Uusimeksikolaisen muslimijohtajan mukaan Muhammed Syed on kertonut syyksi murhiin sen, että hänen tyttärensä avioitui shiiamuslimin kanssa. Kaikki murhatut miehet olivat shiioja, ja kotoisin Pakistanista sekä Afganistanista.
Shiia- ja sunnimuslimien välit ovat olleet kireät jo 1400 vuotta, ja heidän kiistansa siitä, kenen olisi pitänyt johtaa muslimeja profeetta Muhammadin kuoltua vuonna 632, on vuosisatojen kuluessa johtanut usein väkivaltaan.
Katselin eilen muutaman vuoden vanhoja telkkaritallenteita. Kimmo Kiljunen väitteli jossain ohjelmassa Ville Tavion kanssa ja tuossa kohdassa taisi olla puhe terrorismista.
Kiljunen puolusti islamin väkivaltaisuutta, että se olisi jo kehittynyt ihan samanlaiseksi rauhanomaiseksi uskonnoksi kuin kristinusko, ellei estämään olisi tullut valkoisen miehen kolonialismi.