan, selvittämään, tutkimaan ja esittämään todisteita siitä, että meillä on oikeus olla olemassa.

No minulle ei ole vaikee nimetä. Vaikka juuri Emmi Nuorgamin viittaamasta Miika Tervosen näkemyksiä sisältäneestä jutusta voi löytää vihjeitä tällaisen ihmisryhmän nimeämiseen.

Lainaus
Saamelaisia pidetään riitaisina mielensäpahoittajina, vaikka oikeasti haluaisimme vain kansalle ja luonnolle ne oikeudet, jotka niille jo paperilla kuuluvat. Oikeudet, jotka useimmilla suomalaisilla on ilman, että heidän täytyy koskaan edes ajatella asiaa.

Moni ei varmaan asiaa todellakaan ajattele, mutta useimmilla suomalaisilla kyllä ei ole paperilla heille kuuluvia oikeuksia todellisuudessa. Miten vaikkapa Kaivopuiston henkirikokseen ja muihin rikastajien tekemiin rikoksiin liittyen nämä totetuvat? Tai ihan ilman mitään syntyperäulottuvuutta hallituksen sallissa koronan maahantuonnin? Tai no, saattaa siinä koronassa ollakin syntyperäulottuvuus jos erityisesti matujen pitää sallia sitä tuoda.
Otsikko: Vs: Miisa Nuorgam on ensimmäinen etniseen vähemmistöön kuuluva Vuoden nainen
Kirjoitti: Kauko-Aatos - 19.08.2020, 13:52:40
Vaikuttaa vähän siltä, että Tampereella syntyneelle Emmi Nuorgamille kelpaa mikä tahansa, millä vain voi päästä julkisuuteen. Isän puolelta "periytyvä" saamelaisuus on yksi asioista, joka tekee hänestä "erityisen", samoin kuin hänen sisaristaan, jotka myös ovat paljon esillä mediassa.

Eräs, joka on keksinyt etnisen vetonaulan, on Savossa syntynyt Susani Mahadura, jonka isä on Sri Lankasta. Hänkin on "erityinen" samasta syystä. Paljon esillä, osin "srilankalaisuutensa" ansiosta.

Kun ihminen ratsastaa julkisuuteen rodulla, hänen kannattaa varautua siihen, että kaikki julkisuus ei ole pelkästään myönteistä. Media ehkä hymistelee, mutta tavalliset kansanmiehet mökeissään mutisevat, että mikä tuokin on olevinaan.

Tavallisella suomalaisella perusjuntilla ei ole hienoa etnistä sukujuurta, josta hän voisi ammentaa aineksia julkisuudelle ja kuuluisuudelle. Pieni kateuden poikanenkin voi siis olla taustalla nuivassa suhtautumisessa "erityisihmisiin".

Yhteinen nimittäjä näille kahdelle aikuisvauvalle on - yllätys yllätys: YLE!
Radiokanava YLE Puhe (jossa siis soitellaan musiikkiakin nykyään  :roll:) on kuin luotu pumppaamaan kaikenlaisten vähemmistöjen erityisyyttä, käsittäen nykyään siis myös feministit ja vihreät. Jos on kaikkea näitä, niin hävitä ei voi.
Tunnen itse paljon saamelaisia ja hyvin harvalla - jos kellään - heistä on tarvetta rakennella tällaisia huojahtelevia uhripyramideja kuin tällä julkisuudessa viihtyvällä ja siitä elantonsa saavalla leikkisaamelaisella. "Jänkäsomali" ja "tunturiapassi" kuuluu myös lappilaiseen sanavarastoon, tarkoittaen juuri tätä ilmiötä.

Lainaus käyttäjältä: Emmi Nuorgam
Saamelaisia pidetään riitaisina mielensäpahoittajina
Kyllä ja suuri ansio tästä kuuluu näille Emmille ja Miisoille.
Otsikko: Vs: Miisa Nuorgam on ensimmäinen etniseen vähemmistöön kuuluva Vuoden nainen
Kirjoitti: ämpee - 19.08.2020, 13:58:50

Tavallisella suomalaisella perusjuntilla ei ole hienoa etnistä sukujuurta, josta hän voisi ammentaa aineksia julkisuudelle ja kuuluisuudelle.

Kuinka niin ei ole ?
Maailman mittakaavassa suomalaisuus on hyvin harvinaista.
Otsikko: Vs: Miisa Nuorgam on ensimmäinen etniseen vähemmistöön kuuluva Vuoden nainen
Kirjoitti: MannaSariini - 19.08.2020, 14:21:23
Olen kuullut tätä saamelaisten maagista luontosuhdetta ylistettävän aiemminkin, suomalaisen lappalaisen toimesta, siinä samalla toki siis muistettiin painottaa että moista ei suomalaisilla kuulemma ole. Foorumiltakin löytyy syvempiä luontosuhteita kun näiltä siskoksilta tai monelta muultakaan alkuperäiskansan jäseneltä. Johon liittyen muistan Heikki Kangasperkon kirjassaan Luonto opettaa parhaiten, kirjoittaneen kuinka hyvin koulutettu sotilaskin on lähempänä luontoa kuin nykyaikainen luonnonsuojelija elokapinasoturi.

Poronhoidossa ei ainakaan toteudu maaginen luontosuhde. Porosaamelaiset tosin ovat vähemmistö Suomen saamelaisista ja kai vähemmistö myös kaikista Suomen porohenkilöistä.

Hävitettiinkö itseasiassa villit tunturipeurat nykyisen Suomen alueelta saamelaisen poronhoidon tieltä? Poronhoitoa ovat kyllä nykyisen Suomen alueella harjoittaneet muutkin kuin saamelaiset jo useamman vuosisadan aikana. Onko kuitenkaan tunturipeuran vanhoilla esiintymisalueilla? Norjassa oli joku vuosi sitten ainakin suunnitelma tappaa n. 10 % maan tunturipeuroista, jotta niistä ei leviäisi tautia poroihin. En tiedä, toteutuiko suunnitelma. Norjassa ja Ruotsissa poronhoito on saamelaisten yksinkoikeus. Mahtaako olla kolonialismia, ettei Suomessa ole näin?

Poronhoitoon liittyy yleisesti petoviha ja salametsästys. Toki laillinenkin metsästys pitää suurten petoeläinten määriä olemattamina poronhoitoalueella. Suomen poronhoitoalue myös pitää Ruotsin ja Norjan susikannat sisäsiittoisina kun ne ovat eristettynä Suomen ja Venäjän susista. En tosin tiedä, ovatko saamelaisten porohenkilöiden asenteet suhteessa petovihaan ja salametsästykseen erilisia suomalaisiin verrattuna. Porojen ylilaidunnuksen aiheuttamia ongelmia ainakin valtioiden kolonialismi voi pahentaa estämällä saamelaisten perinteisiä laidunkiertoja valtioiden rajoista riippumatta. Suomessa laidunkiertoja ei voi tehdä edes paliskuntarojen yli. Paliskuntajärjestelmä on kuulemma rakennettu suomalaisten ehdoilla huomioimatta saamelaisia.

Lisäys: Emmi Nuorgam on kyllä oikeassa siinä, että mitään Lapin koskematonta erämaata ei ole olemassa. Jos olisi, siellä ei liikkuisi poroja vaan villejä tunturipeuroja ja metsäpeuroja, vainoista vapaita suurpetoja jne.
Otsikko: Vs: Miisa Nuorgam on ensimmäinen etniseen vähemmistöön kuuluva Vuoden nainen
Kirjoitti: MannaSariini - 19.08.2020, 14:54:27
Viimeisenä sanana huomio Flasbackin keskustelusta, jossa BLM Sweden -ryhmän mukaan Ruotsi kuuluu saamelaisille. Kommentoijien historian ja valkopesun opetus tuntuu olevan toista luokkaa kun tällä puolella lahtea kuin myös näkyy uljaan ruotsalaisen herrarodun ajattelutapa eikä tämä suomalainen nöyrtyminen ja alistuminen, keskutelussa vallitseva dogmi on että skandinaavit ovat olleet Ruotsissa kauan ennen saamelaisia ja rakentaneet maan ja valtion ja saamelaiset ovat olleet alempaa paimentolaiskansaa.

Ne suvikset, jotka väittävät suomalaisten ym. syrjäyttäneen saamelaiset ja olevan senkin puolesta velvoitettuja ottamaan maahantunkeutujia asuinmaihinsa, eivät näe mitään ongelmaa kun neekerit valittavat kolonialismista Afrikan alueilla, joissa "valkoisiakin" on ollut ennen nekeereitä. Päinvastoin, sitä kuulukin valittaa ja suvikset liittyvät itsekin valituskuoroon. Syrjäyttämistä ei myöskään nosteta esille niillä laajoilla Afrikan alueilla, missä neekerit ovat syrjäyttäneet ainakin pygmit ja khoisanit. Näissä taitaa olla vielä paljon enemmän oikeasti kyse syrjättämisestä sulautumisen sijaan kuin väitetyssä saamelaisten syrjäyttämisessä nykyisen Suomen alueella. Jonkin verran khoisaneita on sulautunut neekereihin, esim. xhosiin. Pygmejäkin on kai ainakin pienissä määrin sulautunut neekereihin. Khoisan-esivanhempia löytyy kyllä myös Etelä-Afrikan "valkoisten" parista. Khoisanin tai pygmin erottaminen neekeristä on fyysisten piirteiden perusteella helpompaa kuin suomalaisen saamelaisesta. Ehkä myös geneettisesti, nykyaikaan säilyneistä ihmisten sukulinjoista khoisan-linja on kai kauiten aikaa sitten muista eronnut ja afrikkalaisten pygmien linja sitten heti seuraavana eronnut.

Khoisanit ovat ilmeisesti vielä oikeasti olleet ensimmäisiä (Homo sapiens -lajiin kuuluvia) asukkaita vanhoilla asuinalueillaan. Nykyisen Suomen alueella sekä saamelaiskielet että itämerensuomalaiset kielet ovat suhteellisen uusia tulokkaita. Kielen vaihdos ei tosin ole Suomessa tähän mennessä tarkoittanut väestönvaihdosta vaan niin itämerensuomalaisten kielien, saamelaiskielien kuin aiemmin saapuneidenkin kielten kohdalla uuden kielen tuonutta väestöä ja ennestään ollutta on sulautunut yhteen.

Suvisten mukaan ei ole nykyäänkään olemassa mitään valtiosta riippumatonta suomalaisten etnistä ryhmää, joten väitteet saamelaiset syrjäyttäneistä suomalaisista on jo tämän puolesta ristiriitainen.
Otsikko: Vs: Miisa Nuorgam on ensimmäinen etniseen vähemmistöön kuuluva Vuoden nainen
Kirjoitti: Rasvari - 19.08.2020, 16:18:46
Ulina jatkuu. Jos kärsii alhaisesta verenpaineesta, niin tässä lääkitys siihen vaivaan. Laitan koko ulinan, koska kaikki maksamme tästä veroina.

Lainaus
Emmi Nuorgamin kolumni: Hei suomalaiset! Saamelaiset eivät ole teidän oma alkuperäiskansanne

https://yle.fi/uutiset/3-11498036

Tässä tuli kaikki oleellinen. Kaiken maailman Mahadurat, Laitit ja Nuorgamit pääsevät verorahoitteisella YLE:llä ääneen ja sävy on aina yhtä alentuvan holhoava.

On se muuten jännä että nämä tyypit kelpaavat puhumaan etnisyytensä virallisina edustajina valtamediaan vaikka kukaan ei osaa edes pysty selvittämään onko heillä jokin valtuutus tai muodollinen asema, muu kuin toisen vanhemman tausta. Minulle on myös totaalisen epäselvää miten helposti etnisen taustansa voi määrittää: Minäkin olen tällä logiikalla kolmannen polven pakolainen, suomenruotsalainen ja - yllätys yllätys - saamelainen. Pystyn olemaan myös montaa muutakin asiaa niin halutessani ja yhtä kaukaa hakiessani.

Toinen jänittävä asia on miten minun käsitykseni saamelaisista on muuttunut. Ennen olin ihan positiivisella mielellä saamelaista mutta Nuorgamit ja Laitit ovat saanet minun suhtautumaan heihin penseästi. 

Nuorgam voisi vaihteeksi mennä myös Venäjälle ulisemaan saamelaisasiaansa, enhän toki halua omia häntä vain meidän suomalaisten vaivoiksi.

Lopuksi otaksun rohkeasti että olen viettänyt Lapin erämaissa enemmän aikaa kuin Nuorgamin siskokset yhteensä.

Muoks: typoja pois.
Otsikko: Vs: Miisa Nuorgam on ensimmäinen etniseen vähemmistöön kuuluva Vuoden nainen
Kirjoitti: Outo olio - 19.08.2020, 16:50:44
Yhtään asiaa puolustelematta, sen verran mitä olen ihmisen historiaa lukenut, niin valloitetun kansan kulttuurin tuhoaminen on ihan normisettiä, paitsi viimeisten n. 150 vuoden aikana asiaa on ryhdytty epäilemään, siis ensisijaisesti Euroopassa ja täältä lähtöisin olevien ihmisryhmien kulttuureissa. Jos siis kaikki syytökset suomalaisten imperialismista ovat totta, esimerkiksi saamelaisten järjestelmällistä pakkosuomalaistamista kyllä tapahtui, niin tämä ei ole meidän etno-ekslusiivinen perisyntimme, vaan ihan samaa tapahtui aikanaan ainakin inkavaltiossa, ja Tyynenmeren saarilla ja Keski-Amerikassa resurssien ollessa vähissä joskus mentiin ihan kunnon kansanmurhaan, tosin nuoret pojat ja lisääntymisikäiset nuoret tytöt joskus säästettiin, koska heistä saatiin lisää työvoimaa joka sopeutui uuteen kulttuuriin, ja lisää lisääntymiskumppaneita valloittajille. Kaikki muut tuhottiin, joko heti (jotkin Tyynen valtameren alueen tapaukset) tai uhraamalla jumalille (Keski-Amerikka). Ja kulttuurin tuhoamista pidettiin omana aikanaan kehitysapuna, sillä hävinneen kulttuurin häviö osoitti sen olevan heikompi ja siis oli näiden ihmisten oman edun mukaista että he pääsivät eroon huonosta kulttuuristaan ja pääsivät mukaan parempaan kulttuuriin. (Eräänlainen paleo-natsismi on siis ollut ihmislajin historiassa aika yleinen maailmankuva.)
Otsikko: Vs: Miisa Nuorgam on ensimmäinen etniseen vähemmistöön kuuluva Vuoden nainen
Kirjoitti: Golimar - 03.09.2020, 17:28:54
Voihan  :silakka:

Lainaus

miisanuorgam
Miksi rahasta on niin vaikea puhua? Miksi on helppoa sivuuttaa toisten vaikeudet ja ajatella omien hyvien tulojensa johtuvan ainoastaan omasta ahkeruudesta?

"Köyhällä ei ole varaa ostaa halpaa" on pelkkää sanahelinää. Totuus on, että oikeasti köyhällä ei ole varaa ostaa yhtään mitään. On totta, että jokaisen *kannattaisi* ostaa laadukas kotimaisen merkin takki sen sijaan, että nappaa ketjulikkeen alerekistä sen, mikä ensimmäisenä tulee vastaan. Mutta jos kuukaudessa pakollisten menojen jälkeen tilille kuitenkin jää vain kymmeniä euroja, ei ole mahdollisuutta panostaa siihen laadukkaaseen talvitakkiin, vaikka kuinka haluaisi. Todennäköisesti jopa siihen ketjuliikkeen 40€ takkiinkin on joutunut jo säästämään.

Mulla on tällä hetkellä todella hyvä tilanne. Mulla on mielestäni hyvä palkka sekalaisena yhdistelmänä toimittajaa, analystia, asiantuntijaa, dokumentaristia, esiintyjää, kuvaajaa ja juontajaa. On varaa ostaa ruokakaupasta mitä haluaa ja tilata baarissa pienpanimo-olut tavallisen hanabissen sijaa.

Aina ei kuitenkaan ole ollut näin. Vielä muutama vuosi sitten elin kirjaimellisesti kädestä suuhun ja kuukausittain mulla jäi vain kymmeniä euroja pakollisten asumismenojen jälkeen. Joskus 20€ ja joskus 50€. Oon aikaisemmin kertonut, että kuljin siihen aikaan paljon pummilla julkisissa. Siitä nousi silloin hirveä haloo, sillä sehän on *väärin*. Tottakai se on väärin, mutta silloin ei ollut yksinkertaisesti varaa edes siihen parin euron lähijunalippuun. Silloin tehtiin valintoja sen mukaan, mihin oli rahkeita.

Nykyään mun tilanne on eri, mutta olisi naurettavan arroganttia väittää, että kyseessä olisi vain oma ahkeruuteni ja ansioni.
Tottakai mä olen pirun hyvä työssäni, mutta suuri osa työmarkkinoista ja menestyksestä on vain silkkaa sattumaa. Ihan jokaisen kohdalla.

Kukaan ei ole oman onnensa seppä, eikä ketään saa jättää yhteiskunnan ja inhimillisen, riittävän ja hyvän elämän ulkopuolelle siksi, että tällä on sattunut käymään itseä huonompi tuuri.
4 t

https://instagram.com/p/CEq5glTBtdG?igshid=tegoxigtb6xr
Otsikko: Vs: Miisa Nuorgam on ensimmäinen etniseen vähemmistöön kuuluva Vuoden nainen
Kirjoitti: MannaSariini - 04.09.2020, 11:36:08

Lainaus
Mulla on tällä hetkellä todella hyvä tilanne. Mulla on mielestäni hyvä palkka sekalaisena yhdistelmänä toimittajaa, analystia, asiantuntijaa, dokumentaristia, esiintyjää, kuvaajaa ja juontajaa. On varaa ostaa ruokakaupasta mitä haluaa ja tilata baarissa pienpanimo-olut tavallisen hanabissen sijaa.

Minä asiantuntijana Miisa toimii? Onko kenties uhrina olemisen ja "rasismin" asiantuntija?
Otsikko: Vs: Miisa Nuorgam on ensimmäinen etniseen vähemmistöön kuuluva Vuoden nainen
Kirjoitti: pienivalkeapupu - 04.09.2020, 11:41:12
Millaiselle henkilölle kuuluu suomenkielinen titteli analyst(i)?
Otsikko: Vs: Miisa Nuorgam on ensimmäinen etniseen vähemmistöön kuuluva Vuoden nainen
Kirjoitti: Golimar - 12.01.2021, 09:22:45

Otsikko: Vs: Miisa Nuorgam on ensimmäinen etniseen vähemmistöön kuuluva Vuoden nainen
Kirjoitti: ikuturso - 12.01.2021, 10:26:16
ˆ Olen kuvitellut, että oletus, että vauvalla olisi isä on aika haram nykypäivänä.

Vai oliko isä mukana? Oliko se se myrkyllinen mies sieltä satojen kilometrien päästä vai joku avoimen suhteen jäsenistä?

Miettikääpä, jos Nuorgam olisi ottanut trendikkäästi jonkun "tukihenkilön" mukaansa neuvolaan ja neuvolansetä olisi olettanut tämän vauvan isäksi ja kysynyt kuulumisia. Herramunjee mikä ulina siitä olisi syntynyt.

-i-
Otsikko: Vs: Miisa Nuorgam on ensimmäinen etniseen vähemmistöön kuuluva Vuoden nainen
Kirjoitti: ikuturso - 12.01.2021, 11:04:07
Mitä tuolla ylempänä spekuloitiin "suomen omasta alkuperäiskansasta", niin eihän siinä tarvitse kuin katsoa, minkä maan passia kantavat kyseiset alkuperäiskansalaiset.

Sitten katsotaan millä valtioilla on ns. alkuperäiskansoja ja kappas. Suomen valtiolla on.

Ja jos mietitään, missä saamelaiset ovat asuneet kun Lappi oli vielä jään peitossa, niin kyllä saamenmaa on syntynyt sitä mukaa, kun tuo joukko pääasiassa suomenniemeltä on sinne levittäytynyt.

Halutessaan he ovat myös suomalaisten syrjäyttämä Etelä-Suomen alkuperäinen väestö, mutta tässä tapauksessa näemmä kosmopoliittinen neljän valtion alueella elävä kansa.

-i-
Otsikko: Vs: Miisa Nuorgam on ensimmäinen etniseen vähemmistöön kuuluva Vuoden nainen
Kirjoitti: Jaska - 31.01.2021, 20:46:01
”Tavallisia ja samanlaisia suomalaisia ne saamelaisetkin on, kuin kaikki muutkin.”

Mitä tarkoitat suomalaisuudella tässä? Kansalaisuutta? Saamelaisuus on etnisyys, rinnakkainen suomalaiselle etnisyydelle.

En tiedä, mihin perustuu eräiden keskustelijoiden mielikuva saamelaisista, mutta harva erottaisi yksittäistä saamelaista suomalaisesta pelkän ulkonäön perusteella.

Otsikko: Vs: Miisa Nuorgam on ensimmäinen etniseen vähemmistöön kuuluva Vuoden nainen
Kirjoitti: Supernuiva - 31.01.2021, 22:23:23
^Lapissa on ymmärtäkseni ihmisten välistä eripuraa, koska saamelaisiksi katsotuilla on joitain oikeuksia, joita suomalaisiksi katsotuilla ei ole, vaikka sekä saamelaisten että suomalaisten suvut ovat asuneet samalla paikkakunnalla jopa jo vuosisatojen ajan.

Otsikko: Vs: Miisa Nuorgam on ensimmäinen etniseen vähemmistöön kuuluva Vuoden nainen
Kirjoitti: MannaSariini - 21.02.2021, 13:51:54
”Tavallisia ja samanlaisia suomalaisia ne saamelaisetkin on, kuin kaikki muutkin.”

Mitä tarkoitat suomalaisuudella tässä? Kansalaisuutta? Saamelaisuus on etnisyys, rinnakkainen suomalaiselle etnisyydelle.

En tiedä, mihin perustuu eräiden keskustelijoiden mielikuva saamelaisista, mutta harva erottaisi yksittäistä saamelaista suomalaisesta pelkän ulkonäön perusteella.

Tiedä sitten kumpia on Suomessa enemmän; heitä jotka eivät tiedä saamelaisen olevan etnisyys, vai heitä jotka eivät tiedä suomalaisen olevan etnisyys? Valtamediassa ainakin on enemmän jälkimmäisiä ja vaikuttaa muissakin julkisesti esitetyissä "puheenvuoroissa" jälkimmäisiä olevan enemmän. Heille etnisesti suomalainen - siis pelkkä suomalainen ilman sekoittumista jonkin muun kanssa - on etnisyydeltään valkoinen. Tosin joissain tilanteisse suomalainen etnisyys onkin yhtäkkiä olemassa, esim. väitettäessä suomalaisten syrjäyttäneen saamelaiset. Olen tämän syrjäyttämisväitteen ristiriidasta suvakkien muiden väitteiden ja uskomusten kanssa kirjoittanut toisessa ketjussa (https://hommaforum.org/index.php/topic,131069.msg3270058.html#msg3270058), joten en toista samaa tähän ketjuun.

Miisakin kertoi taksikuskin väittäneen etteivät matut osaa ajaa toisin kuin "valkoiset suomalaiset". Minulle jäi epäselväksi väittikö Miisa tämän olevan taksikuskin käyttämä termi vai Miisan itsensä mukaan ottama. Jos taksikyyti todella on tapahtunut Miisan kuvailemalla tavalla, veikkaan taksikuskin puhuneen joko pelkistä suomalaisista tai sitten tuontitavaraidentiteetin omaksuneen kuskin kohdalla pelkistä valkoisista.

Sanalla suomalainen on toki sekä etnonyyminen että demonyyminen merkitys, kun taas saamelaisella on pelkkä etnonyyminen. Ovatko kuitenkaan edes toimittajat oikeasti niin tyhmiä, etteivät ymmärrä sanan suomalainen (vähintään) kahden eri merkityksen eroa? Jos suomen kielessä olisi 2 erillistä sanaa suomalaisuudelle suomenruotsin "finne" ja "finländare" -sanojen tapaan, loppuisiko kohtausten järjestäminen suomalaismääritelmästä? Luulen että ei. Esim. matujen ja matutaustaisten muslimeiden ei saisi kiistää olevan millään tavalla suomalaisia, vaikka toisaalta he (ainakin usein, jos ei aina) pitävät suomalaista jonain itseään alempana.

Se minulle on jäänyt epäselväksi, onko suvakeille esim. venäläinen maahanmuuttaja sellainen "valkoinen suomalainen".

Otsikko: Vs: Miisa Nuorgam on ensimmäinen etniseen vähemmistöön kuuluva Vuoden nainen
Kirjoitti: -PPT- - 21.02.2021, 14:15:29
Saamelaiset saavat toimittaa neekerin virkaa jotta vassarit pääsevät hyvesignaloimaan. Saamelaisilta itseltään ei ole kysytty haluavatko he moisen toteemin roolia.

Vassareille kun on kiukun aihe että Suomella ei ole ollut siirtomaita joista olisi suuri määrä ihmisiä asumassa Suomessa ja kokemassa rasistista sortoa joten täytyy tyytyä saamelaisiin.
Otsikko: Vs: Miisa Nuorgam on ensimmäinen etniseen vähemmistöön kuuluva Vuoden nainen
Kirjoitti: Kokoliha - 21.02.2021, 15:22:01
Millaiselle henkilölle kuuluu suomenkielinen titteli analyst(i)?

Kyseessä on mitä ilmeisimmin gastroenterologian erikoislääkäri tai jopa kirurgi. Tuo sanahan periytyy ilmiselvästi ruåtsin kielestä ana lyst = peräsuolen tähystäjä.
Miisa on moniosaaja.
Otsikko: Vs: Miisa Nuorgam on ensimmäinen etniseen vähemmistöön kuuluva Vuoden nainen
Kirjoitti: Chrattac - 21.02.2021, 16:01:23
^^

Musta tämä on vain positiivista, josko vaihdettaisiin se turvapaikkashoppailijoiden passaaminen saamelaisten passaamiseen.

Toki optimitilanteessa emme passaisi kumpaakaan sen enempää kuin ketään muutakaan, mutta olisi tämä kehitystä parempaan suuntaan. Kuka lähtee markkinoimaan hyville ihmisille, että ei yhtäkään ulkolaista turvapaikanhakijaa kun saamelaisten asiat ovat niin huonossa kunnossa? Todellisuudellahan ei ole mitään merkitystä, ei noita aiemminkaan mitkään tilastofaktat tai edes demografian sisäiset vastalauseet ole kiinnostaneet.

E: Sitten voidaan lähemmin tarkastella ja perustaa totuuskomissio, joka toteaa, että myös hämäläisiä, savolaisia, porilaisia, raumalaisia jne... on syrjitty ja heitäkin tarvitsee passata. Asiat on niin huonolla tolalla, että pitää ihan kehitysapuvaroja allokoida Kuopioon, Poriin, Raumalle ja Lahteen.

Minua ainakin syrjii se, että meitä hämäläisiä Helsingissä haukutaan hitaiksi, tahdon jonkinlaista korvausta tästä tuskasta. Ja porilaisia aina mollataan sanaparrella "mikä vittu teitä porilaisia oikein vaivaa?" Mulla on kesämökki Porissa, kyllä minä nyt niin mieleni pahoitin. Raumalaiset kohtaavat kielisyrjintää, kaikki nauraa heidän murteelleen ja savolaisia haukutaan kieroiksi. Turkulaisia vasta syrjitäänkin, tamperelaiset yrittävät melkeinpä syyllistyä kansanmurhaan, kun teekkarit koittavat käydä vuosittain irroittamassa kaupungin maasta lyömällä kiiloja sen rajalle! Kyllä tällaisesta nyt pitäisi jo pyytää ihan kansainvälistä avustusta, niin meidän sisäisiä demografioita syrjitään.
Otsikko: Vs: Miisa Nuorgam on ensimmäinen etniseen vähemmistöön kuuluva Vuoden nainen
Kirjoitti: Melbac - 21.02.2021, 16:26:30
Mites se turun irroittaminen suomesta sujuu ja eikös savolaiset sitten ole kieroja eikä niiltä saa suoraa vastausta?.Eikös facebookissa/twitterissä pysty estämään tyyppejä niin ettei niiden jutut näy eikä ne siten pysty "kiusaamaan"?.Ainakin facebookissa pitää hyväksyä tyyppi että sen kirjoitukset näkyy.Se tamperelainen taksikuski taitaa olla oikeassa siinä että noille on maksettu verorahoista se kortti.Eikös ulkomaalaiset saa muuten ajaa täällä millä kortilla tahansa eli ovat kotimaassaan saaneet sen kortin ja käyneet autokoulunsa siellä jos maassa nyt on edes mitään vaatimuksia autokoulun käymisestä?.
Otsikko: Vs: Miisa Nuorgam on ensimmäinen etniseen vähemmistöön kuuluva Vuoden nainen
Kirjoitti: Augustus - 21.02.2021, 16:52:44
Tuolta ketjun ensimmäiseltä sivulta kopsaamani kuva on sen verran hurjan näköinen täti, että kun tuollainen tulee vastaan, niin siinä saa rasisti kyytiä...Valitettavasti en ole ollenkaan innostunut näistä SM-henkisistä kuvista, joissa nykyään monesti halutaan poseerata. Missä on ne söpöt tytöt nykyään?
 
Otsikko: Vs: Miisa Nuorgam on ensimmäinen etniseen vähemmistöön kuuluva Vuoden nainen
Kirjoitti: MannaSariini - 21.02.2021, 18:14:27
Miisa ei muuten ole ensimmäinen etniseen vähemmistöön kuuluva vuoden nainen. Ihan nimen perusteella voisin arvata viimeistään 1960 Vuoden Naisen, kauppaneuvos Flora Maria "Maja" Genetzin, kuuluneen etniseen vähemmistöön. Suomenruotsalaisia siellä joka tapauksessa on, esim. Elisabeth Rehn (2003). Entä hänen puoluesisarensa Eva Biaudetin etnisyys, onko hän suomenruotsalainen? Wikipedia-tietojen mukaan hänellä olisi sveitsinranskalaisia sukujuuria, mikä ainakin voisi selittää ranskalaiselta kuulostavan sukunimen. Taitaa suomenruotsalaiset olla ihan odotetusti yliedustettuina näiden vuoden naisten joukossa.

Nykyään moni saamelaisten etnisen vähemmistöyden tunnustava antaa oudosti ymmärtää etteivät suomenruotsalaiset olisi Suomessa etninen vähemmistö. Mikä tälle on oikein syynä? Joskus syynä varmaan on ettei puhuttaessa "rasismin, kolonialismin ja vähemmistöjen historiasta Suomessa" suomenruotsalaisten esille tuominen sovi agendaan rasismin ja kolonialismin suunnasta. Esim. tässä ketjussa (https://hommaforum.org/index.php/topic,131069.0.html) käsitellyssä Hesari-jutussa mainitaan "ruotsalaisälymystö" kansallisidentiteetin sytyttäjänä muttei suomenruotsalaisia vähemmistönä. Lainaan tähän vielä yhdestä omasta postauksestani tuohon ketjuun:

Toki saamelaiseksi hyväksytyissä ihmisissä on varmaan suurempi osuus saamea osaamattomia / ei-äidinkielisiä puhujia kuin suomenruotsalaisina itseään pitävissä vastaavia ruotsin kielen kanssa. Saamelaismääritelmään kuitenkin liittyy nimenomaan kieli tiettyjen sukupolvien sisällä. Tämän suvakit jättävät huomioimatta kopioidessaan hörhöteorioita USA:sta ja sovittaessaan saamelaiset niissä olevaan alkuperäiskansan rooliin. Laskevatko muuten suomenruotsalaisia pelkäksi kielivähemmistöksi väittävät esim. Jari Sillanpään suomenruotsalaiseksi? Veikkaan että eivät laske.
     
Otsikko: Vs: Miisa Nuorgam on ensimmäinen etniseen vähemmistöön kuuluva Vuoden nainen
Kirjoitti: Eisernes Kreuz - 21.02.2021, 18:50:09
Jo jonkin aikaa tiedotusvälineidemme feministiset toimittelijat ovat maalailleet kuvaa julman sorron keskellä elävästä Suomen saamelaisvähemmistöstä.

Saamelaiset toimittavat älymystölle nyt aivan selvästi "Pohjolan neekerien" virkaa. Meillä tosin ei - feministien kannalta hieman kiusallisesti - voi olla täysin amerikkalaistyylistä BLM-liikettä, koska maamme historia on niin täysin toisenlainen kuin USA:n. Nykyisen feminismin opit kun on kehitelty juuri amerikkalaisen yhteiskunnan ilmiöiden pohjalta, ja siksi niiden suora soveltaminen Euroopassa on usein hankalaa.

En tunne yhtään saamelaista, enkä ole kovin hyvin perillä heidän kulttuuristaan. Toivottavasti median luoma kuva on pelkkää feminististä propagandaa, eivätkä he oikeasti ole tuollaisia kaikesta valittavia uhriutujia.
Otsikko: Vs: Miisa Nuorgam on ensimmäinen etniseen vähemmistöön kuuluva Vuoden nainen
Kirjoitti: Tsuudi - 21.02.2021, 18:51:17
^Lapissa on ymmärtäkseni ihmisten välistä eripuraa, koska saamelaisiksi katsotuilla on joitain oikeuksia, joita suomalaisiksi katsotuilla ei ole, vaikka sekä saamelaisten että suomalaisten suvut ovat asuneet samalla paikkakunnalla jopa jo vuosisatojen ajan.

Ja kaikista kovinta ääntä pitää 1800-1900 luvun taitteessa Norjasta tulleet tunturisaamelaiset. He ovat julistautuneet alkuperäuskansaksi, jonka ei tarvitse kuulema osoittaa mitään asiakirjoin. Vastoin kuin Inarinsaamelaisten ja vanhojen suomalaissukujen. Soppaa keittää vanhat kommunistit, mm prof Scheinin.
Otsikko: Vs: Miisa Nuorgam on ensimmäinen etniseen vähemmistöön kuuluva Vuoden nainen
Kirjoitti: sancai - 21.02.2021, 19:11:29

Suomalaisten ja saamelaisten yhteiselo alueella on ollut pitkä, minkä seurauksena moni saamelainen suku suomalaistui jo ennen kun saamelaisuudesta alettiin pitää kirjaa. Esim. keminsaamen kieli, jota puhuttiin Etelä-Lapissa kuoli parisataa vuotta sitten. Alunperin Suomen saamelaiset olivat metsästäjä-keräilijöitä, laajamittainen poronhoito tuli myöhemmin. Nykyään virallisesti tunnustetut saamelaiset (esim äänioikeus saamelaiskäräjillä) ovat sen pienen eliittijoukon jälkeläisiä, jotka olivat säilyttäneet riittävästi esim. saamen kielen taitoa silloin 60(?)-luvulla kun saamelaisia luetteloitiin, myös esim. poronhoitoa pidettiin saamelaisuuden kriteerinä, mikä syrji perinteisiä "metsäsaamelaisia" sukuja. Nykyään moni "virallinen" saamelainenkin on täysin suomalaistunut.

Eliittisaamelaiset vastustavat raivokkaasti saamelaissukuisten sukujen saamelaisidentiteettiä ja julkaisevat metsäsaamelaisvastaista disinformaatiota. Heidän virallinen selityksensä on, että saamelaisuuteen ei oikeuta pelkkä geeniperimä, vaan saamelaiskulttuuriperimä, mutta se panee nämä "citysaamelaiset" kyseenalaiseen asemaan. Todellinen syyhän on, että mikäli Norjan tapaan saamelaisiksi saisivat julistua kaikki henkilöt, joilla on saamelaisperimää, he menettäisivät etuoikeutensa.

Pohjoismaiden ja Suomenkin runsaslukuisin saamelaisväestö on pohjoissaamelaiset, jotka puhuvat pohjoissaamen kieltä. He hallitsevat saamelaisinstitutioita ja ovat enimmäkseen peräisin Norjasta. Suomessa elää myös kaksi kotoperäistä saamelaista kansaa, inarinsaamelaiset ja koltat, jotka puhuvat koltansaamea ja asuivat ennen Käsivarressa. Heitä on jäljellä enää joitain satoja ja heidän kielensä on vakavan kuolemisuhan alla. Moni inarinsaamelainen ja koltansaamelainen kokee olevansa marginalisoitu. Keminsaamelaisilla suvuilla ei ole mitään oikeuksia, koska he ovat menettäneet äidinkielensä, vaikka monissa suvuissa elää yhä saamelaistraditioita. Eliittisaamelaiset väittävät, että keminsaamelaiset valehtelevat ja yrittävät varastaa saamelaisuuden heiltä, muuan keminsaamelaisperäinen kansanedustaja joutui vihakampanjan kohteeksi kun poseerasi sukunsa saamelaispuvussa.
Otsikko: Vs: Miisa Nuorgam on ensimmäinen etniseen vähemmistöön kuuluva Vuoden nainen
Kirjoitti: MannaSariini - 21.02.2021, 19:45:34
Saamelaiset toimittavat älymystölle nyt aivan selvästi "Pohjolan neekerien" virkaa.

Missä määrin suvakit mahtavat tietää, keitä rotuoppineet aikanaan kutsuivat juuri Pohjolan neekereiksi? Vastaus-han on: Juuri niitä pahimpia saamelaisia sortavia kolonialisteja eli suomalaisia. 
Otsikko: Vs: Miisa Nuorgam on ensimmäinen etniseen vähemmistöön kuuluva Vuoden nainen
Kirjoitti: MannaSariini - 22.02.2021, 18:02:22
Siirretty ketjuun (https://hommaforum.org/index.php/topic,96223.msg3279166.html#msg3279166) Saamelaiset, pohjolan alkuperäiskansa
Otsikko: Vs: Miisa Nuorgam on ensimmäinen etniseen vähemmistöön kuuluva Vuoden nainen
Kirjoitti: Golimar - 03.06.2021, 17:25:58
Nyt tämä ensimmäinen etniseen vähemmistöön kuuluva Vuoden nainen on julkaissut karua NSFW kamaa ja varmaan seuraavaksi uhriutuu kommenteista.

Lainaus

miisanuorgam
Vahvistettu
Kun somessa puhutaan sellaisesta äitiyden realismista, niin se on yleensä kuva soseessa olevasta paidasta ja teksti huonosti nukutusta yöstä.

Omalla kohdallani äitiyden realismi ei ole sitä, vaan tätä; eli siis saatananmoista sekoilua!

Ajattelinpa nimittäin äsken, että nytpä säästänkin aikaa ja vauvan ollessa päiväunilla pumppaan suihkussa ne siellä valumisen joka tapauksessa aloittavat rinnat samalla kun hopeashampoo vaikuttaa tukassa! Kätevää, eikö?

Siinä vaiheessa, kun olin värjännyt kaiken seinistä, pyyhkeistä, kaakeleista, vessanpöntöstä ja narulla roikkuvista pyykeistä lähtien siniseksi, pyyhkinyt hiusväriä silmistäni ja pudottanut puhelimen kaakelilattialle ajattelin, että ehkä tämä ei ollutkaan kovin kätevää, eikä varsinaisesti hyvä idea. Ja siinä vaiheessa, kun olin jotenkin onnistunut saamaan mustelman toiseen nänniin ja tiputtanut verkkovirrassa olevan, lavuaarin reunalla puuskuttavan lypsykoneen juoksevan hanan alle tulin siihen tulokseen, että tämä oli oikeastaan aika pirun huono idea! (Siinä vaiheessa myös kummasti kiinnitin ensimmäistä kertaa huomiota siihen, että se hana edes on päällä.)

Että ei muuta kuin hilipatihippan ja hyvää torstaita kaikille! ✨

https://www.instagram.com/miisanuorgam/?hl=fi
Otsikko: Vs: Miisa Nuorgam on ensimmäinen etniseen vähemmistöön kuuluva Vuoden nainen
Kirjoitti: Kallan - 05.06.2021, 14:25:13

Sääliksi käy jo nyt lasta, joka on viaton äitinsä tekemisiin. Näiden yh-mammojen tapaukset tuntuvat tosin itsekin kasvavan sitten kieroon johtuen yh-mamman asenteista, tämä näin oman elämänkokemuksen perusteella. Tuleeko Miisa itse rikkonaisesta perheestä, vai päättikö hän vain yksi kaunis hetki "vapautua"?
Otsikko: Vs: Miisa Nuorgam on ensimmäinen etniseen vähemmistöön kuuluva Vuoden nainen
Kirjoitti: Golimar - 06.06.2021, 12:18:38
Kammottava rasistinen hyökkäys.

https://twitter.com/miisanuorgam/status/1401173052185063426
Otsikko: Vs: Miisa Nuorgam on ensimmäinen etniseen vähemmistöön kuuluva Vuoden nainen
Kirjoitti: foobar - 06.06.2021, 12:21:08
^ Kai Nuorgam ehti tunnistaa kuskin Perussuomalaisten kannattajaksi?
Otsikko: Vs: Miisa Nuorgam on ensimmäinen etniseen vähemmistöön kuuluva Vuoden nainen
Kirjoitti: Chrattac - 06.06.2021, 12:23:34
Kammottava rasistinen hyökkäys.

[...]

Minullekin on käynyt noin. Johtui siitä, että lähdin myöhässä ja juoksin bussiin sen ollessa pysäkillä. Kuski ei ilmeisesti huomannut mua vaan lähti liikkeelle juuri kun olin saavuttamassa etuoven. Katsoi just sillä hetkellä toiseen suuntaan peilistä, ettei kolauta ketään ohittavat autoa kylkeen lähtiessään.

Jäin odottamaan seuraavaa bussia. Olisi varmaan pitänyt heti mennä somettamaan kuinka törkeästi bussikuski käyttäytyi.

E: Poistin twiitit lainauksesta, kun vievät niin paljon tilaa.
Otsikko: Vs: Miisa Nuorgam on ensimmäinen etniseen vähemmistöön kuuluva Vuoden nainen
Kirjoitti: Fiftari - 06.06.2021, 13:51:03
Tuokin on "causti" joka on mahdollinen, mutta saattaa olla myös keksitty. TKL harjoittaa tuota että jos joku tulee myöhässä niin sitten vain eteenpäin ja jos et ole pysäkillä, et pääse sisään. Jos taas vauhtia niin päädyt auton ovea päin. Ei rasismia muuta kuin feminatsin päässä. 50/50 että onko husuttelua.
Otsikko: Vs: Miisa Nuorgam on ensimmäinen etniseen vähemmistöön kuuluva Vuoden nainen
Kirjoitti: vihapuhegeneraattori - 06.06.2021, 13:52:09
Kammottava rasistinen hyökkäys.

[...]

Minullekin on käynyt noin. Johtui siitä, että lähdin myöhässä ja juoksin bussiin sen ollessa pysäkillä. Kuski ei ilmeisesti huomannut mua vaan lähti liikkeelle juuri kun olin saavuttamassa etuoven. Katsoi just sillä hetkellä toiseen suuntaan peilistä, ettei kolauta ketään ohittavat autoa kylkeen lähtiessään.

Jäin odottamaan seuraavaa bussia. Olisi varmaan pitänyt heti mennä somettamaan kuinka törkeästi bussikuski käyttäytyi.

E: Poistin twiitit lainauksesta, kun vievät niin paljon tilaa.

Samanlaisen rasistisen toiminnan kohteeksi olen joutunut itsekkin. Odottelenkin jo uutta sähköfillaria Presidentin kansliasta.
Otsikko: Vs: Miisa Nuorgam on ensimmäinen etniseen vähemmistöön kuuluva Vuoden nainen
Kirjoitti: Golimar - 17.06.2021, 19:52:39

https://twitter.com/miisanuorgam/status/1405452419585265668

https://twitter.com/miisanuorgam/status/1405452421766201345

https://twitter.com/miisanuorgam/status/1405452424572243968

https://twitter.com/miisanuorgam/status/1405452426845560832

https://twitter.com/miisanuorgam/status/1405465792125280256
Otsikko: Vs: Miisa Nuorgam on ensimmäinen etniseen vähemmistöön kuuluva Vuoden nainen
Kirjoitti: Golimar - 06.07.2021, 12:44:18
 :facepalm: x 1 000 000

https://twitter.com/miisanuorgam/status/1411715869818957837
Otsikko: Vs: Miisa Nuorgam on ensimmäinen etniseen vähemmistöön kuuluva Vuoden nainen
Kirjoitti: Mika - 06.07.2021, 13:52:07
Tuo polvistuminen on harvinaisen typerä juttu. Jos aikovat luopua siitä vasta sitten, kun rasismi on voitettu, niin sitten saavat polvistua lopun ikänsä.
Otsikko: Vs: Miisa Nuorgam on ensimmäinen etniseen vähemmistöön kuuluva Vuoden nainen
Kirjoitti: HDRisto - 06.07.2021, 15:51:40
Suomalainen sotaveteraani on aivan eri tason juttu kuin poliisia vastustanut narkkarineekeri.
Ja muutenkin F1 porukka voisi taas keskittyä olennaiseen eikä kyykkiä ja mainostaa Prideä. Niillä ei ole mitään tekemistä kilvanajon kanssa.

Olisivat aikanaan ottaneet Danica Patrickin F1 kuskiksi niin oltaisiin oikeasti nähty mihin nainen pystyy miehisessä lajissa.
https://fi.wikipedia.org/wiki/Danica_Patrick

Palkintopytty on melkein kuskin korkuinen..

Edit: Aika säälittävä tuo Helio Castro-Nevesin purkki Danican saaviin nähden..
Otsikko: Vs: Miisa Nuorgam on ensimmäinen etniseen vähemmistöön kuuluva Vuoden nainen
Kirjoitti: Eino P. Keravalta - 06.07.2021, 16:29:48
Tuo polvistuminen on harvinaisen typerä juttu. Jos aikovat luopua siitä vasta sitten, kun rasismi on voitettu, niin sitten saavat polvistua lopun ikänsä.

Tuolla polvistumisella ei ole mitään tekemistä rasismin vastustamisen kanssa. Se vain lisää rasismia ja vastakkainasettelua.
Otsikko: Vs: Miisa Nuorgam on ensimmäinen etniseen vähemmistöön kuuluva Vuoden nainen
Kirjoitti: simppali - 06.07.2021, 16:59:28
Lainaus
olla osoittamatta kunnioitusta rasisminvastaiselle työlle ja seistä tapittavat vaan rivissä, kun vieressä muut ajajat polvistuvat.
(lainaus Miisa Nuorgam)

Miisa on tiedostava, tamperelainen saamelainen joka antaa F1 kuskeille neuvoja, jos menisin polvilleni, seljälleni tai päinmakuulle jossain tilaisuudessa, niin tulisiko oletetulle rasismille loppu?..en ole F1 kuski.

En kunnioita rasisminvastaista työtä nöyristelemällä Miisan kaltaisille ufoilioille. Vertaus sotaveteraaneihin on melkoisen ontuva, harva näistä blm-sankareista on nähnyt oikeaa sotaa, ghetto tappamista huume reviireistä ovat varmaan nähneet.
Otsikko: Vs: Miisa Nuorgam on ensimmäinen etniseen vähemmistöön kuuluva Vuoden nainen
Kirjoitti: Eino P. Keravalta - 06.07.2021, 17:14:55
Sotaveteraaneilla ja BLM-pyllistelijöillä on sekin ero, että edelliset pyrkivät säilyttämään yhteiskunnan kun taas kulttuurimarxilaisen tuholiike BLM:n tavoitteena on tuhota yhteiskunta.
Otsikko: Vs: Miisa Nuorgam on ensimmäinen etniseen vähemmistöön kuuluva Vuoden nainen
Kirjoitti: DuPont - 07.07.2021, 02:16:15
Ei Miisa yhteiskuntaa tajua. Miisalle hän on yhteiskunta.
Otsikko: Vs: Miisa Nuorgam on ensimmäinen etniseen vähemmistöön kuuluva Vuoden nainen
Kirjoitti: sancai - 07.07.2021, 02:20:21
Ero on se, että sotaveteraanit ovat ansainneet kunnioituksen, kuka tahansa joka pitää Suomea parempana kuin Neuvostoliittoa tai Venäjään kunnioittaa heitä. BLM-mielenosoittajat taas eivät ole ansainneet kenenkään kunnioitusta, etenkään kenenkään suomalaisen kunnioitusta, koska he eivät ole tuottaneet mitään hyvää tähän maailmaan. Miisalle voisin todeta, että kyllä, sama asia. Minä en kunnioita BLM:ää, mutta minä kunnioitan veteraaneja. Kenenkään ei ole pakko kunnioittaa BLM:ää.
Otsikko: Vs: Miisa Nuorgam on ensimmäinen etniseen vähemmistöön kuuluva Vuoden nainen
Kirjoitti: Lyyti - 07.07.2021, 06:02:41
Sotaveteraaneilla ja BLM-pyllistelijöillä on sekin ero, että edelliset pyrkivät säilyttämään yhteiskunnan kun taas kulttuurimarxilaisen tuholiike BLM:n tavoitteena on tuhota yhteiskunta.

Missä ja milloin Miisa on polvistunut sotaveteraaneja kunnioittaakseen? Kuva ois kiva.

Mitä lieneekin aarteita Suomessa,
toki kallehin on vapaus.
Tääll' on suorana seistä ja kaatua
joka miehellä oikeus.

Sillanpään marssilaulu
Otsikko: Vs: Miisa Nuorgam on ensimmäinen etniseen vähemmistöön kuuluva Vuoden nainen
Kirjoitti: Kapseli - 07.07.2021, 06:22:07
Jos joku on tarpeeksi tyhmä polvistuakseen kun joku twitter-soldier käskee niin kaikin mokomin. Itse työnnän pääni ennemmin biöjäteastiaan kun kirjoitan osoiteriville twitter.

Nuorgamille voimia. Aikaa on elämässä liian vähän, etteikö oma työ valuisi hukkaan. Löytäköön hän rauhan sielulleen ja jotain mielekästä tekemistä.
Otsikko: Vs: Miisa Nuorgam on ensimmäinen etniseen vähemmistöön kuuluva Vuoden nainen
Kirjoitti: Alapo - 07.07.2021, 08:52:40
Jos joku on tarpeeksi tyhmä polvistuakseen kun joku twitter-soldier käskee niin kaikin mokomin. Itse työnnän pääni ennemmin biöjäteastiaan kun kirjoitan osoiteriville twitter.

Nuorgamille voimia. Aikaa on elämässä liian vähän, etteikö oma työ valuisi hukkaan. Löytäköön hän rauhan sielulleen ja jotain mielekästä tekemistä.

Kukaan ei vuosien päästä muistele polvistumisia pätkääkään. On uudet asiat joista on tehtyä tärkeitä.

Julkisuudessa on oikeasti vähän aikaa, helposti Nuorgamkin katoaa uusien "kykyjen" tullessa tilalle. Vaikka miten olisi aikaisemmin mielensä pahoittanut, ei myöhemmin häntä enää kukaan muista.
Otsikko: Vs: Miisa Nuorgam on ensimmäinen etniseen vähemmistöön kuuluva Vuoden nainen
Kirjoitti: ikuturso - 07.07.2021, 09:05:40

Kukaan ei vuosien päästä muistele polvistumisia pätkääkään. On uudet asiat joista on tehtyä tärkeitä.

Julkisuudessa on oikeasti vähän aikaa, helposti Nuorgamkin katoaa uusien "kykyjen" tullessa tilalle. Vaikka miten olisi aikaisemmin mielensä pahoittanut, ei myöhemmin häntä enää kukaan muista.

Hommalta onelinerina katoaa tämän tästä viestejä, jotka kertovat tätä karua totuutta.

Kun jotain henkilöä täällä pöyristellään, niin joskus tosissaan, joskus läpällä tänne ilmestyy onelinereita tyyliin: Kuka on Miisa Nuorgam, tai Kuka on Timo Soini.

Joku kertoo tosissaan, ettei ole ikinä kuullut Nuorgamista, joku toinen taas haluaa kertoa Soinin olevan historiaa.

Siihen menee vielä aikaa, että joku kirjoittaa: "kuka on Jussi Halla-aho" edes läpällä.

-i-
Otsikko: Vs: Miisa Nuorgam on ensimmäinen etniseen vähemmistöön kuuluva Vuoden nainen
Kirjoitti: Elemosina - 31.07.2021, 18:18:51
Some-vaikuttaja Miisa ihmettelee miten kouluratsastus on Olympiaurheilulaji.

Lainaus
Somevaikuttaja ja tv:stäkin tuttu Miisa Nuorgam julkaisi tviitin, jossa hän pilkkaavaan sävyyn arvosteli kouluratsastusta olympialajina.

– Tuli mieleeni, kun aikani katselin Sebastian von Hammerschmackin ja Sir Vincent Goebbelbängin sipsuttavan hännystakeissaan kilpaa hevosella takaperin ja sitten taas etuperin ja nytten vielä sivulle, että niin siis tämä on nyt sitä Oikeaa Urheilua, mutta esportsille naureskellaan?, Miisa ihmetteli tviitissään.

 https://www.iltalehti.fi/viihdeuutiset/a/607b5062-5205-43cf-b92d-0983be9d1cef (https://www.iltalehti.fi/viihdeuutiset/a/607b5062-5205-43cf-b92d-0983be9d1cef)

Otsikko: Vs: Miisa Nuorgam on ensimmäinen etniseen vähemmistöön kuuluva Vuoden nainen
Kirjoitti: Golimar - 05.08.2021, 06:02:13
Lainaus

Yhteinen koti, pieni vauva ja avoin suhde – somevaikuttaja Miisa Nuorgam ja puoliso kertovat, miten toimii suhde, jossa kummallakin on lupa olla Tinderissä
Miisa Nuorgam on aina halunnut avoimen suhteen, Eetu Typpö ajattelee perinteisemmin. Miten toiveet sovitetaan nyt, kun kepeästä tapailusta kasvoikin kokonainen perhe?

X

– En ole koskaan kokenut olevani monogaminen ihminen, Miisa sanoo nyt.

X

– Muistan jo lukiossa ajatelleeni, että ei minua kiinnosta vakiintua vain yhteen ihmiseen, Miisa jatkaa.

– Kaipaan sitä kihelmöivää tunnetta, jonka uusiin ihmisiin tutustuminen aiheuttaa. Tarvitsen sitä. Toisaalta kuitenkin kaipaan myös pitkän suhteen tuomaa turvallisuutta.

Eetu on lähtökohtaisesti suhtautunut parisuhteisiin perinteisemmin. Ennen Miisan tapaamista hän ei ajatellut, että voisi elää muussa kuin kahden ihmisen suljetussa suhteessa.

Kulunut reilu vuosi on kuitenkin pakottanut ajattelemaan asioita uudelta kantilta.

X

https://www.is.fi/menaiset/ihmiset-ja-suhteet/art-2000008166835.html
Otsikko: Vs: Miisa Nuorgam on ensimmäinen etniseen vähemmistöön kuuluva Vuoden nainen
Kirjoitti: Jaska Pankkaaja - 05.08.2021, 06:44:46
Kun ei itse kuulu ääärivasemmistoon niin silloin voi olla samaa mieltä joistakin asioista jopa sen ääärivasemmiston itsensä kanssa. Olen samaa mieltä kuin Miisa tuosta kouluratsastuksesta, ja hän osasi alkuperäisessä twiitissaan asian jopa hauskasti muotoilla.
Otsikko: Vs: Miisa Nuorgam on ensimmäinen etniseen vähemmistöön kuuluva Vuoden nainen
Kirjoitti: Fiftari - 05.08.2021, 06:49:17
^^ Tuossa saattaa käydä niin että jos nainen juoksee kovastikkin vieraissa ja mies ei ole samalla aaltopituudella niin kohta Miisa on vahva yksinhuoltaja.

Toinen vaihtoehto on että löytyy mies joka syystä tai toisesta vetoaa Miisaan ihan eri tavalla ja sitten nykyinen mies jää ja Miisaa alkaakin kiinnostaa perinteinen parisuhde. On kuitenkin melkoisen nuori.

Otsikko: Vs: Miisa Nuorgam on ensimmäinen etniseen vähemmistöön kuuluva Vuoden nainen
Kirjoitti: N. O. Hääppönen - 05.08.2021, 06:52:33
Lainaus

Yhteinen koti, pieni vauva ja avoin suhde – somevaikuttaja Miisa Nuorgam ja puoliso kertovat, miten toimii suhde, jossa kummallakin on lupa olla Tinderissä
Miisa Nuorgam on aina halunnut avoimen suhteen, Eetu Typpö ajattelee perinteisemmin. Miten toiveet sovitetaan nyt, kun kepeästä tapailusta kasvoikin kokonainen perhe?

X

– En ole koskaan kokenut olevani monogaminen ihminen, Miisa sanoo nyt.

X

– Muistan jo lukiossa ajatelleeni, että ei minua kiinnosta vakiintua vain yhteen ihmiseen, Miisa jatkaa.

– Kaipaan sitä kihelmöivää tunnetta, jonka uusiin ihmisiin tutustuminen aiheuttaa. Tarvitsen sitä. Toisaalta kuitenkin kaipaan myös pitkän suhteen tuomaa turvallisuutta.

Eetu on lähtökohtaisesti suhtautunut parisuhteisiin perinteisemmin. Ennen Miisan tapaamista hän ei ajatellut, että voisi elää muussa kuin kahden ihmisen suljetussa suhteessa.

Kulunut reilu vuosi on kuitenkin pakottanut ajattelemaan asioita uudelta kantilta.

X

https://www.is.fi/menaiset/ihmiset-ja-suhteet/art-2000008166835.html

Eetu vaikuttaa kunnon aisankannattajalta.

Miisa tulee kertoneeksi, että Eetu huolehtii kodista ja elättää, että Miisa saa veuhtoa. Toivottavasti Miisalla käy tinderissä parempi faksi kuin siskollaan, en jaksa kaivaa juttua koska who cares.

Eetu odottanee omaa vuoroaan kiltisti.
Otsikko: Vs: Miisa Nuorgam on ensimmäinen etniseen vähemmistöön kuuluva Vuoden nainen
Kirjoitti: Lyyti - 05.08.2021, 07:12:08
Miisa leveilee lehdessä panevansa muita, ja nuorilla naisilla sitä tarjontaa riittää. Nyt EETU jos luet tätä, kasvatapa pari ja ala kunnioittaa itseäsi. Kirpaisee hetken mutta lupaan, ettet kadu.

Ja isyystesti kannattaa tehdä. Sylkinäytettä puikolla ja postiin. Maksaa pari sataa euroa.
Otsikko: Vs: Miisa Nuorgam on ensimmäinen etniseen vähemmistöön kuuluva Vuoden nainen
Kirjoitti: Fiftari - 05.08.2021, 08:21:52
Nuorgamin toimintamalli näyttäisi olevan se että ottaa kirjoittaa provosoivasti ja sitten uhriutuu. Ainakin mitä twitterissä nyt aamulla lueskelin niin tuosta hevosjupakasta itkee että kun nyt kuulemma porukka väittää hänen ajavan hevosten tappamista. Eli ihan perus hyvien ihmisten toimintamalli.  Kirjoitetaan oma kanta siten kuin se olisi kiveen hakattu eikä mikään todiste maailmassa voi muuttaa sitä ja sitten kun saa palauteryöpyn niin ihmetellään ihmisten vihaa. Sen verran kuitenkin pakko sanoa että siellä on ihan oikeasti vatipäitä jotka käskevät tappamaan itsensä tai kohdistavat arvostelun jutun ulkopuolisiin henkilöihin, vaikkapa lapseen.
Otsikko: Vs: Miisa Nuorgam on ensimmäinen etniseen vähemmistöön kuuluva Vuoden nainen
Kirjoitti: TapsaT - 05.08.2021, 10:19:56
"– Kaipaan sitä kihelmöivää tunnetta, jonka uusiin ihmisiin tutustuminen aiheuttaa. Tarvitsen sitä. Toisaalta kuitenkin kaipaan myös pitkän suhteen tuomaa turvallisuutta."

Minusta turvallinen suhde ei ole sellainen, jossa toinen hyppää vieraissa ja testailee "markkina-arvoaan" parisuhdemarkkinoilla. Ehkä Miisa sen itsekin huomaa, jos hänellä on joskus tulevaisuudessa mies, joka harjoittaa itsekin tälläistä samanlaista vapautta. Niin kauan toki kivaa, jos toinen odottaa kiltisti kotona kun toinen käy treffeillä, jolloin saa itse parhaat puolet kummastakin asiasta, eli vapauden ja turvallisen suhteen. Erittäin itsekästä se kuitenkin on, eikä siinä paljon toisen tunteita ajatella.
Otsikko: Vs: Miisa Nuorgam on ensimmäinen etniseen vähemmistöön kuuluva Vuoden nainen
Kirjoitti: HDRisto - 05.08.2021, 13:26:52
" kihelmöivää tunnetta"
Voi hyvinkin pian alkaa oikeasti kihelmöimään, kutisemaan ja syyhyttämään jos kovinkin aktiivisesti uusia panokavereita hankkii.
Otsikko: Vs: Miisa Nuorgam on ensimmäinen etniseen vähemmistöön kuuluva Vuoden nainen
Kirjoitti: Suvaitsevainen Vihreä - 05.08.2021, 16:03:27
Nuorgamin toimintamalli näyttäisi olevan se että ottaa kirjoittaa provosoivasti ja sitten uhriutuu.

Tuohan on noiden kaikkien someaktivistien toimintamalli. Kirjoita ensin provosoiva juttu, josta ainakin normaalijärjellä varustettu tajuaa, että jutun kohde tulee suuttumaan ja palaute on sen mukaista.

Sitten uhriudut maalittamisesta sekä törkyviesteistä ja se johtuu vain siitä kun olet vaikka vähemmistöön kuuluva nainen, kuten Miisa itsensä kuvittelee.

Tuohon uhriutumiseen toki riittää, että joku ei ole samaa mieltä. Tällöin se on automaattisesti vihaaja, foobikko tai mikä nyt sillä hetkellä onkin muodissa.
Otsikko: Vs: Miisa Nuorgam on ensimmäinen etniseen vähemmistöön kuuluva Vuoden nainen
Kirjoitti: JoKaGO - 05.08.2021, 16:16:25
" kihelmöivää tunnetta"
Voi hyvinkin pian alkaa oikeasti kihelmöimään, kutisemaan ja syyhyttämään jos kovinkin aktiivisesti uusia panokavereita hankkii.

Pekko Aikamespoikakin kertoi tavanneensa tytön, johon ihastui. "Siinä tytössä oli sitä jotakin... ja nyt sitä jotakin on minussakin"  :P

Tuohan on noiden kaikkien someaktivistien toimintamalli. Kirjoita ensin provosoiva juttu, josta ainakin normaalijärjellä varustettu tajuaa, että jutun kohde tulee suuttumaan ja palaute on sen mukaista.

Tuohon miinaan ei pitäisi mennä, vaan antaa näiden ammattiuhriutujien riutua hiljaisuuteen (joka on sitten kai "viha-hiljaisuutta")

Lainaus
Sitten uhriudut maalittamisesta sekä törkyviesteistä ja se johtuu vain siitä kun olet vaikka vähemmistöön kuuluva nainen, kuten Miisa itsensä kuvittelee.

Tuohon uhriutumiseen toki riittää, että joku ei ole samaa mieltä. Tällöin se on automaattisesti vihaaja, foobikko tai mikä nyt sillä hetkellä onkin muodissa.

Kuvakaappauksia varmasti poistettavista viesteistä ja sitten posautus. Eri mielipide ei ole vihapuhetta.
Otsikko: Vs: Miisa Nuorgam on ensimmäinen etniseen vähemmistöön kuuluva Vuoden nainen
Kirjoitti: räsänen - 05.08.2021, 17:11:09
Olikohan se Hedberginkin juttu vaan väritettyä provoilua? Siinä oli ainakin isot asiat kyseessä Hedbergillä jos olikin vain "läppää"?

Siitä asiasta ei ole kuulunut yhtään mitään.
Otsikko: Vs: Miisa Nuorgam on ensimmäinen etniseen vähemmistöön kuuluva Vuoden nainen
Kirjoitti: Suvaitsevainen Vihreä - 06.08.2021, 11:38:59
Olikohan se Hedberginkin juttu vaan väritettyä provoilua? Siinä oli ainakin isot asiat kyseessä Hedbergillä jos olikin vain "läppää"?

Siitä asiasta ei ole kuulunut yhtään mitään.

Mitä siitä sitten pitäisi kuulua? Hedberg selvisi säikähdyksellä ja mikäli jutussa on mitään perää, niin ei varmasti lähde oikeuteen. Miisan kohdalla asia on jo vanhentunut rikosoikeudellisesti, joten sieltä ei ainakaan tapahdu mitään.
Otsikko: Vs: Miisa Nuorgam on ensimmäinen etniseen vähemmistöön kuuluva Vuoden nainen
Kirjoitti: räsänen - 10.08.2021, 13:19:09

Noin se voisi mennä jos tämä aika olisi lähellekään normaalia.

Toisaalta jos lähdet asiaa setvimään ja selittelemään niin käy niinkuin sille ohjaajalle joka yritti selvittää asian mutta sai aikaan vain ikuisen epäilyksen verhon pääälleen. Hedberg ei välttämättä onnistu saamaan leipäänsä ulkomailta. Maanpakohan hän odottaa jos alkaa liikaa selittelemään.
Otsikko: Vs: Miisa Nuorgam on ensimmäinen etniseen vähemmistöön kuuluva Vuoden nainen
Kirjoitti: Suvaitsevainen Vihreä - 12.08.2021, 09:11:27

Noin se voisi mennä jos tämä aika olisi lähellekään normaalia.

Toisaalta jos lähdet asiaa setvimään ja selittelemään niin käy niinkuin sille ohjaajalle joka yritti selvittää asian mutta sai aikaan vain ikuisen epäilyksen verhon pääälleen. Hedberg ei välttämättä onnistu saamaan leipäänsä ulkomailta. Maanpakohan hän odottaa jos alkaa liikaa selittelemään.

Minkä epäilyksen? Jos kyse on Louhimiehestä, niin muistaakseni oikeuden päätös meni jotenkin niin, että pitäisi pystyä todistamaan, että toimittaja valehteli tarkoituksella eikä vahingossa.

Mikä oli kyllä kummallinen päätös etenkin sitä taustaa vasten, koska muistaakseni Yle kieltäytyi korjaamasta juttuaan, vaikka Louhimies todisti, että ainakin joistakin väittäistä oli 100% todisteet ettei pidä paikkaansa.

Toki se maine varmasti jäi, että Louhimies on vaativa ohjaaja ja näyttelijät saavat venyä ties mihin, mutta ei sitä ole perinteisesti pidetty huonona juttuna.
Otsikko: Vs: Miisa Nuorgam on ensimmäinen etniseen vähemmistöön kuuluva Vuoden nainen
Kirjoitti: Golimar - 20.08.2021, 09:55:48
Nyt on sitten törkyä tarjolla.

Lainaus

KATKEAMATON
Miisa Nuorgam etsii kadotettua saamen kieltään raskauden muuttaessa kaiken

Katkeamaton on Yle Kioskin paljastava ja rehellinen seurantadokumenttisarja Miisa Nuorgamin käänteentekevästä vuodesta. Miisa Nuorgam on toimittaja, kantaaottava somevaikuttaja ja Vuoden nainen 2020. Hän on saamelainen, mutta hän ei lapsuudessaan oppinut saamen kieltä, joten Miisa päättää ottaa menetetyn takaisin ja hakee opiskelemaan Norjan Kautokeinoon. Sarjassa seurataan intiimisti Miisan matkaa yli tuhannen kilometrin päähän ja erityisesti häneen itseensä. Vaikka Miisa jakaa arkeaan somessa runsaasti, tallentaa hän kameralle hetkiä, joita emme ennen julkisesti ole nähneet.

OHJELMAAN LIITTYVÄÄ
📲 Miisa Yle Kioski GAMING -tubekanavan juontajana
🎤 Miisa YleX Kesäaamun yllätysjuontajana
🎬 Miisa osallistujana Toisessa maailmassa -realityssa
🥇🏆 Miisa Yle Aamun haastattelussa - Vuoden nainen 2020
📸 Miisan haastattelu somepaineista

https://areena.yle.fi/1-50897978 (https://areena.yle.fi/1-50897978)
Otsikko: Vs: Miisa Nuorgam on ensimmäinen etniseen vähemmistöön kuuluva Vuoden nainen
Kirjoitti: Golimar - 20.08.2021, 14:16:09

Lainaus
X

Miisa ei ole yksiavioinen, ja Eetu, joka myös Ruuviavustajan nimellä kulkee, taas on. Parilla on kuitenkin yhteisestä sopimuksesta avoin järjestely, kuten Miisa asian ilmaisee, mutta raskaus saa Eetun toisiin aatoksiin. Kun Miisa sitten ehdottaa kahden monogaamisen kuukauden jälkeen, että hän voisi taas palata Tinderiin, Eetulla menee kuppi nurin. Riidan tuoksinnassa mies tulee uhkailleeksi, että jos Miisa sen tekee, hän ei tunnusta isyyttä eikä osallistu lapsen elämään millään lailla. Soppa on valmis. Miisa heittää lomautuksen vuoksi rahattoman Eetun pihalle.

X

https://www.iltalehti.fi/tv-ja-leffat/a/99892559-f5a9-4f82-b546-638a58edb536 (https://www.iltalehti.fi/tv-ja-leffat/a/99892559-f5a9-4f82-b546-638a58edb536)
Otsikko: Vs: Miisa Nuorgam on ensimmäinen etniseen vähemmistöön kuuluva Vuoden nainen
Kirjoitti: Faidros. - 20.08.2021, 14:21:21

Ajokortti lapsentekijöille ja lemmikin ottajille!  :facepalm:
Otsikko: Vs: Miisa Nuorgam on ensimmäinen etniseen vähemmistöön kuuluva Vuoden nainen
Kirjoitti: Pentecost - 20.08.2021, 15:59:23
Lainaus
Miisa heittää lomautuksen vuoksi rahattoman Eetun pihalle.

Elättäjä vaihtui KELAan, kun lomautus. Siinäpä hieno parisuhde, kun toisella menee huonosti niin potkitaan sitten lopullisesti ovesta ulos. Jotenkin tälläinen vanha pieru eli setämies kuvittelee omaavansa sellaisia lohduttavia sanoja ja olkapään, johon puoliso voi pahana hetkenä nojata.

Mutta, tässä minusta voittaja on loppujen lopuksi Eetu, jonka ei tarvitse olla aisankannattaja ämmälle, jota englannin kielellä mainitaan sanalla 'bitch'. Ikävä tosiasia on, että tälläisiä "puolisoita" on aina vaan enemmän ja enemmän, jotka näkevät miehen ainoastaan elättäjänä eivät elämänkumppanina ja rakastettuna.
Otsikko: Vs: Miisa Nuorgam on ensimmäinen etniseen vähemmistöön kuuluva Vuoden nainen
Kirjoitti: Golimar - 20.08.2021, 16:14:08
Lainaus

Mutta, tässä minusta voittaja on loppujen lopuksi Eetu, jonka ei tarvitse olla aisankannattaja ämmälle,

Se Eetun ulkoistus tapahtui jaksossa 3 ja ilmeisesti tyyppi ryömi takaisin, en ole katsonut tuota sekoilua mutta kuvasta vain arvailen.

Eetu Ruuviavustajan olisi syytä kasvattaa itselleen pallit ja selkäranka sillä muuten hän tuhoaa elämänsä.
Otsikko: Vs: Miisa Nuorgam on ensimmäinen etniseen vähemmistöön kuuluva Vuoden nainen
Kirjoitti: JT - 20.08.2021, 16:16:31
Minkä epäilyksen? Jos kyse on Louhimiehestä, niin muistaakseni oikeuden päätös meni jotenkin niin, että pitäisi pystyä todistamaan, että toimittaja valehteli tarkoituksella eikä vahingossa.
Mikä oli kyllä kummallinen päätös etenkin sitä taustaa vasten, koska muistaakseni Yle kieltäytyi korjaamasta juttuaan, vaikka Louhimies todisti, että ainakin joistakin väittäistä oli 100% todisteet ettei pidä paikkaansa.
Asian vierestä: Louhimiehen kohdalla tapaus oli vielä astetta vakavampi, sillä Ylen Sara Rigatelli onnistui sabotoimaan Louhimiehelle luvatun BBC-tuotannon, soittamalla virkavapaalla ollessaan BBC:n tuotantopäällikölle ja kielimällä Louhimieheen kohdistuneista "epäilyistä", jotka olivat Rigatellin omia aikaansaannoksia. Tämän seurauksena BBC perui tuotannon, aivan kuten Rigatelli oli halunnut. Jälkeenpäin hän puolusteli ilmiantoaan "journalismina", vaikka toimi de facto yksityishenkilönä, eikä ollut enää edes tekemässä juttua Louhimiehen tapauksesta.
Otsikko: Vs: Miisa Nuorgam on ensimmäinen etniseen vähemmistöön kuuluva Vuoden nainen
Kirjoitti: Kauhea Ihmismäinen Otus - 20.08.2021, 16:30:01
Lainaus

Yle toimitti somevaikuttajille messevät tuotelähetykset verorahoilla: "Apua mikä ihana PR-paketti"
 (https://www.iltalehti.fi/viihdeuutiset/a/f64c9e4d-43da-4694-a026-fbf43866fb1e)

Useat somevaikuttajat Diili-voittaja Sointu Borgista bloggaaja Irene Naakkaan kertoivat keskiviikkona saaneensa Yleltä PR-paketin liittyen uuteen tv-ohjelmaan. Paketeilla markkinoidaan tuoretta Miisa Nuorgamin Katkeamaton-dokumenttisarjaa, joka näkee päivänvalon Yle Areenassa 20. elokuuta.

Siis ei jumank... mihin meidän verorahoja käytetään. Miksi YLEn rahoituksesta ei nouse isompi poru?
Otsikko: Vs: Miisa Nuorgam on ensimmäinen etniseen vähemmistöön kuuluva Vuoden nainen
Kirjoitti: Mika - 20.08.2021, 16:37:15
Asian vierestä: Louhimiehen kohdalla tapaus oli vielä astetta vakavampi, sillä Ylen Sara Rigatelli onnistui sabotoimaan Louhimiehelle luvatun BBC-tuotannon, soittamalla virkavapaalla ollessaan BBC:n tuotantopäällikölle ja kielimällä Louhimieheen kohdistuneista "epäilyistä", jotka olivat Rigatellin omia aikaansaannoksia. Tämän seurauksena BBC perui tuotannon, aivan kuten Rigatelli oli halunnut. Jälkeenpäin hän puolusteli ilmiantoaan "journalismina", vaikka toimi de facto yksityishenkilönä, eikä ollut enää edes tekemässä juttua Louhimiehen tapauksesta.

Puolustusvoimat otti omalta osaltaa kantaa tapaukseen ylentämällä Louhimiehen 6.12.2019 yliluutnantiksi. Tyylikkäästi tehty.
Otsikko: Vs: Miisa Nuorgam on ensimmäinen etniseen vähemmistöön kuuluva Vuoden nainen
Kirjoitti: Riia - 20.08.2021, 21:19:06
Onhan tämä "hauskaa". Nyt ei enää riitä mikään sateenkaari- pride -ihannointi, vaan aletaan liputtaa jo "avoimien suhteiden" puolestakin. YLE :facepalm:

Normaalius on näköjään katoava luonnonvara. Mitä oudompaa touhu on, sen parempaa se näyttää olevan.  Tämän ajatuksen tuputtamisen keskellä lapset ja nuoriso kasvaa, ei mikään ihme, että psykiatriset hoitopaikat loppuu.
Otsikko: Vs: Miisa Nuorgam on ensimmäinen etniseen vähemmistöön kuuluva Vuoden nainen
Kirjoitti: Tabula Rasa - 20.08.2021, 21:32:06
Ko sosiaaliporno tiivistettynä kahteen minuuttiin: https://video.twimg.com/ext_tw_video/1428732361118736384/pu/vid/1280x716/Fz4OdTElAEcUXCZq.mp4?tag=12

Ilmeisesti kyvyttömyys olla luotettava ja kantaa vastuu omista tekemisistään ovat ylen arvomaailamssa niin tärkeitä että niistä tulee tehdä erikseen tv-sarja. Ja mainostaa sitä veronmaksajien rahoilla somessa isolla budjetilla.
Otsikko: Vs: Miisa Nuorgam on ensimmäinen etniseen vähemmistöön kuuluva Vuoden nainen
Kirjoitti: BarkAtTheMoon - 20.08.2021, 21:43:32
Velaksi elävän maan ultravelaksielävä yleisradio ylittää taas itsensä. Alan päätyä siihen että koko YLE on lakkautettava ja aivan minimaalinen porukka pääsee takaisin vasta kovien valintojen kautta, muu jengi Mad Max (tavallisten suomalaisten) maailmaan pärjäämään päiväksi :).

VMP. VMP x10. Kuinka pitkään tämmöistä hulluutta pitää seurata???
Otsikko: Vs: Miisa Nuorgam on ensimmäinen etniseen vähemmistöön kuuluva Vuoden nainen
Kirjoitti: sancai - 20.08.2021, 21:49:07
Onhan tämä "hauskaa". Nyt ei enää riitä mikään sateenkaari- pride -ihannointi, vaan aletaan liputtaa jo "avoimien suhteiden" puolestakin. YLE :facepalm:

Normaalius on näköjään katoava luonnonvara. Mitä oudompaa touhu on, sen parempaa se näyttää olevan.  Tämän ajatuksen tuputtamisen keskellä lapset ja nuoriso kasvaa, ei mikään ihme, että psykiatriset hoitopaikat loppuu.
Kulttuurimarxismiin kuuluu ajatus, että kaikki yhteisöt ja hierarkiat, jotka ylläpitävät konservatiivista velvollisuuksiin nojautuvaa ihmiskäsitystä pitää joko vallata tai tuhota. Poliittiset puolueet, yliopistot, järjestöt jne. vallattiin, uskonto ja ydinperhe tuhotaan. Lopullinen tavoite on, että ihmiset eivät kokisi velvollisuudentunnetta tai uskollisuutta perheelleen, kansalleen, puolisolleen jne., vaan ainoastaan valtiolle.

Tavoite on myös tehdä ihmisistä riippuvaisia valtiosta: konservatiivisessa yhteiskunnassa vaikeuksia kokeva ihminen turvautuu puolisoonsa, perheeseensä, yhteisöönsä, kirkkoonsa..., ja he kokevat, että he eivät tarvitse valtiota ohjaamaan heidän elämäänsä. Amerikka on esimerkki valtiosta, jossa tuo henki voi vielä aika hyvin. Sen sijaan postmodernissa yhteiskunnassa ihmiset eivät muodosta vankkoja ihmissuhteita, vaan hakevat turvaa äänestämällä sosialisteja. 
Otsikko: Vs: Miisa Nuorgam on ensimmäinen etniseen vähemmistöön kuuluva Vuoden nainen
Kirjoitti: Pentecost - 20.08.2021, 22:09:18
Ko sosiaaliporno tiivistettynä kahteen minuuttiin: https://video.twimg.com/ext_tw_video/1428732361118736384/pu/vid/1280x716/Fz4OdTElAEcUXCZq.mp4?tag=12

Miisa ei ole vielä älyllisesti kehittynyt niin pitkälle, että tajuaisi mihin moinen polygamia ihanteena johtaa. Sehän ei ole muuta kuin itsekkyyttä. Haluaa pitää kakun ja syödä sen myös.

Myönnän pohtineeni joskus sitä, että onko ihminen luonnostaan monogaaminen ja mielestäni vastaus on ei. Noin luonnonvalintana oman siemenen levittäminen kaikkialle lienee se optimi, mutta kun ihminen on lajina kehittynyt ottamaan huomioon myös muita asioita, kuten puolisonsa ja perheensä.

Joskus on ollut kova houkutus loikkia aidan toiselle puolelle, mutta keski-ikä on laimentanut haluja ja sitä vaan on arvostanut ja arvostaa puolisoaan sen verran korkealle, ettei halua loukata häntä ja muitakin syitä on riittävästi.

Miisan tulevaisuus lienee jonkinlainen 7 Päivää -lehden tragedienne. 
Otsikko: Vs: Miisa Nuorgam on ensimmäinen etniseen vähemmistöön kuuluva Vuoden nainen
Kirjoitti: KJ - 20.08.2021, 22:11:45
Yle Areena lähetti minulle tänään mainoksen kauan odotetusta Katkeamaton-ohjelmasta puhelimeeni. Johtunee siitä, että ajomatkoilla kuuntelen paljon Ylen kuunnelmia Areenasta.

Itseäni ei Miisa Nuorgamin hommat kiinnosta pätkääkään, mutta se kiinnostaa, että miksi Yle promoaa Nuorgamin ohjelmaa apinan raivolla?
Otsikko: Vs: Miisa Nuorgam on ensimmäinen etniseen vähemmistöön kuuluva Vuoden nainen
Kirjoitti: simppali - 20.08.2021, 22:34:38
Yle:llä on mielestäni outo tarve nostaa yksikerrallaan framille erilaisia naishahmoja..on ollut Raakel Liekkiä, Ina Mikkolaa ja nyt tämä tamperelainen saamelaistaustainen Miisa Nuorgam.

En ole katsonut Miisan ohjelmaa, joten olen hieman jäävi arvostelemaan, silti kummastuttaa täysin mitättömästä henkilöstä kertovan? sarjan jatkuva buustaaminen yle:n kaikilla kanavilla.

Näin mainoksen, jossa Miisalla oli rölli pystyssä, useat naiset ennen Miisaa ovat olleet raskaana.

Otsikko: Vs: Miisa Nuorgam on ensimmäinen etniseen vähemmistöön kuuluva Vuoden nainen
Kirjoitti: DuPont - 21.08.2021, 04:59:21
Yle:llä on mielestäni outo tarve nostaa yksikerrallaan framille erilaisia naishahmoja..on ollut Raakel Liekkiä, Ina Mikkolaa ja nyt tämä tamperelainen saamelaistaustainen Miisa Nuorgam...
Juu, tosin tyttö taitaa sitä itsekin aktiivisesti tehdä.
Palstahuoraus on joillekin tärkeää.

En ole kuullut häneltä saamelaisuudesta mitään merkittävää, näen vain otsikoita sosiaalielämän kommenteista.
Otsikko: Vs: Miisa Nuorgam on ensimmäinen etniseen vähemmistöön kuuluva Vuoden nainen
Kirjoitti: Golimar - 22.08.2021, 23:35:11
Voihan  :silakka:

https://twitter.com/miisanuorgam/status/1429465830681686021

https://twitter.com/miisanuorgam/status/1429357526303322117

https://twitter.com/miisanuorgam/status/1429109750466240516
Otsikko: Vs: Miisa Nuorgam on ensimmäinen etniseen vähemmistöön kuuluva Vuoden nainen
Kirjoitti: HDRisto - 23.08.2021, 06:13:54
Tokihan totaalinen itsensähäpäisy kiinnostaa joitakin ihmisiä. Mutta jotain rajaa sentään YLEllä pitäisi olla mitä esittää ja aktiivisesti tuputtaa. Roskaa voi tuottaa ihan vapaasti maksu- ja mainoskanavilla, maksakoon roskasta kuka haluaa, mutta verorahoilla ei. Suursiivous (kaikki Raakkelit ja Miisat kavereineen helvettiin sieltä) ja budjetin puolittaminen YLEssä, seuraavan hallituksen ensimmäisiä tehtäviä.
Otsikko: Vs: Miisa Nuorgam on ensimmäinen etniseen vähemmistöön kuuluva Vuoden nainen
Kirjoitti: Fiftari - 23.08.2021, 07:54:36
Tuosta Miisan tinderöinnistä mietin että mitähän mahtaa tapahtua jos mies lähtee samalle linjalle, löytyy enemmän vientiä ja lopulta uusi suhde. Laittaako eron täysin miehen syyksi vai esittääkö itsenäistä ja vahvaa yksinhuoltajaa ihan kuin lapsi ei tarvitsisi isää. Toki elatusmaksut vaatii varmasti.
Otsikko: Vs: Miisa Nuorgam on ensimmäinen etniseen vähemmistöön kuuluva Vuoden nainen
Kirjoitti: TapsaT - 23.08.2021, 08:45:15
Ja nyt Miisa ja kumppanit ovat näköjään saaneet Katjan twitter-tilin lakkautettua.

Nopeasti bänni näköjään heilahtaa, kun arvostelee "vääriä" asioita. Ajan kuva.
Otsikko: Vs: Miisa Nuorgam on ensimmäinen etniseen vähemmistöön kuuluva Vuoden nainen
Kirjoitti: Mangustin - 23.08.2021, 11:49:08
Ja nyt Miisa ja kumppanit ovat näköjään saaneet Katjan twitter-tilin lakkautettua.

Wää wää muh seksuaalisuus ei määritä muh vanhemmuutta

Joo elikkäs, vieraissa juoksemista, salarakkaita ja swingeripareja on ollut maailman sivu. Siinä ei ole mitään erityistä eikä mitään ihailtavaa. Normaalisti tällaisia harrastavat ihmiset/ pariskunnat tiedostavat, että kyse on yksityisasiasta josta ei huudella pitkin somea. Vaikkei oma maine ja yksityisyys kiinnosta, niin kumppaneita (näissä tapauksissa niitä on useampi) täytyy kunnioittaa sen verran ettei raportoi kaikkea twitteriin.

Lasten ei kuulu tietää vanhempiensa seksiasioista, ei vanhempien välisistä eikä kylillä poljetuista kilometreistä. Vaikka lapsi onkin vielä vauva, niin kasvaessaan se oppii lukemaan ja käyttämään nettiä, ja siellä ne ruutukaappaukset äiteen edesottamuksista kommenttiketjuineen odottaa. Valitettavasti Miisa ei tässä raadollisessa maailmassa pysty eristämään poikaa liberaalikuplaan, jossa avoimessa suhteessa tinderöivää varttisaametarta pidetään vain upeana ja rohkeana. Päinvastoin, maahanmuuton myötä nuorissa on jo huomattava osuus niitä joiden mielestä huoranpenikan kiusaaminen on ihan pro-sosiaalista käytöstä ja sen äidin voisi julkisesti ruoskia tai kivittää.
Otsikko: Vs: Miisa Nuorgam on ensimmäinen etniseen vähemmistöön kuuluva Vuoden nainen
Kirjoitti: Suvaitsevainen Vihreä - 23.08.2021, 13:21:44
Ja nyt Miisa ja kumppanit ovat näköjään saaneet Katjan twitter-tilin lakkautettua.

Nopeasti bänni näköjään heilahtaa, kun arvostelee "vääriä" asioita. Ajan kuva.

Taisi kyllä lähteä ihan itse, tuskin Twitterissä mikään tili lähtee virallista tietä päivässä.

Mutta onhan se kyllä aika ihmeellistä, että itse nettikiusaamisesta oikeuteen lähtenyt ja kiusaamista virallisesti vastustava tyyppi lähtee sitten haukkumaan jotain pitkin nettiä.

Otsikko: Vs: Miisa Nuorgam on ensimmäinen etniseen vähemmistöön kuuluva Vuoden nainen
Kirjoitti: koojii - 23.08.2021, 16:51:11
Kyllähän miisailujen näyttäminen taitaa kulmakarvoja tv-katsojissa kohotella.

En tiedä sitten mikä idea on näyttää televisiossa ohjelmaa, jossa vähemmistöä edustava päähenkilö on henkisesti teini-ikäisen tasolla ja polyandriastina, jolla tosiaan kutittaa jotain päätä. Onko tarkoitus saada yleisö ajattelemaan, että kaikki kyseisen vähemmistön edustajat olisivat samanlaisia?

Omasta mielestäni miisailut ovat kusemista perusteellisesti omiin muroihin.

Otsikko: Vs: Miisa Nuorgam on ensimmäinen etniseen vähemmistöön kuuluva Vuoden nainen
Kirjoitti: duc - 23.08.2021, 22:53:52
Tämä polygaminen (kr. πολύς+γάμος), 'monipariutuminen', jota eufemistisesti kutsutaan polyamoriseksi, koska polygamian tavallinen suomennos, moniavioisuus, on Suomen lain kieltämä siviilisääty. Käytännössä ko. lakia kierretään, kun muslimimies pitää Suomessa 2-4 vaimoa tai miisanuorgamit pitävät rakastajia. Virallisesti on korkeintaan yksi aviopuoliso, mutta käytännössä avopuolisoita tai seurustelukumppaneja voi olla lukematon määrä. Tämä kertoo, jos henkilö tahtoo huomata, mitä valuvikoja on nykyisessä avioliitto- ja perhelainsäädännössä, kun avioliitto on typistetty taloudelliseksi kulissiksi juridiikassa.

Seurustelukulttuurisena ilmiönä tämä Miisa Nuorgamin TV-sarja rinnastuu Temptation Island -viihteen kaltaiseen tirkistelyohjelmaan, jossa väki menee tuhoamaan lopullisesti huonossa kunnossa olevan parisuhteensa pettäessään puolisoaan julkisesti satojen tuhansien suomalaisten katsellessa tapahtumaa kotisohviltaan. Nuorgam tuo nyt oman seurustelumoraalinsa vastaavalla tavalla tirkisteltäväksi. Ehkä näin on käytävä, jotta aikamme kuva hierotaan väen naamaan huolella. Siinä mielessä yhteiskunta saattaa jopa tästä hyötyä, kun yksilöt avoimesti ja julkisesti osoittavat, missä mallissa maa makaa.

Tämän hienotunteisemmin en tästä vastenmielisestä ilmiöstä osaa kirjoittaa. Pettäminen naamioidaan rakkaudeksi.
Otsikko: Vs: Miisa Nuorgam on ensimmäinen etniseen vähemmistöön kuuluva Vuoden nainen
Kirjoitti: Outo olio - 25.08.2021, 20:04:33
Jos olisin tekemässä sketsiviihdettä niin tästä saisi hyvän, tyyliltään vähän esimerkiksi Kummelia muistuttavan sketsin: miespuolinen vloggaaja selostamassa kameralle että avokki uhkaa viedä lapset, jos en lopeta Tinderöintiä, kun se ei ymmärrä että en minä ole monosuhteinen. :'( :'(

Onko tarkoitus saada yleisö ajattelemaan, että kaikki kyseisen vähemmistön edustajat olisivat samanlaisia?

Sehän on nimenomaan stereotyyppi että saamelaisnaiset olisivat kevytkenkäisiä, Yle vuosia sitten teki aiheelle pilailevan sketsiohjelmankin (https://yle.fi/aihe/artikkeli/2013/04/22/marat-sapikkaat-ravistelee-saamelaisstereotypioita). Ja näkyy tulleen takaisin Areenaankin (https://areena.yle.fi/1-3738634), vähän kuin Miisa Nuorgamin rinnalle, kai tasapainottamaan.
Otsikko: Vs: Miisa Nuorgam on ensimmäinen etniseen vähemmistöön kuuluva Vuoden nainen
Kirjoitti: simppali - 25.08.2021, 20:28:51
Ei Miisassa mikään muu viittaa saamelaisuuten (tunturi apassit), kuin sukunimi. Luultavasti usea oikea saamelainen tuntee pientä myötähäpeää Miisan pointista..olla tamperelainen saamelainen, joka on jostain ihmeen syystä valittu yle:n rahoittaman dokkarin keskushenkilöksi.

Näin pyörii ylen pienipiiri,, dokumenttisarjan tuottajaa myöten joka on..Ville Seuri.

Lainaus
Nyt palautteeseen on vastannut julkisesti ohjelman tuottaja Ville Seuri Twitterissä.

Lainaus
– Miksi kuvataan juuri Miisaa? Miisa on tunnettu nuori saamelainen, joka on jo aiemmin ollut Yle Kioskin toimittaja. Alkuperäisidea oli hänen omansa, ja valtaosa materiaalista on hänen kuvaamaansa. Ilman Miisaa sarjaa ei olisi, Seuri kommentoi.

https://www.is.fi/viihde/art-2000008210546.html

Mikä on yle:n Miisalle maksama korvaus dokumentista?..yleläiset eivät varmaan vastaa tällä palstalla, mutta voin toki kysyä asiaa toistakin kautta..tutkintapyynnön kautta..onko Miisa dokumentissa yle:n toimittajan ominaisuudessa, palkkaa yleltä saavana, vai freelancerina..katsonpa nuo Miisan tiedot ensin julkisista lähteistä..jos tarve vaatii, niin sitten muut katsovat tietoja muista lähteistä.
Otsikko: Vs: Miisa Nuorgam on ensimmäinen etniseen vähemmistöön kuuluva Vuoden nainen
Kirjoitti: ISO - 25.08.2021, 23:25:22
Miisa edustaa kaikkea sellaista mitä naisessa, ja ihmisessä voi ylipäänsä halveksia.

En pikaisesti keksi mitään mitä tuon järkyttävän nuoren narsistin elämässä voisin hyväksyä, en mitään.

Juuri tuollaiset aiheuttavat enemmän vahinkoa tasa-arvon aatteelle kuin kukaan muu.
Otsikko: Vs: Miisa Nuorgam on ensimmäinen etniseen vähemmistöön kuuluva Vuoden nainen
Kirjoitti: valtakunnanpärkhele - 25.08.2021, 23:52:00
Olin jo unohtanut miten tämä Miisa tekaisi jonkun naurettavan ja ilmeisen peruusteettoman ahdisteluväitteen Sami Hedbergistä vain ratsastaakseen hänen maineellaan etusivuille.
Erittäin alhainen ja moraaliton ihminen tämä Miisa on.  Tekisi mieli ladata täyslaidallinen kirosanojen kera mutta olkoon... ehkä siinä on jo tarpeeksi rangaistusta yhdelle elämälle, että on Miisa Nuorgam.

Lainaus
Sami Hedberg ei tunnistanut itseään kohuotsikoista: Olin järkyttynyt ja voimaton
Koomikko Sami Hedbergin mukaan somevyörytyksen edessä puolustuskeinoja ei ole.

Somevaikuttaja Miisa Nuorgamin syytökset liittyivät vuosien taakse. Sami ei ollut väitteistä kuullut omien sanojensa mukaan koskaan aikaisemmin ennen tuota kesäkuista kohua.

Sami kiisti väitteet tuoreeltaan, mutta syytökset jättivät jälkeensä savuavat rauniot. Sami myöntää suoraan, että järkytys vei miehen syviin vesiin.

Sami haluaa haastattelussa korostaa erityisesti sitä, millä tavalla ihmisiä voidaan jopa tuhota tämän kaltaisilla väitteillä ja someviesteillä.
https://www.iltalehti.fi/viihdeuutiset/a/f0d7cebe-c5e7-4ae6-ba09-2b9f892c4628

edit: toivon, että tästä tulisi jotain oikeudellisia seuraamuksia tuolle oliolle
Otsikko: Vs: Miisa Nuorgam on ensimmäinen etniseen vähemmistöön kuuluva Vuoden nainen
Kirjoitti: simppali - 26.08.2021, 00:00:23
Lainaus
– Miksi kuvataan juuri Miisaa? Miisa on tunnettu nuori saamelainen, joka on jo aiemmin ollut Yle Kioskin toimittaja. Alkuperäisidea oli hänen omansa

Veroilla (pakollisilla) rahoitetun yhtiön palkkalistalla oleva toimittaja ehdottaa, että "tehdään minusta dokkari", yle toimii tuottajana, idean antaa toimittaja Miisa Nuorgam.

kohta kolutaan Ville S. ,,katsotaan mitä olette maksaneet, ja mistä.  Tuli hieman uutta tietoa.
Otsikko: Vs: Miisa Nuorgam on ensimmäinen etniseen vähemmistöön kuuluva Vuoden nainen
Kirjoitti: Totti - 26.08.2021, 00:34:17
Yle:llä on mielestäni outo tarve nostaa yksikerrallaan framille erilaisia naishahmoja..on ollut Raakel Liekkiä, Ina Mikkolaa ja nyt tämä tamperelainen saamelaistaustainen Miisa Nuorgam.

Tämä on ilmeisesti tätä feminististä "voimaannuttamista".

Ennen vanhaan puhuttiin "valtakunnanhuorista" ja "julkisista naisista", naiset, jonka maine perustui kiertopokaalina toimimiseen ja ihmisten shokeeraamiseen irstaudella. Ammatti sekin, kun ei muuta osaa.
Otsikko: Vs: Miisa Nuorgam on ensimmäinen etniseen vähemmistöön kuuluva Vuoden nainen
Kirjoitti: Mangustin - 26.08.2021, 11:24:11
Sehän on nimenomaan stereotyyppi että saamelaisnaiset olisivat kevytkenkäisiä, Yle vuosia sitten teki aiheelle pilailevan sketsiohjelmankin (https://yle.fi/aihe/artikkeli/2013/04/22/marat-sapikkaat-ravistelee-saamelaisstereotypioita). Ja näkyy tulleen takaisin Areenaankin (https://areena.yle.fi/1-3738634), vähän kuin Miisa Nuorgamin rinnalle, kai tasapainottamaan.

Ja kansalliskirjailija Timo K. Mukkan tuotannossa lappalaisten ja lappilaisten eriskummallinen sukupuolielämä oli toistuva teema.

Swingeröinti on arktisten kansojen kulttuurinen erityispiirre. Tutkimusmatkailijoita on vuosisatoja ilahduttanut siperialaisten ja eskimoiden tapa lainata vaimoa vierailijalle. Kaamosaikaan, kun pohjoisen naisilla loppuu kuukautiskierto, on harrastettu polyamoriaa. Toisaalta pohjoisessa on ollut tarkat säännöt siitä kuka saa avioitua kenenkin kanssa, promiskuiteetti ei ole hyväksyttyä ja lapsista huolehditaan eli K-strategialla eletään eikä neekeröidä menemään.
Otsikko: Vs: Miisa Nuorgam on ensimmäinen etniseen vähemmistöön kuuluva Vuoden nainen
Kirjoitti: Suvaitsevainen Vihreä - 28.08.2021, 11:08:33
Olin jo unohtanut miten tämä Miisa tekaisi jonkun naurettavan ja ilmeisen peruusteettoman ahdisteluväitteen Sami Hedbergistä vain ratsastaakseen hänen maineellaan etusivuille.
Erittäin alhainen ja moraaliton ihminen tämä Miisa on.  Tekisi mieli ladata täyslaidallinen kirosanojen kera mutta olkoon... ehkä siinä on jo tarpeeksi rangaistusta yhdelle elämälle, että on Miisa Nuorgam.

Lainaus
Sami Hedberg ei tunnistanut itseään kohuotsikoista: Olin järkyttynyt ja voimaton
Koomikko Sami Hedbergin mukaan somevyörytyksen edessä puolustuskeinoja ei ole.

Somevaikuttaja Miisa Nuorgamin syytökset liittyivät vuosien taakse. Sami ei ollut väitteistä kuullut omien sanojensa mukaan koskaan aikaisemmin ennen tuota kesäkuista kohua.

Sami kiisti väitteet tuoreeltaan, mutta syytökset jättivät jälkeensä savuavat rauniot. Sami myöntää suoraan, että järkytys vei miehen syviin vesiin.

Sami haluaa haastattelussa korostaa erityisesti sitä, millä tavalla ihmisiä voidaan jopa tuhota tämän kaltaisilla väitteillä ja someviesteillä.
https://www.iltalehti.fi/viihdeuutiset/a/f0d7cebe-c5e7-4ae6-ba09-2b9f892c4628

edit: toivon, että tästä tulisi jotain oikeudellisia seuraamuksia tuolle oliolle

Se että Miisa on epämiellyttävä tyyppi, ei tarkoita etteikö se voisi ihan hyvin puhua tottakin. Minua ei ainakaan yhtään yllätä, että nämä feministitaiteilijat ahdistelvat naisia ja ovat muuten olevinaan jeesuksia. Ainakin yksi standuppaaja kertoilee Samin toisestakin puolesta.
Ja onhan Miisalla itselläänkin julkaistun aika raskauttavia kuvakaappauksia keskusteuistaan muiden kanssa.
Otsikko: Vs: Miisa Nuorgam on ensimmäinen etniseen vähemmistöön kuuluva Vuoden nainen
Kirjoitti: Outo olio - 30.08.2021, 21:46:45
Lainaus
Miisa heittää lomautuksen vuoksi rahattoman Eetun pihalle.

Elättäjä vaihtui KELAan, kun lomautus. Siinäpä hieno parisuhde, kun toisella menee huonosti niin potkitaan sitten lopullisesti ovesta ulos.

Onko Miisa Nuorgam muuten feministikin, muun ohella? Ukko elättää akkansa ja lapsensa tai ukko heitetään pihalle, äärimmäistä feminismiä. Puhtaan traditionaaliset sukupuoliroolit, Taleban tuskin hyväksyisi mutta perusafgaani vähintään ymmärtäisi.
Otsikko: Vs: Miisa Nuorgam on ensimmäinen etniseen vähemmistöön kuuluva Vuoden nainen
Kirjoitti: Outo olio - 06.09.2021, 21:53:26
Valitan tässä ketjussa, nyt on jo monen päivän ajan ollut Youtube "täynnä" Ylen mainoksia joissa mainostetaan tätä Miisan uutta sarjaa. Melkein jokaisessa videossa on alkumainoksena Miisan mainos. Ja en siis katso samankaltaisia videoita, eli videot on valittu maani eikä mielenkiintojeni perusteella. Yle on ostanut suomalaisiin kohdistettua mainontaa netissä.
Otsikko: Vs: Miisa Nuorgam on ensimmäinen etniseen vähemmistöön kuuluva Vuoden nainen
Kirjoitti: Fiftari - 03.10.2021, 12:31:58
Lainaus
Miisa Nuorgam avautuu Ylellä rahaongelmistaan – "Alan olla aivan loppu tähän"

Diili-ohjelmasta tutun somevaikuttajan rahat hupenivat suurten elämänmuutosten yhteydessä.

Sometähti ja toimittaja Miisa Nuorgam kertoo tänään sunnuntai-iltana televisiossa esitettävässä Katkeamaton-sarjan jaksossa avoimesti rahavaikeuksistaan.

– Mulla meni kaikki säästöt tän kämpän takuuvuokraan ja tollaseen. Ja sit siihen muuttoon. Pari reissua Norjaan yhdessä kuukaudessa... Vanhan kämpän vuokra, tän kämpän vuokra. Meni niin monta tonnia, että hups vaan! Nyt menee hetki, että pääsee elämään kiinni tuon rahan kannalta, Nuorgam sanoo jaksossa.

XXX

Illalla televisiossa esitettävässä kuudennessa jaksossa Nuorgam kertoo maksavansa Eetun lomautuksen takia suuren osan heidän menoistaan, kuten asumiseen ja autoon liittyviä laskuja.

– Alan olla aivan loppu tähän rahastressiin, Nuorgam huokaisee kameralle.

XXX

Juuri saapuneen palkkakuitin sisältö ei helpota hänen stressiään.

– Tänään piti tulla vihdoin nyt sellaiset oikeat palkat, jossa ei olisi mitään veroprossakämmejä. Piti olla palkankorotus, piti olla sitä sun tätä sun tota. Loppujen lopuksi ei ole mitään. Sain mä nyt jotain, mutta ei ole palkankorotusta.
IS (https://www.is.fi/viihde/art-2000008306415.html)

Lainaus
Miisa Nuorgam tunnustaa kohusarjassa: rahoittaa elämäänsä luottokorteilla – ”Meni niin monta tonnia, että hups vaan!”

Toimittaja somevaikuttaja Miisa Nuorgam jatkaa Katkeamaton-kohusarjassaan kamppailua raha-asioidensa kanssa. Uusi elämäntilanne on imenyt kaikki hänen säästönsä eikä opiskelijan palkkakaan juokse ihan niin kuin pitäisi. Myös palkankorotus on jäänyt saamatta.

– Alan olla aivan loppu tähän rahastressiin.

XXX

On todella tympäisevää, kun pitää koko ajan miettiä, että minkä luottokortin otan seuraavaksi käyttöön, Miisa tuskailee sarjassaan.

Mihin riihikuiva on sitten huvennut? Uuden asunnon takuuvuokra ja vuokra on täytynyt maksaa, samoin vanhan asunnon vuokra.

XXX

Tilannetta ei helpota se, että Miisan kumppani Eetu Typpö on edelleen koronan vuoksi lomautettuna.

– Minun on pitänyt olla tosi paljon vastuussa kämpän kaikista maksuista ja minun pitää maksaa auto tällä hetkellä yksin, Miisa luettelee.
Iltalehti (https://www.iltalehti.fi/tv-ja-leffat/a/84440e46-66d2-44c3-babf-42a8e885308c)
Otsikko: Vs: Miisa Nuorgam on ensimmäinen etniseen vähemmistöön kuuluva Vuoden nainen
Kirjoitti: räsänen - 03.10.2021, 12:45:06
Olipa kerran tyttö,

joka ei osannut kertakaikkiaan mitään, hän ei osannut edes hoitaa omia asioitaan vaan tuhlasi kaikki rahansa ja mahdollisuutensa ja piti siitä kovaa meteliä somessa. Hän oli myös vähemmistön edustaja, joten valtakunnallinen Yleisradio nosti tämän turhakkeen framille ja aiheena oli se, että tyttö ei osannut kertakaikkiaan mitään hyödyllistä ja oli tuhlannut kaikki rahansa ja mahdollisuutensa mutta hän kuului etniseen vähemmistöön. Siitä tehtiin oikein dokumentti. Hetken päästä tehtiin myös uutinen, jossa tyttö turhautuneena avautuu siitä, että hän ei osaa kertakaikkiaan mitään hyödyllistä, ei edes hoitaa omia asioitaan vaan on tuhlannut kaikki rahansa ja mahdollisuutensa ja hän kuuluu edelleen vähemmistöön.

Sen pituinen se.
Otsikko: Vs: Miisa Nuorgam on ensimmäinen etniseen vähemmistöön kuuluva Vuoden nainen
Kirjoitti: Jaska Pankkaaja - 03.10.2021, 13:14:27
"Rahaongelma"

Tallainen setämies ymmärtää rahaongelman ja sen ratkaisun hieman toisin kuin Miisa ja monet Miisan ikätoverit, tai siis paljon vanhemmatkin.

Setämies:
Ei rahaa = ei kulutusta
Tarve rahalle = tienataan rahaa
= balanssi

Miisat:
Ei rahaa = kulutetaan luottokorteilla ja pikavipeillä
Tarve rahalle = käytetään enemmän luottoja aina tappiin asti
= bankrotti, sinne meni usein perintörahatkin vai miksi te luulette pikavippejä lohkeavan näille oman elämänsä Miisoille :)

Siltä varalta että Miisa tai joku Miisainen lukee tätä niin setämiespä antaa oikein vanhan mutta pro vinkin: Miisa istuu kokohubaran ajan Pankin päällä. Kyllä, ihan kirjaimellisestikin vaikka Miisa istuisi lattialla.

Miisa oli vähän tyhmä ja panetti itsensä paksuksi ennen häitä joten Miisan markkina-arvo putosi pahasti mutta on sitä vielä jäljellä! Täytyy etsiä vain vähän vanhempi ja vastenmielisempi luottokortin tankkaaja kun tuo toukka tosiaan karsii kyllä alfat pois mutta pidä vaikka simmut kiinni ja ajattele ostaria!!1

Jos raskaus ei näy vartalossa paljoa niin Paljon Rahaa Heti tulee toki myymällä rakkautta tunti kerrallaan ja jos näkyy niin myy sitten vaan vähän Kinkympää..
Otsikko: Vs: Miisa Nuorgam on ensimmäinen etniseen vähemmistöön kuuluva Vuoden nainen
Kirjoitti: Nuiva kansalainen - 03.10.2021, 13:44:18
Eikös Miisa jossain välissä haukkunut somessa oikeistoa eli edustanee siis vasemmistoa? Tämä tosin olisi muutenkin ollut arvattavissa Yleltä saamansa julkisuuden vuoksi. Rahankäyttö kertonee myös kyseisestä henkilöstä jotain. Vasemmistohan tunnetusti on haka raha-asioissa.
Otsikko: Vs: Miisa Nuorgam on ensimmäinen etniseen vähemmistöön kuuluva Vuoden nainen
Kirjoitti: Outo olio - 03.10.2021, 13:49:58
"Pari reissua Norjaan kuukaudessa." ???

En tarkoita loukata, mutta Nuorgamin kannattaisi ehkä käydä jossakin aivokuvassa tai verenkuvassa tai jotain. Tuo kuulostaa haitallisen impulsiiviselta menolta, että kokee tarvitsevansa jatkuvaa Tinderin säpinää elämäänsä, ja reissailee ulkomailla vaikka rahat on vähissä ja mies on lomautettuna. Miisa Nuorgam saattaa tietämättään kärsiä jostakin lievästä terveysongelmasta, jonka korjaaminen helpottaisi hänen ja hänen läheistensä elämää.

Minun elämänlaatuni aikanaan parani valtavasti, kun havaitsin olevani laktoosi-intolerantti, ja uudestaan valtavasti, kun havaitsin olevani yliherkkä natriumglutamaatille. Nyt on päänsäryt ja ripulit olleet poissa jo vuosikymmeniä. Suosittelen valtavasti miettimään, että onkohan minussakin jotakin vialla, ja miten sen voisi havaita, ja mitä asialle voisi tehdä.
Otsikko: Vs: Miisa Nuorgam on ensimmäinen etniseen vähemmistöön kuuluva Vuoden nainen
Kirjoitti: kirveles - 03.10.2021, 14:18:12
Mielestäni Miisan käyttäytyminen on vain naiselle tyypillistä. Impulssit ovat samoja, vaikkakin Miisalla kontrolli on keskimääräistä heikompi.

Edellinen naisystäväni ei myöskään välittänyt taloudellisesta tilanteesta kun halusi välttämättä matkustaa ja myöhemmin kotona itki kun ei ollut rahaa vuokraan. Myös exäni alkoi kaipaamaan tätä "säpinää" kun parisuhteemme oli saavuttanut stabiilin vaiheen, vaikka kummankaan mielestä mitään ilmiselviä ongelmia suhteessamme ei ollut.

Ja saman tarinan olen kuullut monen miehen suusta.

Miisalta nämä tunteet tulee suodattamattomana ja naiset voivat tuntea validaatiota katsoessaan häntä.
Otsikko: Vs: Miisa Nuorgam on ensimmäinen etniseen vähemmistöön kuuluva Vuoden nainen
Kirjoitti: -PPT- - 03.10.2021, 14:23:41
Minä tunnen julkkikset tosi huonosti ja se että minä en tiedä kuka joku on ei ole tae siitä etteikö kseessä saattaisi olla joku superkuuluisa henkilö mutta tämän Miisan tapauksessa on silti pakko kysyä että kuka hän on ja miksi meidän pitäisi olla hänen elämästään kiinnostuneita?

Otsikko: Vs: Miisa Nuorgam on ensimmäinen etniseen vähemmistöön kuuluva Vuoden nainen
Kirjoitti: Outo olio - 03.10.2021, 15:30:27
^Vuoden nainen, Ylen toimittaja, kitisevä etnisen vähemmistön edustaja, ja "vapautunut moderni" nainen. Pakkohan tuollaiselle on kuuluisuutta antaa, ja kuuluisuus tuo kuuluisuutta, esimerkiksi Ylen toimittajaksi taisi päästä noiden muiden ansioidensa ansiosta.
Otsikko: Vs: Miisa Nuorgam on ensimmäinen etniseen vähemmistöön kuuluva Vuoden nainen
Kirjoitti: S.T. - 03.10.2021, 15:55:22
"Pari reissua Norjaan kuukaudessa." ???

Varttisaamelainen käy Norjassa opiskelemassa isoisänsä kieltä, kun Tampereella ei ole sitä mahdollista opiskella. Miisa on aikuisiällä tajunnut mahdollisuuden uhriutumiseen vähemmistögeenien avulla.
Otsikko: Vs: Miisa Nuorgam on ensimmäinen etniseen vähemmistöön kuuluva Vuoden nainen
Kirjoitti: Nuivettunut Han-nenetsi - 03.10.2021, 16:39:25
Mielestäni Miisan käyttäytyminen on vain naiselle tyypillistä. Impulssit ovat samoja, vaikkakin Miisalla kontrolli on keskimääräistä heikompi.

Edellinen naisystäväni ei myöskään välittänyt taloudellisesta tilanteesta kun halusi välttämättä matkustaa ja myöhemmin kotona itki kun ei ollut rahaa vuokraan. Myös exäni alkoi kaipaamaan tätä "säpinää" kun parisuhteemme oli saavuttanut stabiilin vaiheen, vaikka kummankaan mielestä mitään ilmiselviä ongelmia suhteessamme ei ollut.

Ja saman tarinan olen kuullut monen miehen suusta.

Miisalta nämä tunteet tulee suodattamattomana ja naiset voivat tuntea validaatiota katsoessaan häntä.

En sanoisi että naiselle tyypillistä, vaan tietylle, enemmän tai vähemmän yleiselle naistyypille; kuten tietyntyyppisille miehille raha ei jää ikinä polttelemaan taskuihin vaan menee välittömästi nestemäisessä muodossa kurkusta alas.

Nuo holtittomat rahankäytön vaiheet läpi käytyään seuraa kyseisellä naistyypillä usein varsinainen kukkaan puhkeaminen siinä vaiheessa kun löytävät int.sekt.feminismin jostain naistenlehtien palstoilta, somesta tai yliopistossa naistutkimusta opiskelleen bilettäjä-ystävättären kautta. Tämä selittää täydellisesti syyt "yllättäen" ilmenneisiin rahaongelmiin. Selviää että syyllinen niihin onkin patriarkaattinen yhteiskunta ja ylipäänsä miehet. Oma mies joka ei suostu kustantamaan impulssin synnyttämää matkustelutarvetta ja kaikkea säpinää ja jännä-elämää, vaikka naisen eurohan on vain 80 senttiä. Onko se oman miehen euro sitten euroa tai edes 80 senttiäkään? Sehän ei ole relevanttia koska hän on miehenä vastuussa patriarkaattisista rakenteista, kihelmöivien matkojen hinnoista, ärsyttävistä vuokrankorotuksista, matkapuhelinlaskuista ja kaikesta minkä maksamiseen tarvitaan... ensisijaisesti vastuullista ja pidemmälle kuin tulevaan viikonloppuun tähtäävää taloudenpitoa.
Otsikko: Vs: Miisa Nuorgam on ensimmäinen etniseen vähemmistöön kuuluva Vuoden nainen
Kirjoitti: l'uomo normale - 03.10.2021, 17:13:50
Perinteisesti on seurattu urheilijoiden, missien, laulajien ja myös kirjailijoiden ja runoilijoiden mahdollista alamäkeä. Kun wokettaja-someinfluensserit ja mitkä lie vielä vakiinnuttavat asemansa valtajulkisuuden hahmoina, kai heidätkin otetaan mukaan jossain määrin myös sosiaaliporno/elämän nurja puoli-journalismin osiksi vaikka heillä ei reviteltäisikään ihan Matti Nykäsen tapaan. Tämä olisi vähän samaa ilmiötä kuin ”Riiput jo ristillä Timo K. Mukka”, mutta se ilmestyi Hymy-lehdessä ja sai aikaan skandaalilehdistöä rajoittaneen ”Lex Hymyn” säätämisen. Nykymenoa ymmärtämättömänä ihmettelen silti miten Yle on mennyt mukaan tällaiseen seiskalehtijournalismiin.
Otsikko: Vs: Miisa Nuorgam on ensimmäinen etniseen vähemmistöön kuuluva Vuoden nainen
Kirjoitti: Shemeikka - 03.10.2021, 18:37:18
"Pari reissua Norjaan kuukaudessa." ???

Varttisaamelainen käy Norjassa opiskelemassa isoisänsä kieltä, kun Tampereella ei ole sitä mahdollista opiskella. Miisa on aikuisiällä tajunnut mahdollisuuden uhriutumiseen vähemmistögeenien avulla.

OT Miisa Nuorgam: Miisan saamelaisuudessa ei ole kyse siitä, että hän haluaisi olla/tuntisi itsensä saamelaiseksi vaan siitä, että hän ei halua olla suomalainen. Mikä tahansa väristys kelpaa suomalaisuudesta luopumisen tekosyyksi. Jos Miisan sukupuusta löytyisi venäläinen tai suomenruotsalainen, tai mustalainen, hän olisi adoptoinut sen identiteetin itselleen.

Pointti Miisan kansallisen identiteetin vaihdossa on se, mitä hän ei halua olla. Ei se, mitä hän on.
Otsikko: Vs: Miisa Nuorgam on ensimmäinen etniseen vähemmistöön kuuluva Vuoden nainen
Kirjoitti: ISO - 03.10.2021, 21:50:56
Ensin tuo feministi-niljake mainostaa kovaan ääneen miten on ansainnut paljon rahaa pelleilyllään somessa, ja nyt on sitten rahat loppu.

Ei taida olla ihan kaikki muumit kotona tuollakaan. Sääliksi käy tuota miestä ja tulevaa lasta.
Otsikko: Vs: Miisa Nuorgam on ensimmäinen etniseen vähemmistöön kuuluva Vuoden nainen
Kirjoitti: Luotsi - 03.10.2021, 22:09:26
"Pari reissua Norjaan kuukaudessa." ???

Varttisaamelainen käy Norjassa opiskelemassa isoisänsä kieltä, kun Tampereella ei ole sitä mahdollista opiskella. Miisa on aikuisiällä tajunnut mahdollisuuden uhriutumiseen vähemmistögeenien avulla.

OT Miisa Nuorgam: Miisan saamelaisuudessa ei ole kyse siitä, että hän haluaisi olla/tuntisi itsensä saamelaiseksi vaan siitä, että hän ei halua olla suomalainen. Mikä tahansa väristys kelpaa suomalaisuudesta luopumisen tekosyyksi. Jos Miisan sukupuusta löytyisi venäläinen tai suomenruotsalainen, tai mustalainen, hän olisi adoptoinut sen identiteetin itselleen.

Pointti Miisan kansallisen identiteetin vaihdossa on se, mitä hän ei halua olla. Ei se, mitä hän on.

Ilmiselvänä liikkeellepanevana voimana on se että Miisa on wannabe-julkkis  :)
Otsikko: Vs: Miisa Nuorgam on ensimmäinen etniseen vähemmistöön kuuluva Vuoden nainen
Kirjoitti: Hohtava Mamma - 03.10.2021, 22:22:27
"Pari reissua Norjaan kuukaudessa." ???

Varttisaamelainen käy Norjassa opiskelemassa isoisänsä kieltä, kun Tampereella ei ole sitä mahdollista opiskella. Miisa on aikuisiällä tajunnut mahdollisuuden uhriutumiseen vähemmistögeenien avulla.

OT Miisa Nuorgam: Miisan saamelaisuudessa ei ole kyse siitä, että hän haluaisi olla/tuntisi itsensä saamelaiseksi vaan siitä, että hän ei halua olla suomalainen. Mikä tahansa väristys kelpaa suomalaisuudesta luopumisen tekosyyksi. Jos Miisan sukupuusta löytyisi venäläinen tai suomenruotsalainen, tai mustalainen, hän olisi adoptoinut sen identiteetin itselleen.

Pointti Miisan kansallisen identiteetin vaihdossa on se, mitä hän ei halua olla. Ei se, mitä hän on.

Aivan. Hän ei halua tulla samaistetuksi siihen porukkaan, joka on "etuoikeutettu, rasistinen, misogyyninen, ihmisarvoa loukkaava, ilmastoa tuhoava, homofoobinen, kulttuuriltaan ummehtunut".

Hän ei halua kuulua siihen porukkaan, jota saa haukkua, arvostella ja jolta voi vaatia mitä hyvänsä. Sitä porukkaa, jonka oletetaan maksavan kaiken. Se porukka taitaa itse asiassa myös olla se porukka, joka jo nyt maksaa kaiken. Miisaa ei erota siitä porukasta mikään muu kuin hänen kiukuttelunsa ja tietysti se, että hän ei ole koskaan ollut tuottavassa työssä.

Miisa Nuorgam, sinä olet valkoinen länsimainen etuoikeutettu. Sen lisäksi sinä olet lapsellinen itkupilli, kiukuttelija joka alkaa polkea jalkaa kun kaikki ei menekään kuten haluaisi. Sen lisäksi sinä olet wannabe-saamelainen. Sitä sanotaan kulttuuriseksi omimiseksi. Se on tyylitöntä, etenkin jos se tehdään ansaitsemistarkoituksessa. Se lienee sinun tapauksessasi ilmiselvää.

Mene töihin. Mene suoraan töihin kulkematta lähtöruudun kautta. Mene oikeisiin töihin. Muutama vuosi mäkkärin tiskillä tai soittelemassa puhelimella tavallisille suomalaisille haluavatko he tilata kaksplussan opettaa sinulle paljon nöyryyttä, ja siitä on runsaasti hyötyä loppuelämän aikana. Vaativampiin töihin sinulla ei taida olla pätevyyttä, koska olet käyttänyt nuoruutesi tuhlaamiseen etkä tienaamiseen. Tarkoitan tässä henkistä pääomaa. Siivoamiseenkin tarvitaan erikseen sitä varten hankittua osaamista.

***

Vielä tähän lopuksi pienenä muistutuksena se, mitä Halla-aho kirjoitti jo vuosia sitten. Vasemmistolainen aktivistinainen vihaa menestystä ja siksi myös valkoista länsimaista heteromiestä. Kuitenkin ainoa asia, joka estää kaiken vasemmistoaktivistinaisen pahimpien ennustuksien toteutumista - väkivalta, eriarvoisuus, sortaminen, patriarkaatti, naisen euro on nyrkki tai hella - on drumroll, valkoinen länsimainen heteromies. Siksi häntä on myös turvallista 'vihata'.
Otsikko: Vs: Miisa Nuorgam on ensimmäinen etniseen vähemmistöön kuuluva Vuoden nainen
Kirjoitti: Outo olio - 03.10.2021, 22:52:57
Varttisaamelainen käy Norjassa opiskelemassa isoisänsä kieltä, kun Tampereella ei ole sitä mahdollista opiskella. Miisa on aikuisiällä tajunnut mahdollisuuden uhriutumiseen vähemmistögeenien avulla.

Ahaa, kiitos selvennyksestä. Mutta entäs etäopiskelu? Olisi ainakin halvempaa kuin lentely, ja voisi etäopiskella vaikka joka päivä vähäsen.
Otsikko: Vs: Miisa Nuorgam on ensimmäinen etniseen vähemmistöön kuuluva Vuoden nainen
Kirjoitti: ikuturso - 03.10.2021, 23:19:00
Varttisaamelainen käy Norjassa opiskelemassa isoisänsä kieltä, kun Tampereella ei ole sitä mahdollista opiskella. Miisa on aikuisiällä tajunnut mahdollisuuden uhriutumiseen vähemmistögeenien avulla.

OT Miisa Nuorgam: Miisan saamelaisuudessa ei ole kyse siitä, että hän haluaisi olla/tuntisi itsensä saamelaiseksi vaan siitä, että hän ei halua olla suomalainen. ..
Pointti Miisan kansallisen identiteetin vaihdossa on se, mitä hän ei halua olla. Ei se, mitä hän on.

Olen enemmän jäsenen S.T. kannalla.

Miisa on saamelainen vain, koska se nostaa hänet muutaman pykälän korkeammalle intersektionaalisessa uhrihierarkiassa.

Kun Miisa heitti lomautetun aisurinsa pellolle ja palasi Tinderiin, kaatuivatkohan Tinderin serverit miestulvasta?

-i-
Otsikko: Vs: Miisa Nuorgam on ensimmäinen etniseen vähemmistöön kuuluva Vuoden nainen
Kirjoitti: Pallopääkissa - 04.10.2021, 00:54:40
Miisa yrittää päästä intersektionaalisessa uhrihierarkiassa niin ylös kuin voi päästä. Hän on nainen, (osittain?) etniseen vähemmistökansallisuuteen kuuluva ja luultavasti mt-tapaus tai omaa jotain minkä voisi löytää diagnoosilla. Siinä on kolme seikkaa joilla saa jotain intersektionaalista uhristatusta, uhripisteitä ja "skenepisteitä". Näillä täytyy pärjätä kun ei ole muita. HUOM modet, en yritä diagnosoida!

Tuon korkeammalla ehän ei kuitenkaan pääse koska ei ole musta tai muunlainen värillinen, ei ole lesbo, ei ole muslimi, ei ole kehopositiivinen, eikä ole transu eikä muunsukupuolinen eli "vaihtanut"/"korjannut" (eli kehoaan kirurgisesti käsitelty). Näin ollen Miisalta jää puuttumaan nämä neljä seikkaa. Ellei hän sitten ala biseksuaalisksi mutta ei sillä pääse lesboksi. Kehopositiiviseksi pääsee jos alkaa mässäilemään ja lihomaan. Muslimiksi pääsee kun menee imaamin juttusille ja sanoo uskontunnustuksen. Imaami kai sit tekee "paperit" siitä? Transmieheksi tai muunsukupuoliseksi pääsee kun aloittaa hormonihoidon ja sitten menee leikepöydälle. Veikkaan ettei Miisaa huvittaisi mikään edellä mainituista.

Tuo että on mt-tapaus eli mielenterveyskuntoutuja, tai jossain tutkimuksissa ja hoidossa pääkopan takia, on seikka jonka vasemmistolaiset, vihreät ja feministit usein kertovat somessa. Jos eivät sanoisi olevansa mt-tapauksia, puhumattakaan että sanoisivat olevansa ns. järjissään, heiltä jäisi saamatta skenepisteitä. Ilman sitä he olisivat pelkkiä valkoisia heteronaisia. Heidän ainoa skenepiste ja uhrihierarkian status tulisi vain sukupuolesta ja pelkästään sillä ei pääse kauas.

Jos he ovat ehdolla vaaleissa, se saatetaan mainita vaalikopissa olevassa ehdokaslistojen yhdistelmässä. Siis se kohta missä on ehdokkaan nimi ja numero, ja siinä on kaksi termiä, yleensä koulutus ja ammatti. Tuossa tapauksessa vaikka ehdokas "Femakko, Fanni, mediavaikuttaja, mielenterveyskuntoutuja".
Otsikko: Vs: Miisa Nuorgam on ensimmäinen etniseen vähemmistöön kuuluva Vuoden nainen
Kirjoitti: Methodios - 04.10.2021, 09:41:16
Onneksi meillä on 543 miljoonan euron budjetilla pyörivä instituutio nimeltään yleisradio, jonka toiminnan Sinä, minä ja Hentun Liisa maksamme. Mikään muu iso mediatalo tuskin olisi ollut motivoitunut luomaan Miisasta julkkista, koska hän ei vaan istuisi moneen muuhun tv-formaattiin eikä hänen profiilillaan pysty myymään shampoota tai lisäravinteita.

Onneksi nyt siis kuitenkin on tämä ylenantoa aiheuttava yleinen radio, jonka eräänä päätehtävänä näyttää nykyisin olevan feminismin ja kaikkien mahdollisten ja mahdottomien vähemmistöjen esilletuonti, heidän kohtaamien vastoinkäymisten taivastelu, heidän uhriutumisen esittely ja muu yleinen etujen ajaminen. Syyllinen em ryhmien ongelmiin löytyy vain ja aina eräästä muusta ryhmästä.

Miisan kannalta tuo hänestä tehty ja tyhjyttään kumiseva sarja on ehkä rahallisesti hänelle hetken onnenpotku, mutta mites tuosta eteenpäin? Kehtaako yle todella tehdä Miisan elämästä monta tuotantokautta? Ylen feministitoimittaja ei toki edes ymmärrä tätä retorista kysymystä. Miisasassa vaan ei ole mitään sellaista, joka nostaisi kaupallisen median kiinnostusta eli vaihtoehdot ovat vähissä eikä Miisaa taida ns tavalliset työt kutsua suuremmin. Olisiko Miisassa aineista vihervasemmiston kunta- tai maakuntasarjan poliitikoksi? Voisiko joku veikkausvaraista rahoitettu non profit, non useful feministijärjestö draftata Miisan? Muita ehdotuksia?
Otsikko: Vs: Miisa Nuorgam on ensimmäinen etniseen vähemmistöön kuuluva Vuoden nainen
Kirjoitti: HDRisto - 04.10.2021, 10:26:16
Ei Miisalla mitään oikeaa hätää ole. YLE maksaa luottokorttilaskut, auton ja matkustamiset, muutenhan sarjan sankari olisi osoitus saamattomuudesta ja totaalisesta epäonnistujasta. Ja kertomus siitä miten typerää ohjelmapolitiikkaa YLEssä suositaan.
Otsikko: Vs: Miisa Nuorgam on ensimmäinen etniseen vähemmistöön kuuluva Vuoden nainen
Kirjoitti: Mangustin - 04.10.2021, 11:00:52
Tuon korkeammalla ehän ei kuitenkaan pääse koska ei ole musta tai muunlainen värillinen, ei ole lesbo, ei ole muslimi, ei ole kehopositiivinen, eikä ole transu eikä muunsukupuolinen eli "vaihtanut"/"korjannut" (eli kehoaan kirurgisesti käsitelty). Näin ollen Miisalta jää puuttumaan nämä neljä seikkaa. Ellei hän sitten ala biseksuaalisksi mutta ei sillä pääse lesboksi. Kehopositiiviseksi pääsee jos alkaa mässäilemään ja lihomaan. Muslimiksi pääsee kun menee imaamin juttusille ja sanoo uskontunnustuksen. Imaami kai sit tekee "paperit" siitä? Transmieheksi tai muunsukupuoliseksi pääsee kun aloittaa hormonihoidon ja sitten menee leikepöydälle. Veikkaan ettei Miisaa huvittaisi mikään edellä mainituista.

Se varttisaamelaisuus on olevinaan sitä BIPOC-statusta. Black, indigenous, people of colour. Minulle ei ole vielä avautunut, miksi coloured people on tuhma sana jonka lausumisesta seuraa turpasauna antifalta (tai ainakin näin ne uhoaa), mutta people of colour on ok  :o

Miisa on vuosi vuodelta kehopositiivisempi ja mainostaa sitä itse hyvinkin yksityiskohtaisilla kuvilla. Mikäs siinä, BMI on yhä terveen rajoissa ja uuden suomalaisen valmistus on erittäin positiivinen suoritus keholta, ja saakin näkyä.

Biseksuaalisuus tai oikeastaan polymorfinen perverssiys on naisilla seksuaalienemmistö. Näin kertoo meille tiede, joka on todistanut asian laittamalla kosteusmittarit koehenkilöille (naisille) jotka on laitettu katsomaan eri sortin jynkkyä. Miehet vastaavassa koetilanteessa (viisarin sykähdysmittarilla varustettuna) ovat hyvinkin valikoivia ja sykähtely vastaa itse ilmoitettua seksuaali-identiteettiä, naisilla taas kaikki, mitä laillisesti voi näyttää, toimii, myös Avara Luonto -ohjelmasta poimittu simpanssien akti. Koeasetelmassa voi olla valtintabias siinä, että opiskelijatytöt jotka rahaa vastaan suostuvat katsomaan aikuisviihdettä ja antavat asentaa mittareita etupyllyynsä, eivät ehkä edusta koko parikymppisten naisten ikäryhmää, tai sitten he juuri ovat kaikkein tyypillisin otos länsimaisia nuoria naisia, en enää tiedä mikä on nykyvuonna normaalia  ???

Lisäksi Miisa on tiedostavasti kinky, queer, seksipositiivinen ja polyamorinen ja nämäkin yksityisasiat tiedämme koska hän itse mainostaa ja esittelee niitä. Lutkabileet!!1!

Transhommat ja muunsukupuolisuus on nykyvuonna ilmoitusasia. Muiden on sopeuduttava sukupuolikameleontin päivän identiteettiin, eikä saa vaatia steroideja, leikkauksia tai muita ihmisoikeusloukkauksia. Toisaalta hormonien käyttöä tai sukuelinten silpomista ei saa kieltää alaikäisiltä, joiden muissa asioissa, kuten korvanlehtien rei'ittämisessä, katsotaan olevan vajaavaltaisia päättämään pysyvistä muutoksista kehoon.

Lainaus
Olisiko Miisassa aineista vihervasemmiston kunta- tai maakuntasarjan poliitikoksi? Voisiko joku veikkausvaraista rahoitettu non profit, non useful feministijärjestö draftata Miisan? Muita ehdotuksia?

Poliittinen ura ei varmaan ole hyvä vaihtoehto. Citysaamelaisia on kovin vähän, Miisan tavalla ajattelevia vielä vähemmän, ja hän on viimeiset vuodet alleviivannut sitä ettei ole suomalainen eikä kuulu meidän kulttuurimme, niin miksi edes suomalaiset vassarit äänestäisivät häntä? Pohjoisissa vaalipiireissä olisi enemmän saamelaisia, mutta he ovat omilla maillaan myös vähemmistö, ja ovat harmillisen konservatiivista porukkaa joka on ainoastaan strategisista hillotolppasyistä liittoutunut liberaalin RKP:n ja Virheiden kanssa. Saamelaiskäräjät ei taida tulla kyseeseen kun ne ei nepotisteina huoli kuraverisiä ja tosiaan sielläkin on lestadiolaisuus polyamoriaa suositumpi lifestyle.

Laitan veikkauksen Veikkauksen tukeman järjestön projektikoordinaattoriasiantuntijan pestiin, ehkä seuraa paluu e-sporttiin, jos luottokorttilaskut edelleen kasaantuu niin Jaska Pankkaajan mainitsema (voimaannuttava ja kehopositiivinen!) Onlyfans tulille. Jos olen väärässä niin olen koska tahansa valmis syömään hatullisen poronkäristystä  :P
Otsikko: Vs: Miisa Nuorgam on ensimmäinen etniseen vähemmistöön kuuluva Vuoden nainen
Kirjoitti: N. O. Hääppönen - 05.10.2021, 11:01:08
Yritetään arvailla, mikä mahtaa olla seuraava taso tässä saagassa.

Ite veikkaan, että joku taho alkaa vyöryttämään vastuuta Miisan raha- ja muista ongelmista valkoiselle ylivallalle.

Sinulle ja minulle. Me ollaan viety onnellisuuden edellytykset ja pärjäämisen mahdollisuudet, ja on vain oikein että maksamme velkamme Miisalle. Keinot kyllä löytyvät, uskotaan pois.
Otsikko: Vs: Miisa Nuorgam on ensimmäinen etniseen vähemmistöön kuuluva Vuoden nainen
Kirjoitti: ikuturso - 05.10.2021, 15:14:52
Miisa on saamelainen vain, koska se nostaa hänet muutaman pykälän korkeammalle intersektionaalisessa uhrihierarkiassa.

Kun Miisa heitti lomautetun aisurinsa pellolle ja palasi Tinderiin, kaatuivatkohan Tinderin serverit miestulvasta?

-i-

Aha.

Ei ne ollutkaan Tinderin serverit, jotka kaatuivat. Olisikohan Miisa laittanut tissit Instagramiin ja uhriutunut Whatsapissa kun facebookin servut olivat vuorokauden nurin?

-i-
Otsikko: Vs: Miisa Nuorgam on ensimmäinen etniseen vähemmistöön kuuluva Vuoden nainen
Kirjoitti: Golimar - 05.10.2021, 16:07:21
Vian ei tarvitse olla iso jos se on päässä.

https://twitter.com/miisanuorgam/status/1445285682751156224

https://twitter.com/miisanuorgam/status/1445312923010797576

Otsikko: Vs: Miisa Nuorgam on ensimmäinen etniseen vähemmistöön kuuluva Vuoden nainen
Kirjoitti: Pallopääkissa - 05.10.2021, 18:57:31
Punapappi/imaamitar/Allahin papitar Marjaana pistettiin jossain kohdin rauhoittumaan pöpilään. Hänestä ei olekaan kuulunut mitään moneen vuoteen.

Onko mahdollista että Miisalla menee samalla tavalla ylikierroksille jossain vaiheessa, ja hänelläkin on edessä hoitoon meno? Olisiko saamelaisten poppamiehillä jotain ideoita?
Otsikko: Vs: Miisa Nuorgam on ensimmäinen etniseen vähemmistöön kuuluva Vuoden nainen
Kirjoitti: simppali - 05.10.2021, 19:23:57
Oletettu saamelaisuus on eräänlainen valttikortti, jolla voi erottautua massasta, siihen päälle muutama lähes päivittäin toistuva provoava postaus niin Miisa on pinnalla.

Yle:n rahoittama Miisailu, eli patsastelu oman itsensä ympärillä kuvaa hyvin itseensä kietotunutta, minä, minä syndrooman omaavaa henkilöä (katselin kolme jaksoa).
Miisan mielenterveyteen ei minulla ole kommentoitavaa, on kai jonkinlainen noidankehä Miisallakin,,,kun on kokoajan keksittävä/löydettävä jotain edelliseen twiittiin liittyvää vielläkin oudompaa.

Miisan kohdalla ei pelkkä osa-aikainen saamelaisuus enään kanna, eikä pelkkä johonkin kansanryhmään samaistuminen kai riitä Luottokunnalle luottokortin höyläämisestä tulleiden kulujen kattamiseen.

Lainaus
On todella tympäisevää, kun pitää koko ajan miettiä, että minkä luottokortin otan seuraavaksi käyttöön, Miisa tuskailee sarjassaan.

Miisalle pieni vinkki, vaikka lompuukissa olisi vaaksan korkuinen pino erilaisia luottokortteja, niin keskenään kilpailevat luotottajat keskustelevat henkilöiden luottokelpoisuudesta...
Otsikko: Vs: Miisa Nuorgam on ensimmäinen etniseen vähemmistöön kuuluva Vuoden nainen
Kirjoitti: Lalli IsoTalo - 05.10.2021, 19:40:22
... (katselin kolme jaksoa) ...

"Suosituksestasi" katsoin 15 sek tuoretta sairaalajaksoa. Simppali, älä pls yllytä yllytyshulluja!
Otsikko: Vs: Miisa Nuorgam on ensimmäinen etniseen vähemmistöön kuuluva Vuoden nainen
Kirjoitti: Bellerofon - 05.10.2021, 21:51:54

Se varttisaamelaisuus on olevinaan sitä BIPOC-statusta. Black, indigenous, people of colour. Minulle ei ole vielä avautunut, miksi coloured people on tuhma sana jonka lausumisesta seuraa turpasauna antifalta (tai ainakin näin ne uhoaa), mutta people of colour on ok  :o

Tuo sanoilla kikkailu on aivan montypythonia:

REG: Right. You're in. Listen. The only people we hate more than the Romans are the fucking Judean People's Front.

P.F.J.: Yeah...

JUDITH: Splitters.

P.F.J.: Splitters...

FRANCIS: And the Judean Popular People's Front.

P.F.J.: Yeah. Oh, yeah. Splitters. Splitters...

LORETTA: And the People's Front of Judea.

P.F.J.: Yeah. Splitters. Splitters...

REG: What?

LORETTA: The People's Front of Judea. Splitters.

REG: We're the People's Front of Judea!

LORETTA: Oh. I thought we were the Popular Front.

REG: People's Front! C-huh.

FRANCIS: Whatever happened to the Popular Front, Reg?

REG: He's over there.

P.F.J.: Splitter!
Otsikko: Vs: Miisa Nuorgam on ensimmäinen etniseen vähemmistöön kuuluva Vuoden nainen
Kirjoitti: Lahti-Saloranta - 05.10.2021, 22:13:26
Noista Sebun tuomioista kysyttäessä Riikka voisi nostaa esiin vaikkapa Väinö Tannerin tuomion sotasyyllisyydestä. Siinä sitä olisi demareilla pohdittavaa.
Otsikko: Vs: Miisa Nuorgam on ensimmäinen etniseen vähemmistöön kuuluva Vuoden nainen
Kirjoitti: S.T. - 07.10.2021, 18:13:47
Miisa sekä Petra Laiti woke-öyhötyksillä on tehnyt hallaa tunturisaamelaisten käsityöbisneksille ja kulttuurille. Ylen johto voisi myös katsoa peiliin, kun kahden "tärähtäneen" näkemykset jaettu koko kansalle televisiossa ja nettiartikkeleissa. Ylen agendan takia tuulipukukansa ei uskalla ostaa lappalaisten käsitöitä, jotta ei tule pahaa silmää etelän marketeissa.

Lainaus
Saamenkäsityöalan yllä lepää synkkä varjo: ostajat ovat kaikonneet, ja syyksi arvellaan keskustelua kulttuurisesta omimisesta

Ympäri maailmaa käydään kiistaa siitä, mikä on kulttuurista omimista ja mikä soveliasta. Julkinen keskustelu ei ole ainakaan helpottanut saamenkäsityöalan tilannetta, päinvastoin.

Saamenmaalla matkailijat ovat kautta aikain ostaneet paikallisia käsitöitä matkamuistoiksi ja käytettäväksi. Nykyaikana tilanne ei kuitenkaan ole enää niin yksinkertainen "tuotteet sinulle, rahat minulle". Keskustelu saamelaiskulttuurin hyväksikäytöstä esimerkiksi matkailussa on ollut ajoittain tiukkaa.

– Turistit eivät enää uskalla ostaa saamelaiskäsitöitä. He kyselevät melkein joka korvakorunkin kohdalla, saako sellaista ostaa ja erityisesti saako sitä käyttää. Se on johtanut tilanteeseen, että matkailija ei enää uskalla ostaa saamen käsitöitä, kertoo saamelaisten käsityöntekijöiden Sámi Duodji -yhdistyksen projektityöntekijä Outi Paadar.

Yle (https://yle.fi/uutiset/3-12132691)