Kirjoittaja Aihe: 2015-02-03 HS: Antti Blåfield: Suomi vastaa vaikeuksiin sulkeutumalla  (Luettu 9648 kertaa)

Roope

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 33 724
  • Liked: 76772
Lainaus
Suomi vastaa vaikeuksiin sulkeutumalla

Eduskuntakeskustelu paperittomien terveydenhuollon järjestämisestä on yksi osoitus siitä, millaiseksi köyhtyvä Suomi on kääntymässä.

"Pitkään aikaan en ole yhtä hölmöä täällä kuullut", kansanedustaja tyrmäsi sen, että luvatta maassa oleva sairas ihminen saisi Suomessa apua julkiselta terveydenhuollolta.

Kansanedustajan ajatus oli se, että mitä järkeä on avustaa luvatta maassa olevaa ihmistä, kun hänet pitäisi päinvastoin saada nopeasti työnnettyä maasta pois. Ajatus, että sairasta ihmistä tulisi aina auttaa, näyttää tästä näkökulmasta yksinkertaisesti hölmöltä.

[...]

Esimerkkejä henkisesti sulkeutuvasta Suomesta on useita.

Jo pitkään on muhinut viha ja kauna toista kansallista kieltämme ruotsia kohtaan. Kaksikielisyydestä, joka voisi olla kansallinen voimavara, onkin tehty kirous ja häpeä. Jos hinta on yhteyksien heikkeneminen Ruotsiin ja muihin Pohjoismaihin, ei voisi vähempää kiinnostaa.

Amerikan-vihalla on myös pitkät juuret. Tässä ajassa se näkyy amerikkalaisuuden halveksimisena. Se vaikuttaa pohjavirtana keskusteluissa Natosta, Guggenheimista tai Pohjois-Amerikan ja Euroopan investointisuojasopimuksesta. Jos hinta on ovien sulkeutuminen läntiseen arvoyhteisöön, who cares.

Venäjän-vihalle ei näinä aikoina tarvitse syitä etsiä. Venäjän johdon tapa toimia Georgiassa ja nyt Ukrainassa on hyytävä osoitus loukkaantuneen suurvallan sokeasta revanssinhalusta. Mutta samalla Suomessa pintaan nousevat sortovuosilta peräisin olevat ryssävihan asenteet, joissa Venäjän kansa ja sen johtajat menevät sekaisin.

Myös virolaisiin meidän on vaikea suhtautua. Köyhästä ja onnettomasta pikkuveljestä on nopeasti kasvanut tasavertainen kumppani ja haastaja. Tätä yritetään kompensoida ylimielisillä lausunnoilla, esimerkiksi niputtamalla perustelematta Baltian maat samaan pakettiin.

Ylimielisyyttä muita kansoja kohtaan piilee myös poliittisesti suositussa kehitysavun halveksunnassa.

Olemme sulkemassa ovia omiin käsityksiimme oikeasta ja väärästä sekä heikentämässä suhteitamme lähellä ja kaukana oleviin ystäviimme ja naapureihimme lännessä, etelässä, pohjoisessa ja idässä.

Ulkoiset vaikutteet ja yhteydet ulkomaihin ovat kuitenkin parantaneet suomalaisten elintasoa ja sivistystä. Euroopan takapajulasta kasvoi kaikkien hämmästykseksi maailmalla kadehdittu hyvinvointivaltio.

Se ei tapahtunut siksi, että olimme niin osaavia ja sitkeitä, vaan siksi, että tulimme riuhtaistuiksi oppimisen ja työn merkitystä sekä oikeusvaltiota korostavaan protestanttiseen maailmaan. Näihin korpiin tuli muualta rohkeita investoijia. Luonnonvaramme sekä niiden jalosteet kävivät kaupaksi tärkeillä markkinoilla. Tämä varallisuus levisi yhteiskuntaan. Suomi menestyi, koska se avautui.

Nytkin me tarvitsemme muuta maailmaa.

Henkisen ja taloudellisen kasvun resepti on sama kuin aiemminkin: mitä avoimempia olemme muulle maailmalle, sitä vahvempia me itse olemme. Tämä on erityisen ajankohtaista nyt, kun perinteiset hyvinvointimme perustat tuntuvat murentuvan. Taas tarvitaan rohkeita ajatuksia ja tekoja.

[...]

Antti Blåfield
Kirjoittaja on vapaa toimittaja.
Helsingin Sanomat 3.2.2015

Että oikein vapaa toimittaja.

Eduskunnassa käsiteltävänä olevassa lakiesityksessä ei ollut kyse "sairaiden ihmisten" terveydenhoidosta. Ben Zyskowicz ei viitannut puheenvuorossaan "sairaiden ihmisten" hoitoon, sellaisen nykylaki jo takaa, vaan ei-kiireellisten terveyspalvelujen laajentamiseen myös ei-sairaisiin, jotka ovat tarkoituksella jääneet laittomasti Suomeen. (Ben Zyskowicz: "Niille ihmisille, jotka ovat laittomasti Suomessa, pitää antaa (..) tarvittaessa kiireellinen terveydenhoito.")

Keskustelua pakkoruotsista on turha kääntää lipposmaisesti puheeksi vihasta, kaunasta ja voimavarasta. Kuten ÅA:n kyselytutkimus osoitti, selvä enemmistö suomalaisista vastustaa pakkoruotsia, mutta ei silti vihaa ruotsinkielisiä. Mitä ikinä pakkoruotsin tarkoitukseksi on sanottu, se on toiminut yli 40 vuotta näitä tavoitteita vastaan.

Natosta, Guggenheimista tai Pohjois-Amerikan ja Euroopan investointisuojasopimuksesta on voitava keskustella asiapohjalta ilman viittauksia vastustajien amerikkalaisuuden halveksuntaan. Siinä arvoyhteisökeskustelu alkaa, missä perustelut loppuvat. Etenkin Guggenheim on helposti nähtävissä paitsi surkeaksi diiliksi, myös silkaksi huijaukseksi.

Kehitysapua saa halveksua ihan vapaasti. Se ei ole ylimielisyyttä muita kansoja kohtaan, vaan halveksuntaa niitä poliitikkoja kohtaan, jotka ovat korruptoituneen järjestelmän omiin tarkoituksiinsa luoneet. Sekä siellä, mutta etenkin täällä.

Kirjoitus on malliesimerkki siitä, kuinka keskustelu asioista yritetään parempien argumenttien puutteessa keinotekoisesti kammeta keskusteluksi arvoista, oikeasta ja väärästä, ja kirjoittajalla sattuukin olemaan hallussaan se ainoa oikea vastaus kaikkiin kysymyksiin. Jos jokin on avointa, se on oikein ja johtaa hyvään. Todellisuus ei vain toimi tuon sapluunan mukaan, mikä taas johtaa ennen pitkää totuuden venyttämiseen ja kieltämiseen, mikä jo näkyi toimittajalla eduskuntakeskustelun valheellisessa kuvaamisessa. Politiikassa ja propagandassa tuollainen yliyksinkertaistettu avoin/suljettu-hömppä voi silti olla ihan toimivaa retoriikkaa. Joku sanoisi, että populismia.
Mediaseuranta - Maahanmuuttoaiheiset uutiset, tiedotteet ja tutkimukset

Iloveallpeople

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 12 153
  • Liked: 2765
Hip hei! Guggenheimin vastustaminen on nyt Amerikka-vihaa. Taitaa olla alkuvuoden pohjanoteeraus tämä kirjoitus.

Tai ainakin top 10:ssä. Kilpailu kun on nykylehdistössä kovaa, kun kilpaillaan vuoden paskimmasta kirjoituksesta.
"Kun poliitikko pakotetaan lähtemään paikaltaan tai suljetaan puolueesta tiedotusvälineiden painostuksen vuoksi, ei kyse ole mistään punavihreästä salaliitosta, vaan juuri siitä, miten demokratian pitääkin toimia."  (käännös) - Lasse Garoff

Uuno Nuivanen

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 21 923
  • Liked: 36171
  • Hymyile tänään! Huomenna on kaikki huonommin.
Oliko työvoimapula mainittu? Ruksi enää puuttuu bingosta.

Tuollainen vapaa toimittaja on kohta vapaa-ajan toimittaja.
« Viimeksi muokattu: 03.02.2015, 15:07:24 kirjoittanut Uuno Nuivanen »
Iltapäivälehdillä voisi olla valmis lööppipohja, jossa lukee: "Persu mokasi jälleen". Siihen alapuolelle sitten vain vaihdettaisiin nimi ja paikkakunta.  - Jussi Halla-aho

ämpee

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 15 161
  • Liked: 18774
Lainaus
"Suomi menestyi, koska se avautui."

Ehkä se menestyminen sittenkin perustui ainoaan kansallisvarallisuuteemme, suomalaisiin ?
Työntekijöinä suomalaiset ovat sittemmin kunnostautuneet ympäri maailmaa.
Jäseneltä Hohtava Mamma: "Logiikka ei ole koskaan ollut suvakkien vahvin laji. Eivät he muuten olisi suvakkeja."

Pikkupoika

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 547
  • Liked: 770
    • Keisarin uudet vaatteet
Että oikein vapaa toimittaja.

Kas, viimeiseksi HS:n pääkirjoitustoimituksen esimiehenä toiminut, taistolaistaustainen Blåfield on eläköidyttyään "vapautunut". Taitaa nyt olla koko tämä 70-luvulla HS:n mädättämisen aloittanut kööri (Blåfield, Meriläinen, Hellman, Moring, Sadeniemi, ...) siirtynyt johtopaikkojen kautta eläkkeelle. Hyvin toimittu, koko lehti täytetty ylimmistä johtopaikoista uusii vihernokkiin samanmielisillä ääliöillä. Jos muuten joku vielä ihmettelee Karin potkujen ajankohtaa, niin se osui tilanteeseen, jossa "vallankumous" saavutti jo päätoimittajatason.

IDA

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 11 529
  • Liked: 8876
  • qui enim non est adversum vos pro vobis est
Noita vuodatuksia luetaan muuten yhä vähemmän. Se on minusta merkki suomalaisten mielten avautumisesta.
qui non est mecum adversum me est

Ari-Lee

  • Kannatusjäsen
  • Jäsen^^^
  • ****
  • Viestejä: 32 335
  • Liked: 26982
  • Sarkasmoitunut työvoimapulareservi ♂Syyllinen☦
Onko HS:ssä enää muuta kuin yksi aukeama? Ei taida kelvata kärpäslätkäksikään.
"Meidän on kaikki, jos meidän on työ:
Nälkälän rahvas, äl' aarteitas' myö!" - Ilmari Kianto 🇫🇮

"Miksi kaikessa keskusteluissa on etsitty kaikki mahdolliset ongelmat heti kättelyssä? "- J.Sipilä

Roope

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 33 724
  • Liked: 76772
Toivottavasti kansanedustaja Zyskowicz tekee oikaisun. Blåfield väitti Zyskowiczin sanoneen eduskunnassa, että hän kieltäisi sairailta ihmisiltä hoidon ja työntäisi heidät muitta mutkitta ulos maasta, mikä oli juuri päinvastoin kuin mitä Zysse oikeasti sanoi.

Se olisi vain pieni näpäytys koko kirjoitukseen nähden, mutta muistutus, ettei ihan mitä tahansa päähän pälkähtävää pidä esittää pääkirjoitussivuilla totuutena, vaikka se (vain) toimittajan pään sisällä totta onkin.
Mediaseuranta - Maahanmuuttoaiheiset uutiset, tiedotteet ja tutkimukset

ämpee

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 15 161
  • Liked: 18774
Oliko työvoimapula mainittu? Ruksi enää puuttuu bingosta.

Jatka riviä lisäämällä sinne ilmastonmuutos, niin bingo käy mielenkiintoisemmaksi sillä tuokin vaihtoehto löytyy kyllä samalta suunnalta.
Jäseneltä Hohtava Mamma: "Logiikka ei ole koskaan ollut suvakkien vahvin laji. Eivät he muuten olisi suvakkeja."

SimoMäkelä

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 1 944
  • Liked: 1593
Huh huh. Olemmepa me suomalaiset vihaisia. Suomi on vihan helvetti, jos blåfieldiä uskoo. Nyt olen vihainen hänellekin.

siviilitarkkailija

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 17 171
  • Liked: 17563
  • covfefe
Antti Blåfield on mies jonka arvomaailmaan kuuluu terveydenhoidon epääminen suomalaisilta että sitä voidaan tarjota mm Syyriassa etniseen vainoon osallistuneille paperit hävittäneille rikollisille. 

Antti Blåfield unohti tai jätti pois suurimman ja koko hänen journalistiuraansa leimanneen vihan, VIHAN SUOMALAISIA Kohtaan.

Miksi Antti vihaa erityisesti vähävaraisia suomalaisia ja heikkoja niin  että riemumielin jättää lapset ja vanhukset ja jopa vammaiset ryöstettäviksi? Samaan aikaan julistaen Suomea muka rikkaaksi kun pelkkä kahvikuppi maksaa enemmän kuin mihin monen vahuksen eläkkeestä jää päivässä käteen pakollisten menojen jälkeen.

Hesari on laatuesimerkki henkisestä sulkeutumisesta omaan akvaarioonsa keskellä kaupunkia.  Kaikenlisäksi akvaarioon joka on jo myyty ulkomaiselle kiinteistöyhtiölle. Mutta vielä sylkee vasemmistoretoriikka sanomavalheitaan ja suomalaisvihaa hesarin täydeltä. Ehkä siksi koska hesari on saanut mitä on halunnut. Monikulttuurista ympäristöä ja nyt ei toimituksen väki edes uskalla liikkua ilman turvajärjestelmiään. 

Miksi Antti Blåfield vihaat suomalaisia? Saatko kenties tyydytystä pahoinpitelyuutisista tai kenties koet nautintoa voidessasi ohjata riittämättömiä sosiaali- ja terveyspalveluja sotarikollisille vanhusten ja suomalaiskoululaisten sijaan. Tai ehkä tyydytät sairaan vihasi lukemalla uutisia maahanmuuttajien tappamista naisista?  Sillä mitä muuta Antti Blåfield edustaa kuin syvää ja palavaa vihaa suomalaisia kohtaan? Ehkä itseinhon erästä tasoa?
« Viimeksi muokattu: 03.02.2015, 16:08:30 kirjoittanut siviilitarkkailija »
Maailmassa ei ole mitään muuta vakavaa asiaa kuin huumori...

foobar

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 16 837
  • Liked: 27338
Hip hei! Guggenheimin vastustaminen on nyt Amerikka-vihaa. Taitaa olla alkuvuoden pohjanoteeraus tämä kirjoitus.

Seuraavaan kirjoitukseen voisin vinkkinä tarjota Guggenheimin vastustusta antisemitismin eli islamofobian muotona.
"Avaruudessa kukaan ei voi kuulla moku-ulinaasi" - Rändöm

HDRisto

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 4 388
  • Liked: 3024
"Suomi menestyi, koska se avautui."
Juu, toista sataa vuotta sitten. Nyt on toinen aika ja uudet systeemit.
Ja kyllä asia on niin että sen sijaan että puuhattaisiin paperittomille hoitoa, toimittaisiin niin ettei paperittomia ollenkaan ilmestyisi rajojen sisäpuolelle. Stalinia mukaellen: "ei paperittomia rajojen sisäpuolella, ei ongelmia".

alussaolisana

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 2 065
  • Liked: 3036
  • 17 v.
Kirjoitus on pohjattoman huono ja valheellista saastaa. Blåfieldin mainostama ylimielisyys on kyllä totta, mutta sitä löytyy lähinnä Antin omasta päästä.
"Harmageddonin tapahtumapaikka sijaitsee nykyisessä Israelissa Afulan kunnassa (38 900 asukasta) ja sinne voi ajaa valtatie 66:a pitkin. Kunta mainostaa itseään sloganilla "Afula, hauska paikka asua"."

siviilitarkkailija

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 17 171
  • Liked: 17563
  • covfefe
"Suomi menestyi, koska se avautui."
Juu, toista sataa vuotta sitten. Nyt on toinen aika ja uudet systeemit.
Suomen menestys lähti käyntiin kun Suomi sulki venäjänrajansa.
Maailmassa ei ole mitään muuta vakavaa asiaa kuin huumori...

Micke90

  • Kannatusjäsen
  • Jäsen^^^
  • ****
  • Viestejä: 19 606
  • Liked: 14706
Eduskuntakeskustelu paperittomien terveydenhuollon järjestämisestä on yksi osoitus siitä, millaiseksi köyhtyvä Suomi on kääntymässä.

Huokaus!  :roll:

Ajatus, että sairasta ihmistä tulisi aina auttaa, näyttää tästä näkökulmasta yksinkertaisesti hölmöltä.

Syvä huokaus!  :roll: :roll:

Jo pitkään on muhinut viha ja kauna toista kansallista kieltämme ruotsia kohtaan. Kaksikielisyydestä, joka voisi olla kansallinen voimavara, onkin tehty kirous ja häpeä. Jos hinta on yhteyksien heikkeneminen Ruotsiin ja muihin Pohjoismaihin, ei voisi vähempää kiinnostaa.

Erittäin syvä huokaus!  :roll: :roll: :roll:

Myös virolaisiin meidän on vaikea suhtautua. Köyhästä ja onnettomasta pikkuveljestä on nopeasti kasvanut tasavertainen kumppani ja haastaja. Tätä yritetään kompensoida ylimielisillä lausunnoilla, esimerkiksi niputtamalla perustelematta Baltian maat samaan pakettiin.

Syvääkin syvempi huokaus!  :roll: :roll: :roll: :roll:

*****
Hyysärin tämänpäiväinen pääkirjoitus on malliesimerkki sisällöttämästä roskasta, jollaisesta en halua maksaa penniäkään. Kokonaisen A4:n sivun verran sisällötöntä hölinää maamme "ykköslehdeksi" julistautuneessa vihervasemmiston kulttuurilehdykässä.

Sisällön pitäisi todellakin olla maksamisen arvoista, jos Hyysäri oikeasti haluaa, että joku siitä jotain maksaa.


-PPT-

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 9 867
  • Liked: 9345
Käsittämätöntä kyllä mutta suomalaiset maksavat siitä että heille vittuillaan joka päivä; ei ainoastaan hesari vaan maakuntalehdet siinä sivussa.

Bienveillant

  • Kannatusjäsen
  • Jäsen^^^
  • ****
  • Viestejä: 1 217
  • Liked: 3115
  • Negerkungen
Jahas, taas tämmöinen törähdys. Hesari on laittanut persujen vaalivankkurit täysille, mitään, siis yhtään mitään, ei opittu vuodesta 2011! Miksi kutsutaan sitä, joka tekee asiat aina samalla lailla, odottaen toisenlaista lopputulosta? Nähtävästi Hesarin toimittajaksi. (Vaikka AB näyttääkin olevan vapaa sellainen, luen hänet kastiin "hesarin toimittelijä"). Taitaa edelleen lasitaloa haitata liian suuri levikki...?  :P
Sohvaltahuutelija

tutkimus

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 1 602
  • Liked: 2870
"Suomi menestyi, koska se avautui."
Juu, toista sataa vuotta sitten. Nyt on toinen aika ja uudet systeemit.
Ja kyllä asia on niin että sen sijaan että puuhattaisiin paperittomille hoitoa, toimittaisiin niin ettei paperittomia ollenkaan ilmestyisi rajojen sisäpuolelle. Stalinia mukaellen: "ei paperittomia rajojen sisäpuolella, ei ongelmia".

Stubb on lukenut Hesaria sillä sanoi juuri EVA:n pääministeritentissä että suomi nousi 90-luvun lamasta koska avautui ja kuinka suomen pitää jatkaa avautumista nykyisestä tilanteesta selvitäkseen.

Eli Stubb tulee haalimaan lisää sosiaaliturvaperäisiä maahanmuuttajia, lisää palkkoja polkevia ja suomalaisia ja suomessa jo asuvia maahanmuuttajia pois työelämästä syrjäyttäviä matalapalkkaisia työperäisiä maahanmuuttajia, lisää perheenyhdisttämisiä sossun asiakkaaksi jne.

Kokoomus on moraalisessa konkurssissa.

Sipilä on edelleen poistamassa EU/ETA maiden ulkopuolelta tulevien työntekijöiden tarveharkintaa ja perustelee sitä asiantuntijoiden saamisella suomeen.

Toimittajille vinkki-kysymykset Sipilälle:

Eikö tarveharkinnasta pääse läpi asiantuntijat tällä hetkellä?

Mitkä yritykset ovat valittaneet että eivät saa asiantuntijoita palkattua tarveharkinnan takia?

Jokaista hommaan kirjoitettua kommenttia kohti kannattaa kirjoittaa 5 faktoja levittävää kommenttia muihin medioihin jos haluaa että maahanmuuttokriittisyys valtavirtaistuu.

AcastusKolya

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 1 568
  • Liked: 1342
Miten ihmeessä näennäinen kaksikielisyys voi olla voimavara??? Sillä näennäistä se kaksikielisyys on, sillä omien havaintojeni mukaan ruotsin opetustulokset ovat suurimmalta osaltaan surkeita käytettyyn valtavaan panostukseen nähden. Samalla suomalaisten muitten kielten (muu kuin englanti, suomi tai ruotsi) taito on keskimäärin surkealla tolalla. Siinä missä ruotsalainen voi opiskella jo kolmantena kielenään vaikkapa saksaa, suomalaiselle se on käytännössä neljäs. Ja ruotsalaiset nauravat partaansa.

Ja mistä helvetistä Blåfield on repinyt suomalaisten virolaisvihan? Aika harvassa on suomalaisten viha Viroa kohtaan.

Pesunkestävä militaristivaskisti.

Professori

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 4 491
  • Liked: 2693
    • Professorin ajatuksia
Minäkin häämästyin aamulla kirjoituksen luettuani. Niinpä tartuin näppäimistöön ja kirjoittelin Blåfieldille vastattavaksi joukon kysymyksiä, vaikka en vastauksia odotakaan. No, joka tapauksessa koko kirjoitus oli alusta loppuun sellaista sontaa, että vastaavaa voisi kuvitella lukevansa Tiedonantajasta tai Vihreästä Langasta. Tai no, eipä Hesari ole enää aikoihin juurikaan poikennut niistä.

Mutta noita kysymyksiä:

Millä perusteella laittomasti maassa olevien kroonikoiden terveydenhuollon järjestäminen parantaisi maamme kansainvälisiä kauppasuhteita tai vaikkapa tutkimusyhteistyötä? Tai jo nyt resurssipulasta kärsivää omien kansalaistemme terveydenhuoltoa?

Millä logiikalla Blåfield näkee vaaran pohjoismaisten yhteyksien heikkenemiselle pakkoruotsin poistamisen seurauksena?

Jos tuemme Guggenheimia verovaroillamme, niin eikö meidän tasapuolisuuden nimissä pitäisi tukea verovaroin myös kaikkia muita Suomeen tulevia amerikkalaisia taidelaitoksia? Entä venäläisiä, kiinalaisia tai saksalaisia?

Mahtaako Blåfield ajatella, että suomalaiset haluaisivat nyt toimia jotenkin toisin (kuin lapsuudessani aidon ryssävihan aikana)? Jos, niin miksi ihmeessä?

Miksi ihmeessä Blåfield ei arvosta näitä (Google, Microsoft, Gungho) talouselämän sijoittajia samalla tavalla kuin heidän 1800-luvulla eläneitä edeltäjiään (Serlachiuksia, Fazereita yms)? Vai arveleeko hän 1800-luvun miesten toimineen jostain muusta syystä kuin seuraajansa, eli vaikkapa hyväntekeväisyydestä eikä Suomen tarjoamien taloudellisten mahdollisuuksien perusteella?

Kysymysten perustelut täältä: http://professorinajatuksia.blogspot.fi/2015/02/onko-suomi-sulkeutumassa-antti-blafield.html
Niin kauan kuin yhteiskunnassa on todellinen sananvapaus se ei voi olla läpeensä mätä. Sen sijaan jokaisesta läpeensä mädästä yhteiskunnasta puuttuu todellinen sananvapaus.
Lisää ajatuksia: http://professorinajatuksia.blogspot.com/

sivullinen.

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 14 064
  • Liked: 8956
  • Ahjo on viha. Kosto on kipinä.
Antin onneksi Suomi on sentään avautumassa yhdessä suhteessa: Enää ei pidetä hesarin ja Ylen "vapaita" toimittajia kiistattomina totuuden tuojina, vaan avoimesti keskustellaan heidän väitteistään -- ja useimmiten todetaan ne sisällöllisesti tyhjiksi sosialismin aatetta ja sen pyhiä arvoja saarnaaviksi roiskaisuiksi.

Lehdistön vapautta ja avoimuutta juuri kaipaamme. Suomettumisen aika on ohi. Sosialistien lehdissä pitkään vellonut viha kapitalismia ja markkinataloutta vastaan. Se on loppumassa. Samalla sosialismin ylistäminen yli muiden on muuttumassa avoimeksi keskusteluiksi hallintojärjestelmän vaihtoehdoista. Se on mahtavaa. Halla-ahon solvaamisen, joka on "nuiva-vihaa", sijaan kaipaamme vapaata keskustelua yhteiskunnan ongelmista ja hallintorakenteiden, kuten ammattiyhdistysliikkeen ja EK:n sulkeutuneista ja korruptoituneista rakenteista. Tässäkin suhteessa parannusta on jo nähtävissä -- joskin se tapahtuu perinteisen lehdistön ulkopuolella netissä. Ylimielisyyttä toisenlaista yhteiskuntaa toivovia tavallisia ihmisiä kohtaan osoittaa myös lehdistön persujen halveksunta; tosin halveksunta on vähentynyt samaa tahtia kun persuista on tullut tavallisten kansalaisten sijaan poliittista uraa ammattikseen harjoittavia tai poliittisin ansioin saadusta laiskanvirasta haaveilevia. Suomi vaurastui kun uskalsi muuttua maatalousyhteiskunnasta teolliseksi yhteiskunnaksi. Samanlaista hyppyä tarvittaisiin nyt. Muuten jäämme jälkeen kehityksestä, muutumme itse kehitysmaaksi ja perinteiset hyvinvointimme perustat murenevat. Taas tarvitaan rohkeita ajatuksia ja tekoja. Minä ehdottaisin hesarin ja Ylen lakkauttamista.
"Meistä ei olisi mikään sen suotavampaa kuin sivullisen esittämä marxilainen analyysimme arvostelu." (Lenin)

wjp

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 702
  • Liked: 456
Hesarin ja pakko-YLEn lakkauttaminen saa kannatukseni. Samalla vois kyllä polkea maanrakoon myös oululaisen Kalevan. Tulis hyvä komposti. Wanha P
I'm dreaming of a strong, brave nation that will defeat this nightmare called multiculturalism.

Blanc73

  • Kannatusjäsen
  • Jäsen^^^
  • ****
  • Viestejä: 11 818
  • Liked: 17508
  • Geenivirhe paholainen, Oulun osasto
Lainaus
henkisesti sulkeutuvasta Suomesta

Eli tiettyjen kukkahattujen mielestä Suomen pitää olla koko kolmannen maailman sosku, jotta emme ole "henkisesti sulkeutunut"? Liikkuuko noilla omahyväisillä idiooteilla päässään yhtään mitään?
"Somaleissa on korkeasti koulutettuja runsaasti mm. koneinsinöörejä, Soile Syrjäläinen on huomannut. Heidän todistuksensa on vain jäänyt Somaliaan, hän toteaa."

Erikoislääkäri ja terapeutti Pirkko Brusila: "Muslimeilla seksuaalisuuden käsite on kantasuomalaisia laajempi."

Marius

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 9 651
  • Liked: 2327
  • Normaali erilainen.
Bloofiild on laskenut, että Hesari, Yle ja STT kestävät vielä noin hänen ikänsä.

Oikeassa hän luultavasti onkin.

Mutta onko hän?
Yksi plus yksi on kolme, koska enemmistö sanoo niin.

Kyklooppi

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 8 527
  • Liked: 6608
  • Musertunut Suomen kansalainen.
Stubiskin loitsusi että lisätään vain avoimuutta.
Vuoden lopulla voidaan sitten laskea kuolleet.
Lisätä sitten taas avoimuutta.
Ihmisjäte.

Luotsi

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 4 946
  • Liked: 2885
Noita vuodatuksia luetaan muuten yhä vähemmän. Se on minusta merkki suomalaisten mielten avautumisesta.

Noin kk päästähän julkaistaan levikkitilastot viime vuodelta. Veikkaisin Helsingin Pravdan kehitykseksi jotakuinkin -10%, mikä ei ole vähän.

IDA

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 11 529
  • Liked: 8876
  • qui enim non est adversum vos pro vobis est
Jos lehdissä ei olisi pääkirjoitussivuja, ne menestyisivät paremmin.
qui non est mecum adversum me est

Maastamuuttaja

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 6 325
  • Liked: 3287
Takavuosina Antti kirjoitti palstallaan jotakin, jonka tulkitsin avoimeksi ja rehelliseksi pesäeron tekemiseksi entiselle kommunisti-minälleen.

Nyt näyttää pahasti siltä, että toipumisvaihe jäi väliaikaiseksi.

Emo

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 32 236
  • Liked: 26138
Lainaus
"Suomi menestyi, koska se avautui."

Avautumisen varaan minäkin Suomen tulevaisuuden lasken. Perseaukiseen Suomeen tulee vähemmän mamuja kuppaamaan, kun sana kiirii, ettei täällä ole enää kupattavaa.

Oi avaudu Suomi!

Tagit: