Kritiikissä on puolensa. Kaikkien poliitikkojen tekoja ja puheita voidaan kritisoida.
Jos Halla-aho olisi kirjoittanut samanlaista ympäripyöreää, ketään ärsyttämätöntä, salonkikelpoista tekstiä, jota useimmat kirjoittavat, emme nyt keskustelisi tästä asiasta. Vihreät naiset eivät olisi olleet kiinnostuneita Halla-ahosta. Tiedostusvälineet eivät olisi kiinnostuneet hänestä. Scriptan vieraskirja ei olisi ruuhkautunut. Ei olisi mitään hommafoorumia.
Tietenkin paljon on pelkkää sattumaa. Tuskin Halla-aho oli niin laskelmoiva kirjoittaessaan tiettyjä tekstejään muutama vuosi sitten, että hän jo silloin ajatteli pääsevänsä niiden ansiosta julkkikseksi, jolloin hänen viestinsä menisi paremmin eteenpäin. Tai mistä sitä tietää. Ei se kuitenkaan kovin todennäköiseltä vaikuta.
Kuvittelen ymmärtäväni aika hyvin syyn miksi Halla-aho kirjoitti valkoisten naisten raiskausmietteensä. Häntä suututti, kun hän ajatteli viattomia nuoria naisia, mahdollisesti omia lapsiaan sitten kun he kasvavat isoiksi, jotka joutuvat puskissa väijyvien maahanmuuttajaraiskaajien uhriksi. Halla-aho ajatteli, että syyllisiä ovat paitsi raiskaajat, myös ne henkilöt, jotka tieten tahtoen heitä Suomeen haluavat. Näiden ihmisten pitäisi saada itse maistaa oman toimintansa seurauksia eli joutua raiskatuksi. Sittenpähän ymmärtäisivät, mitä ovat tehneet.
Tuollainen pohdiskelu on täysin ymmärrettävää. Moni muukin on varmaan ajatellut asiaa tuolta kannalta. Ja mikäs siinä. Voihan tällaisen ajatuksen kirjoittaa myös nettipäiväkirjaansa. Kaikenlaistahan kirjoitetaan. Kirjoittelemisesta ei tarvitse kovin paljoa välittää - niin kauan kun on tuntematon yksityishenkilö.
Ongelmia tulee silloin, kun tuntematon yksityishenkilö muuttuu poliitikoksi, ja vastustajat tarttuvat kiinni hänen vanhoihin kirjoituksiinsa. Mitä silloin pitäisi tehdä? Olla vastustajille mieliksi ja poistaa kirjoitukset anteeksipyyntöjen kanssa? Vai olla antamatta tuumaakaan periksi ja olla silloinkin vastustajille - heidän salaisille toiveilleen - mieliksi? Vastustajathan nauttivat, kun näkevät uhrinsa kiemurtelevan. Tekipä uhri mitä tahansa, siitä on hänelle aina jotain ikäviä seurauksia.
Halla-ahossa on ehkä hieman sitä vikaa, että hän ei vielä täysin hallitse poliittista peliä. Hän ei osaa antaa periksi oikealla hetkellä, ja myöhemmin se on jo hankalampaa. Ehkä hän ei vielä myöskään ole kehittänyt itselleen politiikassa tarvittavaa sarvikuonon nahkaa, jonka läpi eivät kaikki pistelyt tunnu. Kun käy kovaa henkilökohtaista taistelua kymmeniä eri vastustajia vastaan, perimmäinen syy siihen, miksi yleensä taistellaan, alkaa hämärtyä. Ei poliitikko voi koko elämänsä ajan tarttua joka ikiseen väärin asiayhteydestä irrotettuun lausuntoonsa ja nostaa kauheata haloota siitä. Eivät kenenkään voimat riitä tällaiseen. Eivätkä vastustajat lopeta vaan innostuvat entistä enemmän löytäessään kohteestaan heikkoja paikkoja, jotka saavat hänet reagoimaan.
Alatyyliset kirjoitukset ovat ehkä varma tie marginaaliin, kuten edellä mainitaan. Mutta ei kai muutama huonosti harkittu tekstinpätkä vielä riitä viemään ketään marginaaliin. Eikö nyt sentään tarvita Seppo Lehto -tyyppistä agitaatiota ennen kuin aletaan puhua marginaalista? 99,9% Halla-ahon kirjoituksista on asiallista ja rauhallista tekstiä, minkä asian jokainen lukija varmaan toteaa itsekin. Jos edellä mainittuja raiskaus- ym. juttuja ei olisi väkisin revitty ulos tekstistä ja väännelty julkisuudessa, kukaan ei olisi edes huomannut niitä.
Halla-aho on jo nyt oppinut paljon, eikä hän enää kirjoita kuten muutama vuosi sitten. Kun hän vielä keksii keinon irtatua kunniallisesti joistakin yksityisminänsä aikana kirjoittamistaan mietteistä nöyryyttämättä silti liikaa itseään, kaikki on ok. En tiedä, mikä olisi paras tapa toimia. Joku lipevä naistenmies ehkä kääntäisi tällaisenkin tilanteen edukseen ja saisi esitettyä anteeksipyynnön tavalla joka vain parantaisi hänen sympatiapisteitään. Mutta kannattaako tälle tielle lähteä enää kaiken tapahtuneen jälkeen. Vaikea sanoa. Erilaiset Nälkäkorvet ainakin saisivat lisää vettä myllyynsä, mutta haittaako se?
Uskon, että tilanne rauhoittuu, kun "skandaalista" (mitään sellaista ei ole edes ollut) on imetty kaikki mehu irti. Pian palataan arkipäivään.