UmmaGumma

Kirjoittaja Aihe: 2011-12-30 HS: KHO: Lumeavioliittoepäilyt liian heppoisia  (Luettu 2257 kertaa)

Joker

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 1 788
  • Liked: 1907
  • Master Debator
Lainaus
KHO: Lumeavioliittoepäilyt liian heppoisia
30.12.2011 11:10
STT

Korkein hallinto-oikeus (KHO) kumosi kaksi perheenyhdistämispäätöstä, joissa puolison oleskelulupa oli evätty lumeavioliittoepäilyn takia.

Ensimmäisessä jutussa oleskeluluvan hakija oli mennyt naimisiin suomalaisen kanssa Thaimaassa. Varsinais-Suomen poliisi epäsi oleskeluluvan muun muassa siksi, ettei parilla ollut yhteistä kieltä ja koska he kertoivat eri tavalla vihkimisestä ja hääjuhlasta.

Turun hallinto-oikeus katsoi, että poliisilaitoksella oli perusteltu syy epäillä tapausta lumeavioliitoksi.

KHO kumosi päätökset muun muassa siksi, että pari oli seurustellut pari vuotta ennen avioitumistaan.

Toisessa jutussa Maahanmuuttovirasto epäili lumeavioliittoa nopean avioitumisen ja yhteisen kielen puuttumisen perusteella. Hallinto-oikeus hylkäsi pariskunnan valituksen eikä myöntänyt suullista käsittelyä. Pariskunta olisi halunnut oikeudessa henkilökohtaisesti kertoa avioliitostaan.

KHO kumosi aiemmat kielteiset oleskelulupapäätökset ja määräsi jutun hallinto-oikeuteen ja suulliseen käsittelyyn.

http://www.hs.fi/kotimaa/KHO+Lumeavioliittoep%C3%A4ilyt+liian+heppoisia/a1305552372343
Shaving primate Fahad Firas - Pelastakaa sotalapsi Fahad Firas

RP

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 14 078
  • Liked: 5906
Vs: 2011-12-30 HS: KHO: Lumeavioliittoepäilyt liian heppoisia
« Vastaus #1 : 30.12.2011, 11:57:00 »
Toisessa jutussa Maahanmuuttovirasto epäili lumeavioliittoa nopean avioitumisen ja yhteisen kielen puuttumisen perusteella. Hallinto-oikeus hylkäsi pariskunnan valituksen eikä myöntänyt suullista käsittelyä. Pariskunta olisi halunnut oikeudessa henkilökohtaisesti kertoa avioliitostaan.

KHO kumosi aiemmat kielteiset oleskelulupapäätökset ja määräsi jutun hallinto-oikeuteen ja suulliseen käsittelyyn.

Tämähän ei vilä tarkoita siis muuta kuin suullista käsittelyä, mutta joo. Suomalaisella naisen naisen kanssa kimppaan liittäytyi tätä 23-vuotta nuorempi kosovolainen mies (joka oli tullut maahan turvapaikanhakijana (hakemus hylätty), yrittänyt sitten työntekijän olsekelulupaa (hakmus hylätty). Pariskunnalla ei tunnut olevan yhteistä kieltä. Poliisikuluusteluissa esitetyt ristiriitaiset kertomukset johtuvat kuulemma tulkkauksen puutteesta ja erilaisita kulttuuritaustoista.

Olisin kai minäkin ollut epäluuloinen.
http://www.kho.fi/paatokset/57169.htm
"Iloitsen Turkin yrityksestä yhdistää modernisaatio ja islam."
http://www.ulkopolitiikka.fi/article/523/martin_scheinin_periaatteen_mies/

Aapo

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 2 801
  • Liked: 2016
Vs: 2011-12-30 HS: KHO: Lumeavioliittoepäilyt liian heppoisia
« Vastaus #2 : 30.12.2011, 12:45:47 »
Maahanmuuttokysymys sikseen, pidän erittäin kyseenalaisena sitä, että virkamiehet osaavat päättää mitkä avioliitot ovat "oikeita" ja mitkä eivät. Ehkä jos pari asuu pysyvästi erillään, voidaan avioliitto katsoa objetkiivisesti tekaistuksi.
"Never attribute to malice that which is adequately explained by stupidity."

- Robert J. Hanlon

Saturoitunut

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 1 989
  • Liked: 2323
  • Ilmeisesti
Vs: 2011-12-30 HS: KHO: Lumeavioliittoepäilyt liian heppoisia
« Vastaus #3 : 30.12.2011, 13:00:08 »
Aika fair and balanced juttu, jos tosiaan sekä "gigolot vie meijän naiset" että "thaihierojat vie meijän miehet" -osastot ovat molemmat tasaisesti edustettuina. Minkähänlainen aidon avioliiton määritelmä näissä kuvioissa oikein on käytössä?

Siili

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 12 593
  • Liked: 6922
Vs: 2011-12-30 HS: KHO: Lumeavioliittoepäilyt liian heppoisia
« Vastaus #4 : 30.12.2011, 13:05:19 »
Aika fair and balanced juttu, jos tosiaan sekä "gigolot vie meijän naiset" että "thaihierojat vie meijän miehet" -osastot ovat molemmat tasaisesti edustettuina. Minkähänlainen aidon avioliiton määritelmä näissä kuvioissa oikein on käytössä?

Kyllä muistojen yhteisistä tekemisistä pitäisi olla suhteellisen yhteneväisiä ja johdonmukaisia. 

Saturoitunut

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 1 989
  • Liked: 2323
  • Ilmeisesti
Vs: 2011-12-30 HS: KHO: Lumeavioliittoepäilyt liian heppoisia
« Vastaus #5 : 30.12.2011, 13:15:42 »
Kyllä muistojen yhteisistä tekemisistä pitäisi olla suhteellisen yhteneväisiä ja johdonmukaisia.

Entä jos eri kulttuuritaustaiset ihmiset kiinnittävät huomiota eri asioihin ja tulkitsevat ne eri tavoin? :flowerhat:

Kiinnostaisi vain tietää, onko jotain kriteerejä olemassa. Haistan potentiaalisen han-argumenttien myrskyn, jos on.

Afrikan kirjeenvaihtaja

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 6 768
  • Liked: 5472
  • Radio Free Yerevan
Vs: 2011-12-30 HS: KHO: Lumeavioliittoepäilyt liian heppoisia
« Vastaus #6 : 30.12.2011, 13:25:30 »
Kyllä muistojen yhteisistä tekemisistä pitäisi olla suhteellisen yhteneväisiä ja johdonmukaisia.

Entä jos eri kulttuuritaustaiset ihmiset kiinnittävät huomiota eri asioihin ja tulkitsevat ne eri tavoin? :flowerhat:

Kiinnostaisi vain tietää, onko jotain kriteerejä olemassa. Haistan potentiaalisen han-argumenttien myrskyn, jos on.

Kysymykset ovat melko yksinkertaisia. Voidaan tiedustella esimerkiksi, millä puolilla sänkyä puolisot nukkuvat. Jos jostain syystä ei erota oikeaa vasemmasta, asian voinee selvittää muutenkin.
Hänen Majesteettinsa palveluksessa.

RP

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 14 078
  • Liked: 5906
Vs: 2011-12-30 HS: KHO: Lumeavioliittoepäilyt liian heppoisia
« Vastaus #7 : 30.12.2011, 13:29:31 »
Kiinnostaisi vain tietää, onko jotain kriteerejä olemassa. Haistan potentiaalisen han-argumenttien myrskyn, jos on.
KHO:n päätöksistä noitahan voi ainakin osittain lueskella:
Lainaus
seikkoja, joiden perusteella voidaan olettaa, että avioliitto on solmittu maahanmuuttosäännösten kiertämiseksi, ovat erityisesti:

– yhteiselämän puuttuminen,
– asianmukaisen osallistumisen puuttuminen avioliitosta johtuviin velvollisuuksiin,
– puolisot eivät ole kertaakaan tavanneet ennen avioliittoa,
– puolisot antavat ristiriitaisia henkilötietoja toisistaan (nimi, osoite, kansallisuus, työ), olosuhteista, joissa he ovat tutustuneet toisiinsa, tai muista heitä koskevista, luonteeltaan henkilökohtaisista keskeisistä tiedoista,
– aviopuolisot eivät puhu kieltä, jota molemmat ymmärtävät,
– avioliiton solmimista varten on maksettu rahasumma (poikkeuksena myötäjäisinä maksetut rahasummat kun kyse on sellaisen kolmannen maan kansalaisesta, jossa myötäjäisten antaminen on tavanomainen käytäntö),
– toisen puolison tai molempien puolisoiden henkilöhistoriassa on merkintöjä aikaisemmista lumeavioliitoista tai oleskeluun liittyy poikkeuksellisia seikkoja.
---
– puolisot ovat muuttaneet yhteen vasta sen jälkeen, kun karkotuspäätös tehtiin,
– pariskunta eroaa pian sen jälkeen, kun kolmannen maan kansalainen on saanut oleskeluoikeuden.

Toisaalta:
Lainaus
ohjeelliset kriteerit, jotka osoittavat, että tapaukseen ei todennäköisesti liity unionin oikeuksien väärinkäyttöä:

– unionin kansalaisen puoliso, joka on kolmannen maan kansalainen, saisi helposti oleskeluoikeuden henkilökohtaisin perustein tai hän on jo aiemmin oleskellut laillisesti unionin kansalaisen kotijäsenvaltiossa,
– puolisot ovat olleet yhdessä jo kauan,
– puolisoilla on jo pitkään ollut yhteinen kotipaikka / he ovat asuneet samassa taloudessa,
– puolisot ovat jo tehneet vakavan pitkäaikaisen oikeudellisen/taloudellisen sitoumuksen, johon liittyy yhteisiä velvollisuuksia (esimerkiksi asuntolaina),
– avioliitto on kestänyt jo kauan.
"Iloitsen Turkin yrityksestä yhdistää modernisaatio ja islam."
http://www.ulkopolitiikka.fi/article/523/martin_scheinin_periaatteen_mies/

Topi Junkkari

  • Nimellinen
  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 14 466
  • Liked: 4837
  • Ei ole olemassa mitään sukupuoleltaan neutraalia
Vs: 2011-12-30 HS: KHO: Lumeavioliittoepäilyt liian heppoisia
« Vastaus #8 : 30.12.2011, 13:36:17 »
Kysymykset ovat melko yksinkertaisia. Voidaan tiedustella esimerkiksi, millä puolilla sänkyä puolisot nukkuvat. Jos jostain syystä ei erota oikeaa vasemmasta, asian voinee selvittää muutenkin.

Oletko useinkin joutunut vastaamaan noihin kysymyksiin?

Itse olen törmännyt lumeavioliittoasioihin töissäni pari kertaa viimeisten 10 vuoden aikana.
Ihmisiä, joilla on vakavia hallusinaatioita, ei pitäisi päästää merkittäviin julkisiin virkoihin. Lievät harhanäyt tai -äänet ei haittaa, ellei satu olemaan lentäjä tai pianonvirittäjä.

– Nimim. Joutilas Hommaforumilla 13.9.2015
http://hommaforum.org/index.php/topic,903.msg1989950.html#msg1989950

Afrikan kirjeenvaihtaja

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 6 768
  • Liked: 5472
  • Radio Free Yerevan
Vs: 2011-12-30 HS: KHO: Lumeavioliittoepäilyt liian heppoisia
« Vastaus #9 : 30.12.2011, 13:43:19 »
Kysymykset ovat melko yksinkertaisia. Voidaan tiedustella esimerkiksi, millä puolilla sänkyä puolisot nukkuvat. Jos jostain syystä ei erota oikeaa vasemmasta, asian voinee selvittää muutenkin.

Oletko useinkin joutunut vastaamaan noihin kysymyksiin?

En vastaa tuollaisiin kysymyksiin täällä. Suomessa lumeavioliittojen jahtaaminen voi kuulostaa liioittelulta, mutta mielestäni on erittäin hyvä, että kyseistä liiketoimintaa pyritään rajoittamaan. Mitä enemmän maassa on maahanmuuttajia, sitä enemmän todennäköisesti on myös (potentiaalisia) toimijoita alalla.
Hänen Majesteettinsa palveluksessa.

Topi Junkkari

  • Nimellinen
  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 14 466
  • Liked: 4837
  • Ei ole olemassa mitään sukupuoleltaan neutraalia
Vs: 2011-12-30 HS: KHO: Lumeavioliittoepäilyt liian heppoisia
« Vastaus #10 : 30.12.2011, 13:47:06 »
En vastaa tuollaisiin kysymyksiin täällä.

Anteeksi, sorruin taas huonoon huumoriin.

Lainaus
Suomessa lumeavioliittojen jahtaaminen voi kuulostaa liioittelulta, mutta mielestäni on erittäin hyvä, että kyseistä liiketoimintaa pyritään rajoittamaan.

Olen kanssasi tässäkin asiassa samaa mieltä. Lumeavioliittojen jahtaaminen ei ole liioittelua, ja käsittääkseni lumeavioliitto on mahdollista tunnistaa tässä ketjussa aiemmin esitettyjen seikkojen perusteella riittävän luotettavasti. (Yhteisen kielen puute, ristiriitaiset kertomukset yhteisistä tekemisistä, ei tosiasiallisesti yhteistä kotia jne.)
Ihmisiä, joilla on vakavia hallusinaatioita, ei pitäisi päästää merkittäviin julkisiin virkoihin. Lievät harhanäyt tai -äänet ei haittaa, ellei satu olemaan lentäjä tai pianonvirittäjä.

– Nimim. Joutilas Hommaforumilla 13.9.2015
http://hommaforum.org/index.php/topic,903.msg1989950.html#msg1989950

Ajattelija2008

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 6 288
  • Liked: 6139
Vs: 2011-12-30 HS: KHO: Lumeavioliittoepäilyt liian heppoisia
« Vastaus #11 : 30.12.2011, 13:58:27 »
Lainsäädäntöä tulisi korjata niin, että puolisoilta edellytetään kohtuulliset tulot Suomessa tai ulkomailla. Aivan kuten kuuluisalta työperäiseltä vietnamilaiselta edellytetään. Jos ei täytä näitä kriteerejä, voi muuttaa sinne köyhempään maahan.

Afrikkalaisten puolisoiden suuret avioeroluvut (70 % tai enemmän) viittaavat lumeliittojen huomattavaan osuuteen.

Aapo

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 2 801
  • Liked: 2016
Vs: 2011-12-30 HS: KHO: Lumeavioliittoepäilyt liian heppoisia
« Vastaus #12 : 30.12.2011, 14:14:19 »
Lainsäädäntöä tulisi korjata niin, että puolisoilta edellytetään kohtuulliset tulot Suomessa tai ulkomailla. Aivan kuten kuuluisalta työperäiseltä vietnamilaiselta edellytetään. Jos ei täytä näitä kriteerejä, voi muuttaa sinne köyhempään maahan.

Tätä voisin kannattaakin. Jos halutaan rajoittaa avioliittojen hyväksikäyttöön perustuvia oleskelulupia, tulovaatimus olisi huomattavasti inhimillisempi ratkaisu kuin se, että viranomaiset urkkivat, mitä pariskunnan makuuhuoneessa tapahtuu tai ei tapahdu.
"Never attribute to malice that which is adequately explained by stupidity."

- Robert J. Hanlon

Afrikan kirjeenvaihtaja

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 6 768
  • Liked: 5472
  • Radio Free Yerevan
Vs: 2011-12-30 HS: KHO: Lumeavioliittoepäilyt liian heppoisia
« Vastaus #13 : 30.12.2011, 14:28:27 »
Lainsäädäntöä tulisi korjata niin, että puolisoilta edellytetään kohtuulliset tulot Suomessa tai ulkomailla. Aivan kuten kuuluisalta työperäiseltä vietnamilaiselta edellytetään. Jos ei täytä näitä kriteerejä, voi muuttaa sinne köyhempään maahan.

Tätä voisin kannattaakin. Jos halutaan rajoittaa avioliittojen hyväksikäyttöön perustuvia oleskelulupia, tulovaatimus olisi huomattavasti inhimillisempi ratkaisu kuin se, että viranomaiset urkkivat, mitä pariskunnan makuuhuoneessa tapahtuu tai ei tapahdu.

Voihan asia selvitä ilman yksityiskohtaisia makuuhuonekysymyksiäkin. Mutta jos kyse on lumeavioliitosta, järjestelyssä liikkuu myös raha. Ei siis välttämättä ole vaikeaa näyttäytyä pariskuntana, joka on taloudellisesti itsenäinen. Ihmisillä on muitakin syitä hankkiutua Suomeen kuin vastikkeettoman sosiaaliturvan piirin pääseminen ja jotkut niistä voivat olla varsin katalia.
Hänen Majesteettinsa palveluksessa.

ämpee

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 12 992
  • Liked: 10787
Vs: 2011-12-30 HS: KHO: Lumeavioliittoepäilyt liian heppoisia
« Vastaus #14 : 30.12.2011, 14:41:23 »
Lainaus
"– puolisot eivät ole kertaakaan tavanneet ennen avioliittoa,"

Ööö,,, on jotenkin sellainen "kulttuurellinen kutina", ettei tätä kohtaa tarkastella vakavissaan kuin perunanenäisen VHM:n kohdalla, pois lukien ehkäpä Valkoiset Homo Miehet, joiden kohdalla voi olla jopa "positiivista erityiskohtelua".

Lumeliittojen valvonta on mielestäni erittäin suotavaa, yhteiskuntamme ei pidä olla kenellekään yksityinen rahamylly/tyydytyskoneisto kaikkien toisten kustannuksella.
Virkamiehet vain yleensä ovat sitä porukkaa jotka maailman raadollisuudesta vähiten ymmärtävät, kotilaisia.
Jäseneltä ISO: "Kotouttaminen on hölmöläisten puuhaa, kotiutuminen ja yhteiskuntaan integroituminen on maahantulijoiden omalla vastuulla."

Afrikan kirjeenvaihtaja

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 6 768
  • Liked: 5472
  • Radio Free Yerevan
Vs: 2011-12-30 HS: KHO: Lumeavioliittoepäilyt liian heppoisia
« Vastaus #15 : 30.12.2011, 14:48:31 »
Virkamiehet vain yleensä ovat sitä porukkaa jotka maailman raadollisuudesta vähiten ymmärtävät, kotilaisia.

Hesarin mukaanhan virkamies oli parissa tapauksessa epäillyt heppoisesti, joten ei virkamies läpeensä ymmärtämätön voi olla.
Hänen Majesteettinsa palveluksessa.

ämpee

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 12 992
  • Liked: 10787
Vs: 2011-12-30 HS: KHO: Lumeavioliittoepäilyt liian heppoisia
« Vastaus #16 : 30.12.2011, 14:57:38 »
Virkamiehet vain yleensä ovat sitä porukkaa jotka maailman raadollisuudesta vähiten ymmärtävät, kotilaisia.

Hesarin mukaanhan virkamies oli parissa tapauksessa epäillyt heppoisesti, joten ei virkamies läpeensä ymmärtämätön voi olla.

Ei toki, mutta voidakseen olla virkamies on pääsääntöisesti oltava aika tiukasti kotimaassa, ja se näkövinkkeli saattaa olla aika rajoittunut.

Moskovan lähetystössä tapasin aikanaan asennevammaisen läskin, joten ei se matkailukaan väistämättä avarra.
Tuon päärynän havaitsin myöhemmin raitiovaunussa Helsingissä, ja jostain syystä hänestä huokui syyllisyyttä, kun hän havaitsi läsnäoloni.
Sen koommin tätä tapausta en onneksi ole nähnyt, enkä pahemmin ole kaivannut.
Jäseneltä ISO: "Kotouttaminen on hölmöläisten puuhaa, kotiutuminen ja yhteiskuntaan integroituminen on maahantulijoiden omalla vastuulla."

Tagit: