Kirjoittaja Aihe: 2013-03-04 ESS: Maahanmuuttajia autetaan vaihtelevasti talon tavoille  (Luettu 2375 kertaa)

Saippuakupla

  • Vieras
Lainaus
Maahanmuuttajia autetaan vaihtelevasti talon tavoille

Monen maahanmuuttajan ensimmäinen koti Suomessa on vuokra-asunto. Vuokranantajilla on vaihtelevia käytäntöjä siinä, miten maahanmuuttajia perehdytetään suomalaiseen kerrostaloasumiseen.

Lahden suurin vuokranantaja Lahden Talot ei huomioi maahanmuuttaja-asukkaita erityisellä tavalla. Palvelupäällikkö Terttu Karppisen mukaan he saavat saman opastuksen kuin kaikki muutkin asukkaat.

- Jos he tarvitsevat lisätukea, sitä antavat kaupungin hyvinvointi- tai maahanmuuttajapalvelut.

Karppisen mukaan Lahden Taloilla on joitakin asumiseen liittyviä oppaita englannin kielellä, mutta ei esimerkiksi kuvallisia ohjeita. Englanniksi ovat saatavilla asumiskäytäntöjä ja turvallista asumista koskevat oppaat. Osa vuokralaisista asioi tulkin välityksellä.

Lahden Taloilla ei ole myöskään erillistä maahanmuuttokoordinaattoria, kuten ei muillakaan ESS:n haastattelemista vuokranantajista. Ainakin Lahden Talot ja VVO vannovat tässä asiassa viranomaisyhteistyön nimeen.

Lahden Taloilla on lähes 10 000 asukasta. Yhtiö pyrkii siihen, että maahanmuuttajien osuus yhden kohteen asukkaista ei ylittäisi 10:tä prosenttia.

VVO kurssittaa työntekijöitä VVO:lla on Lahdessa arviolta 6 000 asukasta, mutta ulkomailta tulleiden osuutta ei osata arvioida. Lahden VVO-kotikeskuksen aluepäällikkö Pertti Vuorinen korostaa perehdyttämisen tärkeyttä silloin, kun kyseessä on ihmisen tai perheen ensimmäinen koti Suomessa.

- On tärkeää, että kaikki menee heti alussa oikein, jotta naapurusten kesken ei tule väärinkäsityksiä.

VVO:lla on asumiseen liittyviä oppaita useilla kielillä. Lisäksi yhtiö on järjestänyt työntekijöilleen muun muassa englannin kursseja, jotta kommunikaatio sujuisi vieraskielisten kanssa.

- Jos yhteistä kieltä ei löydy, käytämme tarvittaessa yksityistä tulkkipalvelua. Sen maksaa VVO.

http://www.ess.fi/?article=406007






foobar

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 19 927
  • Liked: 38026
Ilmeisesti tässä rakennetaan perusoletusta että "maahanmuuttajat" ovat joko idiootteja, vajokkeja tai täysin kieli- ja kulttuuritaidottomia. Miksi ihmeessä meidän ylipäänsä pitäisi ottaa (omaan piikkiimme) maahan lisärasitteeksi yhtäkään tällaisista ulkomaalaisryhmistä?

Onneksi toisaalta tiedämme heidän olevan korvaamaton monikulttuurinen ja kansainvälinen voimavara jolta voimme oppia vaikka mitä. Lähinnä kuitenkin sen, miten asioita ei pidä hoitaa...
"Voi sen sanoa, paitsi ettei oikein voi, koska sillä antaa samalla avoimen valtakirjan EU:ssa tapahtuvalle mielivallalle."
- ApuaHommmaan siitä, voiko sanoa Venäjän tekevän Ukrainassa siviilien kidutusmurhia ja voiko ne tuomita.

Aukusti Jylhä

  • Vihjeettömät
  • Jäsen^^^
  • *
  • Viestejä: 11 501
  • Liked: 18079
  • käpykaarti
Oma suositukseni (humanitaaristen) mamujen auttamiseksi olisi asuntosimulaattori. Puhtailla papereilla sitten vasta kaupungin vuokrakämppään. Olisi ehkä yksi tehokkaimmista keinoista kitkeä sitä arkipäivän rassismusta, koska suomalaisethan eivät näitä eksoottisia tulijoita hyvällä katsele jos eletään ku pellossa. Tehokkaimpana mainitsen palautukset turvallisiin maihin, kuten vaikkapa Somaliaan. "Siellä ne paskoo hiekkalaatikon viereen"-tyyppinen kohtaaminen ei ole omiaan luomaan positiivista tunnetta ujohkosti käyttäytyvissä pottunokissa, vaan kakkimispaikat olisi hyvä opetella jo ennen yleisille paikoille muuttoa. Suomessahan koirienkin ulostaminen on aikas tarkkailtua touhua naapureiden toimesta. Esim. Euroopasta tänne muuttaneet tutut ja tutuntutut eivät ole osoittaneet tarvitsevansa sen kummempia apuja, sen sijaan vaikkapa juuri nämä ilosesti pulppuavat ja väräjävät somalit senkin edestä.

Eli otsikkoon vaan rohkeasti turvapaikanhakijat, arvon toimittelija.
Ef 6:10-11
Lopuksi, vahvistukaa Herrassa ja hänen väkevyytensä voimassa. Pukekaa yllenne Jumalan koko sota-asu, voidaksenne kestää perkeleen kavalat juonet.

Alkuasukas

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 7 504
  • Liked: 2276
  • Nipsteri
Ilmeisesti tässä rakennetaan perusoletusta että "maahanmuuttajat" ovat joko idiootteja, vajokkeja tai täysin kieli- ja kulttuuritaidottomia.
Olisi kohteliaampaa niitä oikeita maahanmuuttajia/siirtolaisia kohtaan että näitä varsinaisia kutsuttaisiin vaikka ihan vaan pakolaisiksi. Naapurin ulkomaalainen biokemisti osaa yllättäen viedä roskansanihan itse...
"Monikulttuurisuus rikastuttaa odottamattomilla tavoilla."

Kaarina Ranne (vihr.)

mikkoR

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 3 674
  • Liked: 1220
  • uskonto pyhittää nai.. tytön iän
Lahden talot taitaa pitää sisällään kaikki sosiaaliset vuokralaiset ja on täällä todella iso toimija.
Mietityttää tuollainen etninen profilointi jonka mukaan ihmisiä ripotellaan eri paikkoihin Lahtea...
Ja oikeasti ihan hiton hyvä ettei niitä tungeta yhteen tai kahteen kompleksiin, heille itselleenkin hyötyä kun joutuvat olemaan kantisten kanssa tekemisissä.
Paras tapa päästä eroon laittomista aseista on toki luoda riittävä määrä väyliä laillisille aseille.

Aukusti Jylhä

  • Vihjeettömät
  • Jäsen^^^
  • *
  • Viestejä: 11 501
  • Liked: 18079
  • käpykaarti
Normaalisti kun ihminen muuttaa aivan uuteen ympäristöön, täysin vieraiden tapojen piiriin, alkaa ihminen havainnoimaan, että mites ne muut oikein elelevät. Roskien viennit ja ajat milloin ollaan hissukseen kyllä valkenevat hyvinkin nopeasti jos vain tahtoa löytyy. Jos taas ihminen tekee kaikkensa, että elämä pysyy täysin samana kuin savannilla eläessään, ei nämä kantaväestön tavat tietenkään hahmotu. Kukkisten yritykset "ohjeistaa" eivät tule ikinä tuottamaan haluttua tulosta. Häätö, häätö, häätö, on se mikä voisi ehkä toimia, mutta en ihan tuohonkaan olisi panoksiani laittamassa. Henkilökohtaista avustajaa ne tarvitsevat, joka kädestä pitäen tekee asiat humamun puolesta. Eli tässähän olisi taas sitä uusien työpaikkojen havinaa havaittavissa: kaikille humamu-perheille pottunokka piiaksi!!! ME TIENATAAN TÄLLÄ!!!
Ef 6:10-11
Lopuksi, vahvistukaa Herrassa ja hänen väkevyytensä voimassa. Pukekaa yllenne Jumalan koko sota-asu, voidaksenne kestää perkeleen kavalat juonet.

rooster

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 1 551
  • Liked: 2167
Oma suositukseni (humanitaaristen) mamujen auttamiseksi olisi asuntosimulaattori. Puhtailla papereilla sitten vasta kaupungin vuokrakämppään. Olisi ehkä yksi tehokkaimmista keinoista kitkeä sitä arkipäivän rassismusta, koska suomalaisethan eivät näitä eksoottisia tulijoita hyvällä katsele jos eletään ku pellossa. Tehokkaimpana mainitsen palautukset turvallisiin maihin, kuten vaikkapa Somaliaan. "Siellä ne paskoo hiekkalaatikon viereen"-tyyppinen kohtaaminen ei ole omiaan luomaan positiivista tunnetta ujohkosti käyttäytyvissä pottunokissa, vaan kakkimispaikat olisi hyvä opetella jo ennen yleisille paikoille muuttoa. Suomessahan koirienkin ulostaminen on aikas tarkkailtua touhua naapureiden toimesta. Esim. Euroopasta tänne muuttaneet tutut ja tutuntutut eivät ole osoittaneet tarvitsevansa sen kummempia apuja, sen sijaan vaikkapa juuri nämä ilosesti pulppuavat ja väräjävät somalit senkin edestä.

Eli otsikkoon vaan rohkeasti turvapaikanhakijat, arvon toimittelija.
En usko, että kyse on aina tietämättömyydestä vaan välinpitämättömyydestä. Joillakin on sellainen asenne, että mikäei ole omaa niin ei sen väliä. Eikä yhteinenkään omaisuus tunnu miltään henkilölle joka ei ole koskaan mitään uhrannut yhteisen hyvän eteen. Suoraan savimajasta tulleelle sählöhella voi oikeasti olla avaruustekniikkaa mutta pari vuotta vokissa majailleelle tietämättömyys ei ole mikään tekosyy.

Afrikan kirjeenvaihtaja

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 6 768
  • Liked: 5485
  • Radio Free Yerevan
En viitsi enää edes lukea lehtijuttua, jonka otsikossa siirretään vastuu maahanmuuttajilta itseltään jollekin muulle taholle.
Hänen Majesteettinsa palveluksessa.

Jouko

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 11 824
  • Liked: 888
  • Jouko Lilja
Aina palataan vanhoja latuja pitkin siihen että ei sijoiteta tarpeeksi rahaa maahanmuuttajapalveluihin. :facepalm: :flowerhat:
« Viimeksi muokattu: 05.03.2013, 18:09:17 kirjoittanut Jouko »
“Raja railona aukeaa.Edessä Aasia, Itä.Takana Länttä ja Eurooppaa;varjelen, vartija, sitä.”

Uuno Kailas

Suomessako jokin mamujen aiheuttama huumeongelma? Ja khatin kontit!

Komediaa, parodiaa, sarkasmia ja ivaa; lakonisuutta ja kyynisyyttä unohtamatta

Nyökkäily; Tuo aikamme valtiomiestaito

törö

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 22 489
  • Liked: 10572
Aina palataan vanhoja latuja pitkin siihen että ei sijoiteta tarpeeksi rahaa maahanmuuttahjapalveluihin. :facepalm: :flowerhat:

Jotain pitää keksiä kun palvelut ovat sitä tasoa, että naapureita neuvotaan vain tottumaan naapuriin muuttaneeseen afrikkalaiseen elämään ja somaliongelmiin tarjotaan ratkaisuksi somalisovittelijoita.

Kun aikaiseksi ei saada kerta kaikkiaan yhtään mitään, älyttömiä korotuksia budjettiin on melko vaikea perustella, koska saman perseilyn saisi halvemmallakin.

Tommi Korhonen

  • Nimellinen
  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 4 011
  • Liked: 1485
  • Artist formerly known as 'Joonatan'
Voimavara jota täytyy opastaa asumisessa ja arkipäivän yhteiselossa?
Kyllä minusta tuossa jokin ristiriita on.
Kerrassaan toivoton tilanne. Kaikki muut eduskuntapuolueet kannattavat suomalaisvastaista politiikkaa. Perussuomalaiset ovat ohjelmatasolla hyvä, mutta sillä on lampaan rohkeus.

Blanc73

  • Kannatusjäsen
  • Jäsen^^^
  • ****
  • Viestejä: 12 044
  • Liked: 19075
  • Geenivirhe paholainen, Oulun osasto
Mikä on vuokratalojen maahanmuuttokoordinaattorin tehtävä? Opastaa että keittiönlattialle ei ole luvallista tehdä nuotiota ja olohoneen lattialla ei saa pestä mattoja?
"Somaleissa on korkeasti koulutettuja runsaasti mm. koneinsinöörejä, Soile Syrjäläinen on huomannut. Heidän todistuksensa on vain jäänyt Somaliaan, hän toteaa."

Erikoislääkäri ja terapeutti Pirkko Brusila: "Muslimeilla seksuaalisuuden käsite on kantasuomalaisia laajempi."

Aallokko

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 2 681
  • Liked: 7294
Jos mamu ei edes osaa ilman paapomista asua länsimaalaisessa talossa, ei hänellä tule olla mitään asiaa länsimaihin. Tuon osaamisen pitäisi olla aivan minimivaatimus.

Tagit: