http://www.hs.fi/arkisto/artikkeli/Ehk%C3%A4+kansa+tiet%C3%A4%C3%A4/HS20090301SI1VS011ur"HS - Sunnuntai - 1.3.2009 - 19807 merkkiä - 1. painos
Ehkä kansa tietää
ANNA-STINA NYKÄNEN
En tiedä, pitäisikö olla kateellinen, kun sveitsiläinen Rolf Büchi istuu keittiössään Helsingin Alppilassa ja äänestää. Tällä kertaa hän osallistuu kansanäänestykseen, jossa päätetään siitä, ovatko Sveitsin rajat avoinna EU:n jäsenille myös Bulgarian ja Romanian liityttyä jäseniksi. Siltä varalta, ettei kansa olisi etukäteen asiasta perillä, äänestyslomakkeen mukana on tullut vihkonen, jossa kerrotaan argumentit päätöksen puolesta ja vastaan.
Büchille tämä on rutiinia. Sveitsissä järjestetään kansanäänestyksiä neljä kertaa vuodessa. Äänestyspäivät on päätetty jo vuoteen 2026 asti.
Miksi Sveitsissä kansa saa päättää? Olemmeko me heitä tyhmempiä? Suuri osa länsimaista antaa kansalle enemmän äänivaltaa kuin Suomi. Saksa, Ranska, Yhdysvallat. Ja Uruguay, Uusi-Seelanti, Brasilia, Kanada, Mongolia... Suora demokratia on maailmalla suosiossa.
Onko Suomi jokin demokratian kehitysmaa?
Sveitsin kansanäänestykset voisivat herättää kateutta juuri nyt, kun Suomessa on havahduttu kritisoimaan demokratian tilaa. Vaikka meillä piti olla kaikki hyvin.
Mutta meillä ajetaankin läpi Lex Nokiaa, vaikka oikeusoppineet sanovat sen polkevan kansalaisten perusoikeuksia. Lain valmistelu antaa kieron kuvan pienestä eliitistä, joka sopii asioista keskenään ja keinoja kaihtamatta.
Missä muussa demokratiassa hallitus voisi ilmoittaa eläkeiän nostamisesta ilman minkäänlaista edeltävää julkista keskustelua asiasta? Meillä pääministeri Matti Vanhanen onkin ilmoittanut, ettei keskeneräisistä asioista kannata keskustella.
Tuoreessa kansalaisbarometrissa luottamus politiikkaan oli taas vähäinen. Äänestysinto on jo pitkään ollut alhaalla. YK:n tilastoissa Suomi on sijalla 40 siinä, kuinka hyvin kansaa kuullaan. Koululaisillakin on vaikutusmahdollisuuksia huonosti.
Tuoreen Lumedemokratia-pamfletin tekijät Katja Boxberg ja Taneli Heikka väittävät, että poliittinen eliitti, suurten ikäluokkien suomettuneet hämähäkit, ovat demokratian este. He kutsuvat Suomea autoritaariseksi demokratiaksi.
Suora demokratia muuttaisi poliitikkojen ja kansan suhdetta.
Annetaan Büchin kertoa. Hän on tekniikan tohtori ja valtiotieteilijä, joka työskentelee suoraan demokratiaan keskittyneessä kansainvälisessä IRI Europe -ajatushautomossa. Hän on asunut Suomessa 30 vuotta ja on yksi Opas suoraan demokratiaan -pamfletin (Into 2008) kirjoittajista.
Suomessahan puhutaan päättäjistä ja kansasta vastakkaisina ryhminä. Suorassa demokratiassa niin ei voi olla, kun kansakin osallistuu päätösten tekoon, Büchi selittää. Kun kansa päättää, poliitikoista tulee neuvonantajia. He joutuvat perustelemaan omat kantansa avoimemmin.
Ei valtaeliitti siitä mihinkään katoa. Mutta poliitikoilla ei ole vallan monopolia. "Nyt Suomessa poliitikoilla on yksinoikeus päättää asiakysymyksissä ja ihmiset passivoituvat", Büchi sanoo.
Politiikka myös henkilöityy, kun kansa saa äänestää vain henkilöistä.
Suoran demokratian välineitä on Büchin mukaan kaksi: kansalaisaloite ja kansalaispäätös eli referendum.
Kansalaisaloite on kuin kaasupoljin, jolla kansa panee asioihin vauhtia. Tietty määrä ihmisiä voi tehdä oman ehdotuksensa, josta päätetään kansanäänestyksellä. Referendum on kuin jarru, jolla toppuutellaan, jos poliitikot ovat tekemässä väärää päätöstä. Sillä asia saadaan vedetyksi kansanäänestykseen.
Molemmat lähtevät ruohonjuuritasolta ja antavat ihmisille omaa päätösvaltaa.
Neuvoa-antavan kansanäänestyksen sen sijaan järjestävät vallanpitäjät silloin kun se heille itselleen sopii.
"Se on valtaeliitin tapa legitimoida omia päätöksiään."
Suomessa on käytetty valtiollisella tasolla vain neuvoa-antavaa kansanäänestystä, kaksi kertaa: ensimmäinen koski kieltolakia ja toinen EU-jäsenyyttä.
Kunnissa kansanäänestyksiä on järjestetty 52, joista 47 koski kuntaliitoksia. Mutta tuloksia ei ole aina noudatettu.
"Jos päätöksillä ei ole vaikutusta, ihmiset kyllästyvät äänestämään", Büchi sanoo.
Suoralla demokratialla voitaisiin ehkä parhaimmillaan tuoda politiikkaan asioita, jotka puolueilta jäävät huomaamatta, ja vähentää äänestäjien voimattomuuden tunnetta. Äänestysprosentti saataisiin ehkä nousuun myös eduskuntavaaleissa. Siksi perustuslakia uudistava työryhmä tuli syksyllä siihen tulokseen, että suoraa demokratiaa on lisättävä Suomessakin.
"Luontevinta ja realistisinta se on kansalaisaloitteen muodossa. Kansanäänestystä on huomattavasti vaikeampi markkinoida niin, että se menisi läpi", oikeusministeri Tuija Brax (vihr) sanoo.
Vain vihreillä suora demokratia on puolueohjelmassa. Muissa puolueissa sitä pidetään useimmiten vitsinä eikä vakavana vaihtoehtona. Perustuslakia uudistettaessa asenteet kuitenkin muuttuivat.
"Aluksi oli naureskelijoita, mutta ei ole enää", Brax sanoo.
Nauru vaimeni, kun tajuttiin, että EU:ssakin otetaan käyttöön kansalaisaloite, jos - kansanäänestyksistä huolimatta - Lissabonin sopimus hyväksytään. Olisi outoa jättää Suomessa kuntatason ja EU:n välille iso osa päätöksentekoa sitä vaille.
Tätä logiikkaa poliitikot meillä ymmärtävät. Lainsäädännön pitää olla linjassa.
Moni poliitikko väittää silti, että äänestyslukumme ovat alhaisia siksi, että asiat ovat täällä niin hyvin. Ei siihen suoraa demokratiaa tarvita. Brax huokaa.
"Tämä on kuin kasvihuoneilmiö: ensin on todistettava se todeksi. Hidas prosessi."
Nihkeät asenteet johtuvat meillä historiasta. Vaikeina aikoina kansa on haluttu pitää yhtenäisenä. On ollut tärkeää, että johto on pystynyt tekemään päätöksiä, Brax selittää.
"Meillä kansa ei ole noussut barrikadeille eikä pidä turhaa melua. Se on ollut meidän vahvuutemme vaikeina aikoina."
Mutta nyt aktiivisuutta tarvitaan.
Että kansa päättäisi äänestämällä asioista, se on meillä monien mielestä ihan mahdoton ajatus. Mutta ei se mikään uusi ajatus ole. Modernin, edustuksellisen demokratian alusta lähtien on kiistelty siitä, mikä rooli kansalla on kansanvallassa.
Esimerkiksi Sdp:n Forssan-kokouksessa 1903 oli tavoitteissa sekä kansalaispäätös että -aloite. Nyt sitovia kansanäänestyksiä vastustaa sellainenkin kansanmies kuin demareiden europarlamentaarikko, filosofian tohtori Lasse Lehtinen.
"Vastustan, koska kansalaispäätöksiin ei liity budjettivastuuta. Joku muu hoitaa kustannukset", Lehtinen sanoo alkuun.
Hän lyö asian leikiksi. Entä jos siirryttäisiin teledemokratiaan: hallitus tekisi joka maanantai netissä esityksen, josta kansa päättäisi.
"Kansalta kysyttäisiin esimerkiksi, pitäisikö Afrikan köyhiä tukea kahdella miljardilla? Enemmistö vastaisi jees, koska pitäähän niitä auttaa. Sitten helvetin iso tietokone laskisi, mitä se tulee maksamaan. Äänestäjälle ilmoitettaisiin, että tunnin kuluttua tililtäsi otetaan 3000 euroa, sinulla on tunti aikaa perua päätöksesi... Arvaa miten kävisi?"
Sitten Lehtinen ottaa esimerkiksi Ruotsin, jossa kansanäänestyksiä on ollut yhtä vähän kuin meilläkin.
"Ruotsissa on ollut kaksi kansanäänestystä. Ensimmäinen koski siirtymistä oikeanpuoleiseen liikenteeseen. Enemmistö vastusti. Sen jälkeen siirryttiin oikeanpuoleiseen liikenteeseen. Toisessa päätettiin, että ydinvoiman käyttö loppuu, jonka jälkeen ydinvoiman käyttö on Ruotsissa kolminkertaistunut."
Lehtiseltä kuulee kaskuina hetkessä ja hauskasti suurimman osan suoran demokratian vastustajille tyypillisistä väitteistä: kansa ei kanna vastuuta, ei ymmärrä rahan päälle eikä osaa päättää järkevästi, tai jos osaakin, historia osoittaa, ettei näitä päätöksiä kuitenkaan lopulta ole noudatettu.
Lehtisen mielestä kansanäänestys käy hyvin juu ja ei -vastauksia vaativiin kysymyksiin, jos ne asetellaan oikein.
"Irlannissa kysyttiin, hyväksytäänkö Lissabonin sopimus vai ei. Olisi pitänyt uskaltaa kysyä, hyväksytäänkö se vai erotaanko EU:sta. Nyt kansa vain heittäytyi hankalaksi."
Edustuksellisen demokratian hyvä puoli on Lehtisen mielestä se, että siinä mietitään myös vähemmistöjen oikeuksia. Mutta tilastojen mukaan suuri osa Suomen kansasta kokee, että sitä ei kuulla.
"Tietysti jotain kosmeettista voitaisiin tehdä, että rupeaisi tuntumaan paremmalta", Lehtinen sanoo.
Mitään todellista ongelmaa ei ole?
"Ei. Edustuksellinen demokratia on paras mitä on keksitty: ihmiset valitsevat edustajansa ja, jos ovat tyytymättömiä, vaihtavat ne", Lehtinen sanoo.
Jos vastustajien kaikki väitteet pitäisivät paikkansa, Sveitsin valtion olisi pitänyt jo romahtaa. Finanssikriisikin saatiin aikaan asiantuntijavoimin ja pienellä porukalla.
Sveitsissä kansalaispäätöksiä on tehty vuodesta 1848. Siellä kansanäänestyksillä päätetään myös rahasta ja veroista. Esimerkiksi Zürichissä rahapäätökset on pakko alistaa kansalle, jos kyse on yli 20 miljoonan kertapäätöksestä tai yli miljoonan menoerästä vuodessa.
"Suomessa pelätään, että sitten ei olisi oopperaa eikä veroja. Se on puppua. Kansalaispäätöksillä on haluttu myös nostaa veroja ja pelastaa teattereita. Ihmiset eivät allekirjoita mitä tahansa eivätkä mene mukaan huuhaajuttuihin", Büchi sanoo.
Tärkeä suoran demokratian kohde on kaupunkisuunnittelu sekä yksityistäminen. Zürichissä kansa hylkäsi kaupungin sähköyhtiön myymisen 2001.
"Eikös Espoon kaupungin sähkölaitoksen myynti ollut ihan floppi?"
Runsaan seitsemän miljoonan asukkaan Sveitsissä suoraa demokratiaa toteutetaan liittovaltion, 26 kantonin ja kuntien tasolla. Büchi kertoo pienen kantonin väen tekemästä alppialoitteesta. Päätettiin vähentää rekkojen määrää Alpeilla, koska ne saastuttavat. Sveitsi rakentaa nyt rautatien, joka kuljettaa rekat Alppien ali savutta.
Ovatko kansan päätökset radikaalimpia vai konservatiivisempia kuin poliitikkojen? Se vaihtelee. Sveitsin huumepolitiikka on vapaamielistä. Mutta naisten äänioikeus hyväksyttiin liittovaltion tasolla vasta 1971. Se oli ensimmäinen maa, jossa miehet äänestivät naisille äänioikeuden.
Kyse ei ole gallupeista, päähänpistoista tai tunnekuohuista, Büchi muistuttaa. Nimien keruusta äänestykseen kuluu aikaa kolmesta viiteen vuoteen. Aika vaikuttaa. Ehditään käydä julkista keskustelua ja olla erimielisiä. Siitä syntyy poliittinen tahto.
"Tärkeintä on luottamus siihen, että ihmiset oppivat tekemään järkeviä päätöksiä. Ihmiset ovat yhtä fiksuja ja tyhmiä eduskunnassa ja sen ulkopuolella", Büchi sanoo.
Se luottamus meiltä puuttuu.
Sveitsin mallille on kannatusta vain vihreissä. Oikeusministeri Brax jättäisi itse referendumit harvinaisiin ja isoihin tilanteisiin. Kansainvälisiin sopimuksiin kansanäänestys sopii hänestä huonosti. Toisaalta ulko- ja turvallisuuspolitiikassa on tosi isoja asioita, kuten Nato-jäsenyys, jotka vaatisivat Braxin mielestä kansanäänestyksen.
Monissa maissa on budjettia koskevat asiat voitu rajata kansalta pois: "Muuten päätettäisiin, että verot jäävät valtion maksettavaksi ja koiravero poistettaisiin."
Pidetäänkö kansaa liian tyhmänä tekemään päätöksiä?
"Vasta-argumentit eivät ole noin masentavia. Kyse on paitsi tiedon määrästä myös vastuun kantamisesta. Kansanedustajat elävät kaiken tiedon keskellä, eivätkä he saa piiloutua kansan selän taakse", Brax sanoo.
Kansanäänestyksissä hallituksen on ensin kerrottava linjansa ja eduskunnan kantansa. Vasta sitten kuullaan kansan mielipide.
"Näin taataan, etteivät valitut päättäjät pese käsiään päätöksistä. Muuten tuulta haistelevat poliitikot eivät uskalla sanoa mielipidettään."
Kansanäänestysten on pelätty jakavan kansaa. Niin on käynytkin Braxin mielestä esimerkiksi Ranskassa ja Hollannissa, missä kansanäänestys EU:n perustuslaista muuttui symboliäänestykseksi hallituksen puolesta ja sitä vastaan.
"Eivät kriitikot pelkkää potaskaa puhu."
Mutta ei kansaa voi Braxin mielestä kokonaan jyrätäkään. Eikä ajatella, että kansanäänestysten tarkoitus olisi vain tehdä hallituksen elämä vaikeaksi.
Sveitsissä parlamentin päätöksistä noin seitsemän sadasta otetaan kansanäänestykseen. Vain kaksi tai kolme päätöstä sadasta muuttuu siinä. Myös se tämän vuoden ensimmäinen kansanäänestys päätti pitää rajat auki EU:lle, kuten hallituskin.
Eikö äänestys ole silloin turhaa rahanhaaskausta? Ei. Koko prosessi on tärkeä, eikä vain lopputulos, Büchi sanoo.
Esimerkiksi vammaisten oikeudet nostettiin Sveitsissä agendalle 1998. Viisi vuotta myöhemmin järjestettiin äänestys, jossa vammaisten oikeuksien lisääminen hylättiin. Silti vammaisaktivistit eivät pitäneet kallista ja raskasta hanketta turhana. Monia asioita saatiin esille, säädettiin uusi laki, ja asenteet muuttuivat.
Sveitsissä sanotaan, että järjestelmä tuottaa hyviä häviäjiä.
Miten kansa jaksaa innostua äänestämään neljä kertaa vuodessa? Viidennes ei osallistu koskaan, ja viidennes osallistuu aina. Loput osallistuvat, kun asia on heistä tärkeä. Äänestysprosentti on 30-72.
Joka tapauksessa osallistutaan enemmän kuin jos äänestettäisiin vain neljän vuoden välein. Ja päättäjiä on enemmän kuin 200.
"Tietysti on riski, että kansa tekee tyhmän päätöksen. Mutta se riski on pienempi kuin että tyhmän päätöksen tekee kolmen kopla tai puolue-eliitti. Todellisuudessa kaikki kansanedustajat eivät osallistu päätöksentekoon ja osa heistäkin voi äänestää päähänpiston tai tunteen vallassa. Pientä ryhmää on myös helpompi painostaa. Typeriä päätöksiä on tehty aina, sitä vastaan ei ole takuita. Mutta päätöksiähän voi korjata."
Suomessa perustuslakiin suunnitellaan nyt kansalaisaloitetta. Jos 50000 tai 100000 ihmistä tekisi jostain asiasta aloitteen, eduskunnan olisi vastattava siihen. Eduskunta päättäisi, viekö se asian eteenpäin vai ei. Aloitteilla voitaisiin vaatia myös kansanäänestyksiä.
Heppoisesti aloitetta ei saisi aikaan. Yksittäiset häiriköt ja pinttyneet kaiken vastustajat eivät pääsisi päätöksentekoa tukkimaan.
"Aloite käynnistäisi aika raskaan koneiston. Mutta jos siihen vaaditaan 100000 ihmistä, taustalla olisi myös aika voimakas ruohonjuuritaso", Brax sanoo.
Esimerkiksi Hollannissa lakialoitteen voi tehdä 40000 äänioikeutettua, Itävallassa vaaditaan 100000 ja Espanjassa puoli miljoonaa. Joissakin maissa esimerkiksi talousarvioasiat ja kansainvälisten sopimusten hyväksyminen on rajattu aloitemahdollisuuksien ulkopuolelle.
Nihkeimmin suoran demokratian hyväksyneet maat asettavat eniten kynnyksiä, joilla nimienkeruuta ja äänestämistä voidaan vaikeuttaa.
Ruotsissakin komitea miettii nyt, miten suoraa demokratiaa voitaisiin lisätä. Vaikka siellä äänestysprosentit ovat Suomeen verrattuna olleet hyviä.
Sielläkin kansanäänestyksiä on järjestetty vähän, mutta demokratian tilaa tarkkaillaan tiiviisti: 70 virkamiestä tuottaa selvityksiä siitä, tuleeko kansa kuulluksi, saako ihminen virkamiehiltä vastauksen, toimivatko hallinnossa valitusasteet.
"Ruotsissa ne tulokset otetaan todesta. Demokratian itsehuolto on siellä vahvempi", Brax sanoo.
Meilläkin on oikeusministeriössä uusi demokratiayksikkö, jossa on neljä työntekijää. Verkkoon on saatu otakantaa.fi, jossa yksittäiset kansalaiset pääsevät sanomaan mielipiteensä esimerkiksi avoliittoa koskevasta lakiuudistuksesta.
Olemme näissä asioissa ihan alussa.
Kunnissa kansalaisaloitteiden käyttö vaihtelee. Osassa niistä on tullut oiva työkalu, joilla on puututtu kaavoitukseen ja palveluihin, tehty ponsia ja vaadittu kunnanhallituksilta toimenpiteitä. Osa kunnista viittaa niille kintaalla.
"Kunnissa on myös menossa referendumibuumi", Brax sanoo. Kansanäänestyksiä vaaditaan yhä useammin. Viimeksi Turussa on vaadittu kansanäänestystä toriparkista.
Kuntalaki ei tee äänestyksiä helpoksi.
"Laissa on se omituisuus, että äänestysten järjestäminen vaalien yhteydessä on kielletty. Sehän olisi halvempi ja helpompi tapa ja voisi saada liikkeelle enemmän väkeä esimerkiksi eurovaaleissa. Yhdysvalloissa monissa osavaltioissa voi olla vaalien yhteydessä 20 muuta äänestystä. Enemmistössä EU-maitakin on näin", Brax sanoo.
Kuvaavaa meille on, että äänestystuloksia ei aina noudateta, mutta silti ihmiset eivät äänestä päättäjiä pihalle.
"Se on osa traditiota: on niin heikko pohja suorille vaaleille, että äänestäjätkään eivät ota niitä tosissaan", Brax sanoo.
Hänestä kansa pitäisi altistaa sellaisille kokemuksille, että se tuntisi tulevansa kuulluksi myös vaalien välillä.
Büchin mielestä demokratia ei ole vain hallitusmuoto, vaan myös elämäntapa. Siinä sitoudutaan osallistumaan ja politiikka on osa arkea.
Mutta sopiiko se elämäntapa meille?
Siis pitäisi alkaa perehtyä kaavapäätöksiin ja rajasopimuksiin - ei herätä kateutta.
Brax saa kirjeitä koulutetuilta suomalaisilta ihmisiltä, jotka vastustavat suoraa demokratiaa. He sanovat, ettei ainakaan heidän takiaan tarvita kansanäänestyksiä. He haluavat Braxin hoitavan politiikan ja luottavat siihen. "He sanovat, että mulla on mun elämäni, ja se riittää, hoida sä ne asiat", Brax kertoo.
Kulttuuri muuttuu hitaasti. Mutta ehkä se muuttuu.
Büchi käyttää nettivertausta: meikäläinen edustuksellinen demokratia on kuin Web 1.0, se on tehty asiantuntijoiden näkökulmasta. Suoraan demokratiaan siirtyminen on kuin Web 2.0. Siinä korostuu käyttäjän näkökulma, tehdään asioita yhdessä.
Onko se meille jo vähän liikaa?
Sveitsissä päätettiin helmikuussa kansanäänestyksellä, sallitaanko EU:n jäsenille vapaa rajanylitys myös Bulgarian ja Romanian liityttyä jäseniksi.
Dublinissa 2008 seinäkirjoitusten sanoma meni perille: Irlanti ei kansanäänestyksessä hyväksynyt Lissabonin sopimusta.
Venezuelassa kansa päätti helmikuussa, että presidentin ja muiden vaaleilla valittujen valtakautta ei ole syytä rajoittaa, mutta vastustajiakin oli.
Kaliforniassa Yhdysvalloissa päätettiin 2008 kansanäänestyksellä, että homo- ja lesboparien avioliitot kielletään. Se herätti protesteja.
Barcelonassa Espanjassa 2006 katalaanit hyväksyivät itsehallinnon lisäämisen kansanäänestyksellä murskaavalla enemmistöllä.
Bolivialaiset hyväksyivät tammikuussa kansanäänestyksellä maalleen uuden perustuslain, joka lisää maan intiaaniväestön poliittista valtaa.
Portugalissa 2007 kansanäänestys tuki maan huipputiukan aborttilain höllentämistä. Tulos ei ollut sitova, mutta sitä noudatettiin.
Ranskassa 2005 mielenosoittajat käskivät kunnioittamaan sitä kansanäänestyksen tulosta, jossa tyrmättiin EU:n perustuslaki.
Unkarissa 2004 kansa päätti siitä, yksityistetäänkö valtion omistamat sairaalat. Ja siitä, saavatko ulkounkarilaiset kaksoiskansalaisuuden."
Aihe: 2009-02-24 HS: Konsensus-Suomi ei ole normaali demokratia (Luettu 7245 kertaa)