Kiinnostavaa on lukea, mitä väki ajattelee muslimeista islamista ja omasta yhteiskunnastaan. Kun pohditaan oikeuksia ja velvollisuuksia, vapauksia ja vastuuta, yksilöä ja yhteisöä, konservatiivisuuttaa ja liberaaliutta, ihanteita ja todellisuutta, historiallinen perspektiivi kuten tässä tapauksessa myös uskonnollinen on välttämätön.
Mitä mikäkin sana ja käsite merkitsee, kun oletetaan vapaamielisen katsovan kokonaisuutta ja vanhaan pitäytyvän katsovan omaa etuaan. Historiallisesti tilanne on juuri päinvastoin. Eli nykyinen liberaali länsimainen yhteiskunta on yksilökeskeinen, yksilön oikeuksia yhteisöllisyyden sijaan korostava ja konservatiivi korostaa kokonaisuutta. Tämä ei tietenkään tarkoita, etteikö konservatiivi voisi ajatella yksilön oikeuksia tai liberaali yleismaailmallisuutta, omasta näkökulmastaan oletettavasti niin myös tekee. Silti ajatus, että liberaali ajattelisi yhteisön etua oman edun edelle on perin ongelmallinen, koska nimenomaan konservatiivi määritelmällisesti tekee niin.
Islamissa, kuten kaikissa kirjauskonnoissa on luonteenomaista korostaa vanhaa ja olla konservatiivi. Vapaamielisyys ei ole edes kristinuskon historiassa leimallinen piirre vaikka nimenomaan vapautta juutalaisen lain noudattamisesta siinä on periaatteessa aina painotettu.
Länsimainen ajatus yksilönvapauksien siunauksellisuudesta yhteisölle perustuu ajatukseen ihmisen luontaisesti moraalisuudesta ja korkeasta eettisestä tasosta. Liikaa itsekkyyttä kontrolloidaan lain avulla, jossa oletusarvon pitäisi olla syyttömyys. Islam on lakiuskonto ja siten ironisesti lähempänä länsimaista legalistista ajatusmaailmaa kuin esim. kristinusko. Islamissa korostetaan yksilön omaa moraalista vastuuta samaan tapaan kuin länsimaisessa liberaalissa yhteiskunnassa. Molemmissa lakia käytetään rajaamaan. Tietysti laki on hyvin erityyppisten ja siten yhteiskuntakin on erityyppinen, kun se rakennetaan kunkin lain varaan. Kun sitten puoli ja toisin katsotaan toista omasta näkökulmasta nähdään toisen ajattelevan vain omaa etua, ja kuvitellaan, että itse ajatellaan kokonaisuutta.
Sanoisin suoraan, että kumpikaan osapuoli ei tunne hyvin toista, jos kunnolla käsittää, millainen on luonteeltaan edes oma yhteiskunta. Siksi ristiriitainen kuva, jossa perusasiat menevät sotkuun on seuraus.
Uskonnot ovat pitkälti inklusiivisia, eli muut poissulkevia, eikä islam tee poikkeusta, päinvastoin. Oman ryhmän etua ajetaan. Samankaltaista on länsimainen demokraattinen ja puoluepoliittinen ajatusmaailma, eli puolueet ajavat itsekkäästi oman ryhmänsä ja kannattajiensa etua, eivät ensisijassa kokonaisuutta, vaikka jokainen toki väittää niin tekevänsä.
Ihmettelen, vaikka toisaalta en, länsimaisen ihmisen hurskasta uskoa oman yhteiskuntamallinsa täydellisyyteen. Tässä periaatteessa ei eroa länsimainen vasemmistolainen oikeistolaisesta. Sama on eritavoin lakiaan tulkitsevien muslimien laita. Jotkut kokevat länsimaisen yhteiskunnan olevan islamilaisen vastakohta, jotkut taasen katsovat, että yksilön vapautta korostava länsimaa on muslimille ja islamilaiselle yhteisölle paras oman uskontonsa toteuttamiseksi, kun se takaa uskonnonvapauden.
Länsimaat historiastaan huolimatta eivät ole enää kristillinen yhteiskunta, lähinnä kristillisperäinen. Juridiikka on uskonnotonta, eikö uskonnollisuutta enää oikeussalissa ymmärretä, vaikka paljon kristillisestä moraali(filosofiasta) vaikutteita ottanut. Tällaiseen periaatteessa moniarvoiseen ja monikulttuurisen yhteiskuntaan on tunkua jokaisella yksilöllisesti omaa uskontoaan toteuttamalla, eivätkä muslimit tässä tee poikkeusta.
Kyse ei lopulta ole, sopeutuuko muslimi länsimaiseen yhteiskuntaan, vaan sopeutuuko islam. Kristinusko on sopeutunut ja syitä voi etsiä niin historiasta vääristä kuvitelmista länsimaisen yhteiskunnan kristillisyydestä kuin kristinuskon tuonpuoleisuutta korostavasta luonteesta.
Islam ei ole tuonpuoleiseen keskittynyt uskonto. Siinä tahdotaan aktiivisesti hallita. Siksi se on törmäyskurssilla toisen legalistisen järjestelmän kanssa, vaikka muslimit ovat tottuneet monilakiseen yhteiskuntaan, jossa uskonnollisen lain asema vaihtelee. Länsimaissa on totuttu vain yhden lain alaisuudessa toimimaan, vaikka sallitaan kansalaisille jokaiselle toki oman moraalin mukaan eläminen, jos ja kun se ei ole ristiriidassa valtion lain kanssa.
Minun puolestani jokainen tulkoon uskollaan oman käsityksensä ja yhteiskuntakuvitelmansa kanssa autuaaksi. Silti olisi hyvä pohtia hieman laajemmin mitä milläkin sanalla ja käsitteellä tarkoitetaan, ettei kuviteltaisi yksilönvapauksien nimeen vannovan korostavan yhteisöllisyyttä yli kaiken. Joku voi väittää olevansa samanaikaisesti sekä liberaali että konservatiivi, mutta jotta väite olisi johdonmukainen, olisi määriteltävä yksityiskohtaisesti, miten se on mahdollista. Ei uskonnossakaan kaikki ole paradokseja eli näennäisesti ristiriitaisia. Kuinka siis olet samalla laista vapaa että lakiin sidottu? Tulkitsemalla ja vakuuttavalla, että päättelyssäsi ei ole ongelmaa.
Ongelman voi havaita oppimalla tuntemaan niin uskontoja kuin yhteiskuntamuotoja. Se ei ole helppoa. Siksi tämä keskustelu ei johda helposti mihinkään muuhun kuin omien käsitysten vahvistumiseen ja varsinaisen aiheen väärinkäsittämiseen.
Jos muslimi on vihollinen, onko hän siis ihminen ja sen perusteella oikeutettu samoihin oikeuksiin kuin länsimaalainen eli uskonnonvapauteen vai vain kuolemaan, mitä yleisesti pidetään viholliselle oikeutettuna kohtalona (sodassa)? Islamissa ja monissa uskonnoissa muutenkin avoimesti todetaan, että ihmiset jaetaan eri oikeuksilla varustettuihin ryhmiin, uskonnon perusteella. Länsimainen juristinen järjestelmä on periaatteessa rakennettu päinvastoin, mutta käytännössä on kyse kaksinaismoralistisesta järjestelmästä, jossa periaatteessa kyllä pyritään yhdenvertaisuuteen, mutta kovin mielellään ei korosteta, että kaikki on lopulta laintulkinnasta kiinni ja ihmisen erehtyväisyyden tuntien pieni nöyryys ei olisi pahitteeksi, kun korostetaan juridisen tuomioiden aukottomuutta ja kiistämättämyyttä. Helppo toki on mennä jumalallisen auktoriteetin taakse, kuten uskonnoissa usein mennään. Länsimaisella uskonnottoman järjestelmän ihannoijalla ei ole sellaista mahdollisuutta, joten mennään lain selän taakse eli legalismiin, jonka uskonnollista luonnetta ei nähdä.